AMD:n tulevan Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjaimen piirilevy vuotokuvissa (RDNA2)

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
14 981

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD tulee esittelemään RDNA2-arkkitehtuurin ja siihen perustuvat uudet Radeon-näytönohjaimet vajaan viikon kuluttua 28. lokakuuta. Julkaisun lähestyessä myös vuodot uusien Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjainten ympärillä ovat kiihtyneet.

Nyt nettiin on ilmestynyt ensimmäiset kuvat tunnistamattoman RX 6000 -sarjan näytönohjaimen piirilevystä. Kuvat ilmestyivät alun perin Twitteriin, mutta kyseinen twiitti poistettiin nopeasti. Beyond3D:n käyttäjä Krteq ehti kuitenkin napata twiitin kuvat parempaan talteen. Kuvien perusteella kysessä on jonkin AIB-valmistajan mallista, sillä piirilevy jatkuu pidemmälle, kuin kaksi 8-pinnistä lisävirtaliitintä. AMD:n julkaisemissa kiusoittelukuvissa virtaliittimet ovat samalla tasolla piirilevyn reunan kanssa.

Suuremmassa kuvista näkyy lähes koko näytönohjaimen piirilevy, mutta itse grafiikkapiirin kohdalle on lyöty musta neliö. Piirilevyn I/O-liitinvalikoimaan kuuluu kuvan mukaan yksi USB Type-C -liitin, kaksi DisplayPort-liitintä sekä yksi HDMI-liitin. Grafiikkapiirin rinnalta löytyy yhteensä kahdeksan GDDR6-muistipaikkaa, mikä viittaa huhuissakin nähtyyn 256-bittiseen muistiväylään. Virransyötön komponentit on sijoitettu grafiikkapiirin ja muistien kummallekin sivulle.

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Makro16

Make ATK Great Again
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
2 765
Nii et nvidia pudotti usb c liittimen ja amd lisäsi. Ihan hyvä juttu Quest 1/2 vr lasien käyttäjän näkökulmasta :thumbsup:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
14 981
Niin, eli NVIDIAlla oli VirtualLink Type-C, mutta se standardi on jo käytännössä haudattu. Tällä hetkellä ei ole tietoa, onko AMD:n Type-C VirtualLink vaikka standardi käytännössä kuopattu onkin, vai jotain muuta.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
2 060

Hyvä pommi olisi jos kyseessä onkin täyden toiminnallisuuden USB4 portti. Jos kyseessä on vain USB3+DP alt mode, niin ihan OK lisäys mutta ei mitään kovin ihmeellistä.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 570
Applen näytöt taitavat kaikki toimia USB/Thunderbolt liittimillä. AMD taitaa olla yksinomainen näytönohjaintoimittaja Applelle, kun välit nVidian kanssa ovat menneet poikki.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
889
Jotenkin en jaksaisi uskoa, että tuo olisi 6900XT kortin levy. noitahan saattaa tulla kolmekin eri numerollista korttia XT:nä ja ilman. Eli siis kuusi erimallia, ellei jopa enemmän. Tosin Nvidian julkistuksen jäljiltä voipi olla, että tulee ensin kolme korttia ja sitten ensi vuoden puolella lisää.

Toivotaan, että liitinpuolella on muitakin liittimiä kuin HDMI ja DP, helpottaa erilaisten näyttöjen kytkentää kummasti.
 
Tuo on AIB-valmistajan custom PCB, oli mille mallille sitten tahansa.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 818
Toivotaan, että liitinpuolella on muitakin liittimiä kuin HDMI ja DP, helpottaa erilaisten näyttöjen kytkentää kummasti.
USB-C pitäisi olla jossain, muita nyt en keksi näin 2020-luvulla. Vähän menee hassuks jos laittaa 750€ (+-250€) näyttiksen johkin lähemmäs 10v vanhaan näyttöön kiinni jossa vain dvi...
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
439
Itsekkin käytän silmää räpäyttämättä satoja euroja ykkösnäyttöön ja koneen muihin osiin mutta en mielellään vaihda hyvin toimivia SER-kakkosnäyttöjä uusiin kun se on ihan rahan hukkaa.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
596
Uskon että monellakin on kakkos/kolmos näytössä dvi-liitäntä. Joillakin jopa vain dvi.
IMO näin 2020 DVI:n jättiliittimen paikka ei ole näytönohjaimen perässä (ainakaan huippumallien kohdalla), muut liitännät ovat menneet aikapäiviä sitten ohi. Jos on pakko saada DVI ruutu kiinni niin hankkii asianmukaiset adapterit.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
72

Jep, itsekkin uskon että adaptereilla tuo kannattaa hoitaa!
Näinhän sitä toivoisi. En näe itse syytä heitää toimivaa vanhaa FullHD Benq 144hz roskiin vain DVI takia. Samalla tahtoisin kuitenkin hyödyntää yli 60Hz. Pointtina on, että niitä adaptereita on vähissä (aktiivi dvi-d vuoksi) ja nekin vähät kalliita sekä osa latenssien kannalta purkka viritelmän tasoa (halvat). Onneksi tilanne on parantunut esimerkkinä VK hyllystä saa 59,99 hintaan.

Kehitys kehittyy ja on hyvä syy päästä eroon vanhoista liittimistä. DVI tulee liittmyään vanhojen analogi liittimien joukkuun kuten s-video ja VGA kanssa minne kuuluukin. Harmittaa itseäni silti, että 700e näytönohjaimissa ei ole mallin mallia enään tukemassa DVI. Nyt varsinkin, kun kahden ja kolmen slotin korteista tuli arki päivää, eikä lähes mikään AIB malli tuuppaa ilmaa ulos takaa.

Ehkä tämä on väärä paikka avautua asiasta enempää, harmi myös kuinka moni näyttö valmistaja on pihistellyt vuosia täyden kaistan tukea VAIN johonkin porttiin X. Tuohon USB-C vielä silti sen verran, mikäli sillä päästääisiin vainyhden liittimen standardiin VR laseissa, näytöissä, luureissa ja vaikka projektoreissa, ei haittaisi ollenkaan mikä se liitäntä on.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 190
En näe itse syytä heitää toimivaa vanhaa FullHD Benq 144hz roskiin vain DVI takia.
Samalla tahtoisin kuitenkin hyödyntää yli 60Hz.
Harmittaa itseäni silti, että 700e näytönohjaimissa ei ole mallin mallia enään tukemassa DVI.
Eiköhän sieltä tule vielä jotain 200€ kortteja dvi kanssa. Jos väkisin haluaa pitää vanhan dvi näyttönsä niin ei kuulu 700+€ näyttisten ostajakuntaan. Uuden 144Hz fullHD näytön kun saa pikkurahalla, jos on samalla 700€ näyttistä ostamassa. Kakkosnäytöksi riittää hyvin 60Hz, joka onnistuu euron hdmi adapterilla.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
6 975
IMO näin 2020 DVI:n jättiliittimen paikka ei ole näytönohjaimen perässä (ainakaan huippumallien kohdalla), muut liitännät ovat menneet aikapäiviä sitten ohi. Jos on pakko saada DVI ruutu kiinni niin hankkii asianmukaiset adapterit.
DVIssä kulkee analoginen VGA-signaali mukana. Pointti sille DVI-liittimelle ei oikeastaan ole DVI itse, vaan VGA.

Ja maailmassa on vaikka kuinka paljon esim esitystekniikkajärjestelmiä (mm. videotykkejä ja niille kuvaa ohjaavia splittereitä ja valitsimia) joissa käytetään VGA-signaalia. Toki uudet systeemit rakennetaan käyttämään HDMItä, mutta niitä VGA-pohjaisia systeemeitä on todella paljon, ja HDMIssäkin on omat ongelmansa tällaisessa käytössä HDCPn takia.

DACin sisältävä aktiiviadapteri on paljon monimutkaisesti ja potentiaalisesti ongelmallisempi. Jos halutaan että asiat varmuudella toimii aina niin halutaan sen VGA-signaalin lähtevän ihan suoraan sieltä kortilta.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 570
DVIssä kulkee analoginen VGA-signaali mukana. Pointti sille DVI-liittimelle ei oikeastaan ole DVI itse, vaan VGA.

Ja maailmassa on vaikka kuinka paljon esim esitystekniikkajärjestelmiä (mm. videotykkejä ja niille kuvaa ohjaavia splittereitä ja valitsimia) joissa käytetään VGA-signaalia.

DACin sisältävä aktiiviadapteri on paljon monimutkaisesti ja potentiaalisesti ongelmallisempi. Jos halutaan että asiat varmuudella toimii aina niin halutaan sen VGA-signaalin lähtevän ihan suoraan sieltä kortilta.
Kaikissa DVI -liittimissä ei kulje analoginen signaali mukana. Liittimestä on olemassa viisi eri versiota:
  • DVI-I (integrated, combines digital and analog in the same connector; digital single link)
  • DVI-I (integrated, combines digital and analog in the same connector; digital dual link)
  • DVI-D (digital only, single link)
  • DVI-D (digital only, dual link)
  • DVI-A (analog only)
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 190
DVIssä kulkee analoginen VGA-signaali mukana. Pointti sille DVI-liittimelle ei oikeastaan ole DVI itse, vaan VGA.
DVI-I:ssä ja DVI-A:ssa kyllä, mutta ei DVI-D:ssä. DVI itsessään on vain liitin, joka mahdollistaa myös VGA signaalin. Liitin ei vielä takaa että siellä mitään analogista VGA signaalia olisi tarjolla.

DP to VGA adapterit maksaa alle 20€ suomessa. Ei siis todellakaan järkeä tunkea vanhentunutta liitintä enää 2020 lopun huippukortteihin vain joidenkin eritysjärjestelmien takia. Tuollaisiin tarpeisiin se adapteri käy 100% tapauksista.
 
  • Tykkää
Reactions: VmH
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
6 975
Kaikissa DVI -liittimissä ei kulje analoginen signaali mukana. Liittimestä on olemassa viisi eri versiota:
  • DVI-I (integrated, combines digital and analog in the same connector; digital single link)
  • DVI-I (integrated, combines digital and analog in the same connector; digital dual link)
  • DVI-D (digital only, single link)
  • DVI-D (digital only, dual link)
  • DVI-A (analog only)
Tiedän. Mutta sitä DVI-I:tä ei ole ilman sitä DVI-liitäntää.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
596
DVIssä kulkee analoginen VGA-signaali mukana. Pointti sille DVI-liittimelle ei oikeastaan ole DVI itse, vaan VGA.

Ja maailmassa on vaikka kuinka paljon esim esitystekniikkajärjestelmiä (mm. videotykkejä ja niille kuvaa ohjaavia splittereitä ja valitsimia) joissa käytetään VGA-signaalia. Toki uudet systeemit rakennetaan käyttämään HDMItä, mutta niitä VGA-pohjaisia systeemeitä on todella paljon, ja HDMIssäkin on omat ongelmansa tällaisessa käytössä HDCPn takia.

DACin sisältävä aktiiviadapteri on paljon monimutkaisesti ja potentiaalisesti ongelmallisempi. Jos halutaan että asiat varmuudella toimii aina niin halutaan sen VGA-signaalin lähtevän ihan suoraan sieltä kortilta.
Tottakai, ja windows XP on ihan relevantti käyttöjärjestelmä johonkin erityiseen käyttötarkoitukseen. Mutta tässä kontekstissa käytännössä yhdentekeviä asioita.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
6 975
DVI-I:ssä ja DVI-A:ssa kyllä, mutta ei DVI-D:ssä. DVI itsessään on vain liitin, joka mahdollistaa myös VGA signaalin. Liitin ei vielä takaa että siellä mitään analogista VGA signaalia olisi tarjolla.
Ei, mutta logiikkasi menee nyt täysin väärinpäin:

Ilman sitä DVI (tai VGA)-liitäntää sitä analogisignaalia EI VOI OLLA. Tämä on se oleellinen asia.

DP to VGA adapterit maksaa alle 20€ suomessa.
Ja EHKÄ toimii, tai toimii JOILLAIN resoluutioilla tai ilman DCCtä. Tai toimii niin kauan kun ei yritetä näyttää sillä HDCP-sisältöä.

Ei siis todellakaan järkeä tunkea vanhentunutta liitintä enää 2020 lopun huippukortteihin vain jonkin eritysjärjestelmien takia. Tuollaisiin tarpeisiin se adapteri käy 100% tapauksista.
Ei todellakaan käy 100% tapauksista koska systeemin pitää toimia varmuudella, halutulla resoluutiolla, siten että myös DCC toimii.

Ja siten ettei tarvi kuluttaa tunteja siihen että etsitään se adapterimalli joka on "kaiken" kanssa yhteensopiva kun ollaan ensin kokeiltu kolmea joka ei ollutkaan täysin yhteensopiva.

... ihan vaan koska ei haluta maksaa paria euroa siitä kortille tulevasta liittimestä ja RAMDACista?

Logiikkasi menee nyt täysin väärinpäin. Se, että parin euron komponentit jotka varmistavat yhteensopivuuden suueen määrään toimivia ja käytössä olevia systeemeitä jätetään niiden parin euron säästämisen takia, SE on asia jossa ei ole järkeä.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
2 060
Ei, mutta logiikkasi menee nyt täysin väärinpäin:

Ilman sitä DVI (tai VGA)-liitäntää sitä analogisingaalia EI VOI OLLA. Tämä on se oleellinen asia.

Ja EHKÄ toimii, tai toimii JOILLAIN resoluutioilla tai ilman DCCtä.

Ei todellakaan käy 100% tapauksista koska systeemin pitää toimia varmuudella, halutulla resoluutiolla, siten että myös DCC toimii.

Ja siten ettei tarvi kuluttaa tunteja siihen että etsitään se adapterimalli joka on "kaiken" kanssa yhteensopiva kun ollaan ensin kokeiltu kolmea joka ei ollutkaan täysin yhteensopiva.

... ihan vaan koska ei haluta maksaa paria euroa siitä kortille tulevasta liittimestä ja RAMDACista?

Logiikkasi menee nyt täysin väärinpäin. Se, että parin euron komponentit jotka varmistavat yhteensopivuuden suueen määrään toimivia ja käytössä olevia systeemeitä jätetään niiden parin euron säästämisen takia, SE on asia jossa ei ole järkeä.
[/QUOTE]
Ei noita analogiliittimiä ole ollut huippukorteissa pitkiin aikoihin. Gtx 970 oli viimeinen jossa natiivi analogiulostulo, kaikissa myöhemmissä on ollu joku adapteri vaan laudalla valmiiksi.
 
  • Tykkää
Reactions: VmH

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 190
Logiikkasi menee nyt täysin väärinpäin. Se, että parin euron komponentit jotka varmistavat yhteensopivuuden suueen määrään toimivia ja käytössä olevia systeemeitä jätetään niiden parin euron säästämisen takia, SE on asia jossa ei ole järkeä.
Kerro YKSIKIN tapaus jossa oikeasti tarvitaan uusin huippunäyttis ja siihen VGA liitin. DVI kortteja löytyy kauppojen hyllyiltä ties kuinka paljon. Nyt menee todella pahasti offtopic tämä vääntö.

... ihan vaan koska ei haluta maksaa paria euroa siitä kortille tulevasta liittimestä ja RAMDACista?
Pari euroa liittimestä kertaa 100 000 korttia? Liitin, jota ehkä 5% tulisi käyttämään ja tästä porukasta 0.01% ei ihan aikuisten oikeasti voisi käyttää adapteria ongelmaansa.
 
  • Tykkää
Reactions: VmH
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
228
Ihan turhaa yhdistää samaan keskusteluun jotain neukkareiden VGA-pohjaisia videoreitittimiä/matrixeja ja AMD:n 2020-vuoden high-end pelinäytönohjaimia. Eivät kuulu samaan keskusteluun tai neukkariin.
Ymmärrän DVI-näyttöjen käyttämisen koneessa kakkosnäyttöinä, mutta siinä harvalla on tarve yli 60hz signaaleille, eli adapterit riittävät hyvin. Muutenkin 10v vanhojen näyttöjen omistajat nykyaikaisien liitinstandardien vastustajina; menkää eteenpäin, niin meni teknologiakin.
Itsekkin kierrätän SER:t yleensä paljon pidemmälle kuin valmistajat ovat osanneet odottaa, mutta se on sitten ihan oma ongelmani etsiä TI-piiriin pohjautuvaa FW korttia PCI-E liitäntään, joka toimii Win10:ssä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
331
Aloituksen kuvaan nojaten , spekulaatiota ,nyt kun vielä kerkee , siilet , 4-pin virta . 7-pin värivalo oikealla alhaalla , viittaisi Asuksen suuntaan , mutta onko ylhäällä bios-kytkin vai led sammutin
Täällä on väitetty tuleviksi Samsungin muisteja , mutta monet valmistajat ovat käyttäneet Navi 10-sarjassa Microneja , miksei nytkin .
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
506
Omituisen paljon tilaa tuolla piirilevyn yläpuolella. Vissiinkin jäähdytin vaatii pinta-alaa aika reilusti ja sitä myöten kiinnikkeet täytyy olla tukevat ?

Maksimiresolutio 1080p

Tuo on vähemmän kuin resoluutio jota käytin vuonna 1997 17" putkellani.
Mitä merkitystä tuolla on ? 1080p taitanee olla sitäpaitsi nykypäivänä vieläkin yleisin resoluutio edelleen. Totta tosin se että DVI:tä löytyy vielä paljon neukkarihuoneiden videotykeistä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
106 084
Viestejä
2 136 411
Jäsenet
43 429
Uusin jäsen
youngboi

Hinta.fi

Ylös Bottom