Amazon aloitti massiiviset irtisanomiset

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Koronapandemian väistyttyä tekniikkamaailma on herännyt rumaan todellisuuteen, jossa ihmiset eivät karanteenien väistyttyä enää käytäkään selvästi normaalia enempää rahaa tekniikkaan. Twitteristä alkanut irtisanomisaalto on kokoluokaltaan liki kaiken altaan pyyhkivä hyökyaalto, joka tulee käymään läpi useita yrityksiä Amazonista ja Metasta lähtien, joista jälkimmäinen on sisäisesti arvioinut irtisanovansa jopa 13 % työvoimastaan.

Amazon on nyt ilmoittanut ensimmäisistä irtisanomisistaan ja samaan hengenvetoon todennut irtisanomisten tulevan jatkumaan myös ensi vuoden puolella. Aiemmin oli puhetta jopa 10 000 työntekijän irtisanomisesta, mutta sittemmin kyseinen luku on tarkentunut koskemaan vain yhtiön laitepuolta eikä ota huomioon muiden osastojen irtisanomisia. Hurjalta kuulostavaan lukuun saa hieman perspektiiviä, kun muistaa että Amazonilla oli viime vuonna jo jopa yli 1,6 miljoonaa työntekijää. Yhtiö lähti paisumaan toden teolla koronapandemian aikana: Kun vuonna 2018 yhtiöllä oli vajaat 650 000 työntekijää ja 2019 vajaat 800 000, oli heitä 2020 jo liki 1,3 miljoonaa.

Business Insiderin käsiinsä saamista muistioista selviää, että syyskuun lopulla eri osastojen pomoja käskettiin löytää vähiten tuottavat työntekijänsä ja jo lokakuun puoliväliin mennessä viikate oli leikannut useita osastoja, jotkut kokonaan. Tämän jälkeen pomoja ohjeistettiin vielä paitsi lopettamaan rekrytoinnit, myös pistämään työntekijänsä järjestykseen työtehokkuuden perusteella, jotta heikoiten pärjääville voidaan osoittaa ovea.

Yksi isoista leikkauskohteista laitepuolella on yhtiön virtuaaliassistentti Alexan parissa työskennelleet tiimit. Tarkkaa tietoa on toistaiseksi saatavilla hatarasti, mutta leikkuriin kerrotaan joutuneen muun muassa Alexan tekoälyä, luonnollisen puheen ymmärrystä ja tuottoa sekä keskustelutaitoja kehittäneet tiimit. Joidenkin lähteiden mukaan yksi peruste juuri Alexa-leikkauksille on se yksinkertainen tosiasia, että virtuaaliassistenttia käytetään yleisesti lähinnä muutamiin peruskomentoihin, kuten musiikin kuunteluun, valojen hallintaan ja ajastimiin. Alexan ja sitä vahvasti hyödyntävien Echo-laitteiden kerrotaan olleen jo pitkästi pahasti tappiollisia. Vuonna 2018 ne tekivät raporttien mukaan jopa 5 miljardia tappiota ja tänä vuonna tappioiden odotetaan nousevan jopa 10 miljardiin, joskin on mahdollista että jälkimmäinen luku sisältää koko Devices-osaston. Yhtiön virallisen kannan mukaan se on kuitenkin edelleen ihan yhtä sitoutunut Alexaan, kuin ennenkin, ja panostaa siihen edelleen vahvasti.

Devices-osaston jälkeen leikkurin odotetaan siirtyvän Amazonin jälleenmyyntipuolelle ja henkilöstöhallintoon, mutta vasta joulukauden jälkeen.

Lähteet: Business Insider (1), (2), 9to5 Google

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Jotenki tunne että Apple lisää osaamistaan pikapuolin.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Ihmekkös tuo kun koronasulut ja stimulusshekit on loppu, ja työvoimaa on 800k ylimääräistä.
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
428
Business Insiderin käsiinsä saamista muistioista selviää, että syyskuun lopulla eri osastojen pomoja käskettiin löytää vähiten tuottavat työntekijänsä ja jo lokakuun puoliväliin mennessä viikate oli leikannut useita osastoja, jotkut kokonaan. Tämän jälkeen pomoja ohjeistettiin vielä paitsi lopettamaan rekrytoinnit, myös pistämään työntekijänsä järjestykseen työtehokkuuden perusteella, jotta heikoiten pärjääville voidaan osoittaa ovea.
Ai että kun näin toimittaisiin meilläkin työpaikoilla. Välillä näkee ja kuuleekin hervottomia tarinoita miten vähällä voi työpäivänsä viettää ja saman rahan saa kuin ahkera tekijä. Sitten säälittää katella esim jossain mäkkärissä, tms., nuoria jotka joutuu koko päivän seisomaan ja tekemään työtä.
Sitten teollisuudessa (omalla alueella suurissa yhtiöissä ) niin meno on ihan eri ja palkka melkein kolmen kertainen noihin kaupan kassa ammatteihin.
Ite tykkään tehdä/"kilpailla" itseni kanssa ja aika menee paljon nopeammin, se onkin melkein ainoa syy tehdä enemmän "kuin vaaditaan". Iso osa oman työpaikan duunareista tekee tuottavaa työtä 5h päivässä ja 3h on erilaista taukoa, yms. torikokoustelua. Samaa tosiaan muissakin isommissa firmoissa mitä parin itse nähnyt ja kavereilta kuullut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Toivottavasti .de:stä tulee kuitenkin jatkossakin kama normaalisti kun tilailee.
 
Liittynyt
10.10.2020
Viestejä
947
Puolitoista miljOOnaa työntekijää.. koska me implementoidaan demokratia näihin gigantteihin ja asetetaan jonkilainen kaTTo varaudelle? jotta muutkin pääsee yrittää... fair play nimissä
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
570
En laskisi yhteen Amazon tekniikkapuolen ja retail-puolen väkeä miettiessä sitä, että saako merkittävä osa väestä potkut vai ei.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Jotenki tunne että Apple lisää osaamistaan pikapuolin.
Tuskin ne nyt mitään ihan alansa huippuja on pois potkimassa, vaan turhia käsien heiluttelijoita ja muita tehtailemassa päiväni amazonilla -videoita
En laskisi yhteen Amazon tekniikkapuolen ja retail-puolen väkeä miettiessä sitä, että saako merkittävä osa väestä potkut vai ei.
Leikkuri käy molemmissa leireissä
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 813
Varasto ja kuskipuolella voi olla porukkaa alihankintasopimuksilla töissä. Ei välttämättä tarvi irtisanoa, kun teknisenä keinona jätetään sopimuksia uusimatta. Hullu juttu ajatella, että amazon työllistää melkein koko suomen työvoiman verran porukkaa, jos lasketaan kaikki työntekijät, alihankkijat ja toimittajaketjut mukaan. Amazonin liikevaihto suurempi kuin suomen BKT.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Tuskin ne nyt mitään ihan alansa huippuja on pois potkimassa, vaan turhia käsien heiluttelijoita ja muita tehtailemassa päiväni amazonilla -videoita

Leikkuri käy molemmissa leireissä
En lukenu tarpeeksi tarkasti kun siinähän laitettiin tyyppejä paremmuus järjestykseen.
Tosin kun portit avataan, kasvaa myös paremman pään porukan lähtöherkkyys.

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 813
En lukenu tarpeeksi tarkasti kun siinähän laitettiin tyyppejä paremmuus järjestykseen.
Tosin kun portit avataan, kasvaa myös paremman pään porukan lähtöherkkyys.
Piilaaksossa ei ole samanlaista työnantajaan leimaantumisen kulttuuria kuin suomessa. Projekteista/työpaikoista puhutaan "keikkoina". Jengi vaihtaa työpaikkoja kuin meikäläinen sukkia. Jossain määrin ehkä kuitenkin nuoremmat työntekijät ovat enempi keikkakulttuurissa kiinni ja ne joilla on pidempi ura takana ehkä enemmän leimaantuneet työnantajaan(iso mutu). Tän ymmärtää, kun on nopeampi saada urakehitystä ja liksaa lisää kun loikkii firmasta toiseen versus, että toivoo pomolta ja firmalta ylennystä.

Saa nyt nähdä mikä amazonin panostus tän jälkeen on devices puoleen. Voi olla, että on hiljaisempaa sillä saralla amazonin osalta.
 
Liittynyt
26.05.2022
Viestejä
160
Ai että kun näin toimittaisiin meilläkin työpaikoilla. Välillä näkee ja kuuleekin hervottomia tarinoita miten vähällä voi työpäivänsä viettää ja saman rahan saa kuin ahkera tekijä. Sitten säälittää katella esim jossain mäkkärissä, tms., nuoria jotka joutuu koko päivän seisomaan ja tekemään työtä.
Sitten teollisuudessa (omalla alueella suurissa yhtiöissä ) niin meno on ihan eri ja palkka melkein kolmen kertainen noihin kaupan kassa ammatteihin.
Ite tykkään tehdä/"kilpailla" itseni kanssa ja aika menee paljon nopeammin, se onkin melkein ainoa syy tehdä enemmän "kuin vaaditaan". Iso osa oman työpaikan duunareista tekee tuottavaa työtä 5h päivässä ja 3h on erilaista taukoa, yms. torikokoustelua. Samaa tosiaan muissakin isommissa firmoissa mitä parin itse nähnyt ja kavereilta kuullut.
Toimitaanki, ainaki jossain. Itte joskus kattellu sivusta kun pomon mielestä x tai y on maailman paras ja tehokkain tyyppi ja ne minkä takia firma oikeesti edes pysyy pystys on about ekana menossa pihalle... mahtaa käydä hyvi jos pistetää se oikeesti tehokas sakki pihalle ja pidetää vaa ne ketkä hässää kokoaika ympäriins. Vähä sama juttu ku jos joku keksii johtoportaass et pistetää vähä gamificationia ni tulee paljo paremmat työtehotulokset, se vaa et sit jos sakki oikeesti alkaa kasvattaa niitä statseja sensijaa et tekis töitä ni laskee oikee työteho pahasti.

No, onneks ei oo tullu omalle kohdalle vielä ni ei tartte juosta ympäriinsä hässäämässä ja olevinaan tehokas ilman et tulee oikeesti mitää tehtyy.
 
Liittynyt
26.05.2022
Viestejä
160
Joidenkin lähteiden mukaan yksi peruste juuri Alexa-leikkauksille on se yksinkertainen tosiasia, että virtuaaliassistenttia käytetään yleisesti lähinnä muutamiin peruskomentoihin, kuten musiikin kuunteluun, valojen hallintaan ja ajastimiin.
Oiskoha toho kenties iha vaa se syy et se on oikeesti aika susipaska verrattuna siihe et selittäisit oikeel ihmisel, ja toimii kunnolla vaa jos pyydät tekee jotaki yksinkertast? Ainaki itte mitä noita joskus kokeillu käyttää ni joo kyl ne toimii jos sanoo jotai yksinkertast mut heti jos kysyy vääräl taval tai muuten sanoo jotai oudosti ni menee iha kujal...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 942

Ei mulla ainakaan ole kotona mitään palvelijaa jolle voi selittää, että laitappa Dire Straitsia sterkoista ja olkkariin tunnelmavalaistus päälle -> vertailukohtana on se, että otan luurin taskusta, käynnistän spotifyn ja etsin käsin Dire Straits playlistin + kävelen valonappuloille ja kliksuttelen ne haluttuun asentoon.
 
Joo tollasee se sopii niinku sanoinki? Pointti oli et sakki ei käytä mihinkää muuhu koska se on aika scheissee minkää monimutkasemman kaa.
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 014
Piilaaksossa ei ole samanlaista työnantajaan leimaantumisen kulttuuria kuin suomessa. Projekteista/työpaikoista puhutaan "keikkoina". Jengi vaihtaa työpaikkoja kuin meikäläinen sukkia. Jossain määrin ehkä kuitenkin nuoremmat työntekijät ovat enempi keikkakulttuurissa kiinni ja ne joilla on pidempi ura takana ehkä enemmän leimaantuneet työnantajaan(iso mutu). Tän ymmärtää, kun on nopeampi saada urakehitystä ja liksaa lisää kun loikkii firmasta toiseen versus, että toivoo pomolta ja firmalta ylennystä.
Ei näe, että Suomessa on työnantajaan leimaantumista sen enempää kuin Yhdysvalloissakaan. Enemmänkin sukupolvien välinen ero molemmissa maissa, eikä sinänsä liity maan kulttuuriin. Sama nähtävillä muissakin maissa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 520
Viestejä
4 165 050
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom