Bloomberg: Arm on peruuttamassa Qualcommin arkkitehtuurilisenssin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
22 356

arm-logo-slogan-20230824.jpg

Arm paitsi suunnittelee ja lisensoi omia prosessoriytimiään, myös lisensoi itse arkkitehtuuria muille valmistajille itse suunniteltujen ytimien kehitykseen. Jälkimmäiseen liittyen yhtiö käy myös parhaillaan oikeutta Qualcommia vastaan.

Armin ja Qualcommin oikeustaisto alkoi vuonna 2022, kun jälkimmäinen osti omia ytimiään Armin arkkitehtuurilisenssillä suunnitelleen Nuvian. Armin mukaan Qualcommin olisi pitänyt neuvotella oston jälkeen uudelleen Nuvian lisenssin jatkokäytöstä, mitä yhtiö ei tehnyt. Oman mausteensa soppaan tuo se, että Qualcommilla oli myös itsellään kyseinen arkkitehtuurilisenssi ennen Nuvia-kauppoja.

Nyt Arm on nostanut panoksia entisestään, mikäli Bloombergin tiedot pitävät paikkansa. Bloombergin mukaan Arm on antanut Qualcommille 60 päivän ennakkoilmoituksen arkkitehtuurilisenssin yksipuolisesta peruuttamisesta. Ilmoituksen ajoitus on mielenkiintoinen, sillä yhtiöiden välisen oikeuskiistan käsittelyn on tarkoitus alkaa joulukuussa.

Bloombergin tietojen voidaan olettaa pitävän paikkansa ainakin jollain tasolla, sillä Reuters on saanut Qualcommin edustajalta kommentin. Qualcommin mukaan kyse on vain jatkosta Armin perusteettomalle hyökkäykselle pitkäaikaista kumppaniaan vastaan, yrityksistä häiritä sen prosessoriydinten kehitystyötä ja yksipuolisista rojaltimaksujen nostosta riippumatta yhtiöiden välisestä arkkitehtuurilisenssistä. Yhtiön näkemyksen mukaan Arm pyrkii viimeisellä toimellaan häiritsemään joulukuussa vireillä olevaa oikeusprosessia ja sen syyt lisenssin perumiselle olisivat täysin perusteettomia. Qualcommin lausunnon mukaan se uskoo oikeusprosessin vahvistavan sen oikeudet Arm-arkkitehtuurilisenssiin, eikä yhtiö aio sietää Armin kilpailunvastaisia toimia. Arm ei ole vastannut Reutersin kommenttipyyntöön.

Lähteet: Bloomberg (maksumuuri), Reuters
 
Onko tuosta siis rivien välistä luettavissa, että Nuvialla oli paremmat lisenssiehdot kuin Qualcommilla? Ja nyt kun Qualcomm on siirtynyt käyttämään Oryon-ytimiä, niin Qualcomm soveltaisi Nuvian lisenssiehtoja? Eikös Oryon-ytimet pohjaudu jossain määrin niihin Nuvian suunnittelemiin ytimiin? Vai olenko ihan hakoteille :D?
 
Se on paha sanoa kun kukaan ei niitä lisenssiehtoja firmojen ulkopuolella tunne. Mutta juu, Nuvian kehittämiä nuo Oryonit ovat (tai siis toki jatkokehitystä tapahtui kauppojen jälkeen vielä mutta kuitenkin)
 
Onko tuosta siis rivien välistä luettavissa, että Nuvialla oli paremmat lisenssiehdot kuin Qualcommilla? Ja nyt kun Qualcomm on siirtynyt käyttämään Oryon-ytimiä, niin Qualcomm soveltaisi Nuvian lisenssiehtoja? Eikös Oryon-ytimet pohjaudu jossain määrin niihin Nuvian suunnittelemiin ytimiin? Vai olenko ihan hakoteille :D?
Vanhassa ketjussa aikanaan juttua.

Oli jäänyt mielikuva lisenssin hinnasta, Nuvian lisenssi oli startup henkisesti halpa alkuun ja ARM tulovirtaa sitten kun menestyy. Qualcommilla taasen halvempi soppari jatkoa ajatellen.

Eli ARM kannalta kuvio niin että tehnyt Nuvian kanssa sopparin missä Nuvia päässyt alkuun edukkaasti, mutta sitten kun aika alkaa maksaan lisenssi maksuja, niin Qualcomm vaihtanut Nuvian sopparin Qualcommin halvempaan.

Qualcomm näkee asian toisin, he ostaneet Nuvian ja siirtäneet kehityksen hedelmät, tuotteet itselleen ja myyvät sitä sitten omalla lisenssillä.
 
Voisin veikata, että Nuvialle, aloittavalle pienelle startupille, joka kehittää konesaleihin uutta arm-ydintä, on ARM:n lisenssin ehdot olleet aika erilaiset kuin markkinajohtajalle Qualcommille. Huonosti nuo isotkin firmat lisenssisopimuksensa tekevät ja kirjaavat. Sen verran usein joutuu oikeus selvittämään mitä se kirjattu sopimus oikeasti tarkoittaa, kun osapuolet on sopimuksen sisällöstä ihan eri mieltä.
 
Tässä on ARMilta malliesimerkki siitä, kuinka sahataan omaa oksaa altaan liian aggressiivisella lakiosastolla.

Aiemmin ARM oli taho, jolta kuka tahansa pystyi rahalla lisensoimaan CPU-ytimiä, muuta rautaa (väyläohjaimia ja näyttiksiä) tai lisenssin suunnitella omia ARM-ytimiä (eli ytimiä maailman parhaalle CPU-käskykannalle) ja niille kääntäjät ja testaustyökalut, ja kaikki oli toimivaa ja luotettavaa. ja ARM sai paljon asiakkaita ja ARMin prossuja käytetään aivan kaikkialla.

Nyt viime aikojen lakitupaperseilyllään ARM on saanut aikaan sen, että sitä ei enää pidetä luotettavana yhteistyökumppanina.

Tällä aggressiivisella lakiosastolla ARM toki pystyy nostamaan tulojaan lyhyellä aikaskaalalla, mutta pitkällä aikaskaalalla vaikutus on hyvin paha, kun asiakkaat alkavat miettiä varasuunnitelmia jotka ovat immuuneita ARMin lakimiesten perseilylle, ja asiakkaat alkavat ajan myötä vähentyä.

RISC-V on teknisesti selvästi 64-bittistä ARMia huonompi, mutta silti monet firmat ovat alkaneet kehittää uusia RISC-V-pohjaisia prossuja vain ollakseen ARMin lakimiesten ulottumattomissa ja turvassa siltä, että ARM alkaisi mielivaltaisesti nostaa lisenssimaksujaan moninkertaisiksi.

edit: Ja näköjään Qualcommin kurssi tänään pudonnut n. 4% mutta ARMin vielä enemmän, n. 7%. Sijoittajat tajuavat ARMin oman oksansa sahaamisen.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikista viiltävin ironia tässä on siinä että melkoisen moni on nostanut ARMeja jalustalle koska "x86 on kahden firman hallinnassa" tjsp. Onko se sitten parempi jos se vaihtoehto on täysin yhden firman rautanyrkissä ja kaikki niitä varsinaisia prosessoreita valmistavat ovat sitten täydellisesti ko. putkan armoilla...
 
Onko se sitten kvartaalitalous vai mikä ajaa firmat näihin? En kyllä tässä casessa osaa valita puolta, kun mielestäni molemmilla on pointtia. Mutta se että asiaa ei pystytä sopimaan ilman oikeusteitä on se mikä ihmetyttää.
-Arm on siinä oikeassa että jos yllä kuvailtu case: Käytetään startup Nuvian hinnoittelua kunnes se alkaa tuottamaan ja sen jälkeen siirrytään qualcommin halvempaan hinnoitteluun. Arm on varmasti business casen laskenut sen varaan että autetaan startup pystyyn ja he maksavat kovempia lisenssimaksuja jos saavat homman rullaamaan. Ihme että ehtoihin ei ole laitettu mitään kohtaa joka katkaisisi lisenssin jos tapahtuu yrityskauppa/teknologia myydään.

-Qualcomm on siinä oikeassa että kyllä munkin mielestä jos ostat yrityksen ja lisenssiehdoissa ei ole katkaisevaa pykälää niin lisensointi jatkuu, mutta sitten kyllä pitäisi muiltakin osin noudattaa lisenssiehtoja. Eli hinnoittelu nousee esim voluumien mukana, eikä voi heittää qualcommin halvemman sopparin alle kun homma lähtee rullaamaan.

Eli molemmat yrittää turvata omat voittorahat, mutta samalla poltetaan jatkuvuus ja hyvät tulevat neuvotteluvälit. En kyllä nää miten tässä hommassa kumpikaan voisi voittaa näillä tiedoin. Ehkä taustalla jotain muutakin mikä ei minulle näy ja siksi on arvokkaampaa tapella kuin tehdä sopimus aiheesta. Tämä varmasti näkyy Armin tulevassa pisneksessä, mutta myös qualcomin jos vielä tulevaisuudessa haluavat Armin kanssa keskustella lisensseistä.
 
Kaikista viiltävin ironia tässä on siinä että melkoisen moni on nostanut ARMeja jalustalle koska "x86 on kahden firman hallinnassa" tjsp. Onko se sitten parempi jos se vaihtoehto on täysin yhden firman rautanyrkissä ja kaikki niitä varsinaisia prosessoreita valmistavat ovat sitten täydellisesti ko. putkan armoilla...
Laaja ARM lisenssi on useammalla yrityksellä joilla on omaa vahvaa kehitystä, jos vertasit x86 niin vahvaa ARM kehitystä tekee useampi. ja ARM lisenssoi omia kehityksiään, se nimenomaan sen busines, vs Intell

Onko se sitten kvartaalitalous vai mikä ajaa firmat näihin?
....
Eli molemmat yrittää turvata omat voittorahat, mutta samalla poltetaan jatkuvuus ja hyvät tulevat neuvotteluvälit. En kyllä nää miten tässä hommassa kumpikaan voisi voittaa näillä tiedoin. Ehkä taustalla jotain muutakin mikä ei minulle näy ja siksi on arvokkaampaa tapella kuin tehdä sopimus aiheesta. Tämä varmasti näkyy Armin tulevassa pisneksessä, mutta myös qualcomin jos vielä tulevaisuudessa haluavat Armin kanssa keskustella lisensseistä.
Ei tällä kvartaalitalouden kanssa ole tekemistä, ehkä päinvastoin, tässä haetaan pitkäntähtäimen päätöksiä, ja ihan normaalia että sopparit kiistat käydään tuomarien avustuksella läpi, kyse on yrityksille pitkävaikutteisesta jutusta joten kummallekkin erittäin tärkeä. Qualcomm on tunnettu agressiivisesta toiminnasta muita kohtaan, joten ei yllättävää että se katsoo kortit loppuunasti, nyt vain on sillä puolelle joka ei voi uhkailla vastapuolta.

ARM busines on lisenssointi, jos se haluaa kehittää ja pärjätä kilpailussa ja jotta sen ytimiä (* lisenssoivat pärjää kilpailussa, niin sille on iso merkitys miten tämä päättyy. Jos ARM saa Qualcommilta enemmän, niin ARM on enemmän resurssejä kehittää omiaan ja sen kehittämät ovat kilpailukykyisempiä. Se missä kohtaa on loppuasiakkaiden kannalta optimi on sitten oma lukunsa. Eli tärkeää että ARM omille on kilapilua, myös hintakilpailia.

(*
Termit ei nyt oikein, mutta siis tarkoitan niitä ARM kehittämiä .
 
Tuolla mielenkiintoista pohdintaa aiheen tiimoilta.

Pääpointtina ajatus, että Qualcomm olisi tehnyt tarvittavat kuviot, että uudet Oryon V2-ytimet on putsattu Nuvian ip:stä ja ovat Qualcommin oikeuksien alla. Ja tuon myötä sitten ainoastaan Snapdragon X:n nykyiset versiot olisi osallisena oikeuskiistassa Nuvian ARM-lisenssin siirtymisestä Qualcommille. Ja uudet Snapdragon 8 Elite piirit olisi ihan puhtaasti Qualcommin lisenssin alaisia.
 
Ei tällä kvartaalitalouden kanssa ole tekemistä, ehkä päinvastoin, tässä haetaan pitkäntähtäimen päätöksiä,
Ei.

Tällä nimenomaan halutaan maksimoida seuraavien parin vuoden tuotot (joko kiristää Qualcommilta suurempia lisenssimaksuja, tai ajaa Qualcommin liian hyvät piirit markkinoilta, jotta niiden sijasta myydään muiden valmistajien piirejä, joissa käytetään ARMin omasuunnittelemia ytimiä, joista ARM itse saa royalteja).

Mutta koska tällä saadaan asiakkaat pitkällä tähtäimellä luopumaan ARMista, tämä on hyvin tuhoisaa ARMin pitkän tähtäimen menestykselle.

Tämä on nimenomaan kvartaalitaloutta, joskin parin vuoden eikä parin kuukauden aikaskaalalla.

Pyritään maksimoimaan vuoden 2025 tuotot vaikka se vuoden 2025 tuottojen maksimointi johtaisi siihen, että vuonna 2030 firma voi olla vaikeuksissa ja 2035 konkurssissa.
 
Kai siellä taustalla on, että Softbank yritti jotain pikavoittoa Armin suhteen. Softbank osti Armin 2016, minkä jälkeen pyrittiin laajentamaan IoT maailmaan. Se ei kuitenkin mennyt ihan suunnitelmien mukaan, niin homma laitettiin seis.
SItten Softbank yritti myydä Armin mutta sekään ei onnistunut, kun kilpailuviranomaiset estivät kaupan Nvidian kanssa. Lopulta listauduttiin pörssiin ja tässä sitä ollaan. Aika poikkoilevia tuntuu olevan Softbakin suunnitelmat Armil suhteen.
 
Ei.

Tällä nimenomaan halutaan maksimoida seuraavien parin vuoden tuotot (joko kiristää Qualcommilta suurempia lisenssimaksuja, tai ajaa Qualcommin liian hyvät piirit markkinoilta, jotta niiden sijasta myydään muiden valmistajien piirejä, joissa käytetään ARMin omasuunnittelemia ytimiä, joista ARM itse saa royalteja).

Mutta koska tällä saadaan asiakkaat pitkällä tähtäimellä luopumaan ARMista, tämä on hyvin tuhoisaa ARMin pitkän tähtäimen menestykselle.

Tämä on nimenomaan kvartaalitaloutta, joskin parin vuoden eikä parin kuukauden aikaskaalalla.

Pyritään maksimoimaan vuoden 2025 tuotot vaikka se vuoden 2025 tuottojen maksimointi johtaisi siihen, että vuonna 2030 firma voi olla vaikeuksissa ja 2035 konkurssissa.

Niin no, jos tavoite on ollut ARMille rahakkaampi pitkä sopimus, niin vuosineljännes tasolla huono.
Jos tavoite lypsää kertakorvaus nopeasti sopimisesta, niin sitten vuosineljännes taloutta.

Tuoreimpien postausta perusteella kääntymässä jälkimmäisen suuntaa, ihan riippumatta siitä mitä alunperin tavoiteltu.

Jos oikeasti muuta lisenssoijat alkaa pelkään että heidän soppari irtisanotaan 60pv irtisanomisajalla, niin tämä veto jysähtää pahasti. Olen kyllä kovasti yllättynyt jos tuollaisia soppareita aidosti on, siis siellä joku firma sijoittanut kehitykseen huimia summia ja jengipainaa töitä, jos ensivuoden lopulla julkaistavaan piiriin, niin sopparin irtisanomisaika olisi 60 päivää, en osta, enkä osta otsikonkaan osalta

Juristit voi avata mitä tässä yhteydessä peruuttaminen tarkoittaa, onko kyse tutummasta sopimusrikkomuksesta ja sopimuksen purkamisesta. parivuotta väännetty, ettei se nyt ihan yllättäen ja puskista tule.

Sitä sitten voi miettiä että miten Qualcommin kaltaista firmaa vastaan voi taistella
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
256 695
Viestejä
4 458 516
Jäsenet
73 816
Uusin jäsen
Jebux

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom