Custom rom -esittelyketju

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065

EDIT: Laitetaan tähän alkuun io-techissä julkaistu Custom ROMin asennuksesta kertova artikkeli:
Johdanto
Ensimmäinen kaupallinen Android laite julkaistiin syyskuussa 2008. Innokkaimmat käyttäjät keksivät hyvin pian, kuinka Linux pohjaisen käyttöjärjestelmän pääkäyttäjän oikeudet sai käyttäjän haltuun (=roottaus). Tällä tavoin kehittäjät kykenivät muokkaamaan laitteeseen asennettua Androidia ja tekemään siihen erilaisia optimointeja sekä lisäämään uusia ominaisuuksia. Erilaisten muokkausten lisääntyessä syntyivät myös ensimmäiset custom romit. Custom romeihin siis pakataan useita hyväksi havaittuja muokkauksia yhteen.

Vähitellen custom romeja alettiin rakentamaan alusta asti Googlen ylläpitämään Android Open Source Projectin (AOSP) pohjalta. AOSP on käytännössä Android käyttöjärjestelmän runko ilman Googlen omia palveluita (Google Apps = GAPPS). AOSP on vapaaseen lähdekoodin perustuva jakelu ja täten kaikkien saatavilla. Kuka tahansa voi siis tehdä sen pohjalta oman version Androidista. Lisäksi custom romeja (ja kerneleitä) kehitään Code Aurora Forumin (CAF) pohjalta. CAF:sta on saatavilla Qualcomm laitteiden kerneleiden lähdekoodit hardware yhteensopivuutta varten. Esimerkiksi Lineage OS (ent. CyanogenMod) perustuu sekä AOSP:iin että CAF:iin. Myöhemmin custom romeja on tehty myös toisten custom romien pohjalta.

Ketjun tarkoitus
Ideana on esitellä erilaisia custom romeja, jotta niihin tutustuminen ja niiden valitseminen olisi helpompaa. En ole aiemmin törmännyt suomenkielisiin testiartikkeleihin, joten tällaiselle testailulle saattaisi olla tilausta. Lisäksi CyanogenModin hajoaminen on tuonut lisää vilskettä aihepiirin ympärille. Pääpaino on nimenomaan eri custom romien ominaisuuksissa mutta myös mahdollisia suorituskykyeroja on hyvä kartoittaa havaintojen perusteella.

Ketjun tarkoituksena ei ole kiinnittää huomiota laitekohtaisiin asioihin vaan käydä yleisesti läpi eri custom romeja ja niiden ominaisuuksia. Laitekohtaiset keskustelut kannattaa suunnata laitteen omaan ketjuun asennusohjeineen ja ongelmineen.

Tässä vielä lista tunnetuimmista custom romeista:
Toteutus
Testejä varten kaivoin esille vanhan Nexus 5 (hammerhead) puhelimen. Nexus 5 on mielestäni käyttötarkoitukseen sopiva kapula, sillä custom romeja on saatavilla sille runsaasti. Lisäksi Google on jo lopettanut puhelimen päivitykset, joten custom romit ovat ainoa tapa päivittää luuria. Raudan puolesta Nexus 5 on edelleen peruskäyttöön soveltuva puhelin. Kyseessä on siis tyypillinen kapula, johon ihmiset saattaisivat uskaltautua asentamaan custom romeja esimerkiksi takuun umpeuduttua.

Alun perin tarkoituksena oli suorittaa testijakso yhdellä custom romilla ja tutustua sen ominaisuuksiin päivittäisen käytön (daily driver) perusteella. Toteutin tätä konseptia Nexus 5:llä Nougat, Oreo ja Pie custom romeissa mutta Android 10:n myötä vaihdoin testipuhelimeksi Xiaomi Redmi Note 4:n (mido). Samalla luovuin daily driver -testauksesta, jotta custom romeja saisi testailtua vähän nopeammalla tahdilla.

Custom ROM esittelyt Nexus 5:llä

Nougat:

  1. Lineage OS: "Tunnetuin ja suosituin" - Julkaistu
    • Keskittyy etenkin suorituskyvyn parantamiseen käytännöllisten lisäominaisuuksien ohella
  2. MoKee OS: "Kiinan Lineage OS" - Julkaistu
    • Vastaa hyvin pitkälti Lineage OS:ia muutamalla extraominaisuudella
  3. Resurrection Remix OS: "Ominaisuuspläjäys" - Julkaistu
    • Kattavin kattaus erilaisia ominaisuuksia ja säätömahdollisuuksia (mm. virranhallintaan)
  4. Paranoid Android: "Innovatiivinen" - Julkaistu
    • Keskittyy uniikkien ja innovatiivisten ominaisuuksien kehittämiseen, minkä johdosta kehitystahti voi toisinaan olla hidasta
  5. SlimRoms: "Minimalistinen" - Julkaistu
    • Mahdollisimman kevyt versio Androidista käyttökokemusta kuitenkaan unohtamatta
  6. Hexagon ROM: "Design edellä kulkeva custom ROM" - Julkaistu
    • Tarjoaa massasta poikkeavan ulkoasun hieman Android OEM-valmistajien tapaan
Oreo:
  1. AOSP Extended: "Vakio Android laajennuksilla" - Julkaistu
    • Tarjoaa puhtaan Android kokemuksen muutamilla laajennuksilla, jotka on poimittu häpeilemättä muista custom ROMeista
Pie:
  1. The Unlegacy Android Project: "Vakio Android vanhoille laitteille" - Julkaistu
    • Perusajatuksena on tarjota tuorein Android AOSP versio ilman lisäominaisuuksia sellaisille laitteille, joille valmistaja ei enää tarjoa päivityksiä
  2. First Ever (video) - Julkaistu

Custom ROM esittelyt Redmi Note 4:llä

Android 10:

  1. Android Ice Cold Project: "Perinteinen" - Julkaistu
    • Kompromissi ominaisuuksien ja suorituskyvyn suhteen
  2. OmniROM: "Vakaa käyttökokemus” - Julkaistu
    • Varmatoiminen custom ROM, jossa käyttökokemus on viimeistelty loppuun asti

Minulle saa ehdottaa testattavia custom romeja tässä ketjussa.

Loppuun vielä Nexus 5:n benchmarkit vakio Android Marshmallow 6.0.1 romilla (M4B30Z, tietoturvataso: 5. lokakuuta) vertailua varten.
AnTuTu (v6.2.7): 54945
  • 3D (v6.1.1): 8878
    • Marooned: 6346
    • Garden: 2532
  • UX: 20509
    • UX Data Secure: 3402
    • UX Data process: 2227
    • UX Strategy games: 4326
    • UX Image process: 8083
    • UX I/O performance: 2471
  • CPU: 18802
    • CPU Mathematics: 5733
    • CPU Common Use: 5772
    • CPU Multi-Core: 7297
  • RAM: 6756
BaseMark OS II (v2.0): 1029 Powerboard Beta
  • System: 1879
  • Memory: 523
  • Graphics: 1937
  • Web: 589
GeekBench 4 (v4.1.0) LG Nexus 5 - Geekbench Browser
  • Single: 959
  • Multi: 2086
PCMark (v2.0.3710): 3632 (Work 2.0 performance)

3DMark (v1.6.3439): 1055 (Sling Shot)

GFXBench (v4.0.13)
  • Mahattan: 629,4 Frames (10 Fps)
  • 1080p Manhattan Offscreen: 588,8 Frames (9,5 Fps)
  • T-Rex: 1361 Frames (24 Fps)
  • 1080p T-Rex Offscreen: 1249 Frames (22 Fps)

PS. Tämä ketju ei ole mikään minun yksinoikeus vaan myös muut saavat jakaa havaintojaan custom romeista. Myös samasta custom romista voi kirjoittaa useamman esittelyn, sillä kaksi näkökulmaa on aina parempi kuin yksi :).

PPS. Kaikki kynnelle kykenevät vain sitten tekemään custom romeja:
EDIT: Tein custom kerneleihin liittyen pienen katsauksen puhelimen ylikellottamiseen ja alivoltitukseen:
Lisäksi Google Kamerasta juttua ja testausta:
TWRP:n asennus:
Lineage OS 17.1 custom ROM:n asennus Xperia XZ1 Compact puhelimeen
Xperia XZ1 Compact ja Android 11 (Havoc OS)
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
XPäivityksetOpenDeltaKameraTeemavalitsinVirranhallintaDPI säätöOneHand ModeScreen recorder
Lineage OSWeekly-CM---KylläKyllä
MoKee OSNightlyKylläCMSubstratumLaajennettu + Aegis-KylläKyllä
Paranoid AndroidRelease-AOSPASubstratum + Color Engine----
Resurrection Remix OSWeekly-CMSubstratumLaajennettu + RR:n blockeritKylläKylläKyllä
 
Viimeksi muokattu:

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Ground Zero Roms - Validus, Tesla & Tipsy - G+
XDA - [N5][OFFICIAL] Tesla N - 7.1.2_r8 [OMS] [15/05] (Nexus 5 versiot tosin lopetettu viime kuussa)

About the ROMs :
Validus is GZ-AOSP (Fancy name of AOSP-CAF?) based with a Dark Wolfie theme with full OMS support and has a lot of features.
Tesla is GZ-AOSP based with full OMS support and has handpicked useful features.
Tipsy is based on Slim with full OMS support.

Tuo Ground Zero Roms vaikuttaa mielenkiintoiselta projektilta, mutta en ole testannut vielä mitään versiota.

Omia suosikkeja ovat Dirty Unicorns, Lineage OS ja OmniROM. DU sisältää paljon ominaisuuksia, mutta ei lagita ja on vakaa. OmniROM sisältää juuri kaiken välttämättömän, mutta ei turhuuksia IMO, erittäin kevyt ja vakaa, usein tumma teema valittavissa. Lineage OS on varma valinta varsinkin virallisesti tuettujen laitteiden kanssa, tietääkseni monet muut rommit käyttävät heidän device treetä jne. joten rautaan liittyvät bugikorjaukset tulevat usein ekana LOS:iin.

Nykyään en jaksa enää testailla käyttäjien omia epävirallisia rom käännöksiä, asentelen noita omia suosikkeja vasta, kun saavat virallisen statuksen. Usein epävirallisistakin löytyy hyviä, mutta tuen jatkuminen on epävarmaa. Custom kernelien asennus ja viritys on myös hiipunut, noihin saa aikaa uppoamaan vaikka kuinka paljon, mutta hyödyt ovat jääneet vähäisiksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Itse käyttäny One Plus Onessa Resurrection Remixiä.
Lollipopin viimeiset versiot toimi ihan hyvin, mutta Nougatti vielä tökkii.
1) Puhelimen näyttö ei aina syty kun tulee puhelu (voiko johtua Fonecta Callerista)
2) Gmail päivittyy miten sattuu. Joskus ei tule ilmoitusta ollenkaa, joskus ilmoitus taas ei päivity kun käyn tietokoneella mailit lukemassa
3) Silloin tällöin random rebootteja
4) Smart Applock ei aina lukitse puhelinta kun pitäisi
5) Team Ringtones ei aina toimi
Ja muita pikkujuttuja. Ihanku puhelin sammuttelis jotain kun liian kauan paikallaan. Mitään virransäästöjä jne ei ole käytössä. Ainakin toi 1, 2 ja 5 tuntuu ainakin ilmenevän silloin kun puhelin on ollut kauan käyttämättömänä.

Noi kun saisivat vielä korjattua ni olisin taas tyytyväinen.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065

Johdanto
Lineage OS (LOS/LinOS) on vuonna 2009 perustetun CyanogenModin (CM) manttelinperijä. Se perustettiin sen jälkeen, kun CyanogenMod lopetti toimintansa vuodenvaihteessa 2016-2017. Tapauksen taustoista voi lukea tarkemmin täältä. Käytännössä CyanogenMod siis lakkasi olemasta ja sen kehittäjät siirtyivät nopealla aikataululla Lineage OS:n pariin. Tämän vuoksi Lineage OS on vastaa ainakin toistaiseksi hyvin pitkälti CyanogenModia. Isompia muutoksia edeltäjään nähden on luvassa mahdollisesti Android O version myötä.

Lineage OS:n tarkoituksena on palauttaa maailman tunnetuin custom rom takaisin juurilleen ja tuoda yhteisöllisyys takaisin custom romin kehittämiseen. Tarkoituksena on tehdä juuri sellainen custom rom kuin käyttäjät kokevat tarvitsemansa: “for the people, by the people”. CyanogenMod keskittyi aikanaan etenkin suorituskyvyn parantamiseen ja Lineage OS todennäköisesti jatkaa samankaltaisilla suuntaviivoilla. Tällä hetkellä Lineage OS on ladattavissa 179 eri laiteelle ja päivityksiä tulee viikottain. Viikottaiset Nightly versiot eivät välttämättä ole vielä täysin vakaita ja saattavat sisältää joitain bugeja.

Ulkonäkö ja sovellukset
Lineage OS mukailee vahvasti puhdasta Androidia niin rakenteen kuin ulkonäönkin suhteen. Kaikki esiasennetut sovellukset noudattavat Material Designia ja launcherina on CyanogenModista tuttu Trebuchet. Trebuchetin ulkoasu imitoi Google Nexus -sarjasta tuttua Google Now launcheria, joskin vasemmalta pyyhkäistävä Google Now näkymä loistaa poissaolollaan. Ilmoitus- ja sovellusvalikko vastaavat täysin puhdasta Androidia ja myös asetukset -valikko löytyy yhdeltä välilehdeltä vakio Androidin tapaan.

Esiasennettuja sovelluksia on kaikkiaan 17 kappaletta: Android-näppäimistö (AOSP), Asetukset, AudioFX, Galleria, Kalenteri, Kamera, Kello, Laskin, Musiikki, Nauhoitus, Puhelin, Selain, SIM Toolkit, Tiedostot, Trebuchet, Viestit ja Yhteystiedot. Suurin osa on AOSP pohjaisia sovelluksia mutta joukossa on myös muutamia kokonaan Lineage OS:n omia sovelluksia. Yksi näistä on Jelly niminen nettiselain, joka on kehitetty toimimaan vähäisillä resursseilla. Jelly käyttää pohjanaan Androidin Webview järjestelmäkomponenttia, minkä vuoksi se on paremmin suojattu tietoturva-aukoilta. Kyseessä on ominaisuuksiltaan melko pelkistetty selain mutta esimerkiksi incognito- ja työpöytätila löytyvät sovelluksesta. Oletushakukoneeksi on asetettu DuckDuckGo mutta se on käyttäjän vaihdettavissa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana selain avautuu aina uuteen välilehteen sovellusikonia painettaessa.

Galleriasovellus on myös Lineage OS:n tekijöiden käsialaa. Kuvia on mahdollista selata aikajanalla tai albumeissa, minkä lisäksi videot löytyvät tarvittaessa omalta välilehdeltä. Galleriassa on myös pikapainike kameraan ja automaattisesti luotuun diaesitykseen (aikajana näkymä). Kolmas Lineage OS:n oma sovellus on yhdistetty screen recorder ja ääninauhuri. Ulkoasu on edellä mainittujen tapaan melko yksinkertainen ja siten helppokäyttöinen. Tiedostonhallintasovellus on AOSP pohjainen, johon lisätty muutamia ominaisuuksia. Root modea siinä ei kuitenkaan ole, sillä Lineage OS asentuu oletuksena ilman root oikeutta.

Imgur

Kamera
Lineage OS käyttää ainakin toistaiseksi CyanogenModin kamerasovellusta. Valo- ja videokuvaustilan lisäksi sovelluksessa on erillinen panoraamatila. Perussäätöjä löytyy melko kattavasti mutta esimerkiksi manuaalikuvaustila puuttuu HDR-kuvauksen ohella. Alla on muutama kuvakaappaus säädöistä ja pari esimerkkikuvaa.

Imgur


Ominaisuudet
Lineage OS:ssa on paljon käyttöä helpottavia pieniä ominaisuuksia. Vakio Androidin tapaan ilmoitusvalikon pika-asetuspainikkeet ovat käyttäjän muokattavissa. Pikapainikkeista löytyy myös joitain uusia vaihtoehtoja, kuten Kofeiini -painike. Kofeiini -painikkeella näytön lukituksen saa pois päältä esimerkiksi kahvinjuonnin ajaksi. Aamutoimia voi helpottaa entisestään uudella MIUI:n kaltaisella yhden käden käyttötilalla. Se aktivoidaan pyyhkäisemällä virtuaalisia navigointipainikkeita joko oikealle tai vasemmalle, kumpaan reunaan käyttötilan haluaakaan asettuvan. Yhden käden tilasta poistutaan pyyhkäisemällä navigointipainikkeita uudelleen tai painamalla jostain kohdin pienennetyn näytön ulkopuolelta. Ominaisuus voidaan myös kytkeä päälle käyttäen fyysisiä navigointinäppäimiä.

Lisää ominaisuuksia löytyy luonnollisesti asetuksista. Näyttö -valikon alta löytyy LiveDisplay ja laajennettu työpöytä ominaisuudet. LiveDisplay säätää automaattisesti näytön värilämpötilaa kellonajan ja ympäristöolosuhteiden mukaan. Tällä pyritään parantamaan luettavuutta ja vähentämään silmien rasitusta. Laajennetun työpöydän kautta voidaan puolestaan piilottaa tilarivi ja/tai navigointipalkki näkyvistä sovelluskohtaisesti.

Vakio Androidissa vielä kokeiluasteella oleva ilmoitusten tehohallinta löytyy Ilmoitukset -valikon takaa. Tehohallinnan avulla eri sovelluksille voidaan asettaa tietty tärkeystaso (0-6), jonka avulla käyttöjärjestelmä kykenee jaottelemaan tulevia ilmoituksia tärkeysjärjestyksen mukaan. Korkein taso esittää ilmoitukset kaikissa tilanteissa ja matalin taso vastaavasti estää kaikki ilmoitukset.

Imgur


Kokonaan uusia kategorioita vakio Androidiin nähden ovat Eleet ja Painikkeet. Eleistä löytyy kaksi ominaisuutta, jotka ovat kameran avaaminen virtapainikkeen tuplaklikkauksella ja lepotilaan siirtyminen tilapalkin tuplaklikkaukselle. Henkilökohtaisesti olisin toivonut eleisiin myös yhden käden käyttötilan säätömahdollisuuksia. Painikkeet -valikko on puolestaan tuttu CyanogenMod ajoista. Valikosta löytyy kattavasti erilaisia säätöjä virtuaalisille ja fyysisille painikkeille. Itse pidän erityisesti puhelun lopettamisesta virtapainikkeella. Jos puhelimessa on käytössä virtuaalinen navigointipalkki, niin painikkeiden järjestystä ja määrää voi muuttaa.

Henkilökohtainen alueelle siirryttäessä asetuksista löytyy lisää uusia kategorioita. Yksityisyyttä kaipaaville käyttäjille Tietosuoja -valikko on erityisen hyödyllinen. Valikosta voidaan asettaa yksityisyyden suojaus päälle sovelluskohtaisesti. Kun jokin sovellus on suojattu, sillä ei ole oikeutta käyttäjän henkilökohtaisiin tietoihin. Valikossa on myös mahdollisuus estää anonyymien tilastoraporttien lähettäminen kehittäjille. Lineage OS tarjoaa kyseisten asetuksien päälle laittamista myös puhelimen käyttöönoton yhteydessä. Lisäksi Tietosuoja -valikossa on asetus, jonka avulla tietty sovellus voidaan suojata lukituskuviolla. Lukituskuvio on eri kuin lukitusnäytön mahdollinen kuvio eikä sitä voi säätää samalla tavalla. (Lukitusnäyttöön on mahdollista asettaa perinteisen 3x3 kuvion lisäksi myös 4x4, 5x5 ja 6x6 kuviot).

Vakio Androidista System UI Tunerin takaa löytyvä Tilapalkki -valikko löytyy suoraan Lineage OS:n asetuksista. Valikosta voidaan asettaa pika-asetusten avaaminen nopeaksi joko vasemmasta tai oikeasta reunasta pyyhkäisemällä. Lisäksi valikosta voidaan muuttaa akun varauksen esitystapaa ja määrittää tilapalkin kuvakkeita sekä niiden sijaintia. Tilapalkkiin on myös mahdollista asettaa näytön kirkkauden säätö, joka toimii liu’uttamalla tilapalkkia.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä omana kategoriana on Järjestelmäprofiilit. Kyseessä on vanhoista Nokialaisistakin tuttu profiiliasetus moderneilla ominaisuuksilla höystettynä. Vakiona profiileja on kolme kappaletta: Auto, Oletus ja Äänetön. Eri profiileja voi myös tehdä itse ja profiileille voi asettaa omia käynnistimiä. Esimerkiksi Äänetön profiilin voi laittaa käynnistymään automaattisesti puhelimen liityttyä vaikkapa työpaikan WiFi-verkkoon. Myös eri sovelluksille voi muodostaa ryhmiä, jolloin kyseisen ryhmän voi laittaa toimimaan tietyn profiilin mukaan. Näin esimerkiksi sosiaalisen median sovellukset voi tarvittaessa hiljentää laittamatta koko puhelinta äänettömälle.

Salaisista kehittäjä asetuksista löytyy joitain vakio Androidista poikkeavia asetuksia, joista maininnan arvoinen on Tapa sovellus -kytkin. Asetuksen ollessa aktiivisena esimerkiksi bugittava sovellus voidaan sulkea pitämällä takaisin näppäintä pohjassa.

Imgur


Suorituskyky ja huomiot
Testijakson ajaksi laitteeseen asennettiin viimeisin Lineage OS 14.1 Nightly (Nougat 7.1.2), joka päivitettiin testijakson aikana kertaalleen uudempaan versioon (tietoturvataso 5. kesäkuuta 2017). Lisäksi laitteeseen asennettiin OpenGAPPS:n pienin GAPPS paketti (pico) Play Kauppaa varten. Ensimmäisellä käynnistyksellä tallennuskapasiteetista oli käytetty 3,30/14,68 Gt, joten tallennustilaa oli käytettävissä varsin runsaasti.

Ensimmäisenä huomiona CyanogenModiin tottuneena täytyy mainita, että Lineage OS:sta puuttuu teemavalitsin kokonaan. Jostain syystä kehittäjät eivät ole halunneet tuoda romiin CyanogenModin Theme Engineä (CMTE). Oletettavasti kyseessä on siirtymäajan väliaikainen tilanne ja teemamoottoriksi on huhuttu Substratumia ResurrectionRemixin ja DirtyUnicornsin tapaan. Lineage OS on ollut pystyssä vasta hieman yli puoli vuotta, joten moni asia tulee varmaankin vielä muuttumaan ja esimerkiksi virranhallintaan on tulossa uusia asetuksia.

Teemavalitsinta lukuun ottamatta Lineage OS:sta ei jäänyt testijakson aikana pahaa sanottavaa. Puhelin tuntui arkikäytössä oikein ripeältä eikä isompia bugeja tullut vastaan. Ainoastaan kielen vaihtaminen ei toiminut välillä toivotulla tavalla. Jos laitteelle asetti kaksi kieltä (suomi ja englanti) ja vaihtoi pääkieltä suomesta englantiin, niin osa valikoista saattoi jäädä suomenkielelle.

Laitteen käyttäminen koostui pääosin nettiselauksesta ja pikaviestittelystä mm. WhatsAppilla. Päivittäin Screen-On-Time (SOT) oli hieman yli kaksi tuntia. Akun varaus oli jokaisen päivän päätteeksi alle 50%, joten toista päivää laitetta ei uskaltanut käyttää ilman latausta. Latausten välinen aika vaihteli 12-15 tunnin välillä.

upload_2017-6-12_10-16-45.png


AnTuTu (v6.2.7): 51728
  • 3D (v6.1.1): 8419
    • Marooned: 5869
    • Garden: 2550
  • UX: 16570
    • UX Data Secure: 3667
    • UX Data process: 2315
    • UX Strategy games: 4038
    • UX Image process: 4250
    • UX I/O performance: 2300
  • CPU: 19545
    • CPU Mathematics: 5389
    • CPU Common Use: 6653
    • CPU Multi-Core: 7503
  • RAM: 7194
BaseMark OS II (v2.0): 1080 Powerboard Beta
  • System: 2082
  • Memory: 488
  • Graphics: 1912
  • Web: 700
GeekBench 4 (v4.1.0) LG Nexus 5 - Geekbench Browser
  • Single: 1014
  • Multi: 1842
PCMark (v2.0.3710): 3951 (Work 2.0 performance)

3DMark (v1.6.3439): 1003 (Sling Shot)

GFXBench (v4.0.13)
  • Mahattan: 624,2 Frames (10 Fps)
  • 1080p Manhattan Offscreen: 589,9 Frames (9,5 Fps)
  • T-Rex: 1360 Frames (24 Fps)
  • 1080p T-Rex Offscreen: 1260 Frames (23 Fps)
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Lineage OS esittely tuli tosiaan julkaistua eilen. Palautetta ja kommenttia saa laittaa tulemaan, jos jotain jäi vaikka puuttumaan. Kävin noita ominaisuuksia läpi parhaani mukaan mutta suorituskykyä ja akun kesto en sen kummemmin vielä käsitellyt. Ajattelin käydä näitä custom romeja ensin muutaman läpi ja katsella sitten, millaisia tuloksia tulee. Sitten kun dataa on riittävästi, niin teen mahdollisesti jonkinlaista taulukointia kaikista custom romeista (ominaisuudet, suorituskyky jne.).

Seuraavaksi laitan testiin tuon MoKee OS:n, kun siinä muutama itseäni kiinnostava ominaisuus. MoKee OS:sta on tarjolla sekä AOSP että CAF versio. Ajattelin laittaa tällä kertaa CAF version testiin, kun muut custom romit ovat yleensä AOSP versioita (Lineage OS molempien sekoitus). Katsellaan tuleeko jotain eroja esille :think:.
Ground Zero Roms - Validus, Tesla & Tipsy - G+
XDA - [N5][OFFICIAL] Tesla N - 7.1.2_r8 [OMS] [15/05] (Nexus 5 versiot tosin lopetettu viime kuussa)

About the ROMs :
Validus is GZ-AOSP (Fancy name of AOSP-CAF?) based with a Dark Wolfie theme with full OMS support and has a lot of features.
Tesla is GZ-AOSP based with full OMS support and has handpicked useful features.
Tipsy is based on Slim with full OMS support.

Tuo Ground Zero Roms vaikuttaa mielenkiintoiselta projektilta, mutta en ole testannut vielä mitään versiota.
Lisäsin tuon GZR:n aloitukseen ja yhdeksi kandidaatiksi testailuun :tup:.

Resurrection Remixille ääni täältä, eli siitä olisi kiva lukea mietteitä että millainen on verrattuna Lineageen.
Itse käyttäny One Plus Onessa Resurrection Remixiä.
Lollipopin viimeiset versiot toimi ihan hyvin, mutta Nougatti vielä tökkii.
1) Puhelimen näyttö ei aina syty kun tulee puhelu (voiko johtua Fonecta Callerista)
2) Gmail päivittyy miten sattuu. Joskus ei tule ilmoitusta ollenkaa, joskus ilmoitus taas ei päivity kun käyn tietokoneella mailit lukemassa
3) Silloin tällöin random rebootteja
4) Smart Applock ei aina lukitse puhelinta kun pitäisi
5) Team Ringtones ei aina toimi
Ja muita pikkujuttuja. Ihanku puhelin sammuttelis jotain kun liian kauan paikallaan. Mitään virransäästöjä jne ei ole käytössä. Ainakin toi 1, 2 ja 5 tuntuu ainakin ilmenevän silloin kun puhelin on ollut kauan käyttämättömänä.

Noi kun saisivat vielä korjattua ni olisin taas tyytyväinen.
Resurrection Remix on vahva ehdokas MoKee OS:n jälkeen testattavaksi. Katsellaan sitten tuleeko itsellä vastaan samoja ongelmia kuin @Mikkos OPO:n kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Lineage OS esittely tuli tosiaan julkaistua eilen. Palautetta ja kommenttia saa laittaa tulemaan, jos jotain jäi vaikka puuttumaan. Kävin noita ominaisuuksia läpi parhaani mukaan mutta suorituskykyä ja akun kesto en sen kummemmin vielä käsitellyt. Ajattelin käydä näitä custom romeja ensin muutaman läpi ja katsella sitten, millaisia tuloksia tulee. Sitten kun dataa on riittävästi, niin teen mahdollisesti jonkinlaista taulukointia kaikista custom romeista (ominaisuudet, suorituskyky jne.).

Seuraavaksi laitan testiin tuon MoKee OS:n, kun siinä muutama itseäni kiinnostava ominaisuus. MoKee OS:sta on tarjolla sekä AOSP että CAF versio. Ajattelin laittaa tällä kertaa CAF version testiin, kun muut custom romit ovat yleensä AOSP versioita (Lineage OS molempien sekoitus). Katsellaan tuleeko jotain eroja esille :think:.

Lisäsin tuon GZR:n aloitukseen ja yhdeksi kandidaatiksi testailuun :tup:.




Resurrection Remix on vahva ehdokas MoKee OS:n jälkeen testattavaksi. Katsellaan sitten tuleeko itsellä vastaan samoja ongelmia kuin @Mikkos OPO:n kanssa.
Ja yön aikana oli ilmeisesti buutannu ja sannuttanu herätyskellon (AlarmDroid) . Nukuin pommiin.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Ja yön aikana oli ilmeisesti buutannu ja sannuttanu herätyskellon (AlarmDroid) . Nukuin pommiin.
Nuo kuulostaa jo vähän laitekohtaisilta ongelmilta. Ehkä kannattaa vetää wipet ja flashailla rom uusiksi. Katsellaan sitten, miten minun Nexus 5:n kanssa käy.
 

Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015
Itse en ole pariin vuoteen enää jaksanut näiden kanssa räpeltää, mutta aikoinaan ylivoimainen suosikkini oli Carbon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Nuo kuulostaa jo vähän laitekohtaisilta ongelmilta. Ehkä kannattaa vetää wipet ja flashailla rom uusiksi. Katsellaan sitten, miten minun Nexus 5:n kanssa käy.
Vaikee uskoo. Softa ollu puhtaalla asennuksella reilu pari viikkoa. Ressuissa nyt on aika paljon kaikkea sellaista että kun yksi bugi korjaantuu niin kaksi tulee tilalle. Joskin puolessa vuodessa on menty aika paljon eteenpäin. Puoli vuotta sitten oli lähes käyttökelvoton.
Ei vaan millään jaksais palaa takasin Lollipoppiin ku siinäkin oli omat ongelmansa vaikka suurinpiirtein kaikki toimi.
Kyllä se melkein on niin että yhdessä rommissa on sitä ja toisessa tätä jo jossain toimii x ja jossain y. Ei vaan tahdo löytyä sellaista missä olis ja toimis kaikki (OPO ja Nougat).

Kerneleistä mulla ei ole harmainta hajua enkä tiedä mitä ne ees on ja mitä tekee.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Lineage OS esittely tuli tosiaan julkaistua eilen. Palautetta ja kommenttia saa laittaa tulemaan, jos jotain jäi vaikka puuttumaan. Kävin noita ominaisuuksia läpi parhaani mukaan mutta suorituskykyä ja akun kesto en sen kummemmin vielä käsitellyt. Ajattelin käydä näitä custom romeja ensin muutaman läpi ja katsella sitten, millaisia tuloksia tulee. Sitten kun dataa on riittävästi, niin teen mahdollisesti jonkinlaista taulukointia kaikista custom romeista (ominaisuudet, suorituskyky jne.).

Seuraavaksi laitan testiin tuon MoKee OS:n, kun siinä muutama itseäni kiinnostava ominaisuus. MoKee OS:sta on tarjolla sekä AOSP että CAF versio. Ajattelin laittaa tällä kertaa CAF version testiin, kun muut custom romit ovat yleensä AOSP versioita (Lineage OS molempien sekoitus). Katsellaan tuleeko jotain eroja esille :think:.

Lisäsin tuon GZR:n aloitukseen ja yhdeksi kandidaatiksi testailuun :tup:.




Resurrection Remix on vahva ehdokas MoKee OS:n jälkeen testattavaksi. Katsellaan sitten tuleeko itsellä vastaan samoja ongelmia kuin @Mikkos OPO:n kanssa.
Hyvä esittely oli, ja melkein jo vaihdoin omaani Lineagen, mutta tämä laittoi miettimään säätelyn tarpeellisuutta:

Ja yön aikana oli ilmeisesti buutannu ja sannuttanu herätyskellon (AlarmDroid) . Nukuin pommiin.
Tosin itse käytän nexusen omaa kelloa hoitamaan herätykset.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Hyvä esittely oli, ja melkein jo vaihdoin omaani Lineagen, mutta tämä laittoi miettimään säätelyn tarpeellisuutta:
Custom romeissa toki voi olla joitakin bugeja mutta tuolla Nexus 5:llä Lineage OS:n kanssa ei tullut vastaan ikäviä ongelmia. Jos lähtee customeita asentamaan, niin kannattaa asentaa virallinen build ja stable versio, mikäli sellainen on saatavilla. Esimerkiksi Nexus 5:lle on tarjolla Dirty Unicornista Official ja Weekly buildit.
 
Viimeksi muokattu:

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Resurrection Remix on yleensä ensimmäisten joukossa uuden laitteen tai Android version tullessa ja tuo nopeus näkyy valitettavasti laadussa. Kaikki mahdolliset ominaisuudet samassa rommissa on harvoin hyvä juttu vanhemmilla laitteilla, lagitusta ilmenee.

Hyvä esittely oli, ja melkein jo vaihdoin omaani Lineagen, mutta tämä laittoi miettimään säätelyn tarpeellisuutta:
[OFFICIAL][7.1] LineageOS 14.1 - OnePlus One [bacon]

Nuo boottailut jne. pahat bugit ei ole kovin yleisiä, mutta yksittäisillä laitteilla voivat vaivata pitkäänkin. Kannattaa aina tarkistaa oman laitteen tilanne XDA:n ketjusta.
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Asensin tänään uusimman MoKee OS 71.2 (CAF) Nightlyn Nexus 5 luuriin. Bootloader piti päivittää ensin uusimpaan CAF versiota varten mutta TWRP:stä ei tarvinnut flashailla erikseen CAF versiota. Testiartikkelia on varmaankin luvassa vielä tämän kk:n puolella. (Juhannus siinä tosin on vielä välissä, joten aikataulua ei ole lukkoon lyöty :lol:).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Mä en koska se on niin rampa ja tönkkö. Haluun vähän enemmän ominaisuuksia ja tuunattavaa.
Alkoi hieman hymyilyttämään tämä ja aloin miettimään että mitä sitä kaikkea pienellä koodin pätkällä saadaankaan nykyään aikaan. Ei enää riitä että herätyskello herättää, vaan sen täytyy toivotella hyvät huomenet yms. :srofl:

Onko jotain arviota akun kulutukseen lineage vs orkkis. Tietysti melko suhteellista, mutta jokin ihan mutu arviokin riittää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Alkoi hieman hymyilyttämään tämä ja aloin miettimään että mitä sitä kaikkea pienellä koodin pätkällä saadaankaan nykyään aikaan. Ei enää riitä että herätyskello herättää, vaan sen täytyy toivotella hyvät huomenet yms. :srofl:
No ei. Itse esimerkiksi haluan että herätyskellossa on:
1) Nousevä hälytysääni
2) Hälytysnapin piilottaminen trayhin (eli pois näytöltä)
3) Snooze nappiin painamisviive
4) Itse valittava tausta(kuva). Tuo siksi että saa taustan tummaksi koska kirkkaat värit ja kirkas näyttö sattuu aamulla silmiin.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
No ei. Itse esimerkiksi haluan että herätyskellossa on:
1) Nousevä hälytysääni
2) Hälytysnapin piilottaminen trayhin (eli pois näytöltä)
3) Snooze nappiin painamisviive
4) Itse valittava tausta(kuva). Tuo siksi että saa taustan tummaksi koska kirkkaat värit ja kirkas näyttö sattuu aamulla silmiin.
Juuri näin. Nykyään on helppoa toteuttaa myös tuollaiset toiveet. Jos miettii että ennen se herätyskello oli sellainen vedettävä joka pärisi niin perkeleesti aamulla.
Nykyään saa helposti toteutettua myös vaatimimman asiakkaan toiveet ja niitä on helppoa kustomoida. :tup:
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Onko jotain arviota akun kulutukseen lineage vs orkkis. Tietysti melko suhteellista, mutta jokin ihan mutu arviokin riittää.
Paha mennä sanomaan, kun en juuri tuolla vakio romilla Nexus 5:tä käyttänyt. Muutenkin vertailu olisi ollut vähän epälooginen, kun vakio rom oli Marshmallow ja Lineage OS puolestaan Nougat. Veikkaisin, että Nexuksen puhtaaseen Androidiin nähden ollaan aika samoissa lukemissa. Sitten kun saan testailtua usempaa custom romia, niin teen noista vähän pientä vertailua.

Yleensä ottaen pelkkä custom romin vaihtaminen ei hirveästi vaikuta akun kestoon ellei romissa ole jotain optimointeja ja asetuksia parempaan akun kestoon. Isompi vaikutus on custom kernelillä sekä pienemmällä GAPPS paketilla ja muilla sovelluksilla (vähemmän palveluita taustalla).
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
384
Itse oon leikkinyt jo useamman vuoden näiden kanssa eri puhelimilla, ja aina todennut että stockkiin pohjautuvat pikku tweakkauksilla olevat custom rommit ovat ainoat toimivat. Muuhun pohjautuvien rommien kehittäjät tykkää leikkiä vähän liikaa softalla ja lisäilee kaikenlaista "tweakkia" jotka luovat placebo effektiä ja pahimmillaan rikkoo softaa. Jos valmistaja julkaisee kaikki lähdekoodit, kuten nexuksilla tuuppaa olemaan LOS, AOSP pohjautuvat rommit ovat varmaan toimivia ja parempia kuin se nexuxen täysin vakio androidi.

Tällä hetkellä itsellä on käytössä OP3 stockkiin pohjautuvalla custom rommilla Viper4arise soundi systeemillä, ja muilla herkuilla. Kerneli on sitten aina jokin muu kuin vakio. Tarvitsen kuitenkin luotettavan "daily drive" puhelimen. Kameran ja puheluiden laatu on myös ratkaisevana tekijänä, ja tässä voittaa stockki.

Erikseen on sitten leikkimiset ja testailut jolloin on kaikki avoimena.[emoji106]
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065

Johdanto
MoKee OpenSource Project (MoKee OS) käynnistyi joulukuussa 2012 pienen kansainvälisen kehittäjäporukan toimesta. Suurin osa kehittäjistä oli kiinalaisia, minkä vuoksi MoKee OS levisi etenkin kiinalaisten käyttäjien keskuudessa. Tämän johdosta käyttöjärjestelmän oletuskieli on kiina mutta se on vaihdettavissa käyttöönoton yhteydessä. MoKee OS pohjautui aluksi CyanogenModiin ja siitä usein käytetäänkin nimitystä ”Kiinan CyanogenMod”. Nykyään se on kuitenkin täysin itsenäinen AOSP pohjainen julkaisu, joskin se on ottanut vahvasti vaikutteita CyanogenModista.

MoKee OS on yksi suurimmista custom romeista, jonka tarkoituksena on tehdä Android elämyksestä aina vain parempi pakkaamalla hyväksi havaittuun runkoon muutamia uniikkeja ominaisuuksia. Virranhallinta on valittu yhdeksi kantavaksi teemaksi. MoKee OS on tällä hetkellä saatavissa peräti 736 laitteelle ja päivitykset ovat ladattavissa laitteeseen OTA:na päivittäin. Päivitykset on jaoteltu CyanogenModin kaltaisesti seuraavasti:
  • Nightly: Päivittäin jaettava päivitys, johon on lisätty uusimmat ominaisuudet ja muokkaukset. Kyseiset versiot saattavat sisältää joitain bugeja nopean päivitystahdin vuoksi.
  • Release: Jaetaan satunnaisesti sen mukaan, kun Nightly versioihin lisätyt ominaisuudet on saatu testattua toimiviksi ja vakaiksi. Release versiokin saattaa kuitenkin sisältää joitain bugeja.
  • History: Viimeinen julkaisu kyseiselle Android versiolle ennen kuin kehittäjät siirtyvät kokonaan seuraavan Android version kehittämiseen.
  • Experimental: Nimensä mukaisesti kokeiluversio, kun uusi laite lisätään tuettuihin laitteisiin tai uusi ominaisuus lisätään koodipohjaan. Kokeiluversioita ei ole testattu etukäteen ollenkaan.
  • Unofficial: Yksittäisen kehittäjän julkaisema build MoKee OS yhteisön ulkopuolelta esimerkiksi sellaiselle laitteelle, jota ei ole virallisesti tuettu.
Nightly versioista on saatavilla myös OpenDelta päivitykset, joiden myötä asennuspaketin kokoa on saatu pienennettyä huomattavasti. OpenDelta päivitysten yhteydessä onnistuu myös muiden TWRP:n kanssa yhteensopivien zip-pakettien asennus automaattisesti.

Ulkonäkö ja sovellukset
MoKee OS pohjautuu puhtaaseen Androidiin mutta kehittäjät ovat lisänneet vakio Androidiin nähden muutamia piristäviä yksityiskohtia. Ensimmäisenä huomiona katse kiinnittyy Google Pixel puhelimista lainattuun navagointipalkkiin animaatioineen. Navigointipalkin animaatioita ei kuitenkaan ole mahdollista kytkeä pois päältä. Toisena huomiona MoKee OS käyttää sävytettyä (tinted) tila- ja navigointipalkkia useimmissa esiasennetuissa sovelluksissa mutta kotiruudussa palkit ovat läpinäkyviä.

MoKee OS:n launcherina toimii kevyeksi ja nopeaksi mainostettu Nox. Asennuskooltaan (0,94Mt) se on jonkin verran pienempi kuin esimerkiksi Lineage OS:sta löytyvä Trebuchet (1,58Mt) Nexus 5:llä. Käytännössä Nox vastaa Trebuchetia yhdellä lisäominaisuudella höystettynä. Noxissa on mahdollista poistaa asennettu sovellus suoraan kotiruudulta käsin. Pitämällä sovellusikonia hetken aikaa pohjassa avautuu näytön ylälaitaan kaksi ”poista” -kuvaketta. Vasemmanpuoleinen X -kuvake poistaa vain luodun sovellusikonin mutta oikeanpuoleinen roskakori -kuvake poistaa koko sovelluksen.


Esiasennettuja sovelluksia on kaikkiaan 23 kappaletta: Aegis, Amaze, Asetukset, AudioFX, Galleria, Gboard, Google Pinyin Input, Kalenteri, Kamera, Kello, Laskin, MoKee-keskus, Musiikki, Nox, Puhelin, SIM Toolkit, Substratum, Sähköposti, Tiedostot, Viestit, Yhteystiedot, YuBrowser ja Ääninauhuri. Custom romeille tyypilliseen tapaan suurin osa sovelluksista on AOSP pohjaisia mutta MoKee OS on lisännyt joukkoon kourallisen omia sovelluksia, jotka ovat Aegis, Amaze, AudioFX, MoKee-keskus, Nox ja YuBrowser. Lisäksi Kamera ja Musiikki sovellukset on lainattu CyanogenModista sekä Ääninauhuri Lineage OS:sta (nauhoittaa nimestä huolimatta myös kuvaa).

MoKee OS:n ehkä mielenkiintoisin sovellus on Aegis, jolla pystyy hallitsemaan eri sovelluksien toimintaa. Toiminnot jaettu neljälle välilehdelle, jotka ovat Wakelock, Warden, Horrostila ja Tutti. Wakelock välilehdeltä voidaan hallita heräteoikeuksia sovelluskohtaisesti. Estämällä tietyn sovelluksen heräteoikeudet, sovelluksella ei ole oikeutta pitää laitetta aktiivisena tietyn herätteen suhteen. Esimerkiksi benchmark sovellukset käyttävät herätettä, joka pitää CPU:n ja näytön päällä testin ajan. Jos benchmark sovelluksen heräteoikeudet kielletään, testiä ei voida suorittaa loppuun saakka, sillä laite menee horrostilaan kesken testin.

Warden välilehdeltä voidaan kieltää sovelluksien taustaprosessien käynnistyminen, kun kyseinen sovellus ei ole käytössä. Lisäasetuksista voidaan myös pakottaa ”wardenoidun” sovelluksen lopetus, kun käyttäjä poistuu kyseisestä sovelluksesta. Horrostila välilehti vastaa puolestaan Greenify sovelluksen toimintaa. Kun jonkin sovelluksen asettaa horrostetuksi, se siirtyy horrostilaan näytön sulkeutuessa. Pikaviestimien horrostaminen estää luonnollisesti viestien reaaliaikaisen vastaanottamisen. Lisäasetuksista löytyy kuitenkin asetus, jolla voidaan pakottaa horrostettujen sovelluksien käynnistyminen, kun näyttö taas avataan. Viimeiseltä Tutti välilehdeltä voidaan estää sovelluksien linkitys toisiinsa nähden. Kun jonkin sovelluksen linkitykset kielletään, se ei voi herättää toista sovellusta suorittamaan jotain prosessia. Kaiken kaikkiaan Aegis mahdollistaa laitteen paremman virran- ja muistinhallinnan (kts. Android laitteen muistinhallinta (Task Killerit)).

Amaze on MoKee OS:n oma tiedostoselain, josta löytyy kattavasti eri säätöjä. Asetuksista on valittavissa vaalean ja tumman teeman lisäksi automaattinen tila, joka vaihtaa teemaa näiden kahden välillä vuorokaudenajan mukaan. Lisäksi teeman värejä on mahdollista muuttaa manuaalisesti tai asettaa värit vaihtumaan satunnaisesti joka käynnistyksen yhteydessä. Tiedostoja voi selata ruudukkona tai listana, joista jälkimmäisen yhteydessä on mahdollista asettaa kuvien ja videoiden kuvakkeet joko neliöiksi tai ympyröiksi. Ominaisuuksista löytyy oikeastaan kaikki toiminnot, joita tiedostoselaimelta voi olettaa tarvitsevansa. Mielenkiintoisena ominaisuutena asetuksista löytyy sovellusten hallinta välilehti, jonka kautta voi tehdä varmuuskopioita eri sovelluksista. Edistyneille käyttäjille asetuksista on valittavissa myös root mode.

Imgur


MoKee-keskus on käyttöjärjestelmän päivitys- ja tukikeskus. Sovelluksen kautta löytyy tiedot asennetusta käyttöjärjestelmäversiosta sekä ladattavissa olevista päivityksistä. Sovellus myös ilmoittaa automaattisesti, kun uusi päivitys tulee ladattavaksi. Ilmoitusvaihtoehdoista on valittavissa Nightly ja Release buildit. Erilliseltä tuki välilehdeltä löytyy tietoa MoKee OS:sta ja linkit esimerkiksi muutoslogeihin ja bugitietokantaan. Mainittakoon vielä, että MoKee-keskus näyttää ainoana esiasennettuna sovelluksena mainoksia. Mainokset voi kytkeä pois päältä tekemällä MoKee OS yhteisölle lahjoituksen (30¥, ~4€). Lahjoituksen myötä saa käyttöön myös OpenDelta päivitykset suoraan MoKee-keskuksesta.

YuBrowser on Chromium pohjainen nettiselain, joka optimoitu Snapdragon laitteita varten (Chromium Browser for Snapdragon). Sen kehutaan olevan 10-40% nopeampi kuin Googlen Chrome Snapdragon laitteilla. Selaimesta löytyy samat ominaisuudet kuin Chromesta muutamalla lisäominaisuudella. Esimerkiksi Chromesta tuttujen eleiden lisäksi YuBrowserissa voidaan siirtyä edelliselle sivustolle pyyhkäisemällä vasemmalta oikealle. Takaisin pääsee luonnollisesti pyyhkäisemällä oikealta vasemmalle.

Käyttöönoton yhteydessä selain tarjoaa Chromesta tutun selaussuojan käyttöönottamista. Uutena ominaisuutena on toistaiseksi beta vaiheessa oleva Secure Connect. Ominaisuuden myötä selain käyttää salattua HTTPS-yhteyttä, vaikka nettisivusto käyttäisikin vain HTTP:tä. Tietoturvasta kiinnostuneille hyvä ominaisuus on myös automaattinen tietoturvapäivityksien lataaminen. Oletuksena YuBrowser käyttää hakukoneena DuckDuckGo:ta, joka on kuitenkin käyttäjän vaihdettavissa.

Selaimen asetuksista löytyy muutamia mielenkiintoisia ominaisuuksia. Yksi näistä on Night mode, joka muuttaa sivustojen värit käänteiseksi tavoitellakseen tummaa teemaa. Valitettavasti ominaisuus ei toimi kovinkaan hyvin, sillä sivuston pohjaväri ei muutu käänteiseksi. Tekstit ja valikot kyllä vaihtavat väriä, minkä seurauksena lopputuloksena on useimmiten vaalea teksti vaalealla pohjalla. Asetuksista löytyy myös Power saving mode, joka pyrkii vähentämään selaimen virrankulutusta, mutta varsinaista data saver ominaisuutta ei ole. Background audio asetuksella voidaan puolestaan sallia videoiden äänentoisto selaimessa, vaikka jokin toinen sovellus olisi aktiivisena. Youtube videoissa ominaisuus ei kuitenkaan ole käytettävissä. Erilliseltä tietosuoja välilehdeltä voidaan mm. kieltää muilta sovelluksilta ruudunkaappaukset YuBrowserissa ja aktivoida XSS-suojaus (Cross-Site Scripting).

Imgur


Substratum teemavalitsin
MoKee OS siirtyi ensimmäisten joukossa käyttämään Substratum teemavalitsinta CyanogenMod Theme Enginen (CMTE) sijaan. Substratum on periaatteessa jatkokehitelty versio Layers Manager teemavalitsimesta ja se hyödyntää Layers Managerin tavoin Sonyn kehittämää Runtime Resource Overlay (RRO) ohjelmistokehystä. Layers Managerista poiketen Substratum pitää sisällään Sonyn Overlay Manager Servicen (OMS), minkä ansiosta eri teemakerroksia ei enää liimata päällekkäin vaan ne sulautetaan yhteen yhdeksi kerrokseksi. Tämä parantaa teemojen toimintaa ja mahdollistaa teemojen vaihtamisen käynnistämättä laitetta uudelleen kuten CMTE:ssä. RRO:n luonteesta johtuen teeman vaihtaminen voi kuitenkin kestää useita minuutteja mutta laitetta on mahdollista käyttää teeman vaihtamisen aikana.

Substratumissa on pyritty yhdistämään Layers Managerin ja CMTE:n parhaat puolet. Substratumin teemat ovat ulkonäöltään lähempänä CMTE:n teemoja kuin mitä ne olivat Layers Managerissa. Tämä helpottaa teemasuunnittelijoita tuomaan teemat molemmille alustoille. Teemoja on tällä hetkellä saatavilla melko runsaasti mutta CMTE:n valikoimasta ollaan vielä kaukana. Toiminnallisuuden suhteen Substratumin teemat toimivat paremmin yhteen Android versiosta toiseen siirryttäessä. Lisäksi Substratum tunnistaa vanhentuneet teemat, mikä mahdollisesti vähentää yhteensopivuusongelmia.

Substratum teemojen ydin muodostuu Material Design muotokielen kerroksien muokkaamisesta. Jokainen järjestelmäkomponentti voidaan muokata erikseen, mikäli teeman tekijä on näin suunnitellut. Täten jokaiselle komponentille voidaan asettaa erikseen tyyli, kuvakkeet ja animaatiot. Uusimman päivityksen myötä komponenttilistausta on hieman tiivistetty käytettävyyden helpottamiseksi. Substratum teemoilla voidaan myös muuttaa fontteja, taustakuvia, soitto- ja hälytysääniä sekä käynnistysanimaatioita (boot animation). Lisäksi eri teemojen osia voidaan sekoittaa keskenään, mikä mahdollistaa varsin kattavan kustomoinnin.

Imgur

Jatkuu
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Jatkuu

Kamera
MoKee OS käyttää Lineage OS:n tavoin CyanogenModin kamerasovellusta. Valo- ja videokuvaustilan lisäksi sovelluksessa on erillinen panoraamatila. Perussäätöjä löytyy melko kattavasti mutta esimerkiksi manuaalikuvaustila puuttuu HDR-kuvauksen ohella. Alla on muutama kuvakaappaus säädöistä ja pari esimerkkikuvaa.

Imgur


Ominaisuudet
MoKee OS:sta löytyy samat ominaisuudet kuin Lineage OS:sta, sillä käyttöjärjestelmän runko on käytännössä sama. En käy samoja ominaisuuksia uudelleen läpi tässä yhteydessä, vaan kyseisiin ominaisuuksiin voi tutustua Lineage OS testiartikkelissa. MoKee OS:n kehittäjät ovat kuitenkin tehneet käyttöjärjestelmään joitain omia lisäyksiä, joista ensimmäisenä huomiota herättää tilapalkissa näkyvä verkon nopeuden kuvake. Kuvake on mahdollista kytkeä kokonaan pois päältä tai asettaa se ilmoittamaan vain lähetys- tai latausnopeuden. Toisena lisäominaisuutena virtuaalisen navigointipalkin korkeutta on mahdollista säätää pienemmäksi tai piilottaa se kokonaan. Oletuksena korkeus on 48dp (Device-independent pixel).

Merkittävin yksittäinen ominaisuus on Akku -valikon takaa löytyvä suorituskykyprofiili asetus. Profiileja on yhteensä viisi kappaletta: Virransäästö, Tehokkuus, Tasapainotettu, Nopea ja Suorituskyky. Eri profiilit vaikuttavat kernelin governor asetuksiin ja prosessorin toimintaan. Virransäästöprofiili toimii samalla tavalla kuin automaattinen virransäästötila akun varauksen laskiessa alle 15%:n. Nexus 5:llä se kytkee neljästä ytimestä kaksi kokonaan pois käytöstä ja asettaa governorin maltilliseksi. Suorituskykyprofiili vastaavasti kytkee kaikkien ytimien kellotaajuuden maksimiin (@2265Mhz). Muut profiilit toimivat näiden kahden ääripään välillä ja sopivat paremmin arkikäytön eri olosuhteisiin. Lisäksi näiden kolmen profiilin kohdalla on mahdollista asettaa sovelluksille automaattinen optimointi. Tällöin sopiva profiili valitaan sovelluskohtaisesti.

Viimeisimmät sovellukset valikosta löytyy Aegis sovellusta ajatellen loogisena jatkumona muistinkäytön mittari, joka ilmoittaa käytettävissä olevan muistin määrän. Mittarin vierestä löytyy ”tyhjennä kaikki” -painike, joka on koko ajan näkyvissä toisin kuin vakio Androidissa. Mielenkiintoisena lisäominaisuutena sovelluskorttien yläkulmassa on x -kuvakkeen sijaan lukkokuvake. Lukon avulla sovellus voidaan suojata, jolloin se pysyy viimeisimmät sovellukset valikossa tyhjentämisestä huolimatta. ”Lukottaminen” ei kuitenkaan vaikuta muistinhallintaan, sillä käyttöjärjestelmä sulkee lukotetun sovelluksen muistipaineen alla. (Viimeisimmän päivityksen myötä Lineage OS:iin lisättiin kyseinen ominaisuus).

Imgur


Suorituskyky ja huomiot
Testijakson ajaksi laitteeseen asennettiin uusin MoKee OS 71.2 Nightly (Nougat 7.1.2), jonka tietoturvataso oli 5. kesäkuuta 2017. Lisäksi laitteeseen asennettiin OpenGAPPS:n pienin GAPPS paketti (pico) Play Kauppaa varten. Ensimmäisellä käynnistyksellä tallennuskapasiteetista oli käytetty 4,22/14,68 Gt, mikä oli enemmän kuin Lineage OS:lla. Järjestelmä -osio vei tallennustilasta 2,12 Gt.

MoKee OS vastasi hyvin pitkälti aiemmin testaamaani Lineage OS:ia ja siitä löytyi jopa sama käännösbugi pääkieltä vaihtaessa. Lineage OS:iin nähden MoKee OS tuo kuitenkin sopivasti lisää ominaisuuksia menemättä ”överiksi”. Etenkin laajemmat virranhallinta asetukset ja Aegis olivat hyödyllisiä ominaisuuksia. Jossain määrin MoKee OS olisi kuitenkin kaivannut parempaa viimeistelyä. Jouduin esimerkiksi siirtymään YuBrowserista Chromeen testijakson aikana siinä ilmenneiden bugien vuoksi. YuBrowser jätti lataamatta joitain kuvakkeita verkkosivustoilla, minkä vuoksi esimerkiksi viestien kirjoittaminen oli tuskallista TechBBS foorumilla (kts. kuvat). Lisäksi valikoissa tuli paikka paikoin vastaan englantia, joten kielituki olisi voinut olla parempi.

MoKee OS:n yksi parhaista puolista on tuki Substratum teemoille. Valitettavasti teemojen asentaminen ei ollut aivan ongelmatonta. Toisinaan teeman vaihtaminen päättyi virheilmoitukseen ja teeman asentamista täytyi yrittää uudelleen. Lisäksi puhelin kuumeni merkittävästi teeman asentamisen aikana ja kotipainike lakkasi osittain toimimasta asennuksen jälkeen. Kotipainikkeen sai kuitenkin toimimaan normaalisti pitämällä sitä hetken aikaa pohjassa, kunnes viimeisimmät sovellukset valikko aukesi. Tämän jälkeen kotipainike ohjasi jälleen normaalisti kotiruudulle. Ongelmia ei voi sysätä suoraan MoKee OS:n harteille, sillä pohjimmiltaan ongelmat johtunevat Substratum teemavalitsimesta. Teemojen toiminnassa ei sinällään ollut mitään ongelmia, kunhan ne sai ensin vain asennettua.

Imgur


Laitteen käyttäminen koostui pääosin nettiselailusta ja pikaviestittelystä mm. WhatsAppilla. Päivittäin Screen-On-Time (SOT) oli tyypillisesti hieman yli kaksi tuntia. Akun varaus oli jokaisen päivän päätteeksi alle 50% vakioasetuksilla, joten toista päivää laitetta ei uskaltanut käyttää ilman latausta. Lineage OS:iin verrattuna akkua oli kuitenkin pääsääntöisesti jonkin verran enemmän jäljellä. Lisäksi asettamalla suorituskykyprofiilin tasolle Tehokkuus ja rajoittamalla Aegis sovelluksella joidenkin sovellusten toimintaa maltillisesti selvittiin puhelimella kahden päivän yli pariin otteeseen testin lopuksi (SOT yhteensä 4h).





AnTuTu (v6.2.7): 47848
  • 3D (v6.1.1): 8618
    • Marooned: 6068
    • Garden: 2550
  • UX: 15701
    • UX Data Secure: 3663
    • UX Data process: 1822
    • UX Strategy games: 3693
    • UX Image process: 4294
    • UX I/O performance: 2229
  • CPU: 17615
    • CPU Mathematics: 3963
    • CPU Common Use: 5962
    • CPU Multi-Core: 7690
  • RAM: 5914
BaseMark OS II (v2.0): 1156 Powerboard Beta
  • System: 2421
  • Memory: 570
  • Graphics: 1939
  • Web: 667
GeekBench 4 (v4.1.0) LGE Nexus 5 CAF - Geekbench Browser
  • Single: 1003
  • Multi: 2213
PCMark (v2.0.3710): 3727 (Work 2.0 performance)

3DMark (v1.6.3439): 1050 (Sling Shot)

GFXBench (v4.0.13)
  • Mahattan: 686,3 Frames (11 Fps)
  • 1080p Manhattan Offscreen: 579,5 Frames (9,3 Fps)
  • T-Rex: 1351 Frames (24 Fps)
  • 1080p T-Rex Offscreen: 1229 Frames (22 Fps)
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Testailut jatkuu :comp:. MoKee OS sai tänään väistyä Resurrection Remixin (v5.8.3, Nougat 7.1.2) tieltä. RR:n ominaisuuksien kanssa saattaa vierähtää hieman kauemmin mutta eiköhän testiartikkeli ole julkaistu vielä tässä kuussa. Kehitysideoita saa laittaa myös tulemaan :).
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ei suoraan liity custom rommeihin, mutta toimiiko Magisk:n hiden kanssa Nordea tunnusluvat yms?
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
304
Pienen räpellyksen jälkeen sain Lineage OS:n asennettua OnePlus Oneen vanhan CyanogenModin tilalle. Täytyy kyllä sanoa, että puhelin tuntuu melkein uudelta.
Toiminnot nopeutuivat, akun kesto nousi ja värit parantuivat. Vanha taustakuvani näyttää paljon paremmalta kuin ennen.
 

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
OmniROMin OpenDelta päivityssysteemi unohtui mainita, tuon kanssa onnistuu myös muiden TWRP yhteensopivien zippien (kuten Gapps, root ja kernel) automaattinen asennus päivityksen yhteydessä. "/sdcard/OpenDelta/FlashAfterUpdate/" sijaitsevat paketit asennetaan rom päivityksen jälkeen, kun päivittäjän asetuksista kytkee turva-tilan pois päältä.

GitHub - omnirom/android_packages_apps_OpenDelta: OpenDelta was written to provide automatic OTA updates for The OmniROM Project's nightly builds, making use of deltas when possible, to reduce the size of the download.

OpenDeltaa voi muutkin rommit käyttää vapaasti.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
OmniROMin OpenDelta päivityssysteemi unohtui mainita, tuon kanssa onnistuu myös muiden TWRP yhteensopivien zippien (kuten Gapps, root ja kernel) automaattinen asennus päivityksen yhteydessä. "/sdcard/OpenDelta/FlashAfterUpdate/" sijaitsevat paketit asennetaan rom päivityksen jälkeen, kun päivittäjän asetuksista kytkee turva-tilan pois päältä.

GitHub - omnirom/android_packages_apps_OpenDelta: OpenDelta was written to provide automatic OTA updates for The OmniROM Project's nightly builds, making use of deltas when possible, to reduce the size of the download.

OpenDeltaa voi muutkin rommit käyttää vapaasti.
Itse asiassa myös MoKee OS tukee OpenDelta päivityksiä. OpenDelta päivitykset voi ladata MoKee OS lataussivulta "OTA Package" linkin takaa tai lahjoituksen (30¥, ~4€) jälkeen suoraan MoKee-keskuksesta. Lisäsin tästä maininnan testiartikkeliin.
You can download incremental updates right through the OTA updater (requires a donation of 30 CNY or $4.51) or through the Mokee ROM website (free). I have covered up on how you can download these updates in the video review too. These delta updates usually weigh around 10MB and can be dirty flashed over the existing build. After dirty flashing, you even retain Xposed and Gapps.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Tulipa tekohengitettyä wanhaa Galaxy S4 Active mallia tuolla Lineage OS 14.1:llä. Ennestään oli joku wanha cyanogenmod. Cyanogenmodin kanssa oli paljon säätämistä välillä, toimivaa versiota ei aina meinannut löytää. Sitten kun löysi niin ei uskaltanut päivittää :) Eniten ongelmia oli kameran kanssa mikä tuntui aina jumiutuvan.

Lineage tuntuu toimivan melkolailla ongelmitta. Yksi käsittämättömyys kyllä on. Tiedostonhallinnalla tietokoneen kautta ei pääse kansioihin käsiksi (esim. soittoäänet) eikä myöskään puhelimen omalla tiedostonhallinnalla. Asensin kolmannen osapuolen tiedostonhallintatyökalun ja sillä pääsee selailemaan kaikkia kansioita. Mutta kun yritän siirtää jotain musiikkitiedostoja soittoäänikansioon niin tulee vaan erroria. Jaa a...mistäköhän vinkkelistä tätä lähtisi purkamaan...

Puhelimesta tuli kyllä harvinaisen rivakka ja jostain syystä esim. oryxmaps toimii 1.5gb karttatiedoston kanssa paljon ripeämmin kuin ennen. Tuli juuri ostettua uusi akkukin puhelimeen, mitäs sitä turhaan uutta puhelinta haikailemaan :)
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Lineage tuntuu toimivan melkolailla ongelmitta. Yksi käsittämättömyys kyllä on. Tiedostonhallinnalla tietokoneen kautta ei pääse kansioihin käsiksi (esim. soittoäänet) eikä myöskään puhelimen omalla tiedostonhallinnalla. Asensin kolmannen osapuolen tiedostonhallintatyökalun ja sillä pääsee selailemaan kaikkia kansioita. Mutta kun yritän siirtää jotain musiikkitiedostoja soittoäänikansioon niin tulee vaan erroria. Jaa a...mistäköhän vinkkelistä tätä lähtisi purkamaan...
Minkä error ilmoituksen se tiedostoselain antaa, kun yrittää siirtää tiedostoja? Mistä sijainnista se soittoäänikansio löytyy? Kokeilitko siirtää musiikkitiedostot puhelimen sisäiseen muistiin musiikkikansioon?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Minkä error ilmoituksen se tiedostoselain antaa, kun yrittää siirtää tiedostoja? Mistä sijainnista se soittoäänikansio löytyy? Kokeilitko siirtää musiikkitiedostot puhelimen sisäiseen muistiin musiikkikansioon?
Yritin siirtää muistikortilta musiikkitiedostoa X puhelimen sisäiselle muistille kohteeseen root => system => media => audio => ringtones (täällä sijaitsee kaikki vakiosoittoäänet). Seurauksena on "An error occured" (tämä ei paljon auta :D )

Muistaakseni cyanogenmodissa oli heti juuressa joku ringtones tms kansio minne pystyi esim. tietokoneelta viskomaan tiedostoja miten halusi. Ja koneelta näki kaikki kansiot. Nyt näkee file transfer tilassa vain muutaman kansion:

-Android
-DCIM (tämähän on oikeastaan tärkein)
-Documents
+pari asennettua ohjelmaa

Tällä nyt ei ole juuri väliä, aiheutti vain pientä hämminkiä. Olisin vain halunnut "lotus turbo challenge 2" soittoäänen tähänkin :rofl:



edit: googlettelun aikana huomasin että samanlaisia ongelmia muillakin on esiintynyt. Mutta ongelman pystyy kiertämään käyttämällä puhelimen musiikintoistosoftaa. Se löytää muistikortilla majailevat kappaleet ja ne voi valita "use as ringtone". Tiedosto ei kopioidu ringtones kansioon mutta se näkyy soittoäänen valintalistauksessa silti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498
Ringtones kansio on/oli kyllä ihan siellä sisäisellä muistiosiolla missä myös tuo DCIM kansio.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Yritin siirtää muistikortilta musiikkitiedostoa X puhelimen sisäiselle muistille kohteeseen root => system => media => audio => ringtones (täällä sijaitsee kaikki vakiosoittoäänet). Seurauksena on "An error occured" (tämä ei paljon auta :D )

Muistaakseni cyanogenmodissa oli heti juuressa joku ringtones tms kansio minne pystyi esim. tietokoneelta viskomaan tiedostoja miten halusi. Ja koneelta näki kaikki kansiot. Nyt näkee file transfer tilassa vain muutaman kansion:

-Android
-DCIM (tämähän on oikeastaan tärkein)
-Documents
+pari asennettua ohjelmaa

Tällä nyt ei ole juuri väliä, aiheutti vain pientä hämminkiä. Olisin vain halunnut "lotus turbo challenge 2" soittoäänen tähänkin :rofl:



edit: googlettelun aikana huomasin että samanlaisia ongelmia muillakin on esiintynyt. Mutta ongelman pystyy kiertämään käyttämällä puhelimen musiikintoistosoftaa. Se löytää muistikortilla majailevat kappaleet ja ne voi valita "use as ringtone". Tiedosto ei kopioidu ringtones kansioon mutta se näkyy soittoäänen valintalistauksessa silti.
Musiikkitiedostojen ei tarvitse olla siellä ringtones kansiossa, että niitä voi asettaa soittoääneksi. Tietyn kappaleen voi asettaa soittoääneksi esimerkiksi musiikkisoittimen kautta (käytä soittoäänenä). Lisäksi sitä tiedostoa ei tarvitse siirtää system osioon. Ringtones kansio löytyy myös sisäisestä muistista. Sinne voi siirtää kappaleita, jolloin ne löytyy asetuksien kautta soittoääniä vaihtaessa.

Vaihtoehtoisesti kappaleet voi asettaa myös asetuksista käyttäen root selainta. Tällöin se musiikkitiedosto voi olla periaatteessa missä vain puhelimen muistissa: asetukset>ääni>"Puhelimen/Ilmoitusten/Herätyksen soittoääni">Käytä toista sovellusta "root selain" ja sitten vain etsii oikean tiedoston.

Tietokoneen kautta ei pysty menemään system osioon mutta tiedonsiirtotilassa pitäisi kuitenkin näkyä siellä sisäisessä muistissa muitakin kansioita, kuin pelkästään nuo luettelemasi. Eihän sinulla ole mennyt nyt sd-kortin sisältö ja sisäisen muisti sekaisin? Lisäksi onko root kunnossa? Sen voi tarkistaa esim. tällä Root Checker – Android-sovellukset Google Playssa
 

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Tiedostonhallinnalla tietokoneen kautta ei pääse kansioihin käsiksi (esim. soittoäänet) eikä myöskään puhelimen omalla tiedostonhallinnalla.
Ilmoituksista täytyy nykyään laittaa joka uudelleenkäynnistys- tai kytkentäkerta MTP erikseen päälle, että näkyy tietokoneen puolella, tietoturvaa on kiristetty. Tiedostonhallinta saattaa lähteä toimimaan, kun sille myöntää oikeuksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Ilmeisesti olin kädettänyt muistikortin asentamisen. Muutin sitä testin vuoksi muistin jatkeesta siirrettäväksi muistiksi ja takaisin. Siinä rytäkässä kansio rakenne kuoli. Asensin kaiken uusiksi ja nyt on kansioita joka sormelle. Rootille tiedostojen siirto ei edelleenkään onnistu mutta samapa tuo.

Root oikeudet kunnossa ja toimii. Pieniä alkukankeuksia mutta kaiken kaikkiaan tuntuu viimeistemmyltä kuin keskimääräinen cyanogen buildi.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065

Johdanto
Resurrection Remix OS (RR) perustettiin vuonna 2012 ja alusta asti sen kantavana voimana on ollut lisätä Androidiin runsaasti erilaisia ominaisuuksia: ”Handpicked features beautifully packed in one OS”. Tämä toteutetaan lainaamalla ominaisuuksia muista custom romeista. Ensimmäiset RR versiot perustuivat CyanogenModiin ja Android Open Kang Projectiin mutta nykyään RR pohjautuu Lineage OS, Dirty Unicorn, SlimRoms ja OmniROM custom romeihin sekä RR:n kehittäjien tuottamaan koodiin.
Features

● Resurrection Remix OS Nougat ● Main Features ▼ ● Theme Engine ▼ - Full Substratum(OMS) theme support ● Navigation bar ▼ - Enable/Disable Navbar - Navbar color tint - Navbar Button Customization smartbar - Navbar Pulse - Navbar Fling - Double Tap to sleep navbar ● Statusbar ▼ - Brightness Slider - Enable/Disable Show Notification Count - SuperUser Indicator Switch - Double Tap To sleep Statusbar - Carrier Label - Carrier Label Switch - Carrier label Color - Carrier Label Size - Clock Customizations - Time & date - Day & date Toogle - Center/Right/Left Clock Choice - Date Format - Clock Font Styles ● Battery ▼ - Battery Bar customization - Battery Icon Customization(circle/landscape/Potrait and more) - Battery % Text ● Network Traffic Indicator ▼ - Network Traffic Arrows Switch - Incoming/OutGoing Traffic - Network traffic Color ● Statusbar RR Logo ▼ - RR logo Color - Position ● Custom Logos ▼ - logo Color - Position - Style ● StatusBar Weather ▼ - Weather Color - Weather Position(left/right) - Weather Font Style - Weather Size ● StatusBar Ticker ▼ - Ticker Text color - Ticker Icon Color ● Animations ▼ - Toast Animations - ListView Animations - System Animations - QS tile Animations - Power Menu Animations - Misc Animations ● Gestures ▼ - Gestures Anywhere Feature - 3 Finger Swipe Screenshot Gesture ● App Circle Bar ▼ - Choose apps in AppSidebar - Trigger Width - Trigger Hieght - Trigger Position ● App Sidebar ▼ - Choose apps in App circle - Trigger Width - Trigger Hieght - Trigger Position ● Pie Control ▼ - Pie Trigger(left ,Right ,Bottom) - Pie Targets - Pie Colors - More Pie Features ● Recents Panel ▼ - Clear All button Switch - Clear All Tasks Switch - Clear All Button Location(Top right,Top Left,Top Center,Bottom Left,Bottom Right,Bottom Center) - Full Screen Recents - Recents Styles - OmniSwitch ● Cclock Widget ▼ - CLock And Alarm Customizations - Weather Panel Customizations - Calender Events ● LockScreen ▼ - Lockscreen Bottom Shortcuts - Lockscreen General Shorcuts - 100+ Icons for Shortcuts - Double Tap to Sleep Lockscreen - Lockscreen Media Art/Enable Disable - Quick PIN/Patter Unlock - LockScreen Wallpaper - Lockscreen Weather Widget - Lockscreen Icons Color ● Quick Settings Draggable Tiles ▼ - Customizable Tiles - Dyanamic Tiles Adjustment - Number of columns/rows - Tile Animations ● Notification Drawer ▼ - Task manager - Custom headers - LongPress Toogles to Enter Settings - Disable Immersive Mode Messages - Force Expand Notification - Quick PullDown - Smart Pulldown - Notification Panel Transperency - Volume Dialog Transperency - Notification Panel Stroke - Volume Dialog Stroke ● Buttons ▼ - Backlight Timer - Backlight Strength ● Advanced Reboot Menu ▼ - Power Off - Reboot(Recovery, Bootloader, Hot Reboot) - ScreenShot - Power Menu End Calls Switch - Restart SystemUI - Airplane Mode - ScreenRecord - On the Go Mode - Sound Panel ● Home Button(For devices with HW keys Only) ▼ - Home Button answer call - Long Press Actions - Double Tap Actions ● Menu Button(For devices with HW keys Only) ▼ - Short Press Actions - Long Press Actions ● Search Button(If Device Supports) ▼ - Short Press Action - Long Press Action ● Volume Buttons ▼ - Wake Up Device - Playback Control - Ringtone Volume Control - Keyboard Cursor Control - Swap Buttons on Landscape mode - Volume Key Answer ● Miscellaneous ▼ - Selinux Switch (Switch Between Permissive and Enforcing Selinux if Device has Selinux Enabled) - cLock Shortcut - Disable Battery Saver Warning Color - OTA Updates - Cammera Shutter Sound Enable/Disable ● SystemUI Tuner ▼ - Enabled By default - Removed Demo mode and Tweaked SystemUI Tuner As compared To AOSP - StatusBar Icons Cuzomizations - Quick Settings Customizations ● Other Features ▼ - Perfomance Profiles - LCD Density - Expanded Desktop Mode - Heads Up Switch and customizations - Live Display - Configurable 0,90,180,270 Degree Rotation - Lock Screen Autorotate Switch - Native Tap to Wake From Marshmallow - Double Tap Power Button To enable Camera gesture - Prevent Accidental Wakeup - Wake Phone on Charging Plug - Battery Light Customizations - Notification Light Customizations - Font Size - CM privacy guard - RR OTA - CM root inbuilt - New RR Configurations - Overall Smoothness Improvements - Optimizations to Improve Battery - Includes all Android Nougat Features - Includes all CM14.1 Features - And much much more ...

Tällä hetkellä RR on yksi suosituimmista custom romeista ja se on ladattavissa 154 laitteelle. Heinäkuusta 2017 lähtien tuetuille laitteille on ladattavissa viikottainen Weekly build päivittäisen Nightlyn sijaan. Tällä ilmeisesti pyritään parantamaan RR:n vakautta. Ominaisuuksien runsaudesta huolimatta RR pyrkii panostamaan myös käyttöjärjestelmän vakauteen. Päivitykset ovat ladattavissa laitteeseen OTA:na.

Ulkonäkö ja sovellukset
Monista muista custom romeista poiketen Resurrection Remixissä on esiasennettuna peräti kolme launcheria, jotka ovat OmniSwitch, Pixel-käynnistysohjelma ja Trebuchet. Ensimmäiselle käynnistyskerralla käyttäjä voi valita kahdesta jälkimmäisestä toisen oletuslauncheriksi ja valintaa on mahdollista muuttaa myöhemmin. OmniSwitch voidaan asettaa launcheriksi sovelluksen asetuksista. Ulkoasultaan RR vastaa puhdasta Androidia mutta kuvakkeiden tehosteväri on vaihtunut syaanin vihreästä sähkönsiniseksi. Lisäksi virtavalikon kuvakkeet ovat tyyliteltyjä.

Esiasennettuja sovelluksia on kaikkiaan 23 kappaletta: Android-näppäimistö (AOSP), Asetukset, AudioFX, Galleria, Kalenteri, Kamera, Kello, Laskin, Musiikki, Nauhoitus, OmniSwitch, Pixel-käynnistysohjelma, Puhelin, RR Stats, Selain, SIM Toolkit, Sähköposti, Taustakuvat, Tiedostonhallinta, Tiedostot, Trebuchet, Viestit ja Yhteystiedot. AudioFX, Kamera, Musiikki, Tiedostonhallinta ja Trebuchet ovat CyanogenModista tuttuja sovelluksia ja Nauhoitus sekä Selain ovat puolestaan lainattu Lineage OS:sta. Muut sovellukset ovat AOSP pohjaisia OmniSwitch ja RR Stats sovelluksia lukuun ottamatta. RR Stats sovelluksen avulla käyttäjä voi tarkastella, millaista käyttäjädataa järjestelmä lähettää kehittäjille ja kuinka usein. Tietojen lähettämistä ei ole mahdollista kytkeä pois päältä poistamatta RR Stats sovellusta myöhemmin esiteltävän ominaisuuden avulla.

OmniSwitch on OmniROMin kehittäjien julkaisema sovellus, jonka ominaisuuksissa yhdistyy sovellusten käynnistysohjelma ja viimeisimmät sovellukset valikko. Käytännössä se on näytön reunasta esiin vedettävä valikko, jossa avatut sovellukset näkyvät halutussa järjestyksessä joko uusimmasta vanhimpaan tai vanhimmasta uusimpaan. Valikon kautta voi siirtyä haluamaansa sovellukseen, minkä lisäksi valikon reunassa on kaksi palkkia. Toinen näistä on varattu käyttäjän valitsemille suosikit -sovelluksille ja toisesta palkista löytyy puolestaan erilaisia toimintoja. Toimintoihin on mahdollista asettaa esimerkiksi kytkin, jonka avulla käyttäjä voi liikkua nopeasti nykyisen ja edellisen sovelluksen välillä. Toiminnoista löytyy myös navigointinäppäimet, muistinhallintaan liittyviä painikkeita, näytön kiinnitys ja erillinen sovellusvalikko. Lisäksi OmniSwitchissä on pikavalikko, joka aukeaa painamalla pitkään näytön reunaa.

Sovellusvalikon kuvakkeita pitkään painamalla avautuu pieni valikko, jossa on pikapainikkeita joihinkin sovelluksen toimintoihin. Esimerkiksi Asetukset kuvakkeen takaa löytyy pikapainike akkutietoihin. Pikapainikkeet ovat kuitenkin ennalta määriteltyjä eikä käyttäjä voi muuttaa niitä. Vastaavat pikatoiminnot löytyvät myös suosikit palkin kuvakkeista. Samanlainen sovellusvalikko löytyy myös, kun asettaa OmniSwitchin laitteen launcheriksi.

Launcherina OmniSwitch on verrattain yksinkertainen, sillä kotiruudun näkymää ei ole mahdollista muokata eikä siihen voi asettaa esimerkiksi widgettejä. Näytön alareunassa on edellä mainitun sovellusvalikon lisäksi suosikit kuvake ja laajennuspainike. Laajennuspainikkeen takaa löytyy kuvakkeet Puhelin, Kamera, Galleria ja Asetukset sovelluksille sekä Google -haulle. Sovellusikonien kokoa voi muuttaa asteikolla pieni, keskikokoinen ja suuri, minkä lisäksi OmniSwitch tukee kustomoituja ikonipaketteja. Nämä säädöt muuttavat myös sivusta vedettävän valikon ikoneita.

Imgur


Kamera
Resurrection Remix OS käyttää CyanogenModin kamerasovellusta. Valo- ja videokuvaustilan lisäksi sovelluksessa on erillinen panoraamatila. Perussäätöjä löytyy melko kattavasti mutta esimerkiksi manuaalikuvaustila puuttuu HDR-kuvauksen ohella. Alla on muutama kuvakaappaus säädöistä ja pari esimerkkikuvaa.

Imgur


Ominaisuudet
Resurrection Remix OS tukee Substratum teemavalitsinta mutta oletuksena se ei ole valmiiksi asennettuna. Substratumin voi kuitenkin asentaa suoraan Play Kaupasta ja sen toimintaan voi perehtyä tarkemmin MoKee OS testiartikkelissa. RR:n kehittäjät ovat lisänneet custom romiin tuen myös Magisk root managerille. Magisk mahdollistaa ns. systemless root oikeuden, minkä ansiosta Magiskin kanssa voi käyttää sellaisia sovelluksia, joita ei perinteisesti ole voinut käyttää rootin kanssa (esim. Pokemon GO).

RR:n varsinainen ydin löytyy asetuksista Configurations -valikon takaa. Kyseiseen valikkoon on koottu suorastaan massiivinen kattaus erilaisia säätöjä ja käytännössä kaikki vakio Androidista poikkeavat ominaisuudet on listattu tähän valikkoon. Tämä on sinänsä ihan loogista mutta muista custom romeista poikkeava jaottelu voi aluksi olla hieman hämmentävä. Configurations -valikon sisältöä ei ole käännetty suomeksi muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Ensimmäisenä Configurations -valikossa vastaan tulee tilapalkin muokkaukset. Muista custom romeista tuttua kauraa ovat mm. tilapalkin eleet (kirkkauden säätö ja lepotila kaksoisnapauttamalla), akun varauksen ja kellonajan esitystavan muutokset sekä System UI Tuner. RR vie säädettävyyttä kuitenkin askeleen pidemmälle, sillä asetuksista on mahdollista myös muuttaa kellonajan fontteja ja akun varaustason ilmoittavia värejä. Lisäksi tilapalkkiin on mahdollista lisätä erilaisia logoja sijainteineen ja väreineen. Mainittakoon, että logoista löytyy mm. Poképallo. Visuaalisten muokkausten lisäksi tilapalkkiin voi lisätä myös oikeasti hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten verkkoliikenteen nopeuden, sään ja lukemattomien ilmoitusten (viestit, puhelut ja ääniviestit) ilmaisimen.

Seuraava kokonaisuus listalla on ilmoitusvalikon muokkaukset. Ilmoitusvalikkoon saa lisättyä näyttävyyttä käyttämällä kustomoituja ylätunnisteita (headers). Tunnisteita on valmiiksi valittavana useita ja niitä voi myös ladata lisää Play Kaupasta. Lisäksi kustomointia voi tehostaa värillisillä ääriviivoilla, joiden paksuus on säädettävissä. Luonnollisesti valikosta löytyy myös toiminnallisia muokkauksia. Sovellukset voidaan pakottaa käyttämään laajennettuja ilmoituksia ja käytöstä voidaan poistaa immersive ja force close ilmoitukset. Lisäksi ilmoitusvalikkoon voi lisätä Task manager kytkimen, jonka kautta voi sulkea sovelluksia ja palveluita sekä tyhjentää laitteen muistin. Hieman hämmentävästi ilmoitusvalikon säätöjen alta löytyy myös äänenvoimakkuus- ja virtavalikon säätöjä. Valittavana erilaisia visuaalisia efektejä, kuten läpinäkyvyyden ja värien muokkausmahdollisuudet.

Kolmantena osiona listalta löytyy viimeisimmät sovellukset eli recent apps valikon muokkaukset. Valikolle on valittavissa kokonaisuudessa neljä erilaista tyyliä, jotka ovat AOSP, Grid, Slim ja aiemmin esitelty OmniSwitch. AOSP ja Grid tyyleille on yhteiset säädöt mutta OmniSwitch ja Slim ovat muokattavissa erikseen niiden omien valikkojen kautta. AOSP ja Grid valikkoihin voi lisätä muistinkäytön mittarin ja sovelluksen lukituspainikkeen. Nämä recent apps valikot voi asettaa myös immersive tilaan tai valita jompikumpi tila- tai navigointipalkista näkyviin. Tyhjennä kaikki -painike on myös kustomoitavissa. Lisäksi recent apps valikosta voi piilottaa kokonaan haluamiaan sovelluksia.

Seuraavana asetuksista löytyy animaatioiden ja ulkoasun muokkauksia sekä varsin sekalainen lista muita toiminnallisia muokkauksia. Animaatioiden säädöt keskittyvät käyttöliittymän välianimaatioiden muokkaamiseen ja niiden tyylejä ja kestoa voi säätää kattavasti. Interface osiosta löytyy puolestaan kirjaisin- ja näyttökoon säätömahdollisuudet. Lisäksi laitteelle on mahdollista asettaa custom LCD density pixel arvo eli tuttavallisemmin DPI ja erilaisia sumennusefektejä, jotka vaikuttavat ilmoituspalkin ja recent apps valikon yhteydessä. Toiminnallisia muokkauksia Interface osiossa ovat laajennettu työpöytä, automaattiset toiminnot kuulokkeiden kanssa, värinätoiminnot puhelun aikana, Ambient-näyttö, heads up -ilmoitukset, näppäimistön ja kuvakaappauksien säädöt. Puhelin on mahdollista asettaa automaattinen kääntö tilaan aina, kun näppäimistö on esillä. Lisäksi fullscreen moden voi kytkeä pois käytöstä vaakatasossa ja pakottaa enter -painike emoji -painikkeen tilalle. Kuvakaappauksen viivettä voi säätä aikavälillä 100-10000ms ja koko ruudun kuvakaappauksen sijaan on mahdollista valita myös erikseen rajattava kuvakaappaus. Asetuksista löytyy myös valinta, joka avaa kuvakaappauksen muokkausnäkymän automaattisesti kuvan ottamisen jälkeen. Lopuksi Interface osiosta löytyy kytkin, joka kytkee oranssin ilmoitus- ja navigointipalkin pois käytöstä virransäästötilassa. Eikä säädöt lopu vielä tähän, sillä valikossa on säätöjä itse Configurations -valikolle. Hauskana yksityiskohtana Configurations tekstin alapuolelle on mahdollista asettaa automaattisesti generoituva ja vaihtuva hupaisa lausahdus, joita on esimerkiksi ”Noobs can’t enter” ja ”Don’t mess with the interface!”.

Painikkeet osiosta löytyy yksi RR:n mielenkiintoisimmasta ominaisuuksista. Fling on eleillä toimiva navigointipalkki, joka korvaa perinteiset navigointinäppäimet pyyhkäisytoiminnoilla. Käyttäjän säädettävissä on lyhyt ja pitkä pyyhkäisy oikealla tai vasemmalle sekä pyyhkäisy ylöspäin navigointipalkin oikealta tai vasemmalta puolelta. Pyyhkäisyeleistä huolimatta käytettävissä on myös perinteinen navigointi, sillä käyttäjä voi asettaa myös painallustoiminnot navigointipalkkiin, vaikka navigointipainikkeet eivät ole näkyvissä. Lisäksi kotipainikkeen paikalla oleva Fling logo on kustomoitavissa ja korvattavissa erikseen ladattavan ikonipaketin kuvakkeella. Myös perinteinen navigointipalkki (Smartbar) on säädettävissä ja käyttäjä voi muokata painikkeiden toimintoja ja sijaintia sekä lisätä niitä. Navigointipalkkiin voi myös lisätä Pulse äänipalkin, jonka ulkoasu on niin ikään muokattavissa. Painikkeet osiossa on myös muista custom romeista tuttuja ominaisuuksia, kuten kameran avaaminen virtapainikkeen tuplaklikkauksella, puhelun vastaamiseen tai lopettamiseen liittyviä painikevalintoja sekä äänenvoimakkuuspainikkeiden säätöjä. Lisäksi virtavalikon painikkeet ovat käyttäjän muokattavissa.

Pikavalikon painikkeet ovat käyttäjän valittavissa vakio Androidin tapaan itse pikavalikosta. RR tarjoaa pikavalikkoon kuitenkin lisää säädettävyyttä Configurations -valikon kautta. Pikavalikkoon voi esimerkiksi lisätä animaatioita, jotka vilahtavat ruudussa pikavalikon painikkeita klikatessa. Lisäksi painikkeiden kokoa ja asettelua voi muuttaa (asteikolla 1x1 – 9x9). Henkilökohtaisesti koin kaikkein hyödyllisimmiksi ominaisuuksiksi ns. easy togglet. Sen sijaan, että pikavalikon painike avaa uuden valikon, voi käyttäjä asettaa tietyn toiminnon tapahtumaan välittömästi. Esimerkiksi akku painike avaa oletuksena valikon, jonka kautta voi tarkastella akun kulutusta ja asettaa laitteen virransäästötilaan. Aktivoimalla akku painikkeen easy togglen voi laitteen asettaa suoraan virransäästötilaan painiketta klikatessa. Pikavalikko osion lopussa on myös sääpalvelua koskeva valikko.

Asetukset valikosta löytyvän eleet kategorian jatkoksi myös Configurations -osiossa on eleille oma valikko. Käytettävissä on neljä erilaista ele kokonaisuutta: Gestures anywhere, App circle bar, Pie Control ja kolmen sormen pyyhkäisy, jolla voi ottaa kuvakaappauksen. Gestures anywhere on joko näytön laidasta tai keskeltä esiin vedettävä piirtonäkymä erilaisille eleille. Piirtonäkymään voi piirtää ennalta määritettyjä kuvioita, jotka suorittavat tietyn toiminnon kuten sovelluksen avaamisen tai tarkemmin määritellyn aktiviteetin (esim. tiettyyn WhatsApp keskusteluun siirtyminen). App circle bar on puolestaan näytön sivusta esiin painettava hyrrävalikko, johon voi asettaa haluamiaan sovelluksia. Pie control valikon saa esiin näytön reunasta vetämällä ja käytännössä se on navigointipainikkeet sisältävä piirakkavalikko.

Imgur


Configurations -valikosta löytyy oma osio lukitusnäytön muokkauksille ja lukitusnäytön ulkoasua ja sisältöä voi muokata melko kattavissa. Elementtien värit ja tekstien fontit ovat käyttäjän muokattavissa. Käyttäjä voi valita näytetäänkö esimerkiksi kelloa tai hälytyksiä lukitusruudulla ja muokata näytön alareunassa olevia pikapainikkeita (2 kpl). Lisäksi lukitusruudun yläosaan voi asettaa lisää pikapainikkeita. Lukitusnäytölle voi myös lisätä eleen, joka sammuttaa näytön tuplapainalluksella. Samasta yhteydestä löytyy myös eletoiminto taskulampulle, mikä aktivoituu pitämällä virtanäppäintä pohjassa näytön ollessa kiinni. Turvallisuuden kannalta käyttäjä voi määrittää ilmoituksille enimmäismäärän ja estää virtavalikon aukeamisen lukitusruudulla. Lisäksi sääpalvelulle löytyy omat asetukset.

Pitkän listan viimeisenä kokonaisuutena on Miscellaneous kategoria, johon on koottu kaikki jäljelle jääneet ominaisuudet. Valikosta löytyy SELinux kytkin, jolla voi siirtyä enforcing tilasta permissive tilaan. Enforcing tilassa prosessien luvattomat toiminnot estetään ja kirjoitetaan lokiin. Permissive ei estä luvattomia toimintoja, mutta kirjaa ne kuitenkin lokiin. Valikosta löytyy myös Wakelock ja Alarm blockerit. Näiden blockereiden avulla käyttäjä voi estää haluamiaan herätyksiä ja hälytyksiä esimerkiksi vähentääkseen akun kulutusta (vrt. Amplify). Akun kestoa voi parantaa entisestään Suspend actions ominaisuudella. Kyseisen ominaisuuden avulla laitteen datayhteyden ja GPS:n voi kytkeä pois päältä, kun näyttö suljetaan. Vaihtoehtona on myös asettaa puhelin 2G verkkoon näytön sulkeutuessa. System app remover ominaisuuden avulla voidaan poistaa rootin kanssa järjestelmäsovelluksia. Aiemmin mainittu käyttäjätietojen kerääminen voidaan lopettaa poistamalla RR Stats (ResurrectionStats) sovellus. Myös peruswidgettien (kello, sää ja kalenteri) säätömahdollisuudet löytyvät Configurations -valikosta. Erikoisena ratkaisuna käyttöjärjestelmän päivitystoiminto on sijoitettu Miscellaneous -valikkoon. Päivitystoimintoon tosin pääsee nopeammin Configurations -valikon etusivulla olevan pikavalikon kautta. Samasta valikosta voi myös resetoida muokkaukset takaisin oletusasentoon mutta valitettavasti resetointi ei asettanut kaikkia säätöjä alkuperäiseen muotoon, vaan osa täytyi kääntää takaisin manuaalisesti.


Suorituskyky ja huomiot
Testijakson ajaksi laitteeseen asennettiin viimeisin Resurrection Remix OS 5.8.3 Nightly (Nougat 7.1.2), joka päivitettiin testijakson aikana useamman kerran uudempaan Weekly versioon (tietoturvataso 5. heinäkuuta 2017). Lisäksi laitteeseen asennettiin OpenGAPPS:n pienin GAPPS paketti (pico) Play Kauppaa varten. Ensimmäisellä käynnistyksellä tallennuskapasiteetista oli käytetty 3,98/14,68 Gt, mikä oli samaa luokkaa kuin MoKee OS:lla. Järjestelmä -osio vei tallennustilasta 2,12 Gt.

Testijakson aikana ei tullut vastaan mitään vakavia ongelmia, kuten satunnaisia uudelleenkäynnistymisiä. Käyttökokemus ei kuitenkaan ollut täysin sulavaa, sillä testin aikana havaittiin pari pienempää ongelmaa. Hetkittäin puhelin ei jostain syystä saanut muodostettua verkkoyhteyttä, jolloin WhatsApp viestit eivät saapuneet perille (vaikka sovellus oli auki) eikä selain ladannut nettisivuja. Katko oli lyhytaikainen ja ongelma toistui sekä mobiili- että WiFi-verkossa. Testijakson aikana tulleet päivitykset ja kertaalleen suoritettu uudelleen flashaus eivät korjanneet ongelmaa. Lisäksi käyttöjärjestelmän vakaus ei ollut loppuun asti hiottu, sillä esimerkiksi Asetukset kaatui välillä.

Edellä mainittujen ongelmien lisäksi Configurations -valikon sekavuus ei ollut allekirjoittaneen mieleen. Jotkin ominaisuudet löytyivät hyvin epäloogisista paikoista ja esimerkiksi lukitusnäytöltä virtavalikon piilottava kytkin löytyi kahdesta eri paikasta. Sinällään tämä ei ole iso ongelma mutta RR:n sisäistämistä helpottaisi huomattavasti, jos ominaisuudet olisi jaoteltu paremmin. Maininnan arvoisena asiana kuvakaappausten ottaminen tuntui aluksi olevan hidasta verrattuna muihin custom romeihin. Tämä kuitenkin korjaantui asettamalla kuvakaappaukseen viiveen minimiin (100 ms, oletuksena 1000ms).

Kaikesta huolimatta RR:n lukuisista valikoista löytyi useita hyviä ominaisuuksia. Etenkin Fling navigointipalkki eleineen oli kätevä, kunhan ensin kävi säätämässä asetukset itselleen sopiviksi. Pieniä yksityiskohtia hiomalla käyttöjärjestelmästä sai tehtyä juuri itselleen sopivan. Kaikkia ominaisuuksia tuskin tulee käytettyä jatkuvasti mutta RR:n ideana onkin tarjota koko kattaus, josta jokainen voi poimia itselleen sopivat ominaisuudet.


Suorituskyky oli yleiselle tasolla varsin hyvää muutamia yksittäisiä ongelmia lukuun ottamatta. Akun kesto jätti kuitenkin ristiriitaiset tunnelmat. Päivittäiset vaihtelut olivat erityisen suuria, vaikka käyttö oli kuta kuinkin samanlaista päivästä toiseen. Laitteen käyttäminen koostui pääosin nettiselauksesta ja pikaviestittelystä mm. WhatsAppilla. Screen-On-Time (SOT) oli yleensä noin kaksi tuntia. Akun varaus oli päivän päätteeksi yleensä reilusti alle 50%, minkä vuoksi kahden päivän yli selviäminen yhdellä latauksella ei ollut mahdollista.
upload_2017-8-2_12-8-14.png

upload_2017-8-2_12-7-58.png



AnTuTu (v6.2.7): 52757
  • 3D (v6.1.1): 8607
    • Marooned: 6060
    • Garden: 2547
  • UX: 17287
    • UX Data Secure: 3857
    • UX Data process: 2305
    • UX Strategy games: 4233
    • UX Image process: 4647
    • UX I/O performance: 2245
  • CPU: 19611
    • CPU Mathematics: 5230
    • CPU Common Use: 6581
    • CPU Multi-Core: 7800
  • RAM: 7252
BaseMark OS II (v2.0): 1247 Powerboard Beta
  • System: 2620
  • Memory: 653
  • Graphics: 1946
  • Web: 726
GeekBench 4 (v4.1.0) LG Nexus 5 - Geekbench Browser
  • Single: 1030
  • Multi: 2673
PCMark (v2.0.3710): 3946 (Work 2.0 performance)

3DMark (v1.6.3439): 1068 (Sling Shot)

GFXBench (v4.0.13)
  • Mahattan: 682,8 Frames (11 Fps)
  • 1080p Manhattan Offscreen: 584,0 Frames (9,4 Fps)
  • T-Rex: 1351 Frames (24 Fps)
  • 1080p T-Rex Offscreen: 1232 Frames (22 Fps)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 624
Hyvä arvostelu! Olen käyttänyt RR:ää Xiaomi MI5:lla nyt 4 päivää ja mietteet on samat. Akku kuluu huomattavasti nopeampaa kuin edellisellä Lineage OS:llä. Käyttö on ollut lähinnä Clash of Clanssin pelailua ja nettiselailua. Onko tosi, ettei tuohon vakioselaimeen saa välilehtiä toimimaan vaan kaikki avautuu eri ikkunoihin? Tuo app circle on kiva ominaisuus, mutta eikö sitä saa säädettyä niin, ettei se toimis tiettyjen sovellusten aikana? Vaikka kuin säätää "triggerialueen" sopivankokoiseksi jonnekin kulmaan niin ärsyttävästi se sieltä heilahtaa esiin peliä pelatessa.

Lisäksi kahteen kertaan olen havainnut sellaista kummallista nykimistä. Sen aikana jäi kirjoituksesta osa kirjaimista pois ja selainkin jumitti. Ongelma korjaantui boottauksella. En tiedä valehteleeko silmät, mutta tuntuu, ettei näyttöä saa säädettyä läheskään yhtä kirkkaaksi kuin Lineagessa.

Lineagea saa omasta mielestä säädettyä liian vähän, joten jotain näiden välimaastosta olisi hyvä saada sitten kun jaksaa taas aloittaa värkkäämään uusiksi.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Tuon jälkeen tuli testattua Aosp extendediä (AEX) joka oli omaan makuun parempi kuin RR, vaikka siinäkin pari pientä bugia tuli vastaan mutta ne oli lähinnä kosmeettisia juttuja. AEX on hyvin saatavilla eri laitteille ja kannattaa kyllä kokeilla jos etsii jotain Lineagen ja RR:n välimaastosta.
Lisäsin tuon AEX:n tuohon aloituksen listaan. Valitettavasti tuota ei ole kuitenkaan saatavilla Nexus 5:lle virallisena buildina, niin en ainakaan vielä ala testailemaan mutta mahdollisesti myöhemmin kuitenkin. Pitää vielä pallotella, minkä romin ottaa seuraavaksi testattavaksi.

Onko tosi, ettei tuohon vakioselaimeen saa välilehtiä toimimaan vaan kaikki avautuu eri ikkunoihin? Tuo app circle on kiva ominaisuus, mutta eikö sitä saa säädettyä niin, ettei se toimis tiettyjen sovellusten aikana? Vaikka kuin säätää "triggerialueen" sopivankokoiseksi jonnekin kulmaan niin ärsyttävästi se sieltä heilahtaa esiin peliä pelatessa.
Välilehdet on toteutettu uusiin ikkunoihin, joten ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista. Tarkoituksena on varmaan selata niitä recent apps näkymästä. En tiedä onko tilanne muuttumassa tulevaisuudessa, kun Jelly on aika uusi selain. Toisaalta se on myös suunnattu laitteille, jossa suorituskyky on vähän heikompi, joten ominaisuuksia varmasti karsitaan aika paljon.

App circlelle ei tosiaan ole säätöjä, että voisi kytkeä pois päältä tietyissä sovelluksilla. Tuota ei ole mahdollista kytkeä pois päältä edes vaakatasossa. Tämä on sisänsä erikoista, kun Circle SideBar – Android-sovellukset Google Playssa sovelluksesta nuo säädöt löytyvät :confused2:. Kaiken kaikkiaan Resurrection Remix kaipaisi kyllä pientä viimeistelyä.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
PA:lla ovat tarkkoja ketä hyväksyvät tiimiin, vain kokeneet hyväksytään.

OnePlus hired the key people behind Paranoid Android

Joutuivat lyömään pillit pussiin aiemmin, kun Oneplus palkkasi heidän tärkeimmät kehittäjät.
Nyt on lyöty taas vähän isompaa vaihdetta silmään ja uusia kehittäjiä saatu mukaan:
Mukava nähdä, että custom rom puolella on taas vaihteeksi kunnolla säpinää :geek:.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 624
Nyt on ollu pari-kolme päivää Paranoid käytössä. Jos enää Lineagen aikaan osaa verrata niin väittäisin, että tämä on jopa sulavampi. Töhän on helppo jättäytyä pitemmäksi aikaa. Mites muilla käyttäjillä akkukesto? Itellä kestää just ja just vuorokauden. Pa browser 21%, näyttö 15, Clash of clans 12%, puhelin käyttämätön 9%. Screen on time 5h 10min. 23h sitte ladattu ja 2% jäljellä. Liekkö normaalit lukemat?

RR:stä jäin kaipaamaan päivämäärää tilapalkkiin ja osittaisen screenshotin ottamista. Myös ne oli käteviä, että esim sijainti ja bluetooth lähtee päälle yhdellä kuvakkeen painalluksella tuolta ylhäältä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Kovasti tekisi mieli asentaa Nexus 6P:hen joku romi tai edes franco kernel, mutta esteenä taitaa olla sama asia, minkä takia joskus lopetinkin roottailun, eli Nordea. Vieläkös Nordean tunnusluvut ja/tai mobiilipankki kieltäytyy toimimasta rootatulla laitteella? Xposed taitaa vieläkin olla pahasti Googlea jäljessä mitä tulee uusien Androidien tukeen? Sillä tuota aluksi kiersin.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Kovasti tekisi mieli asentaa Nexus 6P:hen joku romi tai edes franco kernel, mutta esteenä taitaa olla sama asia, minkä takia joskus lopetinkin roottailun, eli Nordea. Vieläkös Nordean tunnusluvut ja/tai mobiilipankki kieltäytyy toimimasta rootatulla laitteella? Xposed taitaa vieläkin olla pahasti Googlea jäljessä mitä tulee uusien Androidien tukeen? Sillä tuota aluksi kiersin.
Nykyään voi käyttää Nordean sovellusta Magiskin ja Magisk Hiden avulla. Xposed laahaa edelleen perässä mutta sitä ei tosiaan ole pakko käyttää.

Xda:n uutisessa oli muuten koottuna Android Oreo 8.0 custom romeja eri laitteille:
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
234
Nyt on ollu pari-kolme päivää Paranoid käytössä. Jos enää Lineagen aikaan osaa verrata niin väittäisin, että tämä on jopa sulavampi. Töhän on helppo jättäytyä pitemmäksi aikaa. Mites muilla käyttäjillä akkukesto? Itellä kestää just ja just vuorokauden. Pa browser 21%, näyttö 15, Clash of clans 12%, puhelin käyttämätön 9%. Screen on time 5h 10min. 23h sitte ladattu ja 2% jäljellä. Liekkö normaalit lukemat?

RR:stä jäin kaipaamaan päivämäärää tilapalkkiin ja osittaisen screenshotin ottamista. Myös ne oli käteviä, että esim sijainti ja bluetooth lähtee päälle yhdellä kuvakkeen painalluksella tuolta ylhäältä.
Millä ihmeellä saat SOT:in noin korkeaksi:o itellä lineageOS+oneplus3T ja sot sillai 3-3.5h ja prosessori vielä alikellotettuna, että riittäis.....
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Nykyään voi käyttää Nordean sovellusta Magiskin ja Magisk Hiden avulla. Xposed laahaa edelleen perässä mutta sitä ei tosiaan ole pakko käyttää.

Xda:n uutisessa oli muuten koottuna Android Oreo 8.0 custom romeja eri laitteille:
Tuli rootattua tuolla Magiskilla ja asennettua franco kernel, eikä Nordean kanssa ole mitään ongelmia. Tämä oli jopa naurettavan kivutonta verrattuna entisaikojen Xposed-sähläykseen. ;)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 313
Viestejä
4 157 007
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom