Chromecast with Google TV

Ihan kivalta päivitykseltä vaikuttaa, muistin kasvatus 4 gigatavuun tervetullut ja tallennustilaakin kivasti lisää, harmi ettei omaa muistikorttipaikkaa. Myös Smart home-hubin tuominen boksiin on iso plussa, saa säädettyä valot leffamoodiin suoraan boksista, vaikka saahan sen toki myös Shieldillä, erillisellä softalla (tai suoraan telkkarista), mutta jospa tuo olisi jatkossa kätevämpi. Varmaan tulee ostettua testiin, onnistuuko korvaamaan Shieldin.
Usb-c- paikkaan voi kytkeä muistikortin tai kovalevyn. Hyvältä laitteelta vaikuttaa, hintaa Black Fridayna varmaan 89 tai 99 euroa.
 
Toivottavasti ei ole samaa rajoitetta ulkoisen tallennustilan koon suhteen kuin nykyisessä mallissa. Ainakaan ilman kikkailua isot tiedostot eivät toimi.
 
Toivottavasti ei ole samaa rajoitetta ulkoisen tallennustilan koon suhteen kuin nykyisessä mallissa. Ainakaan ilman kikkailua isot tiedostot eivät toimi.
Ei kai siinä pitäisi mitään ongelmaa olla, jos ulkoinen tallennustila on alustettu exfat:iksi.
 
Ei ole tarvetta. Suurin osa matseista katsotaan tolla Ultralla, loput AppleTV:llä. Ei ole mitään tarvetta muuttaa kokoonpanoa. Tää vähän eskaloitui, kun ihan vaan pikkaisen moitin tätä otsikon mukaista palikkaa. Mulla ei ole pienintäkään halua palata sen käyttäjäksi eikä kokeilla enää mitään, mikä heikentää hyväksi koettua käyttötapaa.
Apple tv on kyllä jääkiekon (ja monen muun urheilulajin) kanssa ykkönen nimenomaan liiketoiston osalta. Meillä on taloudessa sekä omppu että Android-käyttäjiä, niin on sitten kotona ja mökillä joka televisiossa ja projektorissa molemmat. Paras mun android-laite on Nokia Streaming box 8010, huomattavasti CCGTV 4K:ta parempi ja tehokkaampi.
Noissa on erilliset purkuyksiköt pakattua videota (H.264, H.265, AV1 jne.) varten. Jos tuo on Amlogic S905X4 -pohjainen toteutus niin siinä oleva Mali-G31 ei tosiaan sisällä vakiona mitään videonpurkutukea, vaan siinä pitää kaverina olla joku muu toteutus.
Android authorityn mukaan Google on siirtynyt uudessa laitteessa Mediatekkiin.
 
Viimeksi muokattu:
Usb-c- paikkaan voi kytkeä muistikortin tai kovalevyn. Hyvältä laitteelta vaikuttaa, hintaa Black Fridayna varmaan 89 tai 99 euroa.
kuva_2024-08-06_233050982.png
Tuossa näyttäisi olevan yksi USB-C, yksi RJ45 ja yksi HDMI.
Eikö tuo USB-C oli poweria varten, Meinaatko että powerissa on USB-C naarasta, jos ei, niin menee taasen siihen USB-C keskitin. virran läpisyötöllä, uuden powerin hankintaan.
Ja onko ns satavarma että tuo tukee niitä, siis sillä että aiemmin oli vähän niin ja näin oheislaitteiden tuen kanssa. (toki yllättyn jos ei tue ulkoisia massamuisteja)

Se plussaa että RJ45 kuuluu hintaan, ehkä se vanha toteutus missä se oli powerissa oli käytettävyydeltään parempi.

Tuo vanha 4K versio on hyvä sen takia että taitaa nykyään maksaa luokkaa 50€, hinnan takia nuukailu, niukkuus ok. nyt julkistettu maksaa 120€, niin kyllä negaa siitä että puuttuu muistikortti ja USB portti liitettäville laitteilla.

Softa jää nähtäväksi, pieni pelko että menee Googlemaisemmaksi (ja tiukemmin), no onhan se Googlen myymä, mutta silti.
 
Apple tv on kyllä jääkiekon (ja monen muun urheilulajin) kanssa ykkönen nimenomaan liiketoiston osalta. Meillä on taloudessa sekä omppu että Android-käyttäjiä, niin on sitten kotona ja mökillä joka televisiossa ja projektorissa molemmat. Paras mun android-laite on Nokia Streaming box 8010, huomattavasti CCGTV 4K:ta parempi ja tehokkaampi.
Onko kokemuksesi rehellisestä hankitusta lähteestä vai rikollisilta ostetusta IPTV-palvelusta?
 
Mitenhän tätä uuttuutta on tarkoitus käyttää seinällä asennettuihin telkkareihin?
Käsittääkseni kuitenkin suht yleinen asennustapa nykyään.
Ei varmaan mitenkään.
 
Mitenhän tätä uuttuutta on tarkoitus käyttää seinällä asennettuihin telkkareihin?
Käsittääkseni kuitenkin suht yleinen asennustapa nykyään.
Ei varmaan mitenkään.

Kai niihin seinälle asennettuihin televisioihin kytketään nytkin HDMI piuhoilla laitteita, eli ihan samalla tavalla?
 
Tarkennetaan vähän, ainakin minulla on useita makkaritelkkareita, jotka ovat seinällä ilman mitään kytkettäviä lisälaiteita. Olohuonetelkkarissa sitten on lisälaitteita kytkettynä.

Voisi olettaa että tälläisiä "puhtaita" seinäasennuksia on kyllä paljon ihmisillä. Kai tuokin voi roikkua HDMI piuhan varassa , jos se vaan mahtuu sinne telkkarin ja seinän väliin ?

Mutta hieman kyseenalaiatan tätä kehityssuuntaa. Siirrytään streamer tikusta pikku hiljaa streamer boksiin. :thumbsdown:

Minä en halua olkkariinkaan yhtään mitään lisäaparaattia tason päälle pölyttymään.
 
Tuossa on varmaan tarkoitettu sitä, että se Chromecast on jätetty roikkumaan sinne TV:n taakse. Tuossa uudessa mallissa se on hieman hankalampaa, kun lyhyimmät hyllytavara-HDMI-kaapelit taitavat olla 30 cm pitkiä.
 
On noita HDMI-kaapeleita lyhyempiäkin saatavana, ainakin meillä duunissa on AV-järjestelmiin käytetty jotain 20cm mittaisia mutta eipä nuo lyhyemmät taida niin kovin yleisiä olla. Tosiaan, tuo pieni chromecast-mokkula kun roikkuu sen HDMI-piuhan päässä telkkarin takana niin on kätevästi piilossa mutta tuollainen laatikko on tietty hieman hankalampi jemmata johonkin. Itse laittaisin varmaan jollain tarralla telkkarin taakse kiinni.

Kieltämättä kauhea johto- ja laitekaaos telkkarin takana tai lähistöllä ei ole mukava juttu. Itellänikin olisi "työlistalla" olkkarin telkkarin johdotusten siistiminen kun vaihdoin siinä kiinni olleen wanhan Chromecastin joku aika sitten Chromecast with Google TV 4K -malliin ja vähän jäi johtoja siistimättä, nyt ne roikkuu ja pursuaa telkkarin ympäriltä joka suuntaan.
 
Mun makkaritelkkari on seinällä (mikä yllätys…). Ultran HDMI lienee 1.5 m, kun virtalähde ylettää just ja just lattianrajaan, missä on jatkojohto. Jos ei ylettäisi, HDMI-jatkojohto olisi tolla asennuksella ainoa vaihtoehto.
 
Mitenhän tätä uuttuutta on tarkoitus käyttää seinällä asennettuihin telkkareihin?
Käsittääkseni kuitenkin suht yleinen asennustapa nykyään.
Ei varmaan mitenkään.
Jos siinä seinätelkassa on HDMI, niin siihen kautta, laite itsesään ei ota kantaa näytön asennuspaikkaan.
Laitteessa on WiFI tuki kuten vanhassa, eli sitä lähiverkkokaapeli ei tarvi sinne asti viedä, jos ei tule valmiiksi. Käytännössä joku lähiverkko/netti yhteys tarvitaan.

Edit
Tarkennetaan vähän, ainakin minulla on useita makkaritelkkareita, jotka ovat seinällä ilman mitään kytkettäviä lisälaiteita. Olohuonetelkkarissa sitten on lisälaitteita kytkettynä.
No ehkä sitten siellä on se vapaa HDMI
Voisi olettaa että tälläisiä "puhtaita" seinäasennuksia on kyllä paljon ihmisillä. Kai tuokin voi roikkua HDMI piuhan varassa , jos se vaan mahtuu sinne telkkarin ja seinän väliin ?
Tämän tyyppiset laitteet tyypillisesti laitettu sinne telkan taakse, varsinkin seinä asennuksissa. Jos RJ45 ethernetti siellä, niin ei pitäisi olla ongelmia. WiFi kanssa sijainti voi tuoda kuuluvuus ongelmia, kaukosäädin toimii BTllä, joten se ei vaadi ns näköyhteyttä.

Kuvasta arvioiden laite ei ole kovin paksu, ainakin monia purkkeja oheuempi, toki taitaa olla paksumpi kuin otsikon laite, ja tilavuudeltaankin isompi. Mutta aika ahdasta pitää olla jos ei mahdu, tulee lähinnä mieleen seinätelineet missä näyttö ihan pintaan kiinni, mutta silloin usein on takana jotain tilaa missä sähköt, ym yhteydet.

Jos ihan totaali tiukkaa siellä takana, niin ehkä se poweri muodostuu isommaksi ongelmaksi, jos siis ylimääräinen pistorasia niin matalamman powerin joutuu hankkii, jossain tapauksessa itse näytöstä voi saada riittävästi virtaa.

Mutta laitteessa irrallinen HDMI kaapeli, eli sen itse laitteen voi asentaa kaapelin mitalla sopivaan paikkaa, jos sinne taakse ei saa tilaa järkättyä. Toki seuraavaksi varmaan kerrotaan että kyse sellaisesta asennuspaikasta missä kaikki kaapeli on telkan takana, pistorasit, RJ, antenni liittimet, mutta ei varausta HDMI vedolle, ja uppo veto ei onnistu, eikä pintavetoa saa tehdä. No langaton HDMI, mutta jos se näyttä ei sitä tue, eikä senkään sovitinta saa mahtuun, niin sitten täytyy jatkaa miettimistä. Mutta siinä vaiheessa miettisin käyttöön , tarpeisiin paremmin sopivan uuden telkan hankkimista. (osa ohuista on sellaisia että 3/4 takana on tilaa jo reilusti.)

Mutta hieman kyseenalaiatan tätä kehityssuuntaa. Siirrytään streamer tikusta pikku hiljaa streamer boksiin. :thumbsdown:
Oikeastaan niiden tikkujen kanssakin jumppaa, ahtaissa paikoissa vaatineet HDMI jatkoa, että saanut kiinni ja tai sopivaan asentoon.
Mutta jos tilanne on se että sinne ei to uusi malli mahdu, mutta vanha powereineen mahtuisi, niin noita vanhoja vielä saa. Mutta tsekkaa nyt se powerointi mahtuu myös.

Edit;
Siis isompiakin purkkeja on pilvin pimein seinäasennusten takana, jos asennus sellainen että taakse jää ne tavalliset rasit, pistorasi, antennit, lähiverkko, niin siitä syntyy jo niin paljon väliä seinän ja näytön väliin että mahtuu vaikka digiboxi. Jos nuo sähköt ym on upotettu seinään, siis siellä on kolo, kotelo, niin voi toki olla niin pieni että ahdasta tulee, mutta siinäkin se poweri varmaan ekana ongelma. Koteloihin kyllä usein vedetty putkitus, ja tai HDMI valmisu

Sitten ns jälkiasennuksena tulee ahtaasta mieleen lähinnä Samsungin yhden kaapelin telkat, jossa varsinainen liitäntä boxi muualle, silloin nuo purkit laitetaan sen boxin luokse.

Ei kaikissa, mutta vain osa telkoista on takaa ihan suoria, ja jos tarkoitettu seinäpintaa vasten, niin varsinkin on se tili mihin sopii jotain sälää. Markkinoilla on tuollaisiin seinätelineitä joilla sen telkan saa ihan seinään kiinni, mutta keskiverto seinätelinekkin tuo sitä telkaa vähän ulos.

Koska ensin yleistys, niin sori pitkästi, Se miten yleensä, se miten muilla ei tietenkään lohduta yksittäisen käyttäjän eritystapausta.
 
Viimeksi muokattu:
Ei mulla ole hätää tuon boksin kanssa , mulla on näitä CCGTV laitteita riittävästi kotona vanhoissa telkkareissa. Kunhan ääneen ajattelen tätä kehityssuuntaa...
 
Tarkennetaan vähän, ainakin minulla on useita makkaritelkkareita, jotka ovat seinällä ilman mitään kytkettäviä lisälaiteita. Olohuonetelkkarissa sitten on lisälaitteita kytkettynä.

Voisi olettaa että tälläisiä "puhtaita" seinäasennuksia on kyllä paljon ihmisillä. Kai tuokin voi roikkua HDMI piuhan varassa , jos se vaan mahtuu sinne telkkarin ja seinän väliin ?

Mutta hieman kyseenalaiatan tätä kehityssuuntaa. Siirrytään streamer tikusta pikku hiljaa streamer boksiin. :thumbsdown:

Minä en halua olkkariinkaan yhtään mitään lisäaparaattia tason päälle pölyttymään.

Aikaan jolloin vielä tallennettiin TV-ohjelmia, mutta käytössä oli jo digitaaliset virittimet, oli myynnissä sellaisia telkkarin taakse kiinnitettäviä koreja, joihin mahtui 2,5” ulkoinen HDD tallennusta varten. Jotain samanlaista tällekin varmaan tulee viritellä.
 
Ainakin omalla kohdalla CCGTV 4k toimii niin hyvin kuin sen voi kuvitella toimivan. Mitä tuo etua tuo GTV Streamer siihen nähden antaa?

Pitääkö tässä nyt alkaa hamstraamaan Chromecasteja. :hmm:
 
Ei siihen tarvitse mitään koria. Minulla on chromecast google tv ja ssd-levy 10-20 cm johdoilla roikkumassa television takana. Ei näy eikä vie tilaa. Tietty jos joku kori mahtuu taakse niin onhan se ihan kiva varmaan.
 
Pelkässä streaming käytössä tuskin muuta kuin lisää käyttömuistia, muistia, tehokkaamman prosessorin ja av1 tuen. Ja nuo ai-pohjaiset avustukset ja lähteidenyhdistykset.

Enemmän tuo esittelyn perusteella tuo uutta kotiautomaatioon ja -valvontaan sekä sen puheella ohjaamiseen ja puheella käyttötilanteiden luomiseen.
 
Omasta mielestä tällainen lättänä laatikko irrallisella johdolla on jopa helpompi piilottaa sinne telkkarin taakse. Entisessä telkkarissa HDMI portit osoittivat alaspäin, ja vanha nysän päässä roikkuva olisi jäänyt ikävästi esille, kun taas tämän saa vaikka kaksipuolisella teipillä ja sopivan mittaisella HDMI kaapelilla sijoitettua minne tahansa telkkarin taakse. Poikkeuksena tietenkin täysin tasaiset gallery ja frame tyyliset TV:t, mutta niissä onkin liitäntäboksi erillään.

Muuten nopeasti speksejä selaten olen vähän pettynyt, 22% lisää suoritintehoa 4 vuotta vanhaan laitteeseen nähden, joka oli jo silloin hitaamman puoleinen. Tähän vielä päälle DTS tuen puuttuminen, niin kyllähän sitä parempaa kerkesi toivomaan.
 
Ei siihen tarvitse mitään koria. Minulla on chromecast google tv ja ssd-levy 10-20 cm johdoilla roikkumassa television takana. Ei näy eikä vie tilaa. Tietty jos joku kori mahtuu taakse niin onhan se ihan kiva varmaan.
Mitä noita nähnyt, niin roikuu johtojen varassa, yleensä sen HDMI johdon varassa kuin lyhyin, tikut ihan sen liittimen varassa, jotain vedetty nippusiteella tai jollain (lenkkari)tarranauhalla kiinni, jotkin kaksipuoliteipillä jne. Julkisissa tiloissa, hotelleissa voi olla raudalla, ettei ilman työkaluja saa pois, voi silti ns roikkua johdon varassa.

Sijoituksessa huomioitava, tuuletus, lämmön tuotto, siis itse mokkulan, että sen telkan. Wifi vehkeissä haaste voi olla se Wifi kuuluuvuus.

Kori sinänsä voi olla hyvä, jos sillä saa vähän sitä tuuletusta ja etäisyyttä telkasta, ja kotikäytössä ehkä helpottaa käsiskispääsyä, siistinä pysymistä, ja kyse vielä jotain USB hubeja ym. rojuja niin liittimet/kaapelit pääsee vähemmällä.

Omasta mielestä tällainen lättänä laatikko irrallisella johdolla on jopa helpompi piilottaa sinne telkkarin taakse. Entisessä telkkarissa HDMI portit osoittivat alaspäin, ja vanha nysän päässä roikkuva olisi jäänyt ikävästi esille, kun taas tämän saa vaikka kaksipuolisella teipillä ja sopivan mittaisella HDMI kaapelilla sijoitettua minne tahansa telkkarin taakse.
Tikkujen, otsikonlaitteen kanssa on voinut myös käyttää sopivaa (jatko)johdon pätkää, tai pitäisiko sanoa joutunut käyttään, johdolla tai ilman, niin teipata nekin on voinut. esim niilla lenkkaritarranauha pinnalla varusteuilla teipinpaloilla, jää pieni tuuleuts väli. vaikka itse teippa ei ehkä hyvä.
 
Muuten nopeasti speksejä selaten olen vähän pettynyt, 22% lisää suoritintehoa 4 vuotta vanhaan laitteeseen nähden, joka oli jo silloin hitaamman puoleinen. Tähän vielä päälle DTS tuen puuttuminen, niin kyllähän sitä parempaa kerkesi toivomaan.
Tämä. suoritustehon hyppäys on kovin vaivainen kun ovh-hinta kumminkin hyppää 50% ylöspäin. Pitää nyt vielä sitten funtsia noita kilpailijoita saisko niiltä parempaa vastinetta rahoille.
 
Tämä. suoritustehon hyppäys on kovin vaivainen kun ovh-hinta kumminkin hyppää 50% ylöspäin. Pitää nyt vielä sitten funtsia noita kilpailijoita saisko niiltä parempaa vastinetta rahoille.
Vähän miettiä että mitä hakee, jos simppeliä purkkia, ja Google ei häiritse, niin tuo otsikon laite taitaa olla viidenkympin nurkilla, jos ei tarvi (voi käyttää) Rj45 ethernettiä. Ja siis on laitteen kanssa yhteensopiva laadukas WiFI. Jos ei mene ihan maaliin, niin saa ainakin tuntumaa, minkä perusteella katsoa uutta, ehkä tuolle lähipiiristä löytyy paikka, jos ei kotoa.
Jos enemmän vaatimuksia, niin miettiä mitä haluaa ja katsella sitten tarjontaa.

Otsikon laitteeseen siis moni tyytyväinen, joillekkin ollut karvas pettymys.

Tästä uudesta julkaisusta ei vielä mitään hajua, jos noin muuten ok, ja Googlen ei ongelma ja alku haasteet ei ole este, niin mikäs siinä, ketjuun toivotaan kokemusia.
 
Tämä. suoritustehon hyppäys on kovin vaivainen kun ovh-hinta kumminkin hyppää 50% ylöspäin. Pitää nyt vielä sitten funtsia noita kilpailijoita saisko niiltä parempaa vastinetta rahoille.
Onko sinulla ollut ongelmia tehojen kanssa? Itse toistelen 4k sisältöä ilman mitään nykymisiä tai pätkimisiä, ei siis ongelmia tehon kanssa.
 
En minäkään tiedä miksi jossakin stremboksisa pitäisi olla tehoja hillittömästi. Jos kuva ja ääni näkyy moitteetta, ja käyttis sujuva, niin se riittää. Lisätehot reservissä ovat aika turhia. Toki speksihaukkoja se lämmittää.

Ja kohta joku sanoo että striimiä ei voi katsoa ilman Bionicle 37 prossua. Muuten kuva on huono ja käyttis laginen.
 
Onko sinulla ollut ongelmia tehojen kanssa? Itse toistelen 4k sisältöä ilman mitään nykymisiä tai pätkimisiä, ei siis ongelmia tehon kanssa.
Valikothan tuossa nykii ja tökkii, mutta eipä se juuri katsomiseen vaikuta.
Joillain se menee yli ärsytyskynnyksen.
 
Mikähän on kun android puhelimesta ei enää kuva siirry (chrome)castin? kautta android telkkariin kun koittaa google kuvista siirtää? Videon kun striimaa nii äänet kuuluu mutta kuva ei näy eli sama ongelma ilmeisesti valokuvilla. Kesän puolessa välissä vielä toimi normaalisti.
 
Muut palvelut/sovellukset toimii, eli vain Kuvat ohjelmalla tökkii ?
Koskeeko kaikkia kuvia, videoita siellä, eli mietin sitä että onko ongelma kuvat/videot pilvessä, vai vain paikallisesti?

Toimiiko "Näytönpeilaus" ?

Siis ymmärsin että siirrolla tarkoitat nimenomaan siten chromecasting juttu, et siis ole tiedostoja siirtämässä tuonne mokkulaan.
 
Itsellä on identtinen ongelma kaikkien Android-televisoideni kanssa kuin pulatunnuksella ja peilaus toimii joissain televisioissa, joten ongelma on todennäköisesti integroidussa CCssa.
 
Muut palvelut/sovellukset toimii, eli vain Kuvat ohjelmalla tökkii ?
Koskeeko kaikkia kuvia, videoita siellä, eli mietin sitä että onko ongelma kuvat/videot pilvessä, vai vain paikallisesti?

Toimiiko "Näytönpeilaus" ?

Siis ymmärsin että siirrolla tarkoitat nimenomaan siten chromecasting juttu, et siis ole tiedostoja siirtämässä tuonne mokkulaan.
Ihan laitteella olevat kuvat ja videot ei vaan näy. Eikä sen enempää pilvessä olevatkaan. Vlc:n kautta kuva menee normaalisti, samoin youtube. Muita en ole kokeillut koska ei tule käytettyä. En käytä mitään mokkulaa vaan ihan philipsin android tv:tä missä on chromecast sisäänrakennetuna. Heinäkuussa toi toimi vielä ihan normaalisti mutta jostain syystä nyt ei enää tule kuvaa ollenkaan, ääni kyllä.
 
Ok, eli ei ole kiinni siitä onko ne siirtyneet pilveen. Ongelma kohtaa noilla tiedoilla ei ihan pysty rajaamaan, mutta tuossa kyllä osoittaisi sitä telkaa.
Jotain toista laitetta kokeilla, toimiiko tuolla ongelma kuvat ohjelmalla, jos mahku. Ja sitten vähän teistailla muita ohjelmia ja laitteen näytönpeilausta, jos sillä saisi kierrtyä ongelmaa.

Mutta kuten seuraava kirjoitti, niin voisi kysellä jostain sopivasta ketjusta (jos muilla samaa), tämä tuon Google mokkulan ketju.
 
Laitoin Google TV Streamerin telkkarin alle. (edit: lisätty i-kirjain)

IMG_2481.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tuota näyttää saavan jo Suomen Google Storestakin, tai siitä tuli jo viime viikolla ilmoitus.
 
Gigantin verkkokaupasta näyttäisi saavan nyt Streameria kolmen päivän toimitusajalla.
 
Mikä olisi helpoin tapa asentaa OpenVPN client Google TV Chromecast laitteeseen?

OpenVPN serveri on kotona parissakin laitteessa. Ja ne toimivat hyvin avoimesta netistä ja vuosia toimineet.

Menee hermot kun kakkosasunnolla ja mökillä ajoittain kun Netflix alkaa herjaamaan Google TVsaä sitä ettei laite kuulu kotitalouteesi. Aktivoinniin jälkeen taas toimii joka paikassa kenties kuukausia tai sitten jossain lakkaa toimimasta heti.

En todellakaan ala maksamaan mitään kolmea Netflix ultra tilausta sen takia että kerran kuussa tai kahdessa mökillä katson jotain Netflixistä tai yhtä usein viikonloppuna toisella asunnolla. Vaihtoehtona lähinnä irtisanoa koko Netflix tilaus.

Eli jos onkos USB hubin hommaus ainoa tapa ladata OpenVPN asetustiedosto Google TV Chromecast laitteeseen USB tikulta vai onnistuuko tuo verkon kautta jotenkin järkevästi? Jos USB hubin, niin mikä on edullinen toimiva Suomessa tai ulkomailta tilaamalla. Ethernet pistoke lisänä olisi plussaa, mutta en mahdottomasti kiinnosta siitä maksaa.
 
Tähän on virallinen ohje, jonka laitoin Netflix-säikeeseen:
Muuhun en ota kantaa kun sain sen itse tuolla kyselyni jälkeen toimimaan( ilmoitin, että katson Netflixiä kotona useammalla netillä, mökillä parilla nettiliittymällä ja kaupunkiasunnolla(, jossa tytär asuu).

To watch Netflix in 3 locations, open the Netflix app or go to Netflix.com on a web browser on your portable device. Before you leave home, stream a TV show or movie for a few seconds while connected to the same internet as the TV you used to set your Netflix Household.

]Then, do the same steps from the second and third location.

And the best part is, you need to do it only once a month.
 
Mikä olisi helpoin tapa asentaa OpenVPN client Google TV Chromecast laitteeseen?

OpenVPN serveri on kotona parissakin laitteessa. Ja ne toimivat hyvin avoimesta netistä ja vuosia toimineet.

Menee hermot kun kakkosasunnolla ja mökillä ajoittain kun Netflix alkaa herjaamaan Google TVsaä sitä ettei laite kuulu kotitalouteesi. Aktivoinniin jälkeen taas toimii joka paikassa kenties kuukausia tai sitten jossain lakkaa toimimasta heti.

En todellakaan ala maksamaan mitään kolmea Netflix ultra tilausta sen takia että kerran kuussa tai kahdessa mökillä katson jotain Netflixistä tai yhtä usein viikonloppuna toisella asunnolla. Vaihtoehtona lähinnä irtisanoa koko Netflix tilaus.

Eli jos onkos USB hubin hommaus ainoa tapa ladata OpenVPN asetustiedosto Google TV Chromecast laitteeseen USB tikulta vai onnistuuko tuo verkon kautta jotenkin järkevästi? Jos USB hubin, niin mikä on edullinen toimiva Suomessa tai ulkomailta tilaamalla. Ethernet pistoke lisänä olisi plussaa, mutta en mahdottomasti kiinnosta siitä maksaa.
Saikos BTllä, tai jos Android puhelin, niin molempiin softa jolla voi siirellä Wifi yli tiedostoja. (oliko se Sent Files to Tv niminen)

Olet varmaan miettinyt ihan rautaa, eli VPN reititin väliin, jolloin ei tarvi pyöritellä mokkulan vähillä resursseilla VPNää. mutta onko asia sitten sen arvoinen että reittimeen uhraa.
 
Itse olen lähetellyt sekä Chromecast with Google tv kiekkoon sekä Philipsin Android televisioon tällä Send files to tv sovelluksella.
Lataat tuon sovelluksen sekä puhelimeen että televisioon/Chromecastiin ja lähetät tuon apk tiedoston puhelimella telluun.

Itse olen tuota harrastellut jo tovin, kun tuota F1TV sovellusta ei löydy television play kaupan puolelta, niin pitää kikkailla se televisioon tuolla tavalla.
 
Saikos BTllä, tai jos Android puhelin, niin molempiin softa jolla voi siirellä Wifi yli tiedostoja. (oliko se Sent Files to Tv niminen)

Olet varmaan miettinyt ihan rautaa, eli VPN reititin väliin, jolloin ei tarvi pyöritellä mokkulan vähillä resursseilla VPNää. mutta onko asia sitten sen arvoinen että reittimeen uhraa.

Hommasin pari Asus RT-AX53U reititintä OpenVPN clienteiksi, kun järeämpi Asuksen reititin yhtenä OpenVPN serverinä kotona.

Oli vähän säätämistä kun ensin en löytänyt mistään VPN client-valikkoa. Sehän sitten selvisi, että sitä ei ole jos sen pistää siltatilaan vaan pitää pistää reititin tilaan. Sitten meni pari tuntia pähkäillessä kun ei millään VPN yhteys syntynyt samalla OVPN-tiedostolla jolla OpenVPN softalla se toimii android-luurissa sekä tietokoneessa.

No optional user ja optional password kohtaan piti kopioida se nimi ja salasana siitä asetustiedostosta kun se ei itse siitä tajunnut lukea niitä se reititin.

Sitten lisäsin myös asetustiedostoon varulta tämän loitsun.
# Force all traffic through VPN client
redirect-gateway def1

Sitten alkoi toimia jees.

Nopeus oli paska luokkaa reilu 20 megaa, mutta sehän toimii jees Netflixin kanssa 4k HDR tarkkuudellakin silloin.

Sitten vain yhdistin Google TV aparaatin siihen siihen uuteen reitittimeen, jonka wifi nimen perään lisäsin VPN eroksi siitä normaalisti Wifistä ilman VPN yhteyksiä pääreittimellä ja sen normi tukiasemilla.

Kaikki alkoi toimia ok. Eihän tuo nyt viimeisen päälle taiteen sääntöjen mukainen ole kun tupla-NAT Google TV aparaatin edessä, mutta väliäkös tuolla kun suoratoistopalvelut, SmartTube ja iptv-toimii.

Sehän toiminta selviää sitten kun naisväkeä on yksin paikalla mökillä, että toimiiko se ookoo vai soiko minulla puhelin ja pitää alkaa vaikka kaupan kassajonossa selittämään vaihe vaiheelta ulkomuistista miten joku Google TV Chromecast saadaan yhdistettyä toiseen wifi-verkkoon. Se on hermoja raastavaa homma se. Onneksi se Google TV Chromecast laitteen kaukosäädin on valkea ja ainoa valkea kaukosäätimen laite, niin sitä ei sentään tarvi minuutteja alkuun yrittää selittää, että millä kaukosäätimellä sen käyttö tapahtuu.

Netflixiä ei taida kiinnostaa yrittää edes estää tuollaista VPN-systeemiä kun 95+ prosentille ihmisistä tuollainen on täyttä hepreaa eikä taatusti itse saa tuollaista pystytettyä tai riitä motivaatio ottamaan selvää.
 
Sehän toiminta selviää sitten kun naisväkeä on yksin paikalla mökillä, että toimiiko se ookoo vai soiko minulla puhelin ja pitää alkaa vaikka kaupan kassajonossa selittämään vaihe vaiheelta ulkomuistista miten joku Google TV Chromecast saadaan yhdistettyä toiseen wifi-verkkoon. Se on hermoja raastavaa homma se.
Jos se putki riittävän nopea kaikkeen käyttöön niin moni pitää noita kiinteästi siinä VPN putkenperässä. Silloin voi tulla jumppaa jos haluaa puhelimella olla välillä ilman VPN olevassa verkossa että välillä samassa verkosta Google TV palikan kanssa, jos siihen jotain haluaa sillä ohjailla.

Sitten menee vähän säätämiseksi jos alkaa säätään niin että Google TV Chromecast menee VPN putkeasta milmalle ja verkon muut laitteet suoraa, ja en uskalla sanoa miten ne puhelimella "Castaukset" toimii (siis ne missä mokkula suoraan on yhteydessä sinne palveluun)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 569
Viestejä
4 445 081
Jäsenet
73 558
Uusin jäsen
makeee_

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom