Asus - valmistajan käsienpesu harhaanjohtamisesta

Liittynyt
17.10.2019
Viestejä
356
Ajattelin varoittaa muitakin.

Olin lisäämässä Asus ROG Strix GA35DX-koneeseeni uutta M.2 levyä kun koneen mukana tullut oli jo täynnä. Emolla on kaksi M.2-paikkaa ja ne on myös myyntispekseissä mainittu. En ole aiemmin purkanut tällaista valmiskonetta, enkä ole ollut tekemisissä riserissa olevien näyttisten kanssa, joten päätin kysyä asuksen supportista apua, ettei tule vahingossa särjettyä mitään, kun koneessa on kuitenkin takuu päällä.

Yllätys oli melkoinen kun sieltä tuli vastaus etteivät saa neuvoa levyn asennuksessa, koska levyn lisäys ei ole sallittua mahdollisten lämpöongelmien takia. Kysyin vielä toiseenkin kertaan että tarkoittavatko he ihan oikeasti, että vaikka koneessa on kaksi levypaikkaa niin toista ei saa käyttää? Ja tämä siitäkin huolimatta että konetta markkinoidaan kahdella M.2-paikalla? Vastaus oli että näin on.

Kerroin että tällaisesta koneen ominaisuuksien "puolittamisesta" ja harhaanjohtavasta markkinoinnista pitäisi saada hyvitystä tai kaupan purku. Jos olisin tiennyt ettei koneessa ole laajennusvaraa, en ole ostanut sitä alunperinkään, koska tiesin jo heti että tulen tarvitsemaan ssd-tilaa mm. videoeditoinnin takia, eli pyörivä levy ei riitä kuin datavarastoksi. Asuksen support kehotti kääntymään myyjäliikkeen puoleen mahdollisten hyvitysten ja palautusten osalta. No kuinkahan todennäköisesti Power alkaa purkamaan kauppaa puolitoista vuotta vanhasta koneesta. Villejä veikkauksia...? :D Mutta täytyy koittaa vaikka sitten saada tingittyä isompi levy tuon nykyisen tilalle (edellyttäen että vanhan sisällön kopiointi onnistuu jotenkin, kun m.2-levyille ei taida olla kopiointitelakoitakaan saatavana. Perinteiselle SSD:lle tuossa on laajennuspaikat valmiina, mutta se on kai aika olennaisesti hitaampi kuin oikea m.2.

Katsotaan miten asia kehittyy. Mutta varoitukseksi Asuksen koneiden hankkijoille, että todelliset speksit ei välttämättä ole sitä miltä näyttää, koska Asus voi muuttaa niitä mielinmäärin jälkeenpäin yksipuolisella päätöksellä. Viimeisin kommentti suomen supportilta oli " Valitettavasti tämä oli meidän korkeamman tuen kanta emmekä pysty asialle muuta tekemään." Tavallaan ymmärrän heitä, hehän tekevät vain sitä mitä käsketään. Mutta isoa Asusta en ymmärrä.

Mitä sanoo IO-techin väki tällaisesta toiminnasta? Onko muilla merkeillä vastaavia typeryyksiä? Olenko ainoa Asuksen toimintaan tyytymätön asiakas?
 
madi

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
3 470
Pyydä myyjäliikettä asentamaan lisälevy? Takuu ei kata mitään asennusvirheitä. En usko kaupan purkuun noin pienestä asiasta ja hyvityksessäkin pitää huomioonottaa käyttöhyöty mikä on tietokoneelle puolessatoista vuodessa jo melkoinen.

Sanoisin, että itsevarmasti levy asentamaan ja mikäli jotain kosahtaa niin oppirahoja ne ovat. Muuten sitten myyjäliikkeen pariin pyytämään asennusta ja mikäli ei onnistu niin tietokoneliikkeeseen ostamaan palvelu ja pyytää takuun työlle.
 
Ei se varmaan heti ylikuumene, joten tuskin myyjäliikkeellä asennuttamisesta mitään hyötyä on. Jos tulee esiin vasta rajummassa rasituksessa tms. niin asentaja sanoo kuitenkin että kyllä se toimi asennuksen jälkeen, eikä vika johdu asennuksesta. Ja voihan se "vika" olla vain sitä että luku/kirjoitus hidastuu dramaattisesti levyn spekseihin nähden. Todistapa sellainen vika jollekin powerin myyjälle.

Sehän tuossa vastoin supportin ohjetta toimimisessa epäilyttää, että jos emo hajoaa esim sen ylikuumenemisen takia (mikä siellä ylikuumenee, se levy vai joku ihan muu komponentti, sitäkään support ei kertonut), niin saako tuollaiseen koteloon sopivaa emoa edes mistään? Vai meneekö sitten kotelo ja kaikki uusiksi ja palaa tonni rahaa. Luulisi että on ihan standardi emo, eli ihan vakiot takapaneelin liitäntäpaikat, johdotukset jne, mutta mistä näitä tietää kun on Asuksesta kyse. Varmaan ovat senkin rakentaneet jotenkin uudelleen tätä koteloa varten...

Oli kyllä alunperinkin ajatus takuuajan jälkeen siirtää osat parempaan koteloon. Ostin pakettikoneen komponenttipulassa koska sain sen silloin pelkän näytönohjaimen listahinnalla, joten en pannut suurta painoa kotelolle. Mutta ei sitä uskalla takuuaikana vielä tehdä. Minun tuurillani näyttis tai prossu kärähtää heti. Vähän liian kalliita komponentteja riskeerattavaksi. Äläkä sano että siinähän tulee hyvä tekosyy päivittää RTX4090:een. Tämähän onkin jo säälittävän hidas kone.
:cigar:
 
Kyllä nuo Asuksen ROG-koneet taitaa olla ihan standardikamaa eli emolevyn voi vaihtaa.
Arvailen valmistajan tuossa ympäripyöreästi kertovan tuon mainitsemasi sen vuoksi, ettei sinne asenneta parasta mahdollista (ts. nopeinta) NVMe-levyä ilman jäähdytyslevyä ja silloinhan se (levy) kuumana käy. Emolevyyn nyt vahinkoa tuolla tuskin muuten saa kuin lipsauttamalla ruuvarin siihen kesken asennuksen.

Kyllä ne perinteiset SSD:t on myös nopeita. Käyttislevyjän sinulla on nyt m.2 NVMe ja tuo toinen tuli peleille/varastoksi tms?
Ellet osta kaikista kuraisinta SSD:tä, joka piiputtaisi jo pienestä.. niin käyttäjälle tuo nopeus ei juurikaan näy muuta kuin siirtämällä isoja määriä tiedostoja putkeen.

Tuossa vielä aiheeseen liittyvä video

Liittynyt
17.10.2019
Viestejä
356
Kyllä nuo Asuksen ROG-koneet taitaa olla ihan standardikamaa eli emolevyn voi vaihtaa.
Arvailen valmistajan tuossa ympäripyöreästi kertovan tuon mainitsemasi sen vuoksi, ettei sinne asenneta parasta mahdollista (ts. nopeinta) NVMe-levyä ilman jäähdytyslevyä ja silloinhan se (levy) kuumana käy. Emolevyyn nyt vahinkoa tuolla tuskin muuten saa kuin lipsauttamalla ruuvarin siihen kesken asennuksen.
Saatat olla oikeassa. Hitto kun tuli levy jo ostettua black friday-tarjouksesta, ja tietysti sellainen missä ei ole mukana jäähyä ja nopeuttakin on varmaan sitten liikaa tälle koneelle (WD Black SN850X). Saakohan noihin jälkiasenteisia jäähdytyslevyjä kiinni, varmaan saa, jos ei vaan ole sellaisessa paikassa emolla että tuo riser tai joku muu ottaa kiinni.
 
madi

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
3 470
Saatat olla oikeassa. Hitto kun tuli levy jo ostettua black friday-tarjouksesta, ja tietysti sellainen missä ei ole mukana jäähyä ja nopeuttakin on varmaan sitten liikaa tälle koneelle (WD Black SN850X). Saakohan noihin jälkiasenteisia jäähdytyslevyjä kiinni, varmaan saa, jos ei vaan ole sellaisessa paikassa emolla että tuo riser tai joku muu ottaa kiinni.
Lukujen valossa kova levy.

ROG Strix GA35 G35DX | ROG Strix GA35 | Gaming Desktops|ROG - Republic of Gamers|ROG Suomi Sivun perusteella emolevyyn asennetaan omien levyjen alle nuo m.2 eli jonkinlainen "jäähdytys" lienee olemassa. Lisäksi molemmat paikat nvmE 4.0 eli ei ole "liian nopea levy".
 
Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 064
Tuosta jäähy ja lisäät sen ssd:n tuon jäähyn kanssa.

Mikään ei mene rikki, jos et käytä liikaa voimaa tai tiputa ruuvimeiseliä emolle.

Ja mitä tulee tuohon takuuseen, niin tuo rajoitus on olemassa vain paperilla. Samaan tapaan, kuin xmp profilien käyttäminen on ylikellotusta ja evää takuun.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 645
Viestejä
4 197 263
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom