Apple kuoppasi sähköautosuunnitelmansa pitkän kehitystyön jälkeen

NeliYgönen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
02.07.2020
Viestejä
125


NeliYgönen kirjoitti uutisen/artikkelin:
Amerikkalainen elektroniikkajätti Apple on kehittänyt omaa sähköautomalliaan jo lähes kymmenen vuotta, mutta nyt kehitystyö on hyllytetty kokonaan. Projekti alkoi vuonna 2014 työnimellä Titan ja sen parissa työskenteli noin 2000 henkilöä. Tarkoituksena oli kehittää edistyksellinen ja täysin autonominen sähköauto, joka olisi avannut Applelle täysin uuden markkina-alueen. Kehitykseen käytettiinkin useita miljardeja dollareita, mutta tällä viikolla Applen operatiivinen johtaja Jeff Williams ja projektin vetäjä Kevin Lynch ilmoittivat tiimille kehitystyön jäädyttämisestä.

Jatkossa Apple aikoo panostaa merkittävästi generatiiviseen tekoälyyn ja siihen perustuviin tuotteisiin, joihin myös muut alan suuret toimijat ovat ohjanneet resurssejaan aggressiivisesti viime aikoina. Apple siirtääkin suurimman osan Titan-projektin henkilöstöstä tekoäly-yksikkönsä palvelukseen. Osa työntekijöistä voi hakeutua myös muihin tehtäviin yhtiön sisällä, mutta irtisanomisiakin on epäilemättä luvassa. Tekoälybuumin lisäksi projektin lopettamista vauhditti sähköautojen globaalin myynnin hidastuminen ja tuotanto-ongelmat. Applen sähköauton myyntihinnaksi oli kaavailtu noin 100 000 dollaria.

Lähde: Bloomberg, Helsingin Sanomat

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

porakone700

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.08.2023
Viestejä
149
Muistaakseni Musk jossain haastattelussa sanoi että kaikista vittumaisinta ja vaikeinta Teslan kasvussa ja kehityksessä on ollut ison skaalan tehdastuotanto. Kiinassakin on uusia nevahööd autovalmistajia tullut pinnalle kuin sieniä sateella ja niitä menee myös melkein viikottain konkurssiin nyt. Kuluttajaelektroniikan ja autojen valmistaminen taitaa olla hiukan erilaisia haasteita.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 546
Kuluttajaelektroniikan ja autojen valmistaminen taitaa olla hiukan erilaisia haasteita.
Onhan noi tehtaat aivan massiivisia etenkin kun ottaa huomioon että niissä oikeasti vain valmistetaan pelkästään Tesloja. esim. Tämänhetkisen tiedon mukaan Gigafactory Texasin pinta-ala on yli 10 miljoonaa neliöjalkaa (noin 930,000 m²).

Sitten Fremontin tehdas, Kalifornia: 5,500,000 neliöjalkaa (noin 510,000 m²) , Gigafactory Nevada, Storey County, Nevada: 5,400,000 neliöjalkaa (noin 500,000 m²) , Gigafactory New York, Buffalo, New York: 1,200,000 neliöjalkaa (noin 110,000 m²) , Gigafactory Shanghai, Shanghai, Kiina: 4,500,000 neliöjalkaa (noin 418,000 m²) ja Gigafactory Berlin, Saksa: Tiedot eivät ole suoraan saatavilla, mutta se on merkittävä tuotantolaitos..
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 738
Ihan fiksu valinta keskittyä vain siihen omaan, perinteiseen toimialaan jossa ovat ykkösiä ilman sen ihmeempää kilpailua (top-10 myydyimmistä älypuhelimista seitsemän mallia tulee heiltä).
En usko hetkeäkään, että olisivat edes itse noita autoja valmistaneet/valmistuttaneet, vaan kyseessä olisi ollut lähinnä syvempi yhteistyö jonkun jo autoja valmistavan tahon kanssa. Autojen massavalmistuksen aloittaminen nollasta vie sen noin 10 vuotta, että laatu ja kannattavuus on hyvällä tasolla.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 546
En usko hetkeäkään, että olisivat edes itse noita autoja valmistaneet/valmistuttaneet, vaan kyseessä olisi ollut lähinnä syvempi yhteistyö jonkun jo autoja valmistavan tahon kanssa.
Niin olivat ilmoittaneet kyllä yhteistyöstä Hyundai:n kanssa jo vuosikausia sitten :)
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 738
Niin olivat ilmoittaneet kyllä yhteistyöstä Hyundai:n kanssa jo vuosikausia sitten :)
Kyllä, yhtälailla joskus kaavailtiin BMW:tä yhteistyökumppaniksi. Joka tapauksessa hyvä päätös heiltä ja tuskinpa rahaa lopulta paljon jää haaskuun, eiköhän näiden vuosien aikana syntynyt nippu patentteja takataskuun joista kerää rojalteja, etenkin tuolta autonomisen ajamisen puolelta.
 
Liittynyt
18.07.2023
Viestejä
153
Toivottavasti joku turhautunut projari vuotaa konseptikuvia ja tietoja. Olisi jännä kuulla mitä sieltä olisi ollut tulossa.
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 527
Saisivat keskittyä tarjoamaan automaailmaan sitä, mitä parhaiten osaavat eli softaa (ja rautaa). Carplay pesee edelleen mennen tullen kaikki autojen omat käyttöliittymät selkeydessä ja käyttömukavuudessa. Ymmärrän toki, että autovalmistajat haluavat puskea sen omankin taidonnäytteen softasta, sillä onhan se tavallaan yksi mahdollinen kilpailuetu kuluttajien autovalinnoissa. Aika usein vain autovalmistajat eivät sitä osaa tehdä kunnolla vaan jää ajatuksen tasolle se toimivuus. Teslalla on ihan hyvä, tehokas ja toimiva käyttöliittymä, josta moni itsenäinen autovalmistaja voisi ottaa monessakin asiassa mallia. Teslankin ongelma on vain siinä, että se on tehtaalta tullessaankin täynnä toinen toistaan turhempia ominaisuuksia/sovelluksia ja siksi kovin sekava.

Autovalmistajien kannattaisi vain tarjota se hiekkalaatikko paremmin Carplayn ja Android Auton käyttöön ja lopettaa se oma säätäminen. CarPlayn uusi sukupolvi on jo iso askel kohti mukavampaa autoilukokemusta käyttöliittymän osalta, vaikka se normaali CarPlaykin on todella mukava käyttää. Android Autokin on viime vuosina päässyt jo lähelle tätä samaa, vaikka kaikenlaisia bugeja ja miinuksia tuleekin vielä vastaan. Itse käyttänyt nyt neljättä vuotta jo langatonta Carplaytä ja Android Auton toimivuus alkaa vasta nyt olla langattomassa käytössä samalla tasolla kuin CP:ssä neljä vuotta sitten.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 204
Käsittääkseni Apple kehitti agressiivisesti sitä autonomista ajamista ja auto olisi ollut vain väline siirtyä, ei ajaa. Todettiin ilmeisesti tehtävä liian vaikeaksi/hankalaksi monetisoida ja siirsivät tiimit generatiiviseen AI kehitykseen (jota käytännössä tekivät osittain muutenkin), jätettiin vain autot pois.

Itsellä ei Android autosta mitään pahaa sanottavaa enkä varsinaisesti kaipaa edes langatonta (joka tarkoittaisi käytännössä vain huonosti toimivaa latausta).
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 527
Itsellä ei Android autosta mitään pahaa sanottavaa enkä varsinaisesti kaipaa edes langatonta (joka tarkoittaisi käytännössä vain huonosti toimivaa latausta).
Itsekin lataan piuhalla kyllä, vaikka autossa on langaton laturikin. Puhelinta ei tule kuitenkaan latailtua kuin 1-2 päivän välein ja autolla tulee ajeltua lyhyitäkin pätkiä tiheään tahtiin, niin ei tarvitse useinkaan autossa ladata. Langaton Carplay/Android Auto on siitä mukava, että sen kännykän voi pitää taskussa. Oppinut arvostamaan kyllä sitä, ettei taskusta tarvitse kaivaa mitään autoon noustessa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 801
Viestejä
4 185 548
Jäsenet
70 817
Uusin jäsen
Sipulisilli

Hinta.fi

Ylös Bottom