Asus on kaikessa hiljaisuudessa poistanut mahdollisuuden avata laitteen bootloaderin lukituksen

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 424
Asus on aiemmin mahdollistanut laitteidensa bootloaderin eli käynnistyslataajan lukituksen avaamisen, mikä on mahdollistanut mm. laitteen roottaamisen ja custom ROMien asentamisen. Kyseinen bootloader unlock tool ei kuitenkaan ole ollut enää käytettävissä viime keväästä lähtien. Alunperin Asuksen asiakaspalvelu ilmoitti toimimattomuuden syyksi serverin huoltotoimenpiteet. Käyttökatkon oli tarkoitus kestää muutamia päiviä mutta on jo nyt venähtänyt kuukausien mittaiseksi. Asuksen tukifoorumilla työkalun luvattiin palaavan käyttöön viime vuoden Q3:n aikana mutta näin ei ole kuitenkaan tapahtunut eikä Asus ole antanut virallista lausuntoa asiasta.

Asus on aiemmin ollut varsin myötämielinen laitteiden muokkaamiseen bootloaderin lukituksen avaamisen myötä, vaikka toimenpide onkin mitätöinyt laitteen takuun. Tämän vuoksi on kummallista, että Asus on poistanut tämän mahdollisuuden. Käyttäjät löysivät hiljattain epävirallisen tavan avata bootloderin lukituksen mutta Asus esti myös tämän tavan tammikuussa.

Asuksen päivityslupaus on tällä hetkellä markkinoiden heikoimpia, joten olisi suotavataa, että Asus mahdollistaisi laitteiden elinkaaren jatkumisen edes custom ROMien muodossa, jos käyttäjä näin haluaa.

Lähteet:
 
Asus on koko ajan puhunut, että unlock tool olisi tulossa takaisin mutta eivät ole sitä lähes vuoteen saaneet aikaiseksi. Samaan aikaan ovat kuitenkin muutamassa viikossa reagoineet käyttäjien keksimään epäviralliseen keinoon ja tilkinneet senkin mahdollisuuden. Tosi ihmeellistä touhua.
about a year ago and without warning, ASUS removed and disabled their official Zenfone 9 bootloader unlock tool. they have repeatedly promised to bring it back, but that never happened.

as can be seen in this XDA thread, an unofficial method has recently been found to unlock the bootloader that works in recent versions of the firmware.

in response, ASUS released firmware 33.0804.2060.189 which disallows unlocking and disables firmware downgrading (!). then they disabled the web endpoint dm.asus.com/unlock/register used by the unofficial tool.
 
Xiaomilla on myös tapahtunut muutoksia bootloaderin lukituksen avauksen suhteen ja nykyään kiinalaisilla käyttäjillä on erilainen lukituksen avaus kuin globaalisti. Globaalisti lukituksen avausta pitää pyytää Community -sovelluksen kautta mutta kiinalaisilla on muitakin vaatimuksia.
Xiaomi’s bootloader unlocking policy, as recently revealed, comes with several notable features specific to devices sold in China
  • Level 5 Developer Account Requirement
  • Limited to 3 Devices Annually
Xiaomi’s unique bootloader unlocking policy is primarily attributed to the Chinese government’s interests in enhancing surveillance and security. By implementing these restrictions, it becomes more challenging for users to bypass tracking systems and engage in covert activities. Additionally, it has been noted that acquiring a Level 5 Xiaomi developer account requires being a Chinese citizen, which further facilitates device tracking.
Ilmeisesti taustalla jokin viime vuonna Kiinassa voimaan astunut laki/säännöstö. Vähän heikosti taipuu Kiina, niin täyttö käsitystä asiasta ei ole.
Manufacturing enterprises should improve the rights management mechanism of mobile smart terminals, improve the security of operating systems, and take technical and management measures to prevent the replacement of operating systems and the installation of application software during product circulation.
Sinällään tämän ei pitäisi vaikuttaa globaaleihin käyttäjiin mutta foorumilla ollut puhetta, että Asuksen globaalin tiimin pitää tehdä alusta alkaen uusi bootloader unlock sovellus ja eivät ole saaneet sitä aikaiseksi. Ilmeisesti sitä vanhaa ei voi käyttää, kun eivät pysty sillä blockaamaan kiinalaisia käyttäjiä? Xiaomilla on ennenkin ollut kommerverkkejä bootloader avauksen suhteen kts.https://www.io-tech.fi/artikkelit/custom-romin-asentaminen-xiaomi-redmi-note-4-puhelimeen/) , niin ovat ilmeisesti päässet vähemmillä muutoksilla. Xiaomillakin oli alkuun käyttökatko.
The phones also ship with a so-called HyperOS UX skin in lieu of MIUI. However, online reports suggest that the company was completely barring users from unlocking the bootloaders of their HyperOS and MIUI phones for a while. The restriction was partially lifted for MIUI users citing server maintenance, but HyperOS users couldn’t bootloader unlock up until today.
 
UK:ssa Asusta vastaan nostettu kanne meni läpi ja Asus on hyvittänyt ZenFonen omistajalle käytännössä alkuperäisen ostosumman. Syynä siis että Asus ei enää mahdollista bootloaderin lukituksen avaamista.
Asus originally pledged to keep the bootloader unlock tool on its devices

Asus was finally brought to court and has reportedly reached a settlement with the unhappy customer. In a victory for consumer rights, Asus has agreed to refund £700 ($885) and pay £70 ($88) in court filing fees. The user is now encouraging other Zenfone buyers to assert their rights by emailing Asus with the court order and asking for a refund if they don't want a phone without the bootloader unlock tool.
Itsekin alan kirjoittamaan Asukselle s-postia asiasta, jos muutosta ei ala tapahtumaan. Ostin kuitenkin puhelimen sillä oletuksella, että päivitysten loppuessa voin siirtyä custom ROMeihin. Päivityksethän loppuu näillä näkymin heinäkuussa :tdown:

@Juha Kokkonen
 
Viimeksi muokattu:
Ilmeisesti taustalla jokin viime vuonna Kiinassa voimaan astunut laki/säännöstö. Vähän heikosti taipuu Kiina, niin täyttö käsitystä asiasta ei ole.
Joku oli saanut Asuksen supportilta vastauksen maaliskuussa, että unlock toolin poistaminen johtuisi juurikin lakiteknisistä syistä (ilmeisesti Kiinan suunalla). Työkalu olisi kaikesta huolimatta tulossa takaisin. Kuitenkin huhtikuussa toinen käyttäjä oli saanut vastauksen, että työkalun palauttaminen ei ole suunnitelmissa. Itse odotin, että Asus olisi antanut asiasta jonkin lausunnon UK:n oikeusjutun jälkeen, kun edellinen on viime vuoden elokuulta. Silloin aikataulu oli Q3 2023.

@Juha Kokkonen Pystyykö io-tech kysymään asiaa Asukselta, ettei tarvitsisi olla supportin sekavien vastauksien varassa? Kuitenkin ennen ja jälkeen Zenfone 10:n julkaisun on koko ajan sanottu, että työkalu tulee takaisin mutta mitään ei ole tapahtunut.

Saksan Asuksen supportin vastaukset:
Maaliskuu
Screenshot_20240404-184406_1_1_1.jpg

Huhtikuu
2024-04-02 13_33_06-Re__Troubleshooting_Phone ASUS Service_1.jpg
 
Joku oli saanut Asuksen supportilta vastauksen maaliskuussa, että unlock toolin poistaminen johtuisi juurikin lakiteknisistä syistä (ilmeisesti Kiinan suunalla). Työkalu olisi kaikesta huolimatta tulossa takaisin. Kuitenkin huhtikuussa toinen käyttäjä oli saanut vastauksen, että työkalun palauttaminen ei ole suunnitelmissa. Itse odotin, että Asus olisi antanut asiasta jonkin lausunnon UK:n oikeusjutun jälkeen, kun edellinen on viime vuoden elokuulta. Silloin aikataulu oli Q3 2023.

@Juha Kokkonen Pystyykö io-tech kysymään asiaa Asukselta, ettei tarvitsisi olla supportin sekavien vastauksien varassa? Kuitenkin ennen ja jälkeen Zenfone 10:n julkaisun on koko ajan sanottu, että työkalu tulee takaisin mutta mitään ei ole tapahtunut.

Saksan Asuksen supportin vastaukset:
Maaliskuu
Screenshot_20240404-184406_1_1_1.jpg

Huhtikuu
2024-04-02 13_33_06-Re__Troubleshooting_Phone ASUS Service_1.jpg
Voin kysyä asiaa meidän kontaktilta. Nuo supporttiehan vastaukset saattavat olla joissain asioissa vähän mitä sattuu, kuten historia on monessakin eri keississä osoittanut.
 
Vois melkeen laitella itekki. Ihan naurettavaa touhua että softatuki on minimit, eikä bootloaderia saa auki >:|
Varsinkin kun vielä vuonna 2017 asenne oli alla olevan mukainen. Toki ymmärrän, jos joku Kiinan lainsäädäntö laittaa kapuloita rattaisiin mutta kai asiasta voisi infota paremmin?
While we can’t recommend unlocking, we’re not here to tell you what you can and can’t do with the hardware you’ve bought. If you want to root your phone or personalize your Android experience with custom recoveries and third-party ROMs, well, who are we to stop you? ASUS has dedicated utilities that reduce the ZenFone bootloader unlock procedure to just a few clicks, and this step-by-step guide will walk you through the process from start to finish.
 
Asus Nordicin vastaus:
----------------------------------
Dear valued customer,

Thank you for your continued support and interest in ASUS products.

We understand your anticipation for the phone unlock tool and appreciate your patience. We will continue to optimize it to ensure compliance with the latest regulatory requirements. We expect to release an official announcement soon, keeping you informed about our latest developments.

Should you have any other questions or require assistance, please do not hesitate to contact us. We are dedicated to offering you support and answers.

Once again, thank you for your understanding and support.
 
Asus Nordicin vastaus:
----------------------------------
Dear valued customer,

Thank you for your continued support and interest in ASUS products.

We understand your anticipation for the phone unlock tool and appreciate your patience. We will continue to optimize it to ensure compliance with the latest regulatory requirements. We expect to release an official announcement soon, keeping you informed about our latest developments.

Should you have any other questions or require assistance, please do not hesitate to contact us. We are dedicated to offering you support and answers.

Once again, thank you for your understanding and support.
Suhteellinen käsite tuo "soon", kun eihän tässä olla kuin kuukausitolkulla odoteltu unlock toolia :asif:. Mutta ilmeisesti UK:ssa kanteen läpi saanut kaveri on puuhaamassa EU:n laajuista joukkokannetta tms. niin ehkä se olisi saanut Asukseen vähän vauhtia asiassa. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
 
Herran jumala sentään! Asus ei ole vieläkään tuonut bootloaderin lukituksen avaustyökalua takaisin käyttäjille mutta mahdollistaa nyt lukituksen avauksen huollon kautta. Se vain maksaa käyttäjälle 200$ :woot::beye:!?!

asus2-jpg.6131209


Käyttäjä oli ottanut yhteyttä executivecare@asus.com sähköpostiosoitteen kautta GamersNexuksen esiin nostaman ongelman tiimoilta. Tuolta käyttäjä oli sentään saanut jotain vastauksia toisin kuin aiempia kanavia pitkin mutta aika kornia, että perivät nyt maksun lukituksen avaamisesta :tdown:. Harmillisesti nämä Asuksen puhelimien ongelmat ovat jääneet vähemmälle huomiolle kuin PC puolen jutut (kts. Käyttäjät raportoivat emolevyn vaihtoa vaativasta viasta Asuksen uusilla lippulaivapuhelimilla).
 
Minkäs takia bootloader pitää saada auki jos tuettuja rommeja ei ole edes tehty. rootin takia ?

Itseä ei kiinnosta uusi puhelin lainkaan jos ei pysty asentamaan custom rommia virallisen tuen loputtua.
 
Minkäs takia bootloader pitää saada auki jos tuettuja rommeja ei ole edes tehty. rootin takia ?

Itseä ei kiinnosta uusi puhelin lainkaan jos ei pysty asentamaan custom rommia virallisen tuen loputtua.
Nykyään ei ole välttämätöntä tehdä laitekohtaisia custom ROMeja vaan käytännössä mihin tahansa Treblea tukevaan Android-laitteeseen voidaan asentaa Generic System Image (GSI) pohjainen custom ROM. Itsekin olen GSI custom ROMeja asentanut sellaisille laitteille kuin Cubot KingKong Mini 3 ja Duoqin Qin 3 Ultra, joille laitekohtaisia custom ROMeja ei ole.
LIsäksi Asuksen aiemmille puhelimille kuten Zenfone 8 ja 9 löytyy runsaasti laitekohtaisia custom ROMeja, kun niiden bootloaderin pystyi alunperin unlockkaamaan. Asus vain poisti mahdollisuuden viime vuonna. Zenfone 10 ei taida sen vuoksi juuri löytyä perinteisiä custom ROMeja. Mutta esimerkiksi Zenfone 9 päivitykset loppuivat nyt kesällä, niin olisihan hienos laittaa custom ROM sisään, että saisi laitteen ohjelmistotukea jatkettua. Toki osa haluaa nimenomaan sen rootin.

PS. GSI custom ROMeista saattaa olla juttua tulossa :whistling:.
 
Joku oli saanut Asuksen supportilta vastauksen maaliskuussa, että unlock toolin poistaminen johtuisi juurikin lakiteknisistä syistä (ilmeisesti Kiinan suunalla).
Onko mahdollista että olisi ihan meidän oman EU:n kehitteillä olevat regulatory requirementsit nyt iskemässä mahdollisuuteen kiertää chat controleja ja mitä nyt onkaan tulossa? Kai tuo Thierry Henry Breton voi lähetellä EU:n nimissä paimenkirjeitä laitevalmistajille siinä missä huudella julkisesti Elon Muskille.
 
Ei saaaatana nyt, eikai nuo voi tosissaan olla :poop:
Asus näyttää olevan ihan tosissaan asian suhteen, sillä muillekin käyttäjille on tarjottu samaa palvelua. Kyseessä ei siis ollut mikään yksittäistapaus. Korneinta Asuksen toiminnassa on, että puhuvat vieläkin siitä, että unlock työkalu olisi edelleen tulossa. Edellisen aikataulun mukaan työkalun piti tulla vuosi sitten mutta uutta aikataulua ei ole annettu. Tässä odotellessa ovat päätteneet kuitenkin lypsää noin 200e palvelusta, mikä oli alunperin ilmainen.
Asus Service sanoi:
At the moment we still havent released an unlock tool. We however can offer the option to provide an unlock service. For this you can apply for RMA on our website and will be charged 185,- excl VAT to unlock it for you.
Rossmann teki muuten aiheesta videon


Sain vastauksen, eli en saanut mitään hyödyllistä irti: "I unfortunately cannot give a new comment on the Unlock Tool's development since" (viittaus aiempiin annettuihin aikataulutietoihin ZenTalk-foorumilla).
Voisiko Asukselta kysyä uudemman kerran, että miksi Asus edelleen antaa ymmärtää, että työkalu olisi tulossa mutta ei ole edelleekään näkynyt? Ja miksi Asus tarjoaa samaan aikaan käyttäjille maksullista bootloaderin avaustyökalua?

Edit: AndroidPolicen toimittajan mukaan bootloaderin avaustyökalua ei olisi enää tulossa. Lähteitä ei ole mainittu kuitenkaan.
Asus took down its bootloader unlocking tool over a year ago, leaving many to question whether the OEM would support the tool again in the future. Mixed signals have been flying about since, though it would seem we finally have our answer. All Asus phones sold after January 2024 will no longer officially support bootloader unlocking, and Asus even claims devices sold before this date may also not be able to be unlocked due to "stability concerns."

So, after all this time, Asus did what everyone expected and has officially dropped support for its bootloader unlocking tool.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
254 994
Viestejä
4 431 481
Jäsenet
73 463
Uusin jäsen
ToniSn

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom