Borderlands 2 - Shoot and loot

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381

Borderlands 2 on Gearbox Softwaren kehittämä ensimmäisen persoonan ammunta- ja toimintaroolipeli, jonka 2K Games julkaisi syyskuussa 2012 Microsoft Windowsille, PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Peli on jatkoa vuonna 2009 ilmestyneelle Borderlandsille. Kuten ensimmäisessä osassa, myös Borderlands 2:sessakampanja koostuu päätehtävistä ja valinnaisista sivutehtävistä. Pelin virallinen teemakappale on The Heavy -yhtyeen ”Short Change Hero”.

Borderlands 2 perustuu pelaamiseltaan alkuperäiseen Borderlandsiin. Se on ensimmäisen persoonan ammuntapeli, joka on ottanut vaikutteita roolipeleistä, mikä on johtanut Gearboxin kutsumaan peliä toimintaroolipeliksi. Pelin alussa pelaaja valitsee yhden neljästä hahmosta. ne ovat Salvador, Maya, Zero ja Axton joista jokaisella on oma erikoiskykynsä ja pätevyys erilaisiin aseisiin. Tämän jälkeen pelaaja saa tehtäviä NPC-hahmoilta tai bounty boardeilta, jotka palkitsevat pelaajan kokemuspisteillä, rahalla ja joskus myös palkintotavaralla. Pelaajat ansaitsevat kokemuspisteitä tappamalla vihollisia ja suorittamalla pelin haasteita (saamalla tappoja tietyn määrän tietyn tyyppisillä aseilla). Aina, kun pelaaja pääsee uudelle tasolle, hän voi käyttää taitopisteitä kolmeen erilaiseen erikoistumiseen päähahmon kehittämiseksi.

Lähde: Wikipedia
Pelaileekos kukaan muu? Itse poistin GOTY-version Steamin aleista 10 eurolla ja on kyllä rahojensa vastine. 3h meni yhtä soittoa, huomenissa jatkuu :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
398
Yhtä juhlaa kun kaveriksi sattuu osaava tiimi ja yhtä helvettiä, kun kavereina on tappoja varastelevia puusilmiä :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
396
Yhtä juhlaa kun kaveriksi sattuu osaava tiimi ja yhtä helvettiä, kun kavereina on tappoja varastelevia puusilmiä :D
Mitäs väliä sillä tappojen varastelulla olis? Useimmiten xp taposta tulee kuitenkin kaikille pelaajille co-opissa, ja monethan käyttää tätä pikaiseen levelöintiin liittymällä johonkin paljon omaa tasoaan korkeammalla olevaan peliin. Toki voihan se silti ärsyttää, eikä ite tule toisten tappohin puututtua jos joku ei erityisesti apua tarvitse.

Eli joo, kyllähän tätä tulkee säännöllisen epäsäännöllisesti pelattua. Tosin vasta 339 tuntia kertynyt näiden muutaman vuoden aikana.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 630
285h 100% achievementeista, yksinpelinä oikeastaa 99% ajasta. En tykänny Borderlands ykösestä ja Pre Sequelki tuntu vähä kököltä, mutta tätä tuli kyl paukutettua. Ehkä vielä joku päivä käynnistelen ja otan uusinnan vielä niillä parilla hahmolla jolla sen olis voinut vetää läpi. Gunzerkillä pääsi kaikesta läpi yksinään, nii kavereita ei "tarvinnut" ku tähän:

Challenge Accepted
Completed level 1 of all non-level-specific challenges with a single character
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 273

Minulla taas on mennyt vähän toistepäin. Ykköstä tuli tahkottua todella todella paljon mutta kakkonen ei imassut samalla tavalla mukaan. Onhan tuo ollut asennettuna varmaan puolitoista vuotta mutta pelitunteja on jotain kuusi. Pitäisi varmaan yrittää jossain vaiheessa uudestaan.
 
Ykösen kenttäsuunnittelu oli supertylsää ja hahmojen skillit liian pienessä roolissa. Pelasin ykösen kakosen jälkeen mikä toki vaikuttanee. Borderlandsin 'huumori' ei kyl pääasiassa oo iskeny itteeni yhtää, enkä tykkää hirveenä "Madmax aavikkoralli superliimalla kiinni jäkisvarusteita ja keittiötarvikkeita" maailmasta. Kakkonen teki pandorasta jo omanlaisensa ja mielenkiintosemman erilaisine ympäristöineen ja hahmojen kehittely oli mielenkiintosempaa joten sitähä jäi koukkuun. Tätä oli myös helppo pelailla niin, että kuunteli jotain ylen NHL-iltaa tai skhole luentoja samalla.

Kakkosessa ehkä pissasi pelimekaniikka siinä mielessä pelaajan silmään, että dmge skaalautu vaikeammilla tasoilla välillä niin, että kannatti mielummin olla 100hp ja 1000 regeniä ku 100 000hp ja 1000 regeniä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381
Captain Flynt sai ekan kerran pelissä hermot kireelle, mutta n. 3 yrityksellä se sitten meni. Vihdoin pääsee sitten vähän vapaampaan toimintaan :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
396
(Toivottavasti trolli mutta: ) Jää pelit aika lyhkäseks ilman second windejä.
Aah, totta. Jostain syystä ei tullut ajateltua koko second windiä, kun niin harvoin on tarvetta Salvadorilla pelatessa (moxxin aseet mukana). Toi on kyllä hiton ärsyttävää, jos joku siinä tilanteessa varastaa tapon, eikä vaivaudu edes herättämään henkiin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
398
Aah, totta. Jostain syystä ei tullut ajateltua koko second windiä, kun niin harvoin on tarvetta Salvadorilla pelatessa (moxxin aseet mukana). Toi on kyllä hiton ärsyttävää, jos joku siinä tilanteessa varastaa tapon, eikä vaivaudu edes herättämään henkiin.
Itsekin pelaan/pelasin eniten Salvadorilla ja taitaa olla eniten second windien varassa oleva hahmo :)
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381
Miten tässä toi tallennus yksinkertaisesti toimii? Vissii fast travel stationilta (viimeisimmältä) jatkuu peli?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 630
Miten tässä toi tallennus yksinkertaisesti toimii? Vissii fast travel stationilta (viimeisimmältä) jatkuu peli?
Tason alusta lähtee, oli se fast travel sit siel tai lopussa. Isoilla alueilla ilmeisesti lähin fast travel.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381
Tason alusta lähtee, oli se fast travel sit siel tai lopussa. Isoilla alueilla ilmeisesti lähin fast travel.
OK, eli keskenkaiken questin/muun samoilun ei kannatane lopetella ellei halua uusiks vetää. Täytyy pyrkiä aina lopetellessa kaupunkiin/fast travelerille.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
396
Itsekin pelaan/pelasin eniten Salvadorilla ja taitaa olla eniten second windien varassa oleva hahmo :)
Hmm... Kait se periaatteessa on, mut buildeilla on aika paljon eroa. Järjettömän pitkä Gunzerking, moxxin grog nozzle että saa 65% tehdystä damagesta healthinä takas + slagit, sopiva granaatti ja sit toiseen käteen joku jäätävää tuhoa tekevä pyssy. Plus modi ja relic hyvin valittuna. Itellä on yhtenä perusaseena aina double penetrating unkempt harold parin Grog nozzlen lisäks. Ei oo kovin usein tullut tilannetta eteen, että tarttis second windiä. Toki jos sattuu tipahtamaan pois gunzerker modesta, niin joutuu olemaan hiton varovainen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 176
Tullu pelattua cooppina kaverin kanssa ja nyt ollaan Ultimate Vault Hunterina.
Tää on kyllä huikea peli kaikein kaikkiaan. Laaja kun mikä ja paljon erilaisia maailmoita jotka kaikki erilaisia. Paljon pikkujuttuja kuten Goljatit joden rageemista on hauska seuraan ku ampuu niiltä lantun pois :D
Aseet ovat huikeita ja monissa on jotain kikkakutosia, kuten moralisoiva asen ja "slippery when wet" :D Kirvoittanu monet naurut.

Ja tosiaan kaikkea pientä hauskaa, niinkun lipputankojen nostoja logojen etsimistä ja sen sellaista.

Ultimatella alkaa jo olla tosissaan haastetta ja slagitukset sun muut pitää olla hanskassa.

Ja tässä pelissä on myös yhdet pelimaailman parhaista DLC sisällöstä. Monipuolisia ja jo niissä riittää pelaamista tuntitolkulla.

Kyllä tää on hyvä peli.

Ykkönen oli vähän raakile ja Pre-Sequel on vähän turhan itseensä toistava eikä pelimaailmat eroa kunnolla toisistaan. Samoin kaikkea pientä hauskaa on karsittu aika paljon. Vähän hätäisen oloinen. Eikä DLC:t oleet hääppäisiä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381
Pitäs treenata levua vielä pikkasen, ja saada eridiumia että saisi panoksia kannettua enemmän, v*tuttaa jos juuri saamassa questin läpi ja sitten panokset loppuu.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 630
Pitäs treenata levua vielä pikkasen, ja saada eridiumia että saisi panoksia kannettua enemmän, v*tuttaa jos juuri saamassa questin läpi ja sitten panokset loppuu.
Ennen raidibosseja yms. nii eridiumia saa ihan ok määriä niistä slot-machineista. Kikkakuutonen näihin on, että slotin hinta kasvaa pelihahmon hinnan kanssa, mutta voitot ei muutu kuin leveliltään. Eli uutta hahmoa aloitellessa kannattaa pysähtyä kaupunkii hetkeksi aikaa ja myydä pari high-level hahmon asetta ja käyttää rahat slottiin. Tokiha se sit kyrsii ku tulee oranssi lvl10 ase sieltä ;)
 
Pitää vähän katella mitä myy, massia ei liikaa ole toistaiseksi. Pari kiekkaa olen koklannut slot machinea, 2 asetta & yks pommi tullut :D
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 630
Pitää vähän katella mitä myy, massia ei liikaa ole toistaiseksi. Pari kiekkaa olen koklannut slot machinea, 2 asetta & yks pommi tullut :D
No jos haluaa parantaa/pilata omaa pelikokemusta, niin siellä kaupungissa on se arkku joka vaatii avaimia. Niitä avaimia saa kun syöttää koodeja sinne jonnekki optionsien Extra osioon. Niitä toimivia avaimia sit löytyy isoliuta steamista jostaki guidesta tms. Ainaki omasta mielestä nuo kannattaa napata ja alkaa käyttää ainaki viimistää siinä vaiheessa ku peli on läpi. Niitä avaimia ku napsahtaa se joku 150-200 ja itellä taitaa olla edelleen se 120 käyttämättä vaikka tuota peliä tuliki se 250h tahkottua ekan läpipeluun jälkeen. Tekee levuttamisestaki kivempaa minusta jo ihan sen takia, et saa erilaisia aseita ja kilpiä niiden perusvälineiden sijaan. Toki helpottaa peliä hitusen ku jatkuvasti violetit kamppeet päällä. Varsinki sit lvl50 jälkeen noita on hyvä käyttää ku parinki levelin ero tekee melkosen loven aseen vahinkoon.

http://steamcommunity.com/sharedfiles/filedetails/?id=806640371

Ja siis sanotaan nyt näin, että pelaisin ehkä silti sen pelin loppuun ilman näitten käyttämistä ellei sit peli jää jumiin jostain kumman syystä. Ei se kokemus nyt ihan pilalle mene, mut toki sit se uusien aseiden jännääminen vähenee. Toki oransseja tosta arkusta ei irtoa, et niiden saanti on aina jännää(vaikkakin sit DLC:t näitä tarjoaaki halvalla).
 
Vaatiikos tuo muuta, kun tosiaan että näpyttelee vaan koodeja?
 
Ssa

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
29
http://orcz.com/Borderlands_2:_Golden_Key

Tuolta naputtelemaan koodeja. Pre-Sequel-koodit ovat omalla sivullaan.
Jossain vaiheessa oli, että hamstrattujen koodien laskuri pyörähti ympäri 255 koodin jälkeen.
En tiedä onko korjattu vieläkään, ehkä kannattaa käyttää koodeja varmuuden vuoksi ettei käy hassusti :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 176
Onko joku oikeesti keränny tässä rahaa? Mä en oo tarvinnu rahaa tässä pelissä koskaan, ainoastaan UVH pelatessa oon jotain ostanu. Skodeja riittää niin paljon ympärillä etten muista että olisin koskaan niitä ostanu.
Automaateista saa niin surkeeta kamaa että vihuilta ja arkuista saa monesti parempia ilmaseks.
Sitten kun pelaa eteenpäin niin pikkuarkuista saa jotain paria tonnia max rahaa, mutta kun myyt yhden aseen ni saat jo sen 50 000 rahaa ni paljon kiinnosta pikkuarkkuja tyhjätä.

Tosiaan ainoastaan UVH tarvinnu rahaa ku vihut sen verran järeitä että niihin menee enemmän kuteja ni pitää jopa ostaakkin.

Ainoo mitä oikeesti kannattaa kerätä on Eridiumi, se säilyttää "arvonsa" koko pelin ajan, joskin sekin hiljenee kun kaikki erskalla ostettavat on tapissa. Mutta onneks pelistä löytää muitakin paikkoja missä erskaa voi käyttää.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381
Ja siis sanotaan nyt näin, että pelaisin ehkä silti sen pelin loppuun ilman näitten käyttämistä ellei sit peli jää jumiin jostain kumman syystä. Ei se kokemus nyt ihan pilalle mene, mut toki sit se uusien aseiden jännääminen vähenee. Toki oransseja tosta arkusta ei irtoa, et niiden saanti on aina jännää(vaikkakin sit DLC:t näitä tarjoaaki halvalla).
Tuli kokeiltua 10 avaimen verran, pääasiassa 40% availuista oli shieldejä, joissa jokaisessa joku hyvä juttu ja sitten pari snipua, toisessa 1550 dmg ja yksi pistooli (?) jossa joku 144x7dmg :) Ihan jees kamaa, tosin olenkin vielä lv10 niin mitään maatajärisyttävää tuskin noista laatikoista ei kannattane vielä odottaa.
 
Ssa

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
29
Arkun sisältö skaalautuu aina avatessa pelaajan leveliin. Kätevää juuri esim levelöidessä hahmoja, muutaman levelin välein käyttää jokusen avaimen niin gear säilyy kohtuullisena. Korkean tason hahmoilla usein jo sitten oransseja, jotka ovat parempaa kuin arkusta irtoava.

Moxxille kannattaa myös tipata niin siltä saa kaksi smg:tä, corrosiven ja firen. Ilmeisesti ihan randomilla missä vaiheessa tippausta pyssy tippuu.
Bad Touchin saa ensin ja taisi olla vain yksi per pelihahmo vai yksi per playthru. Sen jälkeen tippuu pelkkiä Good Toucheja.

http://borderlands.wikia.com/wiki/Bad_Touch
http://borderlands.wikia.com/wiki/Good_Touch
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
276
Rajaton inventaario tulisi tarpeeseen. Jatkuva inventaariorunkkaus vie hermot kun haluaisi vain pelata eteenpäin.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381
Rajaton inventaario tulisi tarpeeseen. Jatkuva inventaariorunkkaus vie hermot kun haluaisi vain pelata eteenpäin.
Jep varsinkin itselläni, kun ajatusmalli tämä; "no kyllähän tämä ase tekee hyvää damaa siellä ja täällä, kai tätä tulee käytettyä jne." niin ei oikein luovukkaan mistään :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 176
Tässähän on hieno kassakaappisysteemi, joka ainakin itellä oli ihan turha. Sinne kun jotain tunki niin seuraavan kerran kun kassakaapin taas näki niin kaikki aseet armotta vanhentuneita.
Sen sijaan se toinen systeemi jossa voi siirtää aseita hahmolta toiselle on hyvä ja hauska ominaisuus.
 
Ite keräilen kassakaappiin korkeamman tason legendaryja, pari satunnaista pearlescenttia voi olla seassa. Vaikka jäis vähän oman tason allekin, niin niitä voi sieltä sit kaivaa ja viedä sinne pienempään kaappiin toiselle hahmolle siirrettäväks.
 
Pre Sequelin parasta antia on Grinderi millä voi luoda kämyistä aseista ihan uusia :)
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 381
Onhan tämä yhtä juhlaa kun veteli 3 kaverin kanssa, toki vihut vaikeutu mutta nopeaa levutusta jne. :)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
243 144
Viestejä
4 247 381
Jäsenet
71 299
Uusin jäsen
Keksinautti10

Hinta.fi

Ylös Bottom