AMD:n Project Quantum -minitietokone esittää jälleen elonmerkkejä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD esitteli pienoiskokoisen Project Quantum -minitietokoneen alun perin jo vuonna 2015. Projekti ei ikinä poikinut varsinaisesti myyntiin tulleita tietokoneita, vaan AMD kuvaili sitä esimerkiksi automaailmasta tuttujen konseptiautojen kaltaiseksi projektiksi.

Alkuperäinen Project Quantum piti sisällään Intelin Core i7-4790K -prosessorin ja kahteen Fiji-grafiikkapiiriin perustuvan näytönohjaimen. Se projekti haudattiin alun perin, koska tietokoneeseen haluttaisiin AMD:n emolevy ja prosessori, minkä lisäksi yhtiö oli päättänyt suunnata kahden Fijin Radeon Pro Duon pelaajien sijasta ammattilaisille. Vuotta myöhemmin huhuttiin, että projekti tekisi paluun Zen- ja Vega -arkkitehtuureihin perustuvana ratkaisuna, mutta se jäi huhujen tasolle.

[gallery link="file" columns="2" size="medium" ids="53324,53325"]

Nyt Project Quantum on esittänyt jälleen uusia elonmerkkejä, sillä Twitter-käyttäjä PeteB löysi 15. syyskuuta 2020 päivätyn AMD:n mallioikeuspatentin (design patent), jossa kuvataan Project Quantumin kotelo. Laajempaan tietoisuuteen PeteB:n twiitin toi tuttu vuotaja _rogame. Mallioikeuspatentissa kuvattu kotelo noudattaa edelleen alkuperäistä konseptia, jossa tietokone jakautuu kahteen osioon, jotka ovat yhteydessä toisiinsa tiimalasimaiseen tapaan ohuen keskiön läpi. Patenttia on haettu kuluvan vuoden helmikuussa, joten on mahdollista, että AMD tulee julkaisemaan lopulta myös myyntiin asti saapuvan Project Quantum -tietokoneen.

Lähde: _rogame @ Twitter, FreePatentsOnline, PeteB @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
442
Olikohan tuohon "hattuun" ajateltu sisältyvän tuuletin ja siili
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
362
Tänä päivänä toivoisi, että AMD toisi NUC kilpailijan, jonka APU olisi samassa teholuokassa uuden xboxin ja PS5:n kanssa. Jäähdytys sitten vaikka jollain uutisen kaltaisella nestejäähyllä. Toimisi hyvänä vaihtoehtona peliläppäreille, joita moni ostaa pöytäkoneen korvaajaksi. Hinta pitäisi tietysti olla halvempi.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Ihan siistin näköinen boxi,futuristisen tyylikäs.
voittaa lämmöistä kärsivän uuden Xboxin roskapöntön 10-0

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708

Sinällään amd:llä on nyt kaikki palikat kasassa että voisivat moisen laitteen tosiaan tehdä. Gpu tehoiltaan aivan toista luokkaa intelin nuceihin verrattuna. Toki myös reippaasti isompi, mutta silti pienempi kuin 99.9% kokoonpanoista. Tuollaiselle koneelle olisi varmasti kysyntää. Ps5/xbox tehoinen pieni pc kone oikealla käyttiksellä. Kykenisi hoitamaan media pc tehtävät, olohuoneen pelikoneen tehtävät ja voisi käyttää oikeastaan kaikkeen muuhunkin.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
AMD saisi kyllä Zen4 kanssa ladata ja laukaista "konsolintappajan", eli 5nm 8c/16t prossun lisäksi ITX emolle olisi mahdutettu joku 50CU RDNA2 gpu 16 gigan muistilla. Barebonena myyntiin tonnilla, käyttäjä itse ostaa keskusmuistit ja m.2 SSD:t tarpeittensa mukaan.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Pari tonnia tuollaisesta saisi varmaan maksaa, mutta olisihan tuo hieno!
 
Vermon

Ph.D. in Wisdom Sciences
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Ihan siistin näköinen boxi,futuristisen tyylikäs.
voittaa lämmöistä kärsivän uuden Xboxin roskapöntön 10-0
Ei taida Xloota millään tapaa kärsiä lämmöistä. Tuottaa lämpöä kyllä ja siirtää vaan erittäin tehokkaasti sitä ulos kotelostaan, jota ymmärtämättömät ihmiset tietenkin heti säikähtivät.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Ei taida Xloota millään tapaa kärsiä lämmöistä. Tuottaa lämpöä kyllä ja siirtää vaan erittäin tehokkaasti sitä ulos kotelostaan, jota ymmärtämättömät ihmiset tietenkin heti säikähtivät.
“The Series X is hot, like really hot," said Bogard. "It doesn’t make any noise, but damn it’s hot! The console is emitting heat like crazy. It’s almost like a fireplace shaft. You can heat up your flat with it.”
-Giant Bomb's Jeff Bakkalar
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
“The Series X is hot, like really hot," said Bogard. "It doesn’t make any noise, but damn it’s hot! The console is emitting heat like crazy. It’s almost like a fireplace shaft. You can heat up your flat with it.”
-Giant Bomb's Jeff Bakkalar
Kovemmalla puhalluksella sama lämpöenergia, mutta pienempi lämpötilaero. Kuuma pinta ei tarkoita että olisi lämpöongelmaa. Ja mitä "kuuma" tarkoittaa? 50 asteista?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 946
Tuo on myös asia jota MS voi triviaalisti muuttaa softapäivityksillä. Senkun muuttaa tuuletinprofiilia niin, että kierrokset käyvät ihan inauksen korkeammalla ja lämmöt laskevat sillä.
 
Vermon

Ph.D. in Wisdom Sciences
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
“The Series X is hot, like really hot," said Bogard. "It doesn’t make any noise, but damn it’s hot! The console is emitting heat like crazy. It’s almost like a fireplace shaft. You can heat up your flat with it.”
-Giant Bomb's Jeff Bakkalar
Niin? Se puhaltaa lämpimät ilmat ulos kotelosta ja tämä on huono asia koska..?

Jeff voisi mennä takaisin kouluun.

edit: tässä meinaan siis säteilyn ja konvektion eroa, jos jäi epäselväksi
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
724
“The Series X is hot, like really hot," said Bogard. "It doesn’t make any noise, but damn it’s hot! The console is emitting heat like crazy. It’s almost like a fireplace shaft. You can heat up your flat with it.”
-Giant Bomb's Jeff Bakkalar
"Getting a lot of chatter regarding Series X heat. On Beastcast I said it was "toasty" and that's exactly what it was

I've read stories that are using the Beastcast segment to support claims the Series X has a "heat problem" and I would disagree w/ making that assumption"
-Jeff Bakalar
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 157
AMD saisi kyllä Zen4 kanssa ladata ja laukaista "konsolintappajan", eli 5nm 8c/16t prossun lisäksi ITX emolle olisi mahdutettu joku 50CU RDNA2 gpu 16 gigan muistilla. Barebonena myyntiin tonnilla, käyttäjä itse ostaa keskusmuistit ja m.2 SSD:t tarpeittensa mukaan.
Konsolintappaja mikä maksaa kolme kertaa enemmän kuin konsoli :hmm: ei nyt oikein mene siihen profiiliin.

Mutta kaikenkaikkiaan, mielenkiintoinen toteutus ja olisi mukava nähdä tulevan ihan myyntiin asti.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 321
Nämä minikoneet ovat vähän omituisia, kun ovat kalliimpia kuin vastaavat läppärit, mitx-setit tai konsolit, eivätkä kuitenkaan millään standardeilla osilla. Jos sattuisi menemään läppärien näytönohjaimet, niin saat ostaa ebaysta 2-5x hintaan vrt. pöytäversio. On tuo Quantumi toki todella pieni.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Onhan tuo huikean siistin näköinen, toteutus on kiehtova. Omat etunsa on tällaisessa valmispaketissa, mutta päivitettävyys varmaan pyöreä nolla, joten jää vain kuriositeetiksi.
Tuollainen kotelo nestejäähdytyksineen kun saataisiin jotenkin päivitettäväksi, että emolevy alakerrassa mataline muisteineen ja yläkerrassa näytönohjain pienellä piirilevyllä, joka yhdistetään jonkin kaapelin kautta alakerran emolevyyn, niin johan olisi. Ei kuulosta ainakaan omaan korvaan mahdottomalta kun tallennustilakin (M2) mahtuu nykyään niin pieneen tilaan. Kotelossa siis maksettaisiin kerralla niin jäähdytyksestä, virtalähteestä kuin itse kotelosta. Tarvittavat asennustyökalut mielellään myös mukana.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 558
Viestejä
4 166 277
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom