Apple myönsi sijoittajille odotettua heikomman iPhone-myynnin

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Sijoittajille julkaistussa kirjeessä Apple on ilmoittanut laskevansa odotuksia ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihdon suhteen ja samalla myöntänyt odotettua alhaisemmat iPhone-puhelimien myyntimäärät. Alun perin vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevaihto-odotus oli 89-93 miljardia dollaria, mutta päivitetty lukema on laskettu 84 miljardiin. Viime vuonna vastaava lukema oli 88,3 miljardia.

Applen mukaan iPhonejen tuoma liikevaihto on ollut odotettua heikompaa, johtuen erityisesti Kiinan markkinoista. Mielenkiintoisena seikkana Apple mainitsee uusien iPhonejen myyntien heikkenemisen syynä myös aiempaa edullisemmat akkujen vaihtohinnat, joka viittaa selvästi sihen, että kuluttajat ovat valmiita käyttämään laitteitaan pidempään, jos se mahdollistetaan valmistajien puolesta.

Liikevaihdon kasvua Apple raportoi tapahtuvan palveluiden ja puettavien laitteiden puolella.

Lähde: Letter from Tim Cook to Apple investors
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Applen edellisestä tulosvaroituksesta onkin jotain luokkaa 20 vuotta. :kahvi:
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Aika monet vaihtavat puhelimen siinä vaiheessa, kun akku ei enää oikein kestä. Siinä mielessä tuo akun vaihtohinta huomio ei ole yllättävä. Toivottavasti eivät jatkossa tee akun vaihtamisesta älyttömän vaikeaa. Iphone X mallien myötä hinta tosin on jo pompsahtanut 49€->69€.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Mielenkiintoisena seikkana Apple mainitsee uusien iPhonejen myyntien heikkenemisen syynä myös aiempaa edullisemmat akkujen vaihtohinnat, joka viittaa selvästi sihen, että kuluttajat ovat valmiita käyttämään laitteitaan pidempään, jos se mahdollistetaan valmistajien puolesta.
Meidänkin kotitaloudessa tartuttiin akun vaihtoon joulukuussa, iPhone 7 sai hyvää käyttöaikaa ainakin pari vuotta lisää 29€:llä.

Jos akku ei voisi vaihtaa järkevällä hinnalla, niin Applen puhelimien houkuttelevuus kyllä heikkenisi omalla kohdallani selkeästi.

Jos esim 1000€ puhelimen käyttöikä kasvaa yhdellä vuodella 70€ akun vaihdolla, niin ainakin minusta se on ihan järkevä investointi.

Jos jonkun mielestä ali-express tarvikeakku ja itse vaihto on 50€ säästön arvoista, niin se on nähdäkseni aivan erillisen kustannuslaskennan paikka.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Kyllä varman monet vaihtavat akun suht tuoreen malliin ja myöskin jos hinta on tuo 29€ ainostaan, kun paljon halvempi kun ostaa yli 1000€ puhelimen eikä sillä saa edes kunnollisen tallennustilan omavan mallin.
Mitään uutta nämä uudet mallit eivät tuoneet niin voi hyvin hypätä yli yhden sukupolven.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Tuo on hieno juttu, että Apple tarjoaa akunvaihtoa suht edulliseen hintaan - harmi vaan että monet eivät välttämättä tuosta tiedä. Tuo, että Apple on maininnut koko asian katsauksessaan, kertoo hyvin siitä, miten pidemmän elinkaaren helpommin huollettaville mobiililaitteille olisi kyllä kysyntää. Juuri tästä syystä esim. meillä io-techissäkin kritisoidaan testeissä helposti hajoavia ja hankalasti huollettavia "kertakäyttörakenteita".
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Apple on minusta muutenkin aika helpoksi tehnyt tuon akun- ja näytön vaihdon. Saa nähdä, onko tuo vaihtohinta tullut jäädäkseen, koska ennenhän se oli ainakin 2x kalliimpi.

EDIT: Olikin jo noussut hinnat: 49e 8:sta alaspäin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Apple on minusta muutenkin aika helpoksi tehnyt tuon akun- ja näytön vaihdon. Saa nähdä, onko tuo vaihtohinta tullut jäädäkseen, koska ennenhän se oli ainakin 2x kalliimpi.

EDIT: Olikin jo noussut hinnat: 49e 8:sta alaspäin.
29€ kampanjahinta oli tuohon akkuthrottlaukseen liittyvä tarjous ja sen kerrottiin hyvin selkeästi kestävän vuoden 2018 loppuun. Sen takia minäkin vaihdatin tuon akun pari päivää ennen joulua.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
29€ kampanjahinta oli tuohon akkuthrottlaukseen liittyvä tarjous ja sen kerrottiin hyvin selkeästi kestävän vuoden 2018 loppuun. Sen takia minäkin vaihdatin tuon akun pari päivää ennen joulua.
Näinhän se oli. Itellä akun kunto 95%, niin ei oikeen ollut järkeä vaihdattaa. Vaimon 6:seen vaihdettiin heti kun tarjous astui voimaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Applen muu hinnoittelu huomioiden akkujen vaihto näyttää olevan yllättävänkin halpaa puuhaa. Ei ihmekään, että pitävät vanhoja puhelimia hengissä, kun ovat muuten ihan käytettäviä vielä. Itsellä lähti joulun alla firman tarjoama iphone SE vaihtoon, kun näyttö alkoi irvistämään ja akun kesto romahti. Ts. akkuhan siitäkin meni. Tehojen puolesta olis vielä riittänyt, mutta toki uudemman mallin isompi näyttö ja muistimäärä ovat kivoja...
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Enpä koskaan ole törmännyt missään eri merkkisistä puhelimistani, yhtä paskaan akkuun, kuin 6S:a. Vissiin kaikki iponet about akkuvikaisia. Se että tuosta akunvaihdosta pitäisi vielä maksaa "edes edullinen 29 e", lähentelee jo komediaa.

No onneksi ei ollut minun ostamani puhelin mutta harmittaa toki toisten puolesta.

6S:än akussa on kyllä jotain häikkää. (yleisesti, ainakin ollut) Pari kaveria varoitteli iPhonesta, että pakkanen kun iskee, niin puhelin sammuu. Omassa 8:ssa voi selata puhelinta, jos vaan kädet kestää, varaustasosta huolimatta, eikä se varaus kulu yhtään sen nopeammin. (mutulla "yhtään" nopeammin, koska havaintoja ei ole todettu kuin "näppituntumalla") Olen huomannut sen iPhonen akussa, että myös alle 10% varaustasolla ne prosentit ovat pitkiä. Vrt. android-malleihin, (joita minulla ollut) joissa poikkeuksetta nuo prosentit alkavat kulua nopeammin jopa alle 20% varauksella.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 035

iPhone 6s malliin on/oli Applellä akun vaihto-ohjelma.
iPhone 6s:n yllättävien sammumisvikojen ohjelma – Apple-tuki
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 035
Jep, tuon mukaan kun aikoinaan tsekkasin, niin omassa mukamas oli jo korjattu. Bull shittiä.
Sitä en tarkoita ettei 6S ole vikaa. Mulla on kanssa 6S niin se ei kuulunut tuohon vaihto-ohjelmaan, koska valmistuspäivä 2015-12-14.

Nehän tiputti jossain firmiksessä salaa puhelimen suorituskykyä ja jäivät kiinni kun jengi huomasi asian Geekbench testeissä. Omassa kanssa tippui suorituskyky ja sitten kun korjasivat asian niin oman kapulan suorituskyky palasi normaaliksi, koska akun kunto oli hyvä.

Tuolla iOS asetuksissa (Akku -> Akun kunto) voi nyt seurata tilannetta. Jos siellä "Huipputehovalmius" niin akku tukee tällä hetkellä normaalia huipputehoa. Niillä joilla ei tukenut niin oli mahdollista vuoden ajan käydä uusimassa akku alennettuun hintaan oliko 29€ tai 39€. Tuo tarjous oli voimassa viime vuoden loppuun. Itsekkin kävin uusimassa akun vaikka se tuki vanhanakin tuota "Huipputehovalmiusta".
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Kuinka vanha puhelin kyseessä? Tai akku? Voisi mennä takuun piikkiin. Vai onko kyseessä itse asennettu tarvikeakku?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Ihan alkuperäinen akku, puhelin ostettu Gigantista 07/17 .

Ja maksoi 599 euroa eli ei mikään halpa...
Käy iTronicilla, vaihtavat kohtuu varmasti tuon akun. Ainakin itseltä kyseli kun vaimon puhelimeen akkua vaihdoin, että onko alle 2v. Suomen kuluttajansuojan takia vaihtavat alle 2v vanhan akun ilmatteeksi. Sitä en tiedä, että miten he määrittelevät vaihtokuntoisen akun, sulla nuo prosentit näyttää hyvältä, mutta sammuilu ei ole kyllä normaalia.
 
Lerbbu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2018
Viestejä
7
Apple-”fanboyn” mietteitä viimeaikaisista omenan touhuista:

1. Hinnat ovat karanneet pahasti, uusiin ominaisuuksiin nähden. Suurin haaste Applelle itselleen, on se että Applen käyttäjät eivät päivitä laitteitaan, vaan menevät vanhoilla.

2. Samsung ja Huawei ottaneet kohisten kiinni, ainakin kun vertaillaan ominaisuuksia paperilla.

3. Täysi Apple-laitepaletti (iPhone, Apple-tv, iPad, Mac, Beats/AirPods) yhteisine ekosysteemeineen on edelleen sellainen valtti johon ei kilpailijoilta löydy vastausta. Chromecast ei edes kilpaile Apple-tv:n kanssa, koska ei toimi yksin ilman puhelinta.

Tieto liikkuu laitteiden välillä sulavasti, kaikkine salasanoineen yms. Tietoturva on Applella kuluttajalaitteiden mittapuulla hyvä, ellei yleisellä tasolla paras.

Summa summarum, aika tyypillisenä Apple-käyttäjänä aion pysyä kyllä Applen laitteissa toistaiseksi. Uusia en kuitenkaan osta pitkään aikaan, tai en välttämättä enää koskaan, ellei hintoja pudoteta järkevämmälle tasolle.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
342
Mitenköhän akun vaihto rumba liittyy Applen myynnin sakkaukseen, akun vaihto on pakko olla liian halpaa, kaataisivat "Apple" liimaa lisää kännyyn :)
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Pari juttua, jotka itse olen havainnut myöskin Applen laitteita käyttävänä:
-Uudet macbookit ovat kaikki varustettu sillä "butterfly" näppäimistöllä, joka on ainakin omasta mielestä huomattavasti huonompi kuin aikaisempi.
-Touchbar on ihan kiva, mutta aivan liian kallis ostettava.
-Macbook pro:ssa alkupään malleissa tuplaydin-prossut, kun ennen oli pro:ssa aina neliydin.
-Macbookeissa kaikissa hitsattu muistit emolevyyn, tallennustila on jollain omalla liittimellä, jotta normaalit m.2-SSD:t eivät toimi. Vanhemmissa macbookeissa pystyit itse lisäämään ram-muistia ja kovon vaihtamaan. Nykyisin sentään iMacissä on ram-muistin lisääminen tehty helpoksi. (taitaa kylläkin olla vain 27" mallissa, 21,5" on hitsattu ramit)
-Ylipäätään aivan järkyttävän kalliit tallennustila/muistipäivitykset uuteen laitteeseen.
-Lisätakuusta pitää maksaa, vaikka laite itsessään jo 2000e arvoinen (iMac)
-Akun vaihtojen hinnat macbookeihin
-(Alkuperäisiä)Varaosia ei saa ostettua yksityishenkilönä.

Paljon on noihin macbookeihin tullut "ominaisuuksia" mitkä itselle vaikuttaa negatiivisesti tuotteen haluttavuuteen, samalla kun windows-puolelle on tullut edes jotain kilpailijoita. Vielä kuitenkin mennään vuoden 2013 macbook prolla, vuoden vanhalla iMacilla ja iPhone 8:lla. Ajattelin pitää iPhonen päivityssyklin 1 vuoden välein, ostaen käytettynä uuden julkaisun jälkeen vuoden vanhan mallin. Macbookin aion vaihtaa vasta, kun hajoaa tai muuten rupeaa käytössä hidastelemaan.
 
Lisään vielä, että Macbookien hinnat ovat karanneet euromääräisesti pahiten. Apple-lisää saattaa olla mallista riippuen jopa 70-100% tai 2000€. Kun 2000€ teholäppäri alkaa maksaa 4000€, kuluttajaostajia voi olla melko vaikea enää löytää.

Jopa firmoissakin aletaan miettiä mihin sitä rahaa laitetaan, jos läppärit alkavat maksaa 4k per kappale. Tämä kun kerrotaan x50, niin kalliiksi tulee...
 
Totta tuokin. Toisaalta, on ne HP:n Dellin yms. Yritysläppärit myös aika hyvissä hinnoissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Pari juttua, jotka itse olen havainnut myöskin Applen laitteita käyttävänä:
-Uudet macbookit ovat kaikki varustettu sillä "butterfly" näppäimistöllä, joka on ainakin omasta mielestä huomattavasti huonompi kuin aikaisempi.
Näin minäkin ajattelin kun sain töistä uuden MBP:n työkoneeksi. Pari viikkoa totuteltuani en vaihtaisi enää takaisin vanhan malliseen näppikseen.

Nykyisin mielipiteeni on muuttunut: Butterfly v.3 on minusta tuntumaltaan paras näppäimistö mitä markkinoilta löytyy.

edit: v3, koska kaksi ensimmäistä versiota ovat liian äänekkäitä.
 
Viimeksi muokattu:

Lerbbu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2018
Viestejä
7
Apple-fanittajat ei kustannuksia mieti, varsinkaan jos firma maksaa, eihän se heiltä ole pois varsinaisesti. Mutta todella tuota ihmetelly itsekin.
Itselläkin löytyy lähipiiristä näitä Applen todellisia fanittajia. Mielestäni kritisoin Applen takuukäytäntöjä ja muuta ”yhteiskuntavastuuta”, oikeutetusti, koska olen asiaan myös jonkin verran perehtynyt, heidän laitteidensa omistajana. Hauska nähdä miten jonkun firman arvostelu menee monilla faneilla tunteisiin. Se firma ei ole osa sinua...

Joillakin se näköjään menee niin, että kun on sijoitettu neljä tonnia jonkun firman vehkeisiin, niin hankinnoista tulee uskonto. Seuraava firma joka tekisi täysin yhteensopivan ja hiotun paletin läppäreistä, tabletteihin, mediatoistimiin, kuulokkeisiin yms. saa kyllä minun euroni, jos sellaista ikinä tulee. Äkkiseltään ainoastaan Samsungilla riittäisi rahkeet. Saa nähdä löytyykö intoa. Tosin android-tabletit ovat edelleen pahasti jäljessä omenoita.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 318

Päässyt Microsofti unohtumaan?
MS:ltä löytyy hienoja vehkeitä Surface brändin alta.Myöskin tietojen synkkaus laitteitten välillä pelaa jo suht hienosti.
Ja tableteista Surface Pro linjasto on ykkönen, kun niillä voi tehdä ihan oikeasti jotain toisin kuin android tableteilla (näitä pidän itse täysin turhina) taikka ipadeillä. Ja niillä pystyy ihan läppärinkin korvaamaan.

Kännyköitä niillä ei enää ole, mutta jotain juttua ollut että paluuta ovat jossain vaiheessa tekemässä Andromeda järjestelmän kanssa.
Mikä pitäisi olla kuulemma SE seuraava iso juttu.

Tosin MS ottanut Applelta mallia esim Surface Laptopin kanssa, eli mitään ei voi päivittää ja jopa vaikeampi purkaa kuin Applen lelut. :tdown:
 
Voisin olla kiinnostunut, mikäli löytyisi puhelimet ja mediatoistimet. Mikäli Applen hinnoittelu ei ala järkevöitymään, täytyy alkaa miettiä muita vaihtoehtoja.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 318
Sanonpa vaan, ja moni muukin,että Windows Mobile 10 oli kaikkien aikojen paras puhelinten käyttis. Todella dynaaminen, ne tiilet olivat nerokkaita. Tosi harmi että läksivät leikkiin takamatkalta, kun sovelluskaupassa ei ollut samanlaista imua valikoiman puutteesta johtuen.

950:ssäkin muuten akku kestää paljon paremmin kuin 6S:sa.

E: ja hinta toissa kesänä oli 299 e. Käsittämättömän halpa siis, verrattuna teknisiin ominaisuuksiinsa
Olen kanssasi samaa mieltä. Windows 10 Mobile oli/on hemmetin hyvä käyttis. Ja siirryinkin vasta siihen kun androidi alko vituttamaan ja juuri Lumia 950 tuli hommattua 50€:lla.

Tosin akku ei tunnu kestävän mitään. Jopa ostin uuden akun siihen mutta ei vaikutusta. Tiedä sitten olenko vaan liikaa tottunut tähän 5300mAh akkuiseen Xiaomi Mi Max 2:n akun kestoon (2-3 päivää).
Joten Lumia meni kakkos luuriksi ja Mi Max 2 takaisin käyttöön.
 
Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Jep, Win 10 mobile oli vallan mainio, kunhan alkukankeudet selätettiin. Toki se oli jo liian myöhäistä, kun sovelluksien kehittäminen ei saanut imua, kun alustan tulevaisuus oli jatkuvasti epävarmaa.
 
Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Kyseiselle alustalle oli mahdoton tehdä mitään monimutkaisia sovelluksia. Työkalut ja kyseinen platta oli yksinkertaisesti aivan liian rajoittuneita.
Niin, itse en tuosta puolesta niin tiedä, mutta sekin, että loppuvaiheessa oli käytännössä kaksi laitetta (950 , 950 XL) rajoitti varmasti kiinnostusta. Ja tosiaan nuo muut rajat lisäksi.
 
Eore

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
594
Itsellä oli lumia 800 ja ei ole kyllä mitään positiivista sanottavaa siitä käyttiksestä. Aivan kauhee käyttökokemus jo pelkästään valikoiden rakenteen takia. Jokaista asetusta sai etsiä viidentoista alavalikon kautta, mikään softa ei toiminut kunnolla (jos sitä ylipäätänsä oli saatavilla), notifikaatiot ei toimineet jne. En kauaa jaksanut kun siirryin takaisin iOS/android.

Lisäksi naurattaa tää ikuinen hinta/laatu ulina liittyen applen laitteisiin ja niiden huoltamiseen. Ehkä eniten sen takia, kun on vierestä seurannut työkaverin taistelua melkein 4000e työasema thinkpadin ongelmien kanssa. Kone kävi maailmalla huollossa useampaan kertaan (koska suomessa näitä ei luonnollisesti korjata) ja mitään ei saatu tehtyä vaikka emolevystä lähtien kaikki sisuskalut vaihdettiin. Lopputuloksena nyt ilmeisesti tuli kokonaan uusi kone (uudempi malli). Luotettava työkone, jossa toimii takuuhuolto todella mallikkaasti. Or not. Lähes 3kk meni siten, ettei kone ollut käyttökunnossa missään vaiheessa. Kyseessä oli siis aivan uusi laite ja ongelmat alkoivat ekalla käynnistyksellä (jäi bootlooppiin ennen biossia ja siitä ei pystynyt etenemään mihinkään).

Itse aiheeseen, kipuraja applen laitteisiin meni kun puhelimet alkoivat maksamaan yli 1000e. Muuten käyttäisin varmaan iphonea. Uskoisin että tähän reagoidaan tulevaisuudessa, vaikka siitä ei julkisesti mitään lausuttaisikaan.
 
Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Itsellä oli lumia 800 ja ei ole kyllä mitään positiivista sanottavaa siitä käyttiksestä. Aivan kauhee käyttökokemus jo pelkästään valikoiden rakenteen takia.
Tuo laite pyörii aivan eri käyttöjärjestelmällä. Vähän kuin vertaisi Android Jellybeania Marshmallowiin taikka Nougatiin.
 
Kaakatus

Tukijäsen
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
364
Totta tuokin. Toisaalta, on ne HP:n Dellin yms. Yritysläppärit myös aika hyvissä hinnoissa.
Erona kuitenkin se, että valmistajat antavat todella kovia alennuksia yrityksille. Alennukset listahintoihin nähden voivat hyvin olla 50%. Applen laitteiden hinnoista ei saa paljoa enempää kuin ALVin pois.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Erona kuitenkin se, että valmistajat antavat todella kovia alennuksia yrityksille. Alennukset listahintoihin nähden voivat hyvin olla 50%. Applen laitteiden hinnoista ei saa paljoa enempää kuin ALVin pois.
Tästä ei itsellä kokemusta, voi hyvin olla näin.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 318
Exclusive: Apple cuts iPhone production plan by 10%

Apple leikannut ensimmäisen neljänneksen vuosituotantoa noin 10 %. Kokonaispudotus viimevuoteen nähden on nyt 20 %.
Liian hyvin niillä on mennytkin. Mutta oikeasti taitaa alkaa näkyä että edelliset iluurit ovat vielä ihmisille tarpeeksi hyviä. Kun uudet mallit eivät oikein ole 6 jälkeen tuoneet mitään uutta ja hienoa.
Sitten vielä Apple lähtenyt muitten puhelin valmistajien touhuun eli puhelin malleja on jo liikaa mikä sekoittaa Apple ostajia. Ennen oli vaan se yks tai kaksi joka teki asiasta simppelin.

Apple ei vaan erotu muista valmistajista enää tarpeeksi ja vieläpä hintoja on nostettu vuosi vuodelta.
Joten on taidettu saapua siihen pisteeseen että nyt ovat luurit liian kalliita jo Apple faneillekkin eli jäädään vanhaan malliin.

Nyt onkin kiva nähdä ottaako Apple tästä opikseen vai jatketaanko samalla taktiikalla.

Itseäni eivät nämä Apple vehkeet kiinnosta yhtään, mutta tulee seurattua kun Apple tekee jotain niin muut idiootit tulee perässä.

Parina esimerkkinä mitkä ovat olleet ärsyttäviä muutoksia:
-Läppäreitä ei voi enää päivittää ja jopa akkujen vaihto vaikeampaa kuin ennen aikoina.
-Luureihin akun vaihto tehty todella vaikeaksi kun liimattu luurit kasaan.
-3.5mm audio liittimen pois jättäminen
-Puhelimien takapaneelin muuttaminen lasiseksi.. tyhmin idea koskaan.
-Tehdä reunaton puhelin ja samalla saada aikaiseksi kaikkia tyhmiä ratkaisuja kuten tämä notch sydeemit (tosin ei se samsungin reikä näytössä ole yhtään sen parempi)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 752
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom