AMD julkaisi ensimmäisen kuvan Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjaimesta (RDNA2)

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Aika pitkälle huhut puhuu, että AIB-kortteja AMD:ltä ei ole tulossa juurikaan tänä vuonna, eli vain AMD:n omalla suunnitelulla (kuvan kortti). Tästä syystä on poikkeuksellisen tärkeää, että AMD saa onnistumaan tuon oman jäähdytysratkaisunsa. Ja kyllä tällöin myös AMD kilpailee tuolla yhteistyökumppaniensa kanssa ja vielä sillä etulyöntiasemalla, että yhteistyökumppanit eivät tiedä vielä AMD:n kortista juurikaan eli Nvidiaan verrattuna AMD:llä on paljo pidempi aika myydä itse kortteja ennen kuin AIB:t astuvat samaan kilpailuun.
Niin tai siis yksi huhu väitti näin, mitä sitten useampi sivusto toisteli tietenkin. Toiset lähteet taas puhuu että sieltä tulee kerralla sekä N21 että N22 piirit ja että ainakin N22:sia olisi tulossa AIB-valmistajilta heti tai käytännössä heti
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
86
Ottamatta mitenkään kantaa jäähdytykseen niin jotenkin tää referenssin design näyttää vanhentuneelta, kun verrokkina on uunituoreet Nvidiat.
Hiukan samanlaiset tunnelmat tuli valitettavasti. Jos tämän pitäisi olla jotain uutta ja ihmeellistä, niin ainakaan tuo tavanomainen muotoilu ei sitä toitota.
 
Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 480
Virtaliittimistä päätelleen taas on kellotettu jo tehtaalta suht tappiin. Toivotaan että tälläkertaa saadaan suorituskykyäkin tehonkulutusta vastaamaan, varsinkin kun nVidian 3000-sarja näyttää olevan aika kova vastus.
Puuttuu vain se kolmas 8pin. Eli refuhan menee vesille ja enempi olisi parempi. Joutuu speksit ylittämään jos vain kahdella 8pin saa.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Niin tai siis yksi huhu väitti näin, mitä sitten useampi sivusto toisteli tietenkin. Toiset lähteet taas puhuu että sieltä tulee kerralla sekä N21 että N22 piirit ja että ainakin N22:sia olisi tulossa AIB-valmistajilta heti tai käytännössä heti
Kumman noista piti olla se tehokkaampi piiri? N21?
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
N21:n pitäisi olla tehokkaampi.
Eli hitaampia kortteja saisi paremmilla jäähyillä heti ja tehokortteja joutuisi odottamaan? Pahus. Olisi tarkoitus laittaa omaan koneeseen Big Navi ellei AMD floppaa oikein kunnolla. Ja jotain 3080 tasoista tehoa haetaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Eli hitaampia kortteja saisi paremmilla jäähyillä heti ja tehokortteja joutuisi odottamaan? Pahus. Olisi tarkoitus laittaa omaan koneeseen Big Navi ellei AMD floppaa oikein kunnolla. Ja jotain 3080 tasoista tehoa haetaan.
Niin siis vähintään hitaampia tulisi AIB-valmistajilta heti, nopeamman saatavuudesta muutoin kuin referenssinä on ollut vähemmän puhetta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 980
Kyllä nyt taitaa jäädä 30-sarjan GeForcet kaupan hyllyille, kun tuli AMD:ltä oikein kuva uudesta näytönohjaimesta ja joku Fortniten kenttä :cigarbeye:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Kyllä nyt taitaa jäädä 30-sarjan GeForcet kaupan hyllyille, kun tuli AMD:ltä oikein kuva uudesta näytönohjaimesta ja joku Fortniten kenttä :cigarbeye:
Sanotaan vaikka näin, että Fortnite toimii ihan yhtä nopeasti RTX 3090 ja AMD:n uutuudella, jos ruudunpäivityksestä on kyse ja peruspelinäytöstä..
Tuo peli ei vaadi niin paljon näytönohjaimelta, etteikö AMD riittäisi. Aika pitkälti vielä riippumatta siitä, mitä julkaisevat, niin eiköhän Fortnite pyöri sen 144/160Hz sillä raudalla..

..muut pelit sen sijaan voi haluta jo jotain vääntöä näytönohjaimelta :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184

Eiköhän tuossa yritetty sarkastisesti vinkata tähän, eli Fortnite pelaajana voit hypätä kenttään, jossa näet kortin Fortnite pelimaailmassa:
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
493
Ihan kivan näkönen referenssi vaiko founders edition kortti Amdltä. Ei noista enään tiedä kumpi on kumpi kun nvidiakin vaihto FE ja Refut eri leireihin. Kunhan muovi nimikyltti ei blockaa liikaa ilmaa niinkuin Radeon 7 ja Rtx 20xx FE korteissa. Ainahan sen saa pois otettua. Ja näköjään AMDkin lähtenyt mukaan kilpailemaan partner korttien kanssa niinkuin nvidiakin. Isompi profit kun voi myydä itse koko kortin eikä vain sirua.
 
Liittynyt
07.01.2020
Viestejä
1 291
Referenssi voi siis olla muillekin kuin vesijäähdyttelijöille hyvä valinta.
 
Liittynyt
13.07.2017
Viestejä
149
Mitä jengi on mieltä, että näytönohjaimille tulevaisuudessa olisi omat kotelot? Kortti saataisiin ulos kotelosta esim. kopan päälle ja sitten korttia voisi jäähdyttää miten haluaa. Tai vaihtoehtoisesti myös kotelon sisään, mutta tilan puitteissa.

Ongelmaksi näyttää pikkuhiljaa tulevan se, että kortit kasvavat (paino ja mitta) ja tila kopasta loppuu.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Mitä jengi on mieltä, että näytönohjaimille tulevaisuudessa olisi omat kotelot? Kortti saataisiin ulos kotelosta esim. kopan päälle ja sitten korttia voisi jäähdyttää miten haluaa. Tai vaihtoehtoisesti myös kotelon sisään, mutta tilan puitteissa.

Ongelmaksi näyttää pikkuhiljaa tulevan se, että kortit kasvavat (paino ja mitta) ja tila kopasta loppuu.
Tuskin onnistuu. Riittävän kaistan saanti tuonmittaisen kaapelin läpi on varsin hankalaa ainakin tehokorteille
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Mitä jengi on mieltä, että näytönohjaimille tulevaisuudessa olisi omat kotelot? Kortti saataisiin ulos kotelosta esim. kopan päälle ja sitten korttia voisi jäähdyttää miten haluaa. Tai vaihtoehtoisesti myös kotelon sisään, mutta tilan puitteissa.

Ongelmaksi näyttää pikkuhiljaa tulevan se, että kortit kasvavat (paino ja mitta) ja tila kopasta loppuu.

Kyl näitä on muitakin kuin tää.

Hirveetä paskaahan tuo ulkonäöllisesti
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299

Miten niin tila loppuu kopista ? Kyllähän niihin on aikaisemminkin laitettu isoja ja painavia kortteja. Joista isoimpina olleet nuo tupla GPU kortit kuten vaikka GTX 590, GTX 690 ja HD 7990.
Eikä noidenkaan tupla GPU korttejen kanssa lämpö ongelmia ollut, niin miksi asia olisi nyt muuttunut tai muuttumassa ?

Lämpö ongelmia ollut vaan Crossfire ja SLI setupeissa joissa emossa PCIE slotit olleet liian lähellä toisiaan niin korttejen väliin on jäänyt tyyliin 2mm:n ilmarako.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 503

Kyl näitä on muitakin kuin tää.

Hirveetä paskaahan tuo ulkonäöllisesti
Näissä ulkoisissa näytönohjaintelakoissahan on vaan se ongelma että alkaa kaista tulemaan vastaan yhtään tehokkaammilla näytönohjaimilla, tilanteesta riippuen 10-50% heikompi suorituskyky. Pitäisi saada vähintään se x8 nopeus, noissa yleensä käytetty x4 on liian hidas.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Totta, Nvidian uutuudet on kyllä poikkeuksellisen tyylikkään ja uniikin näköisiä. Toisaalta tärkeintä on (itselleni ainakin) se miten se toimii, kun en sitä sieltä kotelosta näe kuitenkaan.
Tuosta ulkonäöstä voi olla kahta mieltä. Itse en halua mitään Nvidian referenssin kaltaista batmobiilia ainakaan koneeseen jo sen takia, että kotelon kylki on läpinäkyvä. Punaista sen sijaan on kotelossa ja äänikortissa jo ennestään, joten ehkä kuitenkin odottelen niitä customeita joissa ei ole mitään kikkailujäähyjä.

Vaikea ymmärtää tuota virtaliittimillä mässäilyä. Tuossa 3090 on 12-pinnisen lisäksi ilmeisesti muitakin virtaliittimiä, ja se 12-pin on vielä pystyyn asennettu ! :rofl: Todellakaan ei kiinnosta asennella mitään 3x8 ja 1x12 liittimiä ja hankkia vielä erikseen ydinvoimalaa takapihalle siltä varalta että 750w ei riitä.

Jos nyt jotain oletti pci-e 4.0 sukupolvelta, niin väylästä saisi ainakin osan virrasta ilman että tarvitsee tuota kahta 8-pinnistä enempää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
2 301
Eli Big Navin pikkuveli Mid Navi myös 2x8 pin. Tästä voi siis vetää nämä kiuas, tappiin kellotettu jne. johtopäätelmät ;) Sama se. Toivottavasti molemmat lyö tehoissa ällikällä. Lämpöä tulee ja lämpöä menee, ja sähköä saa pistorasiasta.
 
Liittynyt
15.11.2017
Viestejä
573
Saahan sitä, mutta onneksi ei sentään tarvitse kolmea 8 pinnin ja yhtä 12 pinnin liitintä johon sitä sähköä ryystetään...
Eihän 3090:ssäkään ole kaikissa malleissa 3x8pin virtaliittimet. Voi olla ihan hyvin että amd:lläkin oc malleissa tulee olemaan 3x8pin. Mitä tuohon kiuas hommaan tulee niin vieköön sähköä sen mitä lystää, en usko että joudun tuota 1000w poweria single gpu setupilla vaihtamaan. :think:

Perf per watti on luvattu +50% ja jos kulutus on samaa luokkaa mitä sapphire ilmottaa nitro+ 5700xt:lle (265w) niin riittää mulle. Kaikki siitä yli on isoa plussaa ja sitte käännetään vaan tuulettimia kopasta isomalle jos alkaa lämmittää liikaa. :cigar:
 
Lämmöthän voi olla vaikka kuinka matalat (riippuen jäähystä), mutta kun puhutaan 350w -kulutuksista ja 850w minimivaatimuksista, niin en usko tarvitsevani lähitulevaisuudessa näytönohjainta joka vie kutakuinkin yli puolet nykyisestä kulutuksesta.

Ellei toki tule virtalähde kaupan päälle.
 
Amdn ja Nvidian ilmoittamat minimipowerivaatimukset on ollu aina yläkanttiin. En vielä lähtis pidättämään hengitystä noiden kulutusten kanssa kun mitään virallista tietoa ei ole tullu pihalle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 980
Sanotaan vaikka näin, että Fortnite toimii ihan yhtä nopeasti RTX 3090 ja AMD:n uutuudella, jos ruudunpäivityksestä on kyse ja peruspelinäytöstä..
Tuo peli ei vaadi niin paljon näytönohjaimelta, etteikö AMD riittäisi. Aika pitkälti vielä riippumatta siitä, mitä julkaisevat, niin eiköhän Fortnite pyöri sen 144/160Hz sillä raudalla..

..muut pelit sen sijaan voi haluta jo jotain vääntöä näytönohjaimelta :)
Tarkoitus oli hieman vinoillen ilmaista, että ehkä jotain muutakin olisi voinut julkaista, jos haluavat, että asiakkaat jäävät odottamaan AMD:n kortteja. Esim. jonkun testituloksen ”vuoto” tai huhuja hinnasta yms. 2080 Ti:n pisteet Firestrikesta ja huhut $399 hinnasta saisivat monet odottamaan myös AMD:n vastausta. Toki sillä oletuksella, että teho ja hinnat olisivat esimerkiksi nuo. Nyt tuo kuva kortista ei ainakaan itseäni saa sen enempää korttia odottamaan. Jos jotain jytkyä olisi AMD:ltä tulossa niin nythän olisi aivan loistava tilaisuus antaa siitä jotain maistiaisia ja viedä huomiota 30-sarjalaisilta pois.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Parastahan tässä Fortnite-mallinnuksessa on se että kohta sitä voi mennä katselemaan säteenseurannan kera että näkyy heijastukset oikein:

...NVIDIAn korteilla tietty, kun muuta ei ole saatavilla :lol:
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Onneksi koneessa on RTX2070Super niin voi rauhassa odotella noita testituloksia ja AMD:n vastinetta. En oikein ymmärrä tätä hirveetä kiimaa noiden kanssa kun 2080Ti kaverit myyvät korttejaan epätoivoisena? Ei se teho minnekkään ole kadonnut edelleenkään vaikka noi 3000 sarjalaiset ovat tulossa.
 
Tuohan on ihan pakollinen ominaisuus kaikille kilpapelaajille. Ilman ei tietenkään pärjää enään.
 
Heikki_H

DevOps
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 132
Onneksi koneessa on RTX2070Super niin voi rauhassa odotella noita testituloksia ja AMD:n vastinetta. En oikein ymmärrä tätä hirveetä kiimaa noiden kanssa kun 2080Ti kaverit myyvät korttejaan epätoivoisena? Ei se teho minnekkään ole kadonnut edelleenkään vaikka noi 3000 sarjalaiset ovat tulossa.
Just näin. RTX 2070 Super on täälläkin, ja riippumatta tuloksista ja AMD:n vastineesta, 2070 Superilla mennään vielä pitkän aikaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 193
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom