Apple vs. Android väittely-/vertailu-/vääntöketju

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 849
Niin siis tallennusresoluutiohan on tuossa uudessa kamerasovelluksessa lukittu siihen aiempaan maksimiin, mitkä täsmää ihan täysin myös kameroiden ilmoitettuihin megapikselilukemiin. Ei siellä siis aiemminkaan ole ollut valittavana mitään nykyistä suurempaa.

Itsellä ei käyttöä tuolle valinnalle ole ollut, mutta silti ikävää että nykyään käyttäjillä ei ole mahdollisuutta valita tallennusresoluutioksi pienempää kuin maksimia, sillä ihan kaikkeen ei noita korkearesoluutioisimpia kuvia tarvitse, ja turhaanhan ne tallennustilaa syö.
Sanoisin noin 85% varmuudella, ettei ainakaan mun puhelin kuvaa enää lähellekään aiempaa resoluutiota. Aiemmin kuvista pystyi zoomaamaan esim. hyvinkin pienen auton rekisterikilven luettaviin, mutta nyt ei ole puhettakaan, että varsin läheltäkään kuvattuja tekstejä pystyisi enää juurikaan zoomailemaan luettavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Sanoisin noin 85% varmuudella, ettei ainakaan mun puhelin kuvaa enää lähellekään aiempaa resoluutiota. Aiemmin kuvista pystyi zoomaamaan esim. hyvinkin pienen auton rekisterikilven luettaviin, mutta nyt ei ole puhettakaan, että varsin läheltäkään kuvattuja tekstejä pystyisi enää juurikaan zoomailemaan luettavaksi.
Tallennusresoluutio ainakin on ihan täsmälleen sama kuin se aiempi maksimi, ja ne täsmää noihin Samsungin ilmoittamiin megapikselimääriin puhelimen kameroista.

Tuo sun kuvaamasi tilannehan nyt ei vaadi kuin sen että kuva on tarkennettu eri tavalla. Millä tavalla olet vakioinut homman tuolta osin?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Siltä se vähän näyttää, kun näyttää siltä, että puhelinkohtaiset erikoisominaisuudet on karsittu pois, ainakin pääosin. Lisäksi mulla kävi puhelin huollossa ton vuoksi, koska en niellyt sitä, että esimerkiksi mainittu resovalinta voidaan hyväksytysti poistaa yli tonnin maksaneesta lippulaivakamerapuhelimesta, mitä rummutettu joka paikassa mainoksissa nimen omaan kameraominaisuuksilla. Sanoivat, ettei Samsung voi asialle mitään, koska nykyään tilalla on Googlen vakiokamerasovellus, eikä Samsung näin ollen enää vastaa asiasta ja sain laskun turhasta huollosta Tammiston AitoSupportista, eli Samsungin virallisesta puhelinhuollosta.
Sama kamerasovellus sulla siinä on kuin aikaisemminkin. Googlen kamerasovellus on saatavissa vakiona käyttöjärjestelmän mukana vain Pixel malleihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Sama kamerasovellus sulla siinä on kuin aikaisemminkin. Googlen kamerasovellus on saatavissa vakiona käyttöjärjestelmän mukana vain Pixel malleihin.
Ei, kyllä se kamerasovellus on päivittynyt, ja sieltä on poistunut asetuksista valintoja, mikä voi joillekin käyttäjille olla harmillinen juttu. Mutta tallennusresoluutio tosiaan on silti edelleen se aiempi maksimi.

Mutta ei se tosiaan Googlen kamerasovellus silti ole, vaikka päivittynyt onkin.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Ei, kyllä se kamerasovellus on päivittynyt, ja sieltä on poistunut asetuksista valintoja, mikä voi joillekin käyttäjille olla harmillinen juttu. Mutta tallennusresoluutio tosiaan on silti edelleen se aiempi maksimi.
No voi olla päivittynyt ja jotain muutoksia tullut, mutta mitään Googlen vakio kamerasovellusta siihen ei ole tilalle tullut.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 849
Tallennusresoluutio ainakin on ihan täsmälleen sama kuin se aiempi maksimi, ja ne täsmää noihin Samsungin ilmoittamiin megapikselimääriin puhelimen kameroista.

Tuo sun kuvaamasi tilannehan nyt ei vaadi kuin sen että kuva on tarkennettu eri tavalla. Millä tavalla olet vakioinut homman tuolta osin?
No, kyllähän nuo koneelleni siirtämät tämänpäiväiset kuvat totta tosiaan ovat 12 Mpx (tarkemmin 11,9, eli 4608x2592, vaaka-&pystytarkkuus tuumalta 72 pistettä, 24bits). En sitten tiedä mikä siinä on, että todella tuntuu että kuvat ovat paljon epätarkempia kuin edellisellä julkaisu-Androidilla samalla puhelimella. :D

Tarkennuksen annan puhelimen hoitaa automaattisesti ja harvemmin sormitarkennan ruudulta mihinkään, etenkään maisemakuvauksessa. Itse asiassa noita kuvia näyttää olevan kahdella resoluutiolla. Käytän kameran lähi-, normaali- ja laajakulmakuvausta tilanteesta riippuen, lähinnä rajaamiseen. Ilmeisesti kuvaus tapahtuu ainakin kahden osalta niistä eri linsseillä, koska kuvat ovat eri megapikselitarkkuisia? Toinen resoluutio kuville em. lisäksi on 4032x2268 (9,1 Mpx).
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240
Reilu viikko ekan iphone:n kanssa eloa. Aiemmin en olisi edes osannut kuvitella hankkivani iphonea. Tosin se lähtökohtaisesti johtui siitä että 1000€ puhelimesta on mun mielestä paljon.

Ensifiiliksinä kaikki on ihan uskomattoman smoothia. Kaikki ihmeellinen lagailu ja bugailu johon androidien kanssa viimeisen parin vuoden aikana ehti jo vähän tottumaan loistaa poissaolollaan. Toki eleet ja jotkut perus jutut käyttöjärjestelmästä on vielä vähän hukassa, mutta yleisesti ux:kin vaikuttaa paljon paremmalta. Tuo haku minkä saa näytöstä alas pyyhkäisemällä on kyllä uskomattoman hyvä.

Kai se on myönnettävä että ihan turhaan applea mollataan. En usko että alta tonnilla vastaavaa androidia kaupasta saa. Ainakaan ne mitä olen kokeillut ei ole tuntumaltaan päässyt lähellekkään.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
391
Kai se on myönnettävä että ihan turhaan applea mollataan. En usko että alta tonnilla vastaavaa androidia kaupasta saa. Ainakaan ne mitä olen kokeillut ei ole tuntumaltaan päässyt lähellekkään.
Mollataan? Eikö omenaväki lähinnä ylimielisesti pidä Applea ylivertaisena ja hiljentää naureskelulla kaiken kritiikin?

Niin, minullakin on ensimmäinen iPhone ollut käytössä parisen kuukautta. Hetken ehdin käyttää Pixel 4a:ta välissä ja edelleen oma kokemus on se, että kalliimman puhelimen teknistä etumatkaa lukuun ottamatta tämä iPhone ei ole sen sujuvampi tai helpompi. Monet asiat ärsyttävät tässä puhelimessa, kuten ärsytti Androidissakin. Jotkut asiat Apple on ajatellut yhdellä tavalla, eikä niitä voi muuttaa - tuntuu asia miten epäloogiselta tahansa.

Kyllä mä tähän olen tottunut ja puhelin on ihan hyvä - voin hyvin käyttää Applea. Mitään erityistä paremmuutta en kyllä pysty todentamaan suhteessa esim. Pixeleihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
444
Mollataan? Eikö omenaväki lähinnä ylimielisesti pidä Applea ylivertaisena ja hiljentää naureskelulla kaiken kritiikin?
Tuntuu olevan aika säännöllinen ilmiö, että iPhone uutisen kommenttiosio täyttyy ”ylihintaista paskaa” jne yhtä järkevillä kommenteilla. Luulen, että lähes kaikki ne kommentit tulee vielä henkilöiltä ketkä ei ole ikinä iphonea käyttänyt.

Harvemmin tuntuu olevan omenaväellä tarvetta mennä samsungin (tai jonkun muun androidluurin) uutiseen huuteleen.
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240
Mollataan? Eikö omenaväki lähinnä ylimielisesti pidä Applea ylivertaisena ja hiljentää naureskelulla kaiken kritiikin?
Enemmän musta tuntuu että android väki pitää iphonea automaattisesti ylihintaisena paskana kuten KpaL sanoikin. Mutta joo nämä oli nyt vaan ensifiilikset ihmiseltä joka on käyttänyt androideja luokasta halvahko - lippulaiva viimeiset 10+ vuotta.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 878
Kyllä mä yleensä ihmettelen töissä Android käyttäjiä, mutta ei mitään kiinnostusta sanoa sitä heille. Jos joku on tyytyväinen puhelimeensa niin sehän on lähtökohtaisesti hyvä, mitä mun mielipiteillä on siinä väliä? Omista Android kokemuksista rupeaa kyllä olemaan aika kauan, ettei välttämättä ihan nykyiseen todellisuuteen enää perustu.

Mutta lähes aina kun olen nähnyt Apple käyttäjien haukkuvan Androidia se on johtunut omista kokemuksista puhelimen omistajana. Toisin päin taas vaikuttaa että usein haukkujat ovat vaan kokeilleet puhelinta.
 

Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 480
Tuli hankittua vaimolle ipone 12 pro max ja viikon sitä nyt olen säätänyt ja opetellut. Aika pettynyt olen. Odotin kai liikaa, että on helppo ja kaikki vaan toimii yms.
Ainoat plussat tulee näytöstä. Ei ole liian kapea mikä on nykysuuntaus eikä pyöristettyjä reunoja mitkä löytyy aikalailla kaikista android lippulaivoista.
Applen siirry ios:ään appi ei sitten siirtänytkään juuri mitään, ei edes yhteystietoja. Google-tilin kautta sai siirrettyä, mutta osa tuli 6 kertaa, osa kerran. Tunnin sai tapella että sai rekisteröityä auton kaukosäätöohjelman, mutta wi-fi on paljon heikompi. Nyt joutuu käväseen kylmällä terassilla jotta yhdistää autoon, sitten voi ajastaa pesuhuoneesta käsin. Oneplussalla toimi suoraan olkkarista ja osasi vaihtaa lennosta.
Puhelun äänet on vähän hiljaiset, piti laittaa täysille että jotain kuulee. Lienee 12 mallin ominaisuus kun netistä löytyi paljon ohjeita.
Onko tälle ohjelmaa soittoäänille, sellaista että omista kappaleista voisi tehdä soittoääniä? Vai pitääkö tosiaan itunesin ja resurssienhallinnan kautta vääntää? Sellaisen ohjeen löysin...
Yllättävintä oli että iphonen käyttö tuntui vähän tahmaiselta, se ei reagoinut kosketukseen niin hyvin nykyiset androidit. Löytyykö siihen jotain säätöjä?
Tarkoitan että kun androidilla kosketus rekisteröityy oikeastaan jo koskettamatta niin iphonessa herkkyys ei ollut samanlainen.
Ei sillä, ongelmia oli androidillakin, en muuten vaimolle oneplus 8 pron tilalle olisi iphonea ostanut. Ja vaimo vaikuttaa vielä tyytyväiseltä joten ehkä siitä hyvä tulee.
 

user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 019
Puhelun äänet on vähän hiljaiset, piti laittaa täysille että jotain kuulee. Lienee 12 mallin ominaisuus kun netistä löytyi paljon ohjeita.
Onko tämä ääni ongelma? Tosin tuossa ei mainita MAX versiota (Phone 12 mini- ja iPhone 12 Pro Max -mallit eivät kuulu tämän ohjelman piiriin.)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
672
Ei siihen soittoäänen tekoon tosiaan taida muuta konstia olla kuin itunes leikkaaminen <30sec mittaiseksi, päätteen muuttaminen ringtoneksi ja lähettäminen puhelimeen. Toki niitä saa maksullisena. Moni asia on hyvin, mutta moni perusasia päin persettä.
 
Liittynyt
01.03.2021
Viestejä
115
Katsii kattoo garageband ringtone ohjeet nii saa ilman itunesia tehtyä mutta säätöä vaatii eikä mee kuin androilla niiku heittämällä
 

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Sanoisin tähän vertailuun että omasta kokemuksesta mitä keskustelua seurannut kun haukutaan Androidia ja kehutaan Iphonea niin haukkujalla on ollut se 500€ Android ja sitten ostettu se 800-1000€ Iphone ja yht'äkkiä Iphone on niin hyvä verrattuna Androidiin ja sulava käyttää ja nopea ja ihqu.

Totta kai se on, Apple valmistaa ja hallitsee kaikkea mikä on Iphonen ympärillä, fakta on vain se että optimointi on parempaa, koska se on helpompaa, yksi valmistaja, yksi puhelin.

Sitten kun mennään Android maailmaan on Samsung, Nokia, Xiaomi, Huawei, Oneplus, Motorola, Sony, valmistajia on satoja, puhelin malleja on tuhansia (varmaan kymmeniä tuhansia jos ottaa kaikki kiinalaisetkin mukaan), piirivalmistajia on kymmeniä (ellei enmmän jos ne kiinalaiset) ja eri Android versioita monta samalle piirille, eri piireille, niin mitäpä meinaatte kuinka hyvin se optimointi on onnistunut, varsinkin midrange puhelimessa?

Sitten kun laittaa sen 1000€ siihen Android puhelimeen niin käyttökokemus on samaa luokkaa kuin siinä iphonessa. Tavallaan vertailu näiden kahden välillä on melko turhaa (vaikka olen sitä itsekkin harrastanut) koska lähtökohdat ja tavoitteen käyttöjärjestelmässä on aivan erit, siinä missä IOS luottaa suljettuun on Android hyvin avoin käyttäjälle. Voisin melkein sanoa että Iphone on kuin pelikonsoli ja Android kuin PC-tietokone.

Olen oppinut sen että puhelin ostetaan käyttötarkoituksen mukaan ja ne tarkoitukset saattaa muuttua vuosien aikana, vaikka olen vannoutunut Android käyttäjä niin en mä silti sulje mahdollisuutta käyttää joskus Iphonea, suurin syy tällä hetkellä siihen on se että on alkanut vituttamaan Android puhelimien koko, kun taas esimerkiksi Iphonelta löytyy 13 mini mikä olisi täydellisen kokoinen!
 

Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 480
Katsii kattoo garageband ringtone ohjeet nii saa ilman itunesia tehtyä mutta säätöä vaatii eikä mee kuin androilla niiku heittämällä
Jep, tuolla saa suhteellisen yksinkertaisesti tehtyä soittoääniä. Tosin vain 30 sekunnin pätkiä mutta se lienee rajoitus muutenkin, vai onko? Kiitos tästä kuitenkin.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Mullakin on jonkin verran kokemusta erilaisista puhelimista. Suurin osa älypuhelimista on ollut iPhoneja alkaen 3GS:stä nykyiseen 12 Pro:hon. Android-puolelta oli välillä useamman vuoden ajan Samsung S8. Mulle ei jäänyt mitään näppylöitä Androidista. Mitään outoja bugeja ei ollut eikä Android ollut mitenkään vaikea omaksua tai käyttää eikä vaatinut mitään sellaista säätämistä jota ei olisi ainakaan tämmöinen vuosikymmeniä erilaisia tietoteknisiä vehkeitä käyttänyt osannut tehdä. Huonojakin puolia Samsungissa oli, tosin ei niinkään Androidin vaan Samsungin vikoja: esim. sormenjälkitunnistin oli laitettu harvinaisen typerään paikkaan eikä ollut kovin täsmällinen toiminnaltaan, ja erityisesti vitutti huono sovellustuki edit. päivitystuki. Puhelimeen tuli kaksi järjestelmäpäivitystä, joista ensimmäinen meni siihen että sain puhelimeen Android-version joka jo puhelimen ostohetkellä oli virallinen uusi versio, ja vähän yli vuoden päästä tuli toinen päivitys. Sillä käyttisversiolla mentiinkin sitten melkein kaksi vuotta mikä tuntui suoranaiselta vittuilulta.

S8:n jälkeen palasin iPhoneen. Samsungin huonosta päivitystuesta jäi sen verran tympeät muistot ja Googlen ansaintalogiikka alkoi lisäksi ärsyttää. Tärkein syy oli kuitenkin iPhonen toimiva integraatio muihin Apple-laitteisiin ja Applen omaan pilveen. Tietokoneet on mulla olleet jostain 2000-luvun alkupuolelta lähtien Macceja eikä Windows-puolella ole saatu tähänkään mennessä aikaiseksi mitään minkä takia haluaisin harkita asiaa toisin omaan käyttööni. Applen laitteiden keskinäinen yhteiselämä toimii myös loistavasti. Esim. kun Airpods Pro:t paritti yhden laitteen kanssa, ne toimii kaikkien omalle tilille rekisteröityjen laitteiden kanssa sen jälkeen jne. Androidia käyttäessä taas puhelin jäi systeemistä erilleen, ei se ylitsepääsemätön haitta ollut mutta haitta kuitenkin.

Vähän paha vertailla reilusti iPhone vs. Android kun mulla on asetelma ollut se, että vanhentuneesta iPhonesta siirryin moderniin paremman luokan Android-puhelimeen (joka oli iso parannus), josta sen vanhentumisen jälkeen taas uuteen iPhoneen (joka oli parannus mutta ei enää niin suuri, puhelinten kehitystahti oli jo tässä välissä hidastunut). En nyt kuitenkaan tunne että olisin jäänyt mistään paitsi iPhoneen palattuani. Pikkuisen parempi fiilis kuitenkin on iPhonesta lopulta tullut ja kun Apple tekee elämän helpoksi jos on useampiakin saman valmistajan laitteita käytössä, niin en usko että Android olisi vaihtoehto sitten joskus seuraavan kerran puhelinta vaihtaessani. Mutta hyvä kuva Androidistakin jäi ja varmasti edelleen rahalla saa siltäkin puolelta erinomaisia laitteita.

edit. korjattu "huono sovellustuki -> ... päivitystuki"
 
Viimeksi muokattu:

Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 480
Kertokaapa joku miten iphone 12 saa viestin lähetysäänen pois? Tässä näyttää olevan paljon sellaista mitä vain pitää tietää.
 

Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 480
Tota ei taida saada erikseen mitenkään pois.
Ei voi olla niin, perustoiminto, äänet kyllä pitää saada puhelimesta sellaisiksi kuin käyttäjä haluaa. Se olisi kyllä ehdoton deal-breaker omalla kohdalla. Ärsyttää tarpeeksi kaikki kodinkoneet jotka haluaa piippailla ja visertää. Niissäkin on uusia malleja joissa saa jo äänet pois.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
En ainakaan itse keksi mistä lähtevän viestin äänen saisi pois. Oletan että puhutaan tekstarista eikä jostain muusta viestistä. En nyt mitenkään syvällisesti ole asiaa tosin selvittänyt kun aika vähän tulee tekstareita/imessageja läheteltyä eikä se pikku ääni ole häirinnyt. Mutta kyllä, saisi olla kustomoitavissa tuo juttu joka tapauksessa, vaikka pieni asia onkin.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Nyt kun kuukauden verran käyttänyt iPhone 13 mini, alkaa ärsyttää tuo yläreunan kameran lovi ja ilmoituspalkin puuttuminen. Menee jotenkin kaikki ilmoitukset ohi ja ne saa näkyviin vain kun huomaa vasemmalta ylhäältä swaipata alas.

Tekstin valitseminen toimii jotenkin huonosti ja napauttamalla ei saa kohdistettu oikeaan kohtaan. Pitää aina pitää pohjassa, jotta voi kohdistaa oikeaan kohtaa.

Miten saa valittua kirjoitukseen sanaehdotukset ilman autocorrectia?
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 748
Nyt kun kuukauden verran käyttänyt iPhone 13 mini, alkaa ärsyttää tuo yläreunan kameran lovi ja ilmoituspalkin puuttuminen. Menee jotenkin kaikki ilmoitukset ohi ja ne saa näkyviin vain kun huomaa vasemmalta ylhäältä swaipata alas.

Tekstin valitseminen toimii jotenkin huonosti ja napauttamalla ei saa kohdistettu oikeaan kohtaan. Pitää aina pitää pohjassa, jotta voi kohdistaa oikeaan kohtaa.

Miten saa valittua kirjoitukseen sanaehdotukset ilman autocorrectia?
En tiedä mitä tarkalleen ottaen tarkoitat, mutta kursoriahan pystyy liikuttelemaan, kunhan painaa välilyönnistä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Toimispa swiftkeyssä kun kielinä englanti ja suomi :( Toimii jos vain yksi kieli valittuna
Toimiihan toi? Ainaki androidissa, kieli vaihtuu swaippaamalla(jos oikein muistan, pitää kohta testata), muuten kyl pystyy kursoria siirteleen. Applen versio on kyl ikävä kyllä muutenki tosi raakile, tuli kirottua sitä. Lopulta tyydyin käyttään applen omaa näppistä, ku se kuitenki jossain softissa pomppaa käyttöön..

edit: Jeps, androidissa vasen/oikea swaippi vaihtaa kieltä, pohjaan painamalla saa kursorin hallinnan
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
184
Toimiihan toi? Ainaki androidissa, kieli vaihtuu swaippaamalla(jos oikein muistan, pitää kohta testata), muuten kyl pystyy kursoria siirteleen. Applen versio on kyl ikävä kyllä muutenki tosi raakile.
Ei toimi vaan alkaa ehdottamaan näppäimistöasetteluja QWERTY ja QWERTY (SV):n välillä :( Komppaan tota raakiletta, tuntuu ettei opi millään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Ei toimi vaan alkaa ehdottamaan näppäimistöasetteluja QWERTY ja QWERTY (SV):n välillä :( Komppaan tota raakiletta, tuntuu ettei opi millään.
Kyllä täällä ainakin SwiftKeyssä toimii. Painat vaan alkuun pitkään pohjassa, etkä lähde suoraan svaippaamaan mihinkään suuntaan. Jos suoraan svaippailee niin vaihtaa tosiaan kieltä useamman kielen välillä mitä on käytössä.
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
184
Kyllä täällä ainakin SwiftKeyssä toimii. Painat vaan alkuun pitkään pohjassa, etkä lähde suoraan svaippaamaan mihinkään suuntaan. Jos suoraan svaippailee niin vaihtaa tosiaan kieltä useamman kielen välillä mitä on käytössä.
Jaa teillä oli androidit. Voihan se olla kumma jos ei mun 13 minillä toimi :D Mun moka

1640803642689.png
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Jaa teillä oli androidit. Voihan se olla kumma jos ei mun 13 minillä toimi :D Mun moka

Juu, alleviivaa vain kommenttiani swiftkeyn apple-versiosta :/ On niin rampautettu käyttiksen puolesta..edit: löytyskö tohon asetuksista mitään valintaa, on kuitenki pirun kätevä ominaisuus? Entä käyttiksen oma näppis? Ajaa asiansa iha samallalailla kuitenki, ku muutkaan ei pysty paljoa erottumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 480
Näyttää etten taas osaa. Kun iphone 12 navigoinnissa alkaa kirjoittaa katuosoitetta niin siihen tulee tulee heti ehdotus oikeasta kadunnimestä. Miten siihen ehdotukseen saa numeron lisättyä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Näyttää etten taas osaa. Kun iphone 12 navigoinnissa alkaa kirjoittaa katuosoitetta niin siihen tulee tulee heti ehdotus oikeasta kadunnimestä. Miten siihen ehdotukseen saa numeron lisättyä?
Ei nyt oo taas omenalaitetta ulottuvilla, mutta toimisiko ihan se mikä suunnilleen kaikissa muissakin laitteissa, eli syötät sen numeron ensin?
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Iphone 13 mini ollut käytössä pari kuukautta ja pari kyssäriä käyttöön.

1. Miten saan näppäimistöön sanaehdotukset ilman automaattista korjausta? Ei tunnu oikeaa asetusta löytyvän.

2. Ilmoitukset tuntuvat katoavan ilmoituskeskukseen, kun ei tietty tule kovin usein swaipattu vasemmalta ylhäältä oikealla kädellä. Tästähän puuttuu kokonaan tuo androidista tuttu ilmoituspalkki ylhäältä! Onko ilmoituksia mahdollista saada näkyviin ihan perus kotinäkymään?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 369
Iphone 13 mini ollut käytössä pari kuukautta ja pari kyssäriä käyttöön.

1. Miten saan näppäimistöön sanaehdotukset ilman automaattista korjausta? Ei tunnu oikeaa asetusta löytyvän.
Et saa
2. Ilmoitukset tuntuvat katoavan ilmoituskeskukseen, kun ei tietty tule kovin usein swaipattu vasemmalta ylhäältä oikealla kädellä. Tästähän puuttuu kokonaan tuo androidista tuttu ilmoituspalkki ylhäältä! Onko ilmoituksia mahdollista saada näkyviin ihan perus kotinäkymään?
Ei ole, muuta kuin niinä ilmoituspallukoina (x uutta ilmoitusta)

:(
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
184
1. Miten saan näppäimistöön sanaehdotukset ilman automaattista korjausta? Ei tunnu oikeaa asetusta löytyvän.
Asenna Swiftkey ja "autocorrect" asetus pois käytöstä. Gboardilla varmaan sama.

Kumma ettei virallisessa saa samaan tyyliin pois. Näppäimistöasetuksista löytyy ainakin sama asetus mutta kaipa se poistaa ehdotuksetkin, en testannut.
 

Kpo

Liittynyt
07.12.2021
Viestejä
11
Vuosia applea käyttäneenä oon huomannut, apple käyttäjät kehuu laitteitaan, android käyttäjät ei kehu laitteitaan vaan haukkuu applea.
Luultavasti kaikki applea käyttävät ovat joskus käyttäneet androidia, kuten minä työn takia.
Luultavasti suuri osa androidin käyttäjistä, ei ole ikinä käyttänyt applea ja eivät tiedä mitä haukkuvat
 

Kpo

Liittynyt
07.12.2021
Viestejä
11
Aikoinaan kun ostettiin eka tabletti, kysyttiin myyjältä android vai apple. Myyjä vastas: jos haluatte toimivan hyvän laitteen joka toimii, ostakaa apple, se on tehty tyhmille amerikkalaisille. Jos haluutte jatkuvaa säätöä ostakaa android.
Saman olen huomannut muissakin laitteissa.
Android vs iphone
Pc vs mac
”Äly”tv vs appletv
Tabletit
Molemmista on kokemusta
Äitini 80v ei osaa nokialaiseensa vastata jos yle areena sovellus on päällä, siis hä?
Eikö nokia 8 tuu vihreää luuria ruutuun jos katsoo jotain suoratoistoa?
Video kyllä keskeytyy ja puhelin pirisee, mutta onko nokia/android unohtanut luurin kuvakkeen?
 

Kpo

Liittynyt
07.12.2021
Viestejä
11
Tuli viesti kahteen kertaan, ei onnistunut poistaminen, niin poistan näin ja suytän applea ja karhua
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 104
Joskus muinoin oli hetken Iphone 5s käytössä, olihan se kompakti ja rakenteeltaan laadukkaan oloinen laite. IOS pelasi ok hidastelematta, jotenkin vain tuntui ulkoasultaan vanhahtavalta. Varmaan siihen olisi pidempään käyttäessä tottunut. Iphonella ei ilmeisesti (juuri) lagia tule laitteen iän/ios-päivitysten myötä? Jos eivät olisi niin julmetun hintaisia laitteita niin voisi kokeilla vielä.. Niin ja se hirveän kokoinen notch ruudussa on kyllä turn-off :)
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 364
Joskus muinoin oli hetken Iphone 5s käytössä, olihan se kompakti ja rakenteeltaan laadukkaan oloinen laite. IOS pelasi ok hidastelematta, jotenkin vain tuntui ulkoasultaan vanhahtavalta. Varmaan siihen olisi pidempään käyttäessä tottunut. Iphonella ei ilmeisesti (juuri) lagia tule laitteen iän/ios-päivitysten myötä? Jos eivät olisi niin julmetun hintaisia laitteita niin voisi kokeilla vielä.. Niin ja se hirveän kokoinen notch ruudussa on kyllä turn-off :)
Notchin pitäisi kadota seuraavassa mallistossa. Ei siitä hirveästi ole ollut haittaa, koska sen molemmin puolin on lähellä kello ym. indikaattoreita, eikä varsinaisesti mitään ruudulla olevaa sisältöä. Joskus iOS-päivitykset saattaa hidastaa hieman etenkin vanhempia luureja, mutta koskaan ei ole mikään puhelin mennyt siihen tilaan, että se olisi käyttökelvoton.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
552
Taidan olla ainoa Iphonen käyttäjä jota ei tuo notch haittaa yhtään. Siihen tottuu melkein heti ja itseä ei ainakaan se haittaa vaikka päivittäin tuijotan puhelinta. Ajattelen sitä lisätilana jonne mahtuu akun varaus jne...
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Ei kyllä ole haitannut minuakaan. Yli vuoden ollut tämä puhelin eikä se ikinä ole pistänyt silmään mitenkään häiritsevästi vaikka ei nätein ratkaisu olekaan.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 748
Ei mua ainakaan häiritse. Tosin ideaalein tilanne olisi, jos tuota ei olisi ollenkaan, mutta en ole kuitenkaan valmis luopumaan Face ID:sta.
 
Liittynyt
01.03.2021
Viestejä
115
Menee ehkä skoopista hieman ulos mutta google photos ei tue yli 10 gigan videotiedostoja josta yllätyin, siirryin iphoneen kolmentoista myöten niin tämäki raja tuli testattua ja ei auttanu ku tilaa applen palvelusta lisää tilaa joka tukee tuota. Nyt sitte kova projekti saada ne kuvat google photosista icloudii.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
iPhoneissa ei ilmeisesti ole sormenjälkitunnistinta ollenkaan? Nyt käytössä Oneplus 7pro ja jotenkin tuntuu että android puolella ei oikein ole nyt mitään kovin hyvää vaihtoehtoa kun oneplussakin pilattu oppon käyttiksellä jne.

Mutta miten siis iPhonella hoidetaan yli 50€ nfc tai mobilepay maksut kaupassa? Ilmeisesti joku kasvojen tunnistus olisi? Maski pitää ottaa pois kaupassa että toimii? Vai joku pin koodi tms? Vähän työläältä sekin vaikuttaisi sormenjälkeen verrattuna.

Mitä muita asioita iPhonessa on erilailla? Nfc toimii vain applepayhyn ei mihinkään muuhun? Jotenkin pitäisi selvittää kaikki mahdolliset ongelmat/erilaisuudet ennenkuin iPhonen ostaisin ettei sitten tule jotain ylläriä, että joku täysin itsestäänselvyys puuttuu kokonaan tai ei toimi tms.
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
184
iPhoneissa ei ilmeisesti ole sormenjälkitunnistinta ollenkaan?
Ei ole pitkiin aikoihin ollut eikä taida olla tulossa.

Mutta miten siis iPhonella hoidetaan yli 50€ nfc tai mobilepay maksut kaupassa? Ilmeisesti joku kasvojen tunnistus olisi? Maski pitää ottaa pois kaupassa että toimii? Vai joku pin koodi tms? Vähän työläältä sekin vaikuttaisi sormenjälkeen verrattuna.
Pin-koodilla tai kasvojen tunnistuksella. Olihan se kieltämättä helpompi ja nopeampi sormenjälkitunnistimella. Maski päässä käytännössä vain pin-koodilla. iOS 15.4 betalla (tai sitten kun se virallisesti julkaistaan) saa kasvojen tunnistuksen toimimaan maskin ja lasien kanssa. Kasvojen tunnistus toimii kyllä todella hyvin ja nopeasti noin muuten.

Mitä muita asioita iPhonessa on erilailla?
Sehän on oma käyttöjärjestelmänsä ja se kannattaa hyväksyä kun hyppää sisään. Eli opettele sen tapa toimia äläkä koita pakolla käyttää sitä kuin androidia. Kaikkeen pieneen, enemmän tai vähemmän ärsyttävään, erilaisuuteen törmää. Esimerkiksi ilmoitukset, kustomisointi ja ihmeellisesti piilotetut asetukset. Ne löytyy yleensä pitämällä jotain kuvaketta pohjassa, ei ole mitään vinkkiä ja ne pitäisi vain tietää. Tästä langasta, Youtubesta sun muista arvosteluista noita käyttiksien eroja saa aika hyvin selville.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 401
Viestejä
4 159 819
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom