Bloomberg: Applelta mahdollisesti kosketusnäytöllisiä MacBook-kannettavia vuonna 2025

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Bloombergin Mark Gurman on jakanut uusimpia käsiinsä saamiaan vuotoja Applen Mac-tietokoneiden tulevaisuudesta. Gurmanin mukaan yritys on tällä hetkellä testaamassa uusia iMac-AIO-tietokoneita, joiden julkaisu olisi tapahtumassa kuluvan vuoden loppupuolella.

iMacin ulkonäön uskotaan pysyvän ennallaan, mutta sisuksiin voisi Gurmanin mukaan tulla uusi M3-järjestelmäpiiri. Muita kuluvan vuoden aikana julkaistavia Mac-laitteita olisivat Gurmanin mukaan kevään ja kesän aikana saapuvat 15-tuumainen MacBook Air, päivitetty 13-tuumainen MacBook Air sekä uusi Mac Pro M2 Ultra -järjestelmäpiirillä.

Ensi vuodelle Applelta voisi Gurmanin mukaan odottaa iPad Proita, joihin olisi tuotu OLED-näytöt nykyisin 12,9-tuumaisissa iPadeissa käytössä olevien MiniLED-paneelien tilalle, minkä lisäksi järjestelmäpiirin odotetaan päivittyvän M3:een. Parin vuoden päähän eli vuodelle 2025 puolestaan Gurman odottaa OLED-paneeleja myös MacBook-kannettaviin. Lisäksi Gurman uskoo mukaan tulevan myös kosketusnäytöt ensimmäistä kertaa MacBookeissa.

Lähde: Bloomberg

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
314
Ehkä jossain esittelykäytössä kosketusnäytöstä läppärissä voi olla jotain hyötyä. Haittoja sen sijaan paljon: näyttö rasvoittuu sormenjäljistä, laite on painavampi ja korkeammat valmistuskustannukset. Olen ja pysyn PC-maailmassa, joten en Applen tuotteita käytä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
635
Olen ja pysyn PC-maailmassa, joten en Applen tuotteita käytä.
Niin, PC-maailmassahan nuo kosketusnäytöt on kalliimmista koneista löytynyt jo pitkään. Apple on siinä aika takamatkalla, ja siitä on Applea kritisoitukin. Sinällään loppukaneettisi meni siis aiheen ohi.

Henkilökohtaisesti en näe kosketusnäytölle läppärissä mitään käyttöä, mutta eipä se kai minulta poiskaan ole, jos se ruuduista jatkossa löytyy.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
445
Meillä oli koulussa 2007 luokkien aulassa 2 nettikonetta kosketusnäytöillä varustettuna, niillä oli ilmeisesti tarkoitus korvata hiiret, eivät olleet kovinkaan suosittuja vaikka niitä koko ammattikoulu kävi pällistelemässä vuoden mittaan, ei niillä näkynyt ketään ikinä olevan
 
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
773
Esimerkiksi jokin rasti ruutuun nettisivukyselyt on kosketusnäytöllä kivoja kun ne naputtelee hetkessä, vertaa kun hiiren kanssa joutuu "etsimään" sen oikean ruudun ja sadannen rastiruutuun kohdan jälkeen kaipaakin nopeaa näytön tökkimistä. Muuten aika turha ja normaalissa toimistokäytössä oikea hiiri (ei kosketustaso) ja näppis aika pakollisia.

Kyllähän itselläkin on omissa laatuläppäreissä ollut kosketusnäytöt jo yli 10 vuotta ja on se ehkä ihan kiva lisä olla siellä, mutta ei missään nimessä pakollinen varuste.

Mutta Apple nyt on aina ollut kuuluisa siitä että tulee jälkijunassa tekniikassa. Hehän olivat puhelimissakin langatonta latausta vastaan niin kauan ja nauroivat kun Nokia sitä esitteli että miten tyhmä ja täysin turha keksintö, mutta ei mennyt kauaan niin "yllättäen" iPhone esitteli uuden ja uljaan keksinnön, langattoman latauksen.
 
Liittynyt
22.04.2017
Viestejä
72
Kosketusnöyttö läppäriin? Mitkä ovat sen hyödyt? Haitat on ainakin 200 sormenjälkeä jotka ainakin minusta on rasittavia.
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
684
Ipadeja olen näppäimistön kanssa käytellyt, joten perus kannettavia käyttäessä sormella vähän väliä yritän nykyisin jotain valita ruudusta. Toisaalta tekstin valinta/leikkaus/kopiointi pelkällä sormella vaatii välillä pitkää pinnaa. Kynällä "vapaasti" piirtäminen taas tuottaa huomattavasti parempaa jälkeä kuin hiirellä. Pitäisi jossain välissä keritä tutustustumaan blackmagicin video editorin ipad versioon ja selvittää kuinka intuatiivista sen käyttäminen on kynällä/sormella.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
723
Hiukan omituinen tuotelanseeraushuhu. Kosketusnäyttötoiminnallisuudelle on toki käyttäjäkohteet/-ryhmät ja ne ovat äärimmäisen isoja (kaikki myynti- ja markkinointityöt, edustus jne), mutta sitä segmenttiä hoitaa ipadit jo vallan hyvin. Läppärissä myös työskentelyergenomia on tehty näppäimistöä varten, esim. työpöydällä, matkustaessa tai sohvalla. Itsellä M1 Macbook Air "sekakäytössä" kotona ja ulkona eikä ole kertaakaan tullut mieleenkään sormella tökkiä ruutua. Pitäisin sellaisenaan jopa hiukan huonona julkaisuna.

Jos se näyttö lähtisi irti ja saisi käytettyä irrallaan ikään kuin tablettina, niin sitten olisi seuraavalla päivityskerralla ihan varma hankinta. Samalla nykyinen M1 + iPad lentäisi takaviistoon ja pärjäisin yhdellä laitteella kaikissa tilanteissa. Ehkä sitten gen 2 versiossa? :)
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 496
Kosketusnöyttö läppäriin? Mitkä ovat sen hyödyt? Haitat on ainakin 200 sormenjälkeä jotka ainakin minusta on rasittavia.
Jos siihen näyttöön tulee käytön takia sormenjälkiä, niin silloin siitä on ollut hyötyä.
Jos ja todennäköisesti läsipintainen, niin helpompi pitää puhtaana kuin ihan se simppelein näytön pinta.
Kosketusnäytöllisiä ovat yleensä myös ne kynätuelliset ja on "kyniä" jotka toimivat sormilla toimivilla kosketusnäytöillä.

Kaikki ei saa lisäarvoa moisesta, ja Mac käyttäjät ovat pärjänneet ilman tähän asti, tosin iPad/Iphone käyttäjät taasen käytännössä pärjänneet ilman nappeja, pelkällä kosketuksella.

Jos tulee, niin millaisella rakenteella ja millaisella tuealle, toteutuksella, Apple pystyy voimakkaamin linjata oman alustan juttuja, joten olisi yllättävää jos olivain vain tuki, vaan kyse olisi isommasta kokonaisuudesta.
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 549
Kunhan eivät vain mene heikentämään Trackpadiä. Pelkästään se tekee jo Macin käyttämisestä Windowsia miellyttävämmän kokemuksen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
Kosketusnöyttö läppäriin? Mitkä ovat sen hyödyt? Haitat on ainakin 200 sormenjälkeä jotka ainakin minusta on rasittavia.
Ei se kosketusnäyttö niitä sormenjälkiä mistään generoi jos sitä ei käytä.

Haitoiksi jäävät lähinnä aavistuksen lisääntynyt paino + paksuus ja valmistuskustannuksen nousu kun näyttöön integroidaan kapasitiivinen kerros lisää, jos sitä kosketusnäyttö ei käytä.

Paino on varmaan jotain kymmeniä grammoja 13-15" näyttöjen osalta ja paksuus on käsittääkseni laminoiduissa näytöissä jotain millin kymmenysosia tjsp. Hinta no sitten kysymysmerkki, enkä osaa arvioida sitä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 178
Nokia on ollut edelläkävijä on yhäkin. He esittelivät nanoteknogiaan perustuvan pyyhinnän siitä on muutama vuosi sitten ja kertoivat, että tekniikka oli erittäin kallista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 466
Edellisessä työläppärissä oli kosketusnäyttö. En keksinyt sille mitään käyttöä, päin vastoin joskus vahingossa se kliksuti jotain. Suurin ongelma oli kuitenkin se että se söi akkua ihan pirusti. Varmaan 20% akkutehosta hävisi kosketusnäyttöön. HP:n koneita ja näitä oli satoja työpaikalla... Jostain syystä seuraava sukupolvi oli malli missä ei ole kosketusnäyttöä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Kosketusnäyttö on niin epäergonominen käyttää tavallisessa läppärissä, että se jää kyllä täysin käyttämättä.

Samasta syystä Steve Jobs ei koskaan tuonu kosketusnäyttöjä macbookkeihin.
 

user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 054
Kosketusnäyttö on niin epäergonominen käyttää tavallisessa läppärissä, että se jää kyllä täysin käyttämättä.

Samasta syystä Steve Jobs ei koskaan tuonu kosketusnäyttöjä macbookkeihin.
Tästä on video, josta selviää mitä Jobs ajatteli.

 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 083
Viestejä
4 207 743
Jäsenet
71 017
Uusin jäsen
Jaage

Hinta.fi

Ylös Bottom