Cooler Master XG Plus -virtalähteet perustuvat yhtiön ensimmäiseen itse suunniteltuun alustaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Eri merkkien läsnäolo virtalähdemarkkinoilla on kasvanut viime vuosina vahvasti, kun isot tietotekniikkabrändit ovat laajentaneet omia tuotevalikoimiaan. Useimmiten eri merkkien virtalähteissä on kuitenkin turvauduttu ODM-valmistajiin (Original Design Manufacturer) tai vähintään niiden suunnittelemiin alustoihin. Yksi näistä ODM-valmistajien alustoihin tähän asti turvautuneista merkeistä on Cooler Master.

Nyt Cooler Master on ilmoittanut, että se tulee julkaisemaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä ensimmäisen täysin itse suunnitellun virtalähdesarjansa. Yhtiön ensimmäinen oma virtalähdealusta on nimetty TEP:ksi eli Thermal Enhancement Platformiksi. Alustan kerrotaan mahdollistavan aiempaa löysemmät lämpötilarajoitukset. Yhtiön mukaan sen tulevat virtalähteet voivatkin toimia ongelmitta 0-50 asteen lämpötiloissa.

Cooler Master XG Plus -sarjaksi nimetyt virtalähteet tulevat saataville 650, 750 ja 850 watin kapasiteeteissa ja ne ovat kaikki 80 Plus Platinum -sertifioituja. Virtalähteissä käytetään 135 mm:n nestelaakeroituja tuulettimia (max 22,3 dBA) ja japanilaisia kondensaattoreita. Virtalähteet ovat semi-passiivisia eli niiden tuuletin pysyy pysähdyksissä 50 %:n kuormaan asti, niiden kaapelointi on täysin modulaarinen ja virtalähteiden kyljestä löytyy näyttö, joka voi näyttää virtalähteen lämpötilan, tuulettimen nopeuden ja kokoonpanon sen hetkisen tehonkulutuksen.

Cooler Master XG Plus -sarjan virtalähteiden strategiset mitat ovat 150 x 160 x 83 millimetriä ja niille myönnetään 10 vuoden takuu. Virtalähteiden valaistuksesta ei ole tingitty, sillä sekä tuuletin että kyljen näyttö ovat RGB-valaistuja. Virtalähteiden arvioidut suositushinnat ovat tällä hetkellä 159,99 – 179,99 dollaria.

Lähde: Cooler Master

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Ja kuinkahan se näyttö muka näkyy mihinkään, kun käytännössä kaikissa koteloissa on nykyisin koneen kokoamistakin haittaava BS shroud...
 
Liittynyt
28.02.2017
Viestejä
907
Ja kuinkahan se näyttö muka näkyy mihinkään, kun käytännössä kaikissa koteloissa on nykyisin koneen kokoamistakin haittaava BS shroud...
Eiköhän kotelovalmistaja tuo yhteensopivat tuotteet markkinoille.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Ja kuinkahan se näyttö muka näkyy mihinkään, kun käytännössä kaikissa koteloissa on nykyisin koneen kokoamistakin haittaava BS shroud...
Niissä shroudeissa on usein aukko sivussa, että powrin tarra (tai sitten näyttö) näkyy :D
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 073
Onko aiemmin kehitetty paremmaksi jostain valmiista tuotteesta. Ja ainahan asioita voidaan feikata.
 

VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Niissä shroudeissa on usein aukko sivussa, että powrin tarra (tai sitten näyttö) näkyy :D
No eipä ole mitään aukkoa minulla ainakaan eikä ole tulossakaan :D NZXT:n logo siinä kyllä on, eli vilkkuvalot ja muut ominaisuudet menisi täysin harakoille virtalähteen osalta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 690
Viestejä
4 189 113
Jäsenet
70 781
Uusin jäsen
JohannesP.P.

Hinta.fi

Ylös Bottom