2026 FIA Formula 3 Championship

Joo kun oli mielikuva etteivät vuosiin jos lainkaan olleet olleet tuolla. Mutta ilmeisesti sitten faktaa tuo että parisen vuotta ovat nyt olleet. Kehitys kehittyy. Monacohan myös periaatteessa kaipaa F3:t kun tietää että mojovaa hässäkkää aina tarjolla.
 
Perjantain harjoitukset käyty jo toisella puolen palloa.

Ugochukwu odotetusti nopein ja varmasti tulee olemaan se, jota muut yrittävät haastaa kauden aikana.
Taposen MP Motorsport varsin hyvässä vauhdissa ottaen huomioon, että oli talvitestien hitain. Pelkäsin jo, että Tuukka on epäonnekseen valinnut tiimeistä sen mätämunan, mutta harjoitusten 5., 13 ja 15 sija kertoo huojentavaa faktaa. Sen sijaan huolestuttavaa oli tallitoveri Colnaghin moottoririkko, mutta tästä tuskin voi tiimiä syyttää.

Tuukka yksi 13:sta kuskista, jolle rata on viime kaudelta tuttu, joten sen pitäisi antaa etua jonkin verran.
Keli ainakin tulee olemaan helpompi kuin viime vuonna; säätiedotus lupaa poutaa koko viikonlopuksi.
 
Perjantain harjoitukset käyty jo toisella puolen palloa.

Ugochukwu odotetusti nopein ja varmasti tulee olemaan se, jota muut yrittävät haastaa kauden aikana.
Taposen MP Motorsport varsin hyvässä vauhdissa ottaen huomioon, että oli talvitestien hitain. Pelkäsin jo, että Tuukka on epäonnekseen valinnut tiimeistä sen mätämunan, mutta harjoitusten 5., 13 ja 15 sija kertoo huojentavaa faktaa. Sen sijaan huolestuttavaa oli tallitoveri Colnaghin moottoririkko, mutta tästä tuskin voi tiimiä syyttää.

Tuukka yksi 13:sta kuskista, jolle rata on viime kaudelta tuttu, joten sen pitäisi antaa etua jonkin verran.
Keli ainakin tulee olemaan helpompi kuin viime vuonna; säätiedotus lupaa poutaa koko viikonlopuksi.
Huojentavaa että on sijalla 13 ja jäi tallikaveristaan lähes puoli sekuntia? Onneksi harjoitukset on harjoituksia, mutta todella iso pettymys.
 
Pieleenhän tuo meni. Aika-ajon sijalla 14. Taponen. Tallilkaverit sijoilla 6 ja 16. Campos-tallille eturivi. 1.Nael ja 2.Ugo.

edit. erot toki pieniä. Sijalla 24. oleva on vielä alle sekunnin kärkeä perästä. Tuukka puoli sekkaa.
 
Taponen jatkaa taaperrustaan, alkaa vaikuttamaan että lahjakkuus on tasoa Aaro Vainio Ja William Alatalo
 
Jossain vaiheessa mietittiin, kumpi pääsee ensin F2:siin asti: Taponen vai Rovanperä?
Ehkä realistisempaa olisi veikata, kumpi pääsee ajamaan koppiautoja GT World Challenge -sarjaan, ja kumpi joutuu GT4 European -sarjaan.:shy:
 
GT puolessa ei ole mitään vikaa. Siellä menestyminen on samalla lailla hienoa.
 
Tuukka Monacon harjoitusten 19. Ei taas lupaa hyvää.
Monacossa, jossa on mahdoton ohittaa, aika-ajo periaatteessa määrittää maaliintulojärjestyksen, sillä muutoksia tuskin tulee ilman kolareita.

Aika-ajot perjantaina klo 12:05
Sprinttikisa lauantaina klo 11:45
Pitkä kisa sunnuntaina klo 8:45
 
Taposella ihan mukiinmenevä aika-ajo. Ryhmänsä 3. nopein, joten tietää lähtöruutua 5 tai 6 sunnuntailla, sekä 7 tai 8 lauantaille. Taponen oli jopa eturivissä kiinni, kun kello oli jo nollassa, mutta harmillisesti aivan lopussa Badoer ja Ugo paransivat aikaansa ja kiilasivat Tuukan edelle.

Jos kyse olisi normaalista radasta, niin lähtösija mahdollistaisi palkintosijoista taistelun. Mutta Monacon ollessa kyseessä sijoitukset tuskin paranevat.

E: Kakkosryhmä odotetusti nopeampi, joten Taposelle lähtöruudut 6 ja 7, ellei rangaistuksia tule.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvät asetelmat silti, jos ja kun kärkipäässä tulee kolarointeja. :thumbsup: Nyt ei ole varaa menettää pisteitä. Mediaa lainatakseni "F1 ura vaakalaudalla."
 
Voi helvetti.
No, onneksi tänään jaettiin vain 10 pistettä voittajalle. Huomenna pääkisa.
 
Oliski vaakalaudalla, viime kaudella ehkä vielä oli, nyt lähinnä kuopattu unelma.
Ei kai se nyt täysin vielä, mutta kun katsoo että viime kauden tallikaveri van Hoepen ajelee F2 kärkitohinoissa ja vanha kilpakumppani, jonka voitti Regionalin talvisarjassa, Arvid Lindblad F1:sissä, niin nopeamminkin ura voisi ehkä edetä. Tosin Ugon kanssa näyttää etenevän suunnilleen samaan malliin.
Edit. jaa kilinkolin taas.. Ei hyvältä näytä.
 
Saa nähdä, millaista rangaistusta Taposelle tulee. Koska hän keskeytti, se tarkoittaisi lähtöruuturangaistusta huomiselle.
 
Miten voi kestää noin kauan saada kisa käyntiin. Muutenkin ihmeellistä ohjausta taas. Miksi ei voida noita kolareita näyttää enemmän, kun ei siellä kuitenkaan kukaan kuollut.
 
Benavides viety sairaalaan. Otetaan todella varman päälle, etenkin jos kyse on selkärangan vammasta. Kaikki liikkeet ja kuljettajan irroitus tehdään extra-hitaasti.
 
Benavides viety sairaalaan. Otetaan todella varman päälle, etenkin jos kyse on selkärangan vammasta. Kaikki liikkeet ja kuljettajan irroitus tehdään extra-hitaasti.
:speechless: Oho meni tuo ohi, että noin pahasti kävi. No ei ihme, jos ei uusintoja tullut.
 
Mitä ihmettä Tuukka mahtoi tuossa ajatella. Kolme autoa vierekkäin neulansilmään ja Tuukka hyppää kanttarista toisen kylkeen.
Ja siis aiheutti kolarisuman ja monen keskeytyksen typeryydellään.
Kovin on kauas itseluottamus kadonnut. Toivottavasti vielä jostain löytyy.
 
Ei ole kovin epätavanomaista että ensimmäinen kausi saa mennä penkin alle, mutta nyt kyllä alkaa olla kiire tason nostolle.

Ei ole, mutta kehityskäyrän pitäisi osoittaa ylöspäin ja tällä toisella kaudella olisi jo osoitettava myös tässä luokassa jonkinlaista erityislahjakkuutta. Muutama vuosi näytti sitten näytti lupaavalta mutta sittemmin Taposen ura on lähtenyt ihan eri raiteelle.
 
Indyyn vaan ja sarjaa/500:sta voittamaan. Ovaalitkin oppii paremmin kun jo nuorena sinne.
 
Indyyn vaan ja sarjaa/500:sta voittamaan. Ovaalitkin oppii paremmin kun jo nuorena sinne.
Näinhän sitä ajatteli vielä hetki sitten, mutta Haugerin IndyNXT sarjan suvereeni hoitelu ei näytä paljon auttavan ja Schumacherkaan ei pärjää.
Sen sijaan Rosenqvist ja Ericsson Indy500 ovaalilla voittajina tuntuvat pärjäävän.
Aiemmin ihmettelin kun Heikki ei sinne lähtenyt, mutta ei taida se pärjääminen sielläkään olla itsestäänselvyys. Hauger ja Schumacher ovat kuitenkin ihan lahjakkaita kuskeja. Ja Schumacher vieläpä F2 mestari.
Olisiko tilanne vähän sama kuin superbiken dominoinnista ei noin vain siirrytä MotoGP:hen, kun laitteet ovat täysin erilaiset ulkomuodosta huolimatta.
Razgatlıoğlu 3 mestaruuden kanssa kyntää vaikka odotukset varmaan jotain muuta.
 
Odota nyt hyvä mies hidastusta ennen haukkumista, torvelo.
50-50. Huonosti sijoittui, kun tietää, että riskit suuret Rascassessa juuri tuollaiselle kolarille.
Vituttaa vain herätä kukonlaulun aikaan, kun Tuukan kisa päättyy saman tien. Takaisin nukkumaan.
 
50-50. Huonosti sijoittui, kun tietää, että riskit suuret Rascassessa juuri tuollaiselle kolarille.
Vituttaa vain herätä kukonlaulun aikaan, kun Tuukan kisa päättyy saman tien. Takaisin nukkumaan.
Höpö höpö, ihan sama millä sijoituksella olisi kaveri tullut ylikovaa päälle.
 
Höpö höpö, ihan sama millä sijoituksella olisi kaveri tullut ylikovaa päälle.
Ei olisi joutunut tuohon tilanteeseen ilman eilistä tohelointia ja siitä seurannutta lähtöruuturangaistusta. Kaikki vaikuttaa.
Onneksi kisat jatkuu jo viikon päästä, eikä 3kk päästä. Mutta voi sanoa, että tämä kausi on jo menetetty Tuukan osalta. Jatkuuko ura sitten GT-sarjoissa vai ei, sen näkee myöhemmin.
 
Ei olisi joutunut tuohon tilanteeseen ilman eilistä tohelointia ja siitä seurannutta lähtöruuturangaistusta. Kaikki vaikuttaa.
Onneksi kisat jatkuu jo viikon päästä, eikä 3kk päästä. Mutta voi sanoa, että tämä kausi on jo menetetty Tuukan osalta. Jatkuuko ura sitten GT-sarjoissa vai ei, sen näkee myöhemmin.
Itse en vielä mitään kirvestä heittele kaivoon. Toisaalta IndyNxt ja siitä IndyCar olisi aika jeppis putki Taposelle.
 
Kyllä Taposen F1-haaveet on nyt taputeltu se on kylmä fakta. Vaikka ajaisi tulevissa kisoissa viiden sakkiin, niin ei riitä, kun pitää voittaa. F2 sarjaan siirtymistä en usko, parempi vaihtaa kokonaan eri autoon, jos ajamisen intoa vielä löytyy ja hakea sitä kautta menestystä.
Hyviä nuoria lupauksia on silti kiikarissa: Luka Sammalisto (18v) täysin ylivoimainen Italian F4:ssä tällä hetkellä, nousisiko ensi kaudeksi F3? Ella Häkkinen (15v) tasaista kympin sakin tulosta F4 CEZ sarjassa ja bonuksena tietysti Robin Räikkönen (11v) seuraavana Ferrarin maailmanmestarina.
 
Viimeksi muokattu:
Nael, Ugo ja Rivera treenien top 3. Taponen yhdestoista, noin sekunnin kärjestä.
Treenit on treenejä, eikä niistä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kannattane
vetää.
 
Tuli ilmeisesti kierroshylkyjä eilisestä aika-ajosta, koska Taponen oli 9. mutta nyt reverse grid kisassa lähti 4. ja toistaiseksi pitänyt sijan.
 
Taponen pääsi maaliin, joka positiivista. Muutoin esitys oli kyllä niin varman päälle että tuntui eikö todellakaan ymmärrä että näyttöjä pitäisi alkaa tulla.
Lopussa kuitenkin ihan hyvä ohitusyritys, mutta eipä sekään onnistunut. Ei pystynyt kairaamaan pallipaikkaa.
Jostain se itseluottamus olisi vaan pakko kaivaa.
Toivottavasti huomenna agressiivisempi meininki.
 
Valitettavasti meininki oli edelleenkin vaisua. Lähtö onnistui ihan hyvin ja nousi sijan vain menettääkseen sen jo ensimmäisellä kierroksella.
Hälyttävämpää on kuitenkin se, ettei ohittaminen tunnu luonnistuvan ja vielä pahempi on kun normistit jonossa ajellen saa tuhottua renkaat. Siis ilman minkäänlaista agressivisuuta tjms.
Putosi lopussa siis yhdeksänneltä sijalta neljänneksitoista.
Kohtahan tässä alkaa näyttämään että käy ns. Niko Karit eri pannaan akatemiasta pihalle. Niko Karikin oli kyvytön säästelemään renkaita.

Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, vaan löytää jostain itseluottamuksensa takaisin ja oppii olemaan renkaidensa kanssa. En muista oliko viime vuonna vastaavaa ongelmaa.
 
Kunhan ei ole joku helkkarin tuolikauppias tms parin vuoden päästä vaan jatkaa oikeasti ajamista, missä tahansa. Tuolla on "miljoona" sarjaa joissa voi kisata ja tienata.
 
Kyllä. Päätavoite F1 vaan alkaa näillä näytöillä olemaan pikku hiljaa kauempana ja kauempana.
Mutta onhan noita tosiaan muitakin urapolkuja. Indy-sarja voisi seuraajalle olla ehkä mielenkiintoisin, mutta kuitenkin lahjakas kuski niin toivoisi että ajelee ainakin jossain.
Ja saattaa hyvinkin olla tyyppiä joka oppii niksit hieman hitaammin ja vasta kokemuksen kautta.
Kartingit ja pikkuformulat ei varmaankaan vaadi niin paljon auton tuntemusta ja ymmärrystä.
 
Kunhan ei ole joku helkkarin tuolikauppias tms parin vuoden päästä vaan jatkaa oikeasti ajamista, missä tahansa. Tuolla on "miljoona" sarjaa joissa voi kisata ja tienata.
Ei vaan vaikuta sellaiselta kaverilta haastatteluiden perusteella, että kiinnostaisi ns. haalarihommat jossain muissa kuin formula-sarjoissa. Se on eri asia harrastaa ammattia, kun joku muu maksaa koko roskan. Totuus intohimosta ajamiseen tulee sitten ilmi, kun pitää itse alkaa hankkimaan sponsoreita ja rassaamaan autoa ihan itse. Toki nuori kaveri vielä ja täältä sohvalta on helppo huudella. :cool:
 
Sammalisto on kyl ollut liekeissä tällä kaudella. Tietysti vaan huomioitava, että ajaa jo kolmatta kautta tuota Italian F4 sarjaa ja on pari vuotta vanhempi kuin enin osa kilpakumppaneista. Tässä mielessä ura muistuttaa vähän 2023 mestarin Kacper Sztukan vastaavaa, toivottavasti Sammalisto pärjää jatkossa paremmin. Ja toivottavasti näillä meriiteillä saa ainakin rahoituksen järjestymään isompiin sarjoihin, siitähän se taisi tällä kaudellakin jäädä kiinni.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
311 095
Viestejä
5 286 034
Jäsenet
83 949
Uusin jäsen
Cafevoir

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom