Cooler Master ARGB Add-on for Hard Tubing tuo RGB-valaistuksen osaksi nestekierron putkia

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543



Uutisoimme eilen muistivalmistaja G.Skillin huikentelevaista korumaailmasta inspiraatiota hakeneista muistikammoista ja yleisesti RGB-valaistuksen tilasta tietokonemarkkinoilla. Nyt Cooler Master on keksinyt yhden niistä harvoista paikoista, joihin ei ole vielä ollut saatavilla RGB-valaistusta ja jossa valaistuksella on mahdollisuus olla poikkeuksellisen näyttävä.

Cooler Masterin uutuustuote on nestejäähdytinkiertoihin tarkoitettu RGB-valaistus. Yhteistyössä AK Modin kanssa toteutettu ARGB Add-on for Hard Tubing on nimensä mukaisesti kovilla putkilla varustettuun nestekiertoon tarkoitettu lisälaite. Käytännössä kyse on putken taustapuolelle asettuvasta muovituesta, johon asennetaan pätkä RGB-nauhaa.



Idealtaan yksinkertainen toteutus on kuitenkin ainakin Twitteriin ladatun videon perusteella erittäin näyttävä ja saavutettavaan valaistusefektiin voi vaikuttaa pelkkien LED-valojen ohjelmoinnin lisäksi esimerkiksi erilaisilla nesteillä ja mattapintaisilla putkilla perinteisten kirkkaiden sijaan.



Cooler Master ARGB Add-on for Hard Tubing tehdään jokaiselle tilaajalla mittojen mukaan 3D-printtaamalla, mutta ainakin toistaiseksi saatavuus on rajoitettu Aasiaan. Sopivalla 3D-printterillä tai muilla tarpeilla varustettu modaaja voi luonnollisesti toteuttaa projektin myös ilman Cooler Masterin ja AK Modin lisälaitetta.

Lähde: Cooler Master

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Vielä (toivottavasti ainakin) puuttuu virtalähde jossa ledinauna jokaisessa johdossa, valaistu SSD ja tottakai loppuhuipennuksena sitten ledit suoraan prosessoriin, jotta ne näkyvät läpinäkyvän vesiblockin läpi.
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Vielä (toivottavasti ainakin) puuttuu virtalähde jossa ledinauna jokaisessa johdossa, valaistu SSD ja tottakai loppuhuipennuksena sitten ledit suoraan prosessoriin, jotta ne näkyvät läpinäkyvän vesiblockin läpi.
Virtalähteitä joiden tuulettimessa on RGB on jo ainakin Thermaltakelta. Virtalähteiden johtoja joissa on jokaisessa johdossa rgb:t löytyy ainakin Lian Li:ltä. SSD lättyjä joiden pinnassa on rgb kuvio on myös jo olemassa (edit: HyperX valmistajalta ainakin googlettelun perusteella) ja rgb valoilla varustetut prossublokit ovat ihan valtavirtaa. Kaikki nää on jo olemassa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Virtalähteitä joiden tuulettimessa on RGB on jo ainakin Thermaltakelta. Virtalähteiden johtoja joissa on jokaisessa johdossa rgb:t löytyy ainakin Lian Li:ltä. SSD lättyjä joiden pinnassa on rgb kuvio on myös jo olemassa ja rgb valoilla varustetut prossublokit ovat ihan valtavirtaa. Kaikki nää on jo olemassa.
Olisihan se pitänyt arvata että noihinkin on jo ledit keretty änkeä :p tosin viimeisellä tarkoitin itse prosessoria, en blockkia.
 

Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
Kovaputkiin on jo olemassa RGB liittimet, jotka heijastaa valon siihen putkeen. Todella hieno efekti sekin, valaisee putket eikä tartte mitään lisäpalikoita!
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Olisihan se pitänyt arvata että noihinkin on jo ledit keretty änkeä :p tosin viimeisellä tarkoitin itse prosessoria, en blockkia.
Ei tää tuu onnistumaan koskaan koska prossusta on oltava jokin keino saada lämpö pois. Vaikka prossussa ei olis lämmönlevittäjää niin vesiblokissa on oltava jotain metallia (kuparia mieluiten) oleva pohja koska muuten lämpöä ei saa siirrettyä pois. Läpinäkyvää kuparia ei ole olemassa.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Vielä (toivottavasti ainakin) puuttuu virtalähde jossa ledinauna jokaisessa johdossa, valaistu SSD ja tottakai loppuhuipennuksena sitten ledit suoraan prosessoriin, jotta ne näkyvät läpinäkyvän vesiblockin läpi.
Jaa niin ku näin?
upload_2018-11-21_20-19-44.png


upload_2018-11-21_20-20-46.png


Okei, toi Lian Li Strimer on vain kaapeleiden päälle asennettava valaistus vastaavalla toteutuksella ku tää cooler masterin setti ja saatavilla vissiin vain virtakaapelille.
SSD-asema on ihan sellasenaan aito, ei mitään lisäosia tms
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Joo, hieman nähtävästi aliarvioin kuinka paljon blingiä koneeseen nykyään saa tungettua, odotan innolla kun joku kohta vielä postaa sen LEDeillä varustetun prosessorin.
Onhan noita custom heatspreadereita, enää tarttee jonkun porata siihen paikka ledeille.
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Joo, hieman nähtävästi aliarvioin kuinka paljon blingiä koneeseen nykyään saa tungettua, odotan innolla kun joku kohta vielä postaa sen LEDeillä varustetun prosessorin.
Tuosta @Kapteeni_kuolio videon lopusta saa jo vähän kuvaa mitä voi tänä päivänä tehdä ja tosta puuttuu noi virtalähde- ja virtajohto viritelmät vielä :joy:

 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
1 399
Värit on iloinen asia ja itsekin olen sateenkaariväen oikeuksien kannalla, mutta onhan tuo aavistuksen levoton

Onko seuraava trendi tuo vastaesiteltyjen muistikampojen kulta ja hopea vaiko mattamusta?
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Lämmönjohtavuus vain melkoisen surkea: Melkein vain 1/20 normialumiinin johtavuudesta.
(ja alle 1/30 kuparista)
Eli voisi olla korkeintaan vain pienenä ikkunana.
Jep, lämpöä hyvin johtavia läpinäkyviä materaaleja ei taida kauheasti olla. Rahamiehille jotka hakevat ultimaattista blingiä on tietysti puhdas timantti se ainoa oikea valinta.
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Jep, lämpöä hyvin johtavia läpinäkyviä materaaleja ei taida kauheasti olla. Rahamiehille jotka hakevat ultimaattista blingiä on tietysti puhdas timantti se ainoa oikea valinta.
Timanttihan olisi lämmön suhteen suunnilleen "suprajohde"...
Ainakin verrattuna pääosaan kaikista aineista ja materiaaleista.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
135
Väri tai jopa kaksi on vielä ihan ok, mutta miksi näiden pitää aina vilkkua ja liikkua niin kuin kebabkioskin mainoskyltti? Mikään ei ole niin typerää värivalojen käyttöä kuin nopea värien feidaus sateenkaaren eri värien välillä. Osoittaa vain ettei ole mitään tyylitajua tehdä kokoonpanoa tietyn väriteeman ympärille.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 666
Viestejä
4 188 184
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom