Citroën-eksperteille kysymys (Berlingo -99 1.8i)

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
726
Ranskalaiset ovat näköjään itselleni aivan outoja kapistuksia, joten kysytäänpä viisaammilta, jos näissä vaikka olisi jotain yleistä tyyppivikaa tämän vian osalta.

Oli jo edellisellä omistajalla harrastanut lämpimillä keleillä samaa.
Kevätkeleillä ei mitään ongelmaa ja päästöt aivan normaalit.
Nyt sitten "helteillä" alkoi tyhjäkäynti vittuilemaan. Käynti menee ihan vituiksi, kun kaasuläppä sulkeutuu. Mutulla sanoisin, että seokset menee överilaihalle, kun moottori rykii ja räkii ihan kuin sytkässä olisi vikaa. Kaasuläppä vähänkin auki, niin vetoja on ihan normaalisti ja kone käy kuten pitääkin, joten ei tuo oikein sytkään viittaa vaikka näissä ilmeisesti puolaboksitkin paukkuvat kerran viikossa.
Kuulopuheiden mukaan tulpat olivat ihan valkoiset, mutta kertojan tuntien voi niiden olettaa olevan normaalit vaalean harmaat. Ja kaikki tulpat saman väriset.

Tyhjäkäyntisäätimessä (Moottori-tyyppinen) näissä on ilmeisesti vikaa ollut ja sitä tarkastellessa huomasin, että vanha osa oli selvästi viallinen. "Karaa" pyörimästä estävät muovitapit olivat poikki ja itse sen "venttiilimokkulan" pää oli jäljistä päätellen pyörinyt jo vuosia säätömoottorin mukana. Kyllä se vielä jotenkin toimi, mutta karaa liikuttava moottori on ollut varmaan aika ahkerassa käytössä.

Tästä syystä ja vian luonteesta päätellen siihen ostettiin arpomalla uusi säädin.
En löydä tehdasmanuskaa mistään, joten ei mitään hajua miten tuo pitäisi "ajaa" kohdilleen.
Muutaman kerran rämpättiin virtoja päälle ja pois ennen käynnistystä ja eiköhän tuo hae viimeistään ajon aikana paikkansa?
Vieläkin rytkyää ihan samalla tavalla. Tai itseasiassa vika on nyt päällä jo kone kylmänäkin.

Maallikon vianhakua helpottaa valtavasti se, että tuo ei suostunut juttelemaan ELM327:n kanssa, eli ilmeisesti käyttää jotain haistapaskaprotokollaa.
Liitinhän on fyysisesti ihan normaali ja syöttää palikalle virtaakiin, mutta softat herjaa ettei saa ECUun yhteyttä. Palikka on toimivaksi testattu useammassa romussa. Jopa Ladassa.

Tyhjäkäyntiventtiilin ohjauksessa tuskin on ongelmaa, kun se irti ollessaan liikkuu ihan normaalisti.
Kaasuläppäkotelon kanavia ei kovin tarkaan puhdistettu, mutta luulisi sietävän pienen määrän paskaa ilman noin rankkaa käyntihäiriötä.

Onko näissä ollut kaasuläpän asentotunnistimissa ongelmia? Se voisi selittää vian, mutten oikein jaksa uskoa siihenkään (45 eurolla tuonkin tosin voisi testata.). Ei ollut kylmäsprayta käytössä, joten potikan jäähdyttely jäi tekemättä.

Arpomalla ei viitsisi montaa osaa vaihtaa, kun mahdolliset vikakohteet vähintäänkin kymmenkertaistuivat tuon tyhjäkäyntisäätimen vaihdon jälkeen.

Perinteinen lämpötila-anturi tietysti voisi teettää vaikka mitä, mutta sitäkään en koneesta pikavilkaisulla paikallistanut. Siis sitä veden lämpöä mittaavaa palikkaa.
Kaasuläppäkotelossa oli toki imuilman lämpöä mittaavan anturin näköinen kapistus, mutta tuskin siinä mitään ongelmaa on. (Ja umpinaiseen koteloon pultattu jousitettu kupari(?) päällysteinen osa, jolle mielikuvitukseni ei keksinyt mitään käyttöä).

Imuvuotokin lienee kaukaa haettua? Ei ollut jarrukliineriä mukana, niin ei tullut sitäkään testattua. Eihän se tosin mikään ihme olisi jos tuommoinen kokonaan muovista tehty imusarja jostain jo 300 tkm:n jälkeen irvistäisikin.

Kansipahvivikaa ilmeisesti on, mutta ainoat havainnot siitä on, että paisuntasäiliöön kertyy hieman semmoista liukasta ja valkoista mömmöä. Juuri samanlaista tuotosta saa aikaiseksi, kun lisää veteen moottoriöljyä. Edellinen omistaja tiesi, että syyläriä oli paikkailtu jollain sementillä ja tuo oli muka sitä tavaraa. Tuskin.
Ei kuluta vettä, ei kupli säiliössä eikä pöllyttele pakoputkesta mitään epänormaalia tuotosta. Eli lieneekö sitten vain jostain välistä hikoilee öljyä. Ei sinänsä merkitystä, koska tuolla ei ole enää tarkoitus pitkään ajella ja vika tuskin liittynee mitenkään tyhjäkäyntiin, kun ei tuota vettä tunnu sylintereihin päätyvän. Tai sitten sitä pitäisi vuotaa tasaisesti jokaiseen pyttyyn, koska tulppien väreissä ei ollut eroa.

Vian voi toki "ohittaa" kun kiristää vaijerista läppää hieman auki tai vaihtoehtoisesti säätää sen ruuvilla auki. Hieman yli tuhat rpm riittää, että kone käy normaalisti. Mutta ei taida olla ihan katsastukseen kelpaava patentti tuokaan.

Millä palikalla tuon dataa pystyy todistettavasti lukemaan ja maksaako kyseinen palikka kenties satoja euroja? Tuohon ei viitsisi enää montaa kymppiä sijoittaa, vaikkei maksanutkaan kuin muutaman satasen koko romuläjä.
Eikä muutenkaan viitsisi panostaa tuohon paljoa, kun omistaja on ilmeisesti sitä vaihtamassa ajan x kuluttua.
 
Viimeksi muokattu:
Itellä -99 Xsara Break asteen pienemmällä pytyllä. Käsittääkseni käytännössä sama kone ja ohjainboksi.
Voishan tosta ohjelmiston avata jos jaksais. Olis räjäytyskuvia niin vois vilkuilla tarkemmin.

Itellä oli vähän vastaavia ongelmia. Ei lähteny lämpösenä ollenkaan käyntiin ja tyhjäkäynti oli mitä tahansa 800-1500 välissä.
Syynä oli 13e lämpötila-anturi joka oli kuralla. Ränkkäs ryyppyä päälle ja pois. Lämpösenä kasteli tulpat joten ei lähteny käyntiin.

Jos puolat on menny niin vikavalo narahtaa kyllä heti päälle. Tunnistaa aika näppärästi jos ei sytytä ja kertoo vielä pytynkin.
Ja jos puola ei sytytä niin se kyllä kunnolla sit nykäsee ajossa, usko pois.

Ite kertaalleen ajanu kanssa sementit tuonne kun rupes sisätilanradi vuotamaan. Sen jälkeen jäähdytysnesteen pinnalle tuli semmosta valkosta kuonaa.
Jos haluat tietää vuotaako se kansi oikeasti niin yksi kaveri pistämään auto käyntiin kylmänä ja toinen kahtomaan paisuntasäiliön korkista sisään. Sieltä tulee pakokaasua jos siellä kansi oikeasti vuotaa. Tai vaihtoehtosesti se syö jäähdytysnestettä.

Ite tyhjäsin nesteen neljästi ennenkö se kaikki valkonen kuona ja öljyväreily sieltä lähti.

Kai sulla oli auto pois päältä kun nakkasit testerin kiinni ja sitten käynnistit?
Jostain syystä omassa autossa ei lähde lukemaan vikakoodeja jos nakkaa sen kiinni kun se on jo käynnissä. Mene ja tiedä :rolleyes:

Sytytyshän tossa voi olla kanssa viturallaan jos YKK anturi on paskana.
 
Tuo starttaa ensimmäisellä yrityksellä joka kerta.

Juu ei tuo ole yhtä terävää rytkyämistä kuin sytkävioissa ja vetoja on ihan normaalisti kun läppä aukeaa.

Jaa se sementtikin tekee valkoista paskaa. No ehkä pahvi on sitten ehjä, kun mitään muuta siihen viittaavaa ole ilmennyt.

Virrat on aina pois päältä, kun laitan testerin kiinni. Tuossa ELMissä taisi olla joku vittumainen aika, jonka jälkeen se ei enää yhdistänyt, mutta en muista miten tuo meni.
Testasin kyllä aika monta kertaa ja ei tuo vaan tuntunut juttelevan.
Nettiä kun selaa, niin saa sen käsityksen, että ELMi toimii ja ELMi ei toimi tuon kanssa.

Mitenkäs se YKK-anturi ei sitten vaikuttaisi yläkierroksilla?
 
Viimeksi muokattu:
OBD tais tulla "vakiovarusteeksi" vasta 2001, joten ei ihme ettei pelaa. 2000-vuosimallin patongissa kyllä toimi. Lexiallahan siihen pääsisi käsiksi.
 
Tai sitten siellä on joku alipaineletku tai imuvuoto, mondeossa meni kampikammion huohotus letku rikki ja ajossa toimi ihan ok, mutta tyhjäkäynti oli vähän mitä sattuu ja meinas jäädä huutamaan kun imuvuotoa.
 
Tuo starttaa ensimmäisellä yrityksellä joka kerta.

Juu ei tuo ole yhtä terävää rytkyämistä kuin sytkävioissa ja vetoja on ihan normaalisti kun läppä aukeaa.

Jaa se sementtikin tekee valkoista paskaa. No ehkä pahvi on sitten ehjä, kun mitään muuta siihen viittaavaa ole ilmennyt.

Virrat on aina pois päältä, kun laitan testerin kiinni. Tuossa ELMissä taisi olla joku vittumainen aika, jonka jälkeen se ei enää yhdistänyt, mutta en muista miten tuo meni.
Testasin kyllä aika monta kertaa ja ei tuo vaan tuntunut juttelevan.
Nettiä kun selaa, niin saa sen käsityksen, että ELMi toimii ja ELMi ei toimi tuon kanssa.

Mitenkäs se YKK-anturi ei sitten vaikuttaisi yläkierroksilla?
En tiedä. Naapurilla oli joskus satunnaisia ongelmia tyhjäkäyntien ja muutenkin toimivuuden kannalta. Silloin oli vialla tuo YKK. Omassa autossa se on toiminut moitteetta.

Tuo lämpöanturin toimivuus on helppo testata. Ottaa sen piuhan siitä irti ja katsoo mitä tapahtuu. En enää muista mitä se silloin teki, mutta osasin sen jälkene epäillä sen viallisuutta ja vaihtamalla auto alkoi taas toimia kuten pitikin.
 
Jätettiin yön ajaksi akkupiuha irti vaikken uskonut siitä hyötyä olevankaan. No eipä siitä ollut. Omistaja väitti tänään naksutelleensa vähintään sata kertaa virtoja päälle ja pois.
Nyt se muka alkoi toimimaan.
Onhan tuossa pieni mahdollisuus, että uusi venttiili jumitti ja herkistyi tai tuurilla löytyi oikea "kalibrointi-tapa".
Todennäköisintä on, että vika ilmenee taas viikon sisällä uudestaan.
 
Joissain vikakoodeissa tarvitsee x määrän käynnistyksiä palautuakseen normaalitilaan.

Oma veikkaus on elämänsä loppukaarella oleva anturi, vaihtaisin lämpötila ja ykk-anturin sekä putsaisin konehuoneessa olevat liitokset.
 
ainakin siinä 1.8 16v koneessa mikä on ekan korin C5:ssa keulilla, on tyyppivika että imusarjan liimaukset alkaa irvistämään ja vuotamaan. Sitä edesauttaa se että EGR on laitettu idioottimaisesti puhaltamaan sinne muoviseen imusarjaan. Yhden tommosen imusarjan liimasin epoksilla, ja tuntuu olevan tiivis.
 
@Nervous itselläni on 406 pösö oletettavasti samalla koneella (1,8 8v 90 hv, XU7JB). Pösön oman ohjelmiston (PSA docbackup) mukaan tämän moottorin tyhjäkäyntisäätimen "kalibrointi" tapahtuu seuraavasti:

Retiming of the stepper motor :
  • Switch off the ignition for 10 seconds
  • Switch on the ignition for 10 seconds
  • Start the engine without accelerating
Jos akun kenkä on käynyt irti/ECU:n johdotus irroitettu, täytyy myös kaasun asentoanturi kalibroida seuraavasti:

Position recognition: pedal fully down :
  • Engine hot (The fan cuts in)
  • Drive the vehicle and accelerate fully for 2 seconds
 
@aapelih
Juu kiitos tiedosta. Sama kone taitaa tosiaan olla. Onkos tuo ns. vapaasti pyörivä mylly? Eli jos jakohihna katkeaa, niin ei mene kone solmuun?

Vikahan on luonnollisesti taas päällä, joten olisi erittäin mukava saada tietää, että millä palikalla saa yhteyden ECUun.
Pitää toivoa, ettei vika ole tyhjäkäyntisäätimen ohjauksessa.
Ohjeistin omistajaa hankkimaan starttipilottia ja etsimään imuvuotoja.
Ei tuo muuten vituta, mutta soittelee jatkuvasti ja kiroilee sekä syyttelee kun muutaman satasen paska ei toimi.
Ja olettaa, että meikäläinen korjaa sen.
Oma veikkaus on tässä vaiheessa kaasuläpän asentotunnistin, mutta ei sitäkään viitsi randomilla vaihtaa, jos ei saa jostain kiinasta parilla kympillä tilattua (edit. 11 euroa posteineen näköjään UK:sta. Mutta monesti nuo tulee silti Kiinasta ja toimituksessa kestää kuukausi...)

Jos olisi kytkikset (No ehkä ilmankin pärjäisi.) ja sopivat johtosarjat, niin voisihan noita antureita skoopilla ihmetellä, mutta eipä ole takataskussa sopivia liittimiä enkä ala ehjiä johtoja suolistamaan.
Muutenkin kiinnostus lähellä nollaa tuon romun suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Todennäkösesti joo vetää ilmat jostain kaasuläpän ja kannen välistä, letkusta tai tiivisteestä.
 
No nyt on imuvuoto yritetty metsästää eikä sitä ainakaan starttipilotilla löytynyt.
Ja kaasuläpänasentotunnistin on vaihdettu, mutta ei vaikutusta.
Ajattelin sitten vielä varmuuden vuoksi mitata yleismittarilla tulpanjohtojen vastukset, vaikka ne miltei aina ehjän johdon arvoja näyttävätkin.
Kolme johtoa oli siinä about kolmen kilo-ohmin tuntumassa tjs., eli ihan normaaleilta vaikuttivat (Todennäköisesti ihan ohjearvoissa.), mutta yksi olikin sitten yli 600 kilo-ohmia.
Johtaa tuo silti vielä sen verran hyvin, ettei pitäisi puolaa paskoa.
Vain kerran aikaisemmin olen onnistunut narauttamaan paskan johdon resistanssimittauksella ja se Ladan romu kyllä rytkysi kierrosalueen laidasta laitaan herkeämättä.

Olisikohan sitten niin yksinkertaista, että heikon kipinän takia antaa välillä miss fireä ja tuota ei sitten muka matka-ajossa huomaa. Tulpat ainakin identtisen väriset, että kyllä tuo viallisen johdon pytty vielä melko normaalisti pitäisi sytyttää.
Ei tuo vika edelleenkään oikein vialliselta johdolta vaikuta, mutta ehjät johdot siihen kumminkin huomenna ostetaan. Halvathan nuo tuohon näkyvät olevan. Reilu 20 euroa setti.
Nyt viileämmällä kelillä käy jonkin aikaa ihan hyvin tyhjäkäyntiä, kunnes moottori lämpenee tarpeeksi ja se tyhjäkäynnillä rytkyminen taas alkaa.

Turhia ostoksia tähän mennessä on siis tuo 11,40 euron asentotunnistin ja tavallaan yli 40 euron tyhjäkäyntisäädin. Sehän oli siis mekaanisesti paskana, mutta vanha toimi vielä jollain pyhällä hengellä riittävän hyvin, joten ei sitä olisi ollut pakko vaihtaa. Mutta eipähän tule tuon osalta lisää harmia.
Silmiini ei osunut vieläkään veden lämpöä mittaava anturi, jonka liittimen hapettumat olisin mielelläni tarkistanut.
Liekö jossain koneen takana piilossa. En tosin jaksanut minuuttia enempää etsiä.

Jos kone lähtisi toimimaan ehjillä johdoilla, niin sittehän tuo kannattaisi jo korjailla katsastuskuntoon. Vasta talvella katsastettu ja jonkun nivelen vaihdon takia pyörän ripustuksen välykset ovat syynätty erittäin huolellisesti katsastusmiehen toimesta.
Tämän jälkeen autolla on ajettu max. 4000 kilometriä.
On kuulemma hieman rauhaton ajella maantiellä. Heiluttelin käsillä eturenkaita sivusuunnassa ja molemmilla puolilla aivan jäätävä klappi.
Laakerit eivät äännä, mutta ilmeisesti ihan normaalia, että osaavat hajota ilman meteliä. Ja sattumalta porsivat molemmat yhtäaikaa 4000 kilometrin taipaleella.
Toistaiseksi ihan vakuuttavan oloista tekniikkaa siis.
Ja jakopään hilppeet pitäisi vaihdattaa, ennen koneen laukeamista. Kaikki tarvittavat varaosat tulivat toki autoa ostaessa kaupanpäällisiksi.
Eli vähintään 200 euroa (Ilman kuittia luonnollisesti) pitää vielä köyhtyä, jos tuolla meinaa pidempäänkin ajella.

On muuten hieman rasittavaa etsiä vikaa, kun toinen selittää vieressä että vika voi olla vaikka laturin hiilissä sekä kutsuu läppäkoteloa kaasariksi ym. korkealentoista skenaariota.
 
Viimeksi muokattu:
Rauhattomuuden syy voi olla myös takatukivarsien laakerointi. Jos pyörät on yhtään lintassa takaa katsoen, on laakerit finaalissa ja klappia sielläkin. Kannattaa vaihtaa ennenkuin menee koko taka-akseli vaihtoon.
 
Rauhattomuuden syy voi olla myös takatukivarsien laakerointi. Jos pyörät on yhtään lintassa takaa katsoen, on laakerit finaalissa ja klappia sielläkin. Kannattaa vaihtaa ennenkuin menee koko taka-akseli vaihtoon.

Ne on saatettu jossain vaiheessa vaihtaa vai olikohan kyseessä koko taka-akseli. Näin ainakin edellinen omistaja tiedon x perusteella mutuili. Ei kai noilla ole tapana 300 tuhatta kilometriä kestää?
Onhan tuossa iso nippu kaikkea huoltohistoriaa paperilla, mutten ole tutustunut niihin.

Klappia on edessä niin paljon, että ensin tuli katsottua, että onko renkaan pultit/mutterit kierretty auki. Luulisi tuon hieman ajoon vaikuttavan. Pitää jossain vaiheessa tunkata pyörä ilmaan ja tutkia tilanteen vakavuusaste.
Pitää myös käydä itse testaamassa tuo kovemmissa vauhdeissa. Omistaja elää jossain mielikuvitusmaailmassa, joten voi olla ihan luulotautiakin.
Mm. kytkin on liian jäykkä. Pystyn painamaan sen yhdellä sormella pohjaan. Sitten painelaakeri vittuilee. Oli kuulemma rääkynyt hetken. Kytkin ottaa oudosti ja mitä kaikkea. Itse en huomannut vaihtamisessa mitään ongelmaa ja painelaakerista en ole kuullut pienintäkään rahinaa.
Kytkinvaijeri on tosin hieman liikaa venähtänyt ja automaattisäätö ei taida enää riittää, koska vaijerin päähän on patentoitu halkaistu prikka.
Oli mennyt sitten uuden vaijerin ostamaan, mutta ei varmasti saa sitä ikinä vaihdettua.
Pidossa ei ole mitään ongelmaa ja kytkimellä ajelisi varmaan vielä jokusen kympin, mutta kovasti tuo kytkinremontistakin puhuu.
Toivottavasti siitä katkeisi jakohihna huomenna, niin ei tarvitsisi enää kuunnella tuota jatkuvaa narinaa.
Tarkoitus oli hommata väliaikainen pommi, mutta nyt se muutaman sadan paska pitäisi olla sitten viimeisen päälle kunnossa, vaikka ajoa tulee ehkä se 2000 kilometriä vuodessa jos sitäkään.
Kone on todennäköisesti kohta venttiilipajalla ja moottorikoneistuksessa, koska hän oli lukenut hieman Haynesin kirjasta kantavista venttiileistä ym.
Ainiin ja suuttimet siitä on varmaan myös paskana sekä ihan ihme juttu kun bensapumppu pyörii hetken, kun laittaa virrat päälle ja konehuoneesta kuuluu ihmeellisiä ääniä. Ja joku venttiili siellä suhahti, jonka jälkeen moottori rupesi toimimaan, mutta eipä tuo ainakaan tänään toiminut.
Automaattiset ajovalot vaivaavat myös päätä ja niissä täytyy olla joku vika. Ilmanputsarikotelossa olevat lehdet ja muut roskat olivat myös aivan vitun outo juttu.
3934yu85yu4.gif
 
Kuten arvelin, niin eihän se viallinen tulpanjohto vikaa aiheuttanut, mutta voihan se aavistuksen paremman kipinän nyt antaa.
Testasin ensiksi vaihtaa sen pelkän viallisen johdon ja auto kävi pitkän aikaa ihan mallikkaasti kuumanakin, joten oli jo hetken semmoinen olo, että homma hoitui liian helposti.
Vaikka ohjeistin, että "Osta pelkät johdot." niin motonetin myyjä oli alkanut kertoilemaan ooppelistaan jossa on kai sama puolapaketti ja siinä oli muka täsmälleen sama vika.
Viallinen puola oli muka paskonut yhden johdon samaan tyyliin... juu aivan varmasti.
No tällä myyntipuheella sai sitten myytyä myös puolapaketin.
Vaihdettiin sitten sekin samalla kun se kerran oli pakko mennä ostamaan ja löytyi se vittumaisessa piilossa oleva lämpötila-anturikin, mutta eipä kontakteissa mitään hapettumaa ollut.

Nyt tuntuu käyvän keskimäärin paremmin mutta silti sama rytkyily jatkuu (Yllätys). Tien päällä vetää ihan esimerkillisesti ilman mitään viitteitä viasta, mutta tyhjäkäynnillä pahimmillaan sammuu, joten melko vittuimainen kaupungissa ajella.
Suurin ongelmahan tuossa on se, että mitään kalliimpia remontteja ei kannata teetättää, ennen kuin saa tuon tyhjäkäynnin kuriin. Eihän se päästöistä läpi mene, jos alkaa konttorilla rykimään. Muuten tuntuisi olevan ihan kohtuullisessa kunnossa, niin kannattaisi tuohon se 500-600 vielä sijoittaa. (Tähän sisältyisi kytkinremppa, jakopää sekä pyöränlaakerit hiluineen päivineen teetettynä. Mikäli se lonksuminen nyt edes laakereista johtuu.)

Toisaalta vaikuttaa joltain kontaktihäiriöltä, koska vika on melko randomi, mutta miksi se sitten lakkaa haittaamasta, kun läppä on vähänkin auki... Tämä rajaa mutuiltuna pois suurimman osan anturivioista.
Tyhjäkäyntisäätimen ohjauksen kuseminen voisi tuon aiheuttaa, mutta olisipahan erikoisen epätodennäköinen ja vittumainen vika.
Yhden tulpankin mielenkiinnosta mulkaisin ja ihan normaali vaaleanharmaa se oli. Motonet tarjoaa tuohon näköjään BKR6EK:ta ja tässä on BKR5EK:t. Tuskin mitään seksuaalista merkittystä ja miksi ne muutenkaan pelkällä tyhjäkäynnillä vittuilisivat ja onhan nuo huoltomerkintöjen mukaan vasta 80 tkm sitten vaihdettu.
Lambda oli myös vaihdettu samoihin aikoihin ja tyhjäkäyntisäädin myös, eli melko kertakäyttöisiä nuo Magneti Marellin säätimet tuossa mallissa.

Vikakoodit saisi kuulemma ulos maksamalla 9 euroa, mutta vähän veikkaan, ettei siellä ole mitään koodeja. Ja lähinnä kiinnostaisi mulkoilla sitä live dataa, mutta en jaksa etsiä sopivaa lukijaa, koska tuntuu olevan mahdoton homma.
Tai saisi edes tehtaan manuskan pdf:nä tai softana, mutta toista ei liene olemassa ja toinen ei toimi...

Kytkinskenaario oli kyllä ihan todellinen. Sain painelaakerin vinkumaan, kun pidin hetken kytkintä pohjassa. Voisi olettaa, että räjähtää melko pian tuommoinen kimeästi vinkuva yksilö. Tai en nyt ihan heti keksi, että mikä muu siellä vinkuisi. Varsinkin kun se loppui välittömästi kytkintä nostaessa.
Omassa paskassa tosin rahissut painelaakeri vähintään 25 tuhatta kilometriä, mutta vanhoissa japseissa lienee aavistuksen parempi tekniikka.

Edelleen kertoili kuinka jostain venttiilistä oli kuulunut kova suhahdus, jonka jälkeen auto oli toiminut jonkin aikaa hyvin. Lieneekö omasta perseestä kuulunut, kun ei nyt ihan heti tule mieleen mitään dumppia tuossa vehkeessä.
"No mistä päin se kuului?" "No jostain venttiilistä se kuului."
 
Samankaltaista ongelmaa itsellänikin, saman konsernin hieman uudemmassa vehkeessä. Eli Pösön 406, 1.8 16v-koneella (EW7J4).
Tyhjäkäynti seilaa hieman 1000-kierroksen molemmin puolin (+-100). Valoihin pysähdyttäessä tyhjäkäynti jää joskus n. 2000 kierroksen kulmille, ja tasoittuu sieltä vasta muutamien sekuntien viiveellä. Kaasupolkimen kevyt painaminen ja vapautus yleensä tasoittaa kierrokset oikealle tasolle.
Kun ajossa kaasupolkimen nostaa, ei moottori ala jarruttaa tasaisesti, vaan nykäisee voimakkaasti ja alkaa vasta sitten laskea kierroksia. Eniten tämä tuntuu kun ajelee kaupunkinopeuksissa pienillä vaihteilla, maantiellä ei niinkään. Tekee juurikin 30-40-50 nopeuksissa ajelun inhottavaksi, melkein mieluummin vaihtaa vapaalle kuin antaa jarruttaa moottorilla. Lisäksi satunnaisesti 2. ja 3. vaihteilla, kierrosten ollessa noin 1500, alkaa järjetön nykiminen ja kone meinaa sammua.
Motarinopeuksiin kiihdyttäessä lisäksi kierrättää kierroksia turhaan ylöspäin, eli kun kiihdytän vaikka nelosvaihteella nopeuteen 120km/h ja vaihdan vitoselle, pomppaavat kierrokset itsekseen 1-2k korkeammalle ennen kuin vitonen on vielä silmässä.
Kun kone on kylmä, ensimmäinen kilometri menee yleensä ongelmitta, eikä mitään näistä oireista esiinny. Maantiellä kulkee oikein mukavasti, eikä mitään käyntihäiriöitä esiinny. MAP-anturi ja sytytystulpat vaidettu, molemmat paransivat käyntiä jonkun verran, mutta eivät ratkaisseet koko ongelmaa. Netistä olen lueskellut juurikin tuosta tyhjäkäyntisäätimestä, kaasuläpän asentotunnistimesta ja lamda-anturista tämänkaltaisten ongelmien aiheuttajana. Mitähän lähtisi seuraavana uusimaan?
 
Mulla auttoi aika paljon kun käytin liikkeessä, jossa nollattiin kaasupolkimen parametrit ja opetettiin auto uudestaan tavoille. Maksoi 40e ja paransi varsinkin kylmänä auton käytöstä paljon, myös lämpimällä koneella huomasi selvän alaväännön lisääntymisen. Pösö 307 cc 2.0l bensa vm 2005 on auto. En tiedä noista vanhemmista vaan, että onko niissä sähköinen kaasupoljin vai vaijerilla.
 
Ei sama kone, vaan 1.4 TU kone. Se toimi normaalisti kylmänä, mutta koneen lämmettyä normaalilämpöön alkoi pätkimään. Antoi sytytyskatkoa vikakoodeina. Lopullinen vika löytyi 2-sylinterin ruiskusuuttimesta.
 
Mulla auttoi aika paljon kun käytin liikkeessä, jossa nollattiin kaasupolkimen parametrit ja opetettiin auto uudestaan tavoille. Maksoi 40e ja paransi varsinkin kylmänä auton käytöstä paljon, myös lämpimällä koneella huomasi selvän alaväännön lisääntymisen. Pösö 307 cc 2.0l bensa vm 2005 on auto. En tiedä noista vanhemmista vaan, että onko niissä sähköinen kaasupoljin vai vaijerilla.

Tässä on ihan vaijerilla kaasu ja asentotunnistinkin on vaihdettu. Tämän ketjun perusteella asentotunnistin pitäisi kalibroitua kun pitää kaksi sekuntia läppää ääriasennossaan.
Muuten tuon kai pitäisi oppia kaikki about automaattisesti. Ohjekirjassakin sanotaan, että jos akku on ollut irti, niin pitää käyttää kymmenen sekuntia virtoja päällä, jolloin mm. tyhjäkäyntiventtiili ajelee itsensä kohdilleen. Kai.
Tulisihan tuo kalliiksi, jos pitäisi jokaisen akun irrotuksen jälkeen käyttää 40 euron säädössä. Mutta moderneissa autoissa varmaan ihan normaalia.
Virallinen huolto oli sanonut, että vikakoodit saa ulos 40 eurolla ja sanoivat, että ei se kumminkaan mitään vikakoodeja anna...

Ei sama kone, vaan 1.4 TU kone. Se toimi normaalisti kylmänä, mutta koneen lämmettyä normaalilämpöön alkoi pätkimään. Antoi sytytyskatkoa vikakoodeina. Lopullinen vika löytyi 2-sylinterin ruiskusuuttimesta.

Olen tuotakin miettinyt, mutta ei oikein tietämys riitä, että miten suutin voi vikaantua siten, että alkaa toimimaan about normaalisti kierrosten noustessa yli 1000 rpm:n.
Muutenkin tuo kuulostaa siltä, että siitä tippuu randomilla useampi pytty pois pelistä ja tämä viittaisi siihen, että joku sotkee seokset aavistuksen pieleen tyhjäkäynnillä.
Ainakin oma romu käy ihan "nätisti", kun klikkaa softalla yhden pytyn pois päältä. (Ajelihan kaveri aikoinaan "kiihdytyspumppuvikaisella" DX:llä pari kuukautta kunnes kehotin tarkistamaan vielä kerran ne tulpat. Yksi tulppa poikki, joten hyvin oli kolmella pytylläkin nilkuttanut.)
Eikä tuo tosiaan kiihdyttäessä tai pintakaasulla ajaessa anna mitään merkkiä viasta. En tiedä miten pirteä tuommoisen 90 heppaisen voimanpesän pitäisi toimiessaan olla, mutta ihan normaalisti tuolla liikenteen virrassa pysyy mukana ja vitosella jaksaa liikkua jo reilussa 2000 rpm:ssä.
Kyllähän tuokin saattaisi ulostaa misfire-koodia, mutta tosiaan enemmän kiinnostaisi nähdä sitä live dataa.
Aavistuksen matalat bensanpaineetkin käynyt mielessä, mutta en tiedä senkään ohjearvoa ja mittari on ties missä.
 
@aapelih
Juu kiitos tiedosta. Sama kone taitaa tosiaan olla. Onkos tuo ns. vapaasti pyörivä mylly? Eli jos jakohihna katkeaa, niin ei mene kone solmuun?

Vikahan on luonnollisesti taas päällä, joten olisi erittäin mukava saada tietää, että millä palikalla saa yhteyden ECUun.
Pitää toivoa, ettei vika ole tyhjäkäyntisäätimen ohjauksessa.
Ohjeistin omistajaa hankkimaan starttipilottia ja etsimään imuvuotoja.
Ei tuo muuten vituta, mutta soittelee jatkuvasti ja kiroilee sekä syyttelee kun muutaman satasen paska ei toimi.
Ja olettaa, että meikäläinen korjaa sen.
Oma veikkaus on tässä vaiheessa kaasuläpän asentotunnistin, mutta ei sitäkään viitsi randomilla vaihtaa, jos ei saa jostain kiinasta parilla kympillä tilattua (edit. 11 euroa posteineen näköjään UK:sta. Mutta monesti nuo tulee silti Kiinasta ja toimituksessa kestää kuukausi...)

Jos olisi kytkikset (No ehkä ilmankin pärjäisi.) ja sopivat johtosarjat, niin voisihan noita antureita skoopilla ihmetellä, mutta eipä ole takataskussa sopivia liittimiä enkä ala ehjiä johtoja suolistamaan.
Muutenkin kiinnostus lähellä nollaa tuon romun suhteen.

Muistaakseni tämä XU7JB ei ole vapaasti pyörivä mylly kasitappisuudesta huolimatta, eli menee ns. perseelleen vituiksi jos hihna napsahtaa :vihellys:. Diagnostiikkaliitäntä on fyysisesti samanlainen kuin OBD-liitin, mutta tämän aikakauden pökötteihin ja sitruunoihin saa yhteyden vain Peugeot Planet 2000 (PP2000)-vermeillä.

Oma auto ostettaessa reilu vuosi sitten humppasi tyhjäkäyntiä, pahimmillaan jäi leijumaan sinne +2000 rpm tienoolle, normaalisti vatkasi sieltä sammumisen rajamailta viidestäsadasta vähän reiluun tonniin. Tyhjäkäynti korjaantui, kun vaihdoin uuden tyhjäkäyntisäätimen (~kympin "Trofom"-merkkinen palikka ebaysta :rolleyes:, vielä toimii) ja irroitin, purin & putsasin bräkleenillä koko kaasuläppäasetelman antureineen päivineen. Purin jopa kaasuläpän asentoanturin atomeiksi ja putsasin liukupinnat (palikka on siis käytännössä potentiometri liukuineen ja kontakteineen) sekä sumuttelin putsausainetta imusarjan alipaineanturin reikään. Tämän jälkeen ajoin nuo sopetutukset tasan ohjeiden mukaan ja humppaus oli poissa.

Tässä on partnerin XU7JB-koneen ruiskun kytkentäkaavio, pitäisi olla (lähes) sama berlingossa:

UBpUeSn.png

Sensorit:
1120: knock sensor
1220: engine coolant temperature sensor
1225: idle regulation stepper motor
1240: induction air temperature sensor (kaasuläppäkotelossa)
1312: induction air pressure sensor (imusarjassa)
1313: engine speed sensor
1316: throttle position sensor
1331-1334: Injector
C001: diagnostic connector

Liitinten värit:
pix.gif

black NR
red RG
yellow JN
white BA
brown MR
green VE
blue BE
orange OR
grey GR
multicoloured MC

Kannattaa myös tsekata kaikki maadoituspisteet konehuoneessa. Huono maa sensoreilla voi saada koneen käymään miten sattuu.

Eikä tuo tosiaan kiihdyttäessä tai pintakaasulla ajaessa anna mitään merkkiä viasta. En tiedä miten pirteä tuommoisen 90 heppaisen voimanpesän pitäisi toimiessaan olla, mutta ihan normaalisti tuolla liikenteen virrassa pysyy mukana ja vitosella jaksaa liikkua jo reilussa 2000 rpm:ssä.

Heppoihinsa nähden kone on alhaalta yllättävän pirteä. Maksimivääntö, (huikeat 147 Nm) tulee jo 2600 kierroksessa, eli kone vetää sitkeästi jo sieltä parin tonnin kieppeiltä. Vastapainoksi pitkän imusarjan tuoma alavääntö kostautuu huonona hengittävyytenä korkeammalla, jolloin kone ei tavallisen bensakoneen tavoin "herää henkiin" kierrättäessä, vaan vetää tasaisen luumusti sinne punarajalle saakka.
 
Viimeksi muokattu:
Joo tulin itsekin siihen tulokseen, että paskaksi menee, jos hinha katkeaa. Muistaakseni tuossa on seitsemän vuotta vanha hihna ja jotain 100 tkm ajettu.
Alkujaan vaihtoväli oli kai 120 tkm, mutta ilmeisesti lyhentivät tuota sataan tonniin. Ja riippuen auton merkistä max. vaihtoaika oli joko 10 tai 5 vuotta tjs.
En nyt vielä kovin huolissani olisi hihnan osalta, kun näissä ilmeisesti kestää ihan ok nuo hihnat.

Tuo ei humppaile yli normaalin tyhjäkäynnin ja muutenkaan humppaaminen ei ole oikea sana kuvaamaan tuota rykimistä. Tyhjäkäyntisäädin vaihdettiin ihan siksi arpomalla, koska alkuperäinen oli selvästi fyysisesti rikki ja oireet oli etäisesti viallisen säätimen kaltaiset. Kiinasta olisi tosiaan saanut neljä kertaa halvemmalla saman laatuisen palikan motonetin säätimeen verrattuna, mutta oli olevinaan kiire ja Briteistäkin tilattuna kestää saapumisessa lähes kaksi viikkoa (Asentotunnistimen tilasin sieltä).
Asentotunnistin vaihdettiin ihan varmuuden vuoksi, koska oli puoli-ilmainen osa ja tiesin, ettei pelkällä yleismittarilla saa täyttää varmuutta potikan pätkimisestä.
(Esim. omassa romussa oli pieni nykäys kiihdytyksessä tietyllä kohtaa potikkaa ja mittasin vanhan ihan skoopillakin virran ja jännitteen kera sekä kuumentelin ja jäähdyttelin palikkaa.
Tasaista käyrää näytti, mutta silti nykäys hävisi, kun vaihtoi uuden potikan tilalle.)

Kaasuläppäkotelo on purettu atomeiksi ja putsattu. Ainakin omistajan kertomuksen mukaan ja kyllähän se puhtaalta näytti.
Kaasuläpän akselin klapinkin tarkistin ja eipä siinä ylimääräisiä välyksiä ole.
MAPpia vilkaisin ihan pikaisesti ja puhtaalta näytti. Voisihan sitä ultraäänellä ja brake cleanerillä rankaista, jos ei muuta keksi.
Saattaisihan tuokin periaatteessa vian aiheuttaa.
Ehkäpä imuvuotoakin pitäisi vielä syynätä oikein huolellisesti.
Mitatahan tuo alipaine pitäisi, mutta taaskaan ei ole niitä ohjearvoja ja oma mittari tippui liian korkealta betonilattialle, joten sillä ei enää riittävän tarkkoja tuloksia mittailla. Pitäisi toki uusi tilata muutenkin, mutta eipä ole jaksanut/muistanut, kun ei ole ollut pitkään aikaan tarvetta kyseiselle mittarille.

Maadoituspisteitä yritin metsästää, mutta ainakin suurin osa antureista on maadoitettu johtosarjan kautta pisteeseen x.
Päämaadoituksen toki vielä mittailen mielenkiinnosta vaikka mm. startti toimii ihan pirteästi, kunhan muistan. Riittää kun mittaa miinusnavan ja rungon/koneen välisen jännitehäviön reilummalla kuormalla.
Sitähän tuo harrastaa systemaattisesti, että kun moottorin puhallin lähtee tyhjäkäynnillä päälle, niin meinaa sammua.
Eli käy tyhjäkäntiä jollain pyhällä hengellä mikä taas viittaisi siihen, että pytyt menee liian laihalle tyhjäkäynnillä.

Kai se on lopulta pakko tuota Lexiaakin harkita. Eipä tuo taloutta kaataisi, jos sattuisi olemaan tulevaisuudessakin käyttöä.
 
Viimeksi muokattu:
Sitähän tuo harrastaa systemaattisesti, että kun moottorin puhallin lähtee tyhjäkäynnillä päälle, niin meinaa sammua.
Eli käy tyhjäkäntiä jollain pyhällä hengellä mikä taas viittaisi siihen, että pytyt menee liian laihalle tyhjäkäynnillä.

Kai se on lopulta pakko tuota Lexiaakin harkita. Eipä tuo taloutta kaataisi, jos sattuisi olemaan tulevaisuudessakin käyttöä.

Tuo kuulostaa melko mielenkiintoiselta vialta, eli kone alkaa rykiä kun tuuletin lähtee päälle? Toki flekti ottaa reilusti amppeereja, mutta vaikuttaisiko lisääntynyt laturin kuorma tyhjäkäyntiin noin paljon. Vai tulisiko huonon maadoituksen aiheuttama maan "kellunta" vastaan kun flekti puskee virtaa sopivasta paikasta läpi :confused2:
 
Tuo kuulostaa melko mielenkiintoiselta vialta, eli kone alkaa rykiä kun tuuletin lähtee päälle? Toki flekti ottaa reilusti amppeereja, mutta vaikuttaisiko lisääntynyt laturin kuorma tyhjäkäyntiin noin paljon. Vai tulisiko huonon maadoituksen aiheuttama maan "kellunta" vastaan kun flekti puskee virtaa sopivasta paikasta läpi :confused2:

Rykiihän se ilman flektiäkin randomilla ja on kai koko ajan niillä rajoilla, että kestää hikisesti käynnissä. Kyllä tuo flekti jonkin verran laturia kuormittaa, joten jos kone pyörii juuri ja juuri jonkin pyhän hengen voimalla, niin eiköhän se ylireagoi pieneenkin kuorman lisäykseen. Ja hetken se vaan meinaa sammua jonka jälkeen kai tyhjäkäyntisäädin ehtii korjaamaan tilannetta riittävästi ja kone ryskää taas normaaliin tyyliin. (Omassa romussa ainakin ihan normaalia, että kierrokset laskevat esim. 50-100 rpm. hetkeksi, jos laittaa esim. sisäpuhaltimen täysille tai muuta isompaa kuormaa. Tuore laturi, putsattu IACV ja maadoituksia on aikanaan puhdisteltu aika huolellisesti.)

Enpä kyllä yllättyisi vaikka sitikasta löytyisi maadoitusvikaakin. Hieman hidasta tutkia, kun ei ole omassa käytössä ja sitten kun ehtii sitä ihmettelemään, niin unohtuu toteuttaa puolet "testisuunnitelmista".
 
Saattoi löytyä tähänkin keissiin vika, vaikka nyt kylmillä keleillä onkin toiminut ok.
Omistaja selitti puhelimessa, että jarrutehostimen alipaineletku vuotaa tietyssä asennossa. Oli ihan itse havainnut tämän silmillä ja korvalla.
Kovin tarkkaan en aiemmin starttipilottia tuolle letkulle tarjonnut, kun en bongattunut sitä huonoa kohtaa. (Itse ei uskaltanut pilottia ruiskia, koska pelkäsi moottorin syttyvän palamaan, mutta bensalla moottorin peseminen on ihan ok...)
Kuulemma jotain kovaa muoviletkua, jota on joskus pahoinpidelty taittamalla ja siitä taitoksesta kuulemma imee.
Ei kyllä mitään muistikuvaa, että oliko tuo oikeasti muoviputkea, mutta onhan imusarjakin kokonaan muovia, joten miksipä ei.
Sanoin, että laittaa kumisen tilalle, niin ei tarvitse kuumailmapuhaltimen ja vaijerin kanssa taitella. Tai kai tuohon saa varaosana valmiin putkenkin.

Pidin aiemmin ihan mielikuvituksen tuotoksena tuon selityksiä siitä, että pelkkä kaasuvaijerin hipaisu saattaa vaikuttaa käyntiin. Itse en kyseistä efektiä saanut toistettua.
Sen verran jäykkä palautusjousi tuossa, että läppä ei ainakaan liiku. Mutta se vaijeri menee kuulemma tuon vuotavan putken vierestä ja saattaahaan se tosiaan vaikuttaa, jos
vuotava putki liikkuu siinä samalla.

Ei tästä kovin kauaa ole, kun tuo sankari vaihtoi kytkimen vaijerin. Oli pakkomielle vaihtaa kun vanhan vaijerin ilmeisesti automaattisäädön suojakumi oli hieman repaleina.
No oli siinä myös hieman epäilystä siitä, että vaijeri on venynyt tappiinsa ja automaattisäätö ei ehkä toimi kunnolla, koska jonkun toimesta vaijerin päähän oli lisätty sahattu mutteri vaijerin " jatkoksi.
Jo tuolloin oli ihan selvää, että asetelmassa saattaa olla hieman sanomista, kun se kytkimen vipu heilui kuin hullun mulkku. No tämän jälkeen satuin kuulemaan sen painelaakerin ujelluksen niin jo siitä pystyi päättelemään, että kohta on kytkinremontti edessä vaikka muuten tuo toimi ihan ok.
No ei hän sinäänsä turhaan sitä vaijeria vaihtanut, mutta auto piti hinata korjaamolle, koska oli hakannut mm. kykimen vipua vasaralla "taaksepäin".
Olisi varmaan sen mutteripatentin kanssa vielä irrottanut, mutta omapahan on autonsa.
No tulihan sille sitten teetettyä se jossain vaiheessa pakollinen kytkinremppa.
Ilmeisesti kiireen vuoksi osat piti ostaa vielä jostain motonetistä, joten muutama kymppi jäi säästämättä. 120 euroa se kytkinpaketti sisältäen ilmeisesti tuon "kytkinvivun" holkin tjs. emt, jonka poikkeuksellisen osaava asentaja neuvoi vaihdattamaan samalla, kun se on kuulemma aina noissa väljä.
240 euroa otti työstä, joten nyt on aika tasan tarkaan mennyt tonni tuohon kärryyn ostohintoineen päivineen.

Vanhassa kytkinlevyssä oli vielä ihan reippaasti pintaa, mutta yllättäen painelaakeri oli aivan finaalissa ja asetelma paskana.
Siitä asetelmasta oli kaksi tai kolme niitä "paininkieliä" poikki ja asentajakin ihmetteli, että mikä ne on kuluttanut poikki.
En ehtinyt 30 sekuntia pidempään asiaa analysoimaan, joten todettakoon vaan, että poikki olivat.
Ennen valitteli kun kytkin oli jäykkä painaa ja sairas jalka puutui. Paljon herkempi se silloinkin oli kuin omassa romussa ja pystyin sen yhdellä sormella painamaan pohjaan.
Nyt remontin jälkeen kuulemma tosi herkkä. Painoin sen taas yhdellä sormella pohjaan ja sormipuntarini ei huomannut eroa.
Mutta pääasia, että ainakin luulee herkemmäksi. Mielellä on monesti aika vahva vaikutus noihin sairauksiin.


Romua ostaessa tuli kaupanpäälle jakopään hilut, vesipumppu, kampiakselin stefa ja pyöränlaakeri, joten seuraava huolto on sitten hieman halvempi.
Jostain käsittämättömästä syystä ottivat tuommoisen vanhan paskan ammattikouluun jakopääremonttiin (Yleisen uskomuksen mukaan eivät ota enää vanhempia autoja ja tuommoisia perushuoltoja kovin mielellään, mutta tässä tapauksessa ottivat ihan mielellään.). Osat siis jo on ja jotain 60 euroa uhkasivat laskuttaa töistä.
Tuossa pitää vaan toivoa, että asentajaksi sattuu motivoitunut opiskelija.
Muinoin kun amiksessa olin itsekin, niin teknisten alojen oppilaista arviolta 70 prosentia oli perseilijöitä, joita homma ei kiinnostanut juuri ollenkaan.
Pois lukien pari kokonaista luokkaa, johon oli ilmeisesti jollain tapaa valikoitu asiallisia tyyppejä.
Autopuolen juttuja kun kuunteli, niin päätin, etten sinne ainakaan mitään arvokkaampaa autoa veisi. Koeajot sisälsi mm. kuminpolttoa ja käkkärikäännöksiä tai sen yrityksiä kuivalla asfaltilla.
Nykyisin hommaan on kai saatu täälläpäin joku roti, joten pienellä todennäköisyydellä osaavat asentaa jakopään oikein, ilman että sahaavat rautasahalla hihnaan vekkiä ja jakokaan ei saata olla kuin hampaan pielessä.

Jotain jarruja se jo kuulemma huvikseen herkisteli, kun se tuntuu olevan sen mielipuuhaa ja jopa sen osaa tehdäkin. Oletettavasti siis jarrunesteetkin vaihtuvat hyvin pian.
Eihän se turhaa työtä ole tuokaan ja onhan se hyvä, että jotain mielekästä puuhaa eläkeläiselläkin. Paljoa se ei noilla romuilla aja, mutta saattaa käyttää helposti kymmeniä tunteja kaikkeen "turhaan" puunaukseen.

Sitten vielä syystä x johtuva etupään klappi kuntoon, niin ollaan jo varmaan jossain 1200 eurossa. Rungoltaan tuolla ajaa vielä ainakin 10 vuotta ja kone kestäisi hänen ajollaan 30 vuotta, joten jos ei nyt mitään fataalimpaa vikaa ilmene, niin ihan kohtuullisella summalla saatu auto jolla nykyinen omistaja ajelee hautaan asti.
Pyörätuolin korvikehan tuo on, koska kyseinen terveyden perikuva kykenee kävelemään yhtä soittoa max. 300 metriä jonka jälkeen jalat ovat ns. tulessa ja matka loppuu siihen. Ja lähin kauppa siirtyi sopivasti sadasta metristä 500 metrin päähän.

Samankaltaista ongelmaa itsellänikin, saman konsernin hieman uudemmassa vehkeessä. Eli Pösön 406, 1.8 16v-koneella (EW7J4).
Tyhjäkäynti seilaa hieman 1000-kierroksen molemmin puolin (+-100). Valoihin pysähdyttäessä tyhjäkäynti jää joskus n. 2000 kierroksen kulmille, ja tasoittuu sieltä vasta muutamien sekuntien viiveellä. Kaasupolkimen kevyt painaminen ja vapautus yleensä tasoittaa kierrokset oikealle tasolle.
Kun ajossa kaasupolkimen nostaa, ei moottori ala jarruttaa tasaisesti, vaan nykäisee voimakkaasti ja alkaa vasta sitten laskea kierroksia. Eniten tämä tuntuu kun ajelee kaupunkinopeuksissa pienillä vaihteilla, maantiellä ei niinkään. Tekee juurikin 30-40-50 nopeuksissa ajelun inhottavaksi, melkein mieluummin vaihtaa vapaalle kuin antaa jarruttaa moottorilla. Lisäksi satunnaisesti 2. ja 3. vaihteilla, kierrosten ollessa noin 1500, alkaa järjetön nykiminen ja kone meinaa sammua.
Motarinopeuksiin kiihdyttäessä lisäksi kierrättää kierroksia turhaan ylöspäin, eli kun kiihdytän vaikka nelosvaihteella nopeuteen 120km/h ja vaihdan vitoselle, pomppaavat kierrokset itsekseen 1-2k korkeammalle ennen kuin vitonen on vielä silmässä.
Kun kone on kylmä, ensimmäinen kilometri menee yleensä ongelmitta, eikä mitään näistä oireista esiinny. Maantiellä kulkee oikein mukavasti, eikä mitään käyntihäiriöitä esiinny. MAP-anturi ja sytytystulpat vaidettu, molemmat paransivat käyntiä jonkun verran, mutta eivät ratkaisseet koko ongelmaa. Netistä olen lueskellut juurikin tuosta tyhjäkäyntisäätimestä, kaasuläpän asentotunnistimesta ja lamda-anturista tämänkaltaisten ongelmien aiheuttajana. Mitähän lähtisi seuraavana uusimaan?

Auto varmaan jo kunnossa, mutta asentotunnistinta ensimmäisenä veikkaisin ja sitten tyhjäkäyntisäädintä.
 
Viimeksi muokattu:
Päivitetään tämäkin ketju muistaessa, kun paskaläjä taisi korjaantua tässä jokin aika sitten (MAP-anturi).

Autohan oli ammattikoululla jakopään remontissa ja samalla piti laitta paska kaikin puolin katsastuskuntoon.
Sanoivat, että kaikki anturit on tsekattu ja auton toimii hyvin.
Katsastuksessa päästöt vituillaan ja joku nivelkin paskana.
Vaihtoivat ammattikoululla turhaan kalliin lambdan (Hultokirjan mukaan vanhakin lambda oli melko tuore.) ja senkin jälkeen vielä ryki tyhjäkäynnillä, mutta jollain pajalla saivat kikkailtua kelpaavan päästölapun.
Viimeeksikin päästöt tyhjäkäynnillä aivan vituillaan ja taas sama kikkailu.
No arvottiin siihen uusi map-anturi ja toistaiseksi ei ole enää rykinyt.
Olisi voinut vaihtaa aiemminkin, mutta tässä asiassa luotettiin liikaa ammattikoulun analyysiin = valohoitoon.
Kyllähän tuon pitäisi kai ranskiksissakin live datassa näkyä, jos mappi arpoo ihan omiaan, mutta tuskin ovat mitään arvoja mulkoilleet.

Nyt ilmaantui joku rutina veto päällä hitaassa vauhdissa käännettäessä ja ei tuo ainakaan perinteiseltä murroksen naputukselta vaikuta.
Luottomekaanikko kävi koeajolla ja tutki jotain ja totesi ettei missään ole mitään vikaa.

Jossain välissä jarruvalotkin paloivat jatkuvasti ja jotain johtovikaakin niissä oli. En muista tarkkaan mikä oli eksakti syy, mutta valokytkimessä se ei ainakaan ollut.
Tästä syystä takalyhtyjen pohjat sulivat, joten nekin piti vaihtaa.

Korjauskehotus tuli myös jostain mystisestä ruosteviasta. Oli kyllä omaan silmään ihan hyvänä pysynyt pohja, mutta kai sieltä jostain meni sitten meisseli läpi.

Vaihdoin tuohon myös ohjaustehostimen nesteet ja jostain kumman syystä ohjaus kuulemma herkistyi selvästi. (Vanhojen palaneiden öljyjen seassa oli arviolta puoli desiä vettä...)
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 549 014
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
Acceli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom