3dfx Interactive väittää Twitterissä palaavansa markkinoille

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Twitteriin ilmestyi kuun vaihteessa uusi ”3dfx Interactive” nimeä ja @3dfxofficial-käyttäjänimeä käyttävä tili. Tilillä on julkaistu joukko kiusoittelukuvia ja nyt väitettyjä suunnitelmia vuoden lopulle ja ensi vuoden alkuun, mutta mistä oikein on kyse?

3dfx:n eli virallisesti alun perin 3D/fx Inc:n ja myöhemmin 3dfx Interactiven nimi on monille tuttu ja muun muassa viimeinen niitti, joka sai allekirjoittaneen kiinnostumaan 3D-kiihdytyksestä ja tietotekniikasta harrastuksena. PC-markkinoiden 3D-kiihdytyksen mullistuksen voimanimi on kuuluisa Voodoo-sarjan näytönohjaimistaan, mutta yhtiö hakeutui lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen konkurssiin vuonna 2000. Suurin osa 3dfx:n teknologioista päätyi NVIDIAn haltuun.

Nyt Twitteriin ilmestynyt 3dfx Interactive väittää legendaarisen merkin tekevän paluun uuden Jansen Products -sijoitusyhtiön omistuksessa. Twiittien mukaan Jansen Products olisi hankkinut haltuunsa 3dfx:ään liittyviä omistuksia ja olevansa parhaillaan rekisteröimässä 3dfx-tuotemerkkiä uudelleen. Yhtiön mukaan brändiä tultaisiin käyttämään jo tulevana talvena paitsi tulevissa näytönohjaimissa, myös muissa tuotteissa televisioista kotiteattereihin ja puhelimista taulutietokoneisiin.

Mutta onko asiassa mitään perää? Twitter-tili käytti ensi twiiteissään vanhaa 3dfx-fanitaidetta, mikä soitti jo itsessään hälytyskelloja, eikä epäilyksiä ainakaan vähentänyt ”Jansen” yhtiön nimessä, joka on vain kirjaimen päässä NVIDIAn toimitusjohtaja Jensen Huangin etunimestä. Jansen Products nimistä sijoitusyhtiötä ei myöskään tunnu löytyvän mistään.

Twiiteissä luvattiin kaiken paljastuvan 5. elokuuta eli tänään ja tilille ilmestyikin joukko dioja ihmeteltäväksi. Viimeistään viimeisen dian pitäisi kuitenkin paljastaa herkkäuskoisimmillekin, että kyseessä on mitä ilmeisimmin trollitilistä. Dian mukaan 3dfx tulisi julkaisemaan ”CEC 2022” tapahtumassa joukon tuotteita, joihon lukeutuisi ”3dfx Voodoo 6 PCI”. Vuoden alussa järjestettävät perinteiset elektroniikkalan messut lyhennetään kuitenkin "CES", ei "CEC" ja PCI-näytönohjaimen julkaisu nykypäivänä kuulostaisi vähintään erikoiselta, näytönohjaimet kun hylkäsivät pääosin kyseisen väylän jo viime vuosituhannella.

Päivitys: Twitter on sulkenut tilin, varmistaen kyseessä olleen vain huomiota hakeva trollaus.

Lähde: 3dfx Interactive @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 780
Tämä olisi ollut muikea temppu jos taustalla olisi ollut NVIDIA ja olisivat siirtäneet FE mallit uusvanhan tuotemerkin alle. Tälläisenään jää vähän laimeaksi tsoukiksi. kek.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Millä tekniikalla meinaavat tehdä nuo? Jos nykyaikaisen näytönohjaimen meinaa tehdä, niin se merkitsee melkein varmasti tekniikan suurisuuntaista lisensointia joko nVidialta tai AMD:ltä. Se kolmas joka pystyy itse sellaisen tekemään ei tunnetusti ole niitä nopeimpia, joten tuskin tulee kysymykseen.

Lyökö oman ohjaimen teko edes leiville jos kaikki patentit pitää lisensoida?
 
Liittynyt
20.04.2021
Viestejä
27
Jaa, että 3dfx Voodoo 6 PCI. Mahtaako tuo PCI tuossa olla ns. kettuilua? Kun muut olivat siirtyneet jo hyvän aikaa sitten paljon nopeampaan AGP-porttiin, niin 3dfx julkaisi vielä 3D-kiihdyttimiä vanhentuneelle PCI-väylälle.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Millä tekniikalla meinaavat tehdä nuo? Jos nykyaikaisen näytönohjaimen meinaa tehdä, niin se merkitsee melkein varmasti tekniikan suurisuuntaista lisensointia joko nVidialta tai AMD:ltä. Se kolmas joka pystyy itse sellaisen tekemään ei tunnetusti ole niitä nopeimpia, joten tuskin tulee kysymykseen.

Lyökö oman ohjaimen teko edes leiville jos kaikki patentit pitää lisensoida?
Vaikka tämä on vain teoreettista koska ilmeinen trollitili tuolla twitterissä, ei tuossa missään omasta GPUsta puhuttu?
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Vaikka tämä on vain teoreettista koska ilmeinen trollitili tuolla twitterissä, ei tuossa missään omasta GPUsta puhuttu?
Meinaat, että taas yksi kortinkasaaja sadan muun joukossa? Kuulostaa kuolemaantuomitulta vaikka olisi totta tuo yritys tulla markkinoille
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Meinaat, että taas yksi kortinkasaaja sadan muun joukossa? Kuulostaa kuolemaantuomitulta vaikka olisi totta tuo yritys tulla markkinoille
Niin no, kysehän on vitsistä joten sinänsä se on irrelevanttia, mutta ei mikään kai estäisi uutta AIB-brändiä markkinoilla joka tuotattaa kortit jollain valmistajalla. Ei suurella osalla nykybrändeistä ole nytkään omia näytönohjaintehtaita kortteja kokoamassa, vaan moni brändeistä tuotetaan jollain isommalla valmistajalla. Rahaa se vaatii taakseen tietysti hirveästi ja pitää olla joku jippo millä houkutella asiakkaat uudelle brändille (mihin 3dfx nimenä sopisi toki hyvin)
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Mites se homma toimikaan clickbitejen kanssa? :D
Ainut kyseenalainen juttu IMO on olisiko pitänyt käyttää lainausmerkkejä "3dfx Interactive":n ympärillä otsikossa, muutenhan siinä jo heti otsikossa puhutaan vain että väittää palaavansa ja ingressissä heti kerrotaan että kyse on todennäköisimmin trollitilistä (joka näemmä on nyt suljettu Twitterin toimesta)
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 780
Harmi että oli liian hyvää ollakseen totta. Tuossapa olisi hyvä brändi jolla voisi myydä ns. pelituotteita (hiiriä, näppiksiä ym.) jos ei nyt niitä näytönohjaimia tehtäisi välttämättä.
Nojaa, aika usein tällästen uudelleenlämmitettyjen brändien kanssa tuppaa käymään niin että sinne alle tulee hyvinkin tusinatavaraa joka kategoriaan ja vielä halvalla tehtynä marginaalien maksimoinniksi. Eli ehkä parempi ettei ollut totta, mielummin näkisi vaikka nimettömiä vehkeitä mitkä on suunniteltu huolella ja valmistettu laadukkaasti.
 

Desgorr

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 926
Jos jotain oikeasti tulisi niin luultavasti vaan uudelleen brandattu nVidian kortti. Tämä hörähti korvaan: "Yhtiön mukaan brändiä tultaisiin käyttämään jo tulevana talvena paitsi tulevissa näytönohjaimissa, myös muissa tuotteissa televisioista kotiteattereihin ja puhelimista taulutietokoneisiin. "

Eli jos jotain tulossa niin uudelleen brandattua pasketta.
 

Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 120
Commodore yritti ja ei se oikein läpi lyönyt. Sama käy 3Dfx kanssa
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Jos jotain oikeasti tulisi niin luultavasti vaan uudelleen brandattu nVidian kortti. Tämä hörähti korvaan: "Yhtiön mukaan brändiä tultaisiin käyttämään jo tulevana talvena paitsi tulevissa näytönohjaimissa, myös muissa tuotteissa televisioista kotiteattereihin ja puhelimista taulutietokoneisiin. "

Eli jos jotain tulossa niin uudelleen brandattua pasketta.
Commodore yritti ja ei se oikein läpi lyönyt. Sama käy 3Dfx kanssa
Ei ole tulossa yhtään mitään
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
Jos jotain tulee sen on vain tuotemerkin brändäys, eli kiinalainen näyttis AMD tai Nvidia näyttis 3DFX merkillä.
Nykyään on tapana rahastaa vanhoilla tuotemerkeillä kuten esim. Kodak, Phiips ja Nokia

 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 554
Viestejä
4 190 497
Jäsenet
70 766
Uusin jäsen
Kotitie

Hinta.fi

Ylös Bottom