älypuhelin ja somepakko

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tipu
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
21.07.2021
Viestejä
611
Kolmannen asteen opettaja yritti vaatia oppilasta:
-Hankkimaan älypuhelimen.
-Liittymään WhatsApp-, Instagram- ja Telegram-sovelluksiin.
-Tekemään profiilin LinkedIniin ja tykkäämään koulun ja työpaikan aiheisista asioista.


Sovelluksiin liittymisen lisäksi oppilaan olisi otettava itsestään profiilikuva ja kerrottava muutaman kerran kuukaudessa sovelluksessa muiden oppilaiden tavoin opiskelupaikan hienoudesta.

Näiden vaatimusten lisäksi opettaja kehoittaa viettämään tunnin viikossa koulun ulkopuolella aikaa muiden oppilaiden kanssa paritöiden lisäksi. Oppilaan olisi siis pitänyt viettää aikaa parinsa kanssa vapaa-ajalla ja raportoida tekemisistään vähintään kerran viikossa saadakseen kurssisuorituksen. Koululla on oma viestintäalustansa, jota moderoidaan ja joka on turvallinen nuorille. Miksi opettaja yrittää harhaanjohtaa nuorisoa pois koulun alustalta?

Opettaja puolustaa kantaansa väittämällä, että ilman älypuhelinta ei pääse työelämään ja että ilman sosiaalista mediaa jää kehityksestä jälkeen. Saman opettajan kanssa oppilailla on ollut ongelmia aikaisemmin, koska useat oppilaat eivät suostu hankkimaan älypuhelinta tai liittymään some-trendeihin. Kouluun tultiin oppimaan, mitä tekemistä somella ja vapaa-ajalla on tavallisen vaativamman fysiikan kertauksen lisäksi. Oppilaille on yritetty kehoittaa joko vaihtamaan alaa tai suostumaan ehtoihin. Muut oppilaat, jotka ovat suostuneet ehtoihin, pitävät ehtojen vastaisia oppilaita väärässä. Jotkut uskovat, että jos ehdot eivät kelpaa, voi mennä muualle opiskelemaan. Tähänkö maailma on tullut? Ensin vaaditaan kovat pisteet sisäänpääsykokeissa, ja sitten tällaisten ehtojen vuoksi viattomat oppilaat suljetaan opetuksesta?

Pohdin uudelleen opiskelua, jotta voisin olla sukulaisen tukena, koska koronan jälkeinen villitys vaikuttaa olevan vielä vaarallisempi kuin itse korona ja vaatimukset näyttävät olevan entistäkin absurdisempia.

Mitä sinä tekisit oppilaan asemassa, jolla ei ole älypuhelinta, eikä somea?
 
Kolmannen asteen opettaja yritti vaatia oppilasta:
-Hankkimaan älypuhelimen.
-Liittymään WhatsApp-, Instagram- ja Telegram-sovelluksiin.
-Tekemään profiilin LinkedIniin ja tykkäämään koulun ja työpaikan aiheisista asioista.
Sovelluksiin liittymisen lisäksi oppilaan olisi otettava itsestään profiilikuva ja kerrottava muutaman kerran kuukaudessa sovelluksessa muiden oppilaiden tavoin opiskelupaikan hienoudesta.
Oletko varma ettei tässä ollut kyseessä jokin kultti? :lol:

Mitä edes teet työmaalla älypuhelimella? Korkeintaan vastailet sähköposteihin jos et koneelle pääse. Taitaa olla joku hipsterien pöhinäkoulu tämä mistä tässä ketjussa on kyse.
 
Ei tarvitse mitään asennella. Luultavasti tuo opettaja on pedofiili, joka yrittää saada lapset johonkin ei valvottuun pikaviestimeen, jotta voi aloittaa groomauksen. Ilmoita välittömästi poliisille.
 
Kyseessä ilmeisesti amk? ammattikorkeakoulut ovat nykyään osakeyhtiöitä ja tietääkseni rahoituksen suuruuteen vaikuttaa opiskelijamäärä eli miten vetovoimainen kyseinen koulu on. Tällä perusteella on valitettavasti ymmärrettävää että koulu voi jopa "pakottaa" tai ainakin suositella että opiskelijoiden pitää kehua kyseistä koulua, tehdä aiheesta videoita jne. ja voisin kuvitella että tämänlaisia suositusmateriaaleja saatetaan teetäättää opiskelijoilla tietyillä kursseilla ja näitä on tehtävä että pääsee läpi kurssista ja saa opintopisteitä.

Esim. tv:ssä pyörivissä korkeakoulumainoksissa mukana olevat nuoret saavat todennäköisesti opintosuorituksia tästä.
 
Laita toki koulun ja opettajan nimi tänne niin alkaa tulemaan julkisuutta, sitähän hän niin tahtoo.
Ehkä hieman asiatonta alkaa osittain/kokonaan keksityllä tarinalla maalittamaan jotain koulua/opettajaa.

3. asteen koulutus on vapaaehtoinen ja aika joustavasti räätälöitävissa. Kannattaa valita omille periaatteille ja omaan arvomailmaan sopiva opintokokonaisuus. Myös periaatteita kannattaa tarkastella avoimin mielin, mikäli pyrkii työelämään eikä aio käydä koulua vain, koska se on ilmaista ja yleisesti hyväksyttävä syy hengailla.

Oisko tää ketju enemmän R&T kamaa, kuin yleistä rautakeskustelua?
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän se koulun nimi ja koulutusohjelma olisi tapana kertoa näissä tapauksissa niin tietäisi sitten muutkin missä tällaista pasketta harjoitetaan. Toisaalta jos koulutusohjelma on joku someinfluencer pöhisijä joita ilmeisesti nykyään on, niin silloin on ihan luonnollista että siellä on tarkoitus näpyköidä somea minkä ehtii. :comp2:

Jos ei ole tuollainen niin sitten vaan kieltäytymään turhasta ja epäoleellisesta somepaskeesta, ei se sen kummempaa ole.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
255 762
Viestejä
4 446 684
Jäsenet
73 602
Uusin jäsen
Vanhavisukinttu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom