Ärsyttävimmät mainokset tuotteista joita en koskaan sen vuoksi ostaisi

Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Tämä koskee jossain määrin kaikkia pikaruokaloita. Erityisesti perinteiseen hampurilaiseen perustuvia, koska naudanliha ei ole juuri nyt trendikästä.

Lisäksi näitä hyödykkeitä markkinoidaan yhtenä segmenttinä keskenkasvuisille. Korostuneesti McD tekee niin. Ehkä onkin kohtuutonta tarttua erityisesti Bököön tai Hesen saatanan majoneeseihin ja juustoihin. Myönnetään, että melkoista syöpää ovat alan mainokset yleisesti.
Mäkkäri ja Abc ehkä yrittävät vedota myös lapsiperheisiin, eivätkä pelkästään pikaruokaa ostaviin. Tai ainakin perhepiirissä monet lapset pitävät mäkkärin jotain mättöä isona juttuna.
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
678
...tana että ärsyttää tuo Oral-b "päädyimme muuttamaan kaiken". Ketun marjat mikään muuttunut. Asuntojen hinnat ei ole laskenut järkevälle tasolle. Tyhmät ihmiset on edelleen tyhmiä ja paska sää ei ole parantunut, en nyt keksi mitään mikä olisi muuttunut. Paitsi että hammasharjoilla harjataan lasikuulia.
Laitoin raheet sinne missä suukin on. (Mikähän olisi hyvä kotimainen sanonta?) Eli Oralin akku sitten hyytyi, nyt tilattuna Philipsin Sonicare. Tuotteeseen olin tyytyväinen ja harjapäitäkin on, mutta vaihto ihan koska prkl tuo vieläkin ripoo. Onko minusta tulossa vanha kärttyinen mies?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604

Jos tuo Oralin mainos on se iO hammasharja nii kerranki mainoslauseella on kuitenki jotain katetta. Tähän taloon on eksynyt yhen jos toisenlaista sähköhammasharjaa ilmaisjakeluna toisen ammatin vuoksi ja tuo Oralin iO on eka jossa tuntuu olevan jotain eroa muutaki ku että värit saa vaihtuun puhelimella. Tokihan noissa nuo harjaspäätkin on sit jo ihan erilaisia eikä esim. sovi niihin telineisiin yms. mitä aiemmin ollut käytössä. Kuitenki tehon puolesta tuntuu olevan ihan kalibeeria ku mitkää vanhemmat mallit, jotka oli nekin jotain 150-250e malleja. Sanotaanko näin, että jos menis hammasharjat jakoon tässä taloudessa nii laittaisin itelle tommosen enkä yhtää halvempaa.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751

Mihin kukakin haluaa panostaa. Itse ostan vain parhaita mahdollisia konetiskitabletteja (Finish Quantum Max), ja 33e boksereita (other danish guy), mutta hammasharjaksi on jo vuosikaudet kelvannut halvin mahdollinen 20e oral b. Kunhan se vain on sähkö.
 
Niin, oma terveys vai astioiden puhtaus, onhan näitä valintoja =P. Ei vaan kyllä sitä voi vaikka manuaalisesti pestä hampaita, ei se nii hirveää eroa tee. Lankauksella tai sen pois jättämisellä saa jo isomman eron ku harjan vaihtamalla. Itteä ärsytti noissa vanhemmissa malleissa se, että ne päät väsy aika nopeaa, varsinki ne halpisversiot. Eli lakkasivat jossain vaiheessa pyörimästä ku paino hammasta vasten, tärinä tuntui, mutta harjakset ei pyörineet kuin irti ollessa.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
513
LähiTapiolan se vitun mursu. Radiokanava vaihtuu aina kun se älyllisesti jälkeenjäänyt alkaa jaaritella mattotelineestään. Toivottavasti mainoksen suunnitellut ja toteuttanut taho ajautuu konkurssiin lähitulevaisuudessa. Enkä todellakaan ota edes hurrikaanivakuutusta LähiTapiolasta.
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Ai että tätä ketjua lukiessa on tyytyväinen, että tulee katsottua töllöstä ja kuunneltua radiosta lähinnä Ylen kanavia. Poikkeuksena Elisa viihteellä nauhoitetut leffat ja sarjat, joissa tuleekin sitten kelattua mainokset.

Postilaatikossa on iät ajat ollut Ei mainoksia -kyltti, samoin nettiä tulee selattua vain Adblockia käyttäen. Ainoa, missä enemmälti mainoksiin nykyään törmään on sanomalehdet toisinaan kahvilla silmäillessä.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Nyt alkaa oikeasti napsumaan, kun uutena tapana on ollut stopata katselu ilman varoitusta suoraan esim. Radio Suomi POP.

Lyhyt insertti ja ei siinä mitään, mutta tulee niin yllättäen.

En ole voinut katsoa normaaleja maksuttomia tv-kanavia enää pariin vuoteen, ettei olisi kauko kädessä että pääsee heti vaihtamaan toiselle kanavalle, jossa tulee samaan aikaan mainoksia :mad:

Ohjelmat alkavat muutenkin mainoksien takia myöhässä ja ensimmäinen mainos tulee parhaimmillaan 4-7 minuutin päästä ohjelman alkamisen jälkeen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
...mutta onneksi vaginan kuivuuteen on ratkaisu. :btooth: Miksi näitä kannattaa mainostaa tv:ssä..?
Joo. Nämä pilluhiiva- ja kakkaamismainokset ovat kyllä rasauttavia. Toisaalta allergia- ja melatoniinimainokset ovat samaa tarpeetonta paskaa, ja nyt muistelen avautuneeni itsekin kaikista näistä jo aiemmin.

Ehkä nimenomaan tv:ssä kannattaa mainostaa, koska kohderyhmä on siinä iässä että alkaa jo kroppa lahota ja vaikka mikä ryppynaru falskata. Lisäksi sohvaperunat katsovat enemmän ja sairastavat enemmän.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
479
Varmasti täälä mainittu jo aikaisemmin mutta ei pysty lukemaan vanhempia kun alkaa verenpaine nousemaan pelkästä lukemisesta...

Powerin mainokset on vituttanu pitkään ja tää uusin on sekä musiikiltaan että tyypeiltään on niin perseestä että en osta tuolta mitään ellei oo pakko. Kuka helvetti noita suunnittelee ja luulee että noi on hyviä & hauskoja? Ja kuka ne vielä sitten hyväksyy?

Kyllähän monet muutkin mainokset vituttaa mutta tämä menee jotenkin ihon alle ja saa aikaiseksi jotain pyhää vihaa (tm)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Minkäköhän takia pitää nykyään etsiä kauheita ryppyisiä jätesäkkejä mainostamaan alusvaatteita?joku Lindex tms näkyi ja hyi helvetti
Tämä on sitä naisten "voimaantumista" , kuulikko:hammer: Joku sen ekana keksi että otetaan "tavallisia naisia" alusvaatemainokseen (eli hieman erityylisiä kroppia) ja siitä on sitten edetty siihen pisteeseen että noissa ei enää tavallisia naisia näy vaan pelkkiä vanhoja, rumia, vammaisia, sairaalloisen lihavia jne. Amerikkalaista paskaa siis.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Vielä ärsyttävämpi mainos on se elisan mainoksen kopio jossa on kaksi kaveria jotka menevät johonkin taloon ja se onkin joku muu kuin elisan mainos.
Kannattaa henkisesti valmistautua siihen että näitä kopiomainoksia tulee muitakin, se on tuon jutun koko juoni.
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Kannattaa henkisesti valmistautua siihen että näitä kopiomainoksia tulee muitakin, se on tuon jutun koko juoni.
Jep, kuten se Saarioisen "meidän äiti tekee teiän äitien ruuat"-mainosta matkiva versio.. Ei itsessään mitenkään normaalia ärsyttävämpi, mutta tuo Elisa-apinointi aiheutti kyllä vietnam-tason flashbackit noista hevonv*tun hintasaarnaaja-paskamainoksista.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Jep, kuten se Saarioisen "meidän äiti tekee teiän äitien ruuat"-mainosta matkiva versio.. Ei itsessään mitenkään normaalia ärsyttävämpi, mutta tuo Elisa-apinointi aiheutti kyllä vietnam-tason flashbackit noista hevonv*tun hintasaarnaaja-paskamainoksista.
Finnairin ja Tokmannin mainoskopiot voi olla ihan onnistuneitakin, muiden osalta en henkeäni pidättelisi.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Kerro ihmeessä miten blokkaat mainokset telkkarin youtube sovelluksessa, sillä edes pihole ei sitä tee. Kaikki ei dataa kännykällä ja pc:llä jossain nurkassa.
Kun ihan rehellisesti maksaa käyttämästään palvelusta, ei ole mitään mainoksia mitä tarvisi alkaa blokkaamaan. Hinta on luokkaa kympin kuussa.

Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Kun ihan rehellisesti maksaa käyttämästään palvelusta, ei ole mitään mainoksia mitä tarvisi alkaa blokkaamaan. Hinta on luokkaa kympin kuussa.

No tämä, 6,99/kk on tuo Premium lite jolla jo mainokset häipyy. Jos elämä on moisesta rahasta kiinni on jotain valintoja mennyt pahasti pieleen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Lueskelin tätä ketjua hieman huvittuneena. En kuuntele radiota, en omista edes TV:tä, selaimessa on adblock ollut jo vuosia (lukuunottamatta tätä sivua ja ihan paria muuta) ja ovessa on mainoskielto.

Olen täysin tiedoton näiatä ärsyttävistä mainoksista, ehkä joku valkovuotomainos pyörii jossain perus sivun upotuksessa, jota adblock ei tajua, mutta onneksi niitä voi blokata tapauskohtaisesti tai olla käymättä ko. sivulla.

Mikään näistä ei tarkoita, ettenkö saisi katsottua haluamiani TV-sarjoja tai ettenkö näkisi uutisia monista eri lähteistä. Elämä on valintoja, itse pyrin valitsemaan mahdollisimman mainosvapaan elämän.
 
Liittynyt
24.03.2019
Viestejä
694
No tämä, 6,99/kk on tuo Premium lite jolla jo mainokset häipyy. Jos elämä on moisesta rahasta kiinni on jotain valintoja mennyt pahasti pieleen.
Kyse ei varmasti ole kellään siitä, että lompakko ei tuota kestäisi vaan siitä ettei rahoille saa vastinetta.
Esim mä maksan 100 megasesta netistä 10e / kk joten mä en todellakaan ala maksamaan jostain mainosten poistosta melkein samaa.
Vielä typerämmän tuosta tekee se, että esim netflixin halvin tilaus maksaa vain euron enemmän mitä tuben mainosten poisto. Joo se vissiin on 480p laadulla, mutta helvetisti enemmän siinä vastinetta rahalle saa.

Itsekin katson tubesta videoita yleensä ainakin 3 tuntia joka päivä switchilla joten mitään blockeria ei ole tarjolla, mutta mieluummin katson niitä skipattavia 15s mainoksia kuin maksan 7e/kk niiden poistosta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 228

Intiassa maksaa youtube premium 16€ vuosi, VPN kikkailulla saa ostettua tuolla hinnalla. Ei vaikuta normaalikäyttöön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Kiilto konetiski tabletti. No ehkä ostaisin, ehkä en - riippuu hinnasta.

Mainostetaan että hajusteeton, itseä vähän epäilyttäisi jos tiskit haisee pesun jälkeen jollekin. Varmaan jokseenkin kaiken merkkisiä tullut ostettua, mutta ei ne astiat mielestäni haise yhtään milleen pesun jälkeen. Liekö mainos suunnittelun kukkanen itsessään tai sitten olen missannut jotain.
Itselle ok että pyykit tuoksuu vaikkapa huuhteluaineelle, lautasten ei tarvi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Kyse ei varmasti ole kellään siitä, että lompakko ei tuota kestäisi vaan siitä ettei rahoille saa vastinetta.
Esim mä maksan 100 megasesta netistä 10e / kk joten mä en todellakaan ala maksamaan jostain mainosten poistosta melkein samaa.
Tämähän se asian ydin on. En minäkään ala vippaamaan kymppiä kuussa sinne sun tänne erinäisille palveluille, joissa olen kuitenkin itse se tuote, maksan tai en. Ihmisten kuukausibudjetti tietysti vaihtelee villisti, mutta vaikka rahaa on niin ettei paikalle taivu, kai sen voi yrittää jakaa vaikka tonnin blokkeihin. Kymppi on jo yksi prosentti tällaisesta osiosta. Se on aika paljon tyhjästä jopa sellaiselle, jolla jää tärkeiden menojen jälkeen yksi tai kolmekin touhutonniyksikköä hukattavaksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Toisaalta ainakin meillä Youtubea katsotaan ajallisesti enemmän kuin muita suoratoistoja yhteensä. Siellä on nykyään todella hyviä sisällöntuottajia laidasta laitaan. Nikkarointia, sotahistoriaa jne jne.

Sinänsä tuo alle 7€ ei ole kovin paha hinta.
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Jep sehän pitää suhteuttaa käytettyyn aikaan. Jos minäkin katselisin tuntitolkulla JuuTuubia telkkarilla/puhelimella tms. mihin ei AdBlockeria saa, aivan takuulla maksaisin sen 7€/kk. Käytän YouTubea ehkä yhteensä tunnin, pari kuussa ja silloinkin käytännössä aina tietokoneella, joten kalliita minuutteja tulisi jos maksamaan alkaisin :D
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
485
Shorter vaikka ei sinällään olekkaan sellainen tuote mutta kuluttajien "ostetavissa". Onneksi ei ole ees tarvetta.. monet muut mainokset saa pyöriä mut kun sen osuu kohalle tulee pakon omanen tarve vaihtaa kanavaa vaikkei kerkeis ku missaan sekunnin..
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
699
Elisan tollot taas. "Ai sulla on oikein firman verkkarit vai?" :poop:
voi vittu :btooth:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Harmi ettei radioon saa mainosblokkeria, vielä, muuten päässyt pääosin mainoksista eroon.

Mutta ketjun aiheeseen liittyen, yleensä mitä pienempi firma, sitä epätoivoisempi mainos, iso osa aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

Mainittakoon että Rahalaitos nyt yksi eniten myötähäpeää aiheuttava mainos.
Tää olis kyllä kova keksintö. Sais olla semmonen mikä automaattisesti vaihtaa kanavaa kun mainokset alkaa. Vois olla vaikka sellanen mikä tunnistaa myös puheen ja soittaa pelkkää musiikkia.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
1 412
Ärsyttäviä mainoksia on kaikki jotka jaetaan postina sisään postilaatikkooni jossa lukee "ei ilmaisjakeluja". Tänäänkin oli näköjään joku Vesivekin myyntitykki käynyt tiputtamassa jonkun mainoksen sisään. Menee välittömästi boikottiin. Samoin vaalien alla ehdokkaat jotka, tai joiden tukijoukot, eivät osaa lukea. Ärsyttää. Tulispa jo joku digiuudistus postiin ja sais hankkiutua eroon koko kivikautisesta postilaatikosta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
580
Koko hela perhe, koira ja mitä veteli pikkuveli. Tuhtivoide eli Tummeli!
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Koko hela perhe, koira ja mitä veteli pikkuveli. Tuhtivoide eli Tummeli!
En mitenkään voi käsittää sitä tuulipukuisuutta ja pierunhajua, joka saa ihmiset ihastumaan lypsyvoidebrändiin ihonhoitotuotteena. En vaan pystyisi. Varmaan samoja ihmisiä, jotka opettavat kakaransa syömään paskaa kuten Paula-vanukasta ja Pullavaa.

Saksalaiset turistit jo kymmeniä vuosia sitten totesivat, että Tummeli-sulatejuusto on pahaa.
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
423
LähiTapiolan se vitun mursu. Radiokanava vaihtuu aina kun se älyllisesti jälkeenjäänyt alkaa jaaritella mattotelineestään. Toivottavasti mainoksen suunnitellut ja toteuttanut taho ajautuu konkurssiin lähitulevaisuudessa. Enkä todellakaan ota edes hurrikaanivakuutusta LähiTapiolasta.
Itsellä oli tämä myös vahvasti. Onneksi on viime viikkoina jäänyt. Telkkarissa on myös Lähitapiolan mainokset pyörinyt, näyttää aika mursu olevan yhdessä mainoksessa jossa ihmettelevät sitä akvaariota.
Radiossa alkanut kyrpimään se uusin, jossa tomppeli vajonnut jäihin jollain bobcatillaan.
En osaa sanoa mikä noissa ärsyttää, tuo mursun vetäminen ärsytti jo sillä perustella, kun koko mursusta tehty uutisointi rupesi tulemaan korvista ulos ensimmäisten uutisien jälkeen.

Laskin että meidän kotilalous maksaa vakuutuksia varmaan 2500€/v, jos ei jo lähempänä 3000€. Pitäisi kilpailuttaa, mutta siinäkin oma hommansa, kun ei ole niin simppeli kuin puhelin liittymä tai sähkösopimus. (vaatii omaa vaivannäköä/aikaa enemmän)
 
Eli näillä kampanjoilla helpottivat kilpailutustasi pelaamalla itsensä ulos jo ennen tarjouksien pyytämistä..
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
423
Eli näillä kampanjoilla helpottivat kilpailutustasi pelaamalla itsensä ulos jo ennen tarjouksien pyytämistä..
Näinhän siinä on vaara käydä.
Tosin yhtiön vaihtoa miettinyt jo pitempään, että ei pelkästään mursun syytä ole, mutta laittaa vauhtia ajatuksiin vaihtaa välillä muualle.

Eli Lähitapiolan nykyinen kamppis ei ole täysi deal breaker.
Ärsyttää huomattavasti, mutta en boikotoisi, kuten voin tehdä jonkun toisen vielä ärsyttävämmän mainoksen tai muusta syystä (yrityksellä ilmasto, woke, yms, nykyajan blm-aatteen tyyliset suuntaukset näkyvästi esillä, vaikka ei liity asiaan/tuotteeseen). Itselle tuottaa hyvää mieltä maksaa muutama euro enemmän, tai ostaa joku hieman vaikeammin muualta, jos yritys/mainos ylittää oman vit*tuskynnyksen.

Lähitapiolan kamppis rinnastuu vaikka radiokanavaan josta en tykkää, mutta en viiti olla kuuntelematta radiota töissä (radiokuulosuojaimet ja ei jaksa viritellä Spotifyä, tms.).
Esim. Töissä ei kuulu hyvin kuin Suomipop ja sit jotain paikallista, Yleä yms.
Aamulypsy on ihan jees ollut aina (alusta saakka kuunnellut, tauko silloin kun Jaajo ei ollut), etenkin nyt on ihan viihdyttävä kun Anni ei ole siellä, Tuken päivikset ja muut leikit ärsyttää=kyllästyttää, vaikka muuten ihan ok hahmo aamulypsyssä.
Kaikki muut ohjelmat kanavalla täyttä paskaa musiikkia myöten, Saarinen, Tinni, Kottonen ja Kiviharju ihan siinä rajalla että radio menee kiinni, samoin Perälä nykyään aika väsyttävä hahmo. Mäkilähde poikkeus, sopii hyvin myös aamulypsyn porukkaan ja vähän lieventää Tinnistä johtuvaa ärsytystä.
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
699
Joo nyt on alkanut sitte erään vitun talous / toiminnanohjausjärjestelmän mainonnan loppulypsy.
Toivotaan että massit loppu. En ees sitä sen nimeä toista :poop:
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
288
DNA Apurin mainokset radiossa :thumbsdown:

- KUKKUU... KUKKUU....
- Hei Juha, ootko jo hankinnut sen uusimman tietoturvapaketin?
- Kukkk... kuuu... Kukk.... kuuu
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
DNA Apurin mainokset radiossa :thumbsdown:

- KUKKUU... KUKKUU....
- Hei Juha, ootko jo hankinnut sen uusimman tietoturvapaketin?
- Kukkk... kuuu... Kukk.... kuuu
Joo, tämä on raivostuttavin radiomainos tällä hetkellä. Muutenkin DNA n markkinointi on ärsyttävää nykyään, lieneekö mainostoimisto vaihtunut.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 316
Viestejä
4 157 139
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom