CAT:ilta uusi lämpökameralla varustettu jykevärakenteinen S62 Pro -älypuhelin

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Lisenssillä CAT-älypuhelimia valmistava Bullit Group on julkaissut tänään ennakkotilattavaksi tuoreen kolmannen sukupolven edustajan S60-mallistoonsa. CAT S62 Pro on viime vuonna julkaistun S52:n tavoin kattavista suojauksistaan huolimatta suhteellisen tavanomaisen puhelimen näköinen, joskin kuitenkin selvästi S52:ta paksumpi. CAT S62 Pro on varustettu IP68- ja Mil-Spec 810H-luokituksilla, joiden myötä puhelimen luvataan kestävän niin vettä, pölyä, hiekkaa, suolasumua, tärinää ja painetta kuin myös pudotuksen 1,8 metristä teräkselle. Puhelimen runko on alumiinia ja takakuori TPU-muovia.

Suojausominaisuuksien lisäksi CAT S62 Pron erikoisuutena on S60-sarjan aiemmistakin edustajista tuttu puhelimen pääkameran vieressä sijaitseva lämpökamera. Edeltäjiinsä nähden lämpökameraa on kuitenkin kehitetty ja valmistajan mukaan kyseessä onkin markkinoiden kehittynein puhelimeen integroitu lämpökamera. Kamera käyttää FLIR:n resoluutioltaan korkeinta Lepton 3.5 -sensoria, joka on jopa 4 kertaa tarkempi edeltäjäänsä verrattuna. Lämpökameran tukena S62 Prossa on Sonyn sensorilla varustettu 12 megapikselin kamera, joka voi tehdä yhteistyötä lämpökameran kanssa FLIR:n MXM-tekniikan avulla.

Sisuskaluiltaan S62 Pro on kohdannut edeltäjäänsä S61:een verrattuna päivityksen, mutta rautaominaisuudet eivät siltikään sijoitu aivan markkinoiden tuoreimpaan tarjontaan. Järjestelmäpiirinä puhelimessa toimii Qualcommin jo kolme vuotta vanha Snapdragon 660, jonka parina 6 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa, jota voi laajentaa maksimissaan 256 gigatavun muistikorteilla. Järjestelmäpiirille virtaa antaa 4000 mAh:n akku. 5,7 tuumainen Full HD+ -näyttö on suojattu Gorilla Glass 6 -lasilla ja se tukee käyttöä myös hanskat kädessä ja kosteilla sormilla. Käyttöjärjestelmänä on Android 10, jolle luvataan päivitys 11-versioon. Puhelin kuuluu myös Android Enterprise Recommended -ohjelmaan, joten sille luvataan säännölliset tietoturvapäivitykset.

CAT S62 Pron tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 158,5 x 76,7 x 11,9 mm
  • Paino: 248 grammaa
  • Rakenne: Alumiinirunko, TPU-takakuori, Gorilla Glass 6 -näyttö, IP68, Mil-Spec 810H
  • 5,7” TFT LCD -näyttö, 18:9, 1080 x 2160
  • Qualcomm Snapdragon 660 -järjestelmäpiiri (4×2,2 GHz Kryo 260 Gold & 4×1,8 GHz Kryo 260 Silver, Adreno 512 GPU)
  • 6 Gt RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max 256 Gt)
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac (2,4 & 5 GHz), BT 5.0, GPS, Glonass, BeiDou, Galileo, NFC
  • Takakamera:
    • 12 megapikselin Sony-sensori (1,4 um pikselikoko), f1.8
    • FLIR Lepton 3.5 -lämpökamera, mittausalue -20 – 400 C

  • Etukamera: 8 megapikseliä
  • Sormenjälkilukija, ilmoitusvalo, FM-radio
  • 4000 mAh akku, USB Type C (USB 2.0), Quick Charge 4 -tuki

CAT S62 Pro tulee ennakkotilattavaksi osassa Euroopan maita välittömästi noin 665 euron (£599) hintaan ja toimitusten luvataan alkavan 17. elokuuta. Valitettavasti puhelinta ei ole vielä tilattavissa Suomeen, mutta saatavuuden pitäisi valmistajan mukaan laajentua lähiaikoina.

Lähde: CATPhones

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Näitten siviili ir-kameroiden ongelma vaan on tää kovasti rajattu laatu ja nopeus. En tosin tiedä kuinka räjähdysmäisesti se hinta nousis jos tuo lämpökamera sais lisää pikseleitä tai virkistystaajuutta. Muistelisin että näissä oli jotain jenkkiarmeijan aiheuttamia rajoituksia laatuun / nopeuteen / johonki.

Resolution: 160h x 120v pixels
Frame Rate: 8.7 Hz (effective)

Tuo 8.7Hz on kyllä jo ihan hyvä päivitysnopeus. 12-15 olis varmaan semmonen että ei tarttis enää nopeuttaa.

En oo saanu tätä laitetta tai edeltäjäänsä käsiini joten en tiiä miten riittävät nuo on oikeasti. Jotain talon ulkoverhoilua kun lämpövuotojen takia kuvais niin aika paljon sais skannailla ylös alas ja hiljokseen kävellä taloa ympäri.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Vähän tyyriin hintainen rautaansa nähden, mutta eipä tietysti ole pelipuhelimeksi tarkoitettukaan. Myyntivaltit varmaan lähinnä tuo parannettu iskunkestävyys ja bonuksena lämpökamera. Totta puhuen jälkimmäisen ottaisin mieluusti tavalliseen luuriinkin jonkun halpis-makrokameran sijaan.

Muitakin saattaa kiinnostaa tuon korkearesoluutioisen lämpökameran resoluutio; ei ne vielä ihan megapikseliluokassa liiku.

The Lepton family is FLIR’s smallest thermal camera core, and it is found in many FLIR products as well as partner products through the Thermal by FLIR program. Lepton 3.5 is FLIR’s highest resolution (160x120), radiometric thermal camera core in the Lepton sensor family. The higher resolution sensor provides greater thermal image detail and quality while the built-in radiometric can now read temperatures up to 400 degrees Celsius.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Näitten siviili ir-kameroiden ongelma vaan on tää kovasti rajattu laatu ja nopeus. En tosin tiedä kuinka räjähdysmäisesti se hinta nousis jos tuo lämpökamera sais lisää pikseleitä tai virkistystaajuutta. Muistelisin että näissä oli jotain jenkkiarmeijan aiheuttamia rajoituksia laatuun / nopeuteen / johonki.

Resolution: 160h x 120v pixels
Frame Rate: 8.7 Hz (effective)

Tuo 8.7Hz on kyllä jo ihan hyvä päivitysnopeus. 12-15 olis varmaan semmonen että ei tarttis enää nopeuttaa.

En oo saanu tätä laitetta tai edeltäjäänsä käsiini joten en tiiä miten riittävät nuo on oikeasti. Jotain talon ulkoverhoilua kun lämpövuotojen takia kuvais niin aika paljon sais skannailla ylös alas ja hiljokseen kävellä taloa ympäri.
Näyttävät tosiaan olevan ainakin ITAR-määräysten alaisia vehkeitä:

Thermal Camera Export Restrictions | Infrared Cameras Inc.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
150
Hauskinta tässä on se että tämä puhelin on järkevin viime aikoina julkaistu. Näyttö jossa ei ole kummallista resoluutiota koska siinä on pyöristetyt reunat eikä reikää näytön yläosassa, tarpeeksi isot reunukset että näyttö ei rekisteröi kosketuksia kun otat puhelimen käteen, kestävästä muovista tehty takakansi...

Saisiko samannäköisen ilman lämpökameraa ja uberkestävyyttä puoleen hintaan? Harkitsisin ostoa vakavasti.
 
Onhan Caterpillarilla jotain halvempia malleja, joissa ei ole lämpökameraa. En tiedä niiden ominaisuuksista tarkemmin. Itse ostaisin ehdottomasti tuollaisen lämpökamerallisen, jos nyt olisin vaihtamassa puhelinta. :smoke:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Vähän tyyriin hintainen rautaansa nähden, mutta eipä tietysti ole pelipuhelimeksi tarkoitettukaan. Myyntivaltit varmaan lähinnä tuo parannettu iskunkestävyys ja bonuksena lämpökamera. Totta puhuen jälkimmäisen ottaisin mieluusti tavalliseen luuriinkin jonkun halpis-makrokameran sijaan.

Muitakin saattaa kiinnostaa tuon korkearesoluutioisen lämpökameran resoluutio; ei ne vielä ihan megapikseliluokassa liiku.
Itseasiassa ei jos vertaa pelkkään moduliin.

Aika hidasta tuo julkinen kehitys kun lepton on julkaistu 2014 ja nyt vasta uusi tullu. Mitä mahtaa mennä Natolle ym. ei voi kuin arvailla.
"We’re excited to launch Boson, our first new thermal camera core since Lepton in 2014. "
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Itseasiassa ei jos vertaa pelkkään moduliin.
Viittasin lähinnä SD660:kymppiseen, mutta sinänsä totta että Lepton-moduulit on tavalliseen kamerasensoriin nähden arvokkaita.

Käsittääkseni noiden Leptonien kanssa on ollut pitkäaikaista saatavuusongelmaa syystä x. Saatavuus varmasti heijastuu hintaan ja osittain siksi noista pyydetään kiinankaupoissa aivan älyttömiäkin summia. Ei ne kuitenkaan normaalisti ihan noin paljoa maksa ja puhelinvalmistajille isommissa erissä hinta on vielä varmaan jotain muuta kuin kuluttajakaupassa.

500-0771-01 FLIR Lepton | Anturit, muuttimet | DigiKey
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Muitakin saattaa kiinnostaa tuon korkearesoluutioisen lämpökameran resoluutio; ei ne vielä ihan megapikseliluokassa liiku.
Eikä välttämättä koskaan tule liikkumaankaan puhelinten kokoluokassa. Infrapunan aallonpituus on sen 30x pidempi mitä näkyvän valon, minkä takia pikseleiden täytyy olla kooltaan ~900x suurempia kuin tavallisessa kamerassa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
238
Joo, tietääkseni io-techissä ei ole ikinä ollut IR-kameraluurien arvostelua.
 
Liittynyt
07.12.2019
Viestejä
241
Itse tällä S61:llä painanu menemään ja vaikka rauta onkin vanhaa jo ostaessa, toimii puhelin silti sulavasti. Akunkesto on myös ollut 1,5-2 päivää aktiivisessa käytössä. Se mikä näissä on ongelma, on tuo latausportti. Vesitiiviyden vuoksi, tuossa on kumi/muovilärpäke, jota joudut avaamaan ja sulkemaan aina kun lataat puhelinta. Tämä tietenkin hajoaa jossain vaiheessa ja täytyy huollattaa. Itsellä jää tuo S62 ostamatta vain ja ainoastaan langattoman latauksen puuttumisen takia (tai vaihtoehtoisesti olisi voinut olla latausportti, joka on vesitiivis ilman tuota avattavaa lärpäkettä).

Edit: Nyt kun tarkemmin kuvia katsoo, niin näyttää ettei tuota kumilärpäkettä enää ole
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
300€ hintaiseen puhelimeen mihin on pistetty lämpökamera ei ole ihan järkevä ratkaisu ainakaan tuohon hintaa.
Ja sitten vielä CAT puhelinten kestävyys ja ohjelmisto ongelmat eivät hirveästi houkuta.
Tietysti tuo kestävyysongelmat johtuvat usein että ostetaan puhelin työkäyttöön ja ainakin omasta ystäväpiiristä ovat sellaiset ettei mikään puhelin kestä käyttöä kun korkeintaan vuoden verran kun luulevat että suojaukset kestävät jatkuvaa tiputusta.
 
Liittynyt
01.08.2020
Viestejä
5
Tuossa puhelimessa ei ole mitään läppiä porttien edessä, joten sen takia ei tarvitse jättää ostamatta.
 
Liittynyt
07.12.2019
Viestejä
241
300€ hintaiseen puhelimeen mihin on pistetty lämpökamera ei ole ihan järkevä ratkaisu ainakaan tuohon hintaa.
Ja sitten vielä CAT puhelinten kestävyys ja ohjelmisto ongelmat eivät hirveästi houkuta.
Tietysti tuo kestävyysongelmat johtuvat usein että ostetaan puhelin työkäyttöön ja ainakin omasta ystäväpiiristä ovat sellaiset ettei mikään puhelin kestä käyttöä kun korkeintaan vuoden verran kun luulevat että suojaukset kestävät jatkuvaa tiputusta.
Onko kestävyysongelmista jotain suurempaakin pohdintaa ollut? Itse koen hyvin kestäväksi verrattuna mihinkään aiempaan puhelimeen. Kestänyt hiekan, veden ja useammat putoamiset betonille. Softakin on toiminut ihan hyvin ja ei ole edes hidastunut ajan myötä, kuten huomattavimpana Nokia 8 teki. Eihän kukaan alunperin uskonut kamerankaan olevan järkevä ratkaisu puhelimessa, mutta se vaan kätevää jos tarvitset lämpökameraa satunnaisesti työssä/harrastuksissa, niin ei tarvi kantaa erillistä kameraa tai kameramoduulia mukana. Kohderyhmä toki on aika pieni, mutta ei se puhelimesta huonoa tee, jos sinulla ei ole lämpökameralle tarvetta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Orkkis S60 kesti kyllä tosi hyvin pudottelua itellä. Kolauksissa terävöityneitä alumiinireunuksia tosin joutui välillä viilaamaan takaisin sileäksi ettei tule taskuihin reikiä. Vedenkestävyys teki mukavaksi vaihdella biisejä bluetooth kajariin saunan lattialla. Matalankin resoluution lämpökameralla voi jotain lämpövuotoja nurkista ettiä ihan kätevästi.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
8
Itse tällä S61:llä painanu menemään ja vaikka rauta onkin vanhaa jo ostaessa, toimii puhelin silti sulavasti. Akunkesto on myös ollut 1,5-2 päivää aktiivisessa käytössä. Se mikä näissä on ongelma, on tuo latausportti. Vesitiiviyden vuoksi, tuossa on kumi/muovilärpäke, jota joudut avaamaan ja sulkemaan aina kun lataat puhelinta. Tämä tietenkin hajoaa jossain vaiheessa ja täytyy huollattaa. Itsellä jää tuo S62 ostamatta vain ja ainoastaan langattoman latauksen puuttumisen takia (tai vaihtoehtoisesti olisi voinut olla latausportti, joka on vesitiivis ilman tuota avattavaa lärpäkettä).

Edit: Nyt kun tarkemmin kuvia katsoo, niin näyttää ettei tuota kumilärpäkettä enää ole
Itsekin meinasin S60:n tilalle ottaa S61:n, mutta langattoman latauksen puute, heikko normikamera ja korkea hinta närästi. Tulikin sitten hommattua Blackview BV9800 Pro, jossa näitä ongelmia ei ole. Eikä ole yhtään kaduttanut.
 
Liittynyt
07.12.2019
Viestejä
241
Itsekin meinasin S60:n tilalle ottaa S61:n, mutta langattoman latauksen puute, heikko normikamera ja korkea hinta närästi. Tulikin sitten hommattua Blackview BV9800 Pro, jossa näitä ongelmia ei ole. Eikä ole yhtään kaduttanut.
Varmasti olikin parempi vaihtoehto, jos ei lämpökameraa tarvi Turha maksaa turhasta.
 
Liittynyt
01.08.2020
Viestejä
5
Löytyypi myös Ulefone Armor 9, jossa on Flir-lämpökamera. Siinä on myöskin android 10 ja bluetooth 5, mikäli moiset kiinnostaa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 450
Viestejä
4 162 270
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom