"Androidin isä" Andy Rubin suunnittelee uuden high-end-älypuhelimen julkaisua

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385

Bloombergin mukaan puhelimen tulee julkaisemaan Essential Products Inc. -yritys, jonka Rubin aikoo esitellä lähiaikoina. Tällä hetkellä yrityksen kerrotaan työllistävän noin 40 henkeä, joista osa on toiminut aiemmin Googlen, Applen ja Samsungin palveluksessa. Rubinin kerrotaan vierailleen CES-tapahtumassa aiemmin tässä kuussa neuvottelemassa yhdysvaltalaisten operaattorien kanssa uudesta älypuhelimestaan.

Bloombergin tietojen mukaan tuleva high-end-luokkaan sijoittuva puhelin valmistetaan korkealuokkaisista materiaaleista ja sen näyttö ulottuu reunasta reunaan. Puhelimen yhdessä prototyypissä kerrotaan olleen yli 5,5-tuumainen näyttö, mutta ulkomittojen olleen pienemmät kuin iPhone 7 Plussassa. Puhelimessa kerrotaan testatun paineentunnistavaa näyttötekniikkaa, metallireunoja sekä keraamista takakuorta. Puhelimen sanotaan lisäksi tukevan liitettäviä lisäosia oman erikoisliitännän kautta.

Puhelimen julkaisu saattaa tapahtua jo kuluvan vuoden puolivälin tienoolla ja sen lopullinen hinta saattaa kohota iPhone 7:n tasolle. Laitteen valmistajan huhutaan olevan Foxconn, joka toimii myös Applen sopimusvalmistajana. Toistaiseksi ei ole tietoa käyttääkö puhelin Androidia, vai onko Rubin tiimeineen loihtinut siihen täysin uuden käyttöjärjestelmän. Keskiössä saattaa hyvinkin olla tekoälyyn pohjautuvat toiminnot.

Andy Rubin perusti Android Inc.in yhdessä Rich Minerin, Nick Searsin sekä Chris Whiten kanssa vuonna 2003. Google osti yrityksen itselleen kesällä 2005 ja julkisti Android-käyttöjärjestelmän virallisesti syksyllä 2007. Rubin toimi Googlen Android-tiimin johdossa alusta asti, kunnes siirtyi muihin tehtäviin vajaa neljä vuotta sitten ja lopetti lopulta työnsä Googlella puolisentoista vuotta myöhemmin.

Lähde: Bloomberg Kuva: Venturebeat

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Geekbench tuloksista on löytynyt "Essential FIH-PM1" nimeä kantava laite. Kovasti spekuloidaan, että kyseessä olisi Andyn puhelin. Laitteessa on SD835 piiri, 4Gb muistia ja Android 7.0 käyttöjärjestelmä. Paha tuosta on mitään johtopäätöksiä vedellä mutta luulisi laitteen olevan melko pitkällä kehityksessä, kun siitä on jo neuvoteltu operaattorien kanssa. Oma käyttöjärjestelmä olisi aika radikaali veto mutta toisaalta osaamista varmasti löytyy.
 
Liittynyt
16.01.2017
Viestejä
5
En yleensä viitsi nillittää uutisten kielioppivirheistä, mutta koska olette ottaneet asianneksenne tehdä erittäin laadukasta suomenkielistä tietotekniikkajournalismia (mitä se tähän mennessä on ollut niin sisällöllisesti kuin kielellisestikin) ja klikkiotsikoistakin määrätään punnerruksia niin täytyi oikein rekisteröityä jotta voisi antaa rakentavaa palautetta.

Nimittäin. Suomen kielessä ei käytetä agenttirakennetta (esim. "Nvidian uudet näytönohjaimet julkistettiin toimitusjohtaja Jen-Hsun Huangin toimesta.", missä Jen-Hsun Huang on agentti ja toimesta ikävä täytesana), mutta se on valitettavasti rantautunut meillekin englannin voimakkaan vaikutuksen takia (tai no jos ihan tarkkoja ollaan niin suomestakin se löytyy, mutta sitä käytetään eri tavalla: "Toimitusjohtaja Jen-Hsun Huangin julkistamat näytönohjaimet", missä taas Jen-Hsun Huang on agentti). En ole ikinä tajunnut miksi ilmaista asia passiivissa mikäli tekijä on tiedossa, esimerkiksi alkuperäinen esimerkki kääntyisi sujuvasti suomeksi vaikkapa "Nvidian toimitusjohtaja Jen-Hsun Huang julkisti uuden näytönohjaimet".

Yleensä tämä ei ylitä ärsytyskynnystä, mutta nyt tuo leipätekstin ensimmäinen virke on sen verran heikosti muotoiltu, että merkitys jää epäselväksi kun korrelaatin ja relatiivin väliin tunkee tuo ylimääräinen "toimesta". Aikooko Rubin esitellä yrityksen vai puhelimen? Lähteistä tarkistettuna ilmeisesti molemmat, mutta pisti sen verta pahasti silmään että oli pakko antaa palautetta. Tuo mainittu ensimmäinen virke toimisi paremmin vaikkapa näin: "Bloombergin mukaan puhelimen tulee julkaisemaan Essential Products Inc. -yritys, jonka Rubin aikoo esitellä lähiaikoina".

/[päteminen], siirryn takaisin hiljaiseen lurkkailuun kuluttamaan io-techin toimituksen tuottamaa laadukasta suomenkielistä tietotekniikkajournalismia. Kiitos siitä teille.

Edit: leipätekstin ensimmäinen virke, ei koko uutisen ensimmäinen virke.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
384
Toivottavasti hintalappu ei ole taivaissa.

/offtopic
Onkos näille uutisten kritisoijille jo oma ketjunsa? Kyllähän rakentava kritiikki on hyvästä, mutta ehkä sitä voisi antaa foorumin puolella erikseen.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Jos se kerran on iPhone 7 tasolla niin 800-1000 egee... onko se taivaissa, vai normihinta? Tänä päivänä on niin vaikea sanoa.
 
Tuo agenttirakenne on meikäläisellä aika syvään juurtunut (liittyen osittain varmasti juuri päivittäin käyttämääni englannin kieleen). Nyt mainitsemasi lauserakenne on korjattu ja se oli kyllä kieltämättä sisällöltään epäselvä.

Sen verran täytyy kommentoida, että journalisteiksi emme itseämme nimitä, koska kellään meistä ei ole siihen vaadittavaa koulutusta. Tasokasta tietokone- ja mobiiliaiheista sisältöä pyrimme kuitenkin tekemään ja kun virheitä sattuu, ne korjataan ja niistä pyritään ottamaan opiksi. Jotkut huonot tavat istuvat syvässä :)
 
Viimeksi muokattu:

DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 177
Toivottavasti hintalappu ei ole taivaissa.

/offtopic
Onkos näille uutisten kritisoijille jo oma ketjunsa? Kyllähän rakentava kritiikki on hyvästä, mutta ehkä sitä voisi antaa foorumin puolella erikseen.
Kyllähän se varmasti on taivaissa, jos lupaukset tehokkaasta raudasta, laadukkaista materiaaleista ja kasauksesta pitävät paikkansa. 800€-1000€ tuntuu olevan lippulaivoissa nykyään normalisoitunut trendi, joka on jollain tapaa jo naurettavaa.

Ja tosiaan samaa mieltä olen kanssasi, jos uutisten/artikkeleiden kieliasu ei jotakuta miellytä, niin voisi tehdä niille puheille oman triidin. Ei aina jaksa lukea niitä kun tulee uutista/artikkelia katsomaan. Omasta mielestäni laadullisesti ollaan loistavalla tasolla, ja itse en näe mitään ongelmaa jos jotain pientä kieliopillista virhettä mukaan eksyy.

Jatkakaa samaan malliin, näitä on ilo lukea :tup:
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Ylläpidon puolesta on ihan ok, että korjausehdotuksia laitetaan kommentteihin. Jos niitä alkaa kertyä "liikaa" yhteen uutiseen, voi jo kirjoittajakin todennäköisesti katsoa vähän peiliin :) Toki korjaukset ja palautteen voi myös yhtä hyvin laittaa yksityisviestillä tai sähköpostilla, jos uutisen kommenttiosio tuntuu väärältä paikalta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 072
Taitaa henkilö olla vain brändinä. Kuulostaa liikaa kuten Bill Gates tekisi oman tietokoneen.
Todellisuudessa taitaa olla Foxconnin suunnittelema, jonka markkinointia heppu hoitaa. Kuten HDM
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 746
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom