Counterpoint: iPhone X oli maailman myydyin älypuhelin vuonna 2018

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
smartphones-top10-2018.jpg

Markkinatutkimusyhtiö Counterpoint Researchin raportin mukaan vuoden 2018 neljä myydyintä älypuhelinta maailmanlaajuisesti tulivat Applen leiristä.

TOP10-lista näyttää seuraavalta:
  1. iPhone X
  2. iPhone 8
  3. iPhone 8 Plus
  4. iPhone 7
  5. Xiaomi Redmi 5A
  6. Samsung S9
  7. iPhone XS Max
  8. iPhone XR
  9. Samsung S9 Plus
  10. Samsung J6
Kärkikymmenikössä on siis yhteensä kuusi Applen puhelinta, kolme Samsungin mallia sekä Xiaomin noin 100 euron hintainen Redmi 5A. Kärkikolmikon kerrotaan myyneen yhteensä lähes 100 miljoonaa kappaletta.

Lisämainintana Applen iPhone XS Max ja XR -mallien kerrotaan myyneen yli 16 miljoonaa kappaletta kumpikin. Huawein puhelimet eivät mahtuneen lainkaan kärkikymmenikköön ja sen eniten myynyt puhelin oli P20 Lite yli 13 miljoonalla kappaleella.

Lähde: Google Translate
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Täytyy olla myös kova hinta se on yksi myyntikriteeri yhdessä tunnetun merkin kanssa.
Aivan kuten muodissa näin yleensä on tapana.

Emännällä joku toistatonnia maksava muotilaukku ja mielestäni saman lainen kuin kaikki muutkin laukut ja sieltä löytyy myös uusin Iphone Xs :facepalm:

Yllättävän alhaalla tuossa halvemmat luurit? Eikö budjettiluokkaa yleensä myydä reilusti enemmän vai jakautuuko budjettiluokan luurit niin moneen merkkiin/malliin etteivät yllä siksi listan kirkkaimpaan kärkeen.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071

No toisaalta kaikkien aikojen myydyimmät kosketusnäytölliset älypuhelimet ovat iPhone 6 (169 milj. kpl) ja Nokia 5230 (150 milj. kpl).
IPhone 6:n suositushinta oli 699€ ja Nokia 5230:n 149€. Ei se hinta kuitenkaan aivan kaikkea merkkaa.

Saapa nähdä yltääkö joku noista vuoden 2018 top10 luureista yli 100 milj. kappaleen myyntilukuihin. Tällä hetkellä yli 100 milj. ei ole tainnut myydä kuin nuo kaksi yllä lueteltua puhelinta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
457
Nokia 5230 on aivan eri aikakaudelta, ihmisiä kiinnosti eri ominaisuudet ennen SoMetuksen yleistymistä. Olisipa siistiä käyttää puhelinta vain puhumiseen ja tekstaamiseen jäämättä kaikesta ulkopuolelle. :p
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Nokia 5230 on aivan eri aikakaudelta, ihmisiä kiinnosti eri ominaisuudet ennen SoMetuksen yleistymistä. Olisipa siistiä käyttää puhelinta vain puhumiseen ja tekstaamiseen jäämättä kaikesta ulkopuolelle. :p
Ei ne nyt niin eri aikakaudelta ole. Ensimmäinen iPhone julkaistiin 2007 ja ensimmäinen kaupallinen Android-laite 2008. Tuosta taitteesta voidaan aloittaa nykyinen kosketusnäytöllisten älypuhelimien aikakausi. Nokia 5230 julkaistiin kuitenkin "vasta" 2009. Eikä siitä ole kuin 5 vuotta iPhone 6:n julkaisuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Täytyy olla myös kova hinta se on yksi myyntikriteeri yhdessä tunnetun merkin kanssa.
Aivan kuten muodissa näin yleensä on tapana.

Emännällä joku toistatonnia maksava muotilaukku ja mielestäni saman lainen kuin kaikki muutkin laukut ja sieltä löytyy myös uusin Iphone Xs :facepalm:

Yllättävän alhaalla tuossa halvemmat luurit? Eikö budjettiluokkaa yleensä myydä reilusti enemmän vai jakautuuko budjettiluokan luurit niin moneen merkkiin/malliin etteivät yllä siksi listan kirkkaimpaan kärkeen.
Applen yksittäisten luurimallien korkeat kappalemäärät johtuvat siitä, että mallivaihtoehtoja ei ole montaa.

Android-myynnit jakautuvat satojen mallien kesken, Apple myynnit n. 4 mallin kesken.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Kyllä varman noiden halvempien android luurien myyntimäärät jakautuvat niin monen mallin kesken etteivät yllä myyntimäärillä kovin korkeaksi.
10 sija on kyllä yllätys kun samsung J6 ei kyllä omasta mielestä ole yhtään erikoinen kun ehkä suuri näyttö.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Esimerkiksi Kiinan markkinoilla on parin viime vuoden aikana julkaistuja malleja valehtelematta useampi sata tarjolla hintaluokassa 100-200€, joten vaikka niitä myydään aivan valtavasti, niin yksittäinen malli ei sieltä nouse mihinkän listoille.

Ja toisaalta sitten muutenkaan puhelinvalmistajien myynnit eivät kasaannu yhteen malliin edes ns. lippulaivojen kohdalla. Samsungilla esim on S-sarjaa, Notea ja varmasti vielä joku superselfiemalli ja sitten näistä kaikista edellisen sukupolven versiot siellä hinnaston yläpäässä.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Halvoissa on se sykli muutenkin niin nopea, kun uusi saadaan ulos niin se korvataan jo puolen vuoden päästä tai nopeammin. Ei mikään malli pysy niin pitkään myynnissä kuin Omenat.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Veikkaan, että jos tuon Applen käyttöjärjestelmän saisi muuhun kuin Applen puhelimeen sekin olisi todella myyty. Kyllähän androidilla on vielä älyttömästi kirimistä, että pääsee iOS tasolle vaikka hyvään suuntaan tämä Android on alkanut nyt viimeisimmissä päivityksissä menemään, mutta esim. 7.1.1 oli melko hirveä käyttää ja näyttikin hirveältä eikä tuosta ole edes kahta vuotta kun se julkaistiin.
 
Aplella on kourallinen malleja vs androit puhelimet joita on useita kymmeniä.
Selvääkin on että Android puhelimet ovat kokonaisuutena selvästi myydyimpiä mutta myynnit jakautuu useiden erimallien välillä jolloin mikään ei pääse sieltä selkeästi erottumaan.

IOS en suostu käyttämään vaikka sen esim.Samsungiin tai Oneplus saisikin.
Mutta varmasti osaltaan se vaikuttaisi myyntimääriin,koska osa haluaa käyttää IOS ja osa ei.
Mutta toimii myös toisinpäin, eli Iphonen voisin ostaa jos se olisi Androidilla saatavilla.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
En todellakaan ostaisi tonnin maksavaa omenaa vaikka sen saisi Androidina. Paljon parempaakin on tarjolla huokeampaan hintaan.
 
  • Tykkää
Reactions: BOT
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
En todellakaan ostaisi tonnin maksavaa omenaa vaikka sen saisi Androidina. Paljon parempaakin on tarjolla huokeampaan hintaan.
Ei kai ne kaikki 1000e maksa.
Ainakin tuollainen iphone Xr 64Gb irtosi jälkikasvulle n.700e Gigantista
Tiedä vaikka jostain vielä halvemmalla löytyis.
 
799€ näytti olevan hinta.fi mukaan. Tuolla hintaa saa jo high-endiä ja tallennustilaa ihan eri malliin muilta. Meillä sain jälkipolven ylipuhuttua iphonesta pois ja säästin pitkän pennin. Alkuvastustuksesta päästyään, ovat jopa tykästyneet.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 210
En todellakaan ostaisi tonnin maksavaa omenaa vaikka sen saisi Androidina. Paljon parempaakin on tarjolla huokeampaan hintaan.
Itsellä on iPhone 7 ja vaikka tämä on ensimmäinen iPhoneni, niin on myös viimeiseni.

Tämä ei voita Androidia missään. Tätä edeltävä puhelin oli S7 ja en keksi kuin yhden asian joka tässä iPhonessa olisi paremmin (nimittäin haptinen palaute) ja se ei todellakaan ole peruste siihen 200% kalliimpaan hintaan (jota en itse toki maksanut, mutta ei se siitä yhtään sen vähemmän ylihinnoiteltua tee).
 
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
277
Älypuhelimista ainoa, mitä viitsin käyttää on iphone. Käyttis on sopivan yksinkertainen ja kliininen. Tuntuu vähän niinkuin ajaisi uudella ja siistillä laatuautolla jossa on nahkapenkit kun käyttää iphonea, verrattuna siihen tuntuun mitä androidilla on että jesarilla teipattu teinicorolla jossa lattia on työkalujen, öljyn, kaljatölkkien ja puoliks syötyjen bigmäkkien peitossa eikä löydy edes ohjaustehostinta, mutta bassot helvetin kovalla.

Yhdyn aiempaan kommenttiin puhelimien näytön koosta. Uudet iphonet on tosiaan liian isoja. SE oli se optimikoko itselleni. Androidilla taitaa olla sama ongelma tosin.
 
Huono vertaus kun useassa android luurissa on jopa parempaa tekniikkaa/ominaksuuksia kuin iphonessa.
Käyttis on toki eri mutta se on ihan sama kuin vängättäisiin kumpi on parempi manuaali vaiko automaatti.
Toinen tykkää tomaatista toinen manuaalista.

Tuollainen kärjistetty vertailu on enempi näitä fanitus juttuja, joissa toista merkkiä pitää polkea ja parjata ja tuoda oma mielipide kärjistetysti esiin.
Se ei kuitenkaan tee Androidista sen huonompaa eikä Iphonesta sen parempaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020

Mikä läheskään Applen puhelimien tasoinen Android-puhelin löytyy kaupasta kolmanneksella omenan hinnasta? Siis alta kolmen sadan? (Tai, no, näköjään nykyään alta neljän sadan.) Kerro ihmeessä, ja kauppa tyhjennee melko nopeasti noista.

Toki halvalla voi saada siedettävää. Esim. itse tingin periaatteistani olla ostamatta lisää Motorolan puhelimia, ja ostin sitten tarjouksesta 150 dollarilla (eli noin 150 eurolla, kun ilmoitettu hinta ei tietenkään täällä sisällä paikallista ALV) vedenkestävän tuplakamerapuhelimen, Moto X4. Mutta, en edes yritä väittää tuon olevan lippulaivaluurien tasoa. Leveät reunukset, ”pieni” näyttö, ei langatonta latausta. (Toki ultralaajakulmakamera on kivasti näköjään muodissa näin vuonna 2019. ;-) ) Tähän kun sentään lupaavat tietoturvapäivitykset, ns. Android-puhelimet jotka sopivat työkäyttöön -ohjelman puitteissa, ja ainakin tähän mennessä jokainen kuukausittainen on tullut julkaisukuukautensa aikana (ok, toukokuun 2019 on vielä tulematta).

Toki tyhmähän tuo lasinen takakuori on. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. (Mutta kun halvat kilpailijat yleensä tuppaavat jättämään pois esim. melko kriittisiä ominaisuuksia, kuten tuettuja 4G-kaistoja. Ja, vieläpä ihan satunnaisesti yksittäisistä malliesta... Katson pahalla sinua, HMD.)

Älypuhelimista ainoa, mitä viitsin käyttää on iphone. Käyttis on sopivan yksinkertainen ja kliininen. Tuntuu vähän niinkuin ajaisi uudella ja siistillä laatuautolla jossa on nahkapenkit kun käyttää iphonea, verrattuna siihen tuntuun mitä androidilla on että jesarilla teipattu teinicorolla jossa lattia on työkalujen, öljyn, kaljatölkkien ja puoliks syötyjen bigmäkkien peitossa eikä löydy edes ohjaustehostinta, mutta bassot helvetin kovalla.

Yhdyn aiempaan kommenttiin puhelimien näytön koosta. Uudet iphonet on tosiaan liian isoja. SE oli se optimikoko itselleni. Androidilla taitaa olla sama ongelma tosin.
Mutta sitten se videomoodin valinta on siinä hirvittävässä yleisasetusvalikossa joka saa antiikkisen Symbianinkin näyttämään käyttäjäystävälliseltä. Samoin takaisinpaluun toiminta on sovelluskohtaista, vrt. lähes aina toimiva takaisinnuoli. (Muuten olisin varmaan itsekin sortunut jo pari vuotta sitten noihin.)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 210
En todellakaan ostaisi tonnin maksavaa omenaa vaikka sen saisi Androidina. Paljon parempaakin on tarjolla huokeampaan hintaan.
Mikä läheskään Applen puhelimien tasoinen Android-puhelin löytyy kaupasta kolmanneksella omenan hinnasta? Siis alta kolmen sadan? (Tai, no, näköjään nykyään alta neljän sadan.) Kerro ihmeessä, ja kauppa tyhjennee melko nopeasti noista.
No ei tuo 200% ainakaan kaukana ollut :)

S7 Maksoi n. 300€ telian tarjouksessa kun S8 oli ollut ulkona jonkin aikaa. Hetken sen jälkeen kun tuon ostin, sain töistä Iphone 7:n ja hemmetin kallishan se firmalle oli. Ja ei tosiaan voittanut kuin haptisessa palautteessa S7:n kaikki muu oli joko vastaavaa tai heikompaa. Samsung S7 --> iPhone 7 oli selkeä downgreidaus, vaikka hinnat oli eri päin..

Toki halvalla voi saada siedettävää. Esim. itse tingin periaatteistani olla ostamatta lisää Motorolan puhelimia, ja ostin sitten tarjouksesta 150 dollarilla (eli noin 150 eurolla, kun ilmoitettu hinta ei tietenkään täällä sisällä paikallista ALV) vedenkestävän tuplakamerapuhelimen, Moto X4. Mutta, en edes yritä väittää tuon olevan lippulaivaluurien tasoa. Leveät reunukset, ”pieni” näyttö, ei langatonta latausta. (Toki ultralaajakulmakamera on kivasti näköjään muodissa näin vuonna 2019. ;-) ) Tähän kun sentään lupaavat tietoturvapäivitykset, ns. Android-puhelimet jotka sopivat työkäyttöön -ohjelman puitteissa, ja ainakin tähän mennessä jokainen kuukausittainen on tullut julkaisukuukautensa aikana (ok, toukokuun 2019 on vielä tulematta).
Androideissa puskee uutta mallia ja ominaisuuksia sitä vauhtia, että lippulaivojen hinnat laskevat todella nopeasti. 200-300€ saa edellisen version lippulaivan tarjouksesta. Ja koska käyttis on Androideissa parempi ja asiat toimii toisin kuin iPhonessa joka on lähinnä sometukseen tarkoitettu vitun kallis lelu.

En ala tässä kinaamaan enempää iPhoneista, se vain menisi loputtomaksi sotimiseksi varsinkin vääntäessa uskovaisten kanssa siitä, pitääkö puhelimen muka synkronoida tiedostoja taustalla pilvipalveluihin (muuhun kuin valmistajan maksulliseen paskaan) tai pitääkö älykellojen, aktiivisuusrannekkeiden jne. laitteiden synkronoitua taustalla, tai siitä miksi mainokset nettisivuilla on kivaa ja fantsua ja mailman paras asia koska jumalpuhelimella joutuu katsomaan mainoksia nettisivuilla tai miksi kukaan ottaisi valokuvia puhelimella (siis muualle kuin instaan), miksi ohjelmia pitäisi pystyä asentaamaan puhelimeen muualla kuin kodin wlan-yhteydellä, miksi kukaan ei tarvitse ennakoivaa tekstinsyöttöä kirjoittaessaan puhelimella ja miksi OLED näytöt ei vaan kuulu puhelimiin ja on paskempia kuin LCD (tai siis siihen saakka, kunnes OLED olikin parasta ja jees) ja miksi ketään ei kiinnosta paljonko akkua on oikeasti jäljellä ja miksi akkukesto on muutenkin irrelevanttia puhelimissa ja miksi kunnon kokoinen ja tarkka näyttö on turhaa (kunnes se taas onkin ihan jees ja mailman parasta). tai miksi sitä ja tätä.

Itse puhelinhan on ilmeisen täydellinen, ja jos ei ole niin se on käyttäjän vika. Käytti väärin ja vääriin asioihin.

iPhone menee samaan kategoriaan kuin Donald Trump, Jumala uskovaiselle tai Halla-Aho nettipersulle. Siitä vaan ei kannata kinata, vaikka itteä kuinka ihmetyttäis, että miten vitussa joku voi oikeasti tunteella palvoa kritiikittä laitetta, tositv-julkimoa, politiikkoa, tai mielikuvitusolentoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
438
No ei tuo 200% ainakaan kaukana ollut :)

S7 Maksoi n. 300€ telian tarjouksessa kun S8 oli ollut ulkona jonkin aikaa. Hetken sen jälkeen kun tuon ostin, sain töistä Iphone 7:n ja hemmetin kallishan se firmalle oli. Ja ei tosiaan voittanut kuin haptisessa palautteessa S7:n kaikki muu oli joko vastaavaa tai heikompaa. Samsung S7 --> iPhone 7 oli selkeä downgreidaus, vaikka hinnat oli eri päin..

Androideissa puskee uutta mallia ja ominaisuuksia sitä vauhtia, että lippulaivojen hinnat laskevat todella nopeasti. 200-300€ saa edellisen version lippulaivan tarjouksesta. Ja koska käyttis on Androideissa parempi ja asiat toimii toisin kuin iPhonessa joka on lähinnä sometukseen tarkoitettu vitun kallis lelu.

En ala tässä kinaamaan enempää iPhoneista, se vain menisi loputtomaksi sotimiseksi varsinkin vääntäessa uskovaisten kanssa siitä, pitääkö puhelimen muka synkronoida tiedostoja taustalla pilvipalveluihin (muuhun kuin valmistajan maksulliseen paskaan) tai pitääkö älykellojen, aktiivisuusrannekkeiden jne. laitteiden synkronoitua taustalla, tai siitä miksi mainokset nettisivuilla on kivaa ja fantsua ja mailman paras asia koska jumalpuhelimella joutuu katsomaan mainoksia nettisivuilla tai miksi kukaan ottaisi valokuvia puhelimella (siis muualle kuin instaan), miksi ohjelmia pitäisi pystyä asentaamaan puhelimeen muualla kuin kodin wlan-yhteydellä, miksi kukaan ei tarvitse ennakoivaa tekstinsyöttöä kirjoittaessaan puhelimella ja miksi OLED näytöt ei vaan kuulu puhelimiin ja on paskempia kuin LCD (tai siis siihen saakka, kunnes OLED olikin parasta ja jees) ja miksi ketään ei kiinnosta paljonko akkua on oikeasti jäljellä ja miksi akkukesto on muutenkin irrelevanttia puhelimissa ja miksi kunnon kokoinen ja tarkka näyttö on turhaa (kunnes se taas onkin ihan jees ja mailman parasta). tai miksi sitä ja tätä.

Itse puhelinhan on ilmeisen täydellinen, ja jos ei ole niin se on käyttäjän vika. Käytti väärin ja vääriin asioihin.

iPhone menee samaan kategoriaan kuin Donald Trump, Jumala uskovaiselle tai Halla-Aho nettipersulle. Siitä vaan ei kannata kinata, vaikka itteä kuinka ihmetyttäis, että miten vitussa joku voi oikeasti tunteella palvoa kritiikittä laitetta, tositv-julkimoa, politiikkoa, tai mielikuvitusolentoa.
Kuinka voikaan noin tietämättömästi kirjoittaa. Vielä haukkuu uskovaisiksi kun oma txt on kuin Jeesuksen suusta. Te Android jonnet teette aina hirveen numeron Applen tuotteista vaikka ei ole näköjään pienintäkään käsitystä kyseisistä laitteista, mutta kovasti on vääriä mielikuvia joilla te aina yritätte perustella sen huonoutta itsellenne, kuten sinun txt tämän kertoi täydellisesti. Se että joku pitää jostain merkistä, niin tekeekö se hänestä uskovaisen? Samalla periaatteella sinä olet Android uskovainen eks niin? Mutta sehän ei enään kuulosta kivalta kun se kohdistuu itseensä. Tuota mantraa ei hoe kuin typerimmät "ihmiset" kun eivät keksi ainuttakaan järkevää argumenttia asiaan. Kumma myöskin, että te Apple vihaajat olette AINA niitä pahimpia valittajia. Mikä siinä on kun se kilpailija merkki ottaa aina niin koville? Se että te haukutte Apple käyttäjiä tekee vain ja ainoastaan teistä säälittävä valittajia joilla ei tunnu olevan mitään järkevää sanottavaa, niin silloin puretaan sitä pahaa mieltä kuin 10v pikku tyttö.

1. Synkronoinnin voi poistaa ja sitä voi myös tehdä useiden eri valmistajien palveluihin. Ihan samanlailla kun Androidillakin.

2. Asentaa mainosten estoohjelman ihan samanlailla kun Androidissakin.

3. Valokuvia voi ottaa ihan samoihin paikkoihin kun Androidillakin.

4. Sen ennakoivan txt syötön voi ottaa pois tai laittaa päälle ihan kuten Androidillakin.

5. Molempia näyttöjä löytyy Tälläkin hetkellä ihan kuin Androidillakin.

6. Akun jäljellä olevan määrän näkee prosentteina tai palkkina ihan kuten Androidillakin.

7. Max malleista löytyy iso näyttö ja näitä on ollut vuosia saatavilla. Myöskin tarkka näyttö on ollut saatavilla vuosia.

Muuhun teini valitukseen en ota kantaa.

Terveisin. IPhone X ja Samsung Note8 ja S9 omistaja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Joku tykkää androidista ja toinen iPhonesta/iOS:sta. Eikö se ole vain positiivista, että vaihtoehtoja löytyy ja jokainen on vapaa itse päättämään minkä laitteen valitsee... Turha kinata kumpi on parempi jne. Se on totta, että androidiin saa parempaa rautaa halvemmalla, mutta kannattaa muistaa, että iOS on täysin erilainen vrt. Android ja täten myös raudan tarve erilainen. Esim. iOS toimii varsin sulavasti vain 2Gb ramilla, kun taas Android alkaa tahmata vastaavalla muistilla (omakohtainen kokemus). Tämä taas johtuu siitä, että Android jättää enemmän asioita taustalle, kun taas iOS ei, joka joissain tilanteissa on varsin inhottavaa.
Molemmissa siis hyvät ja huonot puolensa.

Makuasioita, joista on turha kinata.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
438
Juurikin näin, mutta on joitakin ihmisiä jotka ei vaan tätä asiaa ymmärrä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet ja jokainen valitsee niiden mukaan mikä sopii itselle parhaiten.

Mutta se että haukutaan toisen leirin käyttäjiä oli se sit IOS tai Android tai Windows, niin sen takia että he tykkäävät jostain toisesta merkistä on niin säälittävää ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Tämmöinen ihminen on erittäin epävakaa hlö.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
@Marko76 sitten voisi myös sinun osaltasi alkaa riittää se haukkuminen ja henkilökohtaisuuksiin meno, jota harrastit jo varsin monisanaisesti edellisessä viestissäsi. Keskustellaan asiasta ja jätetään ne suorat henkilökohtaisuudet pois. Uskovaisiksi leimaaminen ei ole kovin fiksua, mutta typeräksi, säälittäväksi, teiniksi ja pikkutytöksi nimittely laskee riman vielä pykälän alemmas.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Kuinka voikaan noin tietämättömästi kirjoittaa. Vielä haukkuu uskovaisiksi kun oma txt on kuin Jeesuksen suusta. Te Android jonnet teette aina hirveen numeron Applen tuotteista vaikka ei ole näköjään pienintäkään käsitystä kyseisistä laitteista, mutta kovasti on vääriä mielikuvia joilla te aina yritätte perustella sen huonoutta itsellenne, kuten sinun txt tämän kertoi täydellisesti. Se että joku pitää jostain merkistä, niin tekeekö se hänestä uskovaisen? Samalla periaatteella sinä olet Android uskovainen eks niin? Mutta sehän ei enään kuulosta kivalta kun se kohdistuu itseensä. Tuota mantraa ei hoe kuin typerimmät "ihmiset" kun eivät keksi ainuttakaan järkevää argumenttia asiaan. Kumma myöskin, että te Apple vihaajat olette AINA niitä pahimpia valittajia. Mikä siinä on kun se kilpailija merkki ottaa aina niin koville? Se että te haukutte Apple käyttäjiä tekee vain ja ainoastaan teistä säälittävä valittajia joilla ei tunnu olevan mitään järkevää sanottavaa, niin silloin puretaan sitä pahaa mieltä kuin 10v pikku tyttö.

1. Synkronoinnin voi poistaa ja sitä voi myös tehdä useiden eri valmistajien palveluihin. Ihan samanlailla kun Androidillakin.

2. Asentaa mainosten estoohjelman ihan samanlailla kun Androidissakin.

3. Valokuvia voi ottaa ihan samoihin paikkoihin kun Androidillakin.

4. Sen ennakoivan txt syötön voi ottaa pois tai laittaa päälle ihan kuten Androidillakin.

5. Molempia näyttöjä löytyy Tälläkin hetkellä ihan kuin Androidillakin.

6. Akun jäljellä olevan määrän näkee prosentteina tai palkkina ihan kuten Androidillakin.

7. Max malleista löytyy iso näyttö ja näitä on ollut vuosia saatavilla. Myöskin tarkka näyttö on ollut saatavilla vuosia.

Muuhun teini valitukseen en ota kantaa.

Terveisin. IPhone X ja Samsung Note8 ja S9 omistaja.
Onko Aplesta muodostunut "minä kuva" jolloin kaikki negatiivinen otetaan henk.kohtaisina loukkauksina eikä ymmärretä että kritiikki kohdistuu tuoteeseen eikä sinuun ja saattaa olla käyttäjien omia mielipiteitä tai kokemuksia tuotteesta.
Eikä tällä pitäisi olla näin kovaa vaikutusta kuin tekstistäsi käy ilmi, ellei sitten suosi kyseistä merkkiä.

Maininnalla Samsungin omistamisesta yrität saada ovelasti lisää uskottavuutta kirjoituksellesi :tup:
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105

Jep, ketään ei kiinnosta kun Androidia haukutaan mutta iPhonen haukkuminen on äkkiä asia jossa uhriudutaan ja sitten noustaan barrikadeille. Kertoo todella paljon käyttäjäkunnasta. Ihan sama homma täällä netin anonyymipalstoilla kuin persut ja Trump, todella hyvä vertaus @samiv

T. Note 9:n käyttäjä ja helvetin tyytyväinen siitä etten joutunut itse maksamaan sen totaalisen umpimähkäisesti määriteltyä yli tonnin ovh-hintaa. Olisi nuo pellehinnat saaneet jäädä Apple-leiriin.
 
Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Minua ihmetyttää miksi pitää haukkua joko ios tai androidia. Täytyykö sitä omaa ostosta perustella haukkumalla sitä toista leiriä?? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolet, mutten näe silti syytä alkaa avautumaan täällä foorumilla kuinka paskaa ja ylihintaista tai jotain muuta ne toiset ovat. Suosittelen lopettamaan lapsellisen väittelyn ja olemaan tyytyväinen siihen mitä itse tai joku muu hankkii rahoillaan..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
438
Maininnalla Samsungin omistamisesta yrität saada ovelasti lisää uskottavuutta kirjoituksellesi :tup:
Mainitsin asian sen takia, että käytän molempia käyttöjärjestelmiä ja työpuhelimena on vielä Huawei, koska jos näin en olisi tehnyt olisi joku välittömästä sitä kommentoinut kuinka oon Apple fani kirjoitukseni perusteella. En fanita ainuttakaan merkkiä koska jokaisessa on puolensa.

Jep, ketään ei kiinnosta kun Androidia haukutaan mutta iPhonen haukkuminen on äkkiä asia jossa uhriudutaan ja sitten noustaan barrikadeille. Kertoo todella paljon käyttäjäkunnasta. Ihan sama homma täällä netin anonyymipalstoilla kuin persut ja Trump, todella hyvä vertaus @samiv

T. Note 9:n käyttäjä ja helvetin tyytyväinen siitä etten joutunut itse maksamaan sen totaalisen umpimähkäisesti määriteltyä yli tonnin ovh-hintaa. Olisi nuo pellehinnat saaneet jäädä Apple-leiriin.
Ei kukaan ole varmaankaan mitään uhriutunut vaan tuommoinen käytös ei ole hyväksyttävää millään tasolla, oli kyse minkä tuotteen käyttäjästä tahansa ja tämän toin aikaisemmassa viestissäni erittäin selvästi esille myöskin. Jos joku tuollain haukkuu toisia, niin voi olla ihan varma että sanon takasin ja joskus jopa pahasti. Koska toi että jotain haukutaan heidän mieltymyksien takia oli kyse mistä tahansa, niin sitä en siedä yhtään.

Minua ihmetyttää miksi pitää haukkua joko ios tai androidia. Täytyykö sitä omaa ostosta perustella haukkumalla sitä toista leiriä?? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolet, mutten näe silti syytä alkaa avautumaan täällä foorumilla kuinka paskaa ja ylihintaista tai jotain muuta ne toiset ovat. Suosittelen lopettamaan lapsellisen väittelyn ja olemaan tyytyväinen siihen mitä itse tai joku muu hankkii rahoillaan..
Juurikin näin. Jokaisen omat rahat. Oli sit kyse puhelimesta tai 9000€ muumimukista, niin miksi sitä pitää arvostella ja varsinkin haukkua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Minua ihmetyttää miksi pitää haukkua joko ios tai androidia. Täytyykö sitä omaa ostosta perustella haukkumalla sitä toista leiriä?? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolet, mutten näe silti syytä alkaa avautumaan täällä foorumilla kuinka paskaa ja ylihintaista tai jotain muuta ne toiset ovat. Suosittelen lopettamaan lapsellisen väittelyn ja olemaan tyytyväinen siihen mitä itse tai joku muu hankkii rahoillaan..
Sillä perustellaan se oma ylihintainen luuri*, tai sitten se oma halpispuhelin**. Eli ”keskustellaan” kun asia-argumentit loppuivat.

* ”Hinnalla on väliä vain köyhille. ”

** ”Miksi olet niin tyhmä, että ostat ylihintaisen luurin A/S/X/... kun tämä halpaluurini hoitaa kaiken mitä minä teen. Ja minähän en koskaan tee asiaa X/Y/Z. ”
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Joku tykkää androidista ja toinen iPhonesta/iOS:sta. Eikö se ole vain positiivista, että vaihtoehtoja löytyy ja jokainen on vapaa itse päättämään minkä laitteen valitsee... Turha kinata kumpi on parempi jne. Se on totta, että androidiin saa parempaa rautaa halvemmalla, mutta kannattaa muistaa, että iOS on täysin erilainen vrt. Android ja täten myös raudan tarve erilainen. Esim. iOS toimii varsin sulavasti vain 2Gb ramilla, kun taas Android alkaa tahmata vastaavalla muistilla (omakohtainen kokemus). Tämä taas johtuu siitä, että Android jättää enemmän asioita taustalle, kun taas iOS ei, joka joissain tilanteissa on varsin inhottavaa.
Molemmissa siis hyvät ja huonot puolensa.

Makuasioita, joista on turha kinata.
Minua ihmetyttää miksi pitää haukkua joko ios tai androidia. Täytyykö sitä omaa ostosta perustella haukkumalla sitä toista leiriä?? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolet, mutten näe silti syytä alkaa avautumaan täällä foorumilla kuinka paskaa ja ylihintaista tai jotain muuta ne toiset ovat. Suosittelen lopettamaan lapsellisen väittelyn ja olemaan tyytyväinen siihen mitä itse tai joku muu hankkii rahoillaan..
Tässä on nyt pari aika hyvää viestiä, joiden näkökulmasta jokainen voisi nyt lähestyä tätä asiaa.

Keskustelu ei nyt selvästikään etene yhtään mihinkään, eikä edes suoranaisesti koske uutisen aihetta, joten tuo Android vs. Apple vänkääminen saa nyt loppua tässä ketjussa.
 
Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
2 037
Ihmettelen kyllä silti, että miten Apple voi odottaa marginaalisen XS päivityksen jälkeen uusia myyntiennätyksiä. XR:kin oli downgradettu X.
Nyt jos siellä aletaan huhujen mukaan jättämään uudempia puhelimia pois julkaisu sykleistä, niin saa mun osalta jäädä viimeiseksi iPhoneksi. Jossainhan sen yli tuhannen euron hinnan pitää näkyä.
 
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
72

TOP10-lista näyttää seuraavalta:
  1. iPhone X
  2. iPhone 8
  3. iPhone 8 Plus
  4. iPhone 7
  5. Xiaomi Redmi 5A
  6. Samsung S9
  7. iPhone XS Max
  8. iPhone XR
  9. Samsung S9 Plus
  10. Samsung J6
Täytyy kyllä ihmetellä siltikin, että miten tuo voi pitää paikkaansa ? Onhan tuossa yllä ollut jo perusteluja, miksi Apple pitää kärkisijoja, mutta jotenkin se ei vaan itselle aukea, että nuo 1000e laitteet ovat ne suosituimmat ? Vaikka on muitakin hyviä merkkejä, niin esim. OnePlus ja Samsungin uusimmat saa muutaman kuukauden jälkeen tarjouksissa puoleen hintaa tuosta, niin miksi ostaa Applen tuotteita ? Eikö maailman taloudessa pitänyt olla hirveä lama ? Eikö perheellisten kukkarossa tosiaan tunnu hommata esim. 3kpl 800-1000e maksavaa luuria talouteen ? Eikö tosiaan yhtäkään noista halvemmista malleista nouse tarpeeksi ylös haastamaan nuo kalliimmat ?

Miten ihmisillä vielä vuonna 2019 on niin jumiutuneet mielipiteet puhelimien käyttöjärjestelmistä ? Miten ne eroavat toisistaan niin "Radikaalisti", ettei toista voi käyttää ? Molemmathan toimivat ihan hyvin peruskäytössä, toki puolensa ja puolensa, mutta eihän noissa mitään dramaattisia eroja ole ? Tai että IOS on paljon helpompi käyttää ? Millä tavalla ? Kuka ei osaa nykymaailmassa käyttää perus Android-puhelinta ?

Tämä vaan ihan yleisenä pohdiskeluna. Jotenkin tosiaan tuntuu, että nämä "puhelinsodat" elävät yhä sitä 10 vuoden takaista taistoa, josta kumpikaan leiri ei ole tullut tippaakaan eteenpäin. Applellehan täytyy nostaa isosti hattua, kuinka hyvin ovat pystyneet pitämään myynnit esim. Iphone 7 ja 8:n kohdalla noinkin korkeina, vaikka ainakin paperilla ja jotensakin monessa paikkaa lukeneena ne olivat monelle pettymyksiä.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Täytyy kyllä ihmetellä siltikin, että miten tuo voi pitää paikkaansa ? Onhan tuossa yllä ollut jo perusteluja, miksi Apple pitää kärkisijoja, mutta jotenkin se ei vaan itselle aukea, että nuo 1000e laitteet ovat ne suosituimmat ? Vaikka on muitakin hyviä merkkejä, niin esim. OnePlus ja Samsungin uusimmat saa muutaman kuukauden jälkeen tarjouksissa puoleen hintaa tuosta, niin miksi ostaa Applen tuotteita ? Eikö maailman taloudessa pitänyt olla hirveä lama ? Eikö perheellisten kukkarossa tosiaan tunnu hommata esim. 3kpl 800-1000e maksavaa luuria talouteen ? Eikö tosiaan yhtäkään noista halvemmista malleista nouse tarpeeksi ylös haastamaan nuo kalliimmat ?
Tosin ei se 1000e/1200e tunnu pahalta näiden nykyisten korottomien luottokauppojen, mitä operaattorit harrastavat, kanssa. Lisäksi jenkeissä luurin saa useissa tapauksissa ilmaiseksi ja sitten maksetaan sitä 80dollaria/kk liittymästä, jossa samat "ominaisuudet" kuin täällä on jollain alle 10euron liittymillä. Sitten jos nyt on sattunut olemaan Applen leirissä pidempään niin taloudesta varmaan löytyy jo muutakin Applen ekosysteemin tavaraa (läppäriä, konetta tms) jolloin siitä "saumattomasta toiminnasta" ei varmaan haluta ihan helposti vaihtaa Android-leiriin.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Suomessa en ole paljoa noita Applen kalliin pään laitteita nähnyt mutta esim. joissakin yrityksissä on nykyään pelkkää Applea käytössä koska siinä MDM hallinta on toiminut monta vuotta. Laitteen voi tilata firman hallintaan valmiiksi rekisteröitynä ja lähettää suoraan avaamattomana käyttäjälle. Käyttäjä ottaa kuin normi laitteen käyttöön ja siellä on yksi legal disclaimeri firmalta aloitus velhossa. Ei onnistu Android puhelimilla, Samsungilla oli jotain yritystä Knoxin kanssa mutta olen siinä käsityksessä ettei se kovin jouheva systeemi ollut. Nyt Google duunaa MDM puolta paremmaksi, mutta on aika paljon jäljessä. Oman soppansa tähän tuo että Android Enterpriseen on sertifioitu vain osa Android valmistajien luureista.

Applen familiesissa voi antaa alaikäiselle ruutuaikaa per appi ja sitä voi pyytää lisää, nämä ei tietääkseni onnistu Googlen Family linkissä vaan siinä voi antaa vain kiinteän ruutuajan eikä esim. niin että pelejä 1h ja whatsapp rajaton.

Ja mulla siis Samsung käytössä, dual simmin ja joitain featureita haluan jonka takia en ole omena leiriin siirtynyt.
 
Kiitos vastauksesta. Nämähän toki ovat ihan selkeitä etuja Applen puolelta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Aika paljon vaikuttaa myös se, että mitä se jokaisen omakohtainen "Suomi" sattuu tarkoittamaan.

Jos työpaikka on Helsingin ydinkeskustassa ja lounaskahvit tulee juotua Espalla tai Aleksilla, niin iPhone Xs:ien esiintyvyys lähiympäristössä on varmastikin korkeampi kuin jos elää elämäänsä jossain Karkkilan lähiössä ja ryystää suffet Esson baarissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
945

Jenkeissä Iphone X/XS yleisyys on hämmästyttävä. Ulkoa päin mahdotonta sanoa kumpi noista on. Täällä sellaisen näkee yhtä usein Arizonalaisessa lähiömarketissa kuin Los Angelesin trendi kahvilassa. Vaikka joku näyttäisi muuten laitapuolen kulkijalta, on kädessä siltä monesti tuplakameralla varustettu X-sarjalainen. Yksi koditon iskui San Franciscossa kadun varressa piikillä ja piteli toisessa kädessä Iphonea. Go wonder.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Iphonen yleisyys korreloi vahvasti bruttokansantuotteen kanssa, sekä varmasti jossain määrin myös kulutusluottomarkkinan / rahoitusmarkkinoiden kehittyneisyyden kanssa.

Kun huomioi paljonko älypuhelinten aktiivikäyttäjä sitä luuriaan keskimääei käyttää, niin en ihmettele lainkaan, että 30-40€/kk tuntuu ihan kohtuulliselta määrältä puhelimesta.

Jos perussomettajalla tulee 3h screentimeä joka päivä, niin se on n. 1000 tuntia vuodessa. Jollain 2-3v pitoajalla hinnaksi tulee muutamia kymmeniä senttejä per käyttötunti kun huomioidaan vielä jälleenmyyntiarvot.

Vaatteita voi ostaa myös Tarjoustalosta, mutta niin vaan porukka suuntaa merkkiliikkeisiin aika nopeasti kun tulotaso antaa myöten.

En nyt äkkiseltään pidä sitä sen erikoisempana.
 
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
277
Huono vertaus kun useassa android luurissa on jopa parempaa tekniikkaa/ominaksuuksia kuin iphonessa.
Käyttis on toki eri mutta se on ihan sama kuin vängättäisiin kumpi on parempi manuaali vaiko automaatti.
Toinen tykkää tomaatista toinen manuaalista.

Tuollainen kärjistetty vertailu on enempi näitä fanitus juttuja, joissa toista merkkiä pitää polkea ja parjata ja tuoda oma mielipide kärjistetysti esiin.
Se ei kuitenkaan tee Androidista sen huonompaa eikä Iphonesta sen parempaa.
Missasit nyt pointin. Sanoin että Apple nimenomaan tuntuu hyvältä. Mulle on ihan sama mitä siinä laatikossa lukee, apple vai nokia. Mutta andoid ei tunnu hyvältä käytössä, vaan isolta sotkulta ja joka puhelimessa se toimii eri tavalla. Jos android alkaa tuntua selkeämmältä niin ei mitään, otetaan se alle. Ja mulle on ihan sama mikä prossu jossain puhelimessa on, jolla lähinnä soitetaan ja watsapitetaan ja katellaan jotain yksinkertaisia sivuja.
 
Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Jenkeissä Iphone X/XS yleisyys on hämmästyttävä. Ulkoa päin mahdotonta sanoa kumpi noista on. Täällä sellaisen näkee yhtä usein Arizonalaisessa lähiömarketissa kuin Los Angelesin trendi kahvilassa.
Ja eikös laitteet osteta 2v. operaattorisopimuksella useimmiten?

Olen käsittänyt myös että operaattorit ei takaa yhtään minkään muun kuin omasta liikkeestään ostetun puhelimen toimintaa ylipäätään verkossaan (ei sillä että täälläkään mitään taataan, mutta jos on taajuudet, niin kyllähän nuo pelaavat).

Ja kun siihen soppaan sotketaan patenttiasiat, eli valtava määrä Android malleja ei ole Jenkeissä myynnissä ollenkaan, ja nekin jotka on, kuten Samsung, joutuvat tekemään USA:ta varten raudaltaan eri versiota kuin muualle..

Sitten lievä "kotimaisuustekijä"..

... hyvät lähtökohdat Applelle.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Missasit nyt pointin. Sanoin että Apple nimenomaan tuntuu hyvältä. Mulle on ihan sama mitä siinä laatikossa lukee, apple vai nokia. Mutta andoid ei tunnu hyvältä käytössä, vaan isolta sotkulta ja joka puhelimessa se toimii eri tavalla. Jos android alkaa tuntua selkeämmältä niin ei mitään, otetaan se alle. Ja mulle on ihan sama mikä prossu jossain puhelimessa on, jolla lähinnä soitetaan ja watsapitetaan ja katellaan jotain yksinkertaisia sivuja.
Androidia käyttää esim.ekaluokkalaisetkin tai jopa +60v nummot/papat niin luulis ettei sen oppiminen voisi olla kovinkaan iso rasti kellekkään suhkot normaalille ihmiselle.
Kyse on ehkä enempi valmiiksi kielteisestä asenteesta, haluttomuudesta oppia uutta tai poiketa jo totutusta.
 
Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Kyllä kasa on siinä oikeassa että jos haluaa ottaa puhelimen laatikosta, pistää SIMin sisään ja alkaa käyttää, vaivaamatta päätä muulla..

.. on Omppu ainoa järkevä vaihtoehto.

Mummot ja lapset käyttää Androidia kun siihen iPhoneen ei ole varaa/halua sijoittaa.

Sitten bang for buck, ja/tai laitteista kiinnostuneelle iPhonen käyttö on yhtä tylsää kuin katselisi maalin kuivumista.

iPhone käyttäjät keskimäärin pärjää laitteillaan paljon paremmin, ja tulee paljon vähemmän mokia jotka esim vaarantavat tietoturvan tai tietojen backupit. On kokemusta.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Kyllä kasa on siinä oikeassa että jos haluaa ottaa puhelimen laatikosta, pistää SIMin sisään ja alkaa käyttää, vaivaamatta päätä muulla..

.. on Omppu ainoa järkevä vaihtoehto.
Kännykän käyttöön ja valinta kriteereihin yleensä kuuluu paljon muutakin kuin pelkkä Sim kortin asennus ja käyttämisen aloittaminen.

Mummot ja lapset käyttää Androidia kun siihen iPhoneen ei ole varaa/halua sijoittaa.
Meidän mummolla on S10 ja uusi Audi A8 kohta 70v ikää, ei ole kiinni rahasta vaan siittä että androidiakin haluaa joku oikeasti käyttää mieluummin kuin iPhonee.

iPhone käyttäjät keskimäärin pärjää laitteillaan paljon paremmin, ja tulee paljon vähemmän mokia jotka esim vaarantavat tietoturvan tai tietojen backupit. On kokemusta.
iPhone käyttäjät ovat myös lähettäneet rahaa nigerialaisille huijareille, iPhone käyttäjätkin ovat vain ihmisiä eikä yhtään sen parempia kuin android käyttäjätkään.

Ja tietoturvaa piisaa..
iPhone tietoturva aukot - Google-haku

"Päivän kohutuin tietoturvakömmähdys: iPhone-käyttäjiä pystyi kuuntelemaan ja katselemaan salaa Applen FaceTime-kikalla"
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
En kyllä yhtään tarkoittanut että iPhone käyttäjät olisi fiksumpia ihmisiä. Miten ihmeessä sait sellaisen käsityksen?
Mikäli iPhonen käyttö altistaa omistajansa moisille ajatuksille niin varuiksi nyt asiasta huomautin.
He nyt vaan pärjää laitteillaan oman kokemukseni perusteella, ilman katastrofeja ja paniikkeja, ja sillä sipuli. Ero on siis käyttöjärjestelmissä.
Tai sitten ero on henkilöissä koska toisille ei tule paniikkeja eikä katastrofeja vaikka käytössä olisi Androidi.
Ovatko iPhone käyttäjät keskimäärin alttiimpia paniikille ja katastrofeille ja tälläisille henkilöille olisi iPhone parempi vaihtoehto?

Mieleen vaan tulee miten tälläiset katastrofi ja paniikkiin taipuvaisemmat henkilöt sitten pärjäävät päivittäisissä askareissa jos vastaan tulee jotain Anroidin käyttöä monimutkaisempia asioita.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Olen muuten Android käyttäjä, ettei tule väärinkäsityksiä.

Ja syy on se "maalin kuivuminen".

Eivät. Mutta tässä on vähän alkua jonkinlaiselle keskustelulle..

JOS unohdetaan brändin perässä juoksijat, eli huomioidaan vain ne joilla on kokemusta ja aikaisempia hankintoja. Niin iPhonen hankkii isommalla todennäköisyydellä se ketä ei tekniikka kiinnosta, mutta toimivuus kyllä.

Hei. Jos käytät Androidia, tiedät kuinka paljon aikaa vaatii että sen saa edes suht koht muuksi kuin seulaksi. Tarkoitan käyttiksen ja sovellusten optimointia.
Käytän kyllä androidia mutta olen käyttänyt liian vähän iPhonee että voisin tuohon sanoa mitään konkreettista näistä eroavaisuuksista tai sovellusten optimoinneista.
Androidi toiminut hyvin mutta henkilöiden välillä sekä käytetyissä luureissa on varmasti poikkeuksia ja erillaisia kokemuksia laidasta laitaan.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895
Täytyy kyllä ihmetellä siltikin, että miten tuo voi pitää paikkaansa ? Onhan tuossa yllä ollut jo perusteluja, miksi Apple pitää kärkisijoja, mutta jotenkin se ei vaan itselle aukea, että nuo 1000e laitteet ovat ne suosituimmat ?
Eihän ne 1000€ laitteet olekaan ryhmänä suosituin. Siellä vaan on muutama hassu malli, joiden välille kaikkien "parasta mitä rahalla saa" ostajien ostot menee. Jos tehtäisiin vertailu 1000€+ laitteet vs. vaikka 0-200€ laitteet, niin jälkimmäisiä myytäisiin varmasti enemmän, mutta niitä malleja on 24553 niin mikään ei oikein erotu (no onhan tuolla pari jotka top 10 pääsevätkin).
Vaikka on muitakin hyviä merkkejä, niin esim. OnePlus ja Samsungin uusimmat saa muutaman kuukauden jälkeen tarjouksissa puoleen hintaa tuosta, niin miksi ostaa Applen tuotteita ?
Tässähän on varmana yksi suuri syy sille miksi Apple voittaa Samsungin siellä ultra high endissä. Tonnin Samsung on 400€ puhelin vuoden päästä. 1200€ Apple on 700€ puhelin vuoden päästä. Eli jos innokkaana tekniikkaseuraajana puhelintaan päivittelee lippulaivoin, niin Apple tulee halvemmaksi. Eikä tässä ole edes yhtään liioittelua, vertaa huviksesi esim. Swappien ostohintoja vs. Sampan toteutuneita myyntejä vaikka huudossa.
Eikö maailman taloudessa pitänyt olla hirveä lama ? Eikö perheellisten kukkarossa tosiaan tunnu hommata esim. 3kpl 800-1000e maksavaa luuria talouteen ? Eikö tosiaan yhtäkään noista halvemmista malleista nouse tarpeeksi ylös haastamaan nuo kalliimmat ?
Kuten sanottu niin ei ne tontun luurit olekaan ryhmänä suosituin. Ja harvassa ne lapsiperheet on joilla uutuudenkiiltävät XS Maxit joka ipanalla on, en tunne yhtäkään. Mutta ei tästäkän mitään käyttöjärjestelmä sotaa saa, en tunne myöskään sellaita perhettä, jossa koko katraalla olisi joku S10+ kourassa.

Puhelimien keskihintahan on laskussa, vaikka terävin high end kallistuukin vuosi vuodelta, kun niitä satasen Androideja myydään aina lapiollinen joka XS Maxia kohden:
Smartphone average selling price worldwide 2010-2019 | Statistic
 
Viimeksi muokattu:

Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Hyvä pointti edellä. Mutta, Applella ei ole varaa päästää perheitä toiseen ekosysteemiin. Siksi pienikatteisetkin mallit on tärkeitä.

Kun niille lapsille ostetaankin android puhelimet helvetillisen tylsän ja aged lähtötason valikoiman vuoksi, niin puoli vuotta myöhemmin jää se XS ostamatta isälle..
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 496
Viestejä
4 164 318
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom