Assassin's Creed Valhalla (PC, PS4, PS5, XBOX)

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ja edelleen, jokaisen pinnan ei tarttisi olla kiipeiltävissä. Varhaisissa osissa oli hauska etsiä reittiä maamerkin huipulle mutta nyt se on lähinnä tatti eteen ja toisella kädellä kaljaa tai surffaa nettiä.
 

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 525
Jesper Kyd joka teki musiikit Ezio trilogiaan, ja joiden soundtrakit on omasta mielestä ne parhaimmat, palaa tekemään musat myös Valhallaan.
Eikä pelkästään Jesper, vaan myös Sarah joka teki Originsin. Siinä on kaksi tosi kovaa nimeä musikaalisesti.
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 022
Jotenkin ei kyllä itseäni nappaa tuollaiset "pakotetut toimintakohtaukset", vaan mielummin tuonkin linnan valtaamisen hoitaisin jotenkin stealthysti. Esim sniikkailemalla sisään ja vaikka edes portinvartijat assasinoimalla, jonka jälkeen voisi alkaa itse hyökkäys. Eihän videon perusteella voi päätellä etteikö sellainenkin valinta olisi mahdollinen, mutta saas nähdä.

Ja kykypuulla ainakin on kokoa, liikaakin? Odysseyssa suurin osa skilleistä toi sentään jotain uutta peliin ja sai suurinpiirtein valita mitkä skillit avasi. Tuo nyt näyttäisi siltä että pitää unlockata ties mitä jonninjoutavia "5% lisää melee damagea" -skillejä ennen kuin saat sen yhden mikä oikeasti tuo jotain uutta.

Inventoryssa kiva lisä että pystyy piilottamaan esinekohtaisesti mitä päällä näkyy, ja itemiä voi päivittää samassa valikossa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 809
Varmasti pitkälti tuttua ja turvallista, mutta miljöö itselleni niin mieluinen ja pauhuavat musiikin päälle, joten takuulla kovaa (simppeliä) viihdettä tiedossa.
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 367
Hmm...vaikuttaisi periaatteessa olevan tulossa odyssey 2 pelimekaniikaltaan...noh, hankala yhden videon perusteella vielä mitään päätellä mutta originsin hiippailevampi tyyli kyllä houkuttaisi.
 

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 575
Juu ei kyllä tuo suttuinen 720p video tylsästä pakotetusta linnanvalloitusmekaaniikasta oikein sytyttänyt. Paljon mieluummin tosiaan vapaasti noita linnakkeita valtailisi sneakkailemalla ym. Toivottavasti nämä tämmöset pakotetut siege mekaniikat rajoittuu pääjuoneen kuuluvien isompien linnojen valtaukseen tms.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Eipä kyllä iskenyt yhtään. Origins ja Odyssey olivat hyvää viihdettä, mutta tämä näyttää ihan joltain Witcherin kopiolta.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Eipä kyllä iskenyt yhtään. Origins ja Odyssey olivat hyvää viihdettä, mutta tämä näyttää ihan joltain Witcherin kopiolta.
Se kai lienee tarkoituskin jostain luin, että AC Valhalla vie tuota assasin creed pelisarjaa enemmän roolipelimäisempään suuntaan kuin aikaisemmat saman sarjan pelit.
 
Liittynyt
20.02.2018
Viestejä
106
Tykkään todella paljon Witcher 3:sta, Skyrimistä ja AC odusseysta joten eiköhän tämänkin parissa tule +100h vietettyä.

Offtopic: Olen viime aikoina alkanut lukemaan peliketjuja eri foorumeilla ja yllätyin ihan aidosti kuinka negatiivisia pelaajat yleisesti ottaen ovat.
 

DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Offtopic: Olen viime aikoina alkanut lukemaan peliketjuja eri foorumeilla ja yllätyin ihan aidosti kuinka negatiivisia pelaajat yleisesti ottaen ovat.
Negatiivisuuteen on usein hyviä syitä. Ubisoft varsinkin tykkää tehdä pelinsä pitkälti saman kaavan kautta ilman merkittäviä innovaatioita.
 

Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Näyttää minusta Odysseyltä viikinki-teemalla combat ainakin näyttää ihan samalta. Grafiikoista tulee tosiaan Witcher 3 mieleen, mutta johtuu varmaankin vaan samannäköisestä keskiaikaisesta lokaatiosta ja graafisesta ulkoasusta.

Ja missäs oli ne salamurhailut? Origins oli sen suhteen näistä uusimmista hyvä valopilkku, kun siinä on tasapainotettu combat ja stealth hyvin, mutta tuntuu että Odyseyssä ja tässä ollaan menty ensisijaisesti combatilla. Origins antoi vähän toivoa pelisarjan tulevaisuudesta, mutta taas kerran on oma mielenkiinto kadonnut tyystin, kuten Black Flagin jälkeen.
 

BlackWolf

Suomen Michael Jackson
BANNED
NOSTO
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 797
Juu taitaa olla ensimmäinen pelisarjan peli mikä ei kiinnosta enää pätkän vertaa. Odyssey oli jo sellainen riman alitus, että tämä sarja on nyt lopullisesti kuollut ja Assassiinien haudalla on vain enää yksi sulka muistona siitä kaikesta mitä tämä upea pelisarja alussa tarjoili. Ne mahtavan tarkasti piirretyt kaupungit, se hiipiminen ja tunnetuissa maamerkeissä pomppiminen, salamurhaaminen ja pakeneminen on kultainen muisto vain ajasta jolloin luotiin yksi kovimmista pelisarjoista koskaan. Sitten piti jostain syystä lähteä merirosvoilemaan ja myöhemmin vedettiin vielä aivan typerä fantasiatouhukin mukaan ja nyt tämä. Ei kiitos.

On sinällään huvittavaa huomata, että täällä löytyy niitäkin joiden mielestä tämä uusi on jotenkin hyvää ja copy paste linnakkeilla täytetty täysin tyhjä maailma on jotenkin mahtavaa ja tarjoaa seikkailtavaa. Ehkä se juttu on juurikin siinä, minkä näkee myös ketjuihin tulleiden viestien määrissä. Se suuri massa lähti jo, ne halusi sen Assassins Creedin mikä oli parhaimmillaan Brotherhoodissa ja sen jälkeen alkoi alamäki. Blackflag oli itsessään hieno peli, mutta siihen ei olisi pitänyt Assassins Creediä sotkea mukaan millään tavalla. Pelistä katosi sielu matkalla ja nyt jäljellä on oikeastaan vain ne jotka eivät ole edes alkuperäisiä ole pelanneet, eivät edes tiedä sitä historiaa ja joille se Assassins Creed ei merkitse mitään ja tarinakin on jäänyt kokematta. Sekä muutamat muut jotka jaksaneet toivoa, että: "herätkää pahvit ja pelastakaa nyt se pelisarja ja palatkaa sinne juurillenne". No katsotaan parin vuoden päästä uudestaan kun tulee seuraava samanlainen tekele, että moniko vielä jaksaa roikkua mukana.
 

Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
myöhemmin vedettiin vielä aivan typerä fantasiatouhukin mukaan ja nyt tämä. Ei kiitos.
Nuo fantasiatouhuilut on kyllä olleet pelisarjassa mukana jo ensimmäisestä pelistä alkaen. Mutta tietty sitä on tullut enemmän näissä uusimmissa, esim. taistelukykyihin lisätty yliluonnollisia kykyjä jne.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Negatiivisuuteen on usein hyviä syitä. Ubisoft varsinkin tykkää tehdä pelinsä pitkälti saman kaavan kautta ilman merkittäviä innovaatioita.
Ubisoft lienee vähän kuin euroopan EA, joka herättää jonkin verran närää joissakin yksilöissä. o_O Toisaalta kyllä itseäni ainakin jonkin verran kiinnostaa tuo AC valhalla jos se oikeasti vie pelisarjaa roolipelimäisempään suuntaan pelkkä aikaisempin AC pelien junaratana etenevä tarina joka etenee sitä mukaa kun selvittää action pätkät läpi ei iske itseeni vaan haluan tehdä oksettavia kyyneleet silmiin tuovia valintoja kahden pahan välillä. Tietysti viikinki aiheesta saa aina eeppisen pelin jos sen tekee hyvin.
 

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 414
No ei sitä kieltämättä jaksa lähtee heti samalaiseen mekkalaan mitä oli odysseyn kanssa kun meni sellaiset pari sataa tuntia sen pelin parissa.(Puolitoista vuotta siihen meni)

Koska flopaneen Syndicaten jälkeen origins taas myi hyvin ja odyssey taas enemmän hyvin niin sarja odottaa sitten sitä "floppausta" että laitettaan taas telakalle sarja ja katsotaan mitä sen kanssa tehdään.

Varmaan olisi hyvä ajankohta että missä edellisen polven versiot tippuvat pois pelistä ja tulee aito next generation AC peli(kuten Black flag->unity)
 

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 525
Valhallaahan tekee sama porukka kuin teki Black Flagin ja Originsin, joten tuskin tästä nyt mitään ihan sysihuonoa tulee. Syndicaten huonouttua en myöskään oikein allekirjoita, koska mielestäni Lontoo ja Fryen pariskunta oli kiva ja kiinnostava, sekä parempi kokonaisuutena kuin esim. Unity tai AC3. Tuo gameplay näytti ainakin melko hyvältä ja ympäristöt oli aika siistejä. Mistään questeista on vielä paha sanoa mitään, mutta jos nyt miettii kokonaisuutena tuota 30 minsan pätkää, niin välivideot oli aika jees, äänimaailmassa ei myöskään hyppinyt mikään esille huonosti jne. Mutta jooh, tuota aitoa next-geniä kaipailisi jo pikkaisen. Ehkä ensi kerralla kun tulee joku atsteekkiversio assassiineista?
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
390
Odyssey oli ensimmäinen AC jonka pelasin alkukankeuksien jälkeen läpi lisäreitä myöden kun vauhtiin pääsi. Sen jälkeen Origins ja aiemmin tullut kokeiltua Black Flagia ja olikohan nyt kolmosta, mutta niitäpä ei enää pystynyt tänä päivänä pelaamaan kun olivat vanhentuneita kaikilta osin. Odysseyssä ehdottomasti parasta oli hahmon kehitys ja mielenkiintoiset kyvyt, keskustelut "naamakameralla", laaja graafisesti nätti maailman jossa sai seikkailla mielin määrin laivalla ja jalan/hevosella. Origins oli tämän jälkeen tuulahdus menneeseen pois lukien mielestäni parempia fysiikoita, taistelu oli jotenkin käsinkosketeltavampaa ja hahmon liikkuminen myös, mutta jotenkin kaikki keskustelut oli melko aneemisia kun ne oli suurilta osin kuvattu kolmannesta persoonasta. Myös maailma oli tylsähkö, Egypti ei iskenyt miljöönä vaikka kuinka yritin siitä pitää.

Olen siis noviisi AC pelaaja enkä osaa arvostaa sarjan juuria. Jos Valhalla tarjoaa samaa kuin Odyssey, mutta vielä kehiteltynä niin olen myyty ja tulee ostettua peli heti julkaisussa PS5:lle. Yleensä en Ubisoftin peleistä pidä, mutta tämä sarja on nykyisessä muodossaan poikkeus. Onhan siellä turhanpäiväistä sivutehtävää mitä on jopa pakko jauhaa että saa leveliä pääjuonen etenemiseen, mutta sen vielä kestää kun pelattavuus on hyvä ja pelin parissa voi viettää halutessaan sen 100 tuntia. Näitä laajoja pelejä saisi tulla lisää mihin voi uppoutua kunnolla. Toivottavasti eivät ryssi tätä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 809
Siisti bossi ja tunnelma. Odotan kovasti, että pääsee kunnolla keskittymään ja takomaan. Rakastin Odysseyn intensiivisiä lopareita. Nyt Valhallassa vielä itselleni se mieleisin miljöö ja musiikit näkyy olevan kohdallaan. Erinomaista viihdettä takuulla tiedossa.
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
83
Valhalla vaikuttaa tosiaan AC: Odysseyn ja The Witcher 3:sen yhdistelmältä pelimaailman ja visuaalisen ilmeen puolesta, mutta samalla jotenkin valjummalta / liian tutulta.
Näyttää siltä, ettei Ubisoft ole vieläkään pyrkinyt rakentamaan orgaanisempaa tapaa ohjata pelaajia eri paikkoihin, vaan luottaa edelleen ikonitulvaan ruudulla. Loppuuko kehittäjien visio vai konsoleista teho. Sitä emme tiedä. Uusilla konsoleilla tuon pitäisi muuttua, vaan tuskin muuttuu. Veikkaan, että ikonit tulevat säilymään ainakin valinnaisena. Pelimaailmat voisivat olla hieman pienempiä, mutta paremmin suunniteltuja. Nyt Ubisoft markkinoi pelejään koko ajan suuremmilla pelimaailmoilla, lisäten korkeintaan ikoneita karttaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
216
Miksi tämän nimi pitää edes olla AC?
Brändinimi. Moni on vaikeroinut jo Black Flagista lähtien, että sarjan osien ei olisi enää tarvinut olla lainkaan sarjan osia ja olisivat saattaneet olla parempia pelejä, ilman väkinäistä animus-teknologian mukaanymppäämistä ja että turhat tulevaisuudessa pistäytymiset ovat olleet aina vaan väsyttävämpiä peli peliltä.

Jos Ubisoft haluaisi oikein repäistä, niin uskon että Ubin kuuluisi lähteä eri suuntaan ja jonkin AC-osan kohdalla lisätä tulevaisuudessa seikkailua, niin että siitä tulisi valtaosa peliä, josta välillä pistäydyttäisiin animus-koneella historiassa, vaikka kyseisen pelin tapahtumapaikan eri aikakausissa. Vihdoin se nykyajan AC.
Nimeksi Ubi voisi päästää irti kaiken sen, mitä kuitenkin haluavat tumpata ulos ja se olisi.

Tom Clancy: Assassin's Creed: Watch Dogs: Reunion.

Saisivat risteämään eri peliensä juonia kokonaisuudeksi.

... Vähän kyseistä peliä asian vierestä. Taidampa pudottaa höpinän AC ketjuun yleensä.
 

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 414
No voi vi*tu.
Sanon että ubin konttorissa ei ole helppoa.

Sinne aina huudellaan että miksi tätä paskaa vuodesta toiseen ja no nää sitten muutakin asioita niin ulistaan vanhojen perään.

Sama kävi ressa sarjan kanssa aikanaan kun nelonen tuli.

Kolmosen kohdalla ulistiin miksi tätä samaa ja sitten nelonen tuli niin "mä kaipaan vanhoja ressoja"
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
741
Missä näet Skyrimin? AC + Witcher yhdistelmä tuo näyttäisi olevan.

Saa nyt nähdä mitä tästäkin tulee. Ikävä tulee vanhoja kunnon AC pelejä. Miksi tämän nimi pitää edes olla AC?
Vähän vitsillä heitin, mutta onhan toi hieman: viikinkitunnelmat, salameja aka. lighting boltteja putoo taivaalta, vihu varppailee pitkin kenttää taikka heittää samaa pyörivää hyökkäystä ja jos tuo tähtikuviohimmeli oli skillipuu, niin muistelisin, että Skyrimissä oli aika samantapainen?

Mutta jos enempi haluat Witcheriin ja Skelligeen yhdistää, niin sama se mulle. Mutta vähän levoton tunnelma omaan makuun.

@Sadness, niin onhan tuo totta mutta toisaalta, nää pelit on ehkä niin kauas kehittyneet AC-peleistä, että miksi edes kutsua niitä semmoisiksi? Ja toisaalta, alkaa tämäkin sapluuna toistaa itseään Originsin ja Odysseuksen jälkeen. Ei se mikään ihme ole, että pelaajat valittaa, kun selvästi pelisarjallakin on identiteettiongelma.
 

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 414
Ei se mikään ihme ole, että pelaajat valittaa, kun selvästi pelisarjallakin on identiteettiongelma.
Paskin asia tässä sarjassa oli tämä nykyaikaan sijoittuminen ja eikä tule ikävä vanhoja ac pelejä sen osalta.

Mistä olen samaa mieltä on se että sarja olisi voitu nimetä uusiksi syndicaten jälkeen ja antaa ac sarjan kuolla.

Mutta niin tunnettu brändi niin riskejä vältettään.
 
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
286
Eikös tähän pitänyt tulla takasin Hidden Blade ja se että sillä hoitaa vihun yhdellä iskulla? Samoin myös se, että väkijoukkoon voi piiloutua. Että aika AC:maiselta kuulostaa.
Nimimerkillä pelannut kaikkia pääsarjan pelejä.
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 022
Itse tykkäsin nimenomaan noista nykyaikaan sijoittuvista osista ja siitä juonesta, vielä silloin kun päästiin seikkailemaan Desmondilla. Jotenkin kiehtoi miten assasiinien ja temppeliherrojen sota onkin jatkunut piilossa tähän päivään saakka ja sama jatkumo kantoi hyvin pelistä toiseen.

Sitten kun se koko maailmanloppu tms. saatiin estettyä ja Desmond otti ja kuoli, lähti pohja koko nykyaikajuonelta kun ei tilalle tuotu toista päähenkilöä. Koko homma alkoi tuntua pakotetulta ja sen jälkeen olisi ihan hyvin voitu noista luopua.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
Eikös tähän pitänyt tulla takasin Hidden Blade ja se että sillä hoitaa vihun yhdellä iskulla? Samoin myös se, että väkijoukkoon voi piiloutua. Että aika AC:maiselta kuulostaa.
Nimimerkillä pelannut kaikkia pääsarjan pelejä.
Joopajoo. Odysseyssakin voit "salamurhata" jne mutta etpäs voikaan siinä vaiheessa kun omat statsit ei riitä. "salamurhaus" ei olekaan murha ollenkaan vaan tekee vaan X määrä damagea ja jos kamppeet/levelit ei riitä niin...

Odysseyssa onneks tuon sai "sivuutettua" siten että käytti sellasta augmentaatiota jossa sneak dmg = 2x mutta hp -75%... Mutta silti. Ei kyllä voi sanoa että nämä pelit ovat vanhojen AC kaltaisia mitenkään.

Tällainen viikinkipeli olisi kyllä myynyt ilmankin, että pitää ratsastaa AC nimellä.
 
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
286
Joopajoo. Odysseyssakin voit "salamurhata" jne mutta etpäs voikaan siinä vaiheessa kun omat statsit ei riitä. "salamurhaus" ei olekaan murha ollenkaan vaan tekee vaan X määrä damagea ja jos kamppeet/levelit ei riitä niin...

Odysseyssa onneks tuon sai "sivuutettua" siten että käytti sellasta augmentaatiota jossa sneak dmg = 2x mutta hp -75%... Mutta silti. Ei kyllä voi sanoa että nämä pelit ovat vanhojen AC kaltaisia mitenkään.

Tällainen viikinkipeli olisi kyllä myynyt ilmankin, että pitää ratsastaa AC nimellä.
Tottahan tuo. Mutta katsotaan nyt mitä tästä tulee ja tuomitaan sitten.
 

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 414
Joopajoo. Odysseyssakin voit "salamurhata" jne mutta etpäs voikaan siinä vaiheessa kun omat statsit ei riitä. "salamurhaus" ei olekaan murha ollenkaan vaan tekee vaan X määrä damagea ja jos kamppeet/levelit ei riitä niin...

Odysseyssa onneks tuon sai "sivuutettua" siten että käytti sellasta augmentaatiota jossa sneak dmg = 2x mutta hp -75%... Mutta silti. Ei kyllä voi sanoa että nämä pelit ovat vanhojen AC kaltaisia mitenkään.

Tällainen viikinkipeli olisi kyllä myynyt ilmankin, että pitää ratsastaa AC nimellä.
Missäs kohtaan levelit tuli mukaan AC peleihin, syndicatessa ne olivat jo mutta ei taas Black Flagissa.

Osaltaan ymmärän tuon ettei salamurha voi tappaa hahmoja kerrasta koska siitä tulisi overkiller verrattuna muihin.

Toisin minun Kassandardalla se on vahvin tapa tiputtaa lössiä, jos en väärin muista niin tämän hetkinen assassins isku tekee yli 500k damagea ja tuo yhdistettynä Rush Assassinationiin niin alkaa jo palkkasotiaatkin tippumaan.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 610
Missäs kohtaan levelit tuli mukaan AC peleihin, syndicatessa ne olivat jo mutta ei taas Black Flagissa.

Osaltaan ymmärän tuon ettei salamurha voi tappaa hahmoja kerrasta koska siitä tulisi overkiller verrattuna muihin.

Toisin minun Kassandardalla se on vahvin tapa tiputtaa lössiä, jos en väärin muista niin tämän hetkinen assassins isku tekee yli 500k damagea ja tuo yhdistettynä Rush Assassinationiin niin alkaa jo palkkasotiaatkin tippumaan.
Vähän riippuu mikä lasketaan levelaukseksi, kyllähän sitä itemien parantelua on ollut alusta lähtien käyttämällä rahaa, jota saadaan tekemällä questeja ja tutkimalla. Eli käytännössä kokemusta, joka muuttuu paremmiksi statseiksi.

Originsissa tosiaan itseä mätti ehkä eniten tuo, että hiippailusta ei enää palkittu hidden blade tapoilla vaan vihut saatto(ja usein jäikin) henkiin jos olivat yhtään perus mosua kovempia.


Ja edelleen, jokaisen pinnan ei tarttisi olla kiipeiltävissä. Varhaisissa osissa oli hauska etsiä reittiä maamerkin huipulle mutta nyt se on lähinnä tatti eteen ja toisella kädellä kaljaa tai surffaa nettiä.
Itse taas koin tän jotenki QoL asiana; teknisesti päästiin tilanteeseen missä kiipeily alkoi näyttää luontevalta ilman seinistä törröttäviä ulokkeita yms. Eikä itseä ainakaan yhtään enää kiinnosta tässä pelisarjassa se kiipeiltävän seinän etsiminen jonku tornin huipulle kun palkinnot siitä olleet aina niin mitättömät.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 809
Kyllä näissä uusissa on just hyvä, että voi kiivetä mistä tahansa. Vanhemmissa oma käypä tapansa sitten.
 
Liittynyt
01.09.2017
Viestejä
263
Virallinen Xbox versio gameplay traileri ja gameplay walkthrough tullut:
Pystyy näköjään sytyttämään katot tuleen.


 

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 525
Itse tykkäsin enemmän, mitä luulin tykkääväni.
 

Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079

Gamereactorin tyyppi pääsi pelaamaan neljän tunnin ajan Valhallaa.

Tämä kohta tekstistä iski mulla silmään:
"Tasoloikkahaasteet: aiemmin Assassin's Creed -sarjan parissa pelintekijät esittelivät usein luomaansa arkkitehtuuria laittamalla pelaaja kiipeilemään ja loikkimaan hyvin tehdyissä rakennuksissa ja maisemissa. Sittemmin tämä ominaisuus katosi lähes kokonaan, koska uudemmissa peleissä ohjattavuus ei enää mahdollistanut sujuvaa kiipeilyä ja loikintaa."

En pysty tuota allekirjoittamaan. Odysseytä en ole kovin paljon pelannut, mutta Originissa kiipeily toimi hyvin. Ennemmin väittäisin että vanhoissa AC:ssä kiipeily toimi kehnommin kun pelihahmo saattoi huonojen kontrollien toimesta hypätä mihin sattuu tai tarrata johonkin kuin sinitarra. Unityssä vasta rupesi parkour ja kiipeily olemaan hyvä.
 

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 994
Ihan hyvältä tuo kyllä näyttää. Viikinkien aikakausi ja pelin ympäristö vaikuttaa kiinnostavalta ja pelissä näyttää olevan ihan mielekästä tekemistä. Itselle tuli myös jotenkin Witcher 3:n vibat tuosta, mikä ei sekään ole huono asia. Maisemat ja grafiikat näyttävät myös hyvältä.

AC Odysseyksesta jäi kyllä sellainen ähky, ettei tuota ihan heti viitsi ostaa. Vuoden tai parin julkaisun jälkeen alelaarista :think:
 
Liittynyt
13.03.2017
Viestejä
501





Näyttää kyllä varsin hyvältä, vaikka ei nyt ehkä ensimmäisenä tuo Assassins Creedia mieleen. Tuo ''infiltration'' systeemi on hienoa nähdä mukana, combat näytti myös hauskalta. Kiva myös nähdä, että pelissä on myös rauhallisempaa tekemistä ja maailman tutkimiseen on panostettu enemmän. Nyt vaan toivomus, että valinnoilla oikeesti väliä, käsikirjotus ja hahmot on mielenkiintoisia ja ei koostu pelkästään ''mene paikkaan X ja tapa henkilö Y tai valtaa paikka B ja varasta esine C'' tehtävistä.

Miespuolisen Eivorin ääninäyttelijä kuulostaa kyllä tällä kertaa omaan korvaan miellyttävämmältä ja sopivammalta kuin vastapuolen. Odysseyssa Kassandra oli mielestäni paremmin ääninäytelty.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Kiinnostavia päivityksiä tehty vihdoinkin pelisarjaan, mutta en vain pääse yli siitä, että uudelleenkäytetty moottori saa tämän tuntumaan Origins 3.0. Kolmas kerta olisi ehkä jo liikaa itselle.

Noh, katsotaan jos tämän saa jostain hyvästä alennuksesta.
 
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
286
Näyttäähä toi varsin kelvolliselta peliltä. Eiköhän tule ostettua, kun ainaki parempi puolisko piti Odysseysta kovasti :D
 
Liittynyt
06.12.2018
Viestejä
34

Gamereactorin tyyppi pääsi pelaamaan neljän tunnin ajan Valhallaa.

Tämä kohta tekstistä iski mulla silmään:
"Tasoloikkahaasteet: aiemmin Assassin's Creed -sarjan parissa pelintekijät esittelivät usein luomaansa arkkitehtuuria laittamalla pelaaja kiipeilemään ja loikkimaan hyvin tehdyissä rakennuksissa ja maisemissa. Sittemmin tämä ominaisuus katosi lähes kokonaan, koska uudemmissa peleissä ohjattavuus ei enää mahdollistanut sujuvaa kiipeilyä ja loikintaa."

En pysty tuota allekirjoittamaan. Odysseytä en ole kovin paljon pelannut, mutta Originissa kiipeily toimi hyvin. Ennemmin väittäisin että vanhoissa AC:ssä kiipeily toimi kehnommin kun pelihahmo saattoi huonojen kontrollien toimesta hypätä mihin sattuu tai tarrata johonkin kuin sinitarra. Unityssä vasta rupesi parkour ja kiipeily olemaan hyvä.
Olen samaa mieltä, että vanhemmissa peleissä se kiipeily oli ajoittain hyvinkin raskasta.

Mutta tuossa Gamereactorin käännösjutussa on vedetty vähän mutkia suoriksi. Tämä lause: "Sittemmin tämä ominaisuus katosi lähes kokonaan, koska uudemmissa peleissä ohjattavuus ei enää mahdollistanut sujuvaa kiipeilyä ja loikintaa."

On alunperin näin: "these moments eventually disappeared from the franchise, which can be explained by more limited parkour abilities as well as the architectural styles of the various civilisations we've visited."

Eihän tuossa (alunperin) siis väitetä, etteikö se olisi sujuvaa, vaan että sitä on rajoitettu, minkä itse näen viittauksena tuon mekaniikan yksinkertaistamiseen, ettei tarvitse juuri tehdä mitään ja pelihahmo kipittää seinää kuin Spider-Man.

Itsellä saattaa kyllä jäädä kaupan hyllylle tämä, jotenkin alkaa nämä Ubisoftin isot nimet olla aika kulahtaneita omaan makuun.
 

Sätkäkone

100% Retromies
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
32
Kyllähän tämä jossain vaiheessa todellakin hankintaan menee. Edellinen osakin tuli kaikkine lisäosineen koluttua viimeistä sivutehtävää myöten, joten vieläkin vaivaa pieni "AC yliannostus". Mutta lupaavalta näyttää.
 

Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Ei tämä noiden videoiden perusteella nyt oikein sytytä. Tuntuu että ollaan menty vaan kauemmas Assassin's Creedistä, ja peli vaikuttaa lähinnä jonkinlaiselta sarjan spin-offilta.
Taistelu näyttää ihan samalta kuin Odysseyksessa typerine erikoiskykyineen. Jopa sama This is Sparta!-potkukin näyttää löytyvän. Ja jotain tulimiekkoja. :wtf:
Plussaa siitä että aseita ja kilpiä voi muuttaa mielensä mukaan.
Kasvoanimaatiot ei näytä kovin hyviltä, mulle tuli tuosta yhdestä hahmosta mieleen joku ihmis-ken kenen häitä vietettiin videossa.

Ääninäyttely kuulostaa Lagerthan serkun suusta paremmalta, mutta miespuolisen pelaajahahmon ääni ei vakuuta sitten yhtään.

Videosta nähtävistä tehtävistä en osaa sanoa paljon. Tuo ihmeen kissan etsintä näytti aika simppeliltä eikä näkynyt juuri mielikuvitusta.

Ellei peli saa ylistäviä arvioita, niin alelaarista ehkä tulee ostettua. Vähän pettynyt olen kun kehittäjinä oli Black Flagin ja Originsin tehneet tyypit, mutta minusta tämä näyttää Odysseys 2.0 Viikinki-skineillä.

Musat kuulosti hyviltä, niistä tuli ihan Vikings tv-sarja mieleen.
Ja apureiden kutsuminen paikalle jos ei halua yksin putsata jotain aluetta vaikutti ihan mielenkiintoiselta.
Isot taistelut oli myös ok.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 398
Viestejä
4 194 182
Jäsenet
70 726
Uusin jäsen
kyosti.laitinen@etp.inet.

Hinta.fi

Ylös Bottom