Assassin's Creed: Black Flag

Täytyy kyllä sanoa että ubisoft pääsi yllättämään sillä miten laadukas remake on saatu aikaiseksi. Ainoa mikä vähän tökkii crimson desertin jälkeen on se että hahmo ei voi kiivetä vapaasti kuten CD:ssä vaan on tehty ne tietyt reitit kallioissa ym. mutta viiden tähden julkaisu koko pelisarjan parhaasta pelistä.
 
60 tuntia mennyt, nyt vasta alkaa olee tarina lopussa, kun olen tehnyt kaiken mahdollisen.

Täytyy kehuu noita legendaarisia laivataisteluita, jokainen laiva on erilainen ja niitä ei samalla taktiikalla pääse läpi. Ite en oo vielä yhtäkään päässy läpi ku on yllättävän vaikeita. Vähän tipsejä katoin, niin niistä selvis etten ole osannut vielä täysin laivaa hallita.
En tiennyt miten swivel-guneja käytetään taisteluissa ja että ram pystytään blokkaamaan.
Laivassa on kaikki mahdolliset päivitykset, mut pari juttuu saa viel tarinatehtäviä tekemällä, niin jos sit menis läpi (ainahan ne menee, vaikka kuinka mahdottomilta alussa vaikuttaisikin). Ymmärtääkseni tässä Resynced-versiossa niitä on vaikeutettu entisestään, ettei ihmekään että vaikeilta tuntuu.

Niin siis yllättävän hyvä Ubisoftin peliksi. En ihmettele ollenkaan miks ennen oon näistä AC-peleistä tykännyt jos ne ovat näin hyviä olleet. Unitystä lähtien taso on laskenut kuin lehmän häntä, enkä uusia edes halua pelata. Mustaa Lippua pelaan mielellään vaikka perustaistelu ja salamurhaaminen eivät oikeen nappaa. Kehittäjät tehkää lisää näitä merirosvoseikkailuja, ku hyviä sellasia on liian vähän.

On tässä pieniä bugejakin ollut. Muutaman kerran hahmo on kesken kiipeilyn hypännyt kuolemaan ja tekoäly on kokonaan lakannut taistelemasta. Ku paljastun yhessä tehtävässä, nii kukaan ei tehnyt mulle mitään.

Sukeltelu on mahtavaa. Grafiikka on nättiä, HDR kirkas ja turkoosi vesi näyttää niin hyvältä et meinaan pyörtyä. En olis uskonut et näin sanon, HYVÄÄ TYÖTÄ UBISOFT!

Sit varmaan Roguee vois kokeilla seuraavaksi. Se on kokonaan kokematta.
 
Onko kellään haasteita kartan zoomaamisessa "ulospäin"? Kun vetää tattia alas, zoomi pomppii ees taas ja saa aika kauan väänellä tattia, että saa zoomin kokonaan pois. Kyseessä PS5 Pro. Voisin jopa epäillä, että ohjaimessa on jotain vikaa, mutta en saa tuota samaa ongelmaa toistettua missään muualla kuin karttanäkymässä.
 
Ite en oo vastaavaan törmännyt vaikka n. 30 h tuntia takana Prolla.
 
Onko kellään haasteita kartan zoomaamisessa "ulospäin"? Kun vetää tattia alas, zoomi pomppii ees taas ja saa aika kauan väänellä tattia, että saa zoomin kokonaan pois. Kyseessä PS5 Pro. Voisin jopa epäillä, että ohjaimessa on jotain vikaa, mutta en saa tuota samaa ongelmaa toistettua missään muualla kuin karttanäkymässä.
Ei kans ole 15h aikana tullut normi ps5 vastaan tämmöstä ongelmaa
Kerran peli kaatunut kun karttaa selailin
 
Kiitos, pitää vähän tutkia asiaa. Voihan se olla että Edgen tatti rupeaa temppuilemaan, mutta jos ainoat ongelmat on ACn kartassa niin pystyn elämään asian kanssa :) vaikkakin tähän ne pysyyy vaihtamaan

EDIT: Joo, tatissahan se vika oli. Näköjään pelin kartta on todella herkkä, kun missään muualla/muussa pelissä on ole huomannut mitään. Nyt on uusi tatti, niin säästyy muutama verisuoni poksahtamasta. :)
 
Viimeksi muokattu:
Mistähän tämän mahtaisi löytää järkihintaan pc:lle? Näyttäisi pikavilkaisulla olevan avainkaupoissakin vielä hinnoissaan.
 
Reilu 20h plakkarissa peliä ja en tiedä jatkanko enempää. Kiistatta tämä on AC-sarjassa hyvä peli, mutta ongelma on se, että kyseinen sarja on surkea. Ubilla on monia hyviä "aivot narikkaan" -pelejä, esim kaikki Far Cryt ja Ghost Recon Wildlands. Tullut jopa uusintakierroksia otettua näistä peleistä. Onneksi vielä Sony mahdollistaa fyysisten pelien jälleenmyynnin :D
 
Sinänsä totta, mutta palvelevat hieman eri kohdeyleisöä vaikka menisivätkin samaan 'aivot narikkaan' -kategoriaan. Varmaan AC:n kohdeyleisö kokee mieluisammaksi heiluttaa miekkaa historiallisissa ympäristöissä, kuin ampua pahiksen x kätyreitä päähän tarkkuuskiväärillä :D
 
60 tuntia mennyt, nyt vasta alkaa olee tarina lopussa, kun olen tehnyt kaiken mahdollisen.

Täytyy kehuu noita legendaarisia laivataisteluita, jokainen laiva on erilainen ja niitä ei samalla taktiikalla pääse läpi. Ite en oo vielä yhtäkään päässy läpi ku on yllättävän vaikeita. Vähän tipsejä katoin, niin niistä selvis etten ole osannut vielä täysin laivaa hallita.
En tiennyt miten swivel-guneja käytetään taisteluissa ja että ram pystytään blokkaamaan.
Laivassa on kaikki mahdolliset päivitykset, mut pari juttuu saa viel tarinatehtäviä tekemällä, niin jos sit menis läpi (ainahan ne menee, vaikka kuinka mahdottomilta alussa vaikuttaisikin). Ymmärtääkseni tässä Resynced-versiossa niitä on vaikeutettu entisestään, ettei ihmekään että vaikeilta tuntuu.

Niin siis yllättävän hyvä Ubisoftin peliksi. En ihmettele ollenkaan miks ennen oon näistä AC-peleistä tykännyt jos ne ovat näin hyviä olleet. Unitystä lähtien taso on laskenut kuin lehmän häntä, enkä uusia edes halua pelata. Mustaa Lippua pelaan mielellään vaikka perustaistelu ja salamurhaaminen eivät oikeen nappaa. Kehittäjät tehkää lisää näitä merirosvoseikkailuja, ku hyviä sellasia on liian vähän.

On tässä pieniä bugejakin ollut. Muutaman kerran hahmo on kesken kiipeilyn hypännyt kuolemaan ja tekoäly on kokonaan lakannut taistelemasta. Ku paljastun yhessä tehtävässä, nii kukaan ei tehnyt mulle mitään.

Sukeltelu on mahtavaa. Grafiikka on nättiä, HDR kirkas ja turkoosi vesi näyttää niin hyvältä et meinaan pyörtyä. En olis uskonut et näin sanon, HYVÄÄ TYÖTÄ UBISOFT!

Sit varmaan Roguee vois kokeilla seuraavaksi. Se on kokonaan kokematta.

AC Origins oli hyvä noista uudemmista assasineista, sille kandee antaa mahis.
 
Itseasiassa just tarkistin, Origins on just tarjouksessa Steamissa, ei oo ku 9€. Kandee nappaa talteen jos kiinnostaa.
 
Kiistatta tämä on AC-sarjassa hyvä peli, mutta ongelma on se, että kyseinen sarja on surkea. Ubilla on monia hyviä "aivot narikkaan" -pelejä, esim kaikki Far Cryt ja Ghost Recon Wildlands. Tullut jopa uusintakierroksia otettua näistä peleistä. Onneksi vielä Sony mahdollistaa fyysisten pelien jälleenmyynnin :D
Nyt en ihan ymmärrä. AC on siis sarjana surkea, mutta AC Resynced on pelinä hyvä. Peli ei kuitenkaan ole "aivot narikkaan" -peli, kuten muut ubin pelit kuten FC ja GR. Eli peli on siis hyvä, mutta ei riittävän "aivot narikkaan", ja kuitenkin ostit sen vaikka pidät sarjaa surkeana?
 
Eiks tässäkin ollut joku vaikeusasteen säätö niin pistää minimille, sit veikkaisin et on kyllä melkoisen aivot narikkaan.
 
Nyt en ihan ymmärrä. AC on siis sarjana surkea, mutta AC Resynced on pelinä hyvä. Peli ei kuitenkaan ole "aivot narikkaan" -peli, kuten muut ubin pelit kuten FC ja GR. Eli peli on siis hyvä, mutta ei riittävän "aivot narikkaan", ja kuitenkin ostit sen vaikka pidät sarjaa surkeana?
Selvennänpä siis lausuntoani: tämä on ihan samanlaista "aivot narikkaan" -meininkiä kuin kaikki Ubisoftin pelit sillä erolla, että FC ja GR ovat nautinnollisempia ja pelimekaniikat hiotumpia. Ja juu, ostin pelin vaikka en oikein pidä sarjasta kun en oikein muutakaan nyt keksinyt ja halusin antaa tälle sarjan parhaimmaksi luonnehditulle pelille mahdollisuuden. Peli maksoi 39.95e fyysisenä kopiona, ja eiköhän tästä vähintään 30e saa kun sen myy Torissa eli eipä jää iso tuntihinta reilu 20h pelailulle.
 
Ite tykkäsin tästä, mutta Odysseus oli parempi eikä Originsiin enää pystynyt palaamaan sen jälkeen.
Itsellä toisin päin. Ja Odysseun läpipeluu kesti useamman vuoden kun tuli ähky liian isosta kartasta ja liiasta tekemisestä.

Siitä mukava tämä Black Flag, kun kartta on tiivis ja pelin pääsee läpi 40-50 tunnissa.
 
Monet kehuneet tätä piraatti-AC:tä joten pitää ottaa käsittelyyn, vaikka itselle tuo meritaistelu ei Originissa ja Odysseuksessa ollut parasta antia vaan enemmän pakollinen osuus. Ehkä se on paremmin toteutettu tuossa Black Flagissa.

Olihan se Odysseus aika pitkä mutta itse en jaksa ihan jokaista sivutehtävää hinkata läpi joten ei tullut pahempaa ähkyä. Tosin sopivasti kesä taisi olla välissä joka katkaisi peluu-urakan. En pelaa kesällä ollenkaan kun ulkonakin riittää tekemistä toisin kuin kolmena muuna vuodenaikana.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
314 690
Viestejä
5 340 068
Jäsenet
84 874
Uusin jäsen
lune

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom