AMD pitää Ryzen 7000 -julkistustapahtuman 30. elokuuta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD ilmoitti osavuosikatsauksensa yhteydessä julkaisevansa uudet Zen 4 -arkkitehtuuriin perustuvat kuluttajaprosessorit vielä kuluvan vuosineljänneksen aikana eli syyskuun loppuun mennessä. Nyt yhtiö on ilmoittanut pitävänsä Ryzen 7000 -sarjan julkistustilaisuuden 29. elokuuta, joskin Suomen aikavyöhykkeellä kello ehtii rientämään jo 30. elokuuta puolelle. Julkistustapahtuma on katsottavissa livenä netissä AMD:n YouTube-kanavalla.

Tiedotteen mukaan AMD:n isot kihot toimitusjohtaja Lisa su ja teknologiajohtaja Mark Papermaster etunenässä tulevat esittelemään tapahtumassa Zen 4 -arkkitehtuurin yksityiskohtia entistä tarkemmin. Epäilemättä luvassa on myös jonkinlaisia katsauksia AM5-emolevytarjontaan, vaikka ensimmäisiä esittelyjä sillä rintamalla on ehditty tekemään jo aiemminkin.

Vaikka julkistustapahtuma pidetään 30. elokuuta, se ei vielä tarkoita prosessoreiden saapuvan myyntiin heti seuraavana aamuna. Viimeisimpien tietojen mukaan prosessorit ja emolevyt saapuvat myyntiin syyskuussa ja esimerkiksi MSI:n mainokseen oli ehtinyt jo lipsahtamaan päivämäärä 15. syyskuuta. Huhuissa on ehdotettu hiljattain tosin myös myöhempää, vasta syyskuun viimeisellä viikolla tapahtuvaa myyntiintuloa, jotta se sotkisi Intelin huhutun Raptor Lake -julkaisun samalla viikolla.

Lähde: AMD

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Three billion human lives ended on August 29. The survivors of the nuclear fire called the war Judgment Day. They lived only to face a new nightmare: the war against the Machines.
 

GPO

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
299
No sepäs on ikävästi keskellä yötä. Ehdin jo etukäteen iloitsemaan io-techin kisastudiosta julkistuksen yhteydessä, mutta ei taitaisi olla tuohon aikaan paljon katsojia.
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
675
Threadripper 7000, ei mitään 8:lla muistikanavalla varustettua pro versiota... tosin ddr5 ei oikein innosta vielä.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Threadripper 7000, ei mitään 8:lla muistikanavalla varustettua pro versiota... tosin ddr5 ei oikein innosta vielä.
Ei oo, ei tuu. AMD on jo sanonut että jatkossa tulee pelkkää Threadripper Pro -sarjaa.
 
Liittynyt
25.02.2022
Viestejä
377
Mielenkiintoista on katsoa hinnottelu koska DD5:n on suolaisen hintaista ja huhupajojen mukaan M5 emot lähtee yli 400€ hinnoista? Alkaa olla niin että tonni ei riitä enää emon, muistien ja prossun hankintaan jos ei tyydy johokin hieman heikompitehoiseen settiin:) Toki vanhastahan saa vielä jotain, joten väliraha saattaa ratkaista onko innostusta heti alkuun tuohon uuteen kantaan ja DD5 settiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Mielenkiintoista on katsoa hinnottelu koska DDR5:n on suolaisen hintaista ja huhupajojen mukaan AM5 emot lähtee yli 400€ hinnoista? Alkaa olla niin että tonni ei riitä enää emon, muistien ja prossun hankintaan jos ei tyydy johokin hieman heikompitehoiseen settiin:) Toki vanhastahan saa vielä jotain, joten väliraha saattaa ratkaista onko innostusta heti alkuun tuohon uuteen kantaan ja DDR5 settiin.
(lisäsin R:n ja A:n ja vielä kerran R:n)

Toisessa threadissa juuri mietitään tätä hinnoittelua, joka on pienemmän ALV:in Saksassa siis:
  • 500€ X670-perusemolevystä, "hinnat alkaen"-malli
  • 1500€ X670E huippuemolevystä
  • Muiden X670E-hintojen ollessa 750-1000€, emolevyjen ollessa jotain STRIX-mallistoa
Eli kun Saksassa on tuohon hintaan, Suomessa on kalliimmat, ihan verotuksenkin takia.

--

Eikä hinnoitteluvuoto sisältänyt B650-emolevyjä, niin nyt ehkä kannattaa odottaa niiden julkaisua. Pahimmat arviot ovat, että ensin tulee vain 500€+ emolevyt julkaisun yhteydessä ja sitten kun rahat on viety early adoptereilta, tulee ne halvemmat. Tästä haluaisin itsekin lisää tietoa.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 119
Olikos täällä tulossa juttua myös uusista Radeoneista vai pelkkää Ryzeniä?
 
Liittynyt
25.02.2022
Viestejä
377
Itse olen juurikin sopivasti yövuorossa joten saan ihan palkkaa kun seuraan tuota:) Tosin laivahommelit saattaa pilata ilon...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
(lisäsin R:n ja A:n ja vielä kerran R:n)

Toisessa threadissa juuri mietitään tätä hinnoittelua, joka on pienemmän ALV:in Saksassa siis:
  • 500€ X670-perusemolevystä, "hinnat alkaen"-malli
  • 1500€ X670E huippuemolevystä
  • Muiden X670E-hintojen ollessa 750-1000€, emolevyjen ollessa jotain STRIX-mallistoa
Eli kun Saksassa on tuohon hintaan, Suomessa on kalliimmat, ihan verotuksenkin takia.

--

Eikä hinnoitteluvuoto sisältänyt B650-emolevyjä, niin nyt ehkä kannattaa odottaa niiden julkaisua. Pahimmat arviot ovat, että ensin tulee vain 500€+ emolevyt julkaisun yhteydessä ja sitten kun rahat on viety early adoptereilta, tulee ne halvemmat. Tästä haluaisin itsekin lisää tietoa.
Empä ihmettelisi, jos valmistusmäärät kusisivat ja hinnat peilaisivat sitä tilannetta.. Kyllä se menekki ja tarjonta aina kohtaa optimaalisesti, kunhan hinta on sopiva.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 461
Viestejä
4 162 839
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom