• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Ärsyttävimmät mainokset tuotteista joita en koskaan sen vuoksi ostaisi

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Felix-ketsuppia en enää osta.
"Herkkuja ruokapöytään." "Felix tuntee suomalaisten maun." Ankaraa rasistista pilkkaa suomalaisista, jotka syövät mieluiten mautonta.

Felixin ketsuppia en tosiaan ole koskaan joutunut ostamaan, koska hyvin varustelluista suomalaisista ruokakaupoista ei koskaan ole normaali perustason vaihtoehto Heinz lopussa.

En silti boikotoi koko tuotemerkkiä, koska ensinnäkin kaikki tuotteet eivät ole huonoja(eikä edes siitä ketsupista käyttäisi sitä sanaa) ja toiseksi Orklaa on muutenkin mahdoton boikotoida ellei aivan hipiksi ryhdy ja kuluttaa normaaleja vähittäiskaupan elintarvikkeita. Lisäksi samalla logiikalla joutuisi boikotoimaan melkein kaikkea muuta kuten sitä Heinziakin.
 
Liittynyt
09.03.2019
Viestejä
206
Töissä radiota kuunnellessa ärsyttää ainakin Novalla kuuluva Veikon koneen pikkuoravamainos. Lisäksi suorastaan raivostuttava se mainos missä robottiäänellä sanotaan "aja suoraan tätä tietä...". Joku silmälasiliikkeen mainos tuo.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 802
Lätkän MM-kisojen MTV3-sponsori Moi!:n "murrrr!" -pätkät on ylivoimaisesti ärsyttävintä pitkiin aikoihin! Ja tätä vielä toistetaan jokaisen mainoskatkon yhteydessä.

Moi! on muutenkin aivan saatanallisen vastenmielinen brändi.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539

Myönnetään että noi pätkät ärsyttävät jonkin verran.. Ei suuresti.

Monta vuotta yhtiön liittymän omistaneena en kyllä mitään vastenmielistä brändistä keksi. Kaikki toiminut ja jos liittymän vaihtaa pois ei tule mitään Elisan takaisinottoja missä luvataan vaikka mitä kun myyjät eivät tunnu tajuavan ettei heidän paskaliittymä toimi asuinalueellani vaikka kuuluvuuskartta kertoisi toista.

Moin asiakkaana aion pysyä jatkossakin.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 802
Moi käyttää DNA:n verkkoa ja on osa DNA-konsernia. Ikään kuin köyhän miehen DNA. Jos ei heidän markkinointinsa ärsytä, niin onneksi olkoon. Kuulut tod.näk. vähemmistöön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
494
Lätkän MM-kisojen MTV3-sponsori Moi!:n "murrrr!" -pätkät on ylivoimaisesti ärsyttävintä pitkiin aikoihin! Ja tätä vielä toistetaan jokaisen mainoskatkon yhteydessä.

Moi! on muutenkin aivan saatanallisen vastenmielinen brändi.
Tässä on kyllä sitä jotain. Aina kun karvamöykyt ruutuun ilmestyy menee telkku mutelle samantien, empä edes muista että mikään muu tv-mainos olisi vastaavaa aiheuttanut, ehkäpä se on tuo jatkuva tuuttaaminen joka tauolla.
 
Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
146
Puuilon radiomainokset. Aina kun se tulee radiosta kuulen "Puuilon" "Kuopiona". Eli tähän malliin: "Eikun morjensta pöytään, täältä tarvikkeet löytää, rehti palveleva on aina Kuopio! Ei valikoimast löydy puuta, mutta melkein kaikkee muuta, jos haluut tehdä sen itse, tule Kuopioon!" :lol:. Niin samankuuloinen sana ja äänitetty epäselvästi että helposti muuttuu Kuopioksi :D
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
K-Marketin ja myös K-Supermarketin mainokset, varsinkin radiossa. Se lässytyksen määrä niiden mainoksissa on raivostuttavaa.
Ainakin tv-mainokset ovat parantuneet kun sitä akkaa ei päästetä enää ääneen, nyt se vaan ilmenee.. :D
 
midlands

Köyhä
Liittynyt
23.12.2020
Viestejä
39
maanpuolustus.netin foorumia on tullut selattua nyt Venäjän hyökkäyssodan aikaan, ja voi hyvä luoja niitä mobiiliversion mainoksia. Pop-uppeja ja sivun yläreunan täyttäviä mainoksia kiropraktikoista, autokorjaamoista ja sensoreista, ja parhaimmillaan vielä Soita-pikanäppäin mainoksessa mukana. Kuka haluaa tilata sensoreita puhelimitse heräteostoksena?

Homman kruunaa, että kun joistain mainoksista rullaa ohi, niiden call to action -napin väri vaihtuu siniseksi, ikään kuin nappia olisi juuri klikannut. Siinä sitten mikrosekunnin ajan saa miettiä, että lähteekö nyt puolenyön aikaan puhelu johonkin kiropraktikolle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395

Toivottavasti tuo kiropraktikon Soita-napin takana oleva numero on kiropraktikon henkilökohtainan, alkaapahan oppimaan kun tulee ympäri vuorokauden vahinkosoittoja :D
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
En koskaan ostaisi verkkokupasta mitään ihan vaan olemattoman asiakaspalvelun, enkä niinkään tämän mainoksen vuoksi, mutta mitä ihmettä tässä foorumin ylälaidasta kaapatussa mainoksessa tapahtuu?

1656497673369.png

Onko alaspäin lörpsähtävä mainosteksti jonkinlainen metafora tuotteen tehoista?

Kyllä, tunnistan itsestäni lieviä OCD:n piirteitä.
 
Olisikohan jäänyt vahingossa aavistuksen vinoon, nopeasti kyhätyltä bannerilta vaikuttaa muutenkin.

Itse en kyllä kiinnittäisi huomiota näin vähäiseen muutokseen, näyttää olevan 2px alempana oikea reuna kuin vasen. Tekee jotain asteen murto-osia?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Itse en kyllä kiinnittäisi huomiota näin vähäiseen muutokseen, näyttää olevan 2px alempana oikea reuna kuin vasen. Tekee jotain asteen murto-osia?
On siinä Gimpin mielestä E- ja R-kirjainten välillä 18,34 astetta jyrkkä pudotus. Alarivin I:n ja N:n välillä on vain 11,31 astetta. Myönnän, etten silmällä havainnut eroa ylä- ja alarivien lörpsähdyksessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
On siinä Gimpin mielestä E- ja R-kirjainten välillä 18,34 astetta jyrkkä pudotus. Alarivin I:n ja N:n välillä on vain 11,31 astetta. Myönnän, etten silmällä havainnut eroa ylä- ja alarivien lörpsähdyksessä.
Hittolainen teidän kanssa... Aiemmin en huomannut tuota lerpahdusta mutta nyt kun kerran katsoi tarkemmin niin sen näkee heti joka silmäyksellä. :D
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
119
Ainakin Keskon some- mainokset ärsyttää, vituttaa, joissa monikansallinen pörssiyhtiö jaksaa louskuttaa jostain "oman kylän kaupasta"....Vähän sama kun McDonalds mainostaisi "oman kylän hampurilaisbaari". Toinen Keskon, yhtä ontolta kalskahtava kampanja on "kiusaamisvapaa kauppa", no mullahan onkin ollu aina ongelmana se, että kauppareissulla henkilökunta alkaa aina heti sisään päästyäni kiusaamaan...
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Toinen Keskon, yhtä ontolta kalskahtava kampanja on "kiusaamisvapaa kauppa", no mullahan onkin ollu aina ongelmana se, että kauppareissulla henkilökunta alkaa aina heti sisään päästyäni kiusaamaan...
Eräässä K-kaupassa oli tuon kampanjan alkaessa ovensuussa iso kyltti "Koululaisilta reppujen kanssa PÄÄSY KIELLETTY". Oli kyllä kadonnut viikon päästä, kenties joku kävi hieman kyselemässä kyltin ja kiusaamisvapaan alueen yhteensopivuutta. :think:
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
171

Siis juma-vittu-lauta mikä tyhmyyden ilmentymä, ulospäin aukeavassa ovessa ihan selvästi riippulukko, mitä porukat sitten rynkyttää kuin viimeistä päivää, ja sisäpuolella tuoli mukamas estämässä oven aukeamisen.
 
Liittynyt
14.04.2022
Viestejä
251

Enpä ollut riippulukkoa ovessa huomannut. Mutta ehkä salpa on lukittu sellaisen kanssa auki? Asia, joka itseäni mainoksessa häiritsee on, että ovi on teljetty tuolin selkänojaan polkupyörän taakkatelineen mustekalalla! Kyllähän oven kuuluisi vähintään raolleen saada mustekalan joustaessa. :facepalm:
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
710
voi JEESUS tota vitun vitamiinimainosta (norjan vitun evita). Varmaan joku MT-pot hyppää ikkunasta kun tuo paskaralli raikaa :poop::eek::x3:
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Yrittääkö DNA ärsyttää mainoksillaan tahallaan? Itsellä ei tulisi mieleenkään ostaa yrityksen tuotteita jotka ärsyttävät noin paljon. Aiemmatkin ovat olleet paskoja/ärsyttäviä mutta tämä uusi iPhone mainos voittaa kyllä aikaisemmat.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Yrittääkö DNA ärsyttää mainoksillaan tahallaan?
Ilmeisesti. Koko brändi luotiin aikanaan vähän peelon oloiseksi ilmeisen harkitusti. Kohderyhmänä elämänkoululaiset jotka eivät haluaisi asiallisen oloisen yrityksen palvelua vaan vähän vittu rempseämpää ja hiukan halvemmalla, eikä huonouskaan haittaa "kun toimii se samalla lailla silti vaikka joku hintti sanois mitä".

Kaikki operaattorit koen ikävinä, mutta DNA:n erityisen ikävänä ja vastenmielisenä. Olen siis aiheen mukaisesti jo kauan joutunut valitsemaan käytännössä kahdesta yhden ollessa auttamatta pois laskuista.
 
Itse olen ollut tyytyväinen DNA:n asiakas jo vuosikaudet. Muiden operaattorien sijaan suosittelen nimenomaan DNA:ta. Ja mitä mainontaan tulee, on se kautta aikain ollut ehdottomasti parasta ja oivaltavinta mitä näihin teleopeeaattoreihin tulee; tärkeinpänä eaimerlkinä tietysti palkittu Elämä On -kampanja.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
En itsekkään allekirjoita tuota "peelon oloista brändiä". DNA luotiin aikoinaan kun alueelliset puhelinyhtiöt yhdistyivät yhden brändin alle.

Itsellä ollut liittymiä kaikilla operaattoreilla, kaikissa omat hyvät ja huonot puolensa. Huonoimmat kokemukset Elisasta. Huono verkko, paska aspa ja ärsyttävät puhelinmyyjät. Sinne en liittymää ihan heti siirrä.

Vaimolla on dna ollut vuosia ja toimii hyvin, ei ole halvin mutta meidän alueella paras. Vain mainokset ärsyttävät..
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 110
Ekat ~5v kun DNA oli uusi yhtiö, niiden mobiiliverkko ei ollut vielä yhtä hyvä kuin muilla operaattoreilla, ja puhelut ei kuuluneet välttämättä yhtä hyvin. Mutta 3G:n käyttöönoton ja ylipäätään datankäytön mukaantulon jälkeen mitään isoja eroja ei ole enää ollut, kaikilla on katveita tietyissä paikoissa ja Telia taitaa olla vahvin saaristossa + ylä-Lapissa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
319

Mitä itse olen laivalla Suomen satamiin liikkunut, niin yhtälailla dna:lla toimii 4g kuin muillakin operaattoreilla. Käytännön eroa ei huomaa. Jossain kohtaa dna on ainoa, joka löytää 4g:n, hetken päästä se taas saattaa olla ainoa, joka ei löydä. Ainakin laiva väylillä saaristossa on lähes kokoajan 4g-peitto.

Ja esim. Leville Dna toi ensimmäisenä operaattorina 4g-peiton.
 
Kyllä laivaväylillä kuuluvuus pelaa kaikilla operaattoreilla hienosti, sitäpaitsi laivan kyydissä ollaan aika korkealla, mikä edesauttaa kuuluvuutta. Ongelmat tulee merenpinnan tasossa metsäisillä ja kallioisilla saaristoalueilla, kaukana lähimmistä isommista keskuksista ja laivaväylistä. Paikalliset luottavat Teliaan.
 
Menee jo OT mutta Telialla on vanhan posti-ja telaitoksen peruja paras verkko saaristoissa syrjäseuduilla.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 865
En tiedä miksi, mutta Haribo ja Jaffa on nyt melkein joka katsomassani Youtubevideossa. Molemmat saman tien boikottiin. Vtun ärsyttäviä mainoksia, pitkiä ja skippaamattomia.

No ,toki, en osta juurikaan mitään karkkeja koskaan, en juo limuja, en lonkeroa enkä hartwallin kaljoja. Siksi noi kait veetuttaa vielä enemmänkin En ole mitenkään kohderyhmääkään.
 
Viimeksi muokattu:

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Kaikki mainokset vituttaa ja näistä mitä pyörii, niin se Suplan mainos jossa tulee torvisoitto.

Miksi vitussa pitää aina vetää mainoksissa äänet muuta tv-ohjelmaa lujempaa.

Joutuu koko ajan pitämään kaukoa kädessä ja vaihtamaan toiselle kanavalle, huomatakseen että kaikilta kanavilta tulee samaan aikaan mainoksia.

Sitten telkkari mutelle ja odottelemaan koska ohjelma jatkuu tai laittamaan YLE:n kanava ja katsomaan teksti-tv:tä tai siinä välissä surffailemaan kanavia mistä tulisi jotain katsottavaa siksi aikaa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 110

Liittyy vahvasti ketjun aiheeseen, kolumnisti on tehnyt samat huomiot teennäisistä K-kaupan mainoksista ja S-ryhmän syvällisistä ruokahetkikokemuksista Taneli Mäkelän sanoittamana.
 
hnn

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
227
Itseäni ärsyttää suunnattomasti Lidlin mainokset jotka ovat yleensä aika pitkiä ja tulevat monta kertaa päivässä.

Näistä pahimpia ovat ne joulun aikoihin tulevat "olipa kerran" mainokset :rage:
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 204
Harmi ettei radioon saa mainosblokkeria, vielä, muuten päässyt pääosin mainoksista eroon.

Mutta ketjun aiheeseen liittyen, yleensä mitä pienempi firma, sitä epätoivoisempi mainos, iso osa aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

Mainittakoon että Rahalaitos nyt yksi eniten myötähäpeää aiheuttava mainos.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
K-kaupan "oman kylän kauppa" mainostempaus ärsyttää enemmän kuin mikään muu. Tai siis se koko ajan suu auki oleva ylipirteä teeskenneltyä murretta vääntävä nainen siinä mainoksessa.
Se ylipirteys kyllä häiritsee ja nyt uudemmissa mainoksissa ei päästetä edes ääneen.. Sitä en tiedä onko murre teeskentelyä (en ole kiinnittänyt huomiota), henkilö on joku harrastelijanäyttelijä Lapista. Oli jossain lehdessä juttua. Asuu tosin nykyisin kait Helsingissä tuon Keskon diilin takia.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Itseäni ärsyttää suunnattomasti Lidlin mainokset jotka ovat yleensä aika pitkiä ja tulevat monta kertaa päivässä.

Näistä pahimpia ovat ne joulun aikoihin tulevat "olipa kerran" mainokset :rage:
Lidlin mainoksista eniten ärsyttää Sanna Mämmin tiedotustilaisuus -mainokset. Varsinkin kun se halvin ostoskori ei olekkaan kaikille halvin.. ;)

Olipa kerran -mainokset tulee ärsyttävyydessä hyvänä kakkosena.
 
  • Tykkää
Reactions: hnn
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 712
Puuilon radiomainokset. Aina kun se tulee radiosta kuulen "Puuilon" "Kuopiona". Eli tähän malliin: "Eikun morjensta pöytään, täältä tarvikkeet löytää, rehti palveleva on aina Kuopio! Ei valikoimast löydy puuta, mutta melkein kaikkee muuta, jos haluut tehdä sen itse, tule Kuopioon!" :lol:. Niin samankuuloinen sana ja äänitetty epäselvästi että helposti muuttuu Kuopioksi :D
Niin ja vieläpä puhuvat paskaa tossa mainoksessa! Kyllä siellä on liimapuulevyä ja etten olisi peräti halkoja nähny oleen myöskin myynissä. :smoke:
Edit: ja onhan siellä leppäklapeja, niinkuin muisteli nähneeni...
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
448
K-Marketin ja myös K-Supermarketin mainokset, varsinkin radiossa. Se lässytyksen määrä niiden mainoksissa on raivostuttavaa.
Ainakin tv-mainokset ovat parantuneet kun sitä akkaa ei päästetä enää ääneen, nyt se vaan ilmenee.. :D
Kuka mahtaa olla se radioääni noissa K-marketin mainoksissa? Just se "lässyttäjä", niitä oman kylän tarinoita kertoo.
Käsittääkseni se ei ole sama akka, joka k-supermarketin tv-mainoksissa (se entinen tubettaja, tms.).

Ettei ois ot.
Nykyään harva mainos ei vit*ta. Omasta mielestä hauskoja mainoksia ei enää ole juurikaan.

Huvitan itseäni usein ajatuksella, kun kuulen vastenmielisen mainoksen, että toimii juuri päinvastoin. En osta tai käytä sitä palvelua jos on vain mahdollista.
 
Puuilon radiomainokset ovat kyllä mielestäni hyvin toteutettuja ja hauskoja. Propsit siitä.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989
DNA kaikki mainokset. Jos olisin asiakas niin harmittaisi miten rahojaan käyttävät. Nyt harmittaa vain mainokset... Vastoin haettua tarkoitusta nämä nostavat kynnystä hankkia palveluita kuin lisätä sitä, suurin osa muista mainoksista ei vaikuta mitenkään.
 
Varsinkin se mainos jossa pariskunta riitelee, nainen huutaa "älä mee" ja mies lähtee ja vuokraa jonkun lomamökin. Pientä viestiä ja nainen lossilla perään ja mökille.
Oliko mammalla joku metsäkauhu jonka suostui voittamaan?
Oliko miehellä joku kisa ketä ehtii ekana mökille kutemaan?
Oilko naisen eka hintatarjous liian alhainen ja nosti sitä ja pääsi sitten "työn alle"?

Miksi vaihtaisin liittymät toiselle operaattorille?

Elämä ei ole tärkeä, verkko on, dna. vaimitensenytmeni.
 
hnn

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
227
Ärsyttää myös (esim. Lidlin, K-kaupan ja monen muun) mainoksissa nämä hinnat. 29,99 - 39,99 - 79,99

Onko kukaan muka oikeasti niin tyhmä että ei katso automaattisesti noita 30 - 40 - 80....

Iki-inhokki on Vita e Pro tekopirteä mukahauska mainos.
Tämä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
girma

Hinta.fi

Ylös Bottom