Debian ottaa käyttöön suljettuja sovelluksia vakioasennuksessa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Debian on ilmoittanut ottavansa Bookworm-koodinimellisestä Debian 12:sta lähtien käyttöön joitain suljettuja sovelluksia jo käyttöjärjestelmän vakioasennuksessa.
Debianin kehitys on nojannut sopimukseen, jonka mukaan se sitoutuisi käyttämään avoimia sovelluksia ja muita käyttöjärjestelmän komponentteja, mutta nyt tähän sopimukseen tullaan tekemään muutoksia, mitkä mahdollistavat myös jotkin suljetut ohjelmistot. Päätökseen päädyttiin Debianin käyttäjäyhteisön kesken tehdyn äänestyksen lopputuloksena.
Kehittäjien mukaan päätöksen myötä saadaan ratkottua esimerkiksi WiFin toimimattomuus puhtaalla asennuksella ja muita vastaavia tapauksia.

Lähde: Debian Votes To Include Proprietary Drivers, Amends Social Contract
 
Liittynyt
10.08.2021
Viestejä
3 478
Hyvä uutinen ja viimeinkin, ovat niin pitkään pitäneet kiinni aiemmasta linjastaan. Yleensä heti asennuksen jälkeen on saanutkin käydä muokkaamassa /etc/apt/sources.list-filua ja lisätä sinne esim. non-free:n - jotta apt-getillä saanut latailtua näitä suljetun lähdekoodin softia/ajureita.

Joskus 15 vuotta sitten luulin tuon non-free:n tarkoittavan jotain maksullisia ohjelmia, mutta se tarkoittaakin vain lähinnä näitä suljetun lähdekoodin juttuja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 942
Tämähän ei siis tarkoita sitä, että Debianiin tulisi mitään "suljettuja sovelluksia" vaan ainoastaan joidenkin laitteiden vaatimia suljettuja firmware-tiedostoja. Ei siis mitään sovelluksia ja näitä firmwareja käyttävät laiteajuritkin ovat muilta osin vapaita.

Itse kyllä vähän kaksijakoisesti suhtaudun mutta ehkä taipuvainen pitämään negatiivisena muutoksena. Tämä tarkka rajaus on kuitenkin ollut yksi merkittävimpiä Debianin muista suuremmista jakeluista erottavia tekijöitä ja non-free tavara on kuitenkin sille varsin helposti saatavilla jos käyttäjä sitä haluaa. Samoin nämä ajuritkin on yleensä varsin helppo asennuksen jälkeen täydentää eikä Debian varsinaisesti ole mikään aloittelijajakelu niin on vähän tarpeetonta installerissa yrittää kaikin keinoin tehdä asioista helppoja vaikka se vaatisi tämmöistä periaatteista tinkaamista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Joo muistelen että jotain firmware paketteja piti alkuun asennella että sai läppärissä wifit ja muut toimimaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 489
Viestejä
4 164 022
Jäsenet
70 415
Uusin jäsen
Toivokipina

Hinta.fi

Ylös Bottom