Android valmistajien päivitysaikataulut

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Pysyihän se.

OP3T:lle sekä OP3:lle on Nougat jakelu alkanut eilen illalla.

Lisäksi OP3T:lle julkaistiin ensimmäinen Open Beta jos haluaa jatkossa nopeita päivityksiä ja testata uusia ominaisuuksia.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Vaikka se onkin kiva olla kehityksen kärjessä, niin taitaa kuitenkin reaalista käyttöä silmällä pitäen olla aivan sama mikä "uudehko" versionumero Androidissa hyrrää. Monet appsit eivät vielä tue edes Marshmallowin uusia ominaisuuksia.

Parempi että oikeasti huolla tekevät versiot kuntoon, ennenkuin laittavat sen julkiseen jakoon.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
75
En ymmärrä miten jotkut jaksavat vauhkota siitä että onko puhelimessa se ja se androidin versio X.0 vai X.1 ja jopa tekevät ostopäätöksiä sen perusteella. Olen ns. hardcore-androidkäyttäjä ja en todellakaan näe juuri minkäänlaista eroa esimerkiksi lollipop- tai marshmallow-androidin käytössä. Siis nimenomaan perustoiminnoissa mitä 99,9% kännykän käytöstä on. Joku menu on hieman eri, joku ominaisuus puuttuu, so what. Nopeuseroja ei käytännössä ole. Kuitenki jos puhelimeen halutaan oikeasti muokkaus-mahdollisuutta yms lisäominaisuuksia niin sehän pitää rootata ja/tai vaihtaa custom rommiin.
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
En ymmärrä miten jotkut jaksavat vauhkota siitä että onko puhelimessa se ja se androidin versio X.0 vai X.1 ja jopa tekevät ostopäätöksiä sen perusteella. Olen ns. hardcore-androidkäyttäjä ja en todellakaan näe juuri minkäänlaista eroa esimerkiksi lollipop- tai marshmallow-androidin käytössä. Siis nimenomaan perustoiminnoissa mitä 99,9% kännykän käytöstä on. Joku menu on hieman eri, joku ominaisuus puuttuu, so what. Nopeuseroja ei käytännössä ole. Kuitenki jos puhelimeen halutaan oikeasti muokkaus-mahdollisuutta yms lisäominaisuuksia niin sehän pitää rootata ja/tai vaihtaa custom rommiin.
Koska niissä päivityksessä tulee myös pellinalle uudistuksia sekä tietenkin tietoturvapuoli.

Se on sitten jokaisen oma asia jos nämä eivät kiinnosta ja selviää vanhemmallakin järjestelmällä.

Tietysti softat tiputtaa niitä vanhoja käyttiksiä pois tuettujen listalta mutta tämä ei tietysti Androidin puolella ole vielä ajankohtaista, kiitos valmistajien paskoja päivityssyklien.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 103
@KuVille

Tämän ketjun tarkoituksena on lähinnä pitää track recordia, kuinka valmistajat ylipäätänsä päivittävät luureja. Päivitysnopeus on yksi kriteeri mutta vielä tärkeämpää mielestäni on saada kokonaiskuva tietystä valmistajasta päivityksien suhteen. Ei sillä ole niinkään merkitystä onko laitteessa juuri nyt 7.0 vai 7.1 mutta sillä on merkitystä päivittyykö se luuri myöhemmin 7.1 (tai 8.0 tms) vai jämähtääkö päivitykset siihen. Tätä ihmiset varmasti miettivät uutta luuria hankkiessa.

Otetaan vaikka esimerkiksi Lollipop 5.0 ja 5.1. 5.0:ssa oli ikävä muistivuotobugi, joka korjattiin 5.1:ssä. Vastaavasti 5.1:ssa ja 6.0:ssa on paljon muutoksia konepellin alla, kuten inf tuossa totesi. Nämä eivät äkkiseltään näy käyttäjille mutta saattavat olla isojakin muutoksia (esim. App permissions). Etenkin vähäisellä muistilla varustetut laitteet hyötyivät nopeuden suhteen Marsmallow päivityksestä:

Marshmallow 6.0
Android Runtime (“ART”)
  • Improved application performance and lower memory overhead for faster multi-tasking.
Huawei muuten aloitti Nougat päivityksen jakelun myös Honor 8:lle
Nyt on kaikki tarkastelussa olleet luurit päivittyneet Nougattiin. Kokonaisuudessaan siinä meni 5kk (Marhsmallow'ssa 8kk).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
83
Lenovo Zuk Z2 Pro juuri ilmoitti OTA päivityksestä Nougatiin. Hyvin pelittää. Sama päivitys tuli myös normi Z2:een.
 

BlackWolf

Suomen Michael Jackson
BANNED
NOSTO
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 797
En ymmärrä miten jotkut jaksavat vauhkota siitä että onko puhelimessa se ja se androidin versio X.0 vai X.1 ja jopa tekevät ostopäätöksiä sen perusteella. Olen ns. hardcore-androidkäyttäjä ja en todellakaan näe juuri minkäänlaista eroa esimerkiksi lollipop- tai marshmallow-androidin käytössä. Siis nimenomaan perustoiminnoissa mitä 99,9% kännykän käytöstä on. Joku menu on hieman eri, joku ominaisuus puuttuu, so what. Nopeuseroja ei käytännössä ole. Kuitenki jos puhelimeen halutaan oikeasti muokkaus-mahdollisuutta yms lisäominaisuuksia niin sehän pitää rootata ja/tai vaihtaa custom rommiin.
Niin se on kiva kun mulla on nyt käsissä tai pöydällä mm. 3 tabia, kaikki toimivia ja ihan omaan käyttöönsä pelittäviä ja 3 vai 4 android luuria, mihin ei saa enää esim. nordean sovellusta, vaikka tehojen yms. puolesta noissa ne pyörisikin. Ja näistä 4/6 on sitten Samsungilta. Kiitos Samsung kun sua kiinnostaa vittujakaan joku vanha 4.4.2 tai 4.2.2 paskeet, koska nehän on ihan täys susia siihen mihin nyt tabletteja yleensä käytetään. Joten kyllä minua kiinnostaa, että millä tahdilla ja mitä malleja mikäkin valmistaja päivittelee, koska Samsung ei saa euron euroa, enää ikinä, minulta tän pelleilyn jälkeen.

Ja kyllä tiedän, että osassa noissa on jo melkoisen vanhaa rautaa, mutta omaan käyttötarkoitukseensa täysin riittävää. Sen pitäisi olla sen sovelluksen asia ilmoittaa että onko laitteessa riittävästi tehoa siihen, ei Samsungin (esim.) asia jättää vanhat laitteet tukematta uudella androidilla, edes jollain aikataululla, jos se vain suinkin on androidin puolelta mahdollista. Ja tähän kyllä on Cyanogenmod yms. sanoneet melkoisen vahvasti, että HV Samsung, noi tekee sitä ilmaseksi, te otatte jumankekka rahaa noista vehkeistä.

edit. ja oikeasti ne käyttäjät tuolla ei osta uusia laitteita aina kun sellainen tulee markkinoille, ihmiset käyttää edelleen jopa puhelimia ilman nettiä. Lisäksi kaikilla ei todellakaan ole varaa ostaa lapsilleen sitä markkinoiden uusinta ja kalleinta. Noi tietoturva yms. asiat on melko perhanan tärkeitä siltikin ja kyllä tuo tilanne on todella surkea suurella osalla firmoista näiden suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 103
Nyt ei ole mennyt Nougat päivitykset ihan putkeen valmistajilla. OnePlus on julkaissut nopealla aikataululla jo kaksi bugikorjauspäivitystä (4.0.1 ja 4.0.2) ja nyt Sony on keskeyttänyt Nougat päivitysten jakelun kokonaan. Samoin joutui ilmeisesti tekemään myös Samsung ja HTC aiemmin. Kiireellä ei tule hyvä mutta käyttäjät suuttuvat hitaasta päivitystahdista :confused2:.

Huhuja: Galaxy S6 edge+ Nougat update being tested by Samsung
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Samsungin la joka kerta sama juttu näiden isojen Android versiopäivityksissä. Aina muutamaksi päiväksi jakoon ja sitten joudutaan perumaan.
 
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
55
Eilen latasin HTC10 OTA päivityksen zippinä ja asensin muistikortin kautta. Hyvin toimii :tup:
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498
Xiaomilta tuli jo viikko sitten päivitykset 1.helmikuuta tietoturva leimalla.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 103
Huawei on käynnistänyt Nougat beta testauksen Honor P7 Litelle Ukrainassa:
Samassa yhteydessä luvataan päivitys Honor 6X:lle. Lisäksi Huawein Ukraina osaston Facebook sivun kommenteissa lupaillaan Nougat päivitystä Huawei P8:lle, mikä on hieman ristiriidassa aiempien huhujen kanssa. Kyseessä saattaa olla yksittäisen "somevastaavan" virheellinen lupaus (tai sitten ei).

EDIT2: Viimeistään nyt on päivitys varmistettu:
Honor 7 Liten Android 7 -päivitys vahvistettu tänään täällä. Beta-testaus alkaa nyt, ei muuta kuin hakemaan joukkoon vaan, mikäli kyseisen luurin omistaa.
EDIT: Ihan mielenkiintoinen havainto tuolta rapakon toiselta puolelta:
Internationally and generally speaking, all unlocked variants of the Samsung Galaxy S7 and Galaxy S7 Edge receive regular security updates. Experiences vary with some regions and users getting updates a week or two later than others, but on a general level, most flagships devices from Samsung are on a recent Security Patch.

But in the USA, if you purchased the carrier unlocked phones in the form of the S7 G930U model or S7 Edge G935U model, security updates on your device will come long after carrier variants receive theirs. This time delay extends on to months, as it has come to light that Samsung follows a quarterly update cycle for unlocked Galaxy devices.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498
Xiaomin Miui 8.2 Stable taitaa olla tammikuun 2017 tietoturvapäiväyksellä, beta on Helmikuun.
Android versio sitten laitteen mukaan.
 

jda

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
43
Ilmeisesti Samsung ei ole vielä laittanut S7:n NEE Android 7.x paketteja jakoon OTA:na?
 

jda

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
43
Juu ei, ja jos vanhat merkit pitää paikkaansa niin saa vielä odotella. Suomi kun on yleensä se viimeinen maa
Odotellaan. Syö miestä, ensimmäinen puhelin jonka lupasin itselleni jättää roottaamatta (firman puhelin, rooteista saa nuhteita ja pitää keksiä selityksiä... enää ei jaksa vaivautua :) )... tähän asti oon tottunut napsimaan uudet versiot sitä mukaa kun niitä on tullut tarjolle. Toki Samsungin puhelimia ei vuosiin ole ollutkaan käyttöpuhelimina.
 

jda

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
43
Kai odinilla voi pukata roottaamattakin
Totta, en tullut ajatelleeksi koska rootti on tullut aina tehtyä sen kummemmin miettimättä. No, mennään nyt tän kanssa katkeraan loppuun OTAa odotellessa. Kai se odotus kasvattaa luonnetta tai jotain.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 103
Totta, en tullut ajatelleeksi koska rootti on tullut aina tehtyä sen kummemmin miettimättä. No, mennään nyt tän kanssa katkeraan loppuun OTAa odotellessa. Kai se odotus kasvattaa luonnetta tai jotain.
Pikku hiljaa nytkähtelee eteenpäin. NEE odotuttaa kuitenkin vielä.
Samsungin Turkin osasto julkaisi myös Nougat päivitysten roadmapin.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 103
Kiitoksia! Viime viikolla tulikin jo kuikuiltua tämän artikkelin perään mutta ei ollut vielä silloin tullut julki. Lisäsin tämän aloitukseen. Tein pienen koosteen viime vuosien arvioista:

Valmistaja: Nougat, Marshmallow, Lollipop, KitKat
  • Google: A, A, A, A-
  • HTC: C+, B, B, B-
  • Motorola: F, F, D, A+
  • LG: F, C-, D+, D
  • Samsung: F, F, D, D+
  • Sony: -, -, D+, D-
  • BlackBerry: F, F, -, -
  • OnePlus: D, -, -, -
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
225
Ei tullu vielä nougattia pari vuotta vanhaan Moto Xplay (XT1562), mutta ohjelmisto versio päivittyi yöllä ja ilmeisesti tietoturva taso 1.1.2017 tasoon, eli vielä 6.01 Android versiota.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 103
Tein epävirallisen round-upin aloituksen "ensimmäisen sukupolven" laitteista. Yritin saada kaavion näkymään koko laitteen elinkaaren. Google lopetti Nexus 5:n päivitykset joulukuussa 2016. Kokonaisuudessaan Google tuki laitetta 36kk. (Kaaviossa saattaa olla joitain virheitä)

HTC ja LG hyppäsivät Lollipop 5.1 päivityksen yli ja Huawei hyppäsi puolestaan Lollipop 5.0 päivityksen yli.
EDIT: Kuvaaja päivitetty
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
383
G4 Plus läksi juuri lataamaan nukaata. Saapa nähä että mitä bugeja tulee ja korjaantuuko volume saatikka kuulokken ihme rutina tässä rytäkässä.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 103
Nuo jenkkien päivityssysteemit on kyllä oudot :confused2:. Samsung puolestaan saisi hieman yhtenäistää päivityskäytäntöjään eri markkina-alueilla tai edes selventää toimitatapojaan.
It also claims that this is the first smartphone in the world outside of the Google ecosystem (Nexus and Pixel) to run Android 7.1.1.
Ihmeen hiljaista onkin ollut tuon 7.1 päivityksen suhteen.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498
Nuo jenkkien päivityssysteemit on kyllä oudot :confused2:. Samsung puolestaan saisi hieman yhtenäistää päivityskäytäntöjään eri markkina-alueilla tai edes selventää toimitatapojaan.

Ihmeen hiljaista onkin ollut tuon 7.1 päivityksen suhteen.
7.1 vaatii notifikaatioiden läpäisevän CTSn, joten vaatii osalta valmistajia perustavanlaatuisia muutoksia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 477
Viestejä
4 192 430
Jäsenet
70 744
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom