Andy Rubinin kapeareunaisella näytöllä varustettu The Essential Phone julki

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

The Verge -sivusto on julkaissut yksinoikeudella esittelyn Androidin perustajiin kuuluneen Andy Rubinin The Essential Phone -älypuhelimesta. Myös puhelimen tuotesivut aukesivat tiistain aikana. Kyseessä on erittäin kunnianhimoinen puhelinprojekti, joka yhdistää viimeisintä tekniikkaa sekä useamman muun valmistajan toimesta haastavaksi osoittautunutta modulaarista ekosysteemiä.

Laitteesta on myös tehty tarkoituksella erittäin pelkistetty - pakkauksessa ei ole ylimääräisiä tarvikkeita, Android-käyttöjärjestelmässä ei ole kasapäin ylimääräisiä sovelluksia ja jopa ulkokuoresta on jätetty kaikki logot pois. Rubinin mukaan tavoitteena on luoda pro-käyttäjille suunnattu laite, jonka kanssa käyttäjä voi itse valita mitä puhelimesta löytyy.

Essential on valmistellut puhelimen ympärille lisälaite-ekosysteemin, joka hyödyntää magneettikiinnitystä ja langatonta datansiirtoa (60 GHz, 6 Gbit/s). Ensimmäinen modulaarinen lisätarvike on 360 asteen kamera (2 x 12 Mpix), joka voidaan kiinnittää The Essential Phonen takakuoren yläosaan. Tarjolle tulee myös lataustelakka. Virta siirtyy puhelimen ja lisälaitteen välillä pienillä kontaktipinneillä. Puhelimessa on edelleen myös USB Type-C -liitäntä, mutta Essential toivoo korvaavansa sen vielä tulevaisuudessa.

Puhelimen 5,7-tuumainen QHD-näyttö myötäilee kuorien pitkiä sivuja ja yläreunaa keväällä io-techissä testatun Xiaomin Mi MIX -mallin tapaan, jonka myötä näytön ja ulkomittojen välinen suhde on huippukorkea. Rakenteessa on käytetty titaanista runkoa, keraamista takakuorta sekä Gorilla Glass 5 -lasia näytön suojana ja Andy Rubin lupaa puhelimen selviävän pudotustestistä paremmin kuin pahimmat kilpailijansa.

The Essential Phonen (PH-1) tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 141,5 x 71,1 x 7,8 mm
  • Paino: 185 grammaa
  • 5,71-tuumainen CGS LTPS -näyttö, 2560 x 1312 pikseliä, 19:10 kuvasuhde, Gorilla Glass 5
  • Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri (4 x 2,45 GHz Kryo 280, 4 x 1,9 GHz Kryo 280, 710 MHz Adreno 540)
  • 4 Gt RAM
  • 128 Gt UFS 2.1 -tallennustilaa
  • Cat.16 LTE-yhteydet, Bluetooth 5.0, 802.11ac WiFi, NFC
  • 2 x 13 megapikselin takakamera, RGB- ja mustavalkosensori, f1.85-aukkosuhde, PDAF- ja lasertarkennus, 4K-videokuvaus
  • 8 megapikselin etukamera, f2.2, 4K-videokuvaus
  • 3040 mAh akku, USB Type-C, pikalataus
  • Android-käyttöjärjestelmä

The Essential Phonen sisältä löytyy Qualcommin Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri, neljä gigaa RAM-muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa. Kaksois-takakamera perustuu kahteen 13 megapikselin kuvasensoriin, joista toinen on mustavalkoinen Huawein kaksoiskameraratkaisun tapaan. Kahdeksan megapikselin etukamera pystyy tallentamaan myös 4K-videota. Etukamera on sijoitettu näytön yläreunaan muotoiltuun "loveen", sillä perusteluna Android-puhelimet harvemmin täyttävät ilmoitusikoneilla koko näytön yläreunaa, joten toteutus on tilankäytöllisesti järkevä.

The Essential Phone tulee maksamaan 699 dollaria ja se tulee ainakin aluksi myyntiin vain Yhdysvalloissa. Ennakkovarattujen puhelimien toimitusten on tarkoitus alkaa 30 päivän sisällä, eli kesäkuun lopulla.

Lähde: Essential.com, The Verge

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Tän jos saisi tänne härmään niin voisi olla se puhelin joka korvaisi käytössä olevan OP3:n. Mikään muu laitos ei tänä vuonna ole saanut himoja aikaan mutta tämä kiinnostaa itseäni jopa vähän poikkeuksellisen paljon.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Varsin futuristisen oloinen puhelin mutta vähän jäi toistaiseksi avonaiseksi tuo modulaarisuus. Onnistuuko Moto Modin kaltaiset lisäosat tosiaan noilla kahdella pinnillä? Toivottavasti eivät ole jättäneet langatonta latausta pois 3,5mm kuulokeliitännän tapaan pois tai muuten jää vähän torsoksi tämä.

Tuossa Vergen artikkelissa taidettiin sanoa vain, että mahdollisuudet bloatwarettomaan käyttöjärjestelmään ovat hyvät? Eli ilmeisesti eivät ole itse vielä päässeet kokeilemaan laitetta eikä varmuutta tästä vielä ole?
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Toivottavasti eivät ole jättäneet langatonta latausta pois 3,5mm kuulokeliitännän tapaan pois tai muuten jää vähän torsoksi tämä.
Eipä tässä langatonta latausta varsinaisesti ole, lataus onnistuu joko USB-C kaapelilla tai erillisella latausalustalla tuon magneettisen takakuoren kautta (pinnien kautta?)
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 331
Etukamera on sijoitettu näytön yläreunaan muotoiltuun "loveen", sillä perusteluna Android-puhelimet harvemmin täyttävät ilmoitusikoneilla koko näytön yläreunaa, joten toteutus on tilankäytöllisesti järkevä.
Toi on kyllä todella kehno ratkaisu. Varsinkin monissa peleissä nuo valikot tuppaavat aukeamaan "epästandardisti" sieltä, minne kehittäjä ne on laittanut. Esim. Clash of Clansissä vasemassa reunassa on chattivalikko (eli jos yläosan käännän vasemmalle pelatessa), joka jää nappinsa kanssa tuon kameran taakse.
http://neurogadget.com/wp-content/u...Update-Clash-of-Clans-Clash-of-Clans-2016.jpg

Ja veikkaan, ettei monikaan devaaja jaksa tehdä kustomointeja yhtä luuria varten, joten liikkeellä on paljon softaa, joka toimii osittain kehnosti tuon luurin kanssa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
139

Eiköhän tuo toimi niin, että juurikin tuki tuon koko ruudun käyttämiseen vaatii erityistä softatukea.
Eli siis veikkaan, että CoC toimisi ihan ok ja kameran molemmilla puolilla olisi vain mustaa.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Eiköhän tuo toimi niin, että juurikin tuki tuon koko ruudun käyttämiseen vaatii erityistä softatukea.
Eli siis veikkaan, että CoC toimisi ihan ok ja kameran molemmilla puolilla olisi vain mustaa.
Jep, hyvin mahdollista, että juurikin näin. Tuo näyttökin taitaa olla kuvasuhteeltaan laajempi kuin 16:9.
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Toi on kyllä todella kehno ratkaisu. Varsinkin monissa peleissä nuo valikot tuppaavat aukeamaan "epästandardisti" sieltä, minne kehittäjä ne on laittanut. Esim. Clash of Clansissä vasemassa reunassa on chattivalikko (eli jos yläosan käännän vasemmalle pelatessa), joka jää nappinsa kanssa tuon kameran taakse.
http://neurogadget.com/wp-content/u...Update-Clash-of-Clans-Clash-of-Clans-2016.jpg

Ja veikkaan, ettei monikaan devaaja jaksa tehdä kustomointeja yhtä luuria varten, joten liikkeellä on paljon softaa, joka toimii osittain kehnosti tuon luurin kanssa.

Joo mutta käytännössä vain pienet lapset pelaavat kännyköillä mitään pelejä, aikuisista todella todella harva. Ja pienet lapset ei osta 700 euron puhelimia.

Upein puhelin tuo on mitä on tehty tähän mennessä. Puolestani web/selfie kameran olisi voinut jättää kokonaan pois.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Päivitin uutiseen valmistajan sivuilta löytyvät tekniset tiedot.

Näyttöhän on tosiaan 5,71-tuumainen ja kuvasuhteeltaan 19:10. Resoluutio on siis hieman erikoinen 2560 x 1312.

Joo mutta käytännössä vain pienet lapset pelaavat kännyköillä mitään pelejä, aikuisista todella todella harva.
Ei muuten pidä paikkaansa :D Tuossa nyt 2 sekunnin googletuksella vähän tilastoja useammasta suositusta mobiilipelistä: Demographic Breakdown of Mobile Gamers | Magmic
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Päivitin uutiseen valmistajan sivuilta löytyvät tekniset tiedot.

Näyttöhän on tosiaan 5,71-tuumainen ja kuvasuhteeltaan 19:10. Resoluutio on siis hieman erikoinen 2560 x 1312.

Ei muuten pidä paikkaansa :D

Niinno, en itse ainakaan tunne kuin yhden joka pelaa kännykällä pelejä ja se on 12 vuotias tyttö.
Kukaan 30-40 vuotiaista ystävistä ei kyllä pelaa koskaan mitään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
126
[OT]
Niinno, en itse ainakaan tunne kuin yhden joka pelaa kännykällä pelejä ja se on 12 vuotias tyttö.
Kukaan 30-40 vuotiaista ystävistä ei kyllä pelaa koskaan mitään.
Riippuen siitä, montako ystävää sinulla on, kuulut joko pieneen tai erittäin pieneen vähemmistöön.

Google Play global usage rate by age 2015 | Statistic
Chart of the Week: Mobile Gamer Demographics - Verto Analytics
Demographic Breakdown of Mobile Gamers | Magmic
Myth Busting: Mobile Gaming Demographics from RealityMine
[/OT]
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
No joo meni kyllä ohi aiheen sori siitä mutta puhelin on todella kaunis ja tosissaan eihän ne pelit kaikki kai skaalaudu noille erikoisemmille ruuduille vielä nykyään kuitenkaan..

Järkevämpää olisi ollut siirtää tuo selfie-webcam puhelimen alareunaan, sitten vaan käyttää ylösalaisin luuria kun kuvailee itseään, android vaan kääntää kamerasoftan ympäri myös.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
443
Omassa tuttavapiirissä arviolta 80-90% yli 30 vuotiaista pelailee kännykällä. Yli 40 vuoden ikäisissä toki vähenevissä määrin. Mutta milleniaali sukupolvi ja sen kynnyksellä olevat tyypillisemmin pelailevat jotain kännyköillään.
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Pitäisiköhän patentoida toi ajatus että se kamera laitetaan alareunaan, outoa ettei näiden miljardibudjetti firmojen tyypeillä ei ole tuo tullut mieleen. Ei iso homma olisi kääntää luuria ylösalaisin selfieihin ja videopuheluihin tosin ei taida googlen videopuhelut vieläkään toimia, jotain pätkivää pikselimössöä se on ollut joka kerta kun olen testannut, Apple Facetime on ollut varmaan jo 10 vuotta toimiva.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Järkevämpää olisi ollut siirtää tuo selfie-webcam puhelimen alareunaan, sitten vaan käyttää ylösalaisin luuria kun kuvailee itseään, android vaan kääntää kamerasoftan ympäri myös.
Mi MIX:ssä kamera oli sijoitettu noin ja ainakin omien käyttökokemuksieni perusteella se oli todella hankala ja epäkäytännöllinen käytännössä. Eli itse ainakin katson mieluusti tämän Essential Phonen ratkaisun, ennen kuin lähden dumaamaan.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Eipä tässä langatonta latausta varsinaisesti ole, lataus onnistuu joko USB-C kaapelilla tai erillisella latausalustalla tuon magneettisen takakuoren kautta (pinnien kautta?)
Vähän jännä ettei ole "oikeaa" langatonta latausta, kun kuitenkin videolla puhuu langattomasta latauksesta yleisesti. Ehkä lataaminen kuitenkin onnistuu noiden pinnien kautta lähes yhtä vaivattomasti. Aika näppärästi asettui ainakin tuo kamera puhelimeen.

@Agent_007
Tosiaan tuossa on 19:10 kuvasuhteen näyttö, joten puhelin varmaan osaa tarvittaessa skaalata sisällön niin, ettei käyttökokemus häiriinny etukamerasta. (Tai sitten käyttäjä voi itse skaalata näkymää manuaalisesti). Tuskin yksittäisten sovelluskehittäjien tätä tarvitsee mitenkään. Ihan mielenkiintoinen ratkaisu kuitenkin.
 
Liittynyt
28.02.2017
Viestejä
39
Itse en kyllä tuosta pyöreäkulmaisesta designista perusta. Tämä + 18:9 kuvasuhde ja Edge reunat on syy miksi Galaxy S8 myös jäi osaltani kauppaan ja aion jatkaa S7 flatilla menemistä, joka toimii edelleen täysin. Samoin tuo kamera tuossa keskellä on aika törkeän näköinen, mielummin olisin ottanut edes pienen reunan johon kameran olisi saanut mahdutettua ilman näytön tuhoamista.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 329
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom