Asosiaalisuus/introvertismi

[munse]

Onko asosiaalisuus eli sosiaalisen kanssakäymisen kaipaamisen vähyys tai puuttuminen pääsääntöisesti negatiivinen ominaisuus?

Usein se nähdään nimenomaan negatiivisena, ja sitä olen ihmetellyt. Monet ihmiskunnan etevimmistä yksilöistä - varsinkin tieteen ja tekniikan saralla - ovat olleet asosiaalisia tai heillä on ollut siihen viittaavia piirteitä.

Ihminen on luonnostaan hyvin sosiaalinen eläin ja ihmislajin menestys perustuu olennaisesti sosiaalisuuteen. Siksi asosiaalisuus olisi helppo luokitella merkiksi siitä, että kyseisessä ihmisessä on jotain perusteellista vikaa. Toisaalta samaa logiikkaa voisi käyttää homoseksuaalisuudesta tai vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, sillä kumpikin on "luonnotonta" eikä edistä lajin kehitystä; kuitenkaan näin ei yleisesti tehdä (ja hyvä niin).

Suomalaiset ovat ehkä keskimääräistä suopeampia asosiaalisuutta kohtaan, mutta täälläkin on selvä sosiaalinen paine olla sosiaalinen. Työpaikkailmoituksissakin etsitään usein "tiimipelaajia" ja "hyviä tyyppejä", jotka ovat kuvauksia, joita asosiaalinen ihminen ei yleensä tunnista omakseen.

Onko asosiaalisuus (tai introvertismi) mainettaan parempi piirre?

 

[Sivustakatsoja]

En tiedä onko se nyt mitenkään hyvä tai paha asia, hankalahan tuollaista on lähteä lokeroimaan. Periaatteessa jos se yksinolosta nauttiva ihminen on onnellinen siinä tilanteessa ja sosiaalisen kanssakäymisen kanssa mikä on, niin eiköhän se silloin ole riittävän hyvä homma.

 

[perato]

Voisi jopa ajatella, että on jopa mainettaan huonompi piirre. Varsinkin nuorten ihmisten kohdalla vähän jopa löysästi annetaan lasten ja nuorten jäädä kotiin eristäytymään. Moniin mielenterveyden häiriöihin, erityisesti skitsofreniaan liittyy negatiivisena oireena eristäytyminen ja epäsosiaalisuus. Asosiaalisen käytöksen ja persoonan vahvistaminen sitä tukemalla nuoruudessa en näe erityisen hyviä vaikutuksia. Toki siinä vaiheessa ku se persoona on jo muodostonut ja ihminen on mitä on, sitä on vähän turha alkaa jälkikäteen yrittään muokata mahottomasti.

Kohtuus siis kaikessa, myös siinä asosiaalisuudessa. Toki jos viihtyy yksin, nii mikäpä siinä, mutta näitä on joskus vaikea erotella onko se asosiaalisuus lopulta valittu vai onko asosiaalisuus jonkin toisen oireen lopputulos. Eli ei niinkään inhota sosiaalisia tilanteita, mutta koska henkilöllä on pelkoja/fobioita/harhaluuloja muihin ihmisiin tai julkisiin tiloihin liittyen, ymmärretään se ns. asosiaalisuutena.

Tässä en nimenomaan nyt syytä asosiaalisia ihmisiä skitsofreenikoiksi tai jotenkin ala-arvoisiksi, mutta näkisin että olisi hyvä puhua erityisesti näin interwebsin aikakaudella siitä, että lasten ja nuorten teini-iän ongelmien vuoksi tapahtuvaa tilapäistä eristäytyneisyyttä ei nähtäisi automaattisesti "luonteenpiirteenä, jota pitää voimaannuttaa!".

 

[JuhoN]

Hankala kysymys, riippuu paljon keneltä kysytään tai minkälaisesta tilanteesta on kyse.
Itse oletan itseni olevan introvertti, joten voin purkaa omia ajatuksia seuraavasti:

Uskon että yleisellä tasolla ulospäin suuntautunutta persoonallisuutta / ekstroverttiä arvostetaan enemmän. Esimerkkinä juuri työelämä.
Introverttejakin on varmaan monenlaisia, osasta ei ehkä edes huomaa kyseistä luonteenpiirettä, osasta huomaa selkeästi että on introvertti.
Sitten on varmaan myös ihan ujoja henkilöitä, joita saatetaan luulla introverteiksi. Ja myös toisinpäin, joku saattaa vaikuttaa varsin sosiaaliselta vaikka henkilö olisi introvertti. Paremmin tutustuessa ehkä huomaa parhaiten.

Introvertit sopivat kyllä varsin hyvin Suomalaisiksi kun täällä ei ole varsinaista keskustelukulttuuria. Hississä tai bussissa ei tarvitse puhua smalltalkkia. Ulkomailla saatetaan ehkä pitää töykeänä jos ei puhu toiselle ja luullaan ettei hän puhu sinulle koska ei pidä sinusta.
Esimerkiksi Italiassa tai Espanjassa taidetaan pitää töykeänä jos ei mene ravintolassa tuntemattomien seuraa, ilmeisesti siellä ihmiset kyselevät että haluatteko liittyä seuraan ja jos siihen sanoo no thank you niin kyllä siellä varmaan loukkaannutaan. Suomessa taas pidetään töykeänä jos tuntematon henkilö tulee istumaan samaan pöytään.

 

[munse]

Olen lapsesta asti ollut asosiaalinen, mutta omaan silti hyvät sosiaaliset taidot ja olen kuulemma hyvä esiintymään. En pidä ihmisten kanssa juttelusta, mutta toisaalta en pidä kiusallisesta hiljaisuudestakaan; siksi olen keskustelussa yleensä aloittava osapuoli.

Joten asosiaalisuus ei välttämättä tarkoita sosiaalisten taitojen heikkoutta. Voihan joku olla hyvä laulaja vaikkei laulamisesta pitäisi.

 

[Kan Dee Dokata]

Onko asosiaalisuus (tai introvertismi) mainettaan parempi piirre?

No lähdetään nyt siitä, että tuo ensiksi mainittu viittaa persoonallisuushäiriöön ja toiseksi mainittu karkeasti kuvaa sitä, miten henkilö palauttaa henkistä energiaansa.

Eivät siis liity suoraan mitenkään toisiinsa.

Itse olen esimerkiksi hyvin voimakkaasti introvertti, eli luotailen asioita pääni sisällä mieluusti yksin pitkiäkin aikoja. Mutta kun on tarpeeksi pällistelty omissa oloissa, lähdetään taas ottamaan kontaktia.

Kanssakäyminen ja kaikenlainen vie siis pikkuhiljaa mehut. Mutta se ei tarkoita sitä, että ei halua olla sosiaalisessa kanssakäymisessä tai että vaikkapa kammoaisi näitä tilanteita.

https://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/icd10.nimike?p_koodi=F60.2&tt=2

Introvertti ja ekstrovertti – Wikipedia

 

[Bertta]

Asosiaalisuus ei tietenkään ole luonnotonta koska luonnossa on useita lajeja joiden yksilöt ovat äärimmäisen asosiaalisia.

Se, että asosiaalisuus on jollekin negatiivinen ominaisuus, ei tietenkään tarkoita, että se olisi sitä toiselle. Ihmiset ovat kiinnostuneita eri asioista ja joidenkin mielestä ihmiset eivät ole kiinnostavia.

Toisaalta on myös äärimmäisen korkeaa sosiaalisuutta ja lähes sairaanomaista kiinnostusta ihmisiin. Onko se, että on kiinnostunut vain ja ainoastaan ihmisistä mahdollisesti myös negatiivinen ominaisuus?