Chromen Gemini-integraatio laajentuu entistä kyvykkäämmäksi tekoälyapuriksi

NeliYgönen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
02.07.2020
Viestejä
607
Gemini integroidaan entistä syvemmin Googlen Chrome-selaimeen, mutta Suomessa uusia ominaisuuksia voidaan joutua odottelemaan.

google-geminichrome-otsikko-020226.jpg


Google on julkaissut uusia ja entistä syvemmin integroituja Gemini-tekoälyominaisuuksia Chrome-selaimeensa. Kaikki uudet ominaisuudet eivät välttämättä toimi Suomessa tekoälyyn liittyvien EU-säädösten vuoksi.

Viime aikojen trendi tekoälyn hyödyntämisessä ovat olleet tekoälyapurit eli ”agentit”, jotka vaikkapa nettiselaimeen integroituna pystyvät hoitamaan erilaisia tehtäviä käyttäjän puolesta, kunhan niille antaa tarkoitukseen sopivat luvat. Googlen Gemini tarjoaa jatkossa vastaavanlaisia toimintoja amerikkalaisvalmistajan omassa Chrome-selaimessa, ainakin Yhdysvalloissa. Päivitys koskee MacOS:sää, Windowsia ja Chromebook Plussaa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Gemini 3:een pohjautuvia uusia ominaisuuksia ovat esimerkiksi uusi sivupaneeli, jonka avaamalla käyttäjä voi pyytää Geminiä tekemään eri asioita puolestaan. Esimerkeiksi Google kertoo mm. tuotearvostelujen vertailun, joita on samaan aikaan auki useassa eri välilehdessä, tai aikataulujen suunnittelun käyttäjän kalenterimerkintöjen perusteella (kunhan pääsy on myönnetty myös Google Kalenteriin). Myös Gmailiin, Karttoihin ja muihin Googlen sovelluksiin voi Geminille myöntää luvan, jolloin niitä voi hyödyntää Chromen sivupaneelin kautta.

Lisäksi Googlen ”Personal Intelligence” integroidaan myös Chromeen lähiaikoina, jolloin tekoälytulokset ovat käyttäjälle erikseen personoituja aiemmin kerättyjen tietojen perusteella. Lisäksi Gemini AI Pro- ja Ultra-tilaajat saavat Yhdysvalloissa käyttöönsä Gemini auto browse -toiminnon, joka Googlen mukaan voi selaimessa esimerkiksi suunnitella käyttäjälle lomamatkoja reitteineen ja hotelleineen tämän puolesta, tai vaikkapa pitää kirjaa eri laskujen maksamisesta.

Google mainostaa myös panostaneensa uusien toimintojen turvallisuuteen, sillä käyttäjä voi laajalti päättää, mihin tietoihin ja sovelluksiin Geminillä on pääsy ja mihin ei. Lisäksi Gemini auto browse ei tee esimerkiksi ostoksia tai somepäivityksiä ilman käyttäjän erillistä lupaa.

Lähde: Google
 

Statistiikka

Viestiketjuista
299 418
Viestejä
5 100 312
Jäsenet
81 635
Uusin jäsen
henrikpe

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom