AndroidPolice: OnePlus on pettänyt liki kaikki lupauksensa Oppoon liittymisen jälkeen

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070

OnePlus ilmoitti pidempään jatkuneesta integraatiosta Oppon kanssa laajemmin viime vuonna. Yhdistymisen tarkoituksena oli keskittää resursseja, jotta niitä saadaan kohdennettua tehokkaammin paremman käyttökokemuksen takaamiseksi. Samaan aikaan OnePlussan vakuutettiin pysyvän itsenäisenä eikä käyttäjien uskottu edes huomaavan muutoksia. Muutokset eivät kuitenkaan jääneet käyttäjiltä huomaamatta ja yhteisöltä saamansa palautteen perusteella OnePlus päätti esimerkiksi luopua Oxygen OS ja Color OS käyttöliittymien yhdistämisestä.

Käyttäjien lisäksi myös kehittäjät ovat olleet tyytymättömiä viime aikaisiin muutoksiin. Android Policen mukaan OnePlus on pettänyt lähes kaikki vuonna 2019 antamansa lupaukset kehittäjille suunnatussa Open Ears Forum -tapahtumassa. Custom ROMien kehitystä tukevat toiminnot on ajettu alas, sillä lähdekoodeja ei julkaista tai ne julkaistaan viiveellä tai vajavaisina, tietoturvapäivitysten tukisivu ei ole toiminnassa eikä kehittäjille ole enää toimitettu laitteita kehitystä varten OnePlus 9 -laitteiden jälkeen. Omaa kieltään uusista tuulista kertoo myös, ettei OnePlus enää tuo esille custom ROMeja vanhemmille laitteille kanavissaan.

And here are our commitment points from Open Ears Forum: Developer Community
  1. Kernel sources to be released on time for all builds including Open Beta build.
  2. We will introduce a Bounty Program for reporting security vulnerabilities.
  3. We will be promoting custom ROMS on OnePlus forums and Social Media for EOL (End of life) devices.
  4. Concerns about apps getting killed in the background due to aggressive battery optimization – to be fixed in upcoming updates.
  5. We will make sure that devices are seeded quicker to developers in the program after the launch of a new device.
  6. We will be expanding the existing device seeding program to include more members.
  7. More OnePlus community meetups to be organized around our developer community.
OnePlus myöntää osan Android Policen esille nostamista rikotuista lupauksista (mm. liian aggressiivinen virranhallinta on yhtiön mukaan edelleen ongelma). Vastineessaan OnePlus ei esitä mitään konkreettisia korjaustoimia, vaan kertoo ympäripyöreästi siirtyneen kohti OnePlus 2.0:aa viimeisen kolmen vuoden aikana. OnePlus 2.0 antaa yhtiölle enemmän resursseja ja pääsyn uusiin teknologioihin. Omien sanojensa mukaan OnePlus työskentelee aina käyttäjien ja kehittäjien kanssa eturintamassa, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Lähde:
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
694
En tiedä mitä tulevalta Nothing-yritykseltä voi odottaa, mutta kummasti tuntuu Carl Pein lähdön jälkeen mennyt Oneplus alaspäin. Onnistuisiko Nothing tulemaan Oneplussan tilalle?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
En tiedä mitä tulevalta Nothing-yritykseltä voi odottaa, mutta kummasti tuntuu Carl Pein lähdön jälkeen mennyt Oneplus alaspäin. Onnistuisiko Nothing tulemaan Oneplussan tilalle?
Tuskin, ei tuollaiset OnePlussan tapaiset nousut tapaa onnistua ilman jättiä takana (BBK)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
136
Toivoisin että saisivat edes korjattua jossain vaiheessa edes noita OP9(pro):n bugeja jossain vaiheessa. Edelleen kamera jumahtelee ym ihmeellistä mitkä tuntuu olevan aika suuria ongelmia monellakin muulla. En edes muista millon olis tuntunut yhtä pahasti siltä että lyö kätensä kalliiseen skeidaan kuin mitä ton OP9 pron kanssa reilu vuosi sitten.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893

Viat on korjattu, OP10:llä. ;)
 
|le

Liittynyt
17.03.2017
Viestejä
999
Harmittaa kyllä tosi paljon. OP3 oli eka merkin puhelin itsellä ja siitä lähtien ei ole ollut epäilystäkään minkä merkin puhelimen hankkii seuraavaksi. Tällä hetkellä 8T, joka toimii vielä ongelmitta. Nykymeno ja tuoreimmat tempaukset vaikuttaa sekavalta skeidalta ja luotto brändiin horjuu :( Ei kiinnosta yhtään vilkuilla Samsungin bloatwaren tai varsinkaan Applen suuntaan jatkoa miettien. Liekö sitten vaikka Xiaomi jatkossa tms. ...
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 553

Xiaomi upein tietoturva :cool:

Apple on aika hyvä, se vaan toimii.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
492
Ei kiinnosta yhtään vilkuilla Samsungin bloatwaren tai varsinkaan Applen suuntaan jatkoa miettien. Liekö sitten vaikka Xiaomi jatkossa tms.
Suosittelen Applea jos rahaa on ja haluat vehkeen joka toimii ja jonka speksit on huippuluokkaa. iPhone 14 sarja julkaistaan varmaan syyskuun paikkeilla, jos et jaksa odottaa niin osta iPhone 13 sarjaa joka sekin on hyvä.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Suosittelen Applea jos rahaa on ja haluat vehkeen joka toimii ja jonka speksit on huippuluokkaa. iPhone 14 sarja julkaistaan varmaan syyskuun paikkeilla, jos et jaksa odottaa niin osta iPhone 13 sarjaa joka sekin on hyvä.
iOS on vaan käyttiksenä sellainen, että ottaisin paljon mieluummin OnePlussan kuin iPhonen, jos ilmaiseksi saisi valita. :geek:
 
Liittynyt
28.08.2021
Viestejä
33
Suosittelen Applea jos rahaa on ja haluat vehkeen joka toimii ja jonka speksit on huippuluokkaa. iPhone 14 sarja julkaistaan varmaan syyskuun paikkeilla, jos et jaksa odottaa niin osta iPhone 13 sarjaa joka sekin on hyvä.
Applen kanssa vaan käsittääkseni on jumissa sen Applen käyttöliittymän kanssa? Androideihin saa (valmistajasta riippumatta) asennettua Smart Launcherin, joka vaan on ainoa hyvä mobiilikäyttöliittymä, mitä tähän mennessä olen käyttänyt.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Millä mittarilla? Hinta per tuettu vuosi oli ainaki ennen, mutta en ite ainakaan halua liittyä ekosysteemiin joka on suljettu ja vihaa standardeja.
Mikä tuossa on sen suljetumpaa kuin muissa? Standardien vihaamisesta en tiedä, mutta jos mitataan esim avoimen lähdekoodin kontribuutioina niin MS on ihan kärkisijoilla jatkuvasti, viimeisimmässä toisena heti Googlen jälkeen (OSCI:n tilastoja)
Vai olisiko tässä aistittavissa aavistusta siitä perinteisestä "ms on paska koska ms" mentaliteetista?
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 331
Millä mittarilla? Hinta per tuettu vuosi oli ainaki ennen, mutta en ite ainakaan halua liittyä ekosysteemiin joka on suljettu ja vihaa standardeja.
Kyllä se nykyään niin menee, että Apple on se, joka vihaa avoimia standardeja (jos jotain vihan kohdetta halutaan välttämättä saada).
 
Liittynyt
28.08.2021
Viestejä
33
Mikä tuossa on sen suljetumpaa kuin muissa? Standardien vihaamisesta en tiedä, mutta jos mitataan esim avoimen lähdekoodin kontribuutioina niin MS on ihan kärkisijoilla jatkuvasti, viimeisimmässä toisena heti Googlen jälkeen (OSCI:n tilastoja)
Vai olisiko tässä aistittavissa aavistusta siitä perinteisestä "ms on paska koska ms" mentaliteetista?
Taidettiin enemmänkin viitata Applen suljettuun ekosysteemiin ja standardivihaan. Käsittääkseni ei haukuttu Microsoftia millään lailla.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Taidettiin enemmänkin viitata Applen suljettuun ekosysteemiin ja standardivihaan. Käsittääkseni ei haukuttu Microsoftia millään lailla.
Voi olla, itse ajattelin sen olleen jatkumoa juuri launcher-keskusteluun?
 
Liittynyt
28.08.2021
Viestejä
33
Voi olla, itse ajattelin sen olleen jatkumoa juuri launcher-keskusteluun?
Niin, vähän epäselväksi se tosiaan jäi, kun launcher ja iPhone molemmat quotessa. Itse kyllä yhdistin vastaukseksi väitteeseen iPhonen ylivertaisuudesta.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
139
juu, pahoittelut ilmeisesti epäselvästä quotesta. Oletin ettei toi launcheri maksa mitään ettei sitä voinu siihen sekottaa. Tarkoitin tosiaan applea. Esimerkiksi microsoftin vs code on ihan kelpo avoin ide. Käyttis ja teams ei sitten ihan niin kelpoja ole omaan makuun, mutta onneksi on vaihtoehtoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Nii, onhan tuota ollu jo nähtävissä aika monenkin vuoden ajan. Oma eka oneplus oli ihan se ensimmäinen, kutsu kyykättiin jostain muron ketjusta. Siihen aikaan 300€ hinta tollasesta luurista kun kilpailijat about samoilla spekseillä oli sen tuplat kalliimpia suurinpiirtein, niin olihan se kova juttu ja vähän herätti ihmetystä kans et miten tossa onnistuttiin. Sen jälkeen tulikin hankittua sit OP3 ja siitä OP6, josta sit vaihdettiinkin jo muuhun.

Niinhän siinä sit kävi et jossain vaiheessa todettiin et ei voida enää myydä halvemmalla tai sit vaan huomattiin et miks pyytää vähemmän kun voi pyytää enemmänkin. Aika kauan Oneplussan luurit ollu saman hintasia kun muutkin lippulaivat, Nordit toki tuo helpotusta tähän tilanteeseen kivasti ja ne on kyllä hyviä puhelimia kuitenkin.

Oon kyllä ite sen verran kasuaalikäyttäjä puhelimen kanssa et custom romit yms ylimääränen räpellys aika vähän kiinnostaa, mut päivityksiä ois kiva saada mahd pitkään. Sen lupauksen ne kai on pitänykkin. Hyviä puhelimia noi kai edelleen on, mutta eivät kyllä vissiin juurikaan enää massasta erotu millään tavalla. Ei sillä et juuri kukaan erottuis, puhelinten kehitys junnannut paikoillaan aika pitkään jo ja ellei speksien tuijottelemisesta kiksejä saa niin aika laihasti on tarjontaa vuosipäivityksissä.
 
Liittynyt
10.10.2020
Viestejä
947
Suosittelen Applea jos rahaa on ja haluat vehkeen joka toimii ja jonka speksit on huippuluokkaa. iPhone 14 sarja julkaistaan varmaan syyskuun paikkeilla, jos et jaksa odottaa niin osta iPhone 13 sarjaa joka sekin on hyvä.
Työn puolesta joudun ylläpitämään iPhoneja (jo kolmatta vuotta) enkä suosittele kuin pelkästään ja ainoastaan yritysappien+tietoturvan takia. Aivan skeidaa tuo iOS ja rajoitukset
 
Liittynyt
10.10.2020
Viestejä
947
Oneplus 9 Pro täällä nyt 4kk käytössä ja Niagara Launcherilla aivan mahtava käyttää.
1 ongelma - video 4k 120fps ei toimi kuin parikski minuutiksi (mutta eipä ole tarkoitus käyttääkään; kunha testasin).

Samsung S10 toimi hyvin ennen tätä kunnes yks kaunis päivä päätti sulkea minut ulos; ei hyväksy PIN koodia. Ainoastaan PC:n kautta sain sen nollaantumaan. No ehkä hakkeroitiin koska... reasons...

Oneplus 3T edelleen kakkospuhelimena :D pelasti muutamaksi päiväksi kun tuo Samppa meni paskaksi
 
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
15
Sääli. Itse aikoinaan hyppäsin parin Samsungin jälkeen OP2 ja sitten OP6T, joka on edelleen itselle se lähes täydellinen Android-kokemus. Ihmettelin luurin hankkimisen jälkeen, että kuinka hyvin voi Android luuri toimiakkaan. Tämän jälkeen tulikin kokeiltua ensimmäistä kertaa Omenaa ja sille tielle on jääty. Hyvät muistot silti molemmista Oneplussista.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
139
Sääli. Itse aikoinaan hyppäsin parin Samsungin jälkeen OP2 ja sitten OP6T, joka on edelleen itselle se lähes täydellinen Android-kokemus.
Itselle 6T oli aluksi hirveä kokemus. Jos puhelunaikana laski äänenvoimakkuutta sivunapeista niin se rupes soittaan 112:n. V*tti aina ihan ihan yhtä paljon sen ~3kk ajan joka niillä kesti korjata se (ilmeisesti joku intian pakollinen feature). Lopuksi niitä android päivityksiäkään ei tehty ihan hirveän kiireellä. Taisi tulla uusimmille 1+:lle tulla jo seuraava versio kun tälle oli vielä tulossa edellinen. Äänenlaatu oli myös selkeästi huonompi kuin aiemman nexuksen.

Täytyy varmaan kokeilla taas googlen puhelinta seuraavaksi. Nexuksesta jäi hyvät muistot kun kameraa lukuunottamatta kaikki komponentit oli tosi helppo ite vaihtaa, vaikkei periaatteessa ollut itse huollettava. USB portin vaihtokin oli vain parin ruuvin irroitus. Käyttiksessä ei ollu mitään joka olisi haitannut ja äänenlaatu oli ainakin itselle riittävä, kuten myös kuvat. Vähän harmittavasti 4v kohdalla alko osat hajoileen ja kun kamera meni niin totesin et ehkä se on siinä, kun en laiskuuttani viittiny repiä jokaista komponenttia luurista ulos.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Täytyy varmaan kokeilla taas googlen puhelinta seuraavaksi. Nexuksesta jäi hyvät muistot kun kameraa lukuunottamatta kaikki komponentit oli tosi helppo ite vaihtaa, vaikkei periaatteessa ollut itse huollettava. USB portin vaihtokin oli vain parin ruuvin irroitus. Käyttiksessä ei ollu mitään joka olisi haitannut ja äänenlaatu oli ainakin itselle riittävä, kuten myös kuvat. Vähän harmittavasti 4v kohdalla alko osat hajoileen ja kun kamera meni niin totesin et ehkä se on siinä, kun en laiskuuttani viittiny repiä jokaista komponenttia luurista ulos.
Googlen luurit olisi muuten täydelliset, mutta ei vaan tue täysin Suomen verkkoja. Siksi oma ostopäätös vaihtui Googlesta OnePlussaan.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Millätapaa eivät tue? Mielenkiinnosta kysyen.
Pixelit eivät ainakaan alussa tukeneet virallisesti Voltea Suomessa, joten kun 3g-verkko operaattorilta poistuu ensi vuonna, niin puhelut tipahtavat 2g-verkkoon. Myöskin 5g-verkon toimivuudessa oli julkaisussa ongelmia. Joku korjannee, jos näihin on tullut jo päivitystä. :)
 
Kiitos tiedosta. Ihmettelinkin kun verkkiksen kommenteissa joku kommentoi ettei toiminut joko elisan tai soneran verkossa koska verkkoon rekisteröinti ei onnistunut. Googlen pitäs ehdottomasti uloslisenssoida ton tuotanto ainakin niille alueille joille se ei itse suoraan suostu myymään ja antaa valmistajien tehdä noi alueelliset viilaukset. Tämä siis vanhoista malleista joskus katoin kun mietin vaihtoa. 6T:llä mennään kunnes löytyy hyvä vaihtoehto. Fairphone menis muuten, mutte spekseihin nähden vähä kallis, kun langaton latauskin puuttuu.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 430
Viestejä
4 161 390
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom