Ärsyttävän äänekkäät ajoneuvot, havainnot ja keskustelu

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 876
Topikin otsikon mukaisesti voitaisiin keskustella äänekkäästä ja ärsyttävästä meluamisesta liikenteessä.

Pohjustan sen verran, että olen itse ollut aina moottoreiden ja äänien perään ja koin 15 vuotiaana, että joku 2t mopo tai kevari tehoputkella oli äärimmäisen kiinnostava ja siisti, mutta nykyään tollanen moottorisahan ääni joka kaikuu helvetin kovaa on jotain todella ärsyttävää. Myös nämä yleistyneet mopoautoja korvaavat traktorimönkijät on näköjään pakko tuunata helvetin äänekkäiksi ja pörinä on jotenkin luotaantyöntävä. Yksi mistä myöskään en tykkää on nämä paukutteluohjelmat nykyautoissa, kun moottoriin ruiskitaan bensaa moottorijarrulla, joka paukkuu kuumassa putkessa.

Ajelen kesäisin 6 mukisella harrastevehkeellä, josta kyllä kenkiessä lähtee ääntä, mutta putkistossa on silti resonaattorit ja vaimentimet, jolloin tyhjäkäynnillä esim okt alueelta aamulla lähdettäessä naapurit ei heräile mölyyn, joka kantautuisi sisälle. Yleisesti ottaen en häiriinny muutenkaan asiallisella äänitasolla olevista moottoripyöristä tai urheiluautoista, koska niissä tehon mukana luonnollisesti tulee ääntä, mutta tollanen tarpeeton pörinä jossain vähätehosissa laitteissa tai joidenkin lähi-idästä saapuneiden liisaribemareiden putken paukuttelu ei mene kaaliin.
 
Aikuisuuden/vanhuuden mukanaan tuomia ongelmia, samalla tavalla kuin että uusi sukupolvi kuuntelee ja arvostaa aina huonompaa musiikkia kuin itse. :D

Jonkin verran aiempaa enemmän noita teinipissisten pakoputkituunattuja päristimiä varmaan on, tai ainakin tuppaavat liikkumaan aiempaa enemmän porukalla. Siinä sitä porukassa tyhmyys tiivistyy ja tekee mieli vähän näyttää muista piittaamatta.

Voi olla myös aluekohtaista. Itse en ole kokenut näitä ongelmaksi, mutta kyllä niihin kiinnittää silti huomiota.
 
Joo en mäkään sitä varsinaisesti ongelmaksi koe, mutta kun tullaan jostain runkoväylältä pihakaduille ja siirrytään se viimenen kilometri 30km/h alueella kotiin ja revitellään sitä mönkijää oikein maksimipörinöillä tai muu vastaava perseily ei oikein mene kaaliin, kun ei siitä kukaan nauti ja se kuski siellä puikoissa saisi kyllä päristeltyä sielläkin, missä ei olla esim asutuksen keskellä.

Toisaalta joissain noissa mopoissa ja kevareissa on niin järkyttävät äänitasot, että sellaseen voisi ihan viranomaiset puuttua hanakammin. Joku 100dB ohiajavasta ajoneuvosta on kyllä pikkasen liikaa.
 
Makuasioita tietty, mutta ne paukkuohjelmat ei kyllä säväytä yhtään. Ymmärrän että ralliautossa on anti-lag- ominaisuuksia jotta turbo pyörisi myös kun kaasua höllätään, mutta ei se ole mitään motorsporttia että samanlainen pauke kuuluu jostain 225i bemarista. Pienellä opiskelullahan hyvänkuuloisen sporttiputkiston saa tilattua melkein mihin vaan kippoon, ja jos ei osaaminen riitä niin auto Marteliukselle tms. pajalle niin tekevät kyllä kunnon hormin jolla silti kehtaa arkiajotkin hoitaa.
 
Itsellä on ollut todella äänekkäitä autoja ja muita kulkineita jotka paukkuvat tai eivät pauku mutta eipä noista ole ongelmaa ollut pois lukien tyhjäkäynnillä jo helvetin äänekkäiden kanssa kunhan tajuaa vetää järkeä käyttäen pihaan tai pois. Bonuksena esim mönkkäri tehdasputkella, Kupla viriputkella ja Datsun rosteriputkella paukkuivat putkeen kuin konekiväärit moottorijarrulla. Mönkkäri tosin oli ainoa mistä tuli naapureilta sanomista (ja tosiaan koomisinta että oli ainoa tehdasputkinen). Eipä nuo äänekkäät tosiaan itseä liikaa haittaa jos eivät paikoillaan revittele tai luukuta taloyhtiön pihalla musaa bassot tapissa. Joo onhan se koomista katsoa jotain stereotyyppistä tehotonta 316 bimmeriä viriputken kanssa mutta eipä ole loppujenlopuksi oma ongelmani.
 
joka aamu töihinmennesesä tottakai no lift shiftillä vaihteenvaihdot

:rofl:

Kyllähän toimivalla NLS:ssä vissiin jotain sekuntien kymmenyksiä parhaimmillaan saa kiihdytyksistä pois kun ei nosteta kaasupoljinta ollenkaan ylösvaihdoissa. Muuta hyötyä ei taida olla. En mä kyllä semmosta mihinkään täysin vakiopeliin laittaisi. Tieliikennepelissäkin vähän kyseenalaista. Jos on samalla harraste millä joskus ajetaan kilpaa niin ehkä.

Se popcorn-tunehan on ihan eri asia eikä tuohon kannata sotkea. Se on 100% show-juttu.
 
Viimeksi muokattu:

Fordin tehomalleissa on tehtaalta tuo NLS ainakin joissain. Kerran kokeilin ja totesin että joo eiköhän tuo riitä rääkkäämiseksi. Eipä tuota tulisi kuin kiihdytyskisoissa tai muissa kilpailu/ei tieliikennekäytössä käytettyä. Itseltä koodautin tuon pois ja korvasin tehtaan paukkuja paremmin hallituilla paukuilla putkessa.
 
Ainakin toi jälkimmäisen videon auto taitaa olla suorakytky, jossa siis katkotaan sytkää vaihdekeppiin sijoitetulla venymäanturilla, jolloin moottorinohjaus tajuaa, että nyt vaihtuu vaihde, sytkä katkeaa ja mennään ns "moottorijarrulle" jos sellaiseksi voi sanoa kaasuläppä täysin auki olevaa tilannetta ja samalla iskeytyy seuraavan vaihteen dogit vai mikä onkaan oikea termi limittäin ja matka jatkuu, pamaus johtuu siitä, että kierroksia ei rajoteta bensansaannin osalta niinkuin normiautojen rajotin vaan katkomalla sytytystä, jolloin on ikäänkuin antilag tilanne ja bensaa palaa pakosarjassa pitäen turbon vauhdissa. Jollain perus vakioautolla no lift shiftissä kierrokset karkaa ja laatikon synkrot huutaa hoosiannaa ja korkeintaan mennään rajottajalle, mutta mitään pauketta ei edes tule :D

Noh samapa se, pointtina oli ehkä keskustella enemmänkin ärsytystä herättävästä toiminnasta, eikä niinkään siitä minkälainen pauke omassa autossa on tai ei ole ja noi kaikenmaailman antilagit on maailman turhin keksintö katuautoihin. Duunikaveri osti jonkun hyundain sporttimallin hatchin tms, jossa oli joku rapiat 200 pollea turbokoneena, mutta siinäkin oli joku takuun raukaiseva klausuuli, jos menee radalle ajamaan eli jos tuo on yleistä, niin varsinkaan katuajoon kukaan ei tarvitse mitään antilageja etenkään nykyautoissa, kun mitään merkittävää turbolagia ei edes noilla perunan kokosilla ahtimilla esiinny.
 
Kyllä sitä turbo lagia saa vielä aikaan etenkin noissa tehomalleissa mutta huomattavasti harvinaisempaa kuin ennen. Todennäköisesti Huyndai i20 tai i30 N malli jossa on tosiaan aika rujot äänet jo tehtaalta. Itse tykkään mutta voin kuvitella että itse naapurina en niin arvostaisi joka kerta parkkikselle putki paukkuen ajavaa kaveria.

Fordilla tuo NLS sentään rajoitti kierroksia ja katkoi sytkää eli oli ns "oikea" systeemi eikä vain mainostermi. Mutta piti kyllä tosiaan olla todella säälimätön autoa kohtaan. Jos meikäläinen joka vetää ilomielin auton rajoittajalle ja ei liikaa autoja säästele poti huonoa omatuntoa kerran kokeilun jälkeen niin eiköhän tuo kerro jo tarpeeksi. Ei jotenkin jaksa uskoa että kestäisi tuota käyttöä kovin pitkään.
 
Pahimpia ovat lihav.. rotevien miesten moottoripyörät.
 
Nuo nyt ovat sen verran nopeasti meneviä vs normi autot että ei niitä kovin pitkään joudu kuuntelemaan. Itse asun 80kmh tien vieressä ja eipä nuo kesäöisin täyskiihdyttelevät prätkät paljoa häiritse. Autot ovat sen verran hitaita että niitä joutuu kuuntelemaan paljon pidempään.
 
Nuo prätkät joiden tuunausperuste on mahdollisimman kova ääni häiritsevät eniten, kun kiihdyttävät valoista kivitalojen välissä. Vauhti ja kiihtyvyys on kuin paikaltaan lähtevällä polkupyörällä ja ääni toisen maailmansodan potkurikoneella.
 
Arvelinkin että tässä haeskeltiin harlikoita tms. Tollanen rämisevä ja paukkuva ääni käy jotenkin omaan kuulohermoon ärsyttävämmin kuin perus motskarin korkeampitaajuuksinen ääni. Yleisestikin ottaen tollanen kova ääni ajoneuvoissa rassaa enemmänkin asutusalueella, kuin isommilla teillä liikenteessä, kun hukkuu muuhun kohinaan enemmän. Naapurin teinipoika talven liukkailla sivuluisussa kovaäänisellä pärisevällä mönkijällä ei oikein natsaa omaan miellyttävyysmalliin, jos se kuuluu asuntoon sisälle asti ja revittely on tahallista.
 
Juu toki jos hitaasti ajelevat ja revittelevät mutta harvemmin moisia näkee ainakaan täällä missä itse asustelen. Rampeilla yms revittelevät sitten enemmän. Niin harrikat kuin kyykyt yms.

Tuo mönkijä on hassu, tuntuu ärsyttävän monta jopa huomattavasti enemmän kuin prätkät. Itsellä oli 250cc 2pyttyinen TL mönkijä jossa tosiaan tehtaan putkisto ja pari naapuria tuli nillittämään kun löin omassa autotallissa tai sen edessä käyntiin ja ajoin mahdollisimman äkkiä melkein tyhjäkäynnillä pihasta ettei häiritsisi. Paras oli kun yksi syytti kauheasta kaahailusta mutta silti hyppäsi eteen pysäyttämään karjuen niin perkeleesti. Kuulema olisi pitänyt työntää parkki/piha-alueelta kadulle ennen kuin olisi saanut käynnistää. Tuossa oli bonuksena vielä vaihteet eli ei ollut perus CVT joka repii kaasulla kierrokset tappiin joten ei siitäkään kiinni. Ainakin omaan korvaan tuo CVT+putkisto on todella raivostuttava kombo ja voisin kuvitella että se ehkä syy miksi ärsyttävät ihmisiä enemmän.
 
Aloittaja itse päristellyt 2-t mopoilla ja omistaa harrastepärisijän mutta silti jaksaa valittaa nykynuorison menopeleistä. Kyllä se varmasti on myönnettävä että jokaisesta tulee vanha ja kärttyinen, itseni mukaanlukien.

Pyrin kyllä olla välittämättä äänistä, lähinnä humoristista kun mk2 golf kiihtyy 0-100 12 sekunnissa mutta ääntä lähtee kun mikäkin superauto.
 
Itseasiassa mulla oli vain 4t mopo tehdasputkella, nostin vain esiin pointin, että en suinkaan aina ole ollut kovin häiriintynyt mökää pitävistä autoista ja harrastemenopelikin on tollanen vanha skyline, ihan kahdella vaimentimella olevalla putkella ja sillä pääsee vielä esim ahveniston 95dB rajasta läpi, eli ei tosiaankaan ole mistään pahimmasta päästä. Toki täällä voi kertoa niistä keisseistä, mitkä itse kokee ärsyttäviksi ja oma pointtini olikin ehkä enemmän se, että ääni ei välttämättä ole ongelma, mutta sen tietoinen tuottaminen tarpeettomissa määrin ja väärässä paikassa nyt ainakin on. Kommenttisi ei tuonut ketjuun juurikaan lisäarvoa, kun kritisoit toista postaajaa ja sen jälkeen annat ymmärtää, että sulla on joku luuska autovanhus, jossa on räminäputkisto ja et välitä laisinkaan, niin eihän sinulla pitäisi tässä kontekstissa oikein olla topikissa edes keskusteltavaa...
 
Jaa, oma mielipide ei ole sitten keskustelua aiheesta? Oikeassa olet siinä että omistan vanhan luuskan käyttöautona. Siinä olet toki väärässä että siitä romukasasta ei lähde mitään pörinöitä tai ylimääräisiä ääniä. Kuten sanottua, pyrin olla hermostumatta jos joku teini (mitä yleensä nämä pöristelijät on) ajelee ympäri kyliä tai oman asunnon ohi vähän äänekkäämmällä vehkeellä. Harvemmin ne kuitenkaan asuinalueella polttaa kumia tai muuten vaan huudattaa.

Omistan myös supersportin kesäksi, josta lähtee ääntä enemmän tai vähemmän ajettaessa. Se häiritseekö se muita, tai katsooko joku kieroon jos kiihdyttää nopeammin liikkeelle, ei varsinaisesti kiinnosta.

Mutta jos onkin niin että täällä saa pelkästään negatiivista keskustelua ylläpitää, niin en jatka.

E: se miten autoni ikä liittyy tähän en ymmärrä, vissiin pelkkänä huonona provona.
 
Täällä myös ärsyttää lähes kaikki kovat äänet, mukaan lukien tuunatut autot, crossi-mopot ym.

Siitä huolimatta työntötanko V8, kireillä nokilla ja avarilla putkilla, kuulostaa edelleen mahtvalta.

Aika sama sille jos vähän joskus meteliä lähtee, mutta hyi helvetti niitä dieseleiden hajuja kun on poistettu suodattimet ja tulpattu egr:t. Haisevat aivan järkyttävän pahalle, etenkin talvella kun käyvätkin jatkuvasti kylminä.
 
Miten tulpatun, ja tulppaamattoman EGR:n aromit eroaa toisistaan? Tunnistan kyllä omani kirpeän typpisen katkun jo kaukaa.
 
Jaa, oma mielipide ei ole sitten keskustelua aiheesta? Oikeassa olet siinä että omistan vanhan luuskan käyttöautona. Siinä olet toki väärässä että siitä romukasasta ei lähde mitään pörinöitä tai ylimääräisiä ääniä. Kuten sanottua, pyrin olla hermostumatta jos joku teini (mitä yleensä nämä pöristelijät on) ajelee ympäri kyliä tai oman asunnon ohi vähän äänekkäämmällä vehkeellä. Harvemmin ne kuitenkaan asuinalueella polttaa kumia tai muuten vaan huudattaa.

Omistan myös supersportin kesäksi, josta lähtee ääntä enemmän tai vähemmän ajettaessa. Se häiritseekö se muita, tai katsooko joku kieroon jos kiihdyttää nopeammin liikkeelle, ei varsinaisesti kiinnosta.

Mutta jos onkin niin että täällä saa pelkästään negatiivista keskustelua ylläpitää, niin en jatka.

E: se miten autoni ikä liittyy tähän en ymmärrä, vissiin pelkkänä huonona provona.
Mainitsit mk2 golffin hitaalla kiihtyvyydellä ja ääntä lähtee kuin superautosta...
 
Pitää paikkaansa että mainitsin, en toki missään vaiheessa väittänyt että kyseinen auto on minun. Yritin viestiä että kyseinen, sekä vastaavanlaiset tapahtumat ovat lähinnä humoristisia. Siitähän tässä ketjussa oli tarkoitus keskustella, äänekkäistä ajoneuvoista? Mutta jos sinun mielestä ainoa hyväksyttävä keskustelu tämän aiheen ympärillä on negatiivinen keskustelu, niin ei kai siihen sitten mitään keskustelua tarvita.

Kun kerran myös valitit alkuun minun turhasta postauksesta, niin tässä oiva esimerkki yhdestä. Vältit kaiken muun kirjoituksen, ja tartuis yhteen epärelevanttiin asiaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 637
Viestejä
4 537 518
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom