Applen huhutaan käyttävän microLED-tekniikkaa tulevien älykellojensa näytöissä

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385

Nikkei-julkaisun haastattelemien teollisuuslähteiden mukaan Apple aikoo ottaa älykelloissaan käyttöön edistyneen microLED-näyttötekniikan mahdollisesti jo ensi vuoden aikana.

Nikkein teollisuuslähteen mukaan microLED-tekniikan käyttäminen älypuhelinnäytöissä on toistaiseksi epätodennäköistä, mutta sen sijaan toisen lähteen mukaan Apple aikoo hyödyntää sitä ensimmäisenä puettavissa laitteissa. MicroLED-näytöllä varustettu kello saatetaan nähdä jopa vielä ensi vuoden aikana. Tällä hetkellä Apple käyttää älykelloissaan LG:n valmistamia OLED-paneeleita.

Pidemmällä tähtäimellä Applen tavoitteena on saavuttaa riippumattomuus ulkopuolisista näyttötoimittajista oman näyttötekniikan avulla. Näyttöjen valmistaminen microLED-tekniikalla on kuitenkin toistaiseksi haastavaa. Toistaiseksi tekniikan valmistuskustannusten kerrotaan olevan korkeita ja saantien heikkoja.

Applen on tiedetty tekevän tutkimus- ja kehitystyötä microLED-tekniikan parissa jo muutaman vuoden ajan Taiwanin Taoyuanissa Qualcommilta ostetussa laitoksessa. Apple hankki itselleen micro-LED-tekniikkaa kehittäneen LuxVue-yrityksen jo vuonna 2014. Myös taiwanilaisten Taiwan Semiconductor Manufacturingin, Epistarin, Innoluxin ja AU Optronicsin huhutaan avustaneen Applea tekniikan kanssa.

OLED-näyttötekniikan tavoin microLED-tekniikka tarjoaa äärettömän kontrastisuhteen ja sillä voidaan toteuttaa kaarevia näyttöpaneeleita. Toisin kuin OLED-paneelit, microLED-näytöt koostuvat yksittäisistä mikroskooppisen pienistä galliumnitridi-LED-elementeistä. MicroLED-tekniikan kerrotaankin kykenevän suurempaan kirkkauteen kuin OLED-näytöt sekä kuluttavan vähemmän virtaa.

Lähde: Nikkei

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Ei kyllä tuosta auennut, mitä eroa näillä ja OLEDillä oikeastaan on. OLED on myös mikroskooppisen pieni LED-elementti, joka ei tarvitse taustavaloa.

Nähtävästi nämä eivät ole orgaanisia ja se on suurin ero.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Ei kyllä tuosta auennut, mitä eroa näillä ja OLEDillä oikeastaan on. OLED on myös mikroskooppisen pieni LED-elementti, joka ei tarvitse taustavaloa.

Nähtävästi nämä eivät ole orgaanisia ja se on suurin ero.
MicroLED-näyttöissä käytetään käsittääkseni "perinteisiä" yksittäisiä galliumnitridi-LED:ejä. OLED:eissa käytetään orgaanista puolijohdekerrosta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 340
En edes muista milloin olisin nähnyt kenenkään pitäneen älykelloa ranteessa. Ehkä joku saattaa omistaa mutta akku on loppunut jo puoleen päivään mennessä.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
107
Mielestäni niiden pitäisi kehittää enemmänkin akkuja kuin näyttöjä, sillä näytöt kuluttavat jo erittäin vähän virtaa, mutta akkujen kehitys junnaa paikallaan ja jotain sellaisia akkutyyppejä on jo olemassakin Sonyn uusi akku kestää 40 prosenttia pidempään ja jos ne kohdentaisi enemmän prosesseja akkututkimiseen niin johan alkaisi kestäviä akkuja tulla, mutta nyt he keskittävät resurssit esim. näyttöihin jotka ovat jo jonkin aikaa ollut ihan tarpeeksi vähävirtaisia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 864
Kyllähän se suurin akun kuluttaja "normi" käytössä eli nettisivuja lukiessa ja tekstiä kirjottaessa on näyttö, että sitä viilaamalla saadaa reilusti lisää käyttöaikaa.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
105

Kuten sähköautojen puolella on nähty niin ei se akkuteknologian kehittäminen niin helppoa ole. Jos olisi niin meillä olisi paljon pidemmälle yhdellä latauksella kulkevia autoja. Joten kyllä siihen teknologian kehittämiseen panostetaan tälläkin hetkellä kovasti ja uusia jalometalli-yhdisteitä kokeillaan, josko niistä saataisiin pienessä tilassa turvallisia ja tarpeeksi kestäviä.
Puhelimissa kun koko on erittäin rajoittava tekijä kun kaiken pitää olla niin ohutta nykypäivänä eikä määräänsä enempää kapasiteettia voi puristaa pieneen tilaan. Pieneen tilaan ahdettaessa akusta tulee kriittisempi, koska (varaavat) materiaalimäärät on niin ohuita ja ne ovat näin herkempiä vikaantumiselle ja valmistusvirheille (kuten Samsungin akut osoittivat talvella).
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
Kyllähän se suurin akun kuluttaja "normi" käytössä eli nettisivuja lukiessa ja tekstiä kirjottaessa on näyttö, että sitä viilaamalla saadaa reilusti lisää käyttöaikaa.
Tähän tulee mieleen, että joko näissä vehkeissä on alettu päivittämään ruutua vain silloin kun on tarve?

Mukautuvan ruudunpäivitysnopeuden edut mobiililaitteissa olisivat toista luokkaa hyödyllisyydessä, kun sähköpostien/artikkelien lukeminen toimii 15 fps ja videoiden katselu 30 fps ja silti ohjauselementit toimivat 60 fps, heti kun sormea liikutetaan näytöllä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
235

Tämän vuoden iPad Pro malleissa on 120 Hz IPS-näytöt, joita ajetaan 24 tai 48 Hz virkistystaajuudella energian säästämiseksi.

Apple Refreshes iPad Pro Lineup: A10X Fusion SoC for 10.5-inch, 12.9-inch Models

Eipä tule muita mieleen, mutta jos tuo hoituu Adaptive Syncillä, niin Intel ilmoitti 2 vuotta sitten lisäävänsä tuen sille integroituihin näytönohjaimiinsa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 640
Viestejä
4 186 869
Jäsenet
70 774
Uusin jäsen
Berch

Hinta.fi

Ylös Bottom