Avaruus-ketju (keskustelua tähtitieteestä, havainnoista ym.)

Jos maapalosta tehtäisiin musta aukko, sen halkaisia oli marmorikuulan luokkaa. Eli keskimääräinen tiheys olisi aika suuri, ainakin jos "mustalla aukolla" tarkoitetaan tapahtumahorisontin rajaamaa aluetta.

Liekö tilanne sitten jotenkin eri supermassiivisten kanssa, kenties. Ja tiheydestä puhuttaessa pitää tieten muistaa että mustan aukon aineen ja massan ajatellaan olevan keskittyneen mustan aukon keskustaan, ja siten tämän keskustan ulkopuolella voisi olettaa tiheyden olevan varsin matala. Toisaalta kuulee puhuttavan että tuntemamme fysiikan lait eivät oikein päde mustissa aukoissa, joten vaikea sanoa mitä tiheydelle tapahtuu tai onko siitä edes mielekästä lausua jotain.

Suuret mustat aukot ovat tosiaan "harvempia" kuin pienemmät. Tämä tulee siitä että tapahtumahorisontin säde(=Schwartzchildin säde) kasvaa jotakuinkin lineaarisesti massan kanssa(kun tuplaat mustan aukon massan, tuplaantuu Schwartzchildin säde).

Jos miettii miten vastaavasti pallon(=tapahtumahorisontti) tilavuus kasvaa suhteessa säteeseen, niin tilavuus kasvaa huomattavan paljon nopeammin; kun tuplaat säteen niin tilavuus kasvaa 8x. Tästä taas seuraa se että isommat mustat aukot ovat "harvempia", jos siis olettaa että mustan aukon tiheys on yhtäkuin massa jaettuna tapahtumahorisontin kokoisen pallon tilavuudella. Tähän kuulin jossakin vertauksen että supermassiivisten mustien aukkojen "tiheys" olisi tällä tavalla laskettuna jotakuinkin hattaran luokkaa.

Mutta kuten mainitsit, klassinen fysiikka ei ole ehkä kaikkein vahvimmilla tuola mustan aukon läheisyydessä...

Kaavat:
1736231475249.png

1736231622771.png
 
Tämä tulee siitä että tapahtumahorisontin säde(=Schwartzchildin säde) kasvaa jotakuinkin lineaarisesti massan kanssa(kun tuplaat mustan aukon massan, tuplaantuu Schwartzchildin säde).

Jos miettii miten vastaavasti pallon(=tapahtumahorisontti) tilavuus kasvaa suhteessa säteeseen, niin tilavuus kasvaa huomattavan paljon nopeammin; kun tuplaat säteen niin tilavuus kasvaa 8x.
Kiitos, tämä selittääkin asian, jos (tai siis kun) säde kasvaa lineaarisesti, niin näinhän siinä käy.

Aiemmin oli spekulaatiota mustan aukon singulariteetista. Äärettömyydet tuntuu luonnottomilta, ja oma intuitio sanoo, että aineen tilavuus ei ehkä painu ihan nollaan, vaan jollain tapaa - kenties kvanttifysiikan epämääräisyyksien avulla - mustan aukon massa ottaisi nollaa suuremman tilavuuden.
 
Ensimmäinen asia minkä voisi kuvitella tulevan vastaa äärettömyydessä vastaan on Plancin suureet. Ei se minustakaan kuullosta luonnolliselta, mutta nykyinen fysiikka ei pysty sitä käsittelemään, joten toistaiseksi asia ilmaistaan äärettömällä. Asiat kuitenkin etenevät koko ajan, ja itse kunnon scifi hörhönä olen taivun siihen oletukseen että mustan aukon sisällä, jossa muutenkin on kaikki outoa, vaikuttaa tavalla tai toisella ne säieteorian lisäulottuvuudet. Ei niitäkään hatusta ole vedetty, vaan täytyy niille joku perusta olla.
 
Ruotsalaisen taiteilijan Mikael Genbergin unelma viedä pieni punainen tupa (ilman perunamaata) kuuhun, laskea se kuun pinnalle ja ottaa siitä kuvia on lähellä toteutumista. Kyse on siis taidehankkeesta, ei oikeasta tuvasta. Taideteos painaa kokonaiset 100 grammaa.

Teos nimeltä The Moonhouse rahdataan ispace RESILIENCE -laskeutujaan kiinnitettynä ja laukaistaan SpaceX-raketin mukana 15.1 kello 8:00. Matka kestää monta kuukautta ja laskeutumisajankohta on joskus kesällä.

M2Rover-1.jpg

Vaikka Musk on jonkin sortin sekopää, mahdollistaa SpaceX avaruustutkimuksen muillekin kun valtiollisille toimijoille. Se on tärkeämpää kuin miltä se tällä hetkellä näyttää. Musk on siinä oikeassa, että ihmisiä olisi hyvä olla muuallakin kuin Maassa. Kuu ja Mars ovat luonnollisia astinlautoja avaruuteen. Toki kehitystyötä on vielä paljon edessä, mutta jostainhan se on aloitettava. Ja luultavasti kovaa nouseva tekoäly auttaa tässä(kin) asiassa.
 
Mutta onko se Musk sekopää?
Eivät nämä Teslan tai SpaceX:n saavutukset siltä vaikuta. Molemmille on ollut väheksyjiä ja tuhonennustajia matkan varrella ja miksei nytkin, mutta niin ne vain porskuttavat.
 
Ei Musk yksin raketteja suunnittele ja rakentele. Sillä on hyvää henkilökuntaa.
 
Ei Musk yksin raketteja suunnittele ja rakentele. Sillä on hyvää henkilökuntaa.
Onhan tuo musk:in historia nyt jonkinlainen tekojen suhteen. Oli sekopää tai ei niin paljon se on nyhjässyt tyhjästä ja ottanut älyttömiä riskejä siinä kohtaa kun ei olisi tarvinut. Ei esimerkiksi rikkaalta isältä saanut alkupääomaa kuten eräät väittivät. Ne sen isä jutut esimerkiksi legendaa. Elonin isä köyhä, nilkki, huijari ja kaikinpuolin paska äijä.

zip2/paypal millä teki rahat tyhjästä
tesla, oli menettää kaikki rahat, mutta sai kammettua bisneksen konkurssin partaalta ylös
spacex, boring company, xAI, neuralink
ja ne muut päälle missä mukana jollain tapaa(openAI, X jne.)

Jatkot varmaan olis parempi laittaa tänne: Elon Musk, messias vai narsisti?
 
Viimeksi muokattu:
Miksei se henkilökunta tee muualla samaa?
Onhan jenkeillä muita useita alan firmoja, kuten Boeing, McDonnell Douglas ja Thiokol (joka valmistaa rakettimoottoreita) plus muutamia pienempiä lafkoja jotka suunnittelevat ja valmistavat avaruustekniikkaa. Siellä on kova kilpailu osaavasta henkilökunnasta. SpaceX on päässyt niin pitkälle, koska siltä ei sattuneesta syystä lopu rahat tuotekehitysosastolta. Sinne vaan hommiin, jos on alan osaamista.
 
Pari lainausta
Eli suomi liittynyt Nasan Artemis-sopimukseen.
Sopimuksessa sitoudutaan yhteisiin pelisääntöihin ja kestävään toimintaan avaruudessa, eli Kuussa, komeetoilla ja asteroideilla sekä Kuun ja Maan kiertoradoilla aina Marsiin asti.

Artemis-projekti sitten se millä tarkoitus lennättää ihmisiä Kuuhun vuosikymmenen lopuolla, 30 luvulla tukikohta.

Ja sopimuksesta
Suomi valitsi sopimuksella avaruusleirinsä.

..

Suomi on sopimuksen 53. allekirjoittaja. Mukana on suurin osa Euroopan Unionin jäsenmaista sekä merkittävistä avaruusmaista Intia ja Japani. Venäjä ja Kiina eivät ole allekirjoittaneet sopimusta.

Sopimus ei ole oikeudellisesti sitova eikä ole sitä myöskään taloudellisesti. Työ- ja elinkeinoministeriössä kuitenkin arvellaan, että se saattaa auttaa suomalaisia tutkijoita ja lukuisia alan yrityksiä pääsemään mukaan Artemis-projektiin.

Lainaukset lainatun viestin URLista
 
Pari lainausta
Eli suomi liittynyt Nasan Artemis-sopimukseen.

Artemis-projekti sitten se millä tarkoitus lennättää ihmisiä Kuuhun vuosikymmenen lopuolla, 30 luvulla tukikohta.

Ja sopimuksesta

Lainaukset lainatun viestin URLista
Eikös Artemis vie ensin Kuuhun porukkaa, ja sieltä jatketaan Marsiin. Suomellakin on annetavaa avaruustekniikan saralla. Musk kyllä kehuskeli, että Marsiin mennään aikaisintaan 2030, mutta siihen tarvitaan paljon muutakin kuin luotettava alus. Vähän on tiukka aikataulu kehittää kaikki tarvittavat varusteet. Pelkästään Kuu on äärimmäisen vihamielinen ympäristö teknologialle ja oleiluun, ja tekniikka pitää olla pomminvarmaa ja moninkertaisesti testattua ja varmistettua.
 
Mars-projekti varmaa tullee kulkeen omalla nimellään. Artemis on kuu projekti, joka toiminnee pohjana joskus mars-lennoille myös.

Musk kyllä kehuskeli, että Marsiin mennään aikaisintaan 2030
Aivan totaalista utopiaa ja fantasiaa että marsiin mentäisiin viiden vuoden kuluttua. Ei olla lähelläkään sitä, että meillä olisi valmis, luotettava ja testattu paketti, millä ihminen selviäisi marsissa.

Katsotaan tilanne, sanotaanko vaikka, 25 vuoden päästä uudelleen.
 
mtv.fi 2024 vuodelta

Muskin mukaan SpaceX aikoo laukaista noin viisi miehittämätöntä Starship-avaruusalusta Marsiin kahden vuoden sisällä. Jos kaikki onnistuu ilman yllättäviä ongelmia, miehitetyt lennot olisivat mahdollisia neljän vuoden kuluttua. Musk myöntää, että tehtävä on haastava.

Tuolloin piti suurimpana riskinä hallinnon byrokratavuoren kasaantumista esteeksi, mainittiin Kamala ja demokraatit, se vuori on nyt selätetty ja taivas auki.

No, neljän-viiden vuoden päästä ei mikään uusijuttu.
Vuonna 2021 uutisoitiin, että Muskilla oli tavoitteena lähettää ihmisiä Marsiin jo vuonna 2024 tai viimeistään 2026. Muskia on kritisoitu ennenkin liian kunnianhimoisista aikatauluista.
vuoden parin vaihtelu ilmeisesti johtuu siitä että sinne voi matkustaa vain joka toinen vuosi.
 
mtv.fi 2024 vuodelta

Tuolloin piti suurimpana riskinä hallinnon byrokratavuoren kasaantumista esteeksi, mainittiin Kamala ja demokraatit, se vuori on nyt selätetty ja taivas auki.

No, neljän-viiden vuoden päästä ei mikään uusijuttu.

vuoden parin vaihtelu ilmeisesti johtuu siitä että sinne voi matkustaa vain joka toinen vuosi.
Kyllähän se ihminen sinne marsiin saadaan vietyä. Jotta meillä on luotettava ratkaisu millä se ihminen pysyy mielekkäästi hengissä siellä marsissa ilman, että sinne tarvii kuskata ruokaa ja vettä ja happea jne, onkin sitten toinen juttu.

Saahan tuo musk höpöttää mitä haluaa, mutta ei niitä tosissaan kannata ottaa.
 
Onhan tuossa pari asiaa, jotka edesauttavat Marsin matkaa. Sieltä on olemassa todella paljon tietoa olosuhteista, topografiasta ja ehkä jonkinlainen käsitys, mistä löytyy vettä. Marsin maaperä sopii vihannesten kasvattamiseen, kunhan on vettä käytettävissä. Perseverance mönkkärin mukana on Moxie koelaite, jolla voi valmistaa Marsin ilmakehästä happea, vettä ja rakettipolttoainetta.
Mars Oxygen ISRU Experiment - Wikipedia , mutta tietysti vesi on löytyessään varsinainen lottovoitto.

Omavaraisuusaste on pakko olla korkea. Toisaalta SpaceX:n Starship ei todellakaan ole valmis, joskin testilentoja tehdään aika tiuhaan. Mutta lisäksi pitää suunnitella majoitus, joka pitäisi olla pinnan alla. Puvut, laitteet ,robotit, huolto, (myös terveyden), energian- ja ruuantuotanto. Jos lenkissä yksikin kohta pettää kokonaan, alkaa kuolemanvaara olla todennäköinen. Mutta onhan kait Musk myöntänyt, että kuoleman todennäköisyys on suuri.
 
Reality tv show pystyyn, kuka selviytyy Marsin pinnalla pisimpään. Jatkuva virta uusia osallistujia vaan.

Paluulento voittajalle sitten n. 2050 jos hyvä tuuri käy.
Väitänpä, ettei niistä Marsin matkalle ilmoittautuneista puoletkaan ymmärrä alkuunkaan millaiseen rääkkiin ovat lähdössä. Vaikka ajatus uljaana pioneerina Marsissa varmaan tuntuu hienolta, niin todellisuus on kärvistelyä ankarasti säteilevässä ja rutikuivassa autiomaassa. Siis jos selviää matkasta ja laskeutumisesta. Pelkkä Marsin säteily-ympäristö lyhentää elämää ja lisäksi onnettomuudet, tekniset häiriöt ja fyysisen sekä henkisen terveyden pettäminen vielä enemmän. Itse voin reilusti myöntää olevani niin mamis, etten tuollaiseen lähtisi isollakaan rahalla.
 
Jos minulle ojennetaan lippu Marsiin, niin menen vaikka ensi kuussa.

Eihän se mitään luksusta ole, mutta silti rasti ruutuun paikoissa jossa olen känyt.

Kärvistelty on jo tälläkin planeetalla, joten toinen planeetta ei ole mikään ongelma.
 
Nykyäänhän tuo äärimmäisen turvallisuuden tavoittelu pidättelee avaruusmatkustuksen kehittämistä, pitäisi hyväksyä jos tulee uhreja ja sitten parantaa tekniikkaa ja yrittää uudelleen niin kauan kunnes onnistuu. Jos kaiken pitää olla täydellistä etukäteen niin edes liikkeelle ei päästä koskaan.
 
Riskit ovat suuret joka tapauksessa. Oman järjen mukaan ihmisiä ei hyövää kuskata marsiin ennen kuin heille voidaan järjestää edes joten kuten etäisesti mielekäs elämä.

Itseä ei henk. koht. kiinnostaisi lähteä. Kyse on mm. ihan elämänlaadusta. Marsissa ei voi käydä välillä soutelemassa järvellä, lämmäyttää puusaunaa ja paistaa makkaroita takkatulen ääressä.

Mutta onneksi innokkaita lähtijöitä riittää.
 
Jos minulle ojennetaan lippu Marsiin, niin menen vaikka ensi kuussa.

Eihän se mitään luksusta ole, mutta silti rasti ruutuun paikoissa jossa olen känyt.

Kärvistelty on jo tälläkin planeetalla, joten toinen planeetta ei ole mikään ongelma.
Kärvistely saa kokonaan uuden ulottuvuuden, kun tiedostaa, että on 100% riippuvainen tekniikan kestävyydestä. Toinen juttu tuossa on 7-9 kk matka sillipurkissa toivoen, ettei Aurinko röyhtäise koronan massapurkausta sillipurkin suuntaan tai joku kivenpalanen tule seinästä läpi 50km/s. Lisäksi pitkä painottomuus tekee kropalle hallaa. Mutta se on varmaa, että lähitulevaisuudessa ehkä jopa seuraavan 10 vuoden aikana miehitetty/naisitettu retki Marsiin toteutuu. Meno -paluuna sekin kestää 2,5 vuotta. Olisi kyllä hienoa todistaa Kuu tai Mars matkaa. Näinä päivinä siitä tehdään varmasti tosi-tv ohjelma ainakin SpaceX:n tapauksessa.
 
Nykyäänhän tuo äärimmäisen turvallisuuden tavoittelu pidättelee avaruusmatkustuksen kehittämistä, pitäisi hyväksyä jos tulee uhreja ja sitten parantaa tekniikkaa ja yrittää uudelleen niin kauan kunnes onnistuu. Jos kaiken pitää olla täydellistä etukäteen niin edes liikkeelle ei päästä koskaan.
Ei se ole kuitenkaan estänyt niitä kaupallisia matkoja. Ja ei kuitenkaan ole oikein mitään syytä miksei niissä kannata pyrkiä turvallisuuteen. Jos löysäilyn takia joku miljardööri seurue tapattaa itsensä, niin seuraavalle lähdöllä ei ehkä maksavista tunkua.
Kyllä niitä harrastuksia missä itsensä voi tappaa löytyy edullisempiakin. edi: Titanikki matkakohteena yksi esimerkeistä.
 
Ihmiset ovat aina lähteneet tutkimaan paikkoja vaaroista huolimatta. Ja niin pitääkin, jos aikoo jotain uutta löytää. Avaruuslentojen turvallisuus on kehittynyt huimasti 60 luvulta, eikä silloinkaan siinä hommassa porukkaa kovin montaa kuollut. Itse asiassa syvänmeren sukellus on todennäköisesti vaarallisempaa, kun aluksen pitää kestää ihan eri luokan kuormituksia kuin avaruudessa.
 
Kyllä tuonne toisille taivaankappaleille täytyy perustaa omavaraisia siirtokuntia niin pian kuin mahdollista. Jos vaikkapa joku valtava asteroidi törmäisi maahan, meidän parhaista ponnisteluista huolimatta, koko ihmiskunnan (ja maapallon) historia pyyhkiytyisi siinä pois. Sikäli mikäli jos me ollaan ainoa laji joka on tähän tiedon ja taitojen tasoon yltänyt, on melkein meidän moraalinen velvollisuus yrittää säilyttää edes osa tästä kaikesta.
 
Veikkaan että nopeammin AI/tekoäly on ihmistä "viisaampi", kuin ihmisillä olisi siirtokuntia jossain maapallon ulkopuolella (kauempana kuin kuu).

Siinä vaiheessa kun tekoäly ohittaa ihmisen älykkyydessä(="olemisessa"), se on uuden alku. Ihmiset on vähä aikaa kuin koiria/lemmikkejä. Vähä aikaa voi olla vaikka 100 tai 1000 vuotta. Jos ja kun maapallo muuttuu ajan kanssa asuinkelvottomaksi, se elämä alkaa jossain muualla alusta. Varmasti tekoäly, jos sitä sellaiseksi voi enää kutsua, tuhansien, miljoonien(?) vuosien päästä, löytää varmasti sellaisen palluran äärettömyydestä, jossa elämä voi alkaa uudelleen.
Ehkä vähän ohi aiheesta, mutta myös aiheeseen liittyy... 😄
 
Olen täysin samaa mieltä eli eiköhän se ole ihmisen sijaan tekoäly joka avaruutta lähtee varsinaisesti valloittamaan. Ehkä se on luontainen kehityskulku ja kohtalo kaikille sivilisaatioille - ne luo itseään älykkäämmän ”elämänmuodon”.
 
Sellainen juttu kuin sijainti voi olla täysin merkityksetön juttu edistyneelle tekoälylle, joka ymmärtää vaikka ulottuvuuksien päälle jne.
 
Joo, tuntuu hassulta että yli-inhimillisellä tekoälyllä olisi jokin tarve lähteä valloittamaan avaruutta. Tai ylipäätään tarvetta millekään fyysiselle olomuodolle. Ehkä se on yksi syy, miksi kukaan muukaan sivilisaatio ei ole valloittanut avaruutta, ainakaan havaittavasti. Jossain vaiheessa sivilisaation kehistyskulkua se tuntuu tarpeelliselta - kunnes taas muuttuu tarpeettomaksi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
266 103
Viestejä
4 605 058
Jäsenet
75 764
Uusin jäsen
Voippari

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom