AMD julkaisi AGESA PI 1.2.0.2 -version AM5-prosessoreille

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
22 249
amd-agesa-pi-1202-20241002.jpg

AMD:n uudet Zen 5 -arkkitehtuurin Ryzen 9000 -sarjan työpöytäprosessoreiden vastaanotto on ollut vähintäänkin ontuva, kiitos esimerkiksi kyseenalaisen 65 watin TDP:n 8-ytimisellä versiolla. Nyt yhtiö on päättänyt korjata tilanteen.

AMD on julkaissut uuden AGESA PI 1.2.0.2 -firmwaren AM5-alustan emolevyille. Uusi AGESA lisää Ryzen 5 9600X- ja 7 9700X-malleille konfiguroitavan 105 watin TDP:n kaikkine takuineen sun muineen. Yhtiön tiedotteen mukaan Ryzen 7 9700X nopeutuu korkeamman TDP:n myötä noin 10 %, mutta erot luonnollisesti ovat riippuvaisia käytetyistä sovelluksista ja tietenkin myös prosessorin jäähdytyksestä.

Uuden cTDP-tason lisäksi uusi AGESA parantaa CCD-sirujen välisiä viiveitä, joskin AMD huomauttaa, että korkeat viiveet ylipäätään olivat lähinnä yhden tietyn testisovelluksen ongelma. Yhtiön mukaan aiemmin vaadittiin kaksi operaatiota, kun lukuun ja kirjoitukseen, kun 1.2.0.2-version myötä se onnistuu yhdellä kertaa. AMD:n mukaan joissain tietyissä, erittäin viiveherkissä tapauksissa voidaan tulla näkemään myös suorituskykyeroja, mutta yleisellä tasolla muutoksen ei pitäisi vaikuttaa suorituskykyyn kumpaankaan suuntaan.

AMD ilmoitti samalla yhtiön uusiin X870- ja X870E-piirisarjoihin perustuvien emolevyjen tulevan nyt saataville. Emolevyt tukevat poikkeuksetta USB4:ää ja PCI Express 5.0 -teknologiaa sekä näytönohjaimelle että yhdelle NVMe-asemalle samanaikaisesti. Piirisarjojen erot löytyvätkin PCIe-linjojen ja I/O-liitäntöjen määristä. Uudet emolevyt tukevat myös DDR5-8000 EXPO -profiileita.

Lähde: AMD
 
Ei kyllä oikein pysty ymmärtämään miten ne julkaisi prossut siten miten julkaisi, ja sitten myöhemmin lisää suorituskykyä watteja nostamalla. Niin käsittämättömän pienet suorituskykyparannukset vs Zen 4 mutta 6-8 ytimisissä satasen enemmän hintaa eli 8 ytimisen hinnalla 6 ytiminen! 8 ytimissä sai valita Zen 5 tai sitten muutaman kympin lisähinnalla Zen 4 3D mallin. Ja paremmissa hintaeroa oli jotain pari sataa, mikä oli pitkälti sama juttu, Zen 5 tai samalla hinnalla pykälää parempi Zen 4.

Hassuinta miten osassa peleissä 9600X hitusen hävisi 7600X:lle. Vaikka se oli olevinaan uudempi ja 100 MHz enemmän boost kellotaajuutta. Varmaan kivaa noilla testaajilla vetää noita uusiksi.
 
Ei uuden prosessorin hintaa verrata vanhan sen hetkiseen vaan julkaisuhintaan, tietenkin. Ryzen 7 9700X:n julkaisuhinta on $40 matalampi (tai itseasiassa vielä enemmän matalampi inflaation huomioiden) kuin 7700X:n, 9600X:n taas $20 matalampi kuin 7600X:n.

Missäs ihmeen revikassa 9600X on muka hävinnyt 7600X:lle? Varmasti siis yksittäisiä skenaarioita löytyy mutta ei missään nimessä isommassa kuvassa häviä.
 
Ei uuden prosessorin hintaa verrata vanhan sen hetkiseen vaan julkaisuhintaan, tietenkin. Ryzen 7 9700X:n julkaisuhinta on $40 matalampi (tai itseasiassa vielä enemmän matalampi inflaation huomioiden) kuin 7700X:n, 9600X:n taas $20 matalampi kuin 7600X:n.
No ei hitossa vaan markkinahintaan, ainakin niin kauan kun vanhoja on myynnissä. Ja mitä OVH-vertailuun tulee niin edellisen 65W-mallin OVH oli alempi...
 
Päteekö sama logiikka sukupolven sisäisten tuotteiden hinnoittelua arvioitaessa? Bonuskysymyksenä: Onko kaikki 5500 jälkeen julkaistut prossut ylihinnoiteltuja?
No päteehän se. Esim. pelikäytössä ei lisäytimistä juuri apua ole, joten siihen ei kannata hankkia kuin tyyliin x600-sarjaa tai sitten x800X3D, jos fyffeä riittää. x950X on siis pelkkään pelikäyttöön täysin ylihintainen. Renderöinnissä siitä taas on hyötyä ja silloin kannattaa se hankkia, jos lompakko venyy ja siitä hyötyy vaikka töissä. 5500 tehoja en muista ulkoa, mutta siinä kohtaa tulee kaavaan mukaan myös AM4 vs. AM5. Ja muutaman kympin hinnannousulla ei ehkä vielä voida puhua ylihintaisesta, mutta suhteessa kalliimmasta. Kun taas 7600 saa tällä hetkellä halvimmillaan 205€ ja 9600X on 309€ niin tuo on melkein 50% kalliimpi ja siinä kohtaa voidaan jo puhua ylihinnasta, varsinkin jos se saatava lisähyöty on (peleissä) hyvä jos luokkaa 5%. Mutta tää alkaa mennä ketjun aiheesta ohi...
 
7600 on vain noin 20% nopeampi kuin 5500 maksaen samalla yli 100% enemmän. Lisäksi alusta on muutenkin kalliimpi.

Onko noiden lukujen valossa 7600 ylihintainen?

Vikat prosentit on aina ne kalleimmat, ja sen takia uudet prossusukupolvet on lähes aina kalliimpia kuin vanhat.
 
Tuohon nähden kyllä, jos vaan tehot halvemmassa riittää. Ja juu, uudet sukupolvet ovat jonkin verran hintavampia kuin vanhat mutta yleensä myös sitä hyötyäkin saa jonkin verran enemmän. Alusta toki vaikeuttaa hintavertailua, mutta AMD:llä on ollut kohtuu hyvä kesto ja tuki AM4:llä. Mutta kuten pörssikursseissakin, menneisyys ei välttämättä ole tae tulevasta... Monesti onkin taloudellisesti kannattavampaa pysyä vanhassa prossussa tai edes samalla lankulla jos prossupäivityksiä sille vielä likenee, ainakin niin kauan kuin tehot riittää omiin tarpeisiin.
 
jos vaan tehot halvemmassa riittää.
Ei kai kukaan ole prossua ostamassa, jos (vanha) halvempi riittää? Sit jos halvemman tehot ei riitä niin ostetaan se kalliimpi. Jos vaikka 7xx0x:n tehot ei riitä, niin sit ostetaan 9xx0x. Jos halvempi ja hitaampi riittää niin sit ostetaan se.

Kaikki prossut on ylihintaista paskaa hitaimpaan prossuun verrattuna, jos kriteerit on niin simplistiset kuin esitit. Viimeiset prosentit on aina kalleimmat ja olisi järjetöntä hinnoitella prossut jollain toisella tavalla. Ihmiset ostaa joko sen tehoisen prossun kuin tarvitsevat, maksoi mitä maksoi, tai sit valitsevat prossunsa jollain toisella periaatteella, jolloin ”ylihintaisuudella” ei ole edes merkitystä.
Ja juu, uudet sukupolvet ovat jonkin verran hintavampia kuin vanhat mutta yleensä myös sitä hyötyäkin saa jonkin verran enemmän.
Kyllähän tuo toteutuu näissä uusissakin. Hinta ja teho kasvaa molemmat jonkin verran.
 
Sinun tavallasi jok'ikinen uuden sukupolven tuote on aina ylihinnoiteltu.
Samaan tyyliin kuin uudet telkkaritkin.. Uutta mallia on turha ostaa kun ½-1v päästä hinta on puolittunut. Edellinen malli on vieläkin halvempi ja teknologiassa ei vuodessa kahdessa mitään mullistavaa tapahdu. Kuten ei nytkään prosessoreissa.

Zen 1 -> 3 oli suurempia harppauksia tehoissa, jolloin päivitys oli aika perusteltua.
 
Ei kai kukaan ole prossua ostamassa, jos (vanha) halvempi riittää? Sit jos halvemman tehot ei riitä niin ostetaan se kalliimpi. Jos vaikka 7xx0x:n tehot ei riitä, niin sit ostetaan 9xx0x. Jos halvempi ja hitaampi riittää niin sit ostetaan se.

Kaikki prossut on ylihintaista paskaa hitaimpaan prossuun verrattuna, jos kriteerit on niin simplistiset kuin esitit. Viimeiset prosentit on aina kalleimmat ja olisi järjetöntä hinnoitella prossut jollain toisella tavalla. Ihmiset ostaa joko sen tehoisen prossun kuin tarvitsevat, maksoi mitä maksoi, tai sit valitsevat prossunsa jollain toisella periaatteella, jolloin ”ylihintaisuudella” ei ole edes merkitystä.

Kyllähän tuo toteutuu näissä uusissakin. Hinta ja teho kasvaa molemmat jonkin verran.
Eli et pidä termistä "ylihintainen", siitäkö tässä on kyse?
 
En oikein ymmärrä että mitä sillä tarkoitat ja miksi se on oleellinen mittari.

Joko
1. lasketaan ROI mahdollisille eri kokoonpanoille ja ostetaan tuotantokäyttöön kone jolla se on korkein. Luultavasti kone on joko todella tykki tai sit todella keskinkertainen, käytöstä riippuen.
2. ostetaan peli PC budjetilla X.

Kohdassa 2. laskennallista tarvetta ei edes ole, vaan kyse on harrastuksesta ja hauskanpidosta. Silloin kenties lasketaan että millä kokoonpanolla saadaan paras FPS peleissä XYZ painottaien peliä X kertoimella 2. Sit pyöritellään eri vaihtoehtoja mitkä mahtuu budjettiin ja ostetaan laite. Kaikki ei-valitut prossut on silloin joko budjetin ylittäviä, tai alitehoisia muuhun kokoonpanoon nähden. Valittu oli paras budjetin X koneeseen valituilla kriteereillä.

Se että oliko se valittu prossu "ylihintainen" suhteessa vaikka tohon ryzen 5500 prossuun on täysin toissijainen juttu. Kone ei olisi hoitanut tehtäväänsä valitussa budjetissa yhtään paremmin, tiesi tästä "ylihintaisuudesta" tai ei.

edit:
Joskus toki budjetti voi olla "järjettömän" korkea, ja sillon ostoskoriin päätyy jotain outoja osia, joihin poltettu raha kannattais säästää vaikka parin vuoden kuluttua tapahtuvaan päivitykseen. Tuo raja on varmaan jossain 3000 euron paremmalla puolella pelikäytössä moderneilla peleillä.
 
Viimeksi muokattu:

En nyt kyllä ymmärrä mitä haet takaa. Parempi siis, että tämä keskustelu jää tähän.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 006
Viestejä
4 431 710
Jäsenet
73 464
Uusin jäsen
WestCoastPunk

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom