Aurinkomyrsky

Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
932
Rva tuossa lueskeli Risto Isomäen piristävää kirjaa "Mitä pandemian jälkeen" jossa ilmeisesti pohditaan erilaisia uhkakuvia. Yhdessä luvussa kerrotaan aurinkomyrskyistä, säännöllisesti toistuvasta ilmiöstä joka kuitenkin välillä esiintyy voimakkasmapana. Ilmeisestinainakin 1850- ja 1920-luvulla aurinkomyrsky on ollut niin voimakas että sellainen grillaisi satelliitit ja sähkönsiirtoverkot.
Kirjailijan mukaan juuri Suomi on suojautunut ainakin 1859- vuoden Carrington-aurinkomyrskyn suuruista myrskyä vastaan. Muualta taas luin että ilmiö ei olisi yhtä voimakas Suomessa, ja että Suomessa köytetty muuntajatyyppi ei olisi kovin haavoittuvainen. Miten on, onko Suomessa tehty jotain konkreettista asialle vai onko tämä ihan sattumaa?
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
486
Eikös vuonna 2012 Maapallon kiertoradalle osunut tuollainen Carringtonin-tapahtumaa vastaava myrsky? Maapallo oli ehtinyt pois alta 9 päivää ennen.
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
932
Enpä tiennytkään. Kyllä kai todennäköisyys on melko huomattava että ainakin muutaman vuosikymmenen aikana osuisi. Olisimme huomattavan haavoittuvia. Vaikka Suomi suojautuisi niin kansainvälinen tietoliikenne jatavaranvienti ja tuonti saattaisivat ottaa pahasti kipeetä.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 599

Miljoonia tonneja superkuumaa kaasua sinkoutui Auringosta kohti Maata muutama päivä sitten – Tällä kertaa vahinkoja ei tullut, mutta reagointiaikaa on vain 60–90 minuuttia

ISTOCK

TEKSTI TEKNIIKAN MAAILMA

Vain muutama päivä sitten miljoonien tonnien verran superkuumaa kaasua ampaisi Auringosta kohti Maata, kirjoittaa uutistoimisto Bloomberg.
Tämä koronan massapurkauksena tunnettu ilmiö ei ollut mikään poikkeuksellisen voimakas, mutta osuessaan Maan magneettikehään se synnytti voimakkaimman geomagneettisen myrskyn vuosiin.
Pahimmillaan geomagneettiset myrskyt voivat Ilmatieteen laitoksen koontiartikkelin mukaan muun muassa lamaannuttaa sähköverkkoja, sateliittipaikannuksen laatu voi heikentyä ja radioliikenteessä voi esiintyä katkoksia.

TÄLLÄ KERTAA MYRSKYN aiheuttamat häiriöt jäivät vähäisiksi, mutta ne toimivat muistutuksena siitä, että Aurinko on herännyt hiljaiselostaan.
Auringon magneettikenttä elää 11 vuoden aktiivisuussykleissä, ja nykyisen syklin huippu saavutetaan vuonna 2025. Historiatietojen mukaan isot aurinkomyrskyt ovat harvinaisia, kerran vuosisadassa tapahtuvia asioita. On syytä olettaa myrskyn iskevän maahan 2000-luvulla, tutkijat arvioivat.

Lisää aurinkomyrskyjä on siis luvassa ja vaara on todellinen. Esimerkiksi vuonna 2017 aurinkomyrsky lamaannutti radioliikennettä samaan aikaan, kun hurrikaani Irma riehui Karibianmerellä. Vuonna 2015 puolestaan myrsky sammutti koillisen USA:n paikannusjärjestelmän. Syyskuussa 1859 tapahtunut Carringtonin tapaus on suurin toistaiseksi tunnettu aurinkomyrsky, joka rikkoi suurimman osan kaikista sähköisen viestinnän laitteista.
YHDYSVALLAT JA BRITANNIA OVAT rakentaneet avaruussään ennustusjärjestelmiä viimeisen 15 vuoden aikana.
Vaikka Aurinkomyrskyjen synty havaitaan, ei niiden todellista vaaraa pystytä toteamaan ennen kuin myrsky on saapunut noin 1,6 miljoonan kilometrin päässä Maasta sijaitsevien satelliittien ulottuville.
Havaintohetkestä aurinkomyrskyllä on ajallisesti matkaa Maahan vain 60-90 minuuttia, Bloombergin artikkeli muistuttaa.

”Kykymme ymmärtää ja ennustaa aurinkosykliä on edelleen hyvin rajallinen”, sanoo U.S. Space Weather Prediction Centerin johtaja William Murtagh.

Kyllähän tuota on jo jonkin aikaa odotettu. Jos sopivasti käy niin ei edes suojatut järjestelmät kestä.
 
Mollari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.09.2020
Viestejä
205
Tämä on kyllä semmoinen asia, mihin kannattaisi jokaisen varautua, kuten muihinkin katastrofeihin. Muutaman viikon jälkeen alkaa jo kaduilla olemaan täysi anrkia ja ryöstely päällä, kun ruoka loppuu, eikä polttoainettakaan saa mistään. Puhumattakaan, jos talviaikaan tapahtuu
 
Ylipäätään varautuminen. Se että löytyy ruokaa ja lääkkeitä viikon parin ajaksi ja joku paikka jonka saa lämpimäksi ilman sähköä. Monelta löytyy esim grilli, jossa voi tarpeen mukaan kokkailla jne. mutta lämmitys voi olla hankalampi.
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
123
Tämä on kyllä semmoinen asia, mihin kannattaisi jokaisen varautua, kuten muihinkin katastrofeihin. Muutaman viikon jälkeen alkaa jo kaduilla olemaan täysi anrkia ja ryöstely päällä, kun ruoka loppuu, eikä polttoainettakaan saa mistään. Puhumattakaan, jos talviaikaan tapahtuu
Talvinen anarkia on onneksi huomattavasti lyhyempi kuin maissa, joissa ei talvea ole. Mieti mitä tapahtuu kun kerrostaloissa lämmöt katkee ja tietoa sähköjen palautumisesta ei ole. Jengi todennäköisesti valuu kadulle, mutta onko se sen parempi paikka jos pakkasta vaikka -20. Toivottavasti armeijalla on jonkinlainen aataminaikuinen varajärjestelmä olemassa.
 
Mollari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.09.2020
Viestejä
205
Talvinen anarkia on onneksi huomattavasti lyhyempi kuin maissa, joissa ei talvea ole. Mieti mitä tapahtuu kun kerrostaloissa lämmöt katkee ja tietoa sähköjen palautumisesta ei ole. Jengi todennäköisesti valuu kadulle, mutta onko se sen parempi paikka jos pakkasta vaikka -20. Toivottavasti armeijalla on jonkinlainen aataminaikuinen varajärjestelmä olemassa.
Kyllähän sitä väkeä urheiluhalleihin ja kauppakeskuksiin saadaan pakattua, jotka saadaan ainakin joksikin aikaa lämpimiksi, mutta aikamoinen rumba se tulisi olemaan. Aika moni siltikin jäisi kotia vartioimaan ja ryöstelemään naapureita.

Sieltähän oli juuri nyt läheltäpitipurkaus tapahtunut.

Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
932
Muutaman päivän kotivara onnohan fiksu juttu - mutta esim elintärkeitä lääkkeitä ei kela anna ostaa varastoon. Liekö tukussakaan monen viikon varastoa. Jos valmistajamaassa on sähköt poikki ei lisää valmisteta - ja pelkkä gps-satelliittien grillautuminen taitais pitää laivat laiturissa jonkin aikaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 321
Tosiaan jos menee generaattorit/muuntajat pääsähköverkoista vituiksi niin vain harvassa maassa on minkäänlaista valmiutta saman tien niitä vaihtaa. Ja taas sitten uusien valmistaminen tarvittamassa määrissä voi kestää vuosia, jos siis onnistuu pitkään aikaan kun ei ole sitä sähköä.

Toki eniten harmittaisi ettei voisi pelailla konsoleilla eikä katsoa striimipalveluista mitään.
 
Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
323
Kuinka hyvin nämä pystytään ennustamaan ennen kuin se myrsky varsinaisesti tekee tuhoja? Sehän vasta mielenkiintoinen tilanne olisikin, jos pystyttäisiin sanomaan, että "ylihuomisesta alkaen ei sitten ole sähköä saatavilla pariin vuoteen".
 
Oliko se 60-90min ennen vahinkoja. Tokkopa uutinen ehtii koko maapallon kiertää ennen keskiaikaa. Onhan tässä kyllä aineksia vaikka mihin. Ainakin koko populaatio oltais tasaisesti ns. kusessa.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
723
Kyllähän sitä väkeä urheiluhalleihin ja kauppakeskuksiin saadaan pakattua, jotka saadaan ainakin joksikin aikaa lämpimiksi, mutta aikamoinen rumba se tulisi olemaan. Aika moni siltikin jäisi kotia vartioimaan ja ryöstelemään naapureita.
En kyllä usko että Suomessa kukaan rupeisi ryöstelemään naapureita, ellei sitten kyseessä ole joku ongelma lähiö. Se on sitten eri asia kuinka kattavat tuhot tuollainen tapahtuma tekisi ja kuinka kauan niiden korjaamiseen menisi.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
621
Itselle heräsi aiheesta tunne, etten halua edes miettiä tai varautua tälläiseen. Kunnon maailmanlopun ennustelua. Mitenköhän sitä saisi pidettyä lapset hengissä, varmaan pitää ruveta syömään naapureita.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 599
Itselle heräsi aiheesta tunne, etten halua edes miettiä tai varautua tälläiseen. Kunnon maailmanlopun ennustelua. Mitenköhän sitä saisi pidettyä lapset hengissä, varmaan pitää ruveta syömään naapureita.
Näin suurin osa elää. Ei edes haluta miettiä mikä voisi mennä pieleen.

Todellisuudessa tarvitsee vain olla joku suunnitelma sille miten selviää viikon tai pari. Isoimpia on lääkkeet ja jotain sopivaa syötävää joka ei vaadi jääkaappia. Ja tietenkin vedelle kanisteria tjsp.
Tuollaisessa tilanteessa yhteiskunnan varautumissuunnitelma otettaisiin heti käyttöön ja kaikki ei kriittinen keskeytettäisiin.

Aurinkomyrskyn pommitus on siitä kyllä hankala että se voi käräyttää myös kaiken elektroniikan kotioloissa. Eli edes autot eivät käynnisty eikä pakosti edes se pahan päivän patteriradio herää enää henkiin. Tunnin varoaika tällaiselle on kyllä aika haastava.
 
AHPU

VHM
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
427
Itselle heräsi aiheesta tunne, etten halua edes miettiä tai varautua tälläiseen. Kunnon maailmanlopun ennustelua. Mitenköhän sitä saisi pidettyä lapset hengissä, varmaan pitää ruveta syömään naapureita.
Termi "ryöstelemään naapureita" saikin ihan toisen merkityksen... :lol:
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 726
Oliko se 60-90min ennen vahinkoja. Tokkopa uutinen ehtii koko maapallon kiertää ennen keskiaikaa. Onhan tässä kyllä aineksia vaikka mihin. Ainakin koko populaatio oltais tasaisesti ns. kusessa.
Ennyste taidetaan saada vuorokauden päähän, ennakkovaroitus tapahtuneesta flaresta tai CME:stä on kuulema 10-60 minuuttia.
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
932
Kuulemma tuossa Isomäen kirjassa kerrotaan että jos verkon saa ajettua alas ja kytketyä irti, ei pitäisi isompaa vahinkoa tulla. Esim ydinvoimala voi kai irrota verkosta ja sammutella itsensä varavoimalla, ja Suomessa voidaan kai verkkoja kytkeä pois päältä ihan etänäkin. Jos edes osa johdoista ja voinaloista selviäisi, ei mentäisi ihan keskiajalle tuollaisesta Carrington-luokan tapahtumasta jollaisia tulee ehkä 80v välein keskimäärin. Ymmärsin että carrington-suuruusluokka ei kuitenkaan ole mikään yläraja...
 
Suurin ongelma varmaan on muuntajat, joita kärähtelee ennätysmäärät, vai onko ne osattu rakentaa, että kestävät? Mahdetaanko niitäkään enää suomessa valmistaa? Voi olla ulkomaantilauksissa vähän viivettä.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
723
Itselle heräsi aiheesta tunne, etten halua edes miettiä tai varautua tälläiseen. Kunnon maailmanlopun ennustelua. Mitenköhän sitä saisi pidettyä lapset hengissä, varmaan pitää ruveta syömään naapureita.
Tjaa-a, mahtaneeko edes faradayn häkki auttaa ? Toisaalta jos auttaisi, niin eiköhän kaikki voimalaitokset ainakin olisi eristetty moisella häkkyrällä jo viime vuosikymmenenä viimeistään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
80
Otettaisiinko sellaisessa tilanteessa sitten pakkokäyttöön kaikki entisajan dieselkäyttöiset ajoneuvot, jotka eivät tarvitse sähköäkään toimiakseen?
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
932
Suurin ongelma varmaan on muuntajat, joita kärähtelee ennätysmäärät, vai onko ne osattu rakentaa, että kestävät? Mahdetaanko niitäkään enää suomessa valmistaa? Voi olla ulkomaantilauksissa vähän viivettä.
Muuntajat kärähtävät kai juuri siksi että verkosta tulee huomattavan voimakas tasavirta. Jos verkko saadaan irti muuntajasta ja muusta sähköstä ongelma ei ole yhtä suuri. En kuitenkaan usko että noita ihan noin vaan vedetään töpselistä. Varmaan ensin voimalat irti ja sitten verkko irti muuntaja kerrallaan? Kauankohan siihen menee?

Toivottavasti päästään ensin nauttimaan vähän pienemmästänä aurinkomyrskystä noin testi- ja havainnointimielessä niin osataan sitten paremmin.
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
123
Tämä olisi kyllä aika absurdi keissi. Vaikka olis kuukauden varastot kotona, niin kuukauden jälkeen olet samassa kusessa muiden kanssa. Eikä hätävarasapuskat löydä kuin kaupunkilaiset, koska tietoa ei saada eteenpäin millään keinolla. Tai voihan se solttupoika sotkea fillarilla sanaa eteenpäin, mutta entäpä talvella? Oulussa armeija takavarikoi Kalevan mainospallon ja jakaa lentolehtisiä :) Aikamoinen keskiaika, jossa vain röyhkeimmät selviytyvät. Toiseen maahan ei kannata lähteä, koska tilanne on sama siellä. Alkotkin ryövätty tyhjiin sinä kuukauden aikana, jonka kyhjötit kotona.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 321
Jenkit tavallaan viisaita siinä että aseistautuvat. Todennäköisesti kaikissa muissakin maissa voi aseille tulla yleisessä paniikissa/hässäkässä käyttöä, tai ainakin niiden avulla selviää pitempään.
 
Mollari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.09.2020
Viestejä
205
Tämä olisi kyllä aika absurdi keissi. Vaikka olis kuukauden varastot kotona, niin kuukauden jälkeen olet samassa kusessa muiden kanssa. Eikä hätävarasapuskat löydä kuin kaupunkilaiset, koska tietoa ei saada eteenpäin millään keinolla. Tai voihan se solttupoika sotkea fillarilla sanaa eteenpäin, mutta entäpä talvella? Oulussa armeija takavarikoi Kalevan mainospallon ja jakaa lentolehtisiä :) Aikamoinen keskiaika, jossa vain röyhkeimmät selviytyvät. Toiseen maahan ei kannata lähteä, koska tilanne on sama siellä. Alkotkin ryövätty tyhjiin sinä kuukauden aikana, jonka kyhjötit kotona.
Kyllähän sitä vähintään AM radiolla saadaan hätätiedotukset toimimaan, ettei aivan pimennossa tarvitse montaa päivää olla.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 599
Kyllähän sitä vähintään AM radiolla saadaan hätätiedotukset toimimaan, ettei aivan pimennossa tarvitse montaa päivää olla.
Armeijalta löytyy ihan perus kenttäradioita joilla myös FM lähetys onnistuu. Riippuu vain siitä kuinka iso myrsky tulee että onko niitä vastaanottimia ehjänä. Olikos jossain tietoa miten tuollainen myrsky kärventää pienelektroniikkaa, joka ei ole missään verkossa kiinni (aka. Patterikäyttöisiä laitteita)? Ja samaan että kuinka iso myrsky pitää olla että myös autojen elektroniikka käryää pellin suojassa?
 
Mollari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.09.2020
Viestejä
205
Armeijalta löytyy ihan perus kenttäradioita joilla myös FM lähetys onnistuu. Riippuu vain siitä kuinka iso myrsky tulee että onko niitä vastaanottimia ehjänä. Olikos jossain tietoa miten tuollainen myrsky kärventää pienelektroniikkaa, joka ei ole missään verkossa kiinni (aka. Patterikäyttöisiä laitteita)? Ja samaan että kuinka iso myrsky pitää olla että myös autojen elektroniikka käryää pellin suojassa?
FM:llä on vain niin onneton kuuluvuus, ettei sitä ole järkeä käyttää, jos tilanne on oikein pahaksi mennyt. AM kantaa tuhansia kilometrejä, joten yksi lähetinasema voi palvella koko maata. FM asemia pitäisi saada pystyyn kymmenittäin.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 599
FM:llä on vain niin onneton kuuluvuus, ettei sitä ole järkeä käyttää, jos tilanne on oikein pahaksi mennyt. AM kantaa tuhansia kilometrejä, joten yksi lähetinasema voi palvella koko maata. FM asemia pitäisi saada pystyyn kymmenittäin.
AM palvelisi varmaan yleistiedottamiseen, mutta FM paikalliseen tiedotukseen. Ei minua kiinnosta saada tietoa hesan vedenjakelupisteistä yms jos asun satojen kilsojen päässä. FM vastaanottimia on varmasti myös enemmän.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
874
Suureen myrskyn kykyyn tuhota tai vaurioittaa sähköverkkoa ja muuntajia vaikuttaa myös niiden sijainti sekä suunta maapallon magneettikenttään nähden. En olisi huolissani elektroniikan kannalta silloin kun niitä ei ole kytketty verkkoon tai suuriin antenneihin ja siinä vaiheessa kun pienelektroniikka kärähtää olisin huolissani oman kehon saamasta säteilystä.
Voimakkaita on ollut satojen vuosien välein mutta arvaamattomina vaikea varautua joten kaikki mahdollista.
Maapallon napaisuuskäännöksen myötä tuleva magneettikentän heikentyminen vaikuttaa paljon kilven suoman suojauksen tehoon. Magneettiset navat ovatkin jo karkuteillä.

Melkein kaikki varmaankiin tietävät että maapallon magneettikenttä suojelee ilmakehää ja maapallon elämää hyvin tehokkaasti. Ilman riittävän voimakasta magneettikenttää aurinkotuuli olisi riipinyt maapallon ilmakehän kauan sitten samaan tapaan kuin Marsissa.

Viime aikoina magneettinen pohjoisnapa on vaeltanut kohti Siperiaa, ja magneettikentän on yleisesti havaittu heikentyneen viimeisten satojen vuosien kuluessa. Tämä on herättänyt huolta siitä, että magneettikentän napaisuus saattaisi vaihtua jo lähitulevaisuudessa. Käytännössä muutos voi olla hyvinkin nopeaa ja vaikutukset havaittavia ihmisen eliniän aikana joskin täydellinen kääntyminen tapahtuu luullakseni tuhansien vuosien aikana.

Huolta ei kannata kantaa aurinkomyrskyistä eikä magneettikentän napaisuuden vaihdosta kunhan sähköverkon toiminnan kannalta on varauduttu huollon ja varaosien ennakoivaan suunnitteluun ja hankintaan.
Suurten myrskyjen aikana on mahdollisuus päästä ihailemaan upeita voimakkaita revontulia hyvinkin etelässä.

Mollari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.09.2020
Viestejä
205
Huolta ei kannata kantaa aurinkomyrskyistä eikä magneettikentän napaisuuden vaihdosta kunhan sähköverkon toiminnan kannalta on varauduttu huollon ja varaosien ennakoivaan suunnitteluun ja hankintaan.
Tätähän ei ole tehty, eikä tulla tekemään niinkauan, kun sähköverkot on yksityisten käsissä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 321
Tuskinpa on. Tahtoo vähän olla se kaikkinainen voitontavoittelu ilman mitään oheiskuluja olla 99% yrityksistä ohjenuorana. Jos osingot on ehtinyt johtokunta napata niin ei siellä muuhun ole kiinnostusta.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
2 514

Firma on konkassa, jos sillä ei ole enää tuotteita. Veikkaan, että omistajia kiinnostaa suojata sijoitukset. Valtiolla taas ei oo niin justiinsa, voi verottaa rahat uuteen verkkoon.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
874
Tätähän ei ole tehty, eikä tulla tekemään niinkauan, kun sähköverkot on yksityisten käsissä.
Firma on konkassa, jos sillä ei ole enää tuotteita. Veikkaan, että omistajia kiinnostaa suojata sijoitukset. Valtiolla taas ei oo niin justiinsa, voi verottaa rahat uuteen verkkoon.
Omille kintuille kusemistahan tuo on kun riski tiedossa ja menköön sitten herran haltuun miten kalliiksi käy myrskyn jälkeen loppujen lopuksi.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 661
Vaikuttaako tuo aurinkoimyrsky maan sisällä kulkeviin kaapeleihin samalla tavalla kuin jossain pylväissä killuviin muuntajiin ja kaapeleihin?. En muista että olisin tällä kylällä nähnyt enää missään maanpäällisiä sähköjohtoja tai muuntajia jotka on pylväissä.

Kaikki muuntajat ynnä muut on nykyään kopperoissa ja kaapelit metrien syvyydessä. Saattaahan täältä löytyä vielä jotain vanhanaikaisia virityksiä joiltain kesämökeiltä. En ole mikään insinööri niin siksi kysyn.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
874
Vaikuttaako tuo aurinkoimyrsky maan sisällä kulkeviin kaapeleihin samalla tavalla kuin jossain pylväissä killuviin muuntajiin ja kaapeleihin?
Vaikuttaa mutta vähän verrattuna maanpäällisiin. Sen vähempi tietenkin mitä syvemmällä maan alla ja paras kun kulkee meren pohjassa. Luonnollisesti suuret metallirakenteet jotka ovat kytköksissä verkkoon jotakin kautta ovat myöskin vaikutuksen alaisia.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 726
Sähköverkon häiriöihin on kyllä varauduttu, mutta suurempia muuntajia ei ole varaosahyllyssä vaan ne tehdään tilauksesta, ja se vie parhaillaan kuukausia. Miettikääpä miten käy, kun kopallinen sähkönjakelijoita alkaa tilata niitä samanaikaisesti?
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
509
Muuntajat kärähtävät kai juuri siksi että verkosta tulee huomattavan voimakas tasavirta. Jos verkko saadaan irti muuntajasta ja muusta sähköstä ongelma ei ole yhtä suuri. En kuitenkaan usko että noita ihan noin vaan vedetään töpselistä. Varmaan ensin voimalat irti ja sitten verkko irti muuntaja kerrallaan? Kauankohan siihen menee?

Toivottavasti päästään ensin nauttimaan vähän pienemmästänä aurinkomyrskystä noin testi- ja havainnointimielessä niin osataan sitten paremmin.
Kaikkihan on nykyään etähallinnassa, että riippunee siitä työntekijän nopeudesta.

[MUTU]
Jostain joskus lukenut, en nyt tietenkään löytänyt Googlella, niin mennää mutulla. Voimalaitoksien pitää pystyä katkaisemaan syöttö verkkoon päin sekunneissa. Ellen ihan väärin muista niin olisiko peräti <1s.

Sitähän voikin sitten vain arvailla että onko Fingridillä joku "punainen hätä-seis-nappula" seinällä, joka ajaa koko sähkäverkon alas?!?!?!?!
[/MUTU]

Edit: Verkon alasajo on käsittääkseni jopa kohtuullisen "helppo" homma. Mutta sen uudeleen käynnistys vaatinee sitten vähän enemmän työtä.

Kaiketi Diesel(vara)voimalalla on helpoin saada 400V/50hz, siitä sitten muuntajien läpi kantaverkko käyntiin. Saadaan ne isommatkin voimalat + Pohjoismaat samaan synkkaan. Sitten voidaan alueittain alata muuntamoita käynnistellä.

Kuvitellaan että Helsingissä saadaan Salmisaaren voimalaitos käyntiin, ja ekoille muuntamoille asti sähköt. Etähallinnan modeemit alkaa siellä heräillä ~30sek sisään. Ja toivotaan että siellä Salmisaaren katolla on omat laitteet sitä etähallintaa varten. Ainakin suurimmat "muuntamo-asemat" käyttää jotain omaa ~400Mhz-taajuutta, joku viisaampi voi valaista lisää. Siitä sitten taas seuraavat muuntamot/modeemit käyntiin jne.jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 321
Sähköverkon häiriöihin on kyllä varauduttu, mutta suurempia muuntajia ei ole varaosahyllyssä vaan ne tehdään tilauksesta, ja se vie parhaillaan kuukausia. Miettikääpä miten käy, kun kopallinen sähkönjakelijoita alkaa tilata niitä samanaikaisesti?
Siksipä peloteltu pahimmillaan jopa vuosien sähköttömyydellä vähintään osassa maailmaa jos paska oikein kunnolla osuu tuulettimeen. Tosin tekisi esim jenkeille hyvää oppia vähän nöyryyttä, jos vaikka osa maasta olisi vaikka vuoden down.
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
932
Siksipä peloteltu pahimmillaan jopa vuosien sähköttömyydellä vähintään osassa maailmaa jos paska oikein kunnolla osuu tuulettimeen. Tosin tekisi esim jenkeille hyvää oppia vähän nöyryyttä, jos vaikka osa maasta olisi vaikka vuoden down.
Meillähän riittäis osaamista kun noitakin muuntajia on ennen kai joku Strömberg tehnyt. Mutta riittäiskö materiaali ja toimisko koneet?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
874
Jostain joskus lukenut, en nyt tietenkään löytänyt Googlella, niin mennää mutulla. Voimalaitoksien pitää pystyä katkaisemaan syöttö verkkoon päin sekunneissa. Ellen ihan väärin muista niin olisiko peräti <1s.
Ei vaan jää paljon aikaa havannoinnin jälkeiseen analysointiin, varoituksiin ja tekemisiin koska aurinko sen verran lähellä ja arvaamaton. Ennustaa aina voi mutta kukaan ei ota niitä vakavasti.

Meillähän riittäis osaamista kun noitakin muuntajia on ennen kai joku Strömberg tehnyt. Mutta riittäiskö materiaali ja toimisko koneet?
Osaamista ja tekijöitä oli vielä parikymmentä vuotta sitten. Nykyistä tilannetta en tiedä ja toimitusaika voi olla pitkäkin vaikka rautaa ja kuparia meiltä löytyykin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 321
Ja ottaen nykymeininki huomioon niin suomi varmaan ne valmistuvatkin myisi ensin muille...
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 726
Tuolta voisi ehkä lukaista Hesarin 7v vanhan skenaarion aiheesta, jossa sähköverkkoon tulee kuvitteellinen suurhäiriö. Samassa dokussa myös toinen pikkujuttu jossa kerrotaan miten kävi, kun toipumista testattiin silloin, vuonna 2014. Uudempiakin testejä on tehty, eikä silloinkaan muistaakseni Pohjois-Suomessa asiat mennyt ihan putkeen.

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
874
Aika lohduttomalta vaikutti tuo skenaario etenkin jos tapahtuisi tammikuussa. Puulämmitteiset taloudet pärjäisivät parhaiten ja vettä pitäisi olla kaikilla varastoituna eikä aggregaatti polttoainevarastoineen olisi pahitteeksi.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
509
Tuolta voisi ehkä lukaista Hesarin 7v vanhan skenaarion aiheesta, jossa sähköverkkoon tulee kuvitteellinen suurhäiriö. Samassa dokussa myös toinen pikkujuttu jossa kerrotaan miten kävi, kun toipumista testattiin silloin, vuonna 2014. Uudempiakin testejä on tehty, eikä silloinkaan muistaakseni Pohjois-Suomessa asiat mennyt ihan putkeen.

Erittäin hyvä dokumentti, ja tuon perusteella voisi jopa kirjoittaa fiktiivisen kirjan.

Mutta tuossa on todella paljon virheitä, mitä ihan Hesarikin olisi voinut korjata. Skenaariossa sähköt katkeaa klo 16.07, 18.30 lanka- ja matkapuhelinverkko + internet on alhaalla.
Vaatimus (minimi) on että 3h toimii hätäpuhelut (GSM/UMTS), tuossa skenaariossa alle 2h30min. +Operaattoreilla on isompia kohteita "vähän" isommallakin akustolla ja sitten ihan varavoimakoneilla. Kaikkiin ei tietenkään voi varautua. TAI no voi, mutta sitten alkaakin näkyä siinä puhelin/nettiliittymän hinnassa.
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
932
Ilkka Remeksen kirjassa,nolikohan Jäätyvä Helvetti, kuvattiin vähän samanlaista tilannetta mutta sillä kertaa asialla oli aurinkoa pienempi vihulainen.

Mielenkiintoinen skenaario.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 633
Otettaisiinko sellaisessa tilanteessa sitten pakkokäyttöön kaikki entisajan dieselkäyttöiset ajoneuvot, jotka eivät tarvitse sähköäkään toimiakseen?
Tämä on minusta hieman merkillinen lähtökohta. Ensinnäkin pitkät voimalinjathan siinä olisivat hajoamassa ja hajottamassa niihin kytkettyä. Ei niinkään ajoneuvot, joissa on vain lyhyttä pätkää piuhaa peltikuoressa.

Oletetaan kuitenkin, että tapahtuma olisi niin brutaali, että se grillaisi autoista sähköt. Kai ne nyt suurelta osin palaisivat nuuskaksi? Uudet autot voisivat teoriassa olla romua ilman näkyvää vauriotakin. Jos oletetaan, että antiikkinen mekaaninen diesel säilyisi, niin kai myös vanhat bensakoneelliset kaasutinruoskat saisi aika kevyellä entraamisella ajettavaan kuntoon. Ne ovat helpommin käynnistettävissäkin ilman starttipiirin korjaamista.

Niinikään jos tapahtuma olisi noin äärimmäinen, mistä polttoainetta? Toki on varmuusvarastoja ja vaikka mitä, mutta ämpärilläkö niistä ammennetaan? Ja joo, apokalypsiskenaarion mukaiseen survivalistikäyttöön toki löytyy helpommin öljylämmitystalojen ja maatilojen säiliöistä välittömään tarpeeseen PÖ kuin bensaa olisi. En silti näe tämän dieselpunk-idean realismia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
874
Oletetaan kuitenkin, että tapahtuma olisi niin brutaali, että se grillaisi autoista sähköt.
Tämä brutaali tapahtuma tekisi silloin sinustakin niin huonokuntoisen ettei autoilla ajamista tarvitsisi miettiä kovin kauan aikaa. Auton sähkölaitteet ovat "häkin" sisässä eikä suoraa yhteyttä maihin ole pinta-alojen ollessa pieniä joten sen luokan myrsky joka grillaisi autot tekisi ihmisen elimistössä todella pahaa jälkeä.
 
Tämän suuntainen käsitys minulla on kuviteltavissa olevan aurinkomyrskyn aiheuttamien vaurioiden lajista; johdinpituus ratkaisisi ja ongelmana olisi lähinnä infran tuhoutuminen ja kotonakin verkkoon kytkettyjen asioiden menetys ja mahdollisesti myös seurannaisena tulipalot, sähkötapaturmat jne. Ei kuitenkaan läheskään niin helposti yksittäisten irrallisten esineiden tuhoutuminen.

Olettaisin siis, että tapahtuma voisi olla vakavuudeltaan sellainen, että se kaataisi infraa siinä mittakaavassa, että sähköverkko tuhoutuisi pahoin ja myös esimerkiksi nestemäisen liikennepolttoaineen saanti estyisi, ja silti jättäisi uudetkin autot suurelta osin ehjäksi, oli käyttövoima sitten diesel tai täyssähkö.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
748
Ei ne autot hajoa. Ennen menee satelliitit ja verkot. Ja ilmakehä, jos oikein kunnolla puhaltaa ja siinä vaiheessa ei kukaan mieti sitä uutta autoansa. Mutta yhtä hyvin voi vaikka komeetta pyyhkästä elon tältä pallolta.

Jos sähköt menee keskitalvella pitkäksi aikaa, niin olisi todella ikävä homma, mutta kaupunkien väestö menee siinä vaiheessa kouluihin yms. ja armeija/kunnat hoitaa diesellämmittimiä. Miettikää, miksi edelleen vaaditaan uusissa taloissa tulisijojen rakentamista.

Todennäköisempi skenaario on että joku taho pistää kantaverkon matalaksi tuhoamalla pari muuntajaa. Ja kyllä, se olisi niin helppoa että muutama henkilö sen voisi tehdä (katso yle:n dokkari).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
135 381
Viestejä
2 624 614
Jäsenet
51 352
Uusin jäsen
Laksatiivitaavi

Hinta.fi

Ylös Bottom