Cherry uudisti MX-kytkimiensä valmistusprosessia - kestävyys kasvoi 100 miljoonaan painallukseen

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268



Saksalainen kytkinvalmistaja Cherry on ilmoittanut uudistaneensa ensimmäistä kertaa vuonna 1983 julkaistuja MX-näppäinkytkimiään ja niiden valmistusprosessia. Uudistusten myötä kytkimien kestoiän kerrotaan nyt tuplaantuneen 100 miljoonaan painallukseen. Uudistus koskee toistaiseksi yrityksen MX Red-, MX Black-, MX Brown- ja MX Speed Silver -kytkinmalleja. Kytkimet on valmistettu marraskuun alusta lähtien Cherry uudessa tehtaassa Saksan Auerbachissa ja uudet suoritusarvot kerrotaan olevan testattu yrityksen laboratoriossa tiukan laadunvalvonnan alaisena.

Cherryn mukaan kestoiän tuplaus on saatu aikaan valmistusprosessin parannusten ohella suurentamalla kytkimen liukuvarren (stem) etupuolen liukupintaa sekä lisäämällä kytkimen sisälle yläosaan kahdeksan ohjauskiskoa, jotka vähentävät kytkimen heilumista ja parantavat kestävyyttä. Myös kytkimissä käytettävää Gold Crosspoint -kontaktitekniikkaa on uudistettu muuttamalla kontaktien taipumissädettä sekä kontaktivoimaa, jonka myötä kytkimien värähtelyaika (bounce time) on pienentynyt merkittävästi alle yhteen millisekuntiin.

Ensimmäinen Cherryn uudistettuja kytkimiä virallisesti käyttävä näppäimistömalli on Corsairin tuore K95 RGB Platinum XT.

Lähde: Cherry

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Se, että kytkimet heiluvat vähemmän on itsessään jo hyvä asia näppäintuntumaa silmällä pitäen!
Se että kestoikä kasvaa tuskin itsessään on kovin tärkeä parannus. Ei ole tähänkään saakka juuri näppäimiä omassa käytössä hajonnut, mutta sen huomaa että osa kytkimistä huohuu/liikkuu sivusuunnassa jonkin verran, mikä saattaa aiheuttaa virhepainalluksia.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Yliarvostetuttuja x2 nämä Cherryn kytkimet. Kiinnostaisi silti tietää, että onko Cherryn brownit edelleen "karhean" tuntuiset näiden muutosten jälkeen.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
388
Eipä juu redit eikä brownit ole ainakaan hintansa arvoisia. Mistä lie arvostus kumpuaa. Mieluummin sitä näpyttelee ihan kumikalvoilla. Hyvä jos heiluminen ja karkeus poistuisi nii voisi taas harkita mekaanista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Yliarvostetuttuja x2 nämä Cherryn kytkimet. Kiinnostaisi silti tietää, että onko Cherryn brownit edelleen "karhean" tuntuiset näiden muutosten jälkeen.
Mitä tarkoitat karheudella? Browneissa on se tuntumapiste noin puolivälissä painallusta ihan tarkoituksellisesti. Jos et sitä halua niin osta lineaariset esim redit.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Mitä tarkoitat karheudella? Browneissa on se tuntumapiste noin puolivälissä painallusta ihan tarkoituksellisesti. Jos et sitä halua niin osta lineaariset esim redit.
Ei vaan Cherryn ruskeissa kytkimissä tuntuma on "karhea". Käytössäni on Gateronin ruskeat kytkimet jotka ovat paljon miellyttävämmät käyttää, kuin Cherryn vastaavat.

Cherryn punaisista en tykkää ollenkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Ei vaan Cherryn ruskeissa kytkimissä tuntuma on "karhea". Käytössäni on Gateronin ruskeat kytkimet jotka ovat paljon miellyttävämmät käyttää, kuin Cherryn vastaavat.
Ok en tiedä mitä tarkoitat tuolla :)
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Ok en tiedä mitä tarkoitat tuolla :)
Cherryn ruskeissa on sellainen hankaava tuntuma. Gateronit ovat "smoothimmat".

Väitän vielä, että aika yleinen mielipide Cherryn ja Gateronin ruskeista.
 
Viimeksi muokattu:

shakal

RGB ON
Liittynyt
09.09.2017
Viestejä
1 420
Cherryn ruskeissa on sellainen hankaava tuntuma. Gateronit ovat "smoothimmat".

Väitän vielä, että aika yleinen mielipide Cherryn ja Gateronin ruskeista.
Tämä pitää paikkaansa. Cherryjen ruskeat ovat huonommat mitä Gateronin. Cherryjen painallus on jotenkin rosoinen ja kirjoittaminen ei ole yhtään niin miellyttävää mitä Gateronin kytkimillä. Ellei jotain ihmeitä tapahdu, Cherryjä ei enää itselleni tule aktiivikäyttöön, kun muut kytkinvalmistajat tekevät ainakin omille sormille miellyttävämpiä kytkimiä.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Cherryn ruskeissa on sellainen hankaava tuntuma. Gateronit ovat "smoothimmat".

Väitän vielä, että aika yleinen mielipide Cherryn ja Gateronin ruskeista.
Tämä on muuten ihan totta, mutta itse en ole kyllä tuota kokenut mitenkään häiritseväksi. En tosin ole tainnut kokeilla näppistä Gateronin ruskeilla. Jotain muita ruskeita kopioita olen käyttänyt (mm. Kailh) ja ne eivät ole mielestäni olleet Cherryjä paremman tuntuiset.
Ellei jotain ihmeitä tapahdu, Cherryjä ei enää itselleni tule aktiivikäyttöön, kun muut kytkinvalmistajat tekevät ainakin omille sormille miellyttävämpiä kytkimiä.
Jos tuo ihme olisikin juuri tämä uutisen rakennepäivitys? Siellä on kuitenkin muutettu sekä stemmin liukupintojen että kontaktien designia, joten saattaa vaikuttaa merkittävästikin tuntumaan. Tai sitten ei :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Katsotaan sitten kun tulee se 50 miljoonaa painallusta täyteen G710+:ssa ja ehkä hajoaa :) Siihen asti ei mitään tarvetta vaihtaa hyvää näppistä :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
209
Ei ole oma Pokerini vielä hajonnut ja se alkaa olla jo kohta about 7 vuotta vanha. Kun ja jos kytkimet leviää niin sama ostaa kytkimet erikseen ja juottaa uudet paikoilleen. Turhaapa tuota on vaihtaa toimivaa vehjettä ja nykyään on vaikka minkälaista kytkintä saatavilla, joten kokeilu on sitten paikallaan mihin kytkimiin päätyy.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Se, että kytkimet heiluvat vähemmän on itsessään jo hyvä asia näppäintuntumaa silmällä pitäen!
Se että kestoikä kasvaa tuskin itsessään on kovin tärkeä parannus. Ei ole tähänkään saakka juuri näppäimiä omassa käytössä hajonnut, mutta sen huomaa että osa kytkimistä huohuu/liikkuu sivusuunnassa jonkin verran, mikä saattaa aiheuttaa virhepainalluksia.
Itselläni on cherryn siniset kytkimet. Tuntuma näppäillessä on sellainen, että sen tuntee todellä hyvin milloin näppäin rekisteröityy eikä virhe painalluksia juuri tule. Haitta puoli tietty on se, että yhtä nopeita nämä kytkimet eivät ole kuin punaset tai ruskeat cherryt ja ovat siniset myös suhteellisen äänekkäät näppäilessä.

Mielestäni siniset kytkimet ovat paras jos pelaa pääasiassa RTS ja MOBA pelejä missä hyvä tuntuma milloin näppäin rekisteröityy on tärkeämpää kuin maksimaalinen nopeus. Samallä myös virhe painallukset vähenevät missä vahingossa laukausee sen 3 minutin cooldownilla olevan ultimate skillin väärässä paikassa. Cherryn ruskeat on hyvä kompromissi jos pelaa vähän kaikenlaisia pelejä ja punaiset ja hopeiset on parhaat nopeatahtisiin peleihin, jossa mikrosekunnin nopeammalla painalluksella on voi olla merkitystä esim. Counterstrike tms....

Kytkin tyypit toki on myös maku asioita. Itse en ole koskaan tykännyt täysin lineaarisista kytkimistä vaikka niillä pystyykin mikromanageroimaan hahmon liikuttelua ja muuta selkeästi nopeiten. Niissä peleissä mitä itse pelaan ei tällä juuri ole merkitystä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 305
Viestejä
4 156 879
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom