AMD:n Radeon VII on maailman ensimmäinen 7 nanometrin pelinäytönohjain

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

AMD:n toimitusjohtajan Lisa Sun CES 2019 -keynote on parhaillaan käynnissä. Su on esitellyt tapahtumassa hetki sitten maailman ensimmäisen 7 nanometrin pelinäytönohjaimen.

Radeon VII on maailman ensimmäinen 7 nanometrin prosessilla valmistettua grafiikkapiiriä käyttävä pelinäytönohjain. VII on toisen sukupolven Vega-arkkitehtuuriin perustuva ja todennäköisimmin kyseessä on sama Vega 20 -grafiikkapiiri, kuin Radeon Instinct -sarjan tuoreimmissa malleissa, vaikka AMD aiemmin sanoikin sen olevan tulossa vain ammattilaiskäyttöön. Vaikka VII on selvästi johdettu Vega II:sta, puheessa se lausutaan ”seven”.

Radeon VII:ssä on käytössä 60 Compute Unit -yksikköä ja se toimii parhaimmillaan 1,8 GHz:n kellotaajuudella. 4096-bittisen väylän myötä näytönohjaimessa on muistikaistaa 1 Tt eli 1024 Gt/s ja sen päästä löytyy 16 Gt HBM2-muistia.

AMD:n mukaan näytönohjain olisi 25 % Radeon RX Vegaa nopeampi samalla tehonkulutuksella, mutta osittain kiitos suuremman muistikaistan hyötyohjelmissa suorituskyky on noussut AMD:n testien mukaan 27 – 62 % ja pelinopeus 25 – 42 %. Suorassa vertailussa GeForce RTX 2080 -näytönohjaimeen VII on käytännössä yhtä nopea Battlefield V- ja FarCry 5 -peleissä ja selvästi nopeampi Strange Brigadessa.

Radeon VII saapuu myyntiin 7. helmikuuta ja sen veroton suositushinta on 699 dollaria, eli sama kuin NVIDIAn GeForce RTX 2080 -näytönohjaimella.

Lähde: AMD CES 2019 @ YouTube

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Jos pitää paikkansa tuo niin voisi jo sanoa, että nyt tuli jonkinlainen jytky. Tosin toivottavaa olisi, että 2080ti:lle löytyisi kunnon kilpailija.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
12
En nyt vielä sanois että jytky tuli mutta aika hyvä avaus pitkään aikaan! Saman tehonen ehkä kun rtx 2080 ja aavistuksen halvemmalla. Ihan ok suoritus sanoisin!
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 564
Mikäli hinta ja suorituskyky ovat samaa luokkaa rtx 2080 kanssa, amd kortissa erottuu edukseen 16gb muisti kun 2080 kortista löytyy puoliksi vähemmän eli 8gb.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Mikäli hinta ja suorituskyky ovat samaa luokkaa rtx 2080 kanssa, amd kortissa erottuu edukseen 16gb muisti kun 2080 kortista löytyy puoliksi vähemmän eli 8gb.
Ja Nvidialla sitten tuo säteenseuranta sekä DLSS, joten ei tuo 16GB muistikaan tekisi suoraan AMD:stä parempaa. Mutta kattellaan nyt testit ja todellinen hinnoittelu ennenkuin mietitään kumpi on parempi. Vähän vaan korkean oloinen tuo hintalappu tässä imo.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
104
Olisi yllätys jos tätä saisi heti 7. helmikuuta kaupoista. Mahtaakohan löytyä USB-C liitäntä VR:a varten.
 
Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
En nyt vielä sanois että jytky tuli mutta aika hyvä avaus pitkään aikaan! Saman tehonen ehkä kun rtx 2080 ja aavistuksen halvemmalla. Ihan ok suoritus sanoisin!

Saman hintainen ja tehoinen mitä rtx2080, 699$ kääntyy euroiksi ja 24% alvilla noin 750€. Hintaseurannassa on kaksi RTX 2080 mallia 750-760€ hintahaarukassa.

Radeon VII $699 = 606.099494 EUR, ja siihen 24% alvia ja ollaan 751.51Eur.

Tällä hetkellä nVidian RTX 2080 maksaa halvimmillaan 756e blower-jäähyllä, ja halvin "tupla-tuuletin" on 759e:

MSI GeForce RTX 2080 AERO 8G, hinta 757€
Inno3D N20802-08D6-1180633, hinta 759€

Jos ois realisti niin tohon tulis vielä päälle 30-100€ mystistä suomilisää mitä vegojen hinnoissa on ollu.

Eli AMD sai nyt 1080 Ti:n veroisen kortin julki, "hieman" myöhässä.

Aika helppo arvata että NVIDIA repäsee aika rajusti kaulaa omalla 7nm siirtymällä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
952
Mikäli hinta ja suorituskyky ovat samaa luokkaa rtx 2080 kanssa, amd kortissa erottuu edukseen 16gb muisti kun 2080 kortista löytyy puoliksi vähemmän eli 8gb.
Toisaalta 2080:ssä on RTX+dlss ja pienempi virrankulutus.

Taitaa Vega olla tiensä päässä, 7nm:n kortti joka ei pärjää kilpailijan 12nm:n kortille energiatehokkuudessa.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070
Saman hintainen ja tehoinen mitä rtx2080, 699$ kääntyy euroiksi ja 24% alvilla noin 755€. Hintaseurannassa on kaksi RTX 2080 mallia 750-760€ hintahaarukassa.

Jos ois realisti niin tohon tulis vielä päälle 30-100€ mystistä suomilisää mitä vegojen hinnoissa on ollu.

Eli AMD sai nyt 1080 Ti:n veroisen kortin julki, "hieman" myöhässä.

Aika helppo arvata että NVIDIA repäsee aika rajusti kaulaa omalla 7nm siirtymällä.
Eli tämä on aikalailla vastaava julkaisu kuin mitä RX Vega oli. Nyt vain mentiin yksi sukupolvi eteenpäin mutta edelleen ollaan Nvidiaan nähden napsu perässä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Lisa Su ottanut enemmän kuin nahkatakin verran vaikutteita Nvidian puolelta; tulee myyntiin vasta lokakuussa muualle kuin AMD:n omaan verkkokauppaan Tomshardwaren mukaan.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Aikamoista arvausleikkiä ennen ku on edes testejä. Pyyhkii RTX:llä lattiaa energiatehokkuudessa, nopeudessa ja hinta-tehosuhteessa.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
1 557

Joo voi ehkä pitää paikkaansa kun jos tuo perustuu tosiaan Vega 20:een. Niillä on ehkä tuotanto lähempänä insticciä. Eihän noita Instict sarjan näyttiksiä taida olla edes 3 osapuolen rakentamana? Mutta niinkuin Focus0 sanoi niin pitäs odotella niitä revikoita ennen kuin voi tehdä lopullisia arvioita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Lisa Su ottanut enemmän kuin nahkatakin verran vaikutteita Nvidian puolelta; tulee myyntiin vasta lokakuussa muualle kuin AMD:n omaan verkkokauppaan Tomshardwaren mukaan.
Olisko syy ihan se, että se 16 GB HBM:ää maksaa sen verran että parempi yrittää pitää ne vähätkin katteet itsellään, eikä antaa niitä jälleenmyyntiportaalle?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Lisa Su ottanut enemmän kuin nahkatakin verran vaikutteita Nvidian puolelta; tulee myyntiin vasta lokakuussa muualle kuin AMD:n omaan verkkokauppaan Tomshardwaren mukaan.
Kuulostaa epätodennäköiseltä, jos en väärin kuullut niin mainitsi vielä Navin olevan tulossa myöhemmin tänä vuonna.
 
Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
Eli tämä on aikalailla vastaava julkaisu kuin mitä RX Vega oli. Nyt vain mentiin yksi sukupolvi eteenpäin mutta edelleen ollaan Nvidiaan nähden napsu perässä.
Joo, ja tilanne on aika paha koska tällä 7nm siirtymällä ois pitäny mennä reilusti NVIDIAn edelle jos haluu pysyä kisassa mukana. Kun nVidia siirtyy 7nm niin peli on taas vuosiksi pelattu, kun valmistajien välinen tehokaula kasvaa sen 20-30% puhumattakaan jos NVIDIA vielä kehittää piiriä eikä tyydy pelkkään shrinkkiin.

Todella huonolta näyttää, eikä sanaakaan Navista.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Joo, ja tilanne on aika paha koska tällä 7nm siirtymällä ois pitäny mennä reilusti NVIDIAn edelle jos haluu pysyä kisassa mukana. Kun nVidia siirtyy 7nm niin peli on taas vuosiksi pelattu, kun valmistajien välinen tehokaula kasvaa sen 20-30% puhumattakaan jos NVIDIA vielä kehittää piiriä eikä tyydy pelkkään shrinkkiin.

Todella huonolta näyttää, eikä sanaakaan Navista.
Pitäiskö lotota?
Hyviä arvauksia tuntuu riittävän :cigar2:

Mitään faktaa ei vastapuolelta ole tähän niin... Jos nyt vaan odotellaan testejä että saa lihamyllyyn lisää vauhtia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Kun peli suorituskyky ei tuon enempää nouse, niin taitaa olla sisukaluiltaan samaa kamaa kuin Vega, mutta 7nm. Ja siitä tulee mieleen, että vaikka peleissä tulee RTX 2080/TI :ltä pataan, niin mitenhän on työsoftat ja laskentapuoli. Siellä saattaa ehkä mennä toisinpäin.

Tuli vaan mieleen kun vaihdoin RX 580 -> Vega 56, niin pelinopeudessa tosiaan vain sen verran eroa että 1440p toimii sujuvasti. Mutta sitten esim Monero:n mainauksessa tunattuna molemmat kortit 110W (GPU only) kulutukselle RX 580 antaa ~600H/s, kun Vega antaa 1520H/s eli noin 2,5x enempi.

Haisee siis koko Vega piiri ennemmin laskenta kun grafiikka käkättimeltä, liekköhän kakk..seiskalla sama?
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 564
Olisko syy ihan se, että se 16 GB HBM:ää maksaa sen verran että parempi yrittää pitää ne vähätkin katteet itsellään, eikä antaa niitä jälleenmyyntiportaalle?
16gb HBM2 maksaa noin 300 dollaria.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Miksi vajaat CU:t? (60 < 64)
Miksi ei? Suorituskykyero käytännössä olematon (AMD:lla on vaikeuksia saada ruokittua tarpeeksi kaikkia compute uniteja) ja näin saadaan vähän risojakin käyttöön, priimat menee Radeon Instinctiin (tämä toki olettaen että piiri on sama, mitä se on 99% varmuudella)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
836
1080ti:n tehot 3 vuotta myöhässä 700$ hintalapulla. Toki muistia kivasti.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
294
Tuohon hintaan on kyllä erittäin hyvä kortti kaikin puolin. Atm nVidia tulee siis pitämään johtoaseman, mutta sillä hinnoittelulla lähinnä hölmöläiset maksaa mitään. Ja jos tällä AMD vie kirkkaasti ns. "kakkospaikan" ja vielä hyvällä hinnoittelulla, niin saa nähdä josko vaikka korttien hinnat tulisi taas hieman alaspäin in general.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 185
Hinta vaikuttaa melko matalalta siihen nähden että uusi prosessi, iso piiri ja 16Gt HBM2. Myydään tappiolla/olemattomilla katteilla markkinaosuuden kasvattamiseksi?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
En tunne tarkkaan näitä tekniikoita, mutta oletan uuden ohjaimen olevan vahvoilla 4k grafiikassa HBM muistin vuoksi.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 114
En tiiä mitä kukakin odotti, mutta eihän tuo Vega koskaan ollut parhaimmillaan peleissä... Minä en ainakaan odottanutkaan, että olisivat jotenkin muokanneet tuosta arkkitehtuurista paremmin peleihin iskevää, tuon kutistuksen lisäksi. Kyllä se seuraava kunnon isku sinne pelipuolelle on se Navi. Siitä jos ei saada hinta-/tehosuhteiltaan kilpailukykyisiä kortteja, niin sitten näyttää pahalta...
 
KtK

Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
423
Muuten voi olla ok ,mutta16Gt muistimäärä täysin turha ainakaan pelikäyttöön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Miten tuossa voi olla 128ROP:ia vai onko kyseessä joku anandin sekoilu?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Odotin edullisempaa, mutta tosiaan tuolla muistimäärällä ja sen hinnalla, sekä uudella hieman kalliilla prosessilla tuo hinta nyt on tuollainen. Josko näihin tosiaan menisi ne instincteistä karsiutuneet hieman vialliset yksilöt, niin tuohan on tosiaan vain fiksua muuten hylkyyn menevien sirujen käyttöä.

En nyt menisi myöskään noita RTX208x kortteja mitenkään edullisiksi sanomaan tehoihinsa nähden (2.2x hinta ja alle 50% lisää tehoa keskimääräisesti vs. Vega 64), aika tyyriitä FPS/€ suhteita niissäkin on.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Ei hemmekko mitä 7nm shaibaa sieltä tulee,oletin jotain paljon kovempaa korttia.

7nm ja vaan Rtx2080/Gtx1080Ti tehoihin yltää.
Eikä edes hinnalla saada tehtyä selvää eroa kilpailijaan.
Amd 7nm olisi pitänyt olla selvästi edellä Nvidiaa ja valmiina Nvidian tulevaa 7nm rykäsyä varten

Tuohon hintaan on kyllä erittäin hyvä kortti kaikin puolin. Atm nVidia tulee siis pitämään johtoaseman, mutta sillä hinnoittelulla lähinnä hölmöläiset maksaa mitään. Ja jos tällä AMD vie kirkkaasti ns. "kakkospaikan" ja vielä hyvällä hinnoittelulla, niin saa nähdä josko vaikka korttien hinnat tulisi taas hieman alaspäin in general.
Eli kun Amd julkaisee kortin joka on +800e se on halpa.
Mutta kun Nvidia julkaisee kortin joka on +800e niin se on kallis :D
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Ei hemmekko mitä 7nm shaibaa sieltä tulee,oletin jotain paljon kovempaa korttia.

7nm ja vaan Rtx2080/Gtx1080Ti tehoihin yltää.
Eikä edes hinnalla saada tehtyä selvää eroa kilpailijaan.
Amd 7nm olisi pitänyt olla selvästi edellä Nvidiaa ja valmiina Nvidian tulevaa 7nm rykäsyä varten

Eli kun Amd julkaisee kortin joka on +800e se on halpa.
Mutta kun Nvidia julkaisee kortin joka on +800e niin se on kallis :D
Oikeastiko oletit, että Vegan 7nm shrinkki olisi joku jumalkortti? Saa sillä lisätehoa, mutta sinne tarvitaan seuraavan sukupolven sisuskalut, että sitä tehoa alkaa oikeasti tulemaan lisää siltäkin puolelta. Ja se Navikaan ei luultavasti ole se next gen joka sinne pitäisi saada.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Oikeastiko oletit, että Vegan 7nm shrinkki olisi joku jumalkortti? Saa sillä lisätehoa, mutta sinne tarvitaan seuraavan sukupolven sisuskalut, että sitä tehoa alkaa oikeasti tulemaan lisää siltäkin puolelta. Ja se Navikaan ei luultavasti ole se next gen joka sinne pitäisi saada.
Oletin että sieltä tulisi 2080Ti tasoinen kortti järkevään hintaan alle 1k.
 
gb1

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
208
Olisikohan tuleva Navi sitten se Vega 64 tehot -50% virrankulutuksella, prosessin mahdollistamalla pienemmän pinta-alan piirillä ja 2060 kilpailevalla hinnalla? Ajatus tuosta Radeon 7 nimestä: sopisiko sarjaan Ryzen sarjan rinnalle myös Radeon 5 ja Radeon 3?

Toisaalta VII on varmaan vain leikittely V(egalla), kakkosella ja 7nm:llä..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
534
No ei sieltä näköjään vielä mitään ostettavaa tullut. 960:llä mennään niin kauan kun joku tekee kortin jolla saa rahoille vastinetta. Ehkä pitää odotella intelin kortteja.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Oletin että sieltä tulisi 2080Ti tasoinen kortti järkevään hintaan alle 1k.
Laskennassa tuo taitaa olla aika paljon 2080Ti:tä edellä. Vega arkkitehtuuri ei vain ole erityisen optimoitu pelaamiseen.

Aika turha pelikortiksi, siitä ei pääse mihinkään. Navia odotellessa...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Jos pitää paikkansa tuo niin voisi jo sanoa, että nyt tuli jytky. Tosin toivottavaa olisi, että 2080ti:lle löytyisi kunnon kilpailija.
Pienemmällä viivanleveydellä selkeästi uudempi piiri, en kyllä miksikää "jytkyksi" luonnehtisi. Muistipuolellakin taitaa olla ihan reippaasti suorituskykyä, ennemminkin ihmettelen, jos ei tosiaankaan pääse edes 2080:n ohi pelikäytössä, kun 2080 ei pääse käyttämään erikoisyksiköitään.

Liekkö tuossa sitten mitään uutta?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom