50 kriisi

[jalluco]

Fiiliksiä? Ite koen saavuttaneeni elämässä vain osittain sen mitä tähän ikään olisi tullut saavuttaa, eli kaikki olis niin helvetin hyvin. On joo pari kohta aikuista lasta ja jonkinnäköinen avioliitto ja työura, mut silti tuntuu et ois pitänyt tehdä enemmän. Varsinkin työuran suhteen mietin et haluisko vielä saada jotain kiksejä sieltä kun ei niitä muualtakan enää tunnu löytyvän. Toisaalta haluais vaan olla rauhassa ja tyytyä siihen palkkaan mitä nyt saa, ja siihen rauhaan mitä työnantaja antaa, eli hoitamaan päivän duunit eikä mitään muuta. Toisaalta taas nyt olis työn puolesta mahdollisuus kehittyä ja päästä uralla eteenpäin nyt kun ala on murrosvaiheessa. Mut kuolinvuoteella kaikki sanoo et ei se työura merkannut mitään vaan ne ihmissuhteet ja muu elämä mitä silloin on tehnyt. Moottoripyörä hankittu, koettu ja myyty. Muita kokemuksia, kaduttaako jokin, ootko tyytyväinen?

 

[Tonnin Seteli]

Monia ikäkriisejä jatkuvasti käyneenä ja vielä neljääkymppiä pelkäävänä sanoisin röyhkeästi, että taidat odottaa tai vaatia liikoja. Sehän on jo perhemielessä homma aika pitkällä jos lapsetkin ovat jokseenkin aikuisia. Toisaalta ei kovin aurinkoiselta kuulosta avautua siitä, että avioliittokin on jonkinlainen. Vituiksi on siis mennyt jo pidempään.

Jos vielä viiskymppisenä odottaa ammatillisesti jotain pysyen työntekijänä, on kovasti aika lähteä omaan bisnekseen. Mutta onko siihen tarvetta? Keskimäärin vissiin ei, kun siihen saakka on pärjännyt eikä ole aiemminkaan ollut halua ja tilaisuutta.

Sehän on ihan jees, että moottoripyörää on kokeiltu ja se on enää hätinä maininnan arvoista. Koska se kuitenkin on vielä maininnan arvoista, kokeile helikopteria.

 

[JerryKannu]

Fiiliksiä? Ite koen saavuttaneeni elämässä vain osittain sen mitä tähän ikään olisi tullut saavuttaa, eli kaikki olis niin helvetin hyvin.

Mikä se mittari on mitä pitää saavuttaa ja mistä se tulee? Ootko itse allekirjoittanut sen tavoitteen joskus, onko joku muu sen saavuttanut, onko joku kilpailu kyseessä?
Nykypäivän saavutukset ei mene entisaikojen kanssa ihan yksiin. Enemmän se idea (yleensä?) on että kokee tehneensä jotain järkevää ja/tai mistä on jotain hyötyä. Edelleen miten se mitataan, siihen on jokaisella eri mittarit.

On joo pari kohta aikuista lasta ja jonkinnäköinen avioliitto ja työura, mut silti tuntuu et ois pitänyt tehdä enemmän.

Lapset jees, ne on aina elämän tärkeimpiä asioita.
"Jonkinnäköinen avioliitto", eli ei ihan 100% natsaa? Saisko sitä jotenkin hengitettyä eloon vielä vai onko kaikki jo tuhoon tuomittu? Kai nussit sentään vaimoasi?

Varsinkin työuran suhteen mietin et haluisko vielä saada jotain kiksejä sieltä kun ei niitä muualtakan enää tunnu löytyvän. Toisaalta haluais vaan olla rauhassa ja tyytyä siihen palkkaan mitä nyt saa, ja siihen rauhaan mitä työnantaja antaa, eli hoitamaan päivän duunit eikä mitään muuta. Toisaalta taas nyt olis työn puolesta mahdollisuus kehittyä ja päästä uralla eteenpäin nyt kun ala on murrosvaiheessa.

Eli ristiriita on olemassa, otatko ns. varman liksan vai teetkö jotain muuta? Tätä samaa moni muukin miettii. Jos taas on eväitä vaihtaa firmaa/alaa/pistää oma firma niin go for it. Et varmasti kadu kävi miten vaan. Vinkkaa toki jos on joku helvetin hyvä idea niin lähden mukaan.

Mut kuolinvuoteella kaikki sanoo et ei se työura merkannut mitään vaan ne ihmissuhteet ja muu elämä mitä silloin on tehnyt. Moottoripyörä hankittu, koettu ja myyty.

Näinhän se menee. Varmasti ne lapset on kuitenkin jotain mistä oot ylpeä? Jos hengissä selvinneet kuitenkin näin pitkälle ja vielä puheväleissä olette. Noi moottoripyörät, veneet, lentokoneet, 6kk maailmanympärimatkat yms. niitä jokainen toteuttaa jos siltä tuntuu ja on resursseja siihen. Pyörä ei ollut sun juttu, mutta helvetin hyvä että kokeilit (etkä toivon mukaan kaatunut, koska kaikki kaatuu ennen pitkää). Ei tarvi miettiä olisko se pärrä ollut se elämän tärkein asia. Monet asiat saa kuitenkin realisoitua jos ei niitä tarvikaan. Kokemuksia ei niinkään. Sulla on se kokemus nyt siitä pärrästä, mikä on hyvä asia.

Muita kokemuksia, kaduttaako jokin, ootko tyytyväinen?

Henkilökohtaisesti, kyllä, ja kyllä. Tietyt asiat kaduttaa, mutta ne on kuitenkin sellaisia mitkä ei nykypäivänä merkkaa oikeastaan yhtään mitään. Ja niistä on myös opittu.
Suhteellisen jees kyllä. Tilanne voi olla eri 1-2 vuoden päästä. Sen takia ei kannata jämähtää paikalleen vaan tehdä asioita mitkä kiinnostaa ja mitkä motivoi. Itse tajusin 30v täytettyäni, että en oo täällä muita miellyttämässä, vaan teen tasan sitä mistä mä itse tykkään.

Jos tässä nyt jonkun neuvokin piti antaa, niin selvästi tää "Toisaalta taas nyt olis työn puolesta mahdollisuus kehittyä ja päästä uralla eteenpäin nyt kun ala on murrosvaiheessa" mikä erottuu, on yks asia mitä oot miettinyt, ja mistä vois saada niitä kiksejä pitkäkskin aikaa. Eli go for it.

Ja varmasti se on totta että kuolinvuoteella se on ihan vitun sama montako miljoonaa on tilillä, jos on ollut mulkku koko elämänsä eikä siinä vuoteen vieressä ole ketään.

Pidä lapsistasi aina kiinni, ja myös vaimon kanssa voisitte vetää "uudet nousut" (edes yrittää, sitten yritetty on) kun ei muksujakaan tarvi enää vahtia.
Viet vaikka hienoille treffeille tai jonnekin mistä hän pitää. Siinäkin sun pitää tehdä omat johtopäätöksesi. Nää on vähän tämmösiä juttuja että hyvä jos jotain pohdittavaa voi tarjota mutta viime kädessä sää itse nää päätät kuitenkin.

 

[Bertta]

Yritin nuorempana saavuttaa asioita. Nykyään pyrin tukemaan nuorempien saavuttamisia. Yhä selkeämmin näkee, että kaikki on turhuutta. Etenkin kun sattui elämään elämän tällaisen pelle-eläinlajin edustajana.

Pyrin elämään hetkessä. Minulla ei ole enää tulevaisuuden suunnitelmia. Katson tätä teatteria ja nauran teile kaikille.

 

[munse]

Ihan pienestä minulla ei ole ollut minkäänlaisia tavoitteita elämässäni. Muuta kuin että on "kivaa".

Koulussa kyllä tykkäsin tehdä parhaani ja opintietä tuli käytyä pitkälle, mutta en varsinaisesti tähdännyt mihinkään. Enkä vieläkään. Käyn töissä, en tee uraa. Ajelehdin tyytyväisenä mielenkiintoisten asioiden parissa.

 

[Very old sniper]

Miksi pitää tehdä kriisi iästä?

Itse nyt olisin tehnyt nuoruudessa toisin, mutta en valita.

Kuun asento ei ollut kohdallaan, mutta nyt kuitenkin suomessa oma talo ja ihana vaimo (jota en olisi tavannut ilman nuoruuden juttuja). Lapsia ei ole siunaantunut (ehkä olen tuhkamuna) ja tässä iässä ei järkevää edes saada.

 

[taski]

Mä olen ajatellut asian niin että pyrin minimoimaan vitutuksen ja järjestämään itselleni helpon elämän.
Eipä juurikaan nykyään siis vituta mikään. Lapsia ei ole ja luojan kiitos ei nykyinen rouvakaan niitä halua.
Muuta en elämältä edes odota, joten sitten kun tapahtuu mukavia asioita (joita tapahtuu jatkuvasti) on ne positiivisia yllätyksiä.
Jos odotusarvo on että kaiken pitää koko ajan olla fanfaareja, ilotulitusta, seksiä, aseilla räiskintää ja koksupäissä bilettämistä niin pettymys arjen tullessa on aika suuri.

Harmillisen moni varsinkin nuoremmista (20-30v porukasta) odottaa elämän olevan jotain ihan fantastista ökyilyä ja supermiesmeininkiä jatkuvasti. Sen takia niitä sitten vituttaa kun oma elämä ei olekaan pelkkää jamesbondia.

 

[KiD83]

Millään muulla ja mistään muusta ei juuri kannata ressata, eikä ole merkistystä, kuin sillä että on jälkikasvua olemassa.
Työlle/uralle on ihan turha laittaa liikaa tavoitteita. Sillä kukaan muu ei niistä hyödy.

 

[taski]

Asia jota en koskaan ole käsittänyt, miksi se jälkikasvu on niin merkityksellistä. Koen sillä olevan negatiivinen vaikutus elämään kokonaisuudessaan.

 

[luuponen]

ylipäätään kriisi jostakin. nyt jumalauta ryhtiä. ei tarvitse peilata muihin ihmisiin omaa elämääsi.
ei tarvitse tehdä samalla tavalla kuin muut tekevät.
tätä helvetin yleistä latua seuraamalla teet jo itsessään kriisin päähäsi.

pelottaa, vapisuttaa, olen kriisisssä. jep.
viimeksi olin ihan vitun kriisissä kun just joulun jälkeen kajahti porakaivopumppu ja vedet kaput.
noh siitäkin selvittiin. eikä se ees ollu kriisi, vaan tekniikan hajoaminen.
ja kyllähän se aina vituttaa maksaa 4k rempasta ja uusista kamoista että vesi kulkee torpalle päin.

sitten jatketaan. olet 50v ja tuntuu että mitä tapahtu ja mitä vittua? jäikö nyt jotain elämättä?
voin kertoa; ei jääny.

olitpa sitten nuhjuttanut persettäsi kotona huoneessa koko elämäsi, tai olitpa sitten kulkenut kuin juhlava ori juhlista toiseen ja tapahtumista toiseen.
ehkäpä ruuvasit mutteria koko ikäsi, ehkäpä myit imureita koko ikäsi kaikkinaiset tähän astiset vuodet elettyäsi.

mitäpä sitten? niinpä.
lopeta turha miettiminen ja turhan pohtiminen. älä vaadi itseltäsi jotain tiettyä kuviteltua suorittamista ja elämää.
tää on se ongelma mistä nykyään kaikki pahoinvointi kumpuaa kun ei pystytä ja voi vittu.

tldr; älä tee kuten muut tekevät, tee kuten itsestä tuntuu hyvältä. älä seuraa muiden tekemisiä. älä saavuta mitä muut saavuttavat. tee itse tai ole tekemättä. elä.

 

[KiD83]

Asia jota en koskaan ole käsittänyt, miksi se jälkikasvu on niin merkityksellistä. Koen sillä olevan negatiivinen vaikutus elämään kokonaisuudessaan.

Huomaat merkityksen sitten myöhemmin.

 

[hyppykuppa]

Huomaat merkityksen sitten myöhemmin.

Kuolinvuoteellako?

 

[KiD83]

Kuolinvuoteellako?

Valitettavasti jo aiemmin.

 

[hyppykuppa]

Valitettavasti jo aiemmin.

Ok.

 

[taski]

Varmaan jos eläisin jotain 1400 lukua jolloin jälkikasvu oli vakuutus vanhuuteen. Sen verran hedonisti olen että en koe jälkikasvulla voivan mitenkään olla niin suurta positiivista vaikutusta sitten omassa vanhuudessa, että antaisin 20 vuotta elämäni parasta aikaa sille että huolehdin jostakin toisesta. On varmaan ihan hyvä että tiedostan asian. Monia näin ajattelevia on, jotka kuitenkin sen kersan pyöräyttää koska paine. Lopputulos nähdään sitten iltalehdistä.

Liittyy topiciin siis siten että on hienoa olla 50 vuotias jolla ei ole rahat menneet jälkikasvun ruokkomiseen ja voit tehdä ihan mitä haluat ilman mitään soraääniä. Ei tartte vanhainkodissa valehdella.

 

[Centteri]

Kriisit ovat itse keksittyjä oman pään sisällä olevia juttuja jotka alkavat kun täytät 30.
Aina on puhuttu 30-40 ja 50 kympin kriisistä.
Itse en ole vielä kokenut ikäkriisiä missään iässä. Tai no jos tarkkoja ollaan niin 16-17 vuotiaana kun odotti täysikäisyyttä ja sai ostettua lonkeroa alkosta.

 

[Hattu47]

Asia jota en koskaan ole käsittänyt, miksi se jälkikasvu on niin merkityksellistä. Koen sillä olevan negatiivinen vaikutus elämään kokonaisuudessaan.

Jälkikasvuun on monia suhtautumista, sinun on mielenkiintoinen ja varmasti monelle oikea. Minulle asia on täysin päinvastainen ja jälkikasvu ei pelkästään rikasta elämää, mutta heidän kauttaan olen oppinut itsestäni, elämästä, toisista ihmisistä enemmän kuin olisin voinut uskoa. Lisäksi ne kaikki tuhannet eri tunnetason asiat ja ylipäänsä tunteet mitä lapset ovat tuoneet.

Ja sitten jostain keskeltä...
Ystäväni totesi aika oivaltavasti pohtiessaan pitäisikö lapsia tehdä. Hänen mielestään elämä kulkisi periaatteessa aivan samalla tavalla, tekisi sitä itse mitä vain, mutta lapset tekivät elämästä enemmän ennalta-arvattavaa ja enemmän variaatioita ja oli erityisen tyytyväinen ratkaisuunsa.

Fiiliksiä?

Edit. Ja jottei menisi offtopiciksi niin omat ikäkriisit ovat saaneet pohtimaan samantyyppisiä perusjuttuja. Onko valinnut oikean työn, onko elämä omannäköistä?

Itsetuntemus on oikeastaan avain tyytyväisyyteen. Kun on oppinut ensin kaikkien keskittymisvaikeuksien kanssa elämään, saanut stabiilin ja onnellisen perustan (perhe), merkityksellisen työn ja silti pohtii jatkuvasti olisiko pitänyt ruveta Paleontologoksi, tutkimusmatkailijaksi jne.

Paras apu oikeastaan kaikkiin kriiseihin on oppia tuntemaan itsensä, koska silloin pystyy löytämään arkeen niitä ihan peruspieniä asioita mistä itse nauttii. Sopivassa suhteessa haastetta ja onnistumisia. Joka elämän osa-alueet on tärkeitä, ei tartte olla huippuja. Mulle se tärkein on ihmissuhteet, harrastukset, työ, mutta erityisesti tekeminen (ihan minkä vaan) ja sitten haaveet ja unelmat. Haaveiden kautta löytää merkityksellisyyttä ja suuntaa mihin haluaa minuuttejansa käyttää. Sekin on taito mikä pitää opetella ja lähtee siitä itsetuntemuksesta.


Tsemppiä, kyllä ne omat jutut ja omannäköinen riittävän hyvä elämä löytyy

 

[Butali]

ylipäätään kriisi jostakin. nyt jumalauta ryhtiä. ei tarvitse peilata muihin ihmisiin omaa elämääsi.
ei tarvitse tehdä samalla tavalla kuin muut tekevät.
tätä helvetin yleistä latua seuraamalla teet jo itsessään kriisin päähäsi.

pelottaa, vapisuttaa, olen kriisisssä. jep.
viimeksi olin ihan vitun kriisissä kun just joulun jälkeen kajahti porakaivopumppu ja vedet kaput.
noh siitäkin selvittiin. eikä se ees ollu kriisi, vaan tekniikan hajoaminen.
ja kyllähän se aina vituttaa maksaa 4k rempasta ja uusista kamoista että vesi kulkee torpalle päin.

sitten jatketaan. olet 50v ja tuntuu että mitä tapahtu ja mitä vittua? jäikö nyt jotain elämättä?
voin kertoa; ei jääny.

olitpa sitten nuhjuttanut persettäsi kotona huoneessa koko elämäsi, tai olitpa sitten kulkenut kuin juhlava ori juhlista toiseen ja tapahtumista toiseen.
ehkäpä ruuvasit mutteria koko ikäsi, ehkäpä myit imureita koko ikäsi kaikkinaiset tähän astiset vuodet elettyäsi.

mitäpä sitten? niinpä.
lopeta turha miettiminen ja turhan pohtiminen. älä vaadi itseltäsi jotain tiettyä kuviteltua suorittamista ja elämää.
tää on se ongelma mistä nykyään kaikki pahoinvointi kumpuaa kun ei pystytä ja voi vittu.

tldr; älä tee kuten muut tekevät, tee kuten itsestä tuntuu hyvältä. älä seuraa muiden tekemisiä. älä saavuta mitä muut saavuttavat. tee itse tai ole tekemättä. elä.

Erittäin hyvin sanottu.
Tähän vielä lisäneuvona toteaisin, että kannattaa sulkea kaikki mahdolliset sosiaaliset mediat viimeisen kerran. Helpottaa kummasti kriiseilyä, kun pian tämän jälkeen huomaat kuinka ei enää edes kiinnosta mitä muut tekevät, tai miten elävät.

 

[root]

Täältä myös AP:lle kannustusta toiselta viisikymppiseltä. On jo aika kova saavutus, jos lapset ovat aikuisia ja työkin sujuu. Hymähdin sanaparille "jonkinnäköinen avioliitto". Sopii niin hyvin omaan elämääni - jos se nyt sattumoisin edes tarkoittaa samaa tilannetta.

 

[Frankie]

Mä olen sitä ikäluokkaa, jolloin kersana ollessa yli viiskymppiset olivat oikeasti vanhoja. Nyt viisikymppiset elävät keskimäärin elämänsä parasta aikaa. Eka kymppikriisi tuli kolmenkympin kohdalla, mutta siitä pääsi parissa päivässä yli. Sitä jotenkin aatteli, että siinä se nuoruus sitten meni. Eihän mennyt. Sitten tuli neljänkympin kriisi, mutta sekään ei sitten oikeastaan tuntunut miltään. Kun mittari alkoi lähestyä viittäkymppiä, odotin sitä suorastaan innolla. Olin fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa, parisuhde oli kunnossa ja taloudellisesti meni hyvin. Töissäkin oli mukavaa. Nyt alkaa 60 kolkutella nurkan takana ja ekaa kertaa eläissäni huomaan vanhenevani. Fyysisesti olen edelleen hyvässä kuosissa, mutta ikä alkaa tehdä tehtävänsä, kun juoksuvauhti ei enää juuri parane treenaamalla. Muuten mikään ei ole muuttunut kymmenessä vuodessa. Vain harmaan määrä ohimoilla ja leuassa.

 

[ElReino]

Jonkun ajattelijan vastaus kysymykseen, mikä on elämän tarkoitus: "Leben und arbeiten" . Tuo kannattaa tulkita laveammin kuin mitä tapahtuu lakanoiden välissä ja lapion varressa. Ei onnellisuuteen tarvita yhtään enempää viidenkympin jälkeenkään. Lapset ovat normikansalaiselle ainoa selkeä jälki, joka jää jäljelle geeniperimän muodossa, kun multa peittää arkun kannen. Jotkut onnistuvat kylläkin tekemään hienon keksinnön, rakennuksen, taideteoksen tai muistomerkin, jota ihaillaan jopa muutama vuosisata, mutta geeniperimällä on potentiaalia jatkaa siitäkin pitemmälle. Se on varmin tapa jättää itsestään peukalonjälki maailmankaikkeuteen, mutta ei sekään ole loppujen lopuksi niin tärkeää. Life is hard, then you die. Tulipas synkkä avautuminen.

 

[Centteri]

Mä olen sitä ikäluokkaa, jolloin kersana ollessa yli viiskymppiset olivat oikeasti vanhoja. Nyt viisikymppiset elävät keskimäärin elämänsä parasta aikaa. Eka kymppikriisi tuli kolmenkympin kohdalla, mutta siitä pääsi parissa päivässä yli. Sitä jotenkin aatteli, että siinä se nuoruus sitten meni. Eihän mennyt. Sitten tuli neljänkympin kriisi, mutta sekään ei sitten oikeastaan tuntunut miltään. Kun mittari alkoi lähestyä viittäkymppiä, odotin sitä suorastaan innolla. Olin fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa, parisuhde oli kunnossa ja taloudellisesti meni hyvin. Töissäkin oli mukavaa. Nyt alkaa 60 kolkutella nurkan takana ja ekaa kertaa eläissäni huomaan vanhenevani. Fyysisesti olen edelleen hyvässä kuosissa, mutta ikä alkaa tehdä tehtävänsä, kun juoksuvauhti ei enää juuri parane treenaamalla. Muuten mikään ei ole muuttunut kymmenessä vuodessa. Vain harmaan määrä ohimoilla ja leuassa.

Joo, itse myös 50- kymppinen ja elän elämäni parasta aikaa. Talo maksettu, rahaa säästössä ja lapset aikuisia ja itsenäisiä. Lapset oli paras juttu kun tulin itse aikuiseksi. Itse vielä onnekkaasti näytän abaut 10v nuoremalle, muiden sanonen.. Kiitos ehkä geenien ja elintapojeni
Tässä ikään kuin elää toista nuoruuttaan. Sillä erotuksella että tyhmyydet ja erehdykset on opittu ja tehty. Nyt panostan itseeni, urheilen ja kohta vielä "uudet silmät" niin ei tarvitse lasejakaan käyttää.

 

[Nomber]

Ainoa asia mikä kannattaa saavuttaa on se että kuollessaan on sitä mieltä että olipa hyvä elämä. Tämä sitten tietysti on jokaiselle henkilökohtainen asia että mikä johtaa tuohon lopputulokseen.

En ole vielä edes 40, mutta en ole tähän asti tarvinnut mitään erityistä mahtavuutta. Viihdyn oikeastaan parhaiten yksin ja tehden jotain varsin yksinkertaista. Minulla kyllä on hyvä koulutus ja hyvä palkkainen työ josta sinänsä kyllä pidän sekä oma asunto jne. Eli kaikki perinteinen "saavuttaminen" on hoidettu, joten en sinänsä osaa arvioida että olisinko tyytyväinen jos näitä ei olisi. Voihan sekin olla että joku kouluttamattomuus tms kalvaisi jatkuvasti mieltä?

Lapsi on ja suosittelen kyllä hankkimaan, tosin eihän sekään kaikille sovi. Mutta tämä on asia jota ei kokeilematta tiedä ja toisten lasten kanssa oleminen ei ole verrattavissa omaan lapseen. Eli jos ei viihdy lasten kanssa niin se ei kerro yhtään mitään siitä että viihtyisikö oman lapsen kanssa. (Sama kun yrittäisi vaikka syömällä sitruunaa selvittää että tykkääkö pullasta.)

 

[Centteri]

Ainoa asia mikä kannattaa saavuttaa on se että kuollessaan on sitä mieltä että olipa hyvä elämä. Tämä sitten tietysti on jokaiselle henkilökohtainen asia että mikä johtaa tuohon lopputulokseen.

Tämä ei nyt ole mikään saavutus tai "syy" elää vanhaksi. Kaikilla meillä on oma elämä ja toiset siitä vähät välittää miten elämä on eletty. Jokainen elää elämänsä niin kuin elää. Pari entistä lapsuuden kaveria käytti aineita jo nuorena ja ovat kuolleet. Aikoinaan elivät puheidensa mukaan "vitun hyvin."

 

[Nomber]

Tämä ei nyt ole mikään saavutus tai "syy" elää vanhaksi. Kaikilla meillä on oma elämä ja toiset siitä vähät välittää miten elämä on eletty. Jokainen elää elämänsä niin kuin elää. Pari entistä lapsuuden kaveria käytti aineita jo nuorena ja ovat kuolleet. Aikoinaan elivät puheidensa mukaan "vitun hyvin."

En sanonutkaan että olisi syy elää vanhaksi tai mitään muutakaan, mutta siinä vaiheessa kun on kuolemassa niin voisi sanoa että elämä on ollut hyvä jos on silloin itse sitä mieltä että se oli hyvä ja siihen varmaan kannattaisi pyrkiä. Jos kuollessaan on sitä mieltä että olipa paskaa kaikki nämä vuodet niin kyllähän elämässä on jotain mennyt pahasti pieleen.

 

[kapo]

Asia jota en koskaan ole käsittänyt, miksi se jälkikasvu on niin merkityksellistä. Koen sillä olevan negatiivinen vaikutus elämään kokonaisuudessaan.

Tuolla asenteella sinuakaan ei olisi olemassa.