Datatronic / Aina hyvä hinta ja vielä parempi palvelu. Tavoitteena paras.

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Kumma kun tänne ehtii kirjoitella ja vastailla parin tunnin vasteajalla?
Olen nyt kiireapuna auttanut Iotech palstan vastauksissa, normaalisti lähinnä olen hallintoon ja ostamiseen liittyvissä toiminteissa. Sen takia pystymme täällä vastaamaan nopeammin, kun isoin ruuhka on nyt asiakaspalvelussa ja tuotteiden lähettämisessä.

Täytyy myöntää että BF myynti ylitti kyllä kaikki odotuksemme.
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Itse lähetin kuun alussa (2.11.) hieman palautetta myös liittyen toimituspistevalintaan. Sinällänsä palautteeseen ei nyt välttämättä tarvitse vastata, mutta olisihan se ollut kiva saada joku kuittaus, että palaute on vastaanotettu. Tuntuu jäävän sähköposteja välistä tai muuten huomioimatta jostain syystä, mutta aivan mutu-veikkaus tämä.
Löysin tämän palautteen ja käymme läpi asian. Eli myös semmoisiin palautteisiin, jossa ei varsinaisesti kysytä mitään niin tulee myös kohteliaasti vastata. Olet siinä aivan oikeassa. Tämäkin viesti oli oikein kyllä merkitty tärkeäksi eli on se selvästi meillä huomioitu, mutta ei kyllä ole vastattu mitään.
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Miten muuten toi palautus toimii? Sivuilta en löydä kunnollista ohjetta. Riittääkö osoite pakettiin ja sanoo postissa että Datatronic palautus?
Tosiaan ohje on "tarkoituksella" vajaa eli tarkoitus on, että meihin ollaan yhteydessä ennen palautusta, jotta tiedämme mistä on kyse. Eli sähköpostilla kun ilmoittaa palautuksesta, saa tämän alla olevan tiedon, jota voi nyt hyödyntää, jos mainitsee palautettavassa paketissa, että tästä palautuksesta laitettu yksityisviesti Iotechissa.

PALAUTUSOHJEET

Vaihto- ja palautusehdot

Asiakkaalla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättämiä ja myyntikelpoisia tuotteita. Vaihto- ja palautusoikeus koskee vain etämyyntiä.

Takuupalautukset

Takuupalautuksista on otettava yhteyttä myyntiimme ennen palautusta, mahdollisen vian selvittämiseksi. Emme hae Postista lähetyksiä joista ei ole sovittu etukäteen. Palautettavan tuotteen mukaan liitettävä kopio kuitista, yhteystiedot, ajurit, manuaalit sekä mahdollisimman tarkka vikakuvaus ( esim. selostus siitä kuinka vika saadaan toistettua ). Aiheettomasta takuupalautuksesta veloitamme 39€. Takuu koskee alkuperäistä kokoonpanoa. Myyjä ei vastaa myöhemmin lisättyjen laitteiden tai ohjelmien toiminnasta. Takuu ei koske huolimattomasta tai virheellisestä käytöstä johtuvia vikoja. Takuu ei korvaa vahingoittuneita tiedostoja. Myyjä ei vastaa tietojen katoamisesta. Takuu ei koske ohjelmia tai laiteajureita.

Pakkaaminen ja postitus

Pakkaa viallinen tuote hyvin (vähintään 5cm pehmikettä ympäriinsä)

Vie paketti postiin ja lähetä se asiakaspalautuksena meille (Sopimusnumero 633321)
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Varmaan tuohon bf ruuhkaan ja tuohon sähköpostin tukkoisuuteen liittyy noi mailiin vastaamattomuudet. Tronikki ottanut itsekkin kantaa pohdinnan aiheeseen minkä tuohon lainasin.
Kyllä tässä tosiaan nyt olemme semmoisen ruuhkan äärellä mitä aiemmin emme ole kohdanneet. Seuraavat päivät ovat hieman haasteellisia ja lähetämme paketteja ennätystahtia ulos.

Pahoittelut viivästyksistä kaikille ja toivomme kärsivällisyyttä nyt muutaman päivän ajan. Ja mikään ei estä lähettämästä tätäkin kautta viestejä, koska se ei ruuhkauta sähköpostiasiakaspalvelua vaan jakaa kuormaa eri ihmisten välille :)
 
Liittynyt
22.12.2019
Viestejä
584
Fractal Pop Air (magenta) tilattu perjantaina 18.11, tuotetiedoissa näkyi toimitusaika 4-6työpäivää, ja tilauksen seurannassa näkyy tieto tilauksesta tukkurilta 1-7pv. Täällä kerroitte, ettei ole tarvetta muuttaa tilausta aspan kautta vaikka verkkosivujen toimitusaikatieto oli muuttunut tilauksen jälkeen pidemmäksi. Sähköpostikysymykseen sain vastauksen muutamalla sanalla, että pitäisi olla teillä nyt keskiviikkona 30.11, josta se lähtee sitten vissiin asiakkaan suuntaan, eli hyvällä tuurilla perjantaina perillä, jos siis tulee teille keskiviikkona.

Jos kyseisen tukkurin kanssa on yhtä hidasta tuo toimitus teidän suuntaan ihan yleisellä tasolla, niin olisiko mahdollista muokata verkkokaupan sanamuotoja toimitusajoista hieman väljemmiksi? Surkeaa katsella muita osia pöydän reunalla paketeissaan kun kotelo puuttuu ja tulee ties millon. Pitkille toimitusajoille olisi myös kenties mukava lisätä automaattiviesti asiakkaan suuntaan esimerkiksi kerran viikossa tyyliin "Hei, tilastanne ei ole unohdettu, vaan se on edelleen käsittelyssä. Terveisin XX". Vähentäisi varmasti teille päin tulevaa viestimäärää pitkittyneiden tilausten osalta.
 
Tämä tuote on meille saapunut tänään tai niitä tuli 3 kpl. Varmistan, että tavara lähtee sinulle tänään. Toimitusaika ei olisi pitänyt olla tälle tuotteelle näin pitkä. Jostain syystä näitä on tilattu yksi aiemmin ja se on tullut aiemmin, joka piti olla sinun tilaukselle. Meillä ei ole muita avoimia tilauksia tälle tuotteelle eli ihmettelen kyllä mihin tämä yksi tuote on hävinnyt. Sitä on varmaankin sitten tilattu heti lisää kun olet laittanut viestiä. Yksi kotelo on nyt siis mystisesti kadonnut, koska ei sitä kyllä ole kenellekään muullekaan myyty, sen näkisin meidän järjestelmästä.... Jokin ihmeellinen juttu tässä siis on tapahtunut. Pahoittelut :(
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Asrock A320M-HDV R4.0 AMD A320 Kanta AM4 mikro ATX

Jos kestää yli viikon vielä niin gigabyten B450 kelpaa myös, maksan välirahan mutta rupee oleen kiire...
Tämän toimitusaika on vahvistamaton. Sen olisi pitänyt logien mukaan olla sitä myös silloin kun tähän on tilauksia tehty. Onko sivumme näyttänyt väärää tietoa? Tätä on jostian syystä 3 kpl tilattu vaikka meidän järjestelmä näyttää hyvin punaista....
Voitko vielä tarkentaa mistä Gigabytestä olisit kiinnostunut?
 
Liittynyt
29.07.2017
Viestejä
119

Ei niissäkään ollut näköjään saatavuutta niin tämä sitten. Tilausnumerolle AANBXOMYM.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163
Luulen löytäneeni tämän tilauksen. Se on Saksasta lähtenyt ja UPS:n mukaan nyt Tanskassa. Mutta he eivät anna nyt poikkeuksellisesti arviota milloin se on täällä. Rahtiyrityksiin BF vaikuttaa myös yllättävän paljon ja näissä voi olla viiveitä. Mutta matkassa tämä on!
Hienoa !
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 163
Mitä tikettijärjestelmään tulee niin Outlookin (tms) perussähköpostiohjelman filteröinti ja seurantaominaisuudet loppuvat aika äkkiä kesken jos viestejä tulee paljon ja käsittelijöitä on useampia. Kannattaa panostaa johonkin järjestelmään kuten jo aikaisemmin puhuittekin.
 
Liittynyt
29.11.2022
Viestejä
1
Tilasin 25.11. tuommosen sapphiren rx 6800 nitro näytönohjaimen. Perään tuli viesti, että toimitetaan jälkitoimituksena. Kysyin sähköpostissa, että onko arviota toimitusajasta, johon ei toisaalta ole vastattu. Onko täällä tietoa toimituksesta?
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
721
@Datatronic

Eikös näiden kahden tuotteen ainoa ero ole se, että tuossa kallimmassa on mukana heatsink? Jäin vain miettimään, että onko tuossa ihan oikea hinta? Ei muuten, mutta kun yleensä näiden kahden tuotteen hintaero on ollut muutama euro ja teillä hintaeroa on lähes satanen.

Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
126
Voisko joku vastailla mun sähköposteihin että miten toimitaan noiden Schenkerin rikkomien muistien kanssa? Saatavuus näyttää aika kehnolta näille CMK32GX4M2D3600C16. Tilaanko suosiolla muualta uudet ja näistä rahat takaisin vai meinaatteko korjata asian?
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Voisko joku vastailla mun sähköposteihin että miten toimitaan noiden Schenkerin rikkomien muistien kanssa? Saatavuus näyttää aika kehnolta näille CMK32GX4M2D3600C16. Tilaanko suosiolla muualta uudet ja näistä rahat takaisin vai meinaatteko korjata asian?
Näyttäisi että 7.12. me saamme näitä lisää ja toki jos olet ehtinyt palauttaa muistit meille tuohon mennessä voisimme heti lähettää sinulle uudet. Toki voit myös palauttaa ne ja ilmoittaa palautuksessa, että otat mieluummin rahat kun tuotteen.
Pahoittelut viivästyneestä vastauksesta.
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
@Datatronic

Eikös näiden kahden tuotteen ainoa ero ole se, että tuossa kallimmassa on mukana heatsink? Jäin vain miettimään, että onko tuossa ihan oikea hinta? Ei muuten, mutta kun yleensä näiden kahden tuotteen hintaero on ollut muutama euro ja teillä hintaeroa on lähes satanen.

Hinnat meille riippuvat myös siitä minkä verran me ostamme mitäkin tuotetta ja heatsink tuotteita me ostamme tosi vähän -> huono hinta meille. Eli ikävä kyllä tässä ei ole hintavirhettä vaan emme tuon parempaa nyt ainakaan toistaiseksi pysty. Mutta normaaleissa pärjäämme hyvin hinnassa :)
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Tilasin 25.11. tuommosen sapphiren rx 6800 nitro näytönohjaimen. Perään tuli viesti, että toimitetaan jälkitoimituksena. Kysyin sähköpostissa, että onko arviota toimitusajasta, johon ei toisaalta ole vastattu. Onko täällä tietoa toimituksesta?
Teemme tämän suhteen jatkoselvittelyä. Alkuperäinen tukkuri ei pystynyt toimittamaan ja seuraavan pitäisi olla saanut änmä eilen, mutta vielä ei näkynyt menestystä asian tiimoilta. Mutta uskoisin että ihan lähipäivinä tähän tulee lopullinen tieto.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
126
Näyttäisi että 7.12. me saamme näitä lisää ja toki jos olet ehtinyt palauttaa muistit meille tuohon mennessä voisimme heti lähettää sinulle uudet. Toki voit myös palauttaa ne ja ilmoittaa palautuksessa, että otat mieluummin rahat kun tuotteen.
Pahoittelut viivästyneestä vastauksesta.
No eihän toi 7.12. ole paha. Vien tänään palautukseen. Kiitos vastauksesta.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
721
Hinnat meille riippuvat myös siitä minkä verran me ostamme mitäkin tuotetta ja heatsink tuotteita me ostamme tosi vähän -> huono hinta meille. Eli ikävä kyllä tässä ei ole hintavirhettä vaan emme tuon parempaa nyt ainakaan toistaiseksi pysty. Mutta normaaleissa pärjäämme hyvin hinnassa :)
Yleensä teillä on ollut todella kilpailukykyiset hinnat, joten sen takia epäilin, että tässä olisi voinut olla joku virhe. Ei muuten, mutta esim. toisessa tronic-kaupassa tavallisen ja heatsink mallin hintaero on 3 euroa ja teillä se on peräti 89 euroa - on siinä jäähdytyssiilillä hintaa :)

Tsemppiä sinne asiakaspalveluun!

Ps, miettikää oikeasti jonkun tikettijärjestelmän hankkimista.
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
KLARNA POISTUU KAUPASTAMME
Klarna maksutapa loppuu kaupastamme. Tänään on viimeinen päivä tehdä ostoksia Klarnalla. Jo tehdyt Klarnatilaukset pysyvät toki voimassa :)

Syynä tähän on puhtaasti Klarnan ilmoittama hinnankorotus heidän veloittamaan maksuun kauppiaalta. Se on korotuksen jälkeen jo yli kaksinkertainen luottokorttiprovisioihin nähden ja vastasi jo leijonanosaa meidän katteesta. Tästä syystä, jotta hintoja ei jouduta nostamaan, niin jouduimme tekemään tämän päätöksen. Hintoja ei olisi voinut pitää ennallaan samalla kun Klarna olisi säilynyt maksutapana. Jommasta kummasta oli tingittävä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 882
KLARNA POISTUU KAUPASTAMME
Klarna maksutapa loppuu kaupastamme. Tänään on viimeinen tehdä ostoksia Klarnalla. Jo tehdyt Klarnatilaukset pysyvät toki voimassa :)

Syynä tähän on puhtaasti Klarnan ilmoittama hinnankorotus heidän veloittamaan maksuun kauppiaalta. Se on korotuksen jälkeen jo yli kaksinkertainen luottokorttiprovisioihin nähden ja vastasi jo leijonanosaa meidän katteesta. Tästä syystä, jotta hintoja ei jouduta nostamaan, niin jouduimme tekemään tämän päätöksen. Hintoja ei olisi voinut pitää ennallaan samalla kun Klarna olisi säilynyt maksutapana. Jommasta kummasta oli tingittävä.
Olisiko tuohon itse maksutapaan voinut laittaa lisämaksun? Vai onko tämä Klarnan ehtojen vastaista?
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Olisiko tuohon itse maksutapaan voinut laittaa lisämaksun? Vai onko tämä Klarnan ehtojen vastaista?
Tämä saattaisi olla sallittua. EU näitä aika paljon sääntelee ja esimerkiksi luottokortista ei saa periä lisämaksua. Olisiko Klarna pay later siihen rinnastettava? Jos ei edes ota osamaksua siis? Miten selkeästi viestittäisiin että tuotteen hinta nousee kassalla 3%:ia jos suunnittelee ostavansa Klarnalla. Olisi siinä monta miinaa ainakin asiakastyytyväisyydelle.
 
Liittynyt
22.04.2019
Viestejä
527

Proshop käyttää tuota lisämaksua Klarnan Pay later maksutavalla ja näkyy vasta maksuvaihtoehtoa valittaessa.
Oma mielikuva vähän ärsyttävä, tosin koko kyseinen firmakin :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 882
Tämä saattaisi olla sallittua. EU näitä aika paljon sääntelee ja esimerkiksi luottokortista ei saa periä lisämaksua. Olisiko Klarna pay later siihen rinnastettava? Jos ei edes ota osamaksua siis? Miten selkeästi viestittäisiin että tuotteen hinta nousee kassalla 3%:ia jos suunnittelee ostavansa Klarnalla. Olisi siinä monta miinaa ainakin asiakastyytyväisyydelle.
No joo, onhan tuo kieltämättä vähän ongelmallista ja näköjään netsin kautta kuitenkin vastaavia maksutapoja on teillä tarjolla: Walley, OP Lasku ja Jousto
 
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
4
Tilasin kaksi tuotetta lauantaina. AMD Ryzen 5 5600X suoritin 3,7 GHz 32 MB L3 Laatikko ja Kingston Technology FURY Renegade muistimoduuli 16 GB 2 x 8 GB DDR4 3600 MHz
Muistit ilmeisesti loppuivat kaupasta ja kysyin eilen päivällä että voisiko nuo muistit vaihtaa mahdollisesti vastaaviin, mutta rgb härpäköillä oleviin muisteihin, jotta tilaus voisi lähteä matkaan. Muutaman euron lisäkustannus ei haittaisi, jos paketti vain lähtisi matkaan. 86,90 € | Kingston Technology FURY Renegade RGB muistimoduuli 16 GB...

Saisiko täältä kautta vastausta tähän?
 
Liittynyt
01.12.2020
Viestejä
81
Itse maksan aina mieluummin suoraan omalla luottokortilla kuin käyttäen Klarnaa (tms.) palveluna tähän. Ainoa poikkeus silloin, kun tiedän, että jotain tuotetta ei ole varastossa eikä ole mitään arviota milloin sitä edes tulee. Tällöin on helpompi käyttää Klarnaa, koska se ei velota luottokorttia kuin vasta sitten kun tuote oikeasti lähetetään asiakkaalle.

Onko tässä joku tekninen syy taustalla, että luottokortilta veloitus pitää tehdä heti vaikka tuotetta ei lähetettäisiinkään kuin vasta sitten kun sitä saapuu varastoon?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 573
@Datatronic, laitoin teille täällä Io:ssa privaa liittyen odottamiini komponentteihin. Saisiko sitä kautta teiltä vastausta? Kiitos!
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 783

Voisko tuolla järjestää nuo toimitustavat uusiksi. Mielestäni tuo ilmainen toimitus voisi olla ensimmäisenä. Ja sen jälkeen tuo kotiinkuljetus. Sitten nuo muut noutopistetoimitukset.

Myös tätä voisi miettiä:

Hinta 0 € alle 32 kg tilauksissa

• Pakkauksen maksimikoko: leveys (120 cm), korkeus (60 cm), syvyys (60 cm), suurin sallittu paino (32 kg)

Uskoisin että jos tilaus ylittää nämä ehdot, niin on tilattu niin isolla summalla tavaraa, että teillä on varaa antaa sille ilmainen toimitus.

Jos joku tilaa vaikka 5 koteloa(ihan vain argenttinä), niin erikseen ne tilatesaa saisi ilmaisen toimituksen, mutta samassa tilauksessa ei saakkaan. Minusta tämä kuulostaa erikoiselta.
 
Järjestystä voisi tosiaan kyllä miettiä uudelleen :)

Tuo rajoitus johtuu siis siitä, että tuote ei saa olla tuon isompi noutopisteessä. Eli noutopisteeseen ei saa lähettää tuon isompaa lähetystä vaikka maksaisi miten paljon. Mutta toki voidaan lähettää monta lähetystä jotka on juuri rajan alle jolloin ne pitää tosiaan olla erillisiä tilauksia. Mutta me emme juurikaan kyllä koskaan myy yksittäisiä tuotteita joiden kohdalla nämä rajat ylittyisi eli en edes nyt muista onko meillä ollut yhtään "ongelmatapausta" tähän liittyen.

Meille on muuten tulossa pieni kampanja nyt joulukuuksi jossa Schenker kotiinkuljetus vain 7,90 eli helpottamaan joulukiireitä :)
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Tilasin kaksi tuotetta lauantaina. AMD Ryzen 5 5600X suoritin 3,7 GHz 32 MB L3 Laatikko ja Kingston Technology FURY Renegade muistimoduuli 16 GB 2 x 8 GB DDR4 3600 MHz
Muistit ilmeisesti loppuivat kaupasta ja kysyin eilen päivällä että voisiko nuo muistit vaihtaa mahdollisesti vastaaviin, mutta rgb härpäköillä oleviin muisteihin, jotta tilaus voisi lähteä matkaan. Muutaman euron lisäkustannus ei haittaisi, jos paketti vain lähtisi matkaan. 86,90 € | Kingston Technology FURY Renegade RGB muistimoduuli 16 GB...

Saisiko täältä kautta vastausta tähän?
Voisitko laittaa privaattiviestinä tilaustunnuksen. Voisin katsoa mikä on muistin tilanne jotka tilauksella on, nehän voivat olla jo ihan lähellä saapumista. Mutta vaihto onnistuu myös. Tosiaan 5600x tuli iso kasa muistaakseni eilen.
 
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
363
KLARNA POISTUU KAUPASTAMME
Klarna maksutapa loppuu kaupastamme. Tänään on viimeinen päivä tehdä ostoksia Klarnalla. Jo tehdyt Klarnatilaukset pysyvät toki voimassa :)

Syynä tähän on puhtaasti Klarnan ilmoittama hinnankorotus heidän veloittamaan maksuun kauppiaalta. Se on korotuksen jälkeen jo yli kaksinkertainen luottokorttiprovisioihin nähden ja vastasi jo leijonanosaa meidän katteesta. Tästä syystä, jotta hintoja ei jouduta nostamaan, niin jouduimme tekemään tämän päätöksen. Hintoja ei olisi voinut pitää ennallaan samalla kun Klarna olisi säilynyt maksutapana. Jommasta kummasta oli tingittävä.
Vielä on Klarna mukana nettisivujenne mukaan (katsottu 1.12.2022 kello 0.39 Suomen aikaa): Maksu- ja toimitustavat

2022-12-01-DATATRONIC-KLARNA-POISTUI-2022-11-30.png
 
Viimeksi muokattu:

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Vielä on Klarna mukana nettisivujenne mukaan (katsottu 1.12.2022 kello 0.38 Suomen aikaa): Maksu- ja toimitustavat
Taitaa lähteä vasta aamulla pois kuitenkin. Mutta hyvin pian. Harmillinen juttu.

Selvittelemme vielä Paytrailin kanssa että onko heillä maksuvaihtoehtoja, jossa maksutransaktio tapahtuisi esim. walleyssa tai luottokortilla vasta kun tavara lähtee. Toki se vaatii katevarauksen tai luottopäätöksen kuten Klarnan tapauksessa, koska maksunvälittäjähän siinä ottaa riskin, että saavat maksun.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 783
Mutta toki voidaan lähettää monta lähetystä jotka on juuri rajan alle jolloin ne pitää tosiaan olla erillisiä tilauksia.
Jos jostain syystä nämä rajat ylittyy niin asiakkaana ajattelisin että te jakaisitte tilauksen usempaan osaan, jotta ne kelpaa noutopisteeseen tai sitten ilmainen kotiintoimitus.
Mutta me emme juurikaan kyllä koskaan myy yksittäisiä tuotteita joiden kohdalla nämä rajat ylittyisi eli en edes nyt muista onko meillä ollut yhtään "ongelmatapausta" tähän liittyen.
Tässä on ongelmatapaus:

Joo, ei varmaan myydä ihan jokapäivä, mutta kuitenkin. Tuo on ongelmallinen, ja kun kokeeksi testasin ostamista niin ainut vaihtoehto oli nouto ja kotiinkuljetus. Onneksi ei ollut kallis vaikka olikin aika kookas tuote. Mutta ehkä olisi hyvää mainosta sanoa että tätä suuremmat lähetykset saavat ilmaisen kotiintoimituksen
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Moi, onkohan näitä asuksen strix z790-e emoja saatavilla mistään tukkurilta järkevällä aikataululla? Tuntuu olevan kiven alla vähän joka puolella...

Näitä näyttäisi aika reilu määrä tulevan yhdelle tukkurille 6.12.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 656
Kiitos Datatronicille Msi z690 pro-emokaupoista, tuli tukkurilta saakka ripeästi ja 3:ssa arkipäivässä oli haettavissa. Eka ostokseni teiltä, eikä varmasti viimeinen :).
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Jos jostain syystä nämä rajat ylittyy niin asiakkaana ajattelisin että te jakaisitte tilauksen usempaan osaan, jotta ne kelpaa noutopisteeseen tai sitten ilmainen kotiintoimitus.

Tässä on ongelmatapaus:

Joo, ei varmaan myydä ihan jokapäivä, mutta kuitenkin. Tuo on ongelmallinen, ja kun kokeeksi testasin ostamista niin ainut vaihtoehto oli nouto ja kotiinkuljetus. Onneksi ei ollut kallis vaikka olikin aika kookas tuote. Mutta ehkä olisi hyvää mainosta sanoa että tätä suuremmat lähetykset saavat ilmaisen kotiintoimituksen
Kiitos näistä hyvistä palautteista.
Me päivitimme nyt verkkokauppaan toimitustapoja ja niiden maksuja. Jotta pysymme ilmaisessa toimituslupauksessa, olemme muuttaneet Schenkerin kotiinkuljetuksen ilmaiseksi, jos tilaus on yli 32 kg. Tällöin vaihtoehdoiksi painavissa tilauksissa jää ilmainen kotiinkuljetus tai myymälästä nouto.

Lisäksi vaihdettiin tekstejä hiukan selkeämpään järjestykseen!

1669901042145.png
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 783
Kiitos näistä hyvistä palautteista.
Me päivitimme nyt verkkokauppaan toimitustapoja ja niiden maksuja. Jotta pysymme ilmaisessa toimituslupauksessa, olemme muuttaneet Schenkerin kotiinkuljetuksen ilmaiseksi, jos tilaus on yli 32 kg. Tällöin vaihtoehdoiksi painavissa tilauksissa jää ilmainen kotiinkuljetus tai myymälästä nouto.

Lisäksi vaihdettiin tekstejä hiukan selkeämpään järjestykseen!

Tuo näyttää hyvältä. Sellaisen pienen muutoksen tekisin että antaisin ilmaisen kotiinkuljetuksen, jos nuo mitat (60 cm x 60 cm x 120 cm) ylittyy, vaikka paketti ei painaisikaan 32 kiloa. Joo, tämä on varmaan aika harvinaista ja eiköhän tuo 32 kg tule lähes aina ekana vastaan. Mielestäni tämä selkeyttäisi tuota toimitusta ja asiakaskin on tyytyväinen kun saa ilmaisen kotiintoimituksen tälläisessä harvinaisessa tapauksessa.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 405
Tilasin perjantaina prossun ja se lähetettiin samana päivänä, ei ole saapunut vieläkään.
Kumma yhteensattuma: Siihen tilaukseen ei tullut seurantakoodia. Schenker heittänyt sen samantien metsään?
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 206
Tilasin perjantaina prossun ja se lähetettiin samana päivänä, ei ole saapunut vieläkään.
Kumma yhteensattuma: Siihen tilaukseen ei tullut seurantakoodia. Schenker heittänyt sen samantien metsään?
Voisitko laittaa tilaustunnuksen niin pääsen katsomaan tätä tarkemmin. Jos et ole saanut seurantakoodia on virhe meidän päässä eikä Schenkerin.
 
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
363
Sivuston yläreunassa oleva jäljellä olevan erityisetuajan laskuri ei vaikuta mahtuvan siististi. Sen tekstit "days", "hours", "minutes" ja "seconds" voisi muutenkin ilmaista mieluusti vaikka kansainvälisen vakioinnin mukaisesti: "d", "h", "min" ja "s". Vaihtoehtoisesti voisi käyttää suomen kielen vastineita "pv", "t", "min", "s".
DATATRONIC-LASKURI-2022-12-01.jpg
 
Liittynyt
29.07.2017
Viestejä
119
Eipä ole edennyt mun tilaus yhtään vaikka laitoin spostia aiheesta kohta viikko sitten. Rahat kyllä kelpasivat ihan hyvin mutta siihen se jäikin. Pyysin vaihtoa paremmin saatavilla olevaan emolevyyn, koska tarvitsen sen ensi viikolla, maksan toki erotuksen. Aika surkealla tasolla on aspa.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
13
Itsekin laitellut viestiä eri polkuja pitkin. Yrittänyt saada tilauksesta ei saatavilla olevaa emolevyä pois, mutta vielä ei ole vastailtu tai toimenpiteitä tehty. Ei se juuri nyt päivän päälle ole, mutta viikon päästä olisi jo hyvä saada tavaraa pihaan.
 
Liittynyt
16.11.2018
Viestejä
294
Joo älyttömän hitaasti tapahtuu sähköposteihin vastailu ja osaan viesteistä jää vastaamattakin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 882
Miten muuten tuon ostoskorin saisi helpoiten tyhjennettyä? Yksittäin voi toki tuotteita korista poistella, mutta tätäkin vaikeuttaa pitkä viive kun painaa roskakoria.
 
Liittynyt
21.09.2018
Viestejä
2 880
Itse sain tossa marraskuun puolessa välissä illalla laitettuun spostiin heti aamulla vastauksen, kun tiedustelin palautuspolitiikkaa tiettyjen tuotteiden kohdalla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 765
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom