ASRock X570 Phantom Gaming-ITX/TB3 sai ensimmäisenä AMD-emolevynä Thunderbolt-sertifikaatin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Thunderbolt 3 on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan joustavana väylänä, mikä pystyy yksinään korvaamaan useita muita liitäntöjä. Sen yleistymistä on omalta osaltaan rajoittanut sen kehittänyt ja omistava Intel, mutta viime vuonna yhtiö päätti luovuttaa standardin USB Promoter Groupin käyttöön ja USB4:n pohjaksi.

Koska Intel ei antanut ennen viime vuotta kenenkään muun valmistaa Thunderbolt-ohjaimia, sillä oli tiukka ote koko ekosysteemiin. Tämän vuoksi myös AMD:n emolevyillä ennen viime vuotta Thunderbolt 3 -tuki oli toteutettava erillisellä PCIe-lisäkortilla. Viime vuonna Intelin höllennettyä otettaan standardista alkoi markkinoille ilmestymään lopulta myös AMD-emolevyjä, joissa Thunderbolt 3 -tuki oli integroitu suoraan emolevylle.

Nyt ASRock on tiedottanut yhtiön viime vuonna julkaistun X570 Phatom Gaming-ITX/TB3 emolevyn saaneen lopultakin Inteliltä myös virallisen Thunderbolt-sertifikaatin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Intel on antanut AMD:n prosessoreille suunitellulle emolevylle Thunderbolt-sertifikaatin. Käytännössä sertifikaatin myötä Intel takaa, että ASRockin emolevyn Thunderbolt 3 -toteutus vastaa yhtiön omia standardeja ja siten toimii luotettavasti kaikkien Thunderbolt 3 -laitteiden kanssa.

Lähde: ASRock

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
145
Tuleekohan Thunderbolt sertifikaatit laajenemaan Ryzen-kivillä varustettuihin läppäreihin?
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Thunderbolt 4 taitaa olla kohta valmis.
USB4 > TB4. Nopeus ei kasva TB nelosessa ja mistään uusista featureista ei ole kerrottu. USB on taasen avoin standardi ja tulee yleistymään valtavan paljon tehokkaammin. Koko TB4 on näillä näkymin vain joku intelin lisensointiperseily, kun menivät epähuomiossa antamaan TB3 yhteesopivuuden avoimeen käyttöön osana USB4 speksiä.
 
  • Tykkää
Reactions: E.T
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Eiköhän firmat jotka tarvii thunderbolttia edelleen osta vain Intelin rautaa saadakseen tuon nopeamman thunderboltin. Joten ei Intelillä mitään hätää ole tuon tb4:n suhteen!
 
TB4 on varmistettu jo olevan vain yhtä nopea kuin TB3 (ja USB4) ja nopeampi portti vaatisi taakseen jo 8 pcie väylää per liitin intelin alustoilla. Tällä hetkellä on hyvin epäselvää että onko siinä mitään sellaista uudistusta jota ei tossa USB4:ssä olisi jo.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Niinkö? Mielenkiintoista... Luoda uusi standardi, joka ei olisi yhtään parempi kuin edellinen? Pelkästään kustannussyistä kuulostaisi aika kuolleena syntyneeltä ajatukselta. Tosin Linux distributiot toimivat juuri niin, joten onhan sille ennakkotapaus olemassa...
Mutta silti kuulostaa enemmän kuin oudolta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Mites tuo Asrockin X570 Creator? Siinä on kaks TB3-porttia mutta ilmeisesti ei sitten oo Intelin oma sertti sillä?
 
Ainakaan yhtään uutta featurea eivät ole vielä tuoneet julkisuuteen. Nopeuden ovat varmistaneet olevan sama kuin tolla kolmosversiollaan.
 
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
31
Niinkö? Mielenkiintoista... Luoda uusi standardi, joka ei olisi yhtään parempi kuin edellinen? Pelkästään kustannussyistä kuulostaisi aika kuolleena syntyneeltä ajatukselta. Tosin Linux distributiot toimivat juuri niin, joten onhan sille ennakkotapaus olemassa...
Mutta silti kuulostaa enemmän kuin oudolta.
Rohkenen kyllä väittää ettei taloudelliset syyt ole sen takana että Linux distroja syntyy kuin sieniä sateella. Distron tekeminen on vain nykyään niin helppoa, että siihen pystyy melkein kuka vaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Mites tuo Asrockin X570 Creator? Siinä on kaks TB3-porttia mutta ilmeisesti ei sitten oo Intelin oma sertti sillä?
Ei ainakaan vielä. Kuten uutisessakin todettiin, TB3-emoja on kyllä mutta tämä on ensimmäinen jolle Intel on myöntänyt virallisen sertifikaatin. Ja tämäkään ei ole siis mikään uusi nyt julkaistu emolevy, vaan viime kesänä niin kuin muutkin, mutta sertifikaatti irtosi vasta nyt.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Ei TB3 lisäkorttikaan ihan mahdottomia maksa: Amazonissa 66,90€ + veroero.

Nämä vaativat emolevyltä thunderbolt tuen. Ei onnistu esimerkiksi yhdelläkään x570 emolevyllä. Emolla pitää olla joku lisenssihärveli joka kommunikoi ton kortin kanssa tuntemattoman speksin kaapelia pitkin, jotta se aktivoituu ja on käyttöjärjestelmän tunnistettavissa. Itse TB liikenne ei tapahdu ollenkaan tuon erillisen kortin ja emolevyn välisen kaapelin kautta.

Intel on tähän mennessä yrittänyt kaikkensa jotta tuosta thunderboltista ei tulisi yleisesti käytettyä liitäntästandardia. Nyt sitten mahdollisesti pakon edessä, tai sitten epähuomiossa, suostui siihen että toi USB4 on TB3:n kanssa täysin yhteensopiva. USB4:n tullessa markkinoille asti intel kuitenkin vielä tuntemattomasta syystä haluaa tuoda uuden lisenssiperseilystandardin jolla ei ole mitään syytä olla olemassa, ilmeisesti vain koska se voi ja halunnee osaltaan kampittaa USB4:n yleistymistä saavuttaakseen jonkun näennäisen edun läppärimarkkinoilla kilpailijaan verrattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 450
Viestejä
4 162 270
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom