Applen iOS 11 päivitys julkaistiin virallisesti ladattavaksi

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449



Apple esitteli iOS 11 -käyttöjärjestelmän alun perin keväällä yhdessä uusien iPad Pro -taulutietokoneiden kera. Nyt käyttöjärjestelmä on tullut vihdoin myös saataville ja io-tech loi pikaisen katsauksen sen merkittävimpiin uudistuksiin.



Applen näkemyksen mukaan iOS 11 keskittyy eniten iPad-taulutietokoneisiin, vaikka myös iPhonet saavat merkittäviä uusia päivityksiä. Yhtiö nostaa ensimmäisenä uutena ominaisuutena esiin Tiedostot-sovelluksen, eli tiedostoselaimen. Sovelluksen kautta löytyvät kaikki käyttäjän tiedostot iOS-laitteista, iCloud Drive -pilvipalvelusta ja kolmansien osapuolten pilvipalveluista. Saman luokan mullistavana ominaisuutena Apple nostaa esiin vedä ja pudota -toiminnon, eli tiedoston siirtämisen sovelluksesta toiseen.



iPadeille on tuotu uusi Dock-pikakuvakepalkki, joka toimii paitsi työpöydällä myös sovellusten ollessa käynnissä. Dockiin kiinnitetyt sovellukset ovat kustomoitavissa, jonka lisäksi se näyttää tällä hetkellä auki olevat sovellukset paitsi iPadista itsestään, myös iPhonesta ja Macista. Moniajoa on puolestaan uudistettu siten, että yhden sovelluksen ollessa käynnissä voit avata toisen suoraan Dockista joko Slide Over- tai Split View -moniajotilaan.

Muita iOS 11:n uudistuksia ovat mm. uudet käyttötavat Apple Pencil -stylukselle, tuki lisätyn todellisuuden sovelluksille, kustomoitava Ohjauskeskus, lukitusnäytön paremmat ilmoitukset ja erikoismerkkien tuominen suoraan näppäimistön vakionäkymään pyyhkäisyeleiden taakse. Näppäimistön voi myös keskittää kätevästi yhdellä kädellä käytettäväksi iPhoneilla.

Applen iOS 11 tukee iPhone 5s:ää ja sitä uudempia iPhone-malleja, 5. sukupolven iPadia, iPad mini 2:sta, iPad Prota ja niitä uudempia iPadeja sekä 6. sukupolven iPod touchia. Käyttöjärjestelmä on saatavilla tuetuille laitteille nyt. Voit tutustua tarkemmin sen uusiin ominaisuuksiin Applen sivuilla.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Hmmm... saisinkohan nykyään pelisavet talteen ilman kikkailua...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Onkohan tässäkin vielä kovakoodattu rajoitus tiedostojen lataukseen 4G:n yli,.
Täysin järjetön idea rajoittaa tuota vielä 2017!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Onkohan tässäkin vielä kovakoodattu rajoitus tiedostojen lataukseen 4G:n yli,.
Täysin järjetön idea rajoittaa tuota vielä 2017!
Tiedostojen lataukseen ei ole koskaan ollut kokorajoitusta.

Appstoresta lataamiseen kyllä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 386
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom