Applen Worldwide Marketing -osaston johtaja Phil Schiller siirtyy uusiin tehtäviin Apple Fellowina

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Applen markkinoinnissa puhaltavat pian uudet tuulet, kun muun muassa ”iPhonen kasvoina” tunnetun Phil Schillerin on ilmoitettu siirtyvän uusiin tehtäviin yhtiön sisällä.

Phil Schiller aloitti Applella alun perin jo vuonna 1987 tuotemarkkinoinnin parissa. Hän teki lyhyet kahden vuoden pyrähdykset FirePower Systemsin ja Macromedian leivissä ennen paluutaan Applelle, jossa hän on toiminut vuodesta 1997 lähtien Worldwide Marketing -osaston johtajana. Jatkossa Schillerin virallisena tittelinä tulee olemaan Apple Fellow ja hänen vastuualueinaan tulevat olemaan App Store ja Applen tapahtumat. Apple Fellowina hän raportoi suoraan yhtiön toimitusjohtaja Tim Cookille.

Schillerin mukaan 60 vuoden rajapyykin täytyttyä hän totesi haluavansa muutoksia elämäänsä pystyäkseen pyhittämään enemmän aikaa perheelleen, ystävilleen ja omille projekteilleen. Ylennys Apple Fellowiksi ja samalla vastuualueinen kapeneminen antaa tähän mahdollisuuden ja Schiller totesikin tulevansa työskentelemään Apple niin kauan, kuin hän vain yhtiölle kelpaa.

Applen Worldwide Marketing -osaston johtajan tehtävät tulee ottamaan vastaan Greg Joswiak, joka on toiminut jo 20 vuotta yhtiön markkinoinnin eri johtotehtävissä ja viimeiset neljä vuotta Worldwide Product Marketing -alaosaston johtajana. Toimitusjohtaja Cookin mukaan Joswiakin nykyinen rooli ja kokemus tulevat takaamaan kitkattoman siirtymisen koko Worldwide Marketing -osaston johtajaksi.

Lähde: Apple

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 703
Viestejä
4 189 592
Jäsenet
70 784
Uusin jäsen
juged

Hinta.fi

Ylös Bottom