Applen uusi Core i9 -prosessorilla varustettu MacBook Pro kärsii ylikuumenemisongelmasta

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Tämän tyyppiset uutiset näyttävät olevan aina mieleistä kauraa tietyntyyppiselle herroille.
Tiedän että Applen vihaaminen on oma agendansa, mutta sama reaktio kohdistuisi mihin tahansa Windows-läppäriin, joka on todella tehokas, mutta rasituksessa kellot laskevat halvempien mallien tasolle. Yhteenveto olisi se että tätä mallia en osta, mikä ei sinänsä ole ongelma, kun Windows-läppäreitä on monenlaisia (kuten vaikka Android-luureja), mutta tehokkainta Mäkkiä halajavalle tämä on tietysti pahempi keissi. Tämän vuoksi Mäkin käyttäjän on pakko puollustella tuotetta, eli ostostaan, koska eihän hänellä ole mitään muita vaihtoehtoja jos hän nimenomaan haluaa käyttää Mäkkiä. Tällainen käytös on melko tavallista.

Minusta kyse on Mäkeissä ollut jo vuosia siitä kuten @Turox hieman kuvaili, että tietynlaiset käyttäjät kokevat Applen tuotteiden olevan kiistatonta kärkeä ja he ovat yleensä sellaisia joita tekniikka ja sen parissa säätäminen ei todellakaan kiinnosta. Heitä kiinnostaa vain asiaan ryhtyminen, oli se sitten netissä touhuilu, äänityöskentely, grafiikka tai mikä vaan. He ovat siis asiakkaita, jotka ostavat tietokoneen koska on pakko ja se mielellään toimisi kaatuilematta, eivätkä sellaisia jotka ostavat koneen, koska koneet ovat heidän mielestä siistejä ja säätö on hauskaa. Voi esittää että onko tekniikasta kiinnostuneilla ensimmäinen preferenssi MacOS tai iOS? Sanoisin että ei ole.

Windows 10:n ei senkään kanssa tarvitse juurikaan säätää ja valtaosa peruskäyttäjistä on siihen tyytyväisiä, mutta koskaan ei ole ollut ihana käyttää Windowsia sillä halvimmalla ja tuhnuimmalla läppärillä minkä kaupoista voi löytää. Sitten haukutaan Windows ja tietysti läppärivalmistaja, mutta oikea politiikka olisi myydä ja suositella peruskäyttäjille tehokkaampia koneita, koska peruskäyttäjä välittää eniten siitä ettei kone jöki ja hidastele. Usein kun kysyt peruskäyttäjältä että tarvitsetko tehokkaan koneen, niin hän vastaa ei, koska tietää sen maksavan enemmän. Koneesta kannattaa löytyä tehoa peruskäytössäkin, koska eihän tämä peruskäyttäjä osaa sitä konetta nopeuttaa kun se hidastuu ja tehot tekevät koneen käytöstä aivan kaikissa tilanteissa huomattavasti mielekkäämpää. Näin vältetään läppärin ääressä jatkuva kiroaminen.

Eli tämän viestin sanoma muuttui matkalla muotoon: Suositelkaa niille peruskäyttäjille tehokkaampia koneita, vaikka maksaisivatkin enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Voi voi. Harvinaisen epäonnistunut tuote jos hitaampi työkäytössä kuin vanhempi malli. Jotenkin olisi kuvitellut että raskaassa käytössä parista lisä corestya olisi ollut hyötyä mutta ei ole näköjään testaustyötä tehty kunnolla.

Mut eipä mitään, apple jonnet ostelee noita övirihintaisi romuja oli tilanne mikä tahansa.
 
Liittynyt
19.07.2018
Viestejä
6
..... Enkä edes aloita puhumaan MacOS:n puutteista, huhheijaa. Lyhyesti sanottuna, kyseessä on järjestelmä heille, jotka pärjää yhdellä ikkunalla per softa. Oletuksena ei ole _mitään_ tapaa vaihtaa yhdellä näppäinoikotiellä esim. Photoshopista juuri tiettyyn Chromen ikkunaan.
Onko niissä macOS:n ikkunanvaihto tavoissa sitten joku jäätävä ongelmakin vai mikset niitä käytä, vai onko se pakko saada ne tietyt ikkunat esim ctrl+1/2/3 tyylisesti?
Jos otetaan nyt varsin yleinen esimerkki, että mulla on NetBeans auki ja yhdessä Chromen ikkunassa dev-sivusto, toisessa API-dokumentaatio ja kolmanessa sitten vaikka 20 välilehteä kaikkea satunnaista.

Niin Macissa et voi vaihtaa hiiren koskematta NetBeansista suoraan esimerkiksi Chromen API-dokumentaatioon, vaan voit liikkua vain NetBeansin ja viimeisimmän Chrome-ikkunan välillä cmd+tabilla. Sitten kun olet vaihtanut Chromeen, voit liikkua toisella näppäinyhdistelmällä eri Chrome-ikkunoiden välillä (cms+shitf+´).

Eli sen sijasta, että voisit vaan vaihtaa kaikkien ohjelmaikkunoiden välillä yhdellä näppäinoikotiellä (alt+tab windowsissa), joudut käyttämään kahta eri yhdistelmää ja vieläpä toinen niistä vaatii kolmen sormen yhdistelmää (ja eri puolella näppäimistöä kuin cmd+tab).

En tiedä kenen mielestä tuo on näppärää, varmaan niiden mielestä, joiden ei tarvitse sitä käyttää koska käyttävät vain yhtä ikkunaa.

Ja sitten jääräpäisesti Apple ei tarjoa Dockkiin tai cmd+tabiin mitään esikatselukuvakkeita ikkunoiden sisällöstä, varmaan vain siksi koska Windows teki sen ensin. Pitäisi käyttää Mission Controlleria (ent. expose) ja se taas vaatii taas yhtä näppäinyhdistlmää ja lisäksi myös hiiren käyttöä.
 
  • Tykkää
Reactions: ted

Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Onko Äpölin resurssit kaikki kiinni mobiilipuolella, vai mistä johtunee että tällainen on päässyt laaduntarkkailusta läpi. Aika uskomaton juttu kyllä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Omien kokemusten valossa Mäkit ovat suositumpia nimenomaan koodareiden keskuudessa kuin yleisesti maailmassa.

Jos katsota jossain teknillisellä yliopistolla IT-opiskelijoiden läppäreitä, niin mäkkien osuus on paljon korkeampi kuin niiden markkinaosuus yleisillä markkinoille. Nimenomaan ammattinörtit suosivat mäkkejä.
--
Jos joku ei osaa mäkkiä käyttää, niin tuntuuhan se kankealta. Virtuaalidesktopit (spaces) on mainio tapa organisoida useiden eri ikkunoiden välillä siirtymistä.

Itse käytän mäkkiä isolta osin nimenomaan siksi, että sen avulla pystyin luopumaan hiirestä. Touchpad-gesturella expose + useiden ikkunoiden välillä siirtyminen on minulle nopeampaa kuin alt-tabilla 10:n ikkunan välillä plärääminen.
Onko Äpölin resurssit kaikki kiinni mobiilipuolella, vai mistä johtunee että tällainen on päässyt laaduntarkkailusta läpi. Aika uskomaton juttu kyllä.
Taitaisi olla kyllä lähinnä poikkeus, jos macbook pro ei throttlettaisi edes jonkin verran. Se, että nopeus romahtaa noin paljon kyllä myös yllätys.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
184
Sinällään lievästi oikeasti offtopiccina tartuttava tähän miten Adoben suhteen Windows vekotin on niin paljon keulilla, kun karkeasti 94% omenan omistavista tuttavista on haalinut tämän juuri siksi, kun Adobe on ompulla niin paljon parempi ja miten kaikissa media firmoissa on vaan omppuja.

Tämä toki oli silloin PowerPC aikana totta. Mutta nyt sitten muka kääntynyt tasavertaisella/heikommalla raudalla Windows noin keulille. Osaa sitä siis jopa suorastaan yllättyä.
Ei tuossa ole mitään yllättymistä, tuossa kuvan graafissa olessa Aerossa on paljon tehokkaampi näytönohjain (jota Adobe myös tukee).

Se Aero on myös paljon läskimpi kone kuin Macbook Pro, joten eivät sinänsä paini edes samassa sarjassa.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Omien kokemusten valossa Mäkit ovat suositumpia nimenomaan koodareiden keskuudessa kuin yleisesti maailmassa.
Jos katsota jossain teknillisellä yliopistolla IT-opiskelijoiden läppäreitä, niin mäkkien osuus on paljon korkeampi kuin niiden markkinaosuus yleisillä markkinoille. Nimenomaan ammattinörtit suosivat mäkkejä.
Koodarit voivat olla nörttejä, koska käyttävät tietokonetta, mutta eivät he välttämättä ole raudan kanssa missään tekemisissä tai ole muuten kiinnostuneita itse laitteesta millä työtään tekevät sen kummemmin. Tällainen käsitys kyllä elää että jos koodaat, niin pelaat pelejä ja olet tosi nörtti joka kasailee omia koneita ja kellottaa niitä, mutta näinhän se ei useimmiten todellisuudessa ole. Koodari on koodari ja teknonörtti on teknonörtti.

Tämän sanottuani voin helposti uskoa väittämäsi, että nimenomaan kun tahdotaan mennä mutkittelematta asiaan ilman säätöä, johon Mäkki on se laitos millä hommat hoituu ilman ylimääräistä pään vaivaa, niin varmasti monet koodarit sitä tykkäävät käyttää.

EDIT. Sellainenkin mielikuva varmaan joissain piireissä elää, että "ilman Mäkkiä et ole ammattilainen".
 
Liittynyt
19.07.2018
Viestejä
6
Missäs mediassa on lähdetty esimerkiksi tässä tapauksessa tekemään noin? Aika moni tuosta ongelmasta on uutisoinut ja tehnyt videoita.

MacOS ei ole Windows. Kukapa olisi uskonut...

Itse olen pärjännyt ihan hyvin tuolla expose:lla vai mikä sen nimi nykyään on. Paljon nopeampi, kun klikata tabia viistoista kertaa ennenkun löytyy oikea ikkuna. Ja kahden ikkunan välillä toimii hyvin myös.

Ikkunoiden koon hallinta sen sijaan on aika huonoa, mutta pienellä appilla toikin on korjattu. En tee asioista itselleni ongelmia, vaan ratkaisen ne niin että konetta on kiva käyttää. Mulle on ihan sama onko esim. sen ikkunoiden koon hallintaa parantavan palikan koodannut joku Applen hessu vai joku muu.

En muista ikinä omistaneeni konetta jota olisi ollut kätevä käyttää ilman yhtä tai useampaa pientä toimintaa parantavaa kikkaretta ja asetusten säätämistä.
Tuopa on se Mäkkärin käyttäjien yleisin vastaus, olen kuulut sen about tuhat kertaa kun olen näistä ongelmista yrittänyt puhua "MacOS ei ole Windows". Miten se on validi vastaus mihinkään? Jos Windows tekee jonkun asian paremmin, niin miksei sitä kopioida Applen puolelle? En keksi mitään muuta vastausta, kuin sen, että Applella vaan tykätään haistella omia pieruja :D

Ikkunoiden koon hallinnassa Hyperdock (mitä varmaan tarkoitit, itselläni on myös se) tekee paljon samoja juttuja mitä Windows tekee out-of-box. Mutta koska se on kolmannen osapuolen softa, niin live-esikatselukuvia dockissa ei ole ja muutenkin esikatselukuvat laahaa perässä. Lisäksi myös se window-snap ominaisuus ei ole yhtä hyvä kuin Winukassa, eli ei ehdota toiselle puolelle täytettäväksi muita ikkunoita ja muuta semmoista (tästäkin voisi kirjoittaa kirjan).

Microsoft sentään on jo vetänyt päänsä ulos rectumistaan ja kopioi surutta kaiken hyvän muista järjestelmistä. Expose matkittiin jo vuosia sitten, nyt sen tilalla onkin jo Timeline, joka vie konseptia taas pidemmälle (aikajärjestys ja historia + virtuaalityöpöydät).

Ja miksei Expose/MC riitä minulle:
  • Pakko käyttää hiirtä
  • Hidas ikkunoiden generointi minun käytöllä ja tällä 3500 euron koneella. Siinä missä alt+tab on välitön Winukalla, expose ottaa cachesta riippuen sekunnin tai pari avata.
  • Käytän pääasiassa irto 4K näyttöä ja näppäimistöä, ja silloin ei ole touchpad-eleet käytössä.
  • Ja niitä pirun ikkunoita on kymmeniä josta pitäisi valita ja/tai mikromanageerata virtuaalityöpöytien kanssa. Ei käy järkeen, kun alt+tabilla vaihtuu viimeisimmäksi käytetyt näppärästi.
Mutta kuten sanottu, Mäkkäri on mielestäni tarkoitettu yksinkertaisempaan käyttöön ja nojaa paljon siihen ajatukseen, että se läppärin touchpad/touchbar on nokan edessä. Mulla läppäri on sivussa 90% ajasta ja ainoastaan matkoilla käytän sen omaa näppäimistöä & näyttöä.

Mutta hyperdock + hyperswitch combolla saa milteipä kaiken toimimaan yhtä hyvin kuin Windowsissa. Ei sisällä live-esikatselukuvia ja muutenkin kolmannen osapuolen softa on aina oma murheensa (pävitykset, kaatuilut, hitaus jne).
 
Liittynyt
19.07.2018
Viestejä
6
Mutta jos nyt vielä paasaan tuosta varsinaisesta build qualitystä, niin 1,5 vuoden käytöllä mäkkäristäni on alkanut lähtemään näppäimistöstä maalia irti ja ranteiden kohdalta "space gray" näyttää enemmänkin "space yellowilta". Eikä ole edes paskainen, on hinkattu puhtaaksi. Nähtävästi ei kestä hikeä. Lisäksi prossun tuuletin on alkanut nakuttamaan, mikä on harmi, koska näissähän on vain vuoden takuu. Jälleen kerran melko normaalia kulumista, mutta jotenkin sitä vaan kuvittelee sikahintaisen premiumin kestävän paremmin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
97
Omalla kohdalla mac on ollut yksi huonoimpia ostoksi. Koodaukseen omien kokemuksien pohjalta linux ja windows ovat omalla kohdalla toimineet paremmin. Mbp:n näyttö on hyvä, mutta näppis on aika kuraa. Adaptereihin tottuu, mutta olisi ihan mukavaa jos voisi lyödä muistitikun tai hiiren kiinni ilman mitään adapteria. Ei noilla mbp:lla mitään oikeasti raskasta tehdä.
 
Liittynyt
19.07.2018
Viestejä
6
Niin, se on ihan hyvä vastaus. Se että joku asia on tehty tietyllä tavalla Windowsissa ei meinaa että se on ultimaattisesti maailman paras tapa tehdä se asia, ja että ei ole muita tapoja tehdä sitä samaa asiaa. Jonkun mielestä toinen tapa on parempi ja jonkun mielestä ei ole.

Yleensä nää valittajat on just niitä jotka kitisee about siitä että missä se start-nappi nyt sitten on. Sulla toki oli ihan spesifi ongelma, mutta noin niinkuin yleensä.
Toki muutosvastarinta on aina olemassa ja uuden opettelu on usein vastenmielistä. Itse olen melkoinen teknonörtti ja tykkään testailla kaikkea uutta ja olin oikeasti hyvin innoissani MacOS:sta aluksi. Nyt tosiaan tämän 18 kuukauden "opettelujakson" jälkeen, en löytänyt MacOS:sta riittävästi hyviä puolia siinä pysymiseksi (niitäkin oli toki).

Tietyt perustoimenpiteet on ihan selkeästi mitattavissa, eivätkä millään tavoin mielipideasioita. Jos joku tapa on nopeampi ja vaatii vähemmän toimenpiteitä saavuttaakseen saman lopputuloksen, niin se on faktapohjaisesti parempi. Sitten jos on sitä mieltä, että hitaampi tapa on parempi, koska siihen on tottunut, voidaankin mennä tuohon muutosvastarinta-osastolle.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
26
Jos omistaa Canon 1DX2:n tahi Nikon D5:n, tämä on täsmähankinta. Valokuvankäsittelyssä lyhyet huipputehot ja nopea levy ovat mitä haetaan mahdollisimman kannettavassa paketissa eli ammattipeli hyvin kapealle ammattikunnalle.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
91
Mutta jos nyt vielä paasaan tuosta varsinaisesta build qualitystä, niin 1,5 vuoden käytöllä mäkkäristäni on alkanut lähtemään näppäimistöstä maalia irti ja ranteiden kohdalta "space gray" näyttää enemmänkin "space yellowilta". Eikä ole edes paskainen, on hinkattu puhtaaksi. Nähtävästi ei kestä hikeä. Lisäksi prossun tuuletin on alkanut nakuttamaan, mikä on harmi, koska näissähän on vain vuoden takuu. Jälleen kerran melko normaalia kulumista, mutta jotenkin sitä vaan kuvittelee sikahintaisen premiumin kestävän paremmin.
EU:ssa on laitteen myyjää koskeva 2v lakisääteinen takuu.

Sikahintainen ei välttämättä ole premiumia :)
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
EU:ssa on laitteen myyjää koskeva 2v lakisääteinen takuu.

Sikahintainen ei välttämättä ole premiumia :)
Mihin muuten perustuu, että saavat mainostaa tuota vuoden takuuta eikä mitään mainintaa 2 vuoden pakollisesta takuusta? Vai onko tuo kaksi vuotta vain virhevastuu, joten suppeampi kuin takuu?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
EU:ssa on laitteen myyjää koskeva 2v lakisääteinen takuu.

Sikahintainen ei välttämättä ole premiumia :)
Mihin muuten perustuu, että saavat mainostaa tuota vuoden takuuta eikä mitään mainintaa 2 vuoden pakollisesta takuusta? Vai onko tuo kaksi vuotta vain virhevastuu, joten suppeampi kuin takuu?
Käsittääkseni kaksi vuotta on tosiaan virhevastuu, ei takuu
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Mihin muuten perustuu, että saavat mainostaa tuota vuoden takuuta eikä mitään mainintaa 2 vuoden pakollisesta takuusta? Vai onko tuo kaksi vuotta vain virhevastuu, joten suppeampi kuin takuu?
Takuuhan myyjän/maahantuojan tarjoama lisäarvo tuotteelle. Sitten on erikseen myyjän virhe astuu mikä on tämä "vähintään" 2 vuotta.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Jos omistaa Canon 1DX2:n tahi Nikon D5:n, tämä on täsmähankinta. Valokuvankäsittelyssä lyhyet huipputehot ja nopea levy ovat mitä haetaan mahdollisimman kannettavassa paketissa eli ammattipeli hyvin kapealle ammattikunnalle.
Jos kuvaa uutisiin, niin silloin kyllä niiden tehojen pitäisi olla käytettävissä pitemmältikin kuin vain joku puoli minuuttia.
Esim. urheilutapahtumissakin ne kuvat pitäisi käydä läpi ja saada parhaat lähtemään kuvatoimistolle nopeasti esim. erätauon aikana.
Tosin aika paljon kyllä kuvaavat JPEGinä noissa tilanteissa.

Mihin muuten perustuu, että saavat mainostaa tuota vuoden takuuta eikä mitään mainintaa 2 vuoden pakollisesta takuusta? Vai onko tuo kaksi vuotta vain virhevastuu, joten suppeampi kuin takuu?
Eipä takuukaan korvaa hajoamista esim. pudottelusta, vaan valmistusvirheen/heikkouden takia hajoamiset.
Joten sen puoleen aika samalla viivalla kattavuudeltaan.

Joku oston yhteydessä otettu DJI:n lisämaksullinen takuu, jossa korjataan/korvataan huoltoon toimitettu drone aika pienellä summalla riippumatta hajoamissyystä on vähän eri asia.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Eipä takuukaan korvaa hajoamista esim. pudottelusta, vaan valmistusvirheen/heikkouden takia hajoamiset.
Joten sen puoleen aika samalla viivalla kattavuudeltaan.
Joku ero tolla virhevastuulla ja takuulla on, enkä jaksa nyt asiaa tutkia. Saattaa olla jopa selkokielellä selitetty jossain kuluttajaviraston sivuilla.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
91
Mihin muuten perustuu, että saavat mainostaa tuota vuoden takuuta eikä mitään mainintaa 2 vuoden pakollisesta takuusta? Vai onko tuo kaksi vuotta vain virhevastuu, joten suppeampi kuin takuu?
Valmistajalla on Applen tapauksessa 1v kaupallinen takuu. Myyjää koskee 2v lakisääteinen takuu.

Tämän poimin toisaalta:
Vähän yli vuosi sitten ostettu tietokoneeni ei enää käynnisty. Myyjänkin mielestä laite on viallinen, mutta hän ei suostu korjaamaan sitä maksutta, sillä valmistajan takuu on voimassa vain vuoden. Mitä voin tehdä?

Takuu, jota myyjä tarkoittaa, on valmistajan tietokoneellesi antama kaupallinen takuu. Tällä ei ole mitään tekemistä myyjää velvoittavan, kaksi vuotta voimassa olevan lakisääteisen takuun kanssa. Jos myyjänkin mielestä tietokoneesi on viallinen, hänen on korjattava se tai vaihdettava se uuteen veloituksetta. Myyjän tehtävänä on selvittää asia valmistajan kanssa.
Lähde: Takuut: korjaukset, vaihdot ja hyvitykset
 
Liittynyt
19.07.2018
Viestejä
6
EU:ssa on laitteen myyjää koskeva 2v lakisääteinen takuu.

Sikahintainen ei välttämättä ole premiumia :)
Näinhän se on, mutta Applen kanssa pari erää tapelleena, voin sanoa, että siinä on kuluttajalla kiva seikkailu tiedossa. Erityisesti tämmöiset näppäimistön maalin lohkeamiset, space grayn pois hieroontumiset ja epämääräiset tuuletinäänet menee helposti "käytät sitä väärin"-osastolle. Nähtävästi pitäisi olla puuvillahanskat kädessä :)

Käytännössä Applea pitää asiassa riittävästi painostaa julkisesti, mielellään monen ihmisen toimesta, kuten nämä 2017-2018 mallien näppäimistöjen hajoamisessa. Niille Apple on nyt (vihdoin) myöntänyt 4 vuoden vaihtotakuun, ja silloin asia menee aika kivuttomasti.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Valmistajalla on Applen tapauksessa 1v kaupallinen takuu. Myyjää koskee 2v lakisääteinen takuu.

Tämän poimin toisaalta:

Lähde: Takuut: korjaukset, vaihdot ja hyvitykset
Eli onko tilanne se, että kauppa saa Applen kustantamaan vuoden aikana hajonnut vehje ja sen jälkeen se olisi kaupan omakustanne, joten ei mikään ihme, että koittavat siitä venkoilla. Miksiköhän kuluttajavirasto ei pidä isompaa meteliä tuosta?
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
91
Eli onko tilanne se, että kauppa saa Applen kustantamaan vuoden aikana hajonnut vehje ja sen jälkeen se olisi kaupan omakustanne, joten ei mikään ihme, että koittavat siitä venkoilla. Miksiköhän kuluttajavirasto ei pidä isompaa meteliä tuosta?
En tiedä miten tuo menee. Löytyiskö tuohon vastaus jostain tuolta EU-sivulta, johon edellisessä viestissäni laitoin linkin? Kuluttajien pitäisi ehkä venkoilla kuluttajaviraston suuntaan, jotta tekevät asialle jotain. En ole Applen kanssa takuuaioita joutunut hoitamaan, joten en tiedä miten toimivat.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
509
Tämän tyyppiset uutiset näyttävät olevan aina mieleistä kauraa tietyntyyppiselle herroille.
Ihan kuin BMW-autoissa ei voi olla perusongelmia vaikka ihan uutena kun ne maksaa vähän enemmän kuin Huyndait.

Itse IT-hommissa ylläpitänyt/asentanut Compaq/HelvetinPaska/Lenovo -koneita ja KAIKISSA on tuulettimet huutaneet itsestään aika-ajoin vaikka olisi tyhjällä työpöydällä winkulassa tekemättä mitään. Pöydälläni oleva suht uusi T480s suht puhtaalla asennuksella huutaa kuin sika välillä.
Se missä Apple on ainakin MacBook Pro 2016-koneen kohdalla onnistunut on juurikin tuo hiljaisuus. Ja jos prossua kuormitetaan niin fysiikan lakien mukaan tuotetaan lämpöä ja se pitää johtaa johonkin,mieluiten kuoresta pihalle.

Tämä i9-prossun lämpöongelma hieman haisee silti tosiaan siltä ettei ole testattu lainkaan ennen myyntiin tuloa. Piti vain saada ensimmäisten joukossa läppäri pihalle jossa i9
Teen töitä miettiipädillä t480s
Ja ryökaveri vieressä ährää mäkkibookkiproolla (se edellinen sarja).
Kuulen hyhin mallinteluideni ja renderöimisieni, kun kaveri pistää spotifyä raskaampaa kehiin. :vihellys:
Omani on yllättävän hiljainen i5 prossalla
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Omien kokemusten valossa Mäkit ovat suositumpia nimenomaan koodareiden keskuudessa kuin yleisesti maailmassa.

Jos katsota jossain teknillisellä yliopistolla IT-opiskelijoiden läppäreitä, niin mäkkien osuus on paljon korkeampi kuin niiden markkinaosuus yleisillä markkinoille. Nimenomaan ammattinörtit suosivat mäkkejä.
--
Jos joku ei osaa mäkkiä käyttää, niin tuntuuhan se kankealta. Virtuaalidesktopit (spaces) on mainio tapa organisoida useiden eri ikkunoiden välillä siirtymistä.

Itse käytän mäkkiä isolta osin nimenomaan siksi, että sen avulla pystyin luopumaan hiirestä. Touchpad-gesturella expose + useiden ikkunoiden välillä siirtyminen on minulle nopeampaa kuin alt-tabilla 10:n ikkunan välillä plärääminen.

Taitaisi olla kyllä lähinnä poikkeus, jos macbook pro ei throttlettaisi edes jonkin verran. Se, että nopeus romahtaa noin paljon kyllä myös yllätys.
Mitä omia opintojani ja sen myötä työmaita olen seuraillut niin prosenttuaalisesti macien määrä on varmaan samaa luokkaa kuin yleisestikin markkinoilla. Voin allekirjoittaa, että ei missään nimessä ole ainakaan mikkisoftan tuotteiden kanssa helpompaa olla macin kanssa. Esim visual studio on melko onneton macilla, joten windows on melko pakollinen.
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Näinhän se on, mutta Applen kanssa pari erää tapelleena, voin sanoa, että siinä on kuluttajalla kiva seikkailu tiedossa. Erityisesti tämmöiset näppäimistön maalin lohkeamiset, space grayn pois hieroontumiset ja epämääräiset tuuletinäänet menee helposti "käytät sitä väärin"-osastolle. Nähtävästi pitäisi olla puuvillahanskat kädessä :)

Käytännössä Applea pitää asiassa riittävästi painostaa julkisesti, mielellään monen ihmisen toimesta, kuten nämä 2017-2018 mallien näppäimistöjen hajoamisessa. Niille Apple on nyt (vihdoin) myöntänyt 4 vuoden vaihtotakuun, ja silloin asia menee aika kivuttomasti.
Eiköhän joku pinnan kuluminen väkevästä hiestäsi ole ihan normaalia kulumista. Miksi tuota pitäisi mihinkään takuuseen saada? iPhone 5 mustan version värit suli joidenkin hiestä, mutta ei sitä todellakaan kaikille tapahtunut. Väkevähikisten kannattaa ostaa ihan kirkkaan alumiinin värinen.

Tuuletinääni menee kyllä takuuseen. Näppäimistön maali puolestaan viittaa taas siihen väkevään hikeen. Esim. ruokavaliolla voi olla merkitystä?
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Mitä omia opintojani ja sen myötä työmaita olen seuraillut niin prosenttuaalisesti macien määrä on varmaan samaa luokkaa kuin yleisestikin markkinoilla. Voin allekirjoittaa, että ei missään nimessä ole ainakaan mikkisoftan tuotteiden kanssa helpompaa olla macin kanssa. Esim visual studio on melko onneton macilla, joten windows on melko pakollinen.
iOS kehitykseen mäkki taas on pakollinen. iOS on iso bisnes.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Yksi mäkin hyvistä puolista on hyvä jälleenmyyntiarvo. Senkun vaan kone vaihtoon ja jotain muuta tilalle, kun kerran halua workflown muuttamiseen ole.
Näppäimistön maali puolestaan viittaa taas siihen väkevään hikeen. Esim. ruokavaliolla voi olla merkitystä?
Väärin syöty?
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
Onhan tuo apple maailma aika mielenkiintoista säätämistä kuten tämä Linusin tapaus osoittaa.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Mitä omia opintojani ja sen myötä työmaita olen seuraillut niin prosenttuaalisesti macien määrä on varmaan samaa luokkaa kuin yleisestikin markkinoilla. Voin allekirjoittaa, että ei missään nimessä ole ainakaan mikkisoftan tuotteiden kanssa helpompaa olla macin kanssa. Esim visual studio on melko onneton macilla, joten windows on melko pakollinen.
Opiskelijoilla luulisi olevan enemmän winkkari/Linux-läppäriä, kun MacBook:t on tunnetusti kalliimpia. Työelämässä IT-puolella niissä paikoissa missä työkoneen saa itse valita, on mac:t olleet aina suosituimpia, sitten Linux ja lopuksi Windows. Kun konetta ei tarvitse itse maksaa, niin kalliimpi hintakaan ei ole ongelma .Net-kehityksessä varmasti mennään Windows:lla, mutta web/full stack devauksessa mac/linux tuntuu olevan monelle (kuten itsellekkin) luontevampi vaihtoehto.
 
  • Tykkää
Reactions: ted
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
89

Aika monella opiskelijalla vanhemmat varmaan jeesaavat tällaisissa hankinnoissa.
Ja onhan mäkeissä ollut hyvät akunkestot verrattuna win-koneisiin.
 
Drinkkeri

Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 264
Jos omistaa Canon 1DX2:n tahi Nikon D5:n, tämä on täsmähankinta. Valokuvankäsittelyssä lyhyet huipputehot ja nopea levy ovat mitä haetaan mahdollisimman kannettavassa paketissa eli ammattipeli hyvin kapealle ammattikunnalle.
Pitääkö sen olla nimenomaan jompikumpi noista kameroista ja jos pitää niin miksi? :think:

Kuvankäsittelyssä ei muuten haeta lyhyitä huipputehoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Jos otetaan nyt varsin yleinen esimerkki, että mulla on NetBeans auki ja yhdessä Chromen ikkunassa dev-sivusto, toisessa API-dokumentaatio ja kolmanessa sitten vaikka 20 välilehteä kaikkea satunnaista.

Niin Macissa et voi vaihtaa hiiren koskematta NetBeansista suoraan esimerkiksi Chromen API-dokumentaatioon, vaan voit liikkua vain NetBeansin ja viimeisimmän Chrome-ikkunan välillä cmd+tabilla. Sitten kun olet vaihtanut Chromeen, voit liikkua toisella näppäinyhdistelmällä eri Chrome-ikkunoiden välillä (cms+shitf+´).
Itselleni on intuitiivista pyyhkäistä touchpadillä 3-sormen tervehdyksellä ylös ja Mission Controlilla valita sopiva ikkuna. TAI sitten asettelen oleelliset ikkunat eri virtuaalityöpöydillä ja näiden välillä on todella nopea vaihdella. Kummassakin tapauksessa aikaa kuluu alle sekunti.

Jos taas haluat Windowsmaisen Alt-Tabin, niin ehkä esim. tällä onnistuisi:

Witch · Many Tricks
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Näinhän se on, mutta Applen kanssa pari erää tapelleena, voin sanoa, että siinä on kuluttajalla kiva seikkailu tiedossa.
Mulla taas vain hyviä kokemuksia. Olen takuun umpeuduttua saanut täysin ilmaiseksi vaihdatettua Macbook Pro -läppäriini akun kun sen kapasiteetti oli yllättäen romahtanut (eli koko alapohjan), näytön (koska bezelissä oli kosmeettisia jälkiä pinnoitteessa) ja tassut (koska ne nyt vaan alkavat irtoilla). Nämä kaikki 2-4v oston jälkeen ilman normaalia tai lisätakuita. Ei mitään selittelyjä tai tappeluita. Ehkä miellyttävällä persoonallani oli osuutta, mutta uskon toimineeni aika normaalisti :think:
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
342
Kävin tossa opiskelevalle koodarilla, mielikuva jäi Nörttien Nörtti, isolla kirjaimin..ei löytynyt winukkaa tai mäkkiiä, kyllä siinä mentiin linuxella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Kävin tossa opiskelevalle koodarilla, mielikuva jäi Nörttien Nörtti, isolla kirjaimin..ei löytynyt winukkaa tai mäkkiiä, kyllä siinä mentiin linuxella.
Menee vähän OT:ksi, mutta:

Stack Overflow Developer Survey 2018

Windowsin osuus noin 50%, macOS 27% ja Linux 23%. Ammattilaisilla hiukan useammin juurikin macOS. Tuossa siis kaikki versiot niputettu yhteen. Kuulostaa uskottavalta, mutta riippuu paljon siitä, mitä koodaa. Ja voipa olla maa-/firmakohtaisiakin eroja.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
^ Lisäksi Windows on käytännössä se Enterprise-valinta, jos devaaja ei saa itse valita konettaan. Ja edelleen valitettavan paljon työnantaja tekee sen päätöksen Suomessa ja maailmalla.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 780
Eli onko tilanne se, että kauppa saa Applen kustantamaan vuoden aikana hajonnut vehje ja sen jälkeen se olisi kaupan omakustanne, joten ei mikään ihme, että koittavat siitä venkoilla. Miksiköhän kuluttajavirasto ei pidä isompaa meteliä tuosta?
Ei se noin mene. On olemassa 2 vuoden virhevastuu. 2 vuoden jälkeenkin voi olla korjaus/korvausvelvoite, se katsotaan tapauskohtaisesti. Virheestä voi asioida myyjän kanssa joka vastaa siitä, mutta käytännössä myös valmistaja joutuu vastaamaan asiasta. Eihän kukaan voisi muuten myydä valtavia määriä tavaroita, jos ilmeneekin tyyppivika niin myyjäliike on konkurssissa korvauksineen, vaikka vika on valmistajan. Ei EU:ssa tällainen ole mahdollista.

Sitten on erikseen joko valmistajan tai myyjän antama vapaaehtoinen takuu, joka on takuu vain siinä tapauksessa, että siinä on jotain parempaa kuluttajalle, kuin virhevastuussa. Jos takuun antaa nimenomaan myyjä, ei valmistajan tarvitse vastata siitä. Yleensähän tuon takuun antaa valmistaja. Mutta antaahan joku Thomann esim. kaikille tuotteille 3 vuoden takuun. Taustalla voi olla jättimäisen liikkeen neuvottelema valmistajan lupaama takuunlaajennus, tai myyjäliikkeen oma jolla saadaan asiakkaita.
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Kaikki vastaavat läppärit throthlaa. Testeissä tuo on nopeampi kuin viime vuoden nopein malli, mikä lienee kuitenkin se pihvi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Kaikki vastaavat läppärit throthlaa. Testeissä tuo on nopeampi kuin viime vuoden nopein malli, mikä lienee kuitenkin se pihvi.
Eikö tuo (ainakin tuossa tämän uutisen) testissä hävinnyt viimevuotiselle lippulaivamallille? Mielestäni tuo uutisen 2377 sekuntia on selvästi hitaammin kuin 2122 sekuntia. Uusi malli oli yli 10 % hitaampi kuin edeltäjänsä.

Toki, jos sen pakasti, niin se selvisi tehtävästä 1638 sekunnissa, eli sen reilut 20 % vähemmässä ajassa. Mutta et kai nyt oleta käyttäjän menevän pakastimen sisälle tekemään videorenderöintiä? ;-)

Ja, tosiaan, ihan kaikki vastaavat mallit ei hyydy. Jotkut valmistajat kun joko (1) laittavat noita U-malleja [15 W eikä 45 W TDP] noihin selvästi alle 20 mm koneisiin tai (2) tekevät koneesta aavistuksen yli 20 mm paksun jolloin se 45 W prosessori pysyy vähintään peruskellotaajuudellaan. Enkä ole varma hyytyykö mikään muu kone noin pahasti kuin tuo omena. Tuo 80 asteen kohdalla käynnistyvä tuuletin nyt viittaisi ihan rehelliseen firmisbugiin. Ei tuo voi olla tarkoituksenmukaista, että se kone pääsee karkaamaan noin pahasti käsistä ennen kuin se edes yrittää rajoittaa lämpenemistään.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
91
Kaikki vastaavat läppärit throthlaa. Testeissä tuo on nopeampi kuin viime vuoden nopein malli, mikä lienee kuitenkin se pihvi.
Ainakin tuossa yhdessä testissä se oli hitaampi kuin viimevuoden i7-malli. On toki mahdollista että kaikki i9:llä varustetut läppärit kuumenevat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että asia on Applen kannalta ok. Ylikuumeneminen ei ole tietokoneen ominaisuus. Se on vika joka johtuu liian huonosta jäähdytyksestä.
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Eikö tuo (ainakin tuossa tämän uutisen) testissä hävinnyt viimevuotiselle lippulaivamallille? Mielestäni tuo uutisen 2377 sekuntia on selvästi hitaammin kuin 2122 sekuntia. Uusi malli oli yli 10 % hitaampi kuin edeltäjänsä.
Varmaan tuossa testissä, mutta tässä testissä voittaa
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Onhan tuo nyt perkele selkeä vika jos kuumenee niin paljon, että jää kuin tikku paskaan verrattuna aiempaan malliin :kahvi:

Mutta Applessahan ei ole koskaan vikaa ja muut Aku Ankan parhaat.
Totta jos olisi noin, mutta tuossa mun laittamassa videossa se kyllä voittaa. Ja yksi paskasti optimoitu softa ei riitä kokonaisen tuloksen julistamiseen.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
914
Joskus aikoinaan osa macin käyttäjistä puolusteli yksinappista hiirtäkin. Hyvä että herättää tunteita, mutta ei kannata liian syvälle upota noihin väittelyihin :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Tarkoitat että throtthle on vika? Sit kaikki vastaavat läppärit ovat määritelmäsi mukaan viallisia.
Ei se ominaisuuskaan ole. Peruskellotaajuus on kuitenkin tuo, mikä Apple sivuillaan tuolle lupaa...

Joskus aikoinaan osa macin käyttäjistä puolusteli yksinappista hiirtäkin. Hyvä että herättää tunteita, mutta ei kannata liian syvälle upota noihin väittelyihin :kahvi:
Jep. Jos joku ei näe mitään vikaa Applen tarjoilemassa ”mämmissä”, niin antaa sen syödä sitä rauhassa. ;-)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom