CNet: TCL:n piti esitellä esiinliukuvalla näytöllä varustettu puhelin MWC-messuilla

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Mobile World Congress 2020 -messut Barcelonassa on jouduttu perumaan koronaviruksen vuoksi. Eri valmistajat ovat ilmoittaneet esittelevänsä MWC:lle suunnittelemansa tuotteet omissa erillisissä tapahtumissaan pitkin vuotta.

CNet on saanut käsiinsä renderöintejä TCL:n prototyyppipuhelimesta, jota oli sivuston luotettavana pitämän lähteen mukaan tarkoitus esitellä MWC-messuilla. Kyseessä on teknisesti taittuvanäyttöinen puhelin, mutta sen toteutus eroaa merkittävästi tähän asti nähdyistä vaaka- ja pystysuunnassa taittuvista malleista.



TCL:n prototyyppipuhelin vaikuttaa kuvien perusteella ensisilmäyksellä ihan tavalliselta älypuhelimelta. Se on kuitenkin vain puolet tarinasta, sillä vetämällä sivusuuntaan puhelimen näyttö laajenee taulutietokonekokoluokkaan. Taittuva tai rullautuva näyttö pysyy muun ajan suojassa itse puhelimen sisällä, olettaen tietenkin, että saumat on saatu kyllin pitäväksi pölyä ja likaa vastaan. Kuvat eivät paljasta tarkkaa rakennetta, mutta oletettavasti puhelimen varsinainen runko on ulos liukuvan osuuden takana ja suljettuna näyttö kiertyy sen takapuolelle. Näin paneeli välttyisi samalla terävältä taitokselta.

TCL ei valitettavasti ole vastannut CNetin tiedusteluihin puhelimesta.

Lähde: CNet

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Höpö höpö juttu että näyttö rullautuu tuonne puolen sentin tilaan.
Tuossa on limittäin menevät lasinäytöt, mutta kuvasta vain "unohtui" piirtää sauma keskelle.
Jotenki tuntuu TCL vain vedättää sijoittajia tuolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
444
Niin tuo saumahan näyttäis olevan takapuolella. Etupuolen levitetystä kuvasta ei kyllä mun silmään saumaa näy. :)

edit: Äh niin sanoitkin että unohtui piirtää. :aamusilmät:
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Ei sen mihinkään puolen sentin tilaan tarvitse rullautua, kunhan tekee vain yhden 180 asteen käännöksen ja taittuu/rullautuu siten tuonne takakannen taakse. Läpinäkyvän takakannen kanssa siinä olisi siis näytöt molemmin puolin puhelinta.

Taitaa kyllä jäädä pelkäksi CAD-malliksi tämä luuri.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Eli ”stiletti” tyyppinen ruutu. Ihan hauska ja jos toimisi niin mikä jottei. Mutta ei tuo kestävältä/helpolta vaikuta tuokaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
258
Mielenkiintoinen konsepti. Sauman ruutujen välissä saa varmaan aika pieneksi tolla tavalla, mutta ilmeisesti sauma on sitten koko ajan olemassa, vaikka olisi yksi ruuti käytössä, eli oikeassa reunassa sauma silloin.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Ihan mielenkiintoinen konsepti, mutta ekana tulee mieleen että yksikin hiekanmuru tuolla näytön välissä kyllä varmaan vetää tuohon aika komeat naarmut.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Höpö höpö juttu että näyttö rullautuu tuonne puolen sentin tilaan.
Tuossa on limittäin menevät lasinäytöt, mutta kuvasta vain "unohtui" piirtää sauma keskelle.
Jotenki tuntuu TCL vain vedättää sijoittajia tuolla.
Onko sulla tästä tietoa oikein? En siis tarkoittanut että se rullautuisi pienelle rullalle, vaan nimenomaan kuten @Loisteho totesi se liukuu/ sinne puhelimen "taakse" tehden 180 asteen löysähkön käännöksen puhelimen vasemmassa reunassa
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
272
Jotenkin en millään usko et kyseinen firma pystyisi tätä laadukkaasti tuottamaan, ainakin mitä kokemusta on noista TCL:n muista vehkeistä.
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
394
Mun on vaikea keksiä miten tää järkevästi avataan? Kun täytyy molemmista puoliskoista pitää kiini ja vetää niitä erilleen? Luonnollisesti toisessa puoliskossa ei näytön päältä voi pitää kiinni koska näyttö ei sillon pääse rullautumaan auki?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Mielenkiintoinen konsepti. Sauman ruutujen välissä saa varmaan aika pieneksi tolla tavalla, mutta ilmeisesti sauma on sitten koko ajan olemassa, vaikka olisi yksi ruuti käytössä, eli oikeassa reunassa sauma silloin.
Minkä "ruutujen"? Tuossa on yksi näyttö joka kiertyy puhelimen sisälle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 354
Mun on vaikea keksiä miten tää järkevästi avataan? Kun täytyy molemmista puoliskoista pitää kiini ja vetää niitä erilleen? Luonnollisesti toisessa puoliskossa ei näytön päältä voi pitää kiinni koska näyttö ei sillon pääse rullautumaan auki?
Reunasta vetämällä.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 779
Mun on vaikea keksiä miten tää järkevästi avataan? Kun täytyy molemmista puoliskoista pitää kiini ja vetää niitä erilleen? Luonnollisesti toisessa puoliskossa ei näytön päältä voi pitää kiinni koska näyttö ei sillon pääse rullautumaan auki?
No täytyy muistaa että näissä kuvissa oleva luuri avataan siellä cadiohjelman puolella. Vaikka rendaukset voi rakennetta hyvin kuvatakin niin odottaisin ihan fyysisiä kuvia ennenkuin näin vinkeitä rakenteita lähtisin sen kummemmin perkaamaan.

Kiva idea, katotaan miten saavat toteutettua. Mikäli siis "luotettava lähde" osoittautuu luotettavaksi.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452

On ilmeisesti ihka oikea konseptiluuri jo, ei vain CAD-kuva. Näyttöä ei kuitenkaan vedetä esiin, vaan rullautuva näyttö toimii moottorilla ja tulee esiin nappia painamalla.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 270
GSMArena on päässyt näitä prototyyppejä testaamaan, eli ovat ihan toimiva laitteita, mutta eivät ilmeisesti kovinkaan lähellä valmista tuotetta, poislukien juurikin tämä liukuvalla näytöllä varustettu malli, joka oli pelkkä dummy:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 517
Viestejä
4 164 966
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom