Apple julkistaa uudet iPhone 12 -älypuhelimet 13. lokakuuta

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Apple julkaisee uudet iPhone-mallistonsa yleensä syksyisin. Tänä vuonna julkistusta odotettiin perinteiseen tapaan jo syyskuussa, mutta näimmekin tuolloin vain uudet iPadit, Apple Watchit ja ensimmäistä kertaa historiassa uuden iOS-version ilman uutta älypuhelinta. Nyt Apple on kuitenkin varmistanut seuraavan julkistustilaisuuden tapahtuvan 13. lokakuuta ja uuden iPhone 12 -malliston julkaisua kyseisessä tilaisuudessa voi pitää käytännössä varmana.

Tilaisuus esitetään jo aiemmista tämän vuoden esityksistä tuttuun tapaan videona Applen kotisivuilla. Medialle lähetetyt kutsut alkavat sanoilla ”Hi, Speed”, jotka lausuttuna muistuttavat sanoja ”high speed”, eli vapaasti käännettynä nopea tai huippunopeus. Applen tilaisuuksille perinteiseen tapaan kutsu sisältääkin siis jonkinlaisen ennakkomaistiaisen tulevasta. Nopeuden mainostus voisi viitata korkean virkistystaajuuden näyttöjen saapumiseen Applen puhelimiin, mutta tämä on aiempien analyytikkolausuntojen valossa hieman epätodennäköistä. Kutsun kovat nopeudet voivatkin viitata verkkoyhteyksiin, joiden osalta uusien iPhonejen odotetaan tukevan nykyisin jo suhteellisen yleistyneitä 5G-yhteyksiä. Toisaalta nopeus voi viitata myös odotetusti puhelimista löytyvään A14-järjestelmäpiiriin ja sen tarjoamaan suorituskykyyn.

iPhone-malliston itsessään uskotan laajenevan vuodentakaiseen nähden. Aiempien perusmallin ja kahden pro-mallin kylkeen huhuissa on odoteltu 12-mallistoon kuuluvan myös 5,4-tuumaisella näytöllä varustettu 12 mini, joka sijoittuisi hinnaltaan malliston edullisimmaksi. Uuden pienemmän mallin myötä aiemmin malliston pienimmäksi sijoittuneen Pro-mallin näytön kokoa on odotettu kasvatettavan perusmallin tasolle 6,1 tuumaan. Hintojen on huhuttu alkavan 12 Minin 649 dollarista ja päättyvän suurimmalla tallennustilalla varustetun 12 Pro Maxin 1399 dollariin. Pro-mallien odotetaan saapuvan minimissään 128 gigatavun tallennustilalla minin ja perusmallin tyytyessä edelleen aiemmista vuosista tuttuun 64 gigatavun pohjamalliin.

Tilaisuutta voi seurata tuttuun tapaan Applen kotisivuilta 13. lokakuuta kello 20.00 Suomen aikaa.

Lähde: Apple, Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 420
Taas huono suuntaus jos pro mallin pienempi versio suurennetaan ainostaan että tulee mini malli markkinoille karsitulla raudalla.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
628
Onhan se sääli, jos hyvä rauta tarkoittaa fyysisesti suurikokoista puhelinta. Itse ottaisin esimerkiksi mielelläni "parhaat" kamerat siihen pieneenkin laitteeseen, vaikka se tarkottaisikin pienempää akkukapasiteettia.

Toisaalta ennakkovuotojen perusteella tuo tuleva Minikin vaikuttaa omaan käyttöön riittävältä, olenhan mennyt tuolla alkuperäisellä iPhone SE:llä jo viidettä vuotta. Mutta toisaalta siksi olisi nyt mukava päivittää laitteeseen, jossa on kaikki herkut. Vanhan Pron kokoluokka oli vielä siedettävän rajoilla, sääli siis, jos se siitä kasvaa.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
314
Mikä helvetti siinä on, että pitäisi saada jotain 120Hz nättöjä puhelimeen kuluttamaan akkua? Ei mitään järkeä tuossa.
 
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
914
Mikä helvetti siinä on, että pitäisi saada jotain 120Hz nättöjä puhelimeen kuluttamaan akkua? Ei mitään järkeä tuossa.
Kyllähän ne 120Hz näytöt vaan näyttävät ja tuntuvat käytössä paljon sulavammalta kuin 60Hz. iPad Pron näyttö on tuon ominaisuuden takia todella kiva käyttää. Toki jos ominaisuus tulisi, olisi järkevää laittaa asetuksiin vaihtoehto missä saa valita näytön virkistystaajuuden. Tällöin kaltaisesi käyttäjä voisi pitää vanhaa 60Hz virkistystaajuutta päällä ja nauttia hieman pidemmästä akunkestosta. Luultavasti omassa käytössä 120Hz päällä kännykkä kestäisi varmasti aamusta iltaan. Yöllä lataan puhelimen joka tapauksessa, eli ei ole merkitystä onko illalla jäljellä 30% vai 20% akkua.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
314
Kyllähän ne 120Hz näytöt vaan näyttävät ja tuntuvat käytössä paljon sulavammalta kuin 60Hz. iPad Pron näyttö on tuon ominaisuuden takia todella kiva käyttää. Toki jos ominaisuus tulisi, olisi järkevää laittaa asetuksiin vaihtoehto missä saa valita näytön virkistystaajuuden. Tällöin kaltaisesi käyttäjä voisi pitää vanhaa 60Hz virkistystaajuutta päällä ja nauttia hieman pidemmästä akunkestosta. Luultavasti omassa käytössä 120Hz päällä kännykkä kestäisi varmasti aamusta iltaan. Yöllä lataan puhelimen joka tapauksessa, eli ei ole merkitystä onko illalla jäljellä 30% vai 20% akkua.
Tuo olisi sopiva ratkaisu siihen. Tosin Aple ei ole kovin tunnettu siitä, että antaisi käyttäjille vapautta muokkaa puhelimen toimintaa :hmm:
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 574
Tilaisuutta voi seurata tuttuun tapaan Applen kotisivuilta 13. lokakuuta kello 20.00 Suomen aikaa.
Eiköhän mekin oma kisastudio samaan aikaan tehdä, viime kuun julkaisun striimasi kommentoiden ainakin Unbox Therapy.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4
Veikkaan että tuolla nopeudella tarkoitetaan ennemminkin uusia ARM-pohjaisia Maccejä eikä puhelimia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
946
Veikkaan että tuolla nopeudella tarkoitetaan ennemminkin uusia ARM-pohjaisia Maccejä eikä puhelimia.
Tai 5G:tä...

Viimeisimpien huhujen mukaan pro malleissa saattaa olla 120Hz. Ainakin molempia vaihtoehtoja ollut demokäytössä. Perusmallissa 60Hz
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
165
Jokohan sitä tämän julkaisun myötä voisi päästää oman 8 mallin eläkkeelle varaluuriks. :hmm: Tuo mini versio kiinnostaa kovasti
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 100
iPhone 12 "Mini" kuulostaa todella mielenkiintoiselta puhelimelta. Näytön koko olisi 5,4" mutta puhelimen ulkomitat olisivat jopa pienemmät kuin iPhone SE (2020) mallissa. Kyseessä olisi siis oikein kompakti puhelin nykymittapuulla :tup:.

Original ‌iPhone SE‌ on left, ‌iPhone 12‌ dummy in middle, 2020 ‌iPhone SE‌ on right
Samalla akun kokoa olisi saatu kasvatettua merkittävästi verrattuna SE (2020) malliin (1821 -> 2227 mAh, jos huhuja on uskominen. Pääkameran kaverinakin on ultralaajakulmakamera, joten käytännössä "Ministä" on taklattu pois kaikki SE (2020):n heikkoudet (keskinkertainen akunkestoa, suppea kamera ja surureunukset). 120Hz olisi nice-to-have muttei mikään deal breaker. 90Hz olisi muutenkin parempi akun keston kannalta.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Yep! Pitkästä aikaa ainakin lähes kompakti puhelin ;)
Ollut omalla seurantalistalla niin pitkään kuin hyhut uudesta 5.4" mallista alkoivat valua julkisuuteen.
Saisivat vain tehdä sen "oikean minin" alkuperäisen SE mallin ulkomitoilla... Se alkaisi lähennellä jo täydellisyyttä omaan käyttöön. Sellaisessa näytön alle piilotettu etukamera ja koko pinnan näyttö avot!
Mutta ei tämäkään mikään mahdottoman iso halko ole. Keskikokoiseksi itse määrittelisin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 383
Viestejä
4 193 639
Jäsenet
70 726
Uusin jäsen
kyosti.laitinen@etp.inet.

Hinta.fi

Ylös Bottom