Counterpoint: Huawei nousi markkinakakkoseksi ensimmäisellä neljänneksellä, HMD ulos TOP10:stä

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 271


Counterpoint Researchin tekemässä vuoden ensimmäistä neljännestä koskevassa älypuhelinmarkkinatutkimuksessa Huawei on noussut selvästi Applen ohi markkinoiden toiseksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi kappalemäärissä mitattuna. Huawein toimitusmäärät kasvoivat 50 % vuoden takaiseen nähden.

Ensimmäisen vuosineljänneksen markkinaykkönen on Samsung 21 % osuudellaan, kakkonen Huawei 17 % osuudellaan ja kolmonen Apple 12 % osuudellaan. Kollektiivisesti laskettuna OPPO-, Realme-, vivo- ja OnePlus-brändit omistava BBK on markkinoiden kolmanneksi suurin älypuhelinvalmistaja.

Huawein odotetaan pysyvän Applen edellä myös loppuvuoden ajan. Huomattavaa on, ettei Huawei ole käytännössä lainkaan läsnä Yhdysvaltojen markkinoilla, joka antaa kilpailijoille huomattavasti tasoitusta.

Suomalaisittain huomionarvoisena seikkana HMD Global on pudonnut Counterpointin analyyseissa kymmenen suurimman joukon ulkopuolelle. NokiaMob-sivuston saamien tietojen mukaan HMD on tippunut listan sijalle 13. Viime vuonna HMD oli vielä parhaimmillaan listan yhdeksäs.

Kokonaisuudessaan älypuhelinmarkkinoiden toimitusmäärät putosivat 5 % viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen nähden. Laskua on tapahtunut jo puolentoista vuoden ajan.

Lähde: Huawei’s Global Smartphone Market Share Reaches Highest Ever Level in Q1 2019 - Counterpoint Research
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
199
Eipä tarvitse HMD:n ahdinkoa ihmetellä. Vaikuttanut koko homma ihan päämäärättömältä sähläykseltä. Ei pahemmin varsinaisten kuluttajien arvostelut ko. lafkan laitteista esimerkiksi Amazonissa luo kuvaa hyvästä laadusta. Strategiaa olen alusta asti pitänyt vääränä. Stock Android tai päivitykset eivät yksinkertaisesti kiinnosta valtaosaa kuluttajista.

Tuskinpa niillä kiinalaisillakaan sijoittajilla on kovin pitkälle tulevaisuuteen kärsivällisyyttä.

Voi Apple parkaa :(
Rahaa takovat edelleen vahvasti vaikka määrät vähenevätkin. Edelleen jaksaa kummastuttaa tämä joidenkin Apple-kauna.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Onhan se aika kumma juttu tuo HMD:n meininki, kun silloin ostaessani tuon Nokia 8:n oli kyllä kovin stabiileja koneita ja android toimi hyvin, sanoisin edelleen, että ennen android 9 päivitystä tämä oli paras android puhelin jota olen käyttänyt, mutta 9 päivitys toi mukanaan kaikkea ihme bugia, näytön päällejäämisestä sormenjälkien hävittämiseen akun tyhjetessä. Jotenkin näin puolitoista vuotta myöhemmin, tuntuu vähän siltä, ettei ole rahkeita pitää yllä puhelimia tuolla lafkalla. Samaten kaikki tässä puolen vuoden aikana tulleet julkaisut on vähän suunnittelemattomia ja esim. Nokia 9:n näyttö/pinta-alasuhde on todella pieni suhteessa muiden valmistajien huippumalleihin. Liikaa massaan hukkuvia tuotteita ilman mitään oikeasti hienoja ominaisuuksia.

No seuraavaksi taas joutunee hankkimaan jonkin toisen valmistajan tuotteen, olihan tämä itselle toki se "my frst nokia".

Applen laskun ymmärtää, ei ole mitään uutta taas tullut pariin vuoteen ja samoja linjoja jatketaan. On aika tylyä tuo puhelinvalmistus nykyään, firmat nousee ja laskee aika tasaiseen ja keltään ei tule mitään jumalpuhelinta, joka on kaikkien mielessä. Nykyiset leikkuulaudat on aika persoonattomia ja lasikuorineen hyvin samanlaisia tylsiä lirpakkeita.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
424
Nokia laajentaa mallistoaan vauhtia uusi luuri joka kuukausi samalla sekoillen nimien kanssa. Uusin malli on X71 ja veikkaisin että Nokia X71 Plus julkistetaan kahden kuukauden sisään tai sitten joku muu samankaltainen "5.1.2.10.9 Plus" milloin tuotteet tulevat kauppoihin onkin sitten eri asia.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Nokia laajentaa mallistoaan vauhtia uusi luuri joka kuukausi samalla sekoillen nimien kanssa. Uusin malli on X71 ja veikkaisin että Nokia X71 Plus julkistetaan kahden kuukauden sisään tai sitten joku muu samankaltainen "5.1.2.10.9 Plus" milloin tuotteet tulevat kauppoihin onkin sitten eri asia.
Käytännössä samat ongelmat kuin lumia aikaan.
Tehdään laitteista juuri kyseisellä versiolla toimivia ja kun muutama päivitys tulee alkaa homma tökkimään.
Malleja kun on monia ei päivitykset koskaan tuo suorituskyky virityksiä vain googlen päivitykset.

Eipä tarvitse HMD:n ahdinkoa ihmetellä. Vaikuttanut koko homma ihan päämäärättömältä sähläykseltä. Ei pahemmin varsinaisten kuluttajien arvostelut ko. lafkan laitteista esimerkiksi Amazonissa luo kuvaa hyvästä laadusta. Strategiaa olen alusta asti pitänyt vääränä. Stock Android tai päivitykset eivät yksinkertaisesti kiinnosta valtaosaa kuluttajista.

Tuskinpa niillä kiinalaisillakaan sijoittajilla on kovin pitkälle tulevaisuuteen kärsivällisyyttä.



Rahaa takovat edelleen vahvasti vaikka määrät vähenevätkin. Edelleen jaksaa kummastuttaa tämä joidenkin Apple-kauna.
Nyt kun FIH mobile on hylännyt firman = valmistus puutuu, tuotetuki puutuu, suunnittelu puuttuu. Ei vaikea tajuta että melko syöksyssä on firma. Ei pelkkä markkinointi firma kauan voi pyörittää puhelinvalmistusta, äkkiä homma alkaa pyöriä luvataan toimittaa - ei saada toimitettua - tilaukset peruutetaan - tappiota.

Ainoa vaihtoehto on brändätä jotain kokonaan valmista kiinalaispuhelinta Nokiaksi. Melkein ainoa jota homma saattaa kiinnostaa ja on kapasiteettia on Xiaomi. Alcatel on jo Nokialta lisenssioitu joten tämä valmistaja voisi olla kiinnostunut, mutta tuotteet on alempaa sarjaa.
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Katselin huvikseen montako puhelinta uutisessa mainitut valmistajat julkaisivat vuonna 2018 gsmarenan haun mukaan. Tässä tulokset:
  • Samsung: 24
  • Huawei: 26
  • Apple: 3
  • Xiaomi: 21
  • Oppo: 20
  • vivo: 31
  • Lenovo (+Motorola): 26
  • LG: 18
  • Tecno: 15
  • Alcatel: 9
  • Hmd Global/Nokia: 12
Ei tuo Nokia näytä kuitenkaan olevan ihan pahimmasta päästä. Toki tuo gsmarenan haku saattaa vähän vääristää tuloksia sen mukaan, miten se jaottelee puhelimet, jotka on julkaistu eri markkina-alueille eri nimillä. Ainakin Aasiassa julkaistut X-sarjan puhelimet on niputettu yhteen Euroopan mallin kanssa (esim. Nokia 8.1 = Nokia X7, yksi ja sama malli) mutta en katsonut, miten muilla valmistajilla oli merkitty.

Henk. koht. olen sitä mieltä, että alle 10 mallilla pitäisi selvitä. Tässä vaikka Samsung ja Huawei esimerkkinä:

High-end:
  • 2 lippulaivaa eri koossa
  • Samsung: 1 Note, 1 S-sarjan puhelin
  • Huawei: 1 Mate, 1 P-sarjan puhelin
Middle:
  • 2 mallia kahdessa eri koossa
  • Samsung: A-sarja (A6, A8?)
  • Huawei: Nova?
Low-end:
  • 2 mallia kahdessa eri koossa
  • Samsung: A-sarja (A2, A4?)
  • Huawei: Y-sarja
Sitten tarvittaessa jotain spesiaali malleja, kuten Fold ja Mate X mutta tuossa olisi selkeä perusmallisto ainakin omasta mielestä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
388
Katselin huvikseen montako puhelinta uutisessa mainitut valmistajat julkaisivat vuonna 2018 gsmarenan haun mukaan. Tässä tulokset:
  • Apple: 3
Tää on kyllä ihan jees, pysyy paletti kasassa ohjelmistopuolellakin ja tuki voi jatkua vuosia. Vanhat mallit siirtyy sitten halpiksiksi. Harmi ettei sama filosofia taida toimia androidpuolella niin ei pääse siirtymään sinne vaikka vaihtelu virkistäisikin.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Ei yllätä yhtään Huawein tilanne, todella hyvää ja järkevää rautaa myös budjekti luokassa ja jokaiselle löytyy jotain.
Ei tarvita Aplen kaltaista budjettia että saa hyvän uuden luurin nyt 2019 vuonnakin.

Tää on kyllä ihan jees, pysyy paletti kasassa ohjelmistopuolellakin ja tuki voi jatkua vuosia. Vanhat mallit siirtyy sitten halpiksiksi. Harmi ettei sama filosofia taida toimia androidpuolella niin ei pääse siirtymään sinne vaikka vaihtelu virkistäisikin.
Tarkoittaa yhtäkuin ettei ole valinnanvaraa.
Luulis että parin vuoden tuki piisaa mutta tietysti jos on tottunut käyttämään samaa luuria useita vuosia
Ja jos mielitekee niin ei mua ainakaan ole mikää silloin estänyt jotain kokeilemasta enkä ymmärrä miksi pitäisi estää ketään muutakaan.
Merkisukovaisuus tietysti esteistä pahin.
 
Viimeksi muokattu:

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Huawein sijoitus ei ollut yllätys kun mallisto on niin laaja sekä nokian tiputus ei tullut yllätyksenä kun heidän mallisto on aika sekaisin sekä heidän nimeämiskäytäntö ei tilannetta parantanut sekä osa päivityksistä rauta heikkeni.
Apple taas vauhti on hiipumassa osasyy ehkä malliston kalleus sekä ei tullut mitään erityistä uutta mukaan mallistopäivityksessä.
Varman tullaan näkemään enemmän kinalaisia puhelimia lähivuosien aikana kunhan leviävät kiinan markkinoiden ulkopuolelle.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
398
Huawein puhelimista sellainen huomio, että yhä suurempi osa käyttää tytäryhtiön järjestelmäpiirejä. HiSilicon onkin noussut raketin lailla Aasian suurimmaksi IC-suunnittelijaksi ja TSMC:n toiseksi suurimmaksi asiakkaaksi. Digitimes raportoi joku aika sitten, että tänä vuonna yhtiön 7 nm tilaukset ylittävät jopa Applen vastaavat. Se on hurja määrä, kun Apple kuitenkin tarvitsee piikiekkoja pariinsataan miljoonaan piiriin. On niillä Kirinien lisäksi modeemeja, AI-piirejä ja palvelinprossuja, joita Huawei käyttää palvelimissaan, mutta silti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 525
Viestejä
4 165 366
Jäsenet
70 420
Uusin jäsen
TuplaT

Hinta.fi

Ylös Bottom